Säiläorapihlaja (Crataegus macracantha)
Friday, September 30, 2005
Mustaselja (Sambucus nigra)
Viimeaikaiset lämpimät säät ovat kypsyttäneet vauhdilla viimeisiä valmistuvia hedelmiä. Alimmassa kuvassa olevat mustaseljan marjat valmistuivat kokonaan viime viikoksi, mikä tapahtui tänä vuonna siis jo selvästi syyskuun puolella tavanomaista aikatauluaan tässä vaiheessa 1 - 2 viikkoa edellä olevan kasvukauden vuoksi. Marjat ovat syötäviä ja niistä saadaan mm. hilloa ja raaka-ainetta viineihin. Tämä kuva on otettu tänään 30.9.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Seuraavassa kuvassa kuvattuna 22.9.2005 Espoon Tapiolassa on esimerkki terttuseljan tilanteesta. Lähes kaikki ko. lajin pensaat ovat jo varistaneet marjansa, mutta tällaisia yksittäisiä marjallisia pensaita on vielä ollut syyskuun lopulla ja vielä nyt lokakuun alussakin. Marjat ovat kuitenkin tummuneet ylikypsinä jo paljon. Normaalimmassa tilanteessa terttuseljan marjat säilyisivät pidempään, vaikka ne kypsyvät tyypillisesti jo heinäkuun puolella. Sekä terttuselja että mustaselja ovat jo varistaneet paikoin lehtiään, mutta molemmilla ruskaa ei käytännössä ole; lehdet varisevat vihreinä tai hyvin haaleasti kellertävinä. Osa pensaista säilyy pitkälle lokakuuhun kesäasussa.
Muut kuvat ovat Kaisaniemestä, mutta kuvattuna 24.9.2005. Seuraavassa kuvassa näkyvät japaninruusukvittenin keltaiset omenamaiset hedelmät ovat myös myöhään valmistuvia ja kypsymisajankohta on suunnilleen sama talviomenlajikkeiden kanssa. Nyt nämäkin ovat kypsyneet, mutta myöhäisten omenien tapaan nämäkin hedelmät saavat vielä hyvää aromia pienistä yöpakkasista. Ne ovat siis syötäviä. Nyt yöpakkasia ei ole vieläkään tiedossa. Joka tapauksessa japaninruusukvittenin hedelmillä on erikoinen aromaattinen ominaisuus (tuoksuvat voimakkaasti hajuvesimäisiltä) ja hedelmät tuntuvat muovisilta /kumimaisilta. Ne myös säilyvät jopa pitkälle talveen koristeellisina. Japaninruusukvitteni kukki touko- kesäkuussa oranssinpunaisin kukin. Kuvassa nähdään myös se, että laji säilyy pitkään kesävihreänä.
Ylempänä on esimerkki ussurinpäärynän pyöreistä hedelmistä. Ne eivät ole juurikaan syötäväksi soveltuvia. Näin syyskuun lopulla ne ovat varisseet vähitellen, mistä tietää niiden kypsyneen. Kuvan yksilöllä ei ole muodostunut tyypillistä punaista ruskaa, mutta siitäkin tarjoan esimerkkejä jatkossa...
Jotkin orapihlajalajit kypsyttvät hedelmiään myös melkoisen myöhään, joista ylimmissä kuvissa on esimerkit. Alempi helmiorapihlaja ja ylempi säiläorapihlaja ovat valmistaneet marjansa punaisiksi syyskuun loppupuoliskolla. Aikaisemmin esittelin myös samaan aikaan marjansa kypsyttävät ruusuorapihlajan (Crataegus laevigata "Paul's Scarlet") ja marjaomenapensaan (Malus toringo var. sargentii). Kaikkein aikaisimmin marjansa kypsyttävä orapihlaja on amurinorapihlaja (Crataegus maximowiczii). Se valmistaa marjansa jo heinäkuussa. Nämä myöhään valmistuneet marjat säilyvät vielä pitkään lehtien varistuakin, mutta esim. amurinorapihlaja on varistanut marjansa jo elokuussa. Pihlajienkin (Sorbus sp.) joukossa on ollut aina näihin päiviin asti raakamarjaisia lajeja, joista näytän esimerkkejä myöhemmin.
Siirrytäänpä seuraavaksi tyystin toisenlaiseen tunnelmaan köynnösten suhteen. Aikaisemminhan esittelin tämän kiinankärhön (Clematis tangutica "Lambdon Park") hedelmiä 12.8.2005 laitetussa merkinnässä. Nuo kaksi kuvaa on otettu 24.9.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Elokuun jälkeen ja näin syyskuun lopuksi laji on alkanut kukkimaan toistamiseen muodostaen huikean näytelmän pitkälle talveen säilyvien hedelmiensä kanssa. Ensimmäisen kerran kiinankärhö kukki jo kesä- heinäkuussa. Tällainen toinen kukinta on tyypillistä ko. lajille ja muutenkin useille kärhölajeille. Jalokärhötkin saattavat tehdä vielä tähän aikaan yllättävän paljon lisää kukkia jatkaen ns. putkeen elokuun huippusesonkiaan.
Viime aikojen tavanomaista selvästi lämpimämpi sää on tietenkin edesauttanut uusien kukkien muodostumista ja vasta kunnon yöpakkaset kuihduttavat ne. Milloin se sitten sattuukaan... Jos nimittäin lokakuustakin muodostuu edelleen erittäin lämmin, niin kukintaa voi olla jäljellä aivan hyvin marraskuun alussakin. Jalokärhöt ovat tosin arempia ja niiden kasvustot lienevät jo kärsineet Etelä-Suomen hallanarimmilla paikoilla niin, ettei kukintaa juurikaan ole enää muodostunut.
Imukärhivilliviini (Parthenocissus quinquefolia) on ollut tällä ja viime viikolla myös parhaimmillaan ruskansa suhteen. Yllä olevista kuvista alimmat on kuvattu Mäntsälässä sunnuntaina 25.9.2005 ja ylimmät kolme lauantaina 24.9.2005 Espoon Tapiolassa. Ruska on edennyt nyt niin hitaasti kosteiden ja lämpimien säiden vuoksi, että ko. laji jatkaa punaista showtaan jopa ensi viikon puolella. Osa Uudenmaan yksilöistä on nimittäin vieläkin jopa osittain kesäasuisia. Normaalisti lokakuun alussa melko iso osa imukärhivilliviineistä olisi nimittäin jo varistanut paljon lehtiänsä. Toinen tunnettu laji säleikkövilliviini (Parthenocissus inserta) tulee ruskaan myöhemmin kuin kuvien laji. Usein vasta selvästi lokakuun puolella ja silloin sisämaaolosuhteissa käy monesti niin, että lehdet paleltuvat ensimmäisissä kunnon yöpakkasissa tummanruskeiksi kesken ruskaantumisen. Sisämaassa imukärhivilliviini on siis varmempi laji ruskankin suhteen. Tällaisten olosuhteiden pitkittyessä sekin laji tosin ehtii ruskaantumaan hyvin sisämaassakin.
Yllä oleva kuvasarja näyttää, kuinka ko. lajin ruska ilmenee erilaisilla seinäpinnoilla. Punatiiliset rakennukset ovat suosittuja tämän lajin kasvatuspaikaksi. Kesällähän mikä tahansa vihreä köynnös muodostaa näille seinille lähes täydellisen vastaväriharmonian. Punainen ruska tosin voi kärsiä inflaatiota punaista taustaa vasten, mutta punatiiliseinän tapauksessa muodostuu itse asiassa huikea lähiväriharmonia ja kasvin lehtien sekä seinän tekstuurit astuvat silloin merkitsevämpään asemaan. Punatiilinen seinähän on itse asiassa enemmän ruskea kuin puhtaan punainen, joten villiviinien ruska hehkuu siinäkin mielessä hyvin.
Neutraalimman värinen seinä toiseksi alimmassa kuvassa antaa lajin ruskalle voimakkaan hehkun, mutta tietenkin ylimmissä kuvissa nähtävissä tapauksissa valkoinen /hyvin vaaleanharmaa seinä luo ko. ruskalle räikeimmän mahdollisen kontrastin. Punainen ei voisi olla kirkkaampi, kun aurinkokin paistaa kuvien tilanteessa. Kolmanneksi ylimmässä kuvassa nähdään myös hieman punaiseksi ruskaantunut pensasrivi; ruusuangervo (Spiraea japonica "Froebelii"). Kahdessa ylimmässä kuvassa nähdään myös lajin vielä vihreitä marjoja. Ne kypsyvät sinihärmeisen punamustiksi usein vielä ruskan lopullakin ja heti sen jälkeen. On myös huomattava, että sinistä taivasta vasten villiviinien ruska on huippuhieno. Niinpä näitä köynnöksiä kannattaa kasvattaa myös pergoloissa, kuten myös puissa ja pylväissäkin (vaatii tosin hyvin pitkän pylvään), joissa päästään katselemaan helpoimmin lehtien ruskaa taivasta vasten.
Toiseksi alimmassa kuvassa nähdään hyvin myös se, että vasemmalla oleva pihasyreeni (Syringa vulgaris) säilyy kesäasuisena pitkään. Ko. lajille tulee itse asiassa vain haaleankeltainen sävy vähitellen lokakuun aikana ja vain paikoin syyskuun puolella. Muut syreenit saavat kirkkaampia sävyjä aikaisemmin juuri näihin aikoihin ja väreinä ovat myös violetti, oranssi ja punainen. Kuitenkin keltainen on enemmistönä niilläkin.
Thursday, September 29, 2005
Japaninjalopähkinä (Juglans ailanthifolia)
Kuvasarjassa on esimerkkejä viime päivien ajankohtaisesta ruskasta muutamilla lajeilla. Alimmat kaksi kuvaa on otettu sunnuntaina 25.9.2005 Mäntsälässä ja kaikki muut edellisenä päivänä 24.9.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Alakuvien japaninjalopähkinä ja yleensäkin kaikki Etelä-Suomen jalopähkinät ovat aloittaneet ruskaantumisensa. Osa puista on saavuttanut jo täyden keltaisuuden, mutta yksilöittäin vaihdellen on myös kuvien tapaan vasta osittain kellastuneita puita ja jopa lähes kesäasuisiakin yksilöitä. Sisämaa-alueilla ruska ei monesti ehdi edetä juuri kuvien tilannetta pidemmälle tässä suvussa, koska ensimmäiset kunnon yöpakkaset varistavat lehdet helposti kesken ruskaantumisen. Tänä vuonna näiden leutojen säiden jatkuessa ruska pääsee etenemään jalopähkinöillä hyvin myös sisämaassa. Palannen vielä myöhemmin jonkin jalopähkinän huippuruskavaiheeseen kuvien kera... Arboretumalueella ja uudella taimikasvatuspaikalla olevat jalopähkinät ovat jo varistaneet lehtensä hallan vuoksi.
Seuraavana on myös hyvin kirkasta keltaista ruskaa muodostava ptelea, jonka hedelmät ovat kypsyneet vaaleanruskeaksi juuri ennen ruskan alkua. Lehtien varistua hedelmät säilyvät pensaassa erittäin pitkään; joissakin tapauksissa jopa pitkälle talveen. Lajin koristearvo säilyy siis ruskan jälkeenkin. Uudella taimikasvatuspaikalla olevat pteleat eivät ole vielä kirkkaimmassa ruskavaiheessa.
Hyvin vaaleaa, mutta enimmäkseen kirkasta ruskaa tekee kirsikkasorvarinpensas. Tässä esimerkissä sävyjen vaaleus on huomattavaa varjoisan kasvupaikan vuoksi. Aurinkoisemmalla paikalla punaiset sävyt ovat voimakkaampia, mutta värien kuulakkuus on silloinkin säväyttävää. Joka tapauksessa lajin runsas hedelmäkotasato on hienona kontrastina ruskasävyille, kuten kuvasta nähdään. Tälläkin lajilla hedelmät säilyvät pitkään lehtien varisemisen jälkeen, jolloin koristearvo on huomattavaa silloinkin.
Edellisessä merkinnässä mainitsin punaruskaisia pensaslajeja, mutta tässä ylempänä kuvassa on hyvä esimerkki puhtaan oranssia väriä muodostavasta amurinhappomarjasta. Laji on ruskassa melko varhain, joten tämän viikon loppuun mennessä suurin osa kuvan loistosta on mennyttä. Happomarjoillakin tosin punaiset marjat ovat yleensä pitkään säilyviä vielä lehtien varistuakin. Tutumpi japaninhappomarja (Berberis thunbergii) tekee myös kirkkaita oransseja sävyjä näihin aikoihin, mutta ei yhtä tasaisesti kuin kuvan laji. Ruskan lisäksi happomarjojen keltainen kukinta on myös kaunis kesäkuussa. Amurinhappomarja on hyvin harvinainen, mutta suvussaan erityisen kirkasruskaisena pensaana sen soisi yleistyvän selvästi.
Ensimmäisiä ruskasävyjä syyskuun alussa tarjoili mm. pikkuherukka ja kuvassa nähdään sen huippuruskaa edelleen säilyneenä. Laji onkin erinomainen syyskuun korostuspensas varhaisen ruskansa vuoksi. Lajia ei juurikaan näy istutuksissa, mutta esim. maanpeitepensaana ja laajana massaistutuksena tuo ruskasävy on erityisen säväyttävää. Lajin kanssa voi sommitella helposti myös myöhemmin ruskaantuvia pensaita, jolloin ruska-aikaa saadaan pidennettyä reilusti samassa ryhmässä ja sävyjen kirjavuus sekä eriaikaisuus muodostuvat herkullisiksi. Sama pätee monessa tapauksessa sekä puiden että pensaiden suhteen. Myöhään ruskaantuvista lajeistakin laitan ajallaan esimerkkejä syksyn mittaan.
Monday, September 26, 2005
Punainen syyshohdekukka (Helenium "Moerheim Beauty"), hopeamaruna (Artemisia ludoviciana) ja keltainen syyshohdekukka (Helenium "Bishop").
Kukinta sen kuin vain jatkuu ja tämä meneillään oleva intiaanikesä toki auttaa hieman asiaa. Yllä olevat kuvat on otettu lauantaina 24.9.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Ko. käyntikerralla havaitsin, että minkäänlainen halla ei ole vielä vieraillut paikalla reilun viikon takaisen kylmän jakson aikana. Monet arimmatkin kasvit ovat täysin vetreässä kunnossa. Tässä havaitaan taas kerran se, kuinka eriarvoisessa asemassa Uudenmaan sisämaa-alueet ovat verrattuna rannikkoon; Mäntsälässä taannoin esittelemäni auringonkukkapelto kuihtui halloissa ja se niitettiin pian pois, mutta täälläkin (kuvattuna 22.9.2005) löytyy esimerkki etelärannikon yhä kukkivista auringonkukista. Nämä kuvien kukkijat eivät ole kovin hallanarkoja, vaan lähes tällaista loistoa voi odottaa kohtuullisten hallojenkin jälkeen, kunnes muutaman asteen yöpakkaset koittavat. Sama koskee edelliselläkin kerralla esittelemiäni syyskukkijoita.
Alimmassa kuvassa on nyt yhtäaikaa kukassa molemmat syyshohdekukkalajikkeet hopeamarunan kanssa. Punainen lajike "Moerheim Beauty" on aloittanut kukintansa uudestaan tässä syyskuun mittaan. Näin voi käydä etenkin, jos säät ovat pitkään tavanomaista lämpimämpiä näinä aikoina. Lajike kukki varsinaisesti jo heinä- elokuussa. Elokuun lopulla kukinnan aloittanut lajike "Bishop" jaksaa yhä runsaana. Hopeamarunan kukintakin on voimistunut, sillä versojen latvassa olevat kukintotähkät ovat pidentyneet ja runsastuneet. Nyt ne näkyvät hyvin jo kuvassakin.
Elokuunasteri on ollut kukassa jo koko elokuun, mutta sekin jaksaa aina pakkasiin asti. Kuvassa nähdään sen kukkien lisäksi myös vanhoja kuihtuneita mykeröitä. Edellisellä kerralla esittelemäni tuoksuasteri (Aster novae-angliae) ja myöskin syysasteri (Aster novi-belgii) voimistavat kukintaansa tänä syksynä erityisen runsaaksi lokakuun alkuun mennessä. Molemmat ovat siis hyvin myöhäisiä kukkijoita, mutta nyt ne hyötyvät lämpöaallosta hyvin paljon.
Osa syysleimulajikkeista aloitti kukinnan jo selvästi heinäkuun puolella, mutta jotkut myöhäiset lajikkeet, kuten kuvan "Erntefeuer" ovat vielä tässä vaiheessa hyvin kauniisti kukassa. Eri syysleimulajikkeita sommittelemalla saadaan siis erityisen pitkäkestoista kukintaa samaan ryhmään. Loisto voi kestää jopa yli kolme kuukautta, jos voimakkaat yöpakkaset antavat odottaa itseään lokakuussa tai kasvukausi on ollut poikkeuksellisen paljon edellä tavanomaista aikatauluaan. Joskus, esim. ensi vuonna saatan ottaa syysleimulajikkeita parempaan esittelyyn...
Parin viimeksi kuluneen viikon aikana on ilmestynyt myös täysin uusi kukkija sesongin loppuun. Yläkuvassa ko. laji komeileekin eli syysmyrkkylilja. Toinen nimi alastonimpi kertoo lajin luonteesta myös hyvin, sillä kukat puhkeavat sipuleista ilman lehtiä kuin alastomina. Lehdet puhkeavat vasta seuraavana keväänä tuoden mukanaan maan alta myös kypsyvät siemenkodat, jotka pölyttyvät siis näin syksyllä. Jatkossa nuo kukat kasvavat vähän lisää vartta ja kukinnan lopulla ne alkavat kaatuilla maata myöten. Viimeistään kohtalokas yöpakkanen tai jopa ensilumi tuhoaa kasvuston. Riippuu siis paljon kunkin vuoden syyssäästä, miten pitkään lajin kukinta kestää Etelä-Suomen olosuhteissa. Se voi olla mitä vain parista viikosta yli kuukauteen myöskin kasvupaikan mukaan vaihdellen. Hallanaroilla paikoilla loisto jää lyhyemmäksi kuin suojaisilla paikoilla. Hauskan erikoinen kasvi joka tapauksessa, jolla saa helposti näyttävää syksyn kukintaa; suosittelen!
Subscribe to:
Posts (Atom)
