Saturday, February 06, 2010

Pohdintaa vajaista tiedoista ja vainoharhoista NWO:n tutkimisessa: Esimerkkinä meteorologia ja chemtrail -agenda

Tässä esittelen meteorologiaan kiinteästi liittyvän osan NWO:n vastaisesta kritiikistä, joka paljastaa meille sen, kuinka tässä NWO -kritiikissäkin on toki puutteita. Ko. puutteissa tulee esille hyvin selkeästi se, kuinka länsimainen älyllinen kapasiteetti on huomattavan paljon rapautunut ja tiedollinen sisältö ihmisten maailmankuvissa on niin paljon vääristynyttä ja vajaata, että niiden takia NWO:n vastainen kritiikkikin muodostuu vääristyneeksi ja huonoksi joissakin tapauksissa. Asian voi laskea kuulumaan osaksi moneen muuhunkin NWO -kritiikin osa-alueeseen meteorologian lisäksi.

Tämä meteorologiaan liittyvä osa-alue koskee laajemmin katsottuna tietenkin ilmastonmuutosta, mutta tämä esilletuomani esimerkki koskee ns. chemtrail -ilmiötä, jossa siis eliitin vallassa olevat tiedemiehet olisivat alkaneet manipuloimaan ilmakehää mm. levittämällä lentokoneista kemikaaleja ja pienhiukkasia aikeenaan mm. torjua / tahallaan aiheuttaa ilmastonmuutosta ja vaikuttaa kansalaisten terveydentilaan sitä heikentävästi. Hurjimmillaan onkin väitetty, että ilmakehään levitetään aineita, jotka edesauttaisivat H.A.A.R.P. -teknologian käyttöä sään manipuloinnissa ja osaltaan jopa ihmismieliin vaikuttamisessa.

Osa NWO:n olemukseen havahtuneista ihmisistä on tarkastellut juuri näitä chemtrail -asioita, koska on väitetty näiden lentokonelevitysten aiheuttavan ylimääräisiä ja voimakkaita lentokonejuovia, jotka saattavat levitä valtaviksi pilvimassoiksi saakka ja siksi niitä olisi helppo havainnoida joillakin paikoilla. Niinpä esim. Youtubesta löytyy runsaasti kansalaisten videoita, joissa on pyritty havainnoimaan näitä chemtrail -juovia ja -pilviä. Tässä kohtaa havainnoinnissa on menty pahasti metsään juuri tuon ym. älyllisen ja tiedollisen rapautumisen takia, vaikkakin noissa chemtrail-epäilyissä saattaa ihan hyvin olla ainakin osaksi perää. Tutkitaanpa tätä NWO -kritiikin vääristymää tämän Havaijilta löytyneen esimerkin perusteella --->

Tässä on nimimerkki leharran runsasta Youtube -videotarjontaa hänen olettamastaan chemtrail-agendasta Havaijilla: A B C D E F G H J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö X1 X2 X3 X4 X5 X6 X7 X8 X9 X10 X11 X12 X13 X14.

Ei tarvitse montaakaan hänen videotaan katsella ja kuunnella, kun tajuaa hänen olevan surullisesti kuutamolla havainnoinnissaan, vaikka hänen pointtinsa eliitin chemtrail -agendasta osuisikin osittain kohdalleen. Katsokaapa erityisesti tuo paksunnettu X12 -video, jossa hän muka osaa kyseenalaistaa NASA:n pilvilajeista tehdyn esittelylistan NWO -propagandana ja hänen mielestään kaikki muut pilvilajit paitsi kauniin ilman kumpupilvet (Cumulus) ja kuuro- / ukkospilvet (Cumulonimbus) ovat eliitin chemtrail-levittämisestä syntyneitä valepilviä eli siis kaikki nämä pilvisuvut: Cirrus (untuvapilvet), Cirrocumulus (palleropilvet), Altocumulus (hahtuvapilvet), Cirrostratus (harsopilvet), Altostratus (verhopilvet), Stratocumulus (kumpukerrospilvet), Stratus (sumupilvet) ja osittain jopa Nimbostratus (sadepilvet).

Varmasti te kaikki meteorologiaa tuntevat jo naurattekin epäuskoisena, että onpa hullun vainoharhaista mielenmaisemaa ko. neidolla. Niin onkin! Havaitsemme tästä sen, kuinka väärällä tavalla kouluttamaton / oppimaton ja siihen nähden liian vilkkaan mielikuvituksen omaava ns. taiteilijasielu joutuu NWO-asioita tutkiessaan helposti hyvinkin vainoharhaisille ja väärille poluille. Tämä on esimerkki NWO -tutkimuksen suurimmista vaaranpaikoista, kun esim. jopa tavalliset luonnolliset pilvet saavat noin paniikkiin ja epäilemään kemiallista sodankäyntiä. Meidän täytyy kuitenkin muistaa, että elämme hyvin erikoista aikaa, jossa osa internetissä esilletulleista NWO -asioista on hyvin kummallisia ja silti vakuuttavasti osoitettavissa olemassaoleviksi tai vähintään enemmän oikeaksi kuin ko. asiasta valtavirtamediassa on kerrottu; esimerkkinä vaikkapa taannoinen Norjan valoilmiö, josta kirjoitukseni tässä; Norjan viime joulukuinen valoilmiö kriittisessä ja valtavirtamedian propagandan kyseenalaistavassa syynissä.

NWO -tutkimus vaatiikin optimissaan erittäin renessanssihenkisesti suuntautuneen mielenlaadun ja paljon pohjatietoa erilaisista asioista. Sitä olen yhtäältä itse halunnut tähdentää tässä omassa tutkimisessani. Meteorologiastakin täytyy olla paljon tietoa ja omakohtaista kokemusta ennenkuin kannattaa alkaa tutkimaan esim. tätä chemtrail-ilmiötä. Tässä vaiheessa emme voi kuitenkaan täydellisesti poissulkea moisen satanismin olemassaoloa, mutta vähintään peruskäsitteet ja perusilmiöiden tunteminen pitää olla hallussa tämän osa-alueen kohdalla, jotta tarpeeton vainoharhaisuus saadaan kitkettyä pois.

Tuonkin naisen kohdalla näkee selvästi sen, että tähän chemtrail-asiaan on herätty hurjan vajailla tiedoilla ja jopa omakohtaisenkin kokemuksen määrä on kyseenalaista, vaikka hän on muka tunnistavinaan jonkinlaisen eron aikaisempaan (Ero voi selittyä ihan muulla kuin chemtrail -agendalla; onko se sitten se kuuluisa ilmastonmuutos, on jo toinen tarina). Selvästi tässäkin on kuitenkin juuri sellainen tapaus, mikä länsimaissa esiintyy erittäin paljon yleistyneenä; on kuljettu välinpitämättömänä silmät ummessa eikä ole osattu eikä viitsitty havainnoida ympäristöä juuri ollenkaan ja sitten NWO -agendaan heräämisen myötä aletaan muka kiinnittää ympäristöönkin huomiota, muttei osata sitä tehdä oikein, kun länsimaisen kulttuurin rapautumisen kautta tiedollinen käsitys maailmasta on järkyttävän vajaata ja vääristynyttä. Sen takia meteorologiaan liittyvien asioiden arvioiminen on helposti ko. tavalla toivotonta puuhaa tässä yhteydessä.

Siispä itse kullekin tekee pelkästään hyvää esim. yhden vuoden ajan tarkkailla joka päivä säätä eri menetelmillä; mm. havainnoida pilvien esiintymistä, olemusta ja verrata niitä sääkartoilla esitettyihin analyyseihin ko. tilanteista. Ymmärtää syy- ja seuraussuhteiden juonteita, järjestyksiä ja aikatauluja. Katsoa oppimaansa eri aikajaksoissa ja eri mittakaavoissa jne. Meteorologia ja esim. siinä esiintyvät pilvet ovat juuri sellainen alue, jonka tutkimista pitää tehdä pitkäjänteisesti ja säännöllisesti kauan, jotta alkaa ymmärtää siinä olevia luonnonlakeja ja niiden ilmenemismuotoja. Kun on ITSE niitä oppinut kokemuksen kautta havainnoimalla ja tarjolla olevaa tieteellistä tietoa siihen vertailemalla (Kuten olen lapsuudestani asti tehnyt), niin tuollaiset vainoharhaiset virhekäsitykset pilvistä on helppo havaita.

Pilvien muodoissa, esiintymisessä ja luonteissa on ymmärrettävä mm. se, että aina jonkin luontainen funktio on ne synnyttänyt, tuonut visuaalisesti esille. Kaikki nuo NASA:nkin esittelemät pilvilajit ovat aivan luontaisesti juuri erilaisten fysikaalisten ilmiöiden manifestaatioita tiettyjen funktioiden toteuduttua eri troposfäärin kerroksissa maan pinnalta tropopaussiin saakka ja joissakin tapauksissa sen yläpuolellekin (Mm. valaisevat yöpilvet). Monilla pilvilajeilla on taipumusta muuttua toisikseen sekä kehityksen kulkiessa varhaisvaiheen kehittyvästä aikuistuvaan vaiheeseen että aikuisvaiheesta hajoavaan ja katoavaan vaiheeseen; pilvilajien välisiä välimuotoja on siis runsaasti. Usein eri pilvilajit esiintyvät eri kerroksissa samaan aikaan eikä siinäkään ole mitään ihmeellistä, kuten tuo leharra -neitonen luulee noissa videoissaan. Ainoastaan silmät ja aivotkin aikaisemmin ns. suljettuna kulkenut voi luulla sellaista. No, uuden oppiminen voi olla tosiaan ihmeellistäkin välillä :)

Tarjoan tässä esimerkkinä wikipediasta itse kullekin omaehtoiseen pilvien ja pilvitilanteiden tutkimiseen oivallisen tietopaketin lämpimästä ja kylmästä rintamasta. Ne ovat Suomen leveysasteilla yleisiä erilaisten pilvien aiheuttajia kaikkina vuodenaikoina ja itse kukin voi niitä havainnoida monta kertaa vuodessa. On kuitenkin muistettava, että usein kumpaankin rintamaan liittyy noihin wikipedia-artikkeleiden esimerkkeihin verrattuna poikkeavia erikoistapauksia, joiden oppiminen onnistuu lopulta ainoastaan kokemuksen kautta säännöllisen havainnoinnin ja sääkarttavertailujen jatkuttua riittävän pitkään.

Havaijilla noita rintamia ei käytännössä esiinny, mutta sielläkin esiintyy silti esim. sadealueita, joiden yhteydessä esiintyy paljon vastaavanlaisia pilvisysteemeitä ja ne eivät siis ole mitään chemtrail-levityksestä aiheutunutta keinopilvisyyttä, kuten tuo leharra -neito harhaluuloissaan kuvittelee. Iltaruskotkin ko. pilvilajeissa ovat normaaleja luonnonilmiöitä eikä moista vainoharhaisuutta niihinkään kannata luoda. Pienet värisävyerot tietysti voisivat olla mahdollisia oletetun chemtrail-levityksen jälkeen verrattuna normaaliin tilanteeseen. Jotkut luontaiset pilvilajit saattaisivat olla myös yleisempiä tai vähäisempiä kuin ilman chemtrail-levitystä. Silloin leharrankin havainnoilla saattaisi tietysti olla hieman perää, mutta sitä pitäisi tutkia tieteellisesti pitkän ajan. No, kukapa sitä tutkisi ja kenenkä annettaisiin sellaista virallisesti tutkia, jos moista chemtrailailua tapahtuisi?...

Joka tapauksessa leharrankin kaltaisten NWO -havainnoijien hyväksi on sanottava, että he ovat kuitenkin aivan oikein rohkeasti liikkeellä tutkimassa ja tiedottamassa asioita eivätkä tyydy olemaan nukkuvia ja alistuvia lampaita. Tietysti meillä jokaisella voi olla aluksi vaikeaa hahmottaa asioita ja poimia oikeaa tietoa sekavan ja runsaan mössön seasta. Minullakin oli aluksi vaikeuksia ryhtyä kirjoittamaan politiikkaan ja talouteen liittyvistä NWO -asioista, kun tämän maailman tilanteen tutkimiseni aloitin vuoden 2008 elokuun 8. päivänä syttyneen Georgian sodan innoittamana ja herättämänä. Kuitenkin jopa jossain määrin uhkarohkeakin asioiden tutkiminen ja uuden oppiminen lennossa kuuluu tämän maailman tilanteen tutkimisen luonteeseen, mutta siitä huolimatta lopulta onnistunutta kehityskaarta oppimisessa tulee, kuten itselläni on tullut ja samalla linjalla jatkan edelleen.

Leharran kaltaisten tiedoiltaan vajaiden, mutta mielikuvitukseltaan hyvin vilkkaiden ja herkkien henkilöiden ongelma tässä suhteessa on kuitenkin hyvin vaikea: Juuri heidänlaiset henkilöt ovat havaintoni mukaan alttiita joutumaan johtajakulttien ja kyseenalaisten ideologioiden pauloihin juurikin mielikuvituksen ollessa liikaa niskan päällä tiedollisten sisältöjen jäädessä alle. Toisaalta tietopohjan ollessa riittävän kasvanutta mielikuvituksesta muodostuu silloin erinomainen työkalu oppia lisää; esim. itse olen hyödyntänyt mielikuvitustani juuri mm. siten, että ydinkiinnostuksen kohteideni parissa oppimiani syy-seuraussuhteiden ominaisuuksia ja metodeja voi soveltaa ennestään tuntemattomien asioiden tutkimiseen ja löytää sitä kautta siinä olevia syy-seuraussuhteita helpommin ja tehokkaammin. Aivojen käyttö yhtäällä totuttaa ja kouluttaa niitä toisaallakin vastaanottamaan, käsittelemään ja analysoimaan tietoa.

Siksi olen mm. oppinut nyt niin lyhyessä ajassa (1,5 vuotta) niin paljon politiikasta ja ekonomiasta, vaikka molemmat olivat ennen NWO -agendaan heräämistäni itselleni tavallaan niitä asioita, jotka "eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa". Sen katson toisaalta myös hyvänä etuna, koska heräämiseni ko. asioihin tapahtui ns. neitseellisessä maaperässä. Toisin sanoen mieleni ei ollut politiikan - ekonomian suhteen kovinkaan paljoa valtavirtamedian ja koulutussysteemin saastuttama ja siksi olen onnistunut oppimaan asioita ennakkoluulottomasti ja vapaasti ilman esim. poliittisten puolueitten sumentavia ja vääristäviä doktriineja.

Siispä kaikki rohkeasti joka tapauksessa tutkimaan tätä maailmamme tilannetta monipuolisesti ilman pelkoa joutua välillä harhapoluillekin (Itsellänikin sitä vaaraa varmasti on ollut ja suunnitelmissani onkin tehdä jännää itsetutkiskelua vanhoista tämän aiheen blogikirjoituksistani, kun aikaa niistä on kulunut suunnilleen 5 vuotta tai 10 vuotta... Aion käydä läpi niitä arvioiden ja havainnoiden vääriksi ja oikeiksi osoittautuneita tietoja); se on aina etenkin alussa välttämätön paha. NWO -agendan tutkiminen intensiivisestikin kannattaa, kunhan muistaa ennakkoluulottomana ja avoimenakin ollessaan pitää päätä sen verran kylmänä, ettei aivan joudu tuon leharran tavoin tyystin harhaluulomereen, vaan on mahdollisuus päästä hyvälle kehitysuralle.

6 comments:

Anonymous said...

Chemtrail-asiat kannattaa jättää ihmisille joilla on kiinnostusta NWO:sta ja paljon tietoa meteorologiasta. Voi olla, että koko ilmiötä ei ole edes olemassa. Meidän annetaan vain ymmärtää niin, että on olemassa. Sitten hyökkäämme kuvitellun vihollisen kimppuun ja meteorologit nauraa. Takahuoneessa ehkä eliitti myös nauraa.

Tarkoituksena voi olla vain osoittaa tavalliselle kansalle, että ne NWO-hörhöt ovat vähän pimpelipompelisakkia.

Tai sitten ilmiö on olemassa ja sillä on jokin salainen merkitys. Sille ei kuitenkaan tavallinen pulliainen voi tehdä mitään. Voi vai ymmärtää, että näin voi olla ja ehkä he päästävät lentokoneista jotain ilmaan.

Mika said...

Niin, tämä on tosiaan yksi vaikeimmista asioista hahmottaa ja todistaa olemassaolevaksi. Silti jotain hämärää näyttää olevan tekeillä.

Ehkä eliitti vedättää meitä tällä tai sitten ei... Ehkä HAARP on vain turvallista ja tarpeellista tieteellistä tutkimusta tai sitten ei... Ehkä HAARP on osallisena Project Blue -beamissa tai sitten ei...

Asia siis jää roikkumaan ilmaan monelta osin, mutta emme voi täydellisesti poissulkea filunkipelin mahdollisuutta HAARPin kohdalla tai osoittaa chemtrail-asiat kokonaan olemattomiksi.

Tiedä sitten kannattaako tässä mielessäkään edes jatkaa asioiden kaivelua, mutta onpahan tämä tavallaan mielenkiintoista joka tapauksessa. Etsivä varmaan löytää ajan kanssa ainakin jotain, mutta mitä löytämällään tai löytämälleen sitten tekisi?...

Anonymous said...

Tässä muutama mielenkiintoinen linkki.
En tiedä sitten saako näistä mitään oikeasti irti, mutta aina kannattaa pistää takaraivoon:

Denver Airport Conspiracy Theory: A Documentary (part 1)
http://www.youtube.com/watch?v=JjjIy1DO0gs

Denver Airport Conspiracy Theory: A Documentary (part 2)
http://www.youtube.com/watch?v=gL2vnxVIH_0

Australian Antigen Theory
http://www.abovetopsecret.com/forum/thread471260/pg1

Mika said...

Kiitos linkeistä! Kyllähän noistakin saa irti yhtä sun toista. Tuo Denverin lentokentän olemus on kyllä harvinaisen riipivä ja yllättävän suorasukaisesti näitä NWO -teorioita myötäilevä.

Olisiko eliitti todella niin härski, että se laittaa kaiken kansan nähtävillekin suunnitelmansa!? Kansa sitten joko ymmärtää tai on ymmärtämättä; todennäköisesti suurin osa pitänee edelleenkin esim. noita maalauksia vain harmittomana "kokeilevana taiteena"...

HAARPista puheenollen ja yleisölle vihjailtavista NWO -suunnitelmista; Olen huomannut suositussa tieteisdraamasarja Flash Forwardissa elementtejä, jotka viittaavat HAARP -tyylisen laitteen käyttöön esim. juuri mielenhallintatarkoituksessa.

Olen nyt seurannut sitä TV:stä ja hämmästyin mm. kohtauksesta, jossa todettiin varislintujen massakuolemia laajalla alueella suoraan ilmasta ja sen olisi aiheuttanut salaperäinen korkean pylvään päässä oleva laite HAARPin tyyliin.

Sarjan etsivät yrittävät löytää vastauksia sille, miksi kaikki maailman ihmiset kokivat reilun 2 minuutin ajan massatajuttomuuden yhtaikaa ja näkivät sen aikana muutaman kuukauden päässä tapahtuvaa tulevaisuuttaan...

Anonymous said...

Lisätietoa Denverin lentokenttätaiteesta:

http://www.anomalies-unlimited.com/Denver_Airport.html

Anonymous said...

Vähän toisenlaista mielipidettä Denveristä. Sitten pitäisi vain itse päätellä mikä on oikeaa ja mikä väärää tietoa.

http://conspiracyscience.com/articles/nwo/denver-international-airport/