Wednesday, April 01, 2009

Päivittyvä G20 -maiden taloushuippukokouksen kritiikkipaketti

On jotenkin totaalisen kuvaavaa, että tänään Lontoossa alkava rikkaiden G20 -maiden taloushuippukokous alkaa juuri Aprillipäivänä. Kokous jatkuu huomenna (Varsinainen kokouspäivä) ja mm. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama jatkaa Euroopassa tapaamisiaan monen päivän ajan Lontoon jälkeenkin. Kaikki viittaa siihen, että tämä kokous on vain suurta näytelmää (Aprillia) ja oikeat NWO -agendat on jo sovittu piilossa aikaisemmin. Niinpä en odota tältä kokoukselta ainakaan mitään hyvää. Ainoastaan sitä samaa paskaa, mitä viime syksynäkin vastaavassa G20 -kokouksessa.

Kirjoitin äsken vastauksen erään anonyymin kannustavaan kommenttiin (tässä merkinnässäni) näin: "Kiitos kommentista anonyymi! Valitettavasti tosiaan on niin, että nämä ajat vaativat todella kovaa ja veitsenterävällä tavalla harkittua ja perusteltua tekstiä!

Mieluiten kuitenkin olisin koko ajan se runollinen "kukkahattusetäpuutarhuri", mutta yhteiskuntaolojen kehittyessä havaittuun suuntaan, joudun minäkin käyttämään aikaa ja vaivaa hyväsieluisuuden tuhoajien vastustamiseen.". Tällä anonyymillä on kuitenkin myös omat Youtube-sivunsa, kuten hän kommenttinsa lopussa mainostaa.

Joka tapauksessa tuo vastaukseni jotakuinkin kuvaa mielentilaani. Olen ollut äärimmäisen pahoillani näistä maailman käänteistä jo monta kuukautta ja skeptisyyteni maailman ja Suomen omiakin johtajia kohtaan on kaikkien aikojen suurimmillaan. Reilun puolen vuoden aikana olen kokenut monenlaista vihantunnetta ja on ollut vaikea löytää toivoa niin runsaan saastan keskeltä. Elää elämää siten kuin on tarkoitettu. Elämme poikkeuksellisen vaikeita aikoja nimenomaan henkisesti. Henkinen väkivalta on harvoin ollut etenkin läntisessä maailmassa näin kovaa ja salakavalaa. Väkivallaksi sen havaitsee helposti viimeistään silloin, kun tajuaa näiden asioiden olemuksen ja rakenteen. Mutta kuten tunnettua, niin tämä talousromahdus on nyt laittamassa myös maailman fyysistä puolta kohti murenemistaan.

Tässä merkinnässä käsittelen ko. G20 -huippukokouksessa esille tulevia asioita. Teen merkinnästä päivittyvän eli mahdollisesti jopa ensi viikolle asti kerään tähän asioita aiheeseen liittyen ja kommentoin tuttuun ankaraan tyyliini. Aivan aluksi laitan linkkejä oheismateriaaliin: Tässä on Youtube -sivustolta pari Alex Jonesin showta, jotka liittyvät aiheeseen: Webster G. Tarpley on 590KLBJ AM with Alex Jones1/6:What Obama & The Globalist Will Do Next: A B C D E F. Steve & Paul Watson on Alex Jones Tv 1/3:The G-20 Side Show!: A B C. Kannattaa katsoa myös muita Alex Jones -videoita viimeisen parin viikon ajalta, sillä niissä tulee ilmi mm. Yhdysvalloissa laiksi saatettu pakollinen teininuorison eli koululaisten sotilastyyppinen koulutus, eli "Yhdyskuntapalvelu", "Community Service". Obama -jugend on täten syntynyt ja Alex Jonesin reaktio moiseen oli selvä: En ole koskaan nähnyt Alex:a niin järkyttyneenä ja paniikissa... Lisäksi oikeiden patrioottisten sankarien leimaaminen "terroristeiksi" ja "rikollisiksi" jatkuu, kuten Luke Rudkowskin kohdalla on tapahtunut. Nimimerkki Against NWO on myös kertonut tästä: A B. Kannattaa seurata lähipäivinä myös LaRouche PAC -sivustoa, sillä mm. Lyndon LaRouche tulee todennäköisesti hyvin ankarasti kommentoimaan G20 -kokouksen antia.

Tässä on valtavirtamedian näkemyksiä tähän mennessä: Iltasanomien juttu, Hesarin juttu, Taloussanomien juttu, BBC:n juttu ja CNN:n juttu. Näyttää siltä, että mielenosoitukset ja mellakointi ottavat tässä vaiheessa pääosan, kun esim. monet Lontoon pankit ovat mellakoinnin tulilinjalla. Esim. jopa Royal Bank of Scotland on tuhoamisen alla paraikaa... Mellakointi on tietysti pahasta ja siitä oligarkkieliitti ja hännystelijänsä saavat tekosyitä poliisivaltiototalitarismin pystyttämiselle yhä tiiviimmin. Mutta: Sitä saa mitä tilaa!! Mitäs ovat oligarkit ja hännystelijänsä ryhtyneet moisiin rikollisiin maailmanherruussatanistijuoniin! Mielenilmaukset ja vastustaminen sellaisia kohtaan on ainoastaan suositeltavaa.

Tässä vaiheessa viimeiseksi laitan Käymälä -blogin Sven Laakson hyvän analyysin (Steiner ja natsit) näiden oligarkkieliittiporukoiden, heidän hännystelijöidensä ja heidän toimiensa luonteesta ja lainaan siitä pari mehukasta kohtaa: "Modernissa todellisuudessa sielunvihollinen on aineellistunut, ruumiillistunut ja erillinen toimija, joka rakentaa yhteiskunnallisia kontrollijärjestelmiä juuri hengentien kulkijoiden estämiseksi", "Ei liene liioiteltua todeta, että antikristus on syntynyt maan päälle eräänlaisena ihmistuholaisten sukupolvena. Nämä tuholaiset ovat aktiivisia vallanhaluisia toimijoita, joita nähdää kaikkialla siellä missää on rahaa ja valtaa tarjolla" ja "Terveen normaalin ihmisen mielikuvitus, miten tahansa intohimoisesti hän Saatanan kuvitteluun paneutuukin, milloinkaan yllä kuvittelemaan aineellistuneessa natsissa kiteytyvää kosmista kauhua".

Nuo kuvaukset "sielunvihollinen", "Saatana" ja "aineellistunut natsi" ovat syväjuurisia symbolisia kuvauksia juuri niistä ihmisistä, jotka ovat tarkoituksella aikaansaaneet tämän talousromahduksen ja pyrkivät sen varjolla tähän Brittiläisen imperiumin pankkiiridiktatuurin loppuunsaattamiseen eli New World Orderiin. Mukaan luen myös ne ei-oligarkki-ihmiset, jotka uskovat näiden "oligarkkien" olevan hyvällä asialla ja jotka eivät huomaa tässä farssissa ilmenevää pahuutta. G20 -maiden kokous on heille kaikille symbolinen astinlauta seuraavaan NWO -vaiheeseen. Siksi pitääkin nyt seurata tarkasti sekä valtavirtamediaa, että vaihtoehtomedian NWO:a vastustavia tahoja!

Päivitys 3.4.2009 klo. 11:15: No niin! Tulihan se sieltä. G20 -kokous antoi eilen päätöslauselmassaan juuri niin saatanallisen NWO -agendajulistuksen, että melkein oksettaa ja pää meinaa hajota! Katsotaanpa. Tässä on valtavirtamediasta tietoja: Hesarin juttu, Iltasanomien juttuja, Taloussanomien juttu, BBC:n juttu ja CNN:n juttu. Tässä on puolestaan vaihtoehtomediasta LaRouche PAC:n (Teksti ja video) kommentteja. Tässä on myös LaRouche PAC:n uusin viikkovideokatsaus. Nimimerkin Against NWO aiheeseen liittyvä kirjoitus kertoo lisää tähdellistä informaatiota. EarthLastHope -aktivisti (Videot) on ollut myös hyvin aktiivinen viime aikoina. Tässä ovat hänen kaksi G20 -aiheista YouTube -videotaan: A B.

Otetaanpa muutama keskeinen lainaus tuosta LaRouche PAC -tekstistä, jossa Lyndon LaRouche raivokkaasti tuomitsee G20 -kokouksen annin alimpaan helvettiin:

"Lyndon LaRouche stated that 'what they are proposing is the equivalent of recommending the use of cyanide for the cure of a headache. It is a permanent cure.' ".

" 'This is fascism in its British form of Oswald Mosley. Mosley would be ecstatic, he and H.G. Wells who was backing Mosley back in 1933. At that time the City of London's allies on Wall Street supported Mussolini, as did the great American pragmatist, John Dewey. They also supported Hitler as the German Mussolini.' ".

"Today's Financial Times publishes a column by Andrew Ward entitled "Can Obama make the difference?" In it he makes the point that in his account of the London economic conference in 1933, a conference which FDR boycotted in his opposition to British imperialism, HG Wells wrote that Roosevelt was the "last hope for mankind. There was no other personality visible who even promised to exorcise the spell that lay upon the economic life of the race. It was Roosevelt's conference or nothing."

Unfortunately, contrary to Roosevelt's rejection of HG Wells' fascist Open Conspiracy for world government at that time, President Obama has done just the opposite.'
".


" 'This is one ego trip from which the President may return, but the nation may not come back. The price of his ego trip is too high a price to pay. No man has a right to have his ego used in this way. Our country can't be put into jeopardy, humanity can't be put into jeopardy, because he wants to win a popularity contest.' ". Tuo "he / his" tarkoittaa tässä viimeisessä siis Barack Obamaa.

Kuten huomaamme, niin asiat ovat nyt ottaneet lisää askelia kohti kaikkien aikojen globaalia katastrofia; "New Dark Age", kuten Lyndon on monta vuotta toitottanut näistä satanistiseurauksista. G20 -kokouksen päätöslauselman mukaan mm. siis: Lisää velkaa laitetaan velan päälle jopa biljoonan dollarin verran eli talousromahdusta muka "lääkitään" sillä millä se syntyikin. Lisäksi IMF:n roolia kasvatetaan, jotta se voisi paremmin saattaa pankkiiridiktatuurin globaalisti fasistiseen täytäntöön mm. asettamalla ehtoja varojensa käytölleen ja samalla luomalla riiston mahdollisuudet oligarkkieliitille. Näinhän mahdollistui kehitysmaiden infrastruktuurin myyminen oligargeille ja nyt heille mahdollistetaan myös länsimaiden infrastruktuurin ja reaalitalouden ostaminen yhä täydellisemmin, jotta Mussolini -tyylinen fasismi olisi taattu globaalisti.

Silmänlumeena hyväuskoisten hölmöjen ja tyhmennetyn rivikansan harhauttamiseksi luvattiin myös muutama korulause, ettei NWO -agenda olisi liian ilmiselvää: Otetaan muka köyhät huomioon ja laitetaan muka veroparatiisit kuriin. Ilmeisesti veroparatiiseilla ei enää ole niin paljon käyttöä tässä maailmanherruussatanistijuonessa... Joka tapauksessa NWO -agendan "Uusi maailmanjärjestys" tuli taas kuultua kokouksen päätöspuhetilaisuudessa mm. Britannian pääministerin Gordon Brownin omilta huulita: "New World Order pläää pläää pläää". Hänhän on yksi suurimmista satanisteista viemässä läpi tätä ihmiskunnan orjuutustuhosuunnitelmaa.

Tähän loppuun laitan tuossa Hesarin ja Taloussanomien jutuissa olleita lukijakommentteja, jotka kuvaavat tilannetta.

Hesarin jutusta nimimerkki Turren kommentti: "Ennen kuin kyynikot, pessimistit ja maailmanlopun fantasioissaan kiimalievat tuomionpäivän profeetat aloittava kitinänsä, iloitaan edes hetki. Syytä on iloita, sillä pörssikurssit ovat mitä suurimmassa määrin merkki ihmisten odotuksista, mielentilasta ja fiiliksistä. Kun ihmiset pelkäävät ja odottavat huonoja aikoja, he myyvät vimmaisesti ja yrittävät vetää rahansa pois markkinoilta. Kun ihmisillä on hyvä fiilis ja positiivinen tunne tulevaisuudesta, he laittavat rahojaan osakkeisiin. Kurssi kertovat talouden tunnelmista paremmin kuin mikään muu indikaattori ja nousu tarkoittaa sitä, että uskalletaan ja odotetaan hyvää. Kursseilla ei yleensä ole mitään tekemistä yritysten tai talouden todellisen tilanteen kanssa.

Toivottavasti nousu jatkuu, eikä tämä ole pelkkää fiilistelyä.".

Tuosta havaitaan se, että pörsseissä pelaavat oligarkkirikolliset ja tilanteen oikeasta pahuudesta tietämättömät hölmöt luovat nyt noita katteettomia pörssinousuja tai niiden yrityksiä. Hölmöt luulevat toivon heränneen ja laittavat rahojaan likoon ja rikolliset yrittävät parhaansa mukaan pelata omaan pussiinsa. Tilanteen oikea luonne on kuitenkin todella paljon pahempi kuin joku katteeton pörssinousu vähäksi ajaksi. Turre ei osaa ajatella kokonaiskuvaa, vaan luulee liikaa pörssien ns. totuudenkertomiskykyyn. Pörssienkin takana on niin paljon yritystä tähän NWO:n, että parin vuoden päästä hölmöimmätkin alkavat olla todella ihmeissään... Oikeastihan systeemi on kuollut peruuttamattomasti hypervelkaisena, jotta sitä voidaan käyttää hyväksi muuttamalla systeemiä fasistiseksi pankkiiridiktatuuriksi.

Taloussanomien jutun paremmin ko. satanistijuonista perillä olevia kommentteja:

"Luodaan rahaa, tullaan iloisiksi niin! On se kumma, että maailmantaloudessa tämä resepti toimii: Lainaa sä mulle 100 miljoonaa, niin mä lainaan sulle 100 miljoonaa. Lopputuloksena markkinoille on ilmestynyt 200 miljoonaa rahaa.Tässä kuplamallissa ei paljon tartte säännöistä välittää, koska ne voi koko ajan muuttaa sopiviksi.

Heil FED!".

"Markkinat jo diskonttaavatkin tuota 1000 miljardia vauhdilla yritysten kursseihin. Upeaa, että pörssikasinolle toimitetaan lisää pelirahaa niin juhlat voivat taas vauhdittua!".

"Velkakuplastahan tämä kriisi sai alkunsa. Kuvitellaanko nyt, että ongelma poistuu sillä millä se tulikin? Eikun lisää lainaa ja katteetonta rahaa maailmalle...".

"Kyseessä olikin veronmaksajien rahanjakotilaisuus!".

"Tässä taidetaan rakentaa täydellistä katastrofia, joka toteutuu kun nämäkin elvytysrahat katoavat mystisesti laariin. Sen jälkeen ei enää talous entiselleen nouse.".

"Seuraavaksi G20-pomot varmaankin tekevät imagokierroksen köyhiin maihin... Pitäähän G20-maiden mediakuvaa kiillottaa muutenkin kuin IMF-riiston avulla.

Obama - The Deception".

"Lupauksia on helppo antaa, mutta rahoja ei välttämättä koskaan tule! Varsinkin jenkkien lupaamat miljardit milloin mihinkin tarkoitukseen tuppaavat jäämään välistävetäjien taskuihin. Eikä tämänkertaisia lupauksia tarvitsekkaan lunastaa, jos pörssipelurit uskottelevat itselleen kaiken olevan jo lopullisesti ohi, ja ryhtyvät taas itse innolla uuden kuplan rakennukseen.".

"Minä lupaan 2000 miljardia dollaria maailmantalouden tukemiseen. Ei minulla niitä rahoja ole, vaan 1000 miljardia dollaria velkaa, eikä ole tietoa, mihin ne rahat pitäisi pistää, jotta talous tukeutuisi, mutta lupaanpa kuitenkin. Eipä ole herroillakaan.".

"Kaverit tekee yliluonnollista ihmettä, syöttävät kuolleelle hevoselle kauraa jotta se nousisi ja voittaisi seuraavan kerran vermossa.".

"Ja sama ralli jatkuu.Miten ihmeessä samojen toimijoiden annetaan ratkaista ongelma, joihin heidän systeeminsä on johtanut? Samat päättäjät, samat monesti epäonnistuneet keinot. Minkäänlaisia vaihtoehtoisia toimintamalleja tai rakenneuudistuksia ei esitetä: ainoa mihin pystytään on rahanluonti. Globaali Zimbabwe-talous. Jee.

Johtopäätös on, että koko homma on laskelmoitua ja tahallista. Tai sitten maailmanjohtajat ovat mielenvikaisia.

Tietysti on mahdollista - ja ehkä jopa todennäköistä - että molemmat asiat ovat totta.".

Tuossa viimeisessä kommentissa on totuuden siemen: Maailman johtajat ovat sekä mielenvikaisia että tahallisen tarkoituksellisia paholaisia. Meidän täytyy muistaa, että nämä oligarkkieliitin pääpukarit ovat erittäin älykkäitä "ihmisiä", jotka haluavat käyttää älykkyyttään mahdollisimman tehokkaasti satanismiin ja sen avulla maailman sekoittamiseen pahuuden ja katastrofin syövereihin sekä heidän kontrolliinsa. Mielenvikaiset ovat monesti niitä hyväuskoisia hölmöjä, jotka kuvittelevat kaikesta tästä tulevan muka jotain hyvää. Ja paskat! Tällaiseen maailman tilanteeseen ja sen uskomattoman typeriin johtajiin ei ole lopulta muuta kommenttia kuin: VITUTTAAAAAAAAA!!!!!!

Päivitys 4.4.2009 klo. 23:45: Viimeisenä päivityksenä vielä muutama huomio mm. G20 -kokousta seuranneesta NATO:n 60 -vuotisjuhlakokouksesta, jossa NATO:n uudeksi pääsihteeriksi valittiin Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen. Valtavirtamediasta uutisia: Hesarin juttu, Iltasanomien juttu, BBC:n juttu ja CNN:n juttu (Tässä on pääosassa NATO:n Afganistanin ja Pakistanin operaation paisuttaminen; lisää joukkoja ja Obama heittää lisää pökköä pesään kuin paraskin natsi).

Tuossa Hesarin jutussa eniten asioista perillä oleva lukijakommentti on tässä: "TV-uutisten toimittaja ynnäsi Rasmussenin avut. Hän edusti muka sitä ilmapiiriä joka nyt vallitsee useimmissa Euroopan maissa. Tämä olen myös havainnut. Mitä se edustaa? Oikeistolaisuutta ilman älyllis-sivistyksellistä kalleumaa? Populaaria materialismia? Tottelevaisuutta uudelle globaalille gestapolle? CIA+ NATOhan on tämä uusi gestapo ja jos liitetään siihen poliittiset tuomioistuimet kuten Ruandalle, Serbialle ja Kambodjalle pystytetyt rangaistustuomioistuimet saamme selvän kuvan aika ankeasta kehityksestä lyhyessä ajassa. Ei ole NATO:lla aikomusta vilkuilla islamin, alkuasukkaiden tai entisen turkin kansalaisten serbien toivomuksiin. EU riemastuu kun saa repiä kulttuurit rikki sananvapausveitsellä. Sivistymätöntä puolustaa Muhammedpilapiirrokset.".

Noin nimimerkki Kaipa! Hän kiteyttääkin NATO -asian niin erinomaisesti, että itselläni ei olisi siihen mitään muuta lisättävää kuin selvennykseksi vain tämä: NATO on Brittiläisen imperiumin ja sen oligarkkieliitin hallinnassa oleva sotilaallinen instituutio vailla inhimillisiä tarkoitusperiä!

Suomen Antifasistinen Komitea on blogissaan ottanut esille viime aikoina myös NATO:n: A. Hyvä pieni yhteenveto, jossa ko. liiton ja Anders Fogh Rasmussenin luonne pistetään hyvin pakettiin. Meidän täytyy tässä maailman tilanteessa ja NATO:n kohdalla muistaa, että Afganistan ja Pakistan ovat tärkeimmät false flag -kohteet Iranin lisäksi tässä Brittiläisen imperiumin Venäjän saartamisessa ja painostamisessa heidän NWO:n sekä Lähi-Idän öljyvarojen takia. Israelin uusi pääministeri Benjamin Netanjahu on lisäksi tämän oligarkkieliitin talutusnuorassa avoimesti uhitellut Irania muka heidän ydinaseohjelman pelossa ja näin koko Lähi-Idän seutu on edelleen erittäin syttymisherkkä. Vielä ei ole tullut maaliskuuksi uumoiltua "räjähdystä", mutta joukkojen lisääminen Afganistaniin hatusta keksityn muka terroristijärjestön Al-Gaedan tuhoamiseksi ja muut väkivaltaepisodit viime aikoina antavat ymmärtää h-hetken olevan lähellä...

Venäjän ja NATO:n (Yhdysvaltojen) suhteissa hämmästystä herättävä seikka on kuitenkin ollut Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin ja Barack Obaman ystävällishenkinen tapaaminen G20 -kokouksen yhteydessä, jossa he sopivat läheisempien välien muodostamisesta. Onko Venäjän johto jo saatu taivutettua osittain Uuden maailman järjestyksen piiriin eli NWO:n vai mistä on kysymys?...

Tähän viimeiseksi laitan vielä uusimmat YouTube -videot AlexJonesChannelista, jotka kokoavat yhteen lisää tuota G20 -kokousta: Videot, jossa Jason Bermas tuuraa Alex Jonesia, mutta Alex soittaa ohjelmaan ensimmäisessä videossa yhteenvetotiedot mm. G20 -kokouksesta. Muissa videoissa Bob Chapman kommentoi mm. G20 -kokouksessa julistettua kauheaa agendaa; A B C D E.

No comments: