Saturday, February 25, 2006
Tällä viikolla olen sitten viimeinkin puuhannut myös siementen esikäsittelyjen parissa. Alakuvassa (otettu tänään) nähdään esikäsittelyyn laittamisen ensimmäinen vaihe eli liotus. Useimpien lajien siemeniä liotetaan n. 1 - 2 vuorokautta ennen varsinaiseen esikäsittelyyn laittoa. Kuvassa minigrip- pusseihin on lisätty vettä siementen sekaan ja liotus käy hyvin näinkin samoissa pusseissa (parhaiten avonaisessa astiassa), missä esikäsittelykin tapahtuu. Siitäkin huolimatta, vaikka ilmaa ei pääse pussiin -paitsi veden vaihdon yhteydessä. Vettä on vaihdettava siemenistä riippuen 1 - 5 tunnin välein, mutta aikarajat eivät ole kovin ehdottomia hyvän tuloksen kannalta. Liotuksessa vain pehmennetään kuivien siementen siemenkuorta, jotta vesi pääsee helpommin siemenen sisään varsinaisen esikäsittelyn aikana. Vedenvaihdon tarve liotuksessa näkyy siitä, kun liotusvesi samenee voimakkaasti siemenistä irtoavista aineista. Puhdas vesi on siis parasta.
Esikäsittelyyn laitoin jo keskiviikkona 22.2.2006 viimeksi esittelemistäni itse kerätyistä siemenistä japaninpihlajan (Sorbus commixta) ja laavapihlajan (Sorbus alnifolia) sekä ystävältäni saadun koreantuijan (Thuja koreana). Näitä siemeniä ei tarvinnut liottaa, koska pihlajien siemenet olivat jo valmiiksi kosteita ja tuijien siemenille liotus ei ole välttämätöntä. Nyt ovat liotuksessa ja esikäsittelyyn menossa Arboretum Mustilalta saadut: jumaltenpuu (Ailanthus altissima), tulppaanipuu (Liriodendron tulipifera), lännenplataani (Platanus occidentalis), rohtostooraksi (Styrax obassia), japaninstooraksi (Styrax japonica), veikselinkirsikka (Prunus mahaleb), hurmeluumu (Prunus nigra) ja kirsikkalaji (Prunus nipponica var. kurilensis). Vaahteroitakin harkitsin laitettavaksi käsittelyyn (saatan vielä laittaa), mutta näin myöhään enää harvat lajit ehtivät saada ajoissa tarvittavan käsittelyn ennen kylvöä.
Toisaalta joidenkin lajien siemenet eivät tarvitse muuta käsittelyä ennen kylvöä kuin korkeintaan vain liotuksen; mm. hernekasvipuut ja katsura (Cercidiphyllum japonicum). Monia lajeja varastoin kuitenkin vasta ensi syksynä ja talvena tehtäviä esikäsittelyjä varten. Tuosta Mustilan linkistä löytyy muuten tietoa (linkki sivulla otsikolla Siementen ominaisuuksia) siementen varastointiajoista eli kuinka kauan eri lajien siemeniä voidaan säilyttää itävyyden siitä kärsimättä kohtuuttomasti. Erikoisimpia lajeja ei ole esitelty. Arboretum Mustilan sivuilla on tietoa myös esikäsittelyistä ja itsekin olen aikaisemmin talvella kertonut niihin liittyvistä seikoista.
Ylimmässä kuvassa nähdään hedelmälihastaan äskettäin erotettujen orapihlajien (Crataegus sp.) siementen kuivatusta ko. varastointia varten. Kuva on otettu torstaina 23.2.2006. Tällaiset siemenet kannattaa kuivattaa ennen varastointia, jotta mm. hometaudit ja mätäneminen minimoidaan. Sitten siemenet sijoitetaan paperipussiin, mutta olen havainnut minigrip-pussinkin aivan kelvolliseksi (vaikka siis ilma ei pääsekään pussiin). Kuivatuksen teen jääkaapissani tuolla tavalla paperien päällä. Ideana on se, että kuivatuslämpötila on matala, ettei turhaan stressata siemeniä huoneenlämmön ja lähellä nollaa olevan lämpötilan vaihtelulla, kun varastoimislämpötila on kuitenkin tuo muutama aste plussaa. Kaikille lajeille siementen kuivatus ja varastointi ei sovi; esim. tammien (Quercus sp.) terhot ovat siinä suhteessa hankalia.
Kohtapuoliin /alkavan kevään mittaan seurannee lisää asiaa aiheeseen liittyen, mutta tämä tässä tällä kertaa. Saatan vielä tehdä sen siementen lisätilauksenkin Mustilalta, josta mainitsin jo viime vuoden lopussa...
Valmiina uuteen alkuun
Torstaina 23.2.2006 taimikasvatuspaikalla kuvattuna harmaaleppä (Alnus incana) näytti lähestyväksi kevääksi valmistamaansa varustustaan tällä tavalla. Edellisen kesän lopussa valmistuneet hede- ja eminorkkojen aiheet ovat talvehtineet runsain määrin leppien oksilla. Viime syksyn lopussahan näytin, kuinka vastaavalla tavalla pähkinäpensaatkin (Corylus avellana) ovat tuottaneet jopa poikkeuksellisen paljon kukintoja tulevan kevään aluksi. Myös koivuilla (Betula sp.) on runsaat hedenorkkoaiheet, joten kohta on niiskuttelua tiedossa suureksi vaivaksi asti. Itselläni nimenomaan koivun siitepöly on allergiaa aiheuttava.
Pähkinäpensaat ja lepät ovat ensimmäisiä kukkijoita puuvartisten kasvien joukossa (maalis- huhtikuussa Etelä-Suomessa), mutta vielä toistaiseksi havaitsin noiden leppien norkkojen olevan lepotilassa. Hieman näytti olevan notkeutumisen ja punertumisen merkkejä, mutta enimmäkseen hedenorkot ovat vielä tummanruskeita ja kovia. Kaikkein ensimmäisenä lähestyvästä keväästä antavat merkkejä kuitenkin tietyt pajulajit (Salix sp.). Nimittäin ne pajut, jotka kukkivat ennen lehtien puhkeamista. Toinen pajujoukkio sen sijaan kukkii lehtien puhkeamisen jälkeen, missä tapauksessa kukinnot ilmestyvät samoista silmuista kuin lehdetkin ilman pajunkissavaihetta; mm. salavat ja hopeapaju (Salix alba "Sibirica"). Tämä ensinmainittu ryhmä on puolestaan sitä laatua, joka työntää niitä kuuluisia pajunkissojaan eri silmuista kuin missä lehdet ovat ja paljon ennen niitä jopa keskellä talveakin.
Itse asiassa viime syksyn poikkeuksellinen leutous synnytti paikoin jo viime loka - marraskuussa pajunkissojen ilmestymistä. Nyt nämä pajut ovat jo varsin runsaasti, mutta tyystin normaalisti kissavaiheensa alussa. Se ei ole silti ollenkaan vielä kukintavaihetta. Kukinta on vasta kissavaiheen kasvettua loppuun huhtikuun lopussa varsinaisen kasvukauden lähdettyä käyntiin, jolloin varsinaiset kukat pistävät esille kissakarvojen seasta joko keltaisina (hedeyksilöt) tai vihreinä (emiyksilöt); sekä pajut että haavat (poppelit) ovat kaksikotisia eli emi- ja hedekukat ovat eri yksilöissä.
Melko samanlainen kissavaihe havaitaan etenkin haapojen (Populus tremula) hedeyksilöillä ja viime perjantaina totesinkin niiden haapojen kukkasilmujen jo raottuneen hieman paljastaen karvaiset hedenorkkojen aiheet. Haavat ehtivät kukintavaiheeseen samaan aikaan kuin nämä ensimmäisenä kukkivat pajut eli keskimäärin huhti- toukokuun vaihteessa Etelä-Suomessa. Silloin velttona liuhuvat punertavanharmaat hedenorkot ja jäykän tönköt vihertävänharmaat eminorkot koristavat pitkinä roikkoina ko. puita.
Friday, February 24, 2006
Eilen 23.2.2006 kävin pitkästä aikaa tarkistamassa taimikasvatuspaikkani tilannetta. Oikein hyvältä se päällisin puolin näytti. Tosin hangen allahan ovat ne alkutalvesta syntyneet jyrsijätuhot ja niitä voi olla syntynyt lisääkin. Pystyttämäni kanaverkko on kuitenkin pitänyt suuremmat eläimet erittäin hyvin poissa taimiltani. Alimmassa kuvassa nähdään aivan paikan vieressä liikkuneiden jänisten / ruskakoiden jälkiä niin, että täysin tarpeeseen aita on tullut. Ilman aitaa esim. omenoiden suvun (Malus sp.) taimet olisivat nyt tyystin syötyjä. Seuraavassa kuvassa nähdään, että aidan sisäpuolen hangella on liikkunut hyvin vähän pienempiä eläimiä, jotka ovat päässeet kanaverkon silmien läpi.
Ylemmissä kuvissa nähdään paikan havukasveja. Niistä havaitaan, että tyypilliseen tapaan neulasten vihreä sävy on haalistunut ja muuttunut ruskeaan suuntaan. Pakkasten jatkuttua pitkään neulasten solukot ovat kuivuneet varsin paljon. Niinpä nyt auringon voiman kasvaessa selkeällä säällä viikko viikolta yhä enemmän, muodostuu tuttu kevättalvinen paahde havukasveille ongelmaksi juuriston ollessa yhä jäisessä mullassa. Paahdesuojausta en ole vielä liiemmin miettinyt, mutta melko pian siihen täytynee ryhtyä.
Lunta paikalla on tällä hetkellä n. 15 - reilu 20cm. Se määrä on peittänyt kaikki kadetut talvenarat lajit oikein hyvin ja varsin hyvin myös melkein kaikki pystyyn jätetyt purkitkin, mutta toiseksi ylimmästä kuvasta nähdään isoimpien olevan yläreunoiltaan paljaina. Samoin toiseksi alimmassa kuvassa näkyy osittain paljaita styrokslaatikkokylvöksiä, mutta niiden taimet ovat olleet ainakin hyvin lumen alla. Kovien pakkasten aikaan tällainen lumen vähyys on ollut huono seikka, mutta toisaalta osittain paljaat purkit sulavat ensimmäisenä keväisten ilmojen tullessa kunnolla. Toiseksi ylimmässä kuvassa olevat hopeakuuset (Picea pungens "Glauca") saavat siten imettyä juurillaan vettä melko pian ja auringon aiheuttama paahdeongelma vähenee sitä myötä.
Ylimmässä kuvassa nähdään pitkän lähes poutaisen jakson aikana havaitun hangen metamorfoosin tulos. Lumen alla olevien purkkien vierestä hanki on tiivistynyt, mutta purkkien kohdalla se on jäänyt koholle. Seurauksena on hauska kukkulamatto.
Talvituhoista on tässä vaiheessa liian aikaista sanoa mitään, mutta noiden havupuiden vointi on vähän huolestuttava etenkin, kun paikka on avoin ja siten hyvin aurinkoinen. Maaliskuu ja osittain vielä huhtikuukin ovat havukasvien kannalta yleensä se vaikein ajanjakso. Talveakin on vielä jäljellä, vaikka maaliskuu jo ensi viikolla alkaakin. Viime vuoden maaliskuusta muistetaan, että vielä voi olla edessä jopa reilun -20 asteen pakkasiakin yöaikaan. Tulevaa maaliskuuta veikkaan kuitenkin leudommaksi kuin viime vuoden maaliskuuta. Ehkä siten piankin saamme ensimmäisen kunnolla keväisen tuulahduksen... Ensi viikko vaikuttaa kuitenkin vielä talviselta.
Thursday, February 23, 2006
Mielimaisemia ulkomailla: Madeira - osa 12
Gunnineucalyptus (Eucalyptus gunnii) sinisenä ja oikealla euroopanpyökki (Fagus sylvatica). Taustalla pilkottaa ko. puutarhan kartanorakennus.
Taustalla mustajalopähkinä (Juglans nigra) ja edessä japaninkirsikkalajike (Prunus serrulata) / (Prunus "Sato Zakura").
Freesioita (Freesia sp.), kaksi puistoplataania (Platanus hybrida) ja euroopanpyökki (Fagus sylvatica) oikealla.
Jardins da Quinta do Palheiro Ferreiro puiston erittäin runsaasta kasvivalikoimasta on tässä muutamia puulajeja. Puistoon tutustumiseen oli varattu aikaa kovin vähän (pari tuntia), joten aivan kaikkea ei siinä ajassa voinut käydä läpi. Tuohon aikaan vuonna 1994 olin jo tutustunut runsaasti kirjallisuuden avulla kaikkiin näihin esiteltyihin lajeihin ja muutenkin juuri lauhkean vyöhykkeen puulajeihin. Niinpä halusin bongata juuri näitä tästä puistosta ja jättää mm. subtrooppiset lajit vähemmälle huomiolle.
Alimmassa kuvassa nähdään vielä kertaalleen tuota metsäpuutarhaosan talvella kukkivaa freesiamattoa pohjakerroksessa. Seassa on toki muitakin lajeja, joiden tunnistus jäi tällä kertaa tekemättä.
Seuraavassa kuvassa on leutotalvisten maiden puutarhoissa ja puistoissa yleisesti tavattavia loistomagnolioita. Tässä vaiheessa kukat olivat isoissa, pulleissa ja harmaakarvaisissa silmuissa odottamassa kevättä. Lehdet sijaitsevat puolestaan kapeissa, karvattomissa ja tummissa silmuissa. Tällä lajiristeymällä on hyvin koristeellinen talviasukin tuon kaarnansa harmaan sävyn vuoksi. Loistomagnolia menestyy Suomessa hyvillä paikoilla jopa kohtalaisesti vyöhykkeellä I. Muutama muu magnolialaji menestyy jopa paremminkin, kuten poppelimagnolia (M. acuminata), japaninmagnolia (M. kobus) ja pensasmagnolia (M. sieboldii).
Valeakaasiahan on ollut esillä Viikon kasvi artikkelisarjassani ja tuossa kuvassa näettekin vähän vihjettä siitä, kuinka korkeaksi puuksi se kasvaa hyvissä oloissa. Kotiseudullaan Pohjois-Amerikassa on toki paljon isompiakin lajin yksilöitä. Kuvassa oli ko. puussa tyypillisesti jäljellä vielä ruskaa.
Seuraavan kuvan keisaripuu oli myös vielä osittain lehdessä, mutta tarkemmin kuvaa katsottaessa näkyy talvella lehdettömänä havaittava lajin erityispiirre; puussa on samaan aikaan sekä päättyneen kasvukauden hedelmäkodat (tummat tertut) että seuraavan kevään kukinta paljaissa kukkasilmuissa (vaaleat tertut). Lisäksi näkyy se, että tämä kuvan yksilö oli katkaistu yhden vuoden ikäisenä, jotta kukkivia oksia on saatu aikaiseksi nopeammin. Muutoin kahtena ensimmäisenä vuotena laji kasvaisi vain bambumaisen /palmumaisen suoraviivaisesti useita metrejä juurikaan haaroittuen. Keisaripuutahan olen kasvattanut ja taimikasvatuspaikalla ne ovatkin tällä hetkellä lumihangen alla ensimmäistä kertaa Suomen talvessa. Vanhimmat niistä ovat itse asiassa tuon kuvan puun siemenistä peräisin! Lajia voi kasvattaa eteläisimmässä Suomessa perennoivana lehtikasvina pensasmaisesti, kunhan juuriston saa pysymään terveenä.
Ylemmässä kuvassa oleva lagerströmia on sen verran eteläinen laji, että se ei menesty Suomessa senkään vertaa kuin keisaripuu. Laji on rantakukille (Lythrum sp.) sukua; kuuluu samaan heimoon Lythraceae. Laji kukkii riittävän lämpimien / kuumien kesien maissa vasta elo - marraskuussa erittäin isoin ja näyttävin kukkatertuin, joissa on kirkkaan vaaleanpunaisia kukkia. Eri lajikkeilla värit vaihtelevat hieman valkoisesta punaiseen. Lajin oksat ja kaarna ovat hyvin koristeellisia nekin, kuten havaitaan. Tyypillinen hoito lajilla on vastaavanlainen kuin Suomessa syyshortensialla (Hydrangea paniculata "Grandiflora") eli ennen seuraavaa kasvukautta oksia typistetään, jolloin seuraavan kasvun kukinnot ovat isommat kuin muutoin olisi.
Sitten enemmän silhuetin omaisissa kuvissa nähdään ensin alempana lehdettömänä iso mustajalopähkinä. Punaisessa ruskassa oleva japaninkirsikka on tässä muistaakseni lajiketta "Kanzan". Mustajalopähkinä on Suomessa tuntematon, mutta sitä on kokeiltu mm. Arboretum Mustilan toimesta. Menestyminen on vain valitettavasti heikompaa kuin esim. japaninjalopähkinän (Juglans ailanthifolia) menestyminen. Japaninkirsikoista on ollut puhe aikaisemminkin tässä blogissa rusokirsikan (Prunus sargentii) yhteydessä ja Etelä-Suomen suojaisimmilla paikoilla joitakin lajikkeita kannattaa kokeilla rohkeasti. Esim. juuri lajike "Kanzan" voi menestyä jopa useita vuosia kukkivana.
Ylemmässä kuvassa on erittäin tyypillinen lehdetön tulppaanipuun latvus. Kuvasta nähdään, kuinka tämä periamerikkalainen puu on majesteetillisen korkea. Tarkalla silmällä latvuksessa nähdään jäljellä hedelmätähkiä, joista tässäkin tapauksessa keräsin siemeniä mukaani. Valitettavasti ne eivät itäneet, mutta nyttemminhän minulla onkin tätä lajia uusimmissa siemenissäni hankittuna Arboretum Mustilalta.
Atlasseetri on havupuiden aatelia sekä neulasten värityksensä että kasvutapansa puolesta. Toki kaikki muutkin seetrit ovat samaan tapaan erityisiä havupuita, mutta tämä laji on niistä kylmintä ilmastoa kestävä. Sillä on jopa jonkinlaiset menestymisen mahdollisuudet eteläisimmässä Suomessa, mutta tuollaista puuta siitä on turha odottaa. Kasvihuoneilmiön voimistuminen voi tuoda siihen kuitenkin selvän muutoksen muutamassa vuosikymmenessä. Joka tapauksessa pensasmaisessa ja kituliaassakin yksilössä tuo neulasten siniharmaa sävy on jo hurmaava.
Ylimmässä kuvassa on erinomainen esimerkki eucalyptusten nuoruuslehdistä. Tässä tapauksessa on kyseessä kenties kaikkein voimakkainta siniharmaata nuoruuslehtisävyä tekevä gunnineucalyptus. Herkullisena kontrastina sille nähdään oikealla euroopanpyökin viimeisiä ruskalehtiä. Eucalyptusten nuoruuslehdet poikkeavat siis aikuislehdistä tyypillisesti siten, että nuoruuslehdet ovat eri tavoin sinertäviä ja pyöreitä sekä sijaitsevat vastakkain oksilla. Aikuislehdet ovat sen sijaan salavamaisesti /pajumaisesti pitkiä, kapeita, tummanvihreitä ja sijaitsevat oksilla vuorottaisesti. En tiedä tarkkaan kuinka monen vuoden kuluttua aikuislehdet syrjäyttävät nuoruuslehdet. Kuvassa kuitenkin nähdään, että katkaisemalla puu tyvestä uusia vesoja muodostavaksi kannoksi, saadaan värikkäitä nuoruuslehtiä edelleen ylläpidettyä uusissa vesoissa.
Tästä lajivalikoimasta havaitaan se, että tähän puistoon on istutettu aikoinaan paljon juuri kaikkein tyypillisimpiä eri mantereiden lajeja. Voidaan sanoa, että edustettuna ovat kaikki maapallon mantereet ja niiden puu- ja pensaslajeista juuri ne, joita tapaa nimenomaan länsimaiden kokoelmapuistoissa ja muutenkin julkisissa istutuksissa kaikkein eniten. Kyseessä ei siis ole Madeiran erityispiirteitä korostava puutarha, vaan länsimaista puulajikeräilyperinnettä yleisesti noudattava kokoelma. Itse asiassa tämä puutarha on hyvin brittiläinen tässä mielessä, sillä jostakin vastaavasta Englannissa sijaitsevasta kokoelma- yms. puutarhasta löytyvät tismalleen samat Euroopan ulkopuoliset lajit. Juuri ne lajit, joita etenkin brittiläisen ja ranskalaisenkin imperiumin löytöretkeilijät ja kasvitieteilijät eri mantereilta löysivät n. 100 - 500 vuotta sitten.
Toki tässä puistossa on joitakin erikoisuuksiakin, kuten asiaan kuuluu. Sivuutin ne kuitenkin ko. käyntikerralla, koska minulla ei ollut tuolloin niihin mitään kiinnostavuutta lisäävää ennakkosuhdetta. Nämä esitellyt tuntuivat silloin kiinnostavimmilta. Nykyään suhtaudun niihin jo melkoisen "tavallisina" kasveina kuin kotipihlajaan (Sorbus aucuparia) tai omenapuuhun, mutta eipä niiden arvo ole silti juurikaan laskenut mielessäni.
Tuesday, February 21, 2006
Viikon kasvit vuonna 2005: valeakaasia
Keskikesää lähestyttäessä viikolla 26 tarjosi valeakaasia erittäin voimakkaita tuoksuja valkoisista kukistaan. Tämä laji on yksi muutamista ns. hernekasvipuista, joita voi kasvattaa Etelä-Suomen hyvillä paikoilla varsin menestyksellisesti.
Subscribe to:
Posts (Atom)
