Wednesday, November 28, 2012

Talven 2012 - 2013 lumimyrskyseuranta (Osa 1): Eteläpuolisen matalapaineen syöttämää lumipyryä ja itätuulipuhureita; huipennus perjantaina

Talvi on siis alkamassa tänään myös Etelä-Suomessa ja tämän myötä tässä on talvikauden 2012 - 2013 ensimmäinen lumimyrskyseuranta, joka kattaa ajan tästä päivästä tulevaan lauantaihin, missä lumimyrskyn huipennus on perjantaina 30.11.2012. Samalla sää kylmenee koko ajan tasaisesti yhä enemmän pakkaselle, mutta aluksi ke - pe varsin hitaasti muutaman pakkasasteen lukemissa. La alkaen kylmeneminen kiihtyy selvästi.

Aikaisempi ennakkovaroitukseni sisälsi jo tälle päivälle illasta alkaen runsaita pyryjä, mutta nyt suursäätila on sen verran "hioutunut", että lumisateet jäävät vielä tänään ja huomenna torstainakin melko hillityiksi meren äärelläkin; vain muutamia senttejä voi korkeintaan tulla. Sen sijaan ylihuomiselle perjantaille on siis edelleen näkyvissä hyvinkin paha lumimyrskytilanne eteläpuolisen matalapaineen saadessa etelästä voimakasta täydennystä.

Perjantain tilanteessa itätuuli on myrskyistä puuskissa, joka voi tietää myrskytuhoja metsille ja puille taajamissakin vielä roudattoman maan tilanteessa ehkä yllättävän paljonkin. Perjantaina lämpötila ollee kuitenkin jo rannikkoakin myöten sen verran pakkasella, että puustoihin ei kerry lumitaakkoja etelärannikollakaan lukuun ottamatta tuulensuojapaikkoja, kuten metsien sisäosia ja rakennusten länsiseinustoja. Raju tuuli tulee kuitenkin kinostamaan lunta radikaalisti ja ko. tuuli tekee pakkasesta hyvin purevaa, joka paleltumavaaran kannalta on otettava huomioon. Lauantaina sekä pyryt että tuulet alkavat heikkenemään, mutta sakeisiin lumikuuroihin voi jäädä meren äärellä mahdollisuutta su saakka...

Näin ollen pahin mahdollinen skenario jääkin toteutumatta lumikertymien suhteen täällä, mutta se toteutunee kuitenkin Baltian itäpuolella ja Laatokan eteläpuolella, jonne ennustekartoista näkemäni mukaan olisi tulossa Etelä-Suomea hieman laajemmalle alueelle yli 50 cm lunta. Viimeisimpien tietojen mukaan Etelä-Suomeen tulisi enimmillään "vain" 20 - 40 cm lunta sunnuntaihin mennessä ja eniten etelärannikon tuntumaan. Sen sijaan Keski-Suomi jäisi edelleen varsin vähille lumisateille, kuten olen jo uumoillut, mikä siis tietää kovenevissa pakkasissa routaongelmien alkamista siellä.

Lauantain jälkeen iskeekin nimittäin Pohjois-Venäjältä käsin arktisen ilmamassan tuoma pakkasaalto, joka huipentunee ensi viikon alussa muutamana päivänä talven ensimmäisiin ankariin pakkasiin, josta teen sunnuntaista alkaen edellisvuosilta tutun minimilämpötilojen seurannan Etelä-Suomen paikkakunnille; tällä kertaa siis talven 2012 - 2013 kylmimmän yön kartoitus alkaa.

Tässä on Myrskyvaroitus.com -sivuston arviot tästä talventulomyrskystä: Paha lumimyräkkä halvaannuttaa Etelä-Suomen liikennettä ja Pitkä myrskyennuste 28.11.-4.12.2012.

Aloitan tässä alla seurantahavaintojen kirjaamisen jo nyt, vaikka pahin pyrytilanne on siis edessä vasta ylihuomenna. Niinpä aluksi havaintokirjauksia tulee vain harvakseltaan tiivistyen sitten perjantaina. Näistä kuitenkin nähdään lumitilanteen kehittymistä mielenkiintoisesti jo tästä alkaen ja sitäkin, miten kylmeneminen etenee.

Seurantapaikkani on aluksi Espoon Tapiola, mutta harkinnassani on tehdä juuri perjantaina seurantapaikan vaihto Hämeenlinnaan, missä kiinnostaa lumitilanteen lisäksi Vanajaveden jäätymistilanteet. Niinpä tämä seuranta tulee todennäköisesti kattamaan kahden erilaisen paikan olosuhteiden kehittymistä tässä Suomen säähistoriassa ankarimpiin ja äkillisimpiin kuuluvassa talventulossa.

Tässä tutut seurannassa oivalliset sisällöt linkkeinä >> Testbed -sadetutka Etelä-Suomesta, Ilmatieteenlaitoksen sadetutka ja Kelikamerat Etelä-Suomesta. Sääennusteiden ja -arvioiden lähteinä oivallisia ovat mm.:  Iltalehden ilmanpaineanimaatio Euroopasta, Weatheronline -sivuston Expert Charts -osio ja Wetter3.de -sivuston animation -osio, missä valikosta valinta "niederschlagsstaerke und -form" antaa sadealueiden liikkeistä ja sateiden olomuodoista ilmanpainekäyrien kera mielenkiintoisen ennusteanimaation (myös arkistotoiminto toiseen suuntaan) Euroopan mittakaavassa.

Tilanne keskiviikkona 28.11.2012 klo. 14:00: Täällä Espoon Tapiolassa ensimmäiset heikot lumisateet ovat tulleet tänään aamupäivällä mereltä tulleista lumikuuroista, joista jäi maahan vain hyvin ohutta lumihuurua lämpötilan laskettua samalla yön +1 asteesta lähes -1 asteen verran pakkaselle. Tällä hetkellä ei sada, mutta taivas on yhtenäisesti pilvessä (alin pilvilaji on kokkareinen kumpukerrospilvi) ja itätuuli on ollut kohtalaista - ajoittain navakkaa. Varsinainen lumisadealue on kattanut lounaiskolkkaa Hankoniemeltä Turkuun ja saaristoon, jonne seudulle onkin jo satanut pari-kolme senttiä lunta. Se pyry ei näytä juurikaan etenevän alueelta... Sisämaassa ja idässä on yhä lumetonta, mutta eilen illalla saatiin paikoin lumikuurojonoista maata paikoin lumiseksi, kuten juuri Hämeenlinnassa, jossa pakkanen on asettunut yön - aamun kylmenemisen myötä nyt -2 asteen paikkeille.

Tilanne keskiviikkona 28.11.2012 klo. 22:10: Sää on pysynyt iltapäivän ja illan aikana lähes ennallaan; eli kohtalaisia lumisateita on esiintynyt yhä ainoastaan lounaiskolkassa, jossa paikoin on päästy arviolta 5 cm paikkeille lumensyvyyksissä saaristoa myöten, koska lämpötila on sielläkin nollan tienoilla. Muualla on ollut poutaa tai vain heikkoja lumikuuroja; selvin heikon lumisateen alue on virrannut itätuulissa sulien Laatokan ja järvi-Suomen suurten järvien ansiosta noin Saimaalta kohti Vaasaa. Täällä Tapiolassakaan ei ole lisää lumihuurua juuri tullut, mutta pilvisyys on pysynyt runsaana ja lämpötila on ollut n. 0 ja -1 asteen paikkeilla; nyt lämpötila on -1,5 astetta. Hämeenlinnassa lämpötila on laskenut -3 asteeseen illan aikana. Itätuuli on ollut yhä kohtalaista - navakkaa. Huomisaamuun mennessä ei ole merkittäviä muutoksia vielä tulossa muutoin kuin, että etelärannikolla voivat lumisateet vähän voimistua, lämpötila laskee hitusen ja itätuulet alkavat hiljalleen voimistua lisää.

Tilanne torstaina 29.11.2012 klo. 12:50: Lumisadealue voimistui kuin voimistuikin hieman etelärannikon tuntumassa viime yöstä alkaen, mutta lunta se ei ole tuonut esim. tänne pääkaupunkiseudulle kuin vain noin 1 - 2 cm. Lounaiskolkassa ei ole satanut enää eiliseen tapaan, joten siellä saariston - rannikon alueella ei olla päästy kuin korkeintaan n. 5 cm:n lumipeitteisiin. Sisämaassa on edelleen ollut vain hyvin heikkoja lumisateita, joista on tullut vähän "pölyä" pinnoitteeksi ja kelikameroiden kautta tarkasteltuna esim. Hämeenlinnan ja Tampereen välillä sekä Lahden pohjoispuolella löytyy vieläkin kokonaan lumettomia alueita. Täällä Tapiolassa lunta on nyt noin 1 cm ja merellistä lumisadetta on ollut heikkona - kohtalaisena koko ajan yöstä alkaen. Itätuuli on ollut enimmäkseen navakkaa, mikä on jo pöllyttänyt ja kinostanut kuvioittain tuota vähääkin lunta. Nurmikon korret paistavat vielä esillä, joten kulkuväylät erottuvat valkoisina puistoissa. Lämpötila on laskenut hieman ja pysytellyt yöstä alkaen n. -3 asteessa ja suunnilleen sama se on ollut Hämeenlinnassakin. Itäisimmissä Etelä-Suomen sisämaaosissa on tosin ollut pakkasta -5 ja -10 asteen välillä.

Tilanne torstaina 29.11.2012 klo. 22:40: Viime päivitykseen verrattuna on tullut vain vähän muutoksia, mutta itätuuli on kuitenkin voimistunut niin, että puuskissa on ollut illan aikana jo kovaakin tuulta ja Suomenlahdella on noustu myrskylukemiin; puustot ovatkin kohisseet ja heiluneet reippaasti tuulessa. Lumisadealue on sijainnut lähes paikoillaan merellä, mutta illan aikana lounaissaaristossa on ollut aikaisempaa runsaampaa lumipyryä; siellä n. 10 cm lumikertymää alkaa paikoin muodostumaan.

Etelärannikollakin on tullut edelleen jonkin verran lunta, mikä täällä Tapiolassa näkyy lumikertymän nousuna pariin - kolmeen senttiin. Tässä voimakkaassa tuulessa kinostuvan pakkaslumen takia on kuitenkin huomattava, että lumensyvyys on nyt eri paikoilla hyvin vaihteleva pienessäkin mittakaavassa; avoimilla alueilla osa pinnoista pyyhkiytyy lähes paljaaksi ja avointen alueiden reunoilla sekä rakennetuilla alueilla tuulen suojassa lumikertymät ylikorostuvat ilman kinostumistakin... Nyt Tapiolassa nurmikoiden ruohonkorret ovat pääosin jo lähes kokonaan peittyneet lumeen. Lämpötilat ovat olleet illan aikana lähes ennallaan laajoilla alueilla eli esim. Tapiolassa -3 asteen vaiheilla.

Baltiasta on tulossa yöksi sakeampaa pyryä, jonka huipennusta odotellaan etelärannikolla perjantain aamuyöksi - aamuksi. Samalla tuuletkin ovat voimakkaimmillaan, jolloin puuskissa voi olla ainakin rannikon tuntumassa myrskyä ja myrskytuhojakin voi olla tiedossa... Uusien tietojen perusteella lumikertymät kuitenkin jäävät aikaisemmista arvioista, mutta ainakin 10 - 20 cm tasaiseksi levitettynä voi tulla rannikolle; voimakas kinostuminen on kuitenkin otettava huomioon. Sisämaahan pyry ulottunee vain lähinnä Tampereen eteläpuoliselle puoliskolle...

Tilanne perjantaina 30.11.2012 klo. 04:00: Heräsinpä mielenkiinnosta katsomaan aamuyön tilannetta ja ikkunasta pöllyävää näkyä katsellen totean, että sitä sankkaa pyryä on tänne pääkaupunkiseudulle tullut; sadealue on edennyt sadetutkan mukaan sisämaahan suunnilleen linjalle Pori - Lahti - Kotka. Pyry on ollut sakeaa paikoin etelärannikolla ja lounaissaaristossa; lisää voimakkaampaa sadetta virtaa etelästä kohti... Lunta on tullut täällä Tapiolassa arviolta jo lähes 10 cm ja se on monin paikoin voimakkaasti kinostunutta. Itätuuli on kova - myrskyisäpuuskaista; merellä myrskytuuli on yltynyt puhaltamaan jopa yli 25 m/s. Pihapuiden voimakas kohina puhureissa kuuluukin ajoittain hyvin sisälle. Lämpötila on laskenut sekä Tapiolassa että Hämeenlinnassa -4 asteeseen, jolloin kova viima on jo hyvin purevaa.

Tilanne perjantaina 30.11.2012 klo. 09:40: Lumipyry on jatkunut ajoittain hyvinkin sakeana lounaassa, etelärannikolla ja osassa sisämaatakin, mutta sateen pohjoisreuna (jyrkkä sellainen) ei ole juurikaan edennyt viime päivityksestä pohjoisemmaksi; etelästä on virrannut lisää sateita, mutta ne ikään kuin puristuvat pohjoisessa "seinää vasten". Täällä Tapiolassa pyry on tällä hetkellä hyvinkin sakeaa, mutta tuuli tuntuu vähän heikentyneen voimakkaimmasta huipustaan ollen nyt ainakin navakkaa - kovaa. Suomenlahdella tosin edelleen myrskyää n. 25 m/s. Lämpötila on laskenut -5 asteeseen ja Hämeenlinnassa se on sama. On kuitenkin siinä ja siinä, kuinka tuo sateen reuna on sinne ulottunut; ilmeisesti nippa nappa sielläkin on ainakin muutamia senttejä pyryttänyt... Seuraavaksi menen ulos tarkistamaan Espoon Tapiolan lumitilannetta tarkemmin mitä ilmeisimmin kahlaamalla, josta tulee sitten pian perään päivitys.

Tilanne perjantaina 30.11.2012 klo. 10:50: Lumitilanne Espoon Tapiolassa >> Tuulensuojaisissa paikoissa eli kinostumiselta välttyneissä paikoissa arvioin sataneen lumen määräksi jotain 20 cm:n tienoilla - vähän alle ja se kasvaa yhä sakeassa pyryssä. Avoimille alueille kinostumisilmiö on tehnyt mm. dyynimäisiä ja aaltomaisia raitoja kuin meren mainingit. Isoimmissa deltamaisissa kinoksissa on lunta 30 - 40 cm ja toisin paikoin tuuli on pitänyt maata paljaana. Auraaminen on kevyenliikenteen väylillä vielä pahasti kesken; kinttupolut ovat kova sana, mutta ne menevät avoimilla paikoilla minuuteissa umpeen.

Täysikasvuiset havupuut ovat latvasta alkaen ainakin 2/3 verran lumesta lähes paljaat tuulen ja pakkasen takia, mutta etenkin alimmille oksille esim. kuuset ovat saaneet aika tuhdisti lumikuorrutetta varsinkin tiheissä puustoissa / metsissä ja rakennusten suojaisilla länsisivuilla. Oma ikkunani on sen verran tuulensuojapuolella, että katolta pöllyävä lumi on muurannut ikkunaani osittain umpeen niin, että ikkunan reunan lämpömittari on nyt kadonnut näkyvistä; muistuttaa siis marraskuun lopun 2008 lumimyrskyä siinäkin, muttei ikkuna ole nyt niin pahasti ummessa.

Tuulenpuuskat olivat ulkokokemukseni mukaan aikamoisia eli kyllä siinä seassa saattaa olla yhä myrskyistä ja vahinkoja aiheuttavaa voimaa, mutta tuulet alkavat näiltä paikkeilta vähitellen heiketä.

Seuraava päivitys tulee tod. näk. Hämeenlinnasta, jossa saamani tiedon mukaan lunta ei olekaan juuri yhtään satanut vieläkään, mutta aivan huulilla olisi sinnekin tulossa sakeaa pyryä. Eli mielenkiintoinen erilainen maailma ja Vanajaveden jäätymistilanteen yllätys odottaa :) ....

Tilanne perjantaina 30.11.2012 klo. 16:15: Olen nyt saapunut Hämeenlinnaan ja tässä seuraa myrskystä sekä matkaraporttia että havaintoja Hämeenlinnasta. Ensin lumipyryn tilanteesta >> Viime päivityksen jälkeen pyryalueen pohjoisreuna on noussut pohjoisemmaksi etenkin itäosiltaan asettuen nyt Tampere - Mikkeli -tasalle. Niinpä ajoittain sakeaa pyryä on nyt ollut parin - kolmen viime tunnin aikana Hämeenlinnassakin. Runsaimmat sateet ovat tulleet silti edelleen etelärannikolla ja etenkin Hankoniemen ja lounaissaariston alueella, jossa voi olla tämän hetken osalta jo Suomen lumensyvyysennätys rikottu eli lähestytään sittenkin 50 cm!...

Lämpötila on lähtenyt iltapäivän aikana nopeaan laskuun; Espoon Tapiolassa on nyt -6 astetta ja Hämeenlinnassa lämpötila on laskenut puolipäivän -5 asteesta jo -9 asteeseen. Tuuli on alkanut vähän heikkenemään, mutta täällä sisämaassakin se on puhaltanut voimakkaimmissa puuskissa silti yhä kovaa ja rannikolla myrskyisästi. Kiristyvässä pakkasessa viima onkin ollut tosi purevaa, kuten äsken ulkona koin. Suomenlahdella on kuulemma mitattu tänään ennätysmäistä keskituulinopeutta eli jopa 29 m/s!

Matkahuomioita >> Espoon Tapiolan keskustan Merituulentien bussiterminaalin tunneli on ollut nyt sananmukaisesti tuulitunneli, koska myrskyisä itätuuli on puhaltanut sinne suoraan ja matkallani havaitsinkin lumen levittyneen koko tunnelin pituudelta dyynimäisinä kinoksina tielle, mikä on erittäin harvinaista! Helsingin keskustassa Kampin terminaalista lähdettyäni Ekspress-bussi joutui tuiskussa kiskoilta pudonneiden raitiovaunujen hidastamaksi. Matkan varrella moottoritiellä katselin tuulessa kallistuvia puita, tiheää tuiskupöllyä ja myrskyssä yksi keskeltä runkoa katkennut puu sattui silmiini. Lumi oli maassa runsainta Kehä I:lle saakka ja sitten oli välivaiheinen määrä Riihimäelle saakka, jonka jälkeen moottoritien keskikaistan nurmikko oli vielä selvästi lumen seasta näkyvissä. 

Täällä Hämeenlinnassa saapumiseni aikaan klo. 14:30 oli vain pari - kolme senttiä lunta. Nyt sakea pyry kasvattaa täälläkin hankia jo lähemmäs 10 senttiä. Hämeenlinnan Vanajavesi -järvi oli yllättäen vielä sula lähes kokonaan pakkasesta huolimatta, mikä on ymmärrettävää kovan tuulen muodostaman aallokon takia. Tyvenissä poukamissa, rantaviivan tuntumassa metrin leveydeltä ja kapeissa itätuuleen nähden normaalin muodostavissa salmissa oli kuitenkin muodostunut jo paljon jäälauttojen alkuja oksennuksen värisinä loskamassoina, jotka tekivät veden virtaamisen ja aallokon mukana jänniä kuvioita ja laskoskasautumia. 

Mediassa tämä sääepisodi on jo saanut nimen Antti-myrsky, joten alan käyttämään sitä tästä alkaen. Lisää päivityksiä tulee vielä ja koostan myös mediasta myrskyjuttuja jossain vaiheessa; paljon on ollut ongelmia, kuten sähkökatkoksia...

Tilanne perjantaina 30.11.2012 klo. 20:40: Lumipyryalueen pohjoisreuna on levinnyt nyt itä-länsisuuntaisena jo vähän Jyväskylän -tasan ylikin pohjoiseen, mutta sen paras terä alkaa olemaan takana; sakeita pyryjä on enää vain paikoin lähinnä lounaassa ja etelärannikon tuntumassa. Täällä Hämeenlinnassa pyry onkin ollut vain kohtalaista pian tuon viime päivityksen jälkeen eli lunta on kertynyt sen jälkeen korkeintaan muutama sentti lisää; paikoin kinostumissa on ylitetty 10 cm. Etelärannikolla sen sijaan kokonaislumikertymissä voidaan olla jopa paikoin yli 30 sentin. Kinostuminen on kuitenkin huomattavaa; sakeimpien pyryjen alueelta voi löytyä jopa yli 50 cm:n kinostumia ja toisaalta yhä on paikoin tuulen paljaana pitämiä kohtia, kuten esim. talojen tuulen tuivertamilla sivuilla ja tuulta vasten olevilla luiskilla - mäillä. Tuulet ovat alkaneet kääntyä idästä koilliseen ja ne ovat jo selkeästi heikentyneet kaikkialla ollen enää enintään navakoita. Satava lumi alkaa siten jäämään paremmin myös noille paljaille kohdille, kun tuuli ei enää pöllyttele niitä niin herkästi pois. Samoin lumi alkaa jäämään havupuihin paremmin kuorrutteeksi. Lämpötilan lasku on jatkunut vielä osassa aluetta; Helsingin seudulla on -8 astetta, mutta Hämeenlinnassa pakkanen on nyt pysynyt -9 asteessa. Lounaissaaristossakin on jo n. -5 astetta pakkasta.

Antti-myrskyn uutiskooste --> Ilta Sanomat: Silja Serenade kallistui voimakkaasti Helsingin edustallaOsa sähköistä saatu korjattua - vielä 10 000 taloutta ilman sähköä. Iltalehti: Suomenlahdella ennätystuuli ja huimia aaltojaTältä näyttää merellä - Silja Serenade lumimyrskyn keskelläHurja pelastusoperaatio myrskyssä - helikopteri haki matkustajan Silja SerenadeltaSankka lumipyry suisti raitiovaunun kiskoiltaan. Helsingin Sanomat: Antti-myrskyn tuhoja selvitetään. MTV3: Myräkän nimeksi Antti - yksi voimakkaimmista itämyrskyistä.

Tilanne lauantaina 1.12.2012 klo. 00:55: Lumisadealue on jatkanut pohjoiseen päin leviämistä ja jäänyt muutoin vellomaan sijoilleen etelässä, mutta sateet ovat jo enimmäkseen vain heikkoja - kohtalaisia. Sakeimmat pyryt ovat jäämässä etelärannikoltakin enemmän merelle, koska yhä heikkenevät tuulet ovat kääntyneet puhaltamaan sisämaasta merelle päin eli koillisesta. Pilvipeitekin on ohentunut tyypillisesti tässä pakastavassa tilanteessa niin, että "huominen" sarastava aurinko voi paikoin kuultaa lumisateessakin pilven läpi kelmeästi. Lämpötila on asettunut Etelä-Suomessa nyt pääasiassa -7 ja -10 asteen välille; Hämeenlinnassa tuo -9 astetta pätee edelleen; alkaneen lauantain aikana kylmenee laajasti jo -10 ja -15 asteen välille. 

Näin tämä lumimyrskyepisodi on tulossa päätökseensä, vaikkakin lumisateita voi esiintyä edelleen pitkin viikonloppua. Kuitenkin vain parin - kolmen sentin määriä enää odotellaan; etelärannikolle voi tosin tulla sakeita lumikuuroja, jos tuuli kääntyy / voimistuu puhaltamaan vähänkin mereltä... 

Seuraava merkittävä säätapahtuma on Suomen jääminen hyvin kylmän pakkasilmamassan vangiksi heti tämän myrskyn perään ja pakkanen kiristyy entisestään la - su aikana, missä tuulien tyyntyminen ajoittain kokonaankin su alkaen mahdollistaa vähäpilvisissä tilanteissa lämpötilan laskemisen Etelä-Suomenkin sisämaassa paikoin -20 asteen paikkeille ensi viikon alussa; tästä teen siis su alkaen minimilämpötilaseurantaa talven 2012 - 2013 kylmimmän yön kartoitukseen. Lähes koko ensi viikko näyttää ajankohtaan nähden hyvin kylmältä ja vasta aivan viikon lopussa olisi merkkejä leudontumisesta. Samalla saattaisi tulla toisaalta jo seuraavakin lumimyrsky....

Päätän tämän seurannan siis tähän, mutta loppuun linkitän vielä muistiin ja arkistoon meteorologi Pauli Jokisen ennusteanalyysit tästä Antti-myrskystä: MYRSKYENNUSTE 30.11.2012 ja Lumipyry tuo talven. Näihin havaintoihin verrattuna ne osuivatkin oikein hyvin kohdilleen. 

Aivan lopuksi tässä on hyvin mielenkiintoinen listaus Suomen myrskyjen historiasta ja heti siinä alkuun mainitaan lokakuun alussa vuonna 1912 Suomessa koettu hurja lumimyrsky, jonka rinnalla tämä Antti-myrsky kalpenee 10 - 0! Katsokaapa tästä viimeisimmästä myrskystä kauhistuneet ;)

Sunday, November 25, 2012

Viikon 47 kasvivalokuva: Halava (Salix pentandra)
















Halavan (Salix pentandra) emiyksilön pörröisiä hedelmänorkkoja muuta kasvillisuutta vasten kuvattuna lauantaina 24.11.2012 Espoon Tapiolassa.


Tämän päättyvän kasvukauden kasvivalokuvasarjani alkaa vetelemään viimeisiään, mutta ainakin vielä tämän lajin verran se jatkuu; kyseessä on Suomen luonnossa varsin yleinen pieni - keskikokoinen puu halava (Salix pentandra), jonka estetiikkaa tähdennän tässä myös sillä silmällä, että lajia otettaisiin runsaasti koristeviljelykäyttöön puistoihin ja puutarhoihin. Tällä hetkellähän tällaista näkökulmaa halavaan ei olla oikeastaan lähes ollenkaan tajuttu Suomessa. Muualla manner-Euroopassa lajia kuitenkin näkee istutettunakin ja luontainen kasvualue halavalla kattaa laajasti Euroopan ja Aasian pohjoisosia. Pohjois-Amerikassa se on villiintynyt istutuksista.

Tähän vuodenaikaan muutoin lehtipuiltaan jo lehdettömässä maisemassa halavan hyvinkin korostuneesti ilmenevä esteettinen ominaisuus ovat sen valkovillaiset hedelmänorkot, joiden luonteeseen kuuluu niissä olevan runsaan hedelmävillan esilletulo muista pajuista poiketen vasta syksyllä ja niiden säilyminen jopa pitkälle talveen huomiota herättävästi pörhökkäinä. Tällainenkin hedelmäestetiikka on Suomen loppusyksyyn ja talveen kaivattua piristystä. 

Tämä on siis lajin yksi hieno koristeominaisuus ja tänä vuonna näitä hedelmänorkkoja muodostui tavanomaista enemmän; ne näkyvät hienosti ja kauas muuta kasvillisuutta vasten, kuten tuossa kuvassa ja toisaalta selkeäsäisessä päivänpaisteessa sinistä taivasta vasten hyvin kirkkaasti. Sellaista mahdollisuutta on kuitenkin harvoin tähän vuodenaikaan runsaspilvisten säiden takia. Maaseudulla ympäristöjä tarkkailtaessa näitä tupsukkaita puita voidaan joka tapauksessa hienon erottuvasti nähdä nyt lajin tyypillisillä kosteilla - märillä kasvupaikoilla, kuten ojien ja jokien varsilla, järvien rannoilla, soiden ja vesijättömaiden äärellä sekä kosteiden metsien - lehtojen reunoilla.

Halava on siis muiden pajujen tapaan kaksikotinen eli hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä; siksi siis noita hedelmätupsukoita tulee vain emiyksilöihin. Halavan toinen hieno esteettinen ominaisuus on kuitenkin sen hedeyksilöissä kukinta, joka sattuu Etelä-Suomessa toukokuun lopulle - monesti kesäkuun alkuun venyvästi. Hedenorkot ovat pitkiä, nuokkuvia ja voimakkaan keltaisia ja halavan hedekukinta muistuttaakin siksi paljon samaan aikaan kukkivan hopeasalavan (Salix alba "Sibirica") vastaavaa. Halavan hedenorkot ovat kuitenkin sitäkin näyttävämpiä selvästi isompina ja ne ovat hienosti erottuvia lajin silloin kukinta-aikana jo puolikokoisia - lähes täysikokoisia lehtiään vasten. Emikukinnot ovat paljon huomaamattomampia vihertävinä.

Lajin lehdet ovat myös moniin muihin pajun suvun lajeihin verrattuna hyvin hienoja; ne ovat täysikoossa kiiltävän tummanvihreitä ja melko isojakin ollen pitkän soikeina pituudeltaan 6 - 8 cm ja voimakkaissa oksissa isompiakin. Lehtiensä vaaleanvihreänä tapahtuva puhkeaminen alkaa toukokuun alussa ja nuo kukintanorkot ilmestyvät niiden seassa esille. Kukinnan päätyttyä lehdet ovat kasvaneet täysikokoon. Ruska on halavalla keltainen - ruskehtavan keltainen ja se huipentuu Etelä-Suomessa tyypillisesti lokakuun alkupuolella. Ruskan mukana alkaa myös tuo hedelmävillojen esillepuhkeaminen.

Halavan koristeviljelykäyttöä puoltaa myös se, että menestyy hyvin lähes koko Suomessa Lapin kylmimpiä ja karuimpia osia lukuun ottamatta; halavaa kasvaa luonnossa yleisenä vielä Etelä-Lapissa. Maaperävaatimuksena on kuitenkin riittävä kosteus, joten laji sopiikin puistoissa ja puutarhoissa niiden kosteimmille paikoille oikein hyvin. Muille istutuksille ongelmalliset liian märät olosuhteet ovat juuri sopivia halavaistutuksille.

Avoimella ja hyvällä kasvupaikalla halavasta voidaan odottaa latvukseltaan leveähköä keskikokoista puuta jopa lähes 15 m pituiseksi saakka. Niinpä se on aivan oivallinen maisemapuu ja katseenvangitsijamainen nähtävyys etenkin noiden kahden näyttävimmän koristeominaisuutensa ansiosta; niiden takia lajia kannattaa istuttaa mieluummin monen yksilön ryhmäksi, jossa on sekä hede- että emiyksilöitä. Yksittäispuuksi istutettaessa on kuitenkin mietittävä sitä, kumpaa halavan pääkoristeominaisuutta haluaa eniten; kevätkesän hedekukintaa vai loppusyksyn - talven hedelmävillanäytöstä. Vain jompi kumpi on silloin mahdollista valita lajin kaksikotisuuden takia. 

Kevätkesän hedekukintansa toimii hienona kontrastina silloin monille erivaiheisille muille lehteenpuhkeamis- ja lehtien täysikokoon kasvun vaiheille; esim. myöhään lehteenpuhkeavien muiden puiden vihreästä poikkeavat hiirenkorvaiset kevätvärit tai jo pitkälle täysikesäisen vihreiksi edenneet lajit pariksi. Tuomen (Prunus padus) kukinta on myös hieno pari hedehalavalle lähes samaan aikaan kukkivana. Kesällä halavan kiiltävä ja tumma vihreys sopii kontrastoimaan ryhmässä muiden lajien esim. himmeämmän tai vaaleamman vihreiden sävyjen kanssa tai havupuiden toisella tavalla tumman vihreän kanssa. Ruskansa sopii esim. samaan aikaan sattuvien kirkkaampien ja punaisempien värien pariksi. Hedelmävillavaiheen hienous on parasta esim. havupuiden kanssa tai tummia rakennuksia vasten nähtynä. Hedelmätupsujen sinistä taivasta vasten näkymiselle kannattaa myös suunnitella näkymismahdollisuuksia. Lehdettömän emihalavan hedelmävillat ovat hieno kontrasti myös myöhään ruskaantuvien puiden - isojen pensaiden parina.

PS.: Alkavan viikon tiistaina 27.11. olen suunnitellut käyväni tämän vuoden viimeistä kertaa Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa katsomassa kasvukauden päätöksen tilannetta ennen sääennusteissa pian sen jälkeen uhkaavaa talventuloa. Jos sieltä jää valokuvaussessiosta vielä jotain hienoa käsiini, niin jatkan sen turvin vielä yhdellä osalla tätä esittelysarjaa. Jos ei, niin tämä halavapostaus on sitten tämän vuoden osalta sarjan päätös.

Kummassakin tapauksessa teen sarjan päättämisen jälkeen vielä kätevän linkkikoosteen kaikista näistä sarjan osista, missä palaan vielä kertomaan lyhyesti kustakin lajista niiden muita tämän kasvukauden mittaan ilmenneitä kuulumisia ko. esittelyviikkojen tilanteiden lisäksi.

Talvivaara -kaivoksen aiheuttama ympäristökatastrofi indikaattorina reaalitalouden rappiosta rahataloustotalitarismin ikeessä

Seuraavaksi parin lähiviikon aikana koostan tänä päättyvänä syksynä kuohuttaneita skandaaleja ja onnettomuuksia yms. erillisinä juttuina, joista poimin tässä ensimmäisenä Kainuun Talvivaaran kaivosalueella sattuneen Suomen historian pahimman ympäristökatastrofin ns. kipsisakka-altaan myrkkysisällön tyhjennyttyä siellä jopa suorastaan kokonaan ympäröivään luontoon allasrakenteiden petettyä. Asia on sävyttänyt kaikkea mediaa suurena kohuna tämän marraskuun alusta alkaen ja tilanne on jäänyt yhä elämään ja tuhoa aiheuttamaan vielä pitkäksi aikaa. 

Tästä katastrofista ansiokasta vaihtoehtomediauutisointia ja -analysointia on jo tehnyt Verkkomedia, jonka aiheeseen liittyviä juttuja koostan alle lopuksi. 

Oma huomioni tässä liittyy juuri siihen, kuinka tämä Talvivaara -gate kuvaa osaltaan länsimaista rappiota erittäin pikantisti ja havainnollisesti. Siinä se muistuttaa erittäin yhtenevästi parin vuoden takaista British Petroleum -yhtiön Meksikonlahdella aiheuttamaa öljykatastrofia (Tunnisteen Meksikonlahden öljytuho alla kirjoittelin ja koostelin siihen liittyvää paljon eri näkökulmista ja tilanne näytti silloin todella uhkaavalta; nyttemmin olisikin hyvä alkaa katsomaan sen aiheuttamia jälkiseurauksia uudestaan...). Myös viime vuoden maaliskuun Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus on selvää sukua tälle. Tällaista näkökulmaa tähdennänkin tässä esilleotossa >>

Talvivaara -gate näyttää nimittäin konkreettisesti sen, kuinka reaalitalous(kin) vuotaa rahataloususkonnon ikeessä monien vaikutustapojen kautta; korruptio, huono fyysisen ekonomian rahoitus, korporaatiointressien rahatalouspuolen nousu ylikorostuneisiin mittoihin yhtiöiden muun toiminnan kustannuksella sekä siitä seuraava välinpitämättömyys ihmisyyttä ja kansantaloutta kohtaan eliittihegemonian pönkittämisessä osana rahan magian luomaa totalitarismia jne. 

Korruptiohan on lännen talousjärjestelmään sisäänkirjoitettua ja uusliberalistisessa ilmapiirissä syövän lailla kasvavaa, koska kokonaissysteemiin järjestelmävikaa aiheuttava rahatalous on sääntelystä vapautetun velkapyramidillis-monetaristisen ja imperialismityökaluisen luonteensa takia petos-, valehtelu- ja harhaanjohtamiskäyttäytymistä edesauttavaa; kasvualustaa korruptiollekin. Se puolestaan laittaa haittaavaa saastaa kansantalouden rattaisiin, missä reaalitalouden rappio teollisuusongelmia ja -onnettomuuksia aiheuttavaksi mahdollistuu. Reaalitalouden rappiossa teollisuustoimintaan ilmestyy siis eskaloituvaa katastrofiherkkyyttä! 

Kaikkivoivan kasvottoman rahan (Kuten Seppo Oikkonen sitä määrittelee) luonne on juuri se, että se vaatii parasiittisesti elinalustaltaan yhä enemmän numero- ja imperialismitunnustuksellisuutensa korostuessa eskaloituvasti, kun sen sisäinen autonomiansa vaatii imaginaarista ja uskonnollista kasvua - laajenemista. 

Muiden objektien ja olemisen muotojen sen alla tahtoonsa taivuttaminen vaatii siksi em. kaltaista rappiokeinottelua, koska muutoin ei ole mahdollista säilyttää sen "itsenäistä" elinvoimaa reaalitaloudesta irrallistuvana projektiona; tässä Talvivaaralaisessa katsannossa siis yritysten voitontavoittelu pörsseissä ja rahanluonti omistajilleen ensisijaistuu liikaa reaalitaloutta palvelevien toimintojen kustannuksella. 

Tällaisen järjestelmän sisään on kirjoitettu omaan mahdottomuuteensa päätyvä kriisi, koska rahatalous ja reaalitalous eivät voi reaalitodellisuudessa olla toisistaan erkaantuvia ja toistensa vihollisiksi vastakkainasettelullistuvia intressivoimia. Se erkaantuminen manifestoituukin siksi sen tuhoutumisena, jota moinen rahamagiaparasiitti käyttää ko. tavalla imaginarisoituvasti hyväkseen. 

Niinpä ko. järjestelmäkriisissä kuvatut korruptoituneesti haitalliset toimintamallitkin herkästi eskaloituvat moisen epäjatkuvuuskohdan kärjistyessä, kuten ollaan viimeisen 5 vuoden aikana hyvin nähty tätä transatlanttista velka- ja rahatalouskriisiä päin helvettiä hoidettaessa ja siinä siis juuri julkisen sektorin ja kansallisvaltioiden niskaan ko. velkapyramidia manipuloidusti kaataen.

Talvivaara -gate onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka rahataloustotalitarismin parasiittisen pahuuden alla reaalitalouden heikentyminen monella tavalla edesauttaa myös luontoa tuhoavia skenarioita ja onnettomuuksia, kun energiaa menee enenevässä määrin haaskuun toivottomien rahatalousintressien pystyssä pitämiseen monen muun alistuessa korostuvasti sen alla tavallaan heitteillejättöön teollisuusonnettomuuksien - saastumisen sen takia lisääntyessä. Siitä kärsii kaikki elollinen Maapallolla fyysisen ekonomian rappion yhtenä indikaattorina. 

Fyysisen ekonomian (tiede, taide, luonto, reaalitalous ja ihmiskulttuuri organisoivana kokonaistieteenä) ylläpito ja kehittäminen on ihmiskuntaa edesauttavaa antientropiaa universaalien periaatteiden opetuksen mukaisesti. Havaittu fyysisen ekonomian kokonaistuhoaminen rahatalous-, viherfasismi- ja eugeniikka-agendojen ikeessä on ihmiskunnan ja planeetan vastaista entropiaa. 

Antientropia on luonnollista edistystä ja entropia siitä poikkeavaa sairautta. Siksi se syöpä ilmenee myös ympäristökatastrofeina periaatteellisenakin sääntönä. Ratkaisuna ongelmaan ei ole neofeodalismi ja malthusilainen nollakasvu, vaan edistyksellinen neorenessanssi, jossa oligarkia ja sen ylläpitämä rahataloususkonto on mitätöity haitattomaksi!

On siis lopetettava sääntelyin ja rahareformein rahataloustotalitarismi ja kehitettävä sen sijaan ihmiskulttuurin yhtä tärkeimpiin kuuluvaa osaa eli reaalitaloutta ja koherenttisena kokonaisjärjestelmäymmärryksenä osaltaan sen pyörittämää kansantaloutta - fyysistä ekonomiaa, minkä kunnollinen hoito ja kehittäminen luo oikean antientrooppiseen ja energiavuon tiheyden luovaan ja hallittuun kasvuun pohjautuvan ulottuvuuden ihmiskunnalle olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Tavallaan yksi hyvä puoli tässä Talvivaara -katastrofissa olisi se, että moiset reaalitalouden ja siitä johtuvasti yhteiskunnan tuhontasikailut tulevat tällaisessa tilanteessa enemmän näkyviin ja niitä ei niin vain pystytä pitämään enää salassa. Talvivaara -gate ei saa jäädä kuitenkaan yksittäistapauksen luonteiseksi, missä se jättäisi muut reaalitalouden ja yhteiskuntaolemisen rahataloustotalitarismin ja sitä promotoivan imperialismin ikeessä rappioituvat seikat varjoonsa ja siten piiloon vaille havaitsemista ja ymmärrystä!

Hyvin pitkä matka näyttää kuitenkin olevan yhä siihen, että nopeaa, oleellista ja perustavaa laatua olevaa parannusta systeemitasollakaan on yhtään tulossa yhteiskuntarakenteeseen vaaditun renessanssisesti... Näin valitettava pessimistinen tuntu maailmantilannetta kohtaan velloo, mutta luovuttaa ei saa!

Talvivaaran kaivokselle Etiikkapalkinto ---> Aki Airomaa sen kiteyttikin jo oivallisesti: "Ensin Nobel, Obamalle, sitten EU:lle. Nyt tälläinen sitten Talvivaaralle.... Seuraavaksi voitaisiin antaa Jammulle palkinto lastensuojelutyöstä?".

Youtubevideo -raportti: vuoto anttilankinen.

'Varovalli voi pettää milloin tahansa' - paljastava kuvaraportti Talvivaarasta

Talvivaara: Suomen historian pahin ympäristökatastrofi vahvistui todeksi

STUK: Talvivaaran uraaniveden säteilymäärät ylittävät reilusti toimenpiderajat (päivitetty)

Talvivaara estää median pääsyn alueelleen - kokonaiskuvan luominen katastrofista vaikeutuu.


Saturday, November 24, 2012

Ennakkovaroitus talven mahdollisesti ankarasta alkamisesta ensi viikolla: Runsaat lumisateet uhkaavat (Päivitetty!)

Viime päivinä Etelä-Suomessa on saatu lekotella ajankohtaan nähden hyvin leudoissa säissä, mutta ensi viikolle on ollut ennustekartoissa nähtävissä varsin hurjaa muutosta talvisempaan suuntaan. Siksi ryhdynkin nyt arvioimaan sen muutoksen laatua ja kestoa sekä huomauttamaan viimeisten piha- ja puistotöiden mahdollisuudesta ennen ko. talven tuloa.

Katsotaanpa aluksi sitä, mikä tilanne on ollut syksyn mittaan säiden ja luonnon talveen valmistautumisen suhteen tähän mennessä. Sateisen ja suunnilleen normaalilämpöisen kesän jälkeen syksykin on edennyt etenkin syys- ja lokakuun osalta hyvin sateisena, mutta enimmäkseen tavanomaista vähän leudompana, jotka seikat pitivät mm. hallat ja yöpakkaset hyvin kurissa ja poissa aina lokakuun lopulle saakka. Kuitenkin viikolla 43 lokakuun lopuksi saatiin ensimmäinen talvinen maistiainen ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kylmän sään myötä: Poikkeuksellisen kylmä viikko 43 lokakuussa 2012: Kylmimpien öiden listaus.

Tuon kylmän vaiheen jälkeen marraskuuta alkoi jälleen sävyttää leudot etelän ja lännen väliset ilmavirtaukset, jotka ovat etenkin tällä viikolla tuoneet jopa niin leutoa säätä, että pitkälle sisämaahan saakka lämpötilat ovat olleet lähes koko ajan yötäpäivää +5 ja +10 asteen välillä eikä pakkasia ole ollut ollenkaan; sama jatkuu vielä huomenna. Pilvisyys on ollut tilanteessa erittäin runsasta ja siten tyypillisen hämärät ja harmaat olosuhteet ovat vallinneet pitkään keskellä päiviäkin. Sademäärät ovat jääneet kuitenkin tässä kuussa kahta edellistä kuuta paljon vähemmiksi, joten maaperän suuri märkyys ja vesistöjen tulvaherkkyys ovat päässeet helpottamaan.

Luonnossa puiden ja pensaiden ruska on ollut lähes kokonaan ohi jo tuolta kylmästä jaksosta alkaen, mutta yksittäiset ulkomaiset viljellyt lajit rakennetuilla alueilla ovat kyenneet viivyttämään osaa lehdistään oksillaan ja kehittämään leudon sään ansiosta viimeisiä ruskavaiheita tälle viikolle saakka; näitä lajeja ovat nyt mm. myöhäisimmin neulasensa varistavat lehtikuuset (Larix sp.), muutamat pensasruusut (Rosa sp.), lännenheisiangervo (Physocarpus opulifolius), osa lumimarjoista (Symphoricarpos sp.), villaheisi (Viburnum lantana), muutamat salava- / pajulajit (Salix sp.) ja taikinamarja (Ribes alpinum). Tämän päättyvän syksyn ruskasta ja kasvien muistakin tilanteista palannen kertomaan lisää vielä myöhemmin erikseen...

Vesistöjen pintavedet ovat pysyneet tuosta hetkellisestä talvimaistiaisesta huolimatta tavanomaista lämpimämpinä; Etelä-Suomen järvet ovat edelleen jäättömiä ja niissä pintavesien lämpötilat ovat +3 ja +5 asteen välillä. Suomenlahdella sisälahdissa on suunnilleen yhtä lämmintä tai vähän lämpimämpääkin vettä ja ulapalla on yhä jopa lähes +10 asteistakin pintavettä. Lumestakaan ei ole ollut tietoa tuon kylmän jakson ensilumien jälkeen ja tällä viikolla lumeton alue on kattanut Suomea jopa Etelä-Lappiin saakka; Pohjois-Lapissa tosin on edelleen lumipeitettä monin paikoin jopa 25 - 50 cm:n paksuudelta, mikä sinne marraskuun alkupuolella muodostui.

Ensi viikon talvinen sää alkaa muotoutumaan siten, että korkeapaine alkaa vahvistumaan Jäämereltä aluksi Lappiin ja myöhemmin enimmäkseen Länsi-Venäjälle ja matalapaineet alkavat sijoittumaan laajana alueena manner-Eurooppaan Suomen etelä- ja lounaispuolelle. Tämä mahdollistaa pakkasilmaa tuovan itä-kaakkoisvirtauksen muodostumista Venäjältä Suomeen ja Skandinaviaan. Se muodostuu vähitellen ensi viikon alussa, jolloin lämpötilat laskevat sisämaasta alkaen nollan tienoille enimmäkseen vielä poutasäässä samalla, kun Pohjois-Suomessa pakkanen alkaa kiristymään useilla asteilla. 

Länsi-Venäjälle puolestaan muodostuu talven ensimmäinen laaja ankaran pakkasen alue ko. korkeapaineen myötä. Kylmää talvista ilmaa alkaa virtaamaa lopulta myös Länsi- ja Keski-Eurooppaankin, jolloin la - su mennessä vähintään yöpakkaset yleistyvät siellä ja lumisateita voi tulla monin paikoin Puolaa, Saksaa ja Ranskaa sekä Britteinsaaria myöten. Osaan Itä-Eurooppaa - Mustanmeren tienoolle virtaa kuitenkin Välimereltä leutoa ilmaa ensi viikon mittaan.

Mielenkiintoisin vaihe talven tulossa on tapahtumassa Etelä-Suomen osalta ke - to alkaen, jolloin tuo Suomen etelä-lounaispuolinen matalapaine voimistuisi paljon yhden osakeskuksen tullessa etelästä mahdollisesti jopa lähes perille Baltiaan viikonlopuksi; tämän myötä tuo itä-kaakkoisvirtaus voimistuisi huomattavan paljon Etelä-Suomessa ja etelästä - kaakosta tulisi runsaitakin sadealueita Suomen eteläpuoliskolle. Vielä on epäselvää, kuinka runsaita lumisateita siinä yhteydessä tulee ja jatkuvatko lumisateet jopa koko loppuviikon, jos suursäätila jumittuu sijoilleen. Vai ulottuisiko lopulta etelärannikolle suojasäätäkin hetkeksi uudestaan... Merkkejä on kuitenkin siitä, että lumipeitettä voisi muodostua Etelä-Suomeen laajasti ainakin 10 - 25 cm, mutta paikoin ehkä selvästi enemmänkin ensi viikon su mennessä. 

Lumipyryjen suhteen mielenkiintoisin alue on etelärannikko, jonne vielä hyvin leutona pysyvän Suomenlahden meriveden ansiosta voi muodostua ekstrana huomattavan paljon merellistä lumisadetilannetta, joka saattaisi etenkin itä-kaakkoistuulen rajusti voimistuessa synnyttää useiden kymmenien senttien lumikinoksia tuovaa sakeaa pyryä... 

Joka tapauksessa on syytä varautua etenkin runsaan lumen tilannetta silmällä pitäen lumenauraamisen suorittamiseen siten, kuten olen tähdentänyt eli mahdollisimman vähän istutuksille ja muille rakenteille vaurioita aiheuttaen >> Ongelmakohtien merkitseminen on suositeltavaa ja lumen kasaamista on suunniteltava huolellisesti. Runsas lumisade tietää myös liikenteelle isoja ongelmia varsinkin, kun se on yllättämässä pitkän leudon jakson päätteeksi hyvin yhtäkkisesti.

Lämpötilat pysynevät ensi viikon lopulla Etelä-Suomessa varsinkin lumipyryisillä alueilla vain hillitysti pakkasella (Korkeintaan -5 asteen vaiheilla), vaikka Pohjois-Suomeen voisi tuolta Länsi-Venäjän pakkasalueelta alkaa ulottumaan kireääkin pakkasta; -20 ja -30 asteen väliset lukemat mahdollisia. Etelärannikollakin mennään kuitenkin näillä näkymin sen verran pääosin pakkaselle, että kaikki sateet ovat siis ke alkaen lunta. Lounaissaaristossa voi olla silti ajoittain lievästi suojaa, mutta lunta sinnekin saataneen...

Jos tuo runsaan lumentulon tilanne toteutuu ensi viikon loppupuolella tavalla taikka toisella, niin se merkitsee silloin roudan muodostumisen tyrehtymistä heti alkuunsa, jolloin paksu lumipeite ehkäisee routaantumista jatkossa kireilläkin pakkasilla. Keski-Suomeen voi sen sijaan jäädä hyvin vähälumisia alueita, jolloin kiristyvässä pakkasessa routa alkaa etenemään siellä selvästi... 

Järvien jäätyminen alkaa yleisesti ensi viikon lopulla, mutta lumipyryjen takia se alkanee sohjoisena, jolloin puhdasta teräsjäätä ei muodostune aluksi ollenkaan ja siksi kantavien jääkerrosten muodostuminen ottaa aikaa tavanomaista pidempään jatkossakin. Vähälumisateisessa tilanteessa teräsjäätä muodostuu tietenkin helpommin. Lisäksi tuo voimakas tuuli jäätymistilanteessa viivästyttää, sekoittaa ja asettelee jäätymistä monella tavalla, josta voi toisaalta olla tuloksena esteettisesti mielenkiintoisia jäätymiskuvioita alkuvaiheessa... Suomenlahdella jäätymistä on odotettavissa aluksi ainoastaan sisälahdissa tuulensuojaisilla paikoilla hillitysti.

Nuo viimeiset ruskavaiheet päättyvät tämän talven tulon myötä ja puistoissa sekä puutarhoissa on nyt aika viimeisille lumettoman ajan syystöille varsinkin, jos tuo talven alku toteutuu runsaslumisena. Niinpä mm. viimeiset istutustyöt, haravoinnit ja talvensuojausrakentamiset talvenaroille kasveille on syytä tehdä esim. huomenna sunnuntaina - viimeistään alkuviikolla. Jos nimittäin lunta tulee jopa kymmeniä senttejä, niin sen määrän sulamista lienee enää turha odottaa ennen ensi kevättä... Sama koskee ajankohtaisesti oikeastaan jouluvalojenkin asettamista ulkotiloihin, koska helpompaahan niitä on asetella lumettomana aikana kuin kahlaamalla kymmenien senttien kinoksissa.

Talvi ollee alkamassa termisenkin määritelmän (Vuorokauden keskilämpötilat alle 0 astetta vähintään 5 peräkkäistä vuorokautta) mukaan yleisesti Etelä-Suomea myöten ensi viikolla ke - to paikkeilta, koska näillä näkymin näyttää siltä, että kylmä sää pitää pintansa myös seuraavan viikon puolelle ehkä jopa entisestään ankaroituenkin eikä merkittävää seuraavaa leutoa jaksoa ole pian näköpiirissä... 

Tarkennan näitä tietoja vielä päivityksessä tähän kirjoitukseen viimeistään ensi viikon alussa, jolloin selviää tarkemmin mm. uhkaavien lumisadetilanteiden laatu sekä pakkasjakson pituus ja ankaruus seuraavankin viikon osalta... Vai tyrehtyykö talven tulo sittenkin lupaavan alun jälkeen...

Päivitys maanantaina 26.11.2012 klo. 22:45: Talven tulon luonne on nyt selkenemässä enemmän: Tuo yllä mainittu pätee edelleen varsin hyvin pääelementtien suhteen, mutta tarkennuksena >> Ylihuomisen keskiviikon aikana etelän - lounaan laajan matalapaineen ensimmäinen etelästä ulottuva osakeskus jää vellomaan Itämeren - Baltian tienoille ja se alkaa ulottamaan etelästä runsasta lumipyryaluetta Etelä-Suomeen viimeistään ke illalla. Tilanteessa itä-kaakkoistuuli voimistuu vähintään navakaksi - kovaksi ja merellä voi olla lähes myrskyä, joten talven ensimmäinen lumimyrskytilanne voi hyvinkin olla totta ke illan ja to aamun välillä; to loppupäivänä lumipyry on ajoittain heikompaa. Tämä ollee viikon loppupuolen ensimmäinen pyryalue, joka ei ulottuisi kuitenkaan kovin pohjoiseen; ehkä korkeintaan Pori - Tampere -tasalle... Etelärannikolle voi kuitenkin kertyä tästä jo n. 20 cm lunta.

Lounaissaaristossa lämpötila jäisi tilanteessa hieman plussalle, jolloin siellä sade ollee rännän sekaista ja jossakin Uudenmaan länsiosan rannikolla ja Varsinais-Suomen rannikolla olisi kapealla alueella puihin tarttuvan suojalumisateen vyöhyke, missä saattaa muodostua puustoon lumitaakkaongelmia voimakkaasta tuulesta huolimatta. Pyrytilanteen pakkasalueella sisämaassa lumi ei juurikaan tartu puihin myös juuri tuulen ansiosta, mutta toisaalta pakkaslumi kinostuu silloin voimakkaasti tuulen mukana.

Perjantaiksi etelästä noin Puolan suunnasta Baltiaan näyttää olevan tulossa entistä voimakkaampaa matalapainetta täydennykseksi, jolloin se voi tuoda heti ensimmäisen perään entistäkin rajumman lumimyrskytilanteen Etelä-Suomeen pe - la ajaksi. Tämän pyryn ulottuvuuden aste pohjoiseen on kuitenkin vielä hieman epäselvää, mutta pahimmillaan voisi olla tiedossa todella hurja lumikertymien tilanne ainakin eteläisimpään Suomeen sen myötä; lumihankien syvyydet ehkä paikoin 50 - 60 cm:n paikkeille parissa päivässä?!... Toisaalta ko. pyry voisi jäädä myös varsin paljon Suomen eteläpuolellekin... 

Kummassakin pyrytilanteessa on erikoispiirteenä lumettoman Keski-Suomen jääminen koko loppuviikoksi ehkä paikoin kokonaankin lumisateetta, jolloin kiristyvä pakkanen todella alkaa tekemään siellä routaa...

Joka tapauksessa itätuuli näyttäisi tuossa jälkimmäisessä pyryvaiheessa voimistuvan ehkä lisääkin myrskyisemmäksi pe ajaksi tehden mahdollisesta runsaimman pyryn tilanteesta jopa kaoottisen ja samalla entistä kylmempää ilmaa näyttää tulevan alueelle Venäjältä; lämpötilat laskisivat Etelä-Suomen sisämaassa la - su mennessä jo lähemmäksi -10 astetta ja etelärannikollakin voi olla yötäpäivää n. -5 astetta pakkasta, kun lämpötilan vuorokausivaihtelua ei tilanteessa juuri ole.

Kylmyys näyttäisi jatkuvan seuraavan viikon puolella vielä monta päivää, mutta tässä vaiheessa vielä jossain määrin heikosti ennustettavissa merkeissä. Tuo eteläpuolinen matalapaine alkaa heiketä la jälkeen, mutta voi jäädä joksikin aikaa lähes sijoilleen vellomaan tuottaen yhä lisää lumisateita. Jos tuuli heikkenee su jälkeen riittävästi ja sää selkenee osittain, niin talven ensimmäistä kireän pakkasen tilannettakin voi muodostua ainakin sisämaassa... Tarkennusta myöhemmin.

Hyvin hurjalta talven aloitus siis tällä kertaa yhä vaikuttaa ja se sattuu osuvasti hyvin täsmällisesti ns. kalenterin mukaan, kun joulukuu on samaan syssyyn alkamassa. Nämä pyrytilanteet ollevat joka tapauksessa sen verran hurjia, että todennäköisesti teen niistä tämän talven ensimmäiset lumimyrskyseurannat. Niinpä palaan jo ylihuomenna keskiviikkona ensimmäisen pyryn kohdalla asiaan ja siinä samalla tulee taas lisää tarkennettua tilanteiden luonnetta koko viikonlopun osaltakin. Seuraavalla viikolla saattaa siis ehkä tulla myös jo tämän alkavan talven kylmimmän yönkin kartoituksen ensimmäinen osa edellisvuosilta tuttuna lämpötilaseurantana...

Tähän lopuksi laitan neljänä linkkinä kiinnostuneille niitä sää- ja luontolähteitä, joita olen aina käyttänyt näissä sääennuste- ja luontoseurantakirjoituksissani --->

Weatheronline Expert Charts -sääkarttoja Euroopasta

Vesistöjen pintaveden lämpötila

Vesistöjen jäänpaksuus

Itämeriportaali - Meriveden jäätilanteita ja pintalämpötilaennusteita.

John F. Kennedyn salaliittojen, imperialismin ja totalitarismin vastainen puhe

Toissapäivänä tuli kuluneeksi tasan 49 vuotta Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn salamurhasta. Siksi päätinkin ottaa tähän väliin esille hänen hyvin vähälle huomiolle valtamediassa jääneen, mutta muutoin oikeastaan monessakin mielessä kaikkein merkittävimmän puheensa; poimin sen esille tämän kirjoituksen lopussa.
 
John F. Kennedy oli Yhdysvaltain viimeinen kunnollinen ja humaani presidentti huolimatta hänen joistakin vioistaan; kuten yksityiselämänsä jotkin hämärät seikat. Myös presidenttikautensa aikana hankalat poliittiset tilanteet olivat tahroina; mm. Kuuban ohjuskriisi ja Vietnamin sodan alkutahdit. Se sota sai kuitenkin kunnollisen eskalaation vasta Kennedyn kuoleman jälkeen Lyndon B. Johnsonin kaudella ja JFK itse asiassa oli pidätellyt sotaan lähtöä niin paljon kuin se oli neuvonantajiensa ja toki silloisen transatlanttisen eliitin painostuksessa mahdollista.

JFK oli kuitenkin tunnettu vahvasta intellektuaalista ja kultturellisesta elämäntyylistä ja asenteesta eli yhteiskunnallisesta edistyksellisyydestä ja humaanisuudesta, jota kuvasti hyvin paljon kansalaistensa hyväksi toimiminen mm. reaalitalouden asettamisessa tärkeämmäksi kuin rahatalous >> kansantalouden, yhteiskunnan ja sosiaalisten olojen parantamisen asettaminen ensisijalle pankkiiri - oligarkki -kerman intressien sijaan; JFK jopa pyrki luomaan FED:in toimintaa syrjäyttänyttä rahapolitiikkaakin. Tällaiseen pohjana oli paljon Yhdysvaltain 1930- ja 40-luvun presidentti Franklin D. Rooseveltin yhteiskunnallispoliittinen perintö, joka kulkeutui JFK:lle FDR:n lesken Eleanor Rooseveltin kautta.

Sillä perinnöllä oli ja on toki edelleenkin vahva historiallinen side Yhdysvaltain alkuperäistarkoitukseen olla humaanin edistyksellinen irtiotto rahataloustotalitaristisesta eli oligarkki-imperiaalisesta eliitistä, jota edusti USA:n itsenäistymisjulistuksen aikaan Brittiläinen imperiumi ja sen nykyjatkeena on parasiittinen rahataloususkonto häikäilemättömän imperialisminsa eskaloituessa ns. Uutena maailmanjärjestyksenä. Niinpä tuo perintö on tänään jopa ajankohtaisempi ja tärkeämpi kuin se oli JFK:n aikana.

Sen perinnön historialliset polut Yhdysvalloissa kiteytyvät perustajaisiensä luomina kansallisvaltioperiaatteessa, missä ekonominen osa siitä on Alexander Hamiltonin peruja ja sen poliittista viestikapulaa ovat parhaimmin kuljettaneet sittemmin mm. Abraham Lincoln, FDR ja viimeisenä siis JFK. Sittemmin asiat ovat liukuneet lähinnä vain alamäkeä ja viimeiset kaksi USA:n presidenttiä George W. Bush ja Barack Obama ovat olleet suorastaan jopa kaikkien aikojen katastrofeja USA:n historiassa toimien juuri ko. rahatalousparasiitin nukkeina.

JFK:n aikana tuo rahataloustotalitaristinen parasiitti ja imperialismi oli silti entisestäänkin valtaamassa ja jo vallannutkin Yhdysvaltain yhteiskunnallista toimintaa. Alunperin John F. kuului Kennedynä yhteen tätä parasiittia - imperialismia edustaneeseen mahtisukuun, mutta oli presidenttikaudellaan siitä ns. käännynnäiseksi pyrkivä uudistaja, joka halusi alkaa mitätöimään ko. parasiitin toimintaa ja yhteiskunnallista haittaa. Niinpä vähän ennen kuolemaansa hän piti kansalaisilleen valtamediassa tämän esille otettavan puheen, jossa hän toikin tämän aikeensa hyvin selkeästi ja päättäväisesti esille ja kaipasi siinä tehtävässään kansalaistensa apua.

Se olikin viimeinen kerta (toistaiseksi) valtamediassa, kun moisen salaliiton paljastamiseen ja mitätöimiseen tähdännyttä radikaalia informaatiota jaettiin. Sen jälkeen kaikki vastuu tähän päivään saakka ko. salaliiton - ko. rahatalousparasiittisen imperialismin paljastamisesta ja mitätöimiseen pyrkimisestä on jäänyt suorastaan yksinomaan vain kansalaisjournalismin ja -aktivismin eli vaihtoehtomedian harteille. Viime vuosina se on tosin onneksi saanut tuulta purjeisiinsa hyvin paljon etenkin internetin ansiosta, mutta myös ongelmia ja esteitä siinä on ollut edelleen paljon, kuten tässäkin kirjoituksessani olen tuonut esille: Valveutumisen problematiikkaa, ominaisuuksia ja dynamiikkaa lännen rappion ja USA:n presidentinvaalien avulla analysoituna.

Toki tuo JFK:n puhe sai aikanaan ja paljon sen jälkeenkin mustamaalaamista ja vääristelyä, missä sitä mm. yritettiin mitätöidä koskemaan vain silloista vastakkainasettelua lännen ja idän välillä kylmässä sodassa; ko. "salaliitto" olisi muka koskenut puheessa vain Yhdysvaltain vastaisia kommunistisia voimia ja tähdellisesti siinä silloista Neuvostoliittoa. Kuitenkin ko. puheen sisällöstä havaitaan erittäin selkeästi juuri se, että JFK tarkoitti nimenomaan kaikkea mahdollista Yhdysvaltain omaa sisäistä vihollisaineistaan, jolla on siis yhä nykyäänkin Lontoon City -keskeinen alkujuuri rahataloustotalitaristisena parasiittina - Brittiläisenä imperiumina.
Tämä rahatalousimperialismi söi salamurhaamalla JFK:n sekä edustamansa em. perinnön ja meno onkin ollut sen jälkeen koko ajan rappioituvaa ja pahenevaa rahataloususkonnon voittokulkua nykyiseen fasistiseen neofeodaalikierteeseen niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.

JFK tarjosi parhaimpien esimerkkiensä avulla sitä vastaan lääkkeitä ja asennetta, mikä on meille esimerkkinä ja vaatimuksena neorenessanssiin myös tänään ja kauas huomiseen. JFK:n puhe kuvaa nykyistäkin transatlanttista rahataloustotalitarismia - salaliittoa - oligarkkieliittiä erittäin täsmällisesti ja sisältörikkaasti - kaukonäköisyyden hyvänä mallina pitkälle tulevaisuuteen, totuutena valheen sijaan.

Siksi ihailen suuresti JFK:n antamaa panosta kaikenlaisiin yhteiskunnallispoliittisiin seikkoihin ja erityisesti hänen rohkeutensa tässä esille otettavassa puheessaan on suuremmoista ja aitoa humaania johtajuutta kuvastavaa.

Pidemmittä alustuksitta tässä lopuksi ko. puhe Youtube -videona, jossa se on suomennettu. Poimin ko. suomennoksen kokonaisena alle lainaukseksi vihreällä fontilla --->

ZEITGEIST I - JOHN F. KENNEDY´S SPEECH - FINNISH SUBTITLES - SUOMI TEKSTITYS

>> Suomennos lainauksena: "Hyvä naiset ja herrat.
Salailu on ikävä sana avoimessa ja vapaassa yhteiskunnassa.Olemme kansana perinteisesti ja historiallisesti vastustaneet salaisia järjestöjä, salaisia valoja ja salaisia menoja. Mutta maailmalla meitä vastustetaan suureellisena ja häikäilemättömänä salaliittona, joka käyttää lähinnä kyseenalaisia keinoja vaikutuspiirinsä laajentamiseen:
Soluttautumista, ennemmin kuin maihinnousua. Harhauttamista, eikä vaaleja. Pakottamista, eikä valinnanvapautta. Se on järjestelmä, joka on laittanut suuret määrät ihmisiä ja luonnonvaroja erittäin tehokkaan koneen rakentamiseen, joka yhdistää armeijan, diplomatian, tiedustelun, talouden, tieteen ja politiikan käyttöönsä. Sen suunnitelmat piilotetaan, eikä julkisteta. Sen virheet haudataan, eikä otsikoida. Sen seurauksista vaietaan, eikä riemuita. Ei vastattua kysymystä, ei paljastettua salaisuutta. Meidät saadaan tuntemaan itsemme niin mitättömiksi, luomalla rikos, jonka rinnalla jokainen kalpenee. Pyydän teiltä apua suunnattomassa urakassa tiedottaa ja varoittaa amerikkalaisia ihmisiä. Luottavaisena, että teidän avullanne me vielä olemme sitä, mitä ihminen on syntynyt olemaan: Vapaa ja itsenäinen.".

Aivan lopuksi poimin vielä omista kirjoituksistani esille juuri Franklin D. Rooseveltiä koskeneen koosteeni, missä olinkin jo myös ottanut esille tämän JFK:n puheen (Uusinta on kuitenkin tarpeen näin vuoden - parin välein): LaRouche -liikkeen keskeisesti ihannoimia poliitikkoja NWO -agendaa vastaan: Franklin D. Roosevelt.

Sunday, November 18, 2012

Viikon 46 kasvivalokuva: Taikinamarja (Ribes alpinum)
















Vasta ruskansa alussa ollutta taikinamarjaa (Ribes alpinum) kuvattuna tiistaina 13.11.2012 Espoon Tapiolassa.


Tällä kertaa otan esittelyyn suomalaisten hyvin tunteman pensaan taikinamarjan (Ribes alpinum), josta tähdennän sen vähän tunnettua puolta eli lehtiensä säilymistä erittäin pitkälle loppusyksyyn saakka kesävihreinä. Taikinamarja kasvaa luonnonvaraisena myös Suomessa lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä sekä laajasti manner-Euroopassa täältä pohjolasta Alpeille ja Pyreneille saakka. Suomessa lajia on käytetty myös koristekasvina varsin yleisesti, joten se on yksi tunnetuimmista pensaistamme.

Ruska ja lehtivariseminen tapahtuu taikinamarjalla siis useimmiten vasta selvästi marraskuun puolella, jolloin syysvärinä on yleensä haalea keltainen - ruskehtavan keltainen. Lehtensä kestävät pakkasta niin hyvin, että näin myöhäinen ruskaantumiskehitys ei yleensä häiriinny kuin korkeintaan monen päivän pakkasjaksoista. Näin myöhäinen lehdessäsäilyminen on toisaalta ensimmäisten lumisadetilanteiden takia pensaan päälle lunta kerryttävä seikka, josta voi olla joskus selvää lumikuormaongelmaa. Taikinamarja kestää kuitenkin sellaista hyvin ja se elpyy taakkojen aiheuttamista oksistovaurioista erinomaisesti vesomalla.

Näin myöhään talven kynnyksellä ruska on tyypillisesti lähinnä vain haaleaa, koska paljon vähentynyt auringonvalo ei edesauta enää kunnolla kirkkaita sävyjä lehtivihreän sijalle. Kuitenkin jo muutoin lehdiltään varistuneessa maisemassa nämä kaikkein viimeisimmätkin ruskatapahtumat ovat aina värikkäitä piristyspilkkuja. Lehtiensä vielä vihreätkin sävyt toimivat tällä lajilla samoin muutoin tyypillisen harmaan ja pimeän Etelä-Suomen marraskuun keskellä.

Taikinamarjan kevään erikoisuus on sen erittäin varhainen lehteenpuhkeaminen; Etelä-Suomen oloissa vaaleanvihreä hiirenkorvavaihe on aina selvästi ennen Vappua huhtikuun loppupuolella. Niinpä tämän lajin lehdessäoloaika on joka vuosi kaikkein pisimpiä mahdollisia tuo myöhään talven kynnykselle venyvä lehdessäpysyminen huomioiden. Lehdet kasvavat jo hyvissä ajoin toukokuun mittaan täysikokoon. Ne ovat täysikoossa kiiltäviä ja tummanvihreitä, syvään kolmeliuskaisia ja hammaslaitaisia. Vaikka lehdet ovat pienehköjä, niin lehvästö on kuitenkin runsasta ja tiheää.

Kukinta tapahtuu taikinamarjalla poikkeuksellisesti ns. kaksikotisesti moniin muihin sukunsa herukkalajeihin verrattuna eli hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä. Hedekukat ovat pystyissä monikukkaisissa tertuissa ja emikukat vain 2 - 5 -kukkaisissa tertuissa; hedekukinta on emikukintaa näyttävämpää. Kukinta on toukokuun loppupuolella ja erottuu kellertävänä jo lähes täysikesäisen tummanvihreitä lehtiä vasten. Hedelmä on kypsänä kiiltävän punainen herukoille tyypillinen pohjusmarja, joka kypsyy Etelä-Suomessa elokuun alkupuolella.

Suomen oloissa taikinamarja on siis hyvin kestävä ja sitä voidaankin viljellä laajasti Lapin leudompia osia myöten ja se viihtyy sekä auringossa että varjossa. Pensas on kooltaan yleensä 1 - 1,5 metrin korkuinen ja leveähkö, mutta voi rehevimmillä paikoilla olla hieman kookkaampikin. Pensas soveltuu siten pienissäkin pihoissa kasvatettavaksi ja sitä voidaan käyttää sekä yksittäisistutuksina että monenlaisissa ryhmissä yksinään tai muiden pensaiden kanssa. Laji on hyvin sopiva myös sekä leikkaamattomaksi että leikattavaksi aidaksi.

Taikinamarjan esteettiset ominaisuudet esiintyvät parhaimmillaan keväällä ja syksyllä, jolloin ensinnäkin varhainen lehteenpuhkeaminen on hieno väripilkku vielä muutoin lehdettömässä maisemassa; toukokuun mittaan lajin muita vehreämpi olemus onkin hyvä kontrasti myöhään lehteen puhkeaville tai silloin kukkiville toisille pensaille. Syksyllä lajin myöhään säilyvä kesävihreys on puolestaan erinomainen kontrasti kaikille itseään aikaisemmin tuleville syysväreille; esim. tässä kuvasarjassani esitellylle pallesorvarinpensaalle (Euonymus alatus). Taikinamarjan kukinta ei ole kuitenkaan kovin näyttävää. Punaiset marjat ovat näyttäviä loppukesällä - alkusyksyllä runsaana esiintyessään. Marjasadon varmistamiseksi istutuksissa kannattaa käyttää emiyksilöiden kanssa myös hedeyksilöitä.

Friday, November 16, 2012

Lyndon LaRouchen webcast -seminaarien perjantaisarja loka- ja marraskuussa 2012: Osat 6 ja 7 (Päivitetty!)

LaRouche -liikkeen perjantaiset webcast -seminaarit ovat jatkumassa myös tänään (Suomen aikaa lauantaina 17.11.2012 aamuyöllä) ja ilmeisesti toistaiseksi myös hamaan tulevaisuuteen tästä eteenpäin. Tarjoan teille kuitenkin nyt viimeistä kertaa tässä loka-marraskuun muodossa viime viikkoisen webcast -sisällön ja samalla linkitän tämän päiväiseenkin webcastiin.

Aikomukseni on keskittyä blogissani jatkossa enemmän muihin sisältöihin ja jo ennestään aikomiini "rästeihin", joten jätän LaRouche -aineistot toistaiseksi paljon vähemmälle. Otan niitä silti jossain muodossa aina esille tulevaisuudessakin... Tämän öiseen webcast -sisältöön palaan vielä päivityksessä tässä postauksessa ja vertaan sitä myös edelliseen webcastiin. Seuraavaksi linkki tähän uusimpaan:

Päivitys maanantaina 19.11.2012 klo. 00:55: Olen nyt lisännyt tuon 7. webcast -osan tiedot tähän päivityksen alle. Varsin paljon sen sisältö noudatti edeltäneiden webcastien sisältöä tämän syksyn LaRouche -liikkeen linjausten mukaan eli keskeiset teemansa ovat edelleen varmasti jatkossakin mm.: 

>> Yhdysvalloissa Barack Obaman hallinnon huonous ja maanpetoksellisuus sekä samassa katsannossa myös EU:n rooli osana transatlanttista rahataloustotalitarismia, imperialismia ja fasismia,

>> Geopoliittisen nykyrakenteen havainnollistaminen transatlanttisessa piirissä Brittiläisen imperiumin historiallisena jatkumona, jossa transatlanttisen ko. rahatalouskartellin hierarkia eri osineen (Lontoon City, brittimonarkia, Saudieliitti, Israel, Wall Street, FED, jne.) pyrkii toteuttamaan ihmiskulttuurin alleen tukahduttavaa globaalidiktatuuria. 

>> Yhdysvaltain ja Euroopan reaalitalouksien vajoaminen tämän transatlanttisen rahatalous- ja eliittiparasiitin takia juuri siksi ekonomisena aseena yhä enemmän fyysistä ekonomiaa ja ihmiskulttuuria hajottavaksi liberalistiseksi rappiokierteeksi,

>> Siihen ensinnäkin liittyvän militaristisen imperialismin sekä suur- ja ydinsodan vaaran eliminoiminen eli Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan sotien - kaaosten lopettaminen sekä lännen ja Venäjä-Kiina -liittouman välisen vastakkainasettelun lieventäminen. Tässä prosessissa ilmenneiden lännen sotarikosten esilleotto tuomittavaksi,

>> Siihen toisekseen liittyvän reduktionismiin, eugeniikkaan ja totalitarismiin perustuvan malthusilaisen viherfasismin poiskitkeminen haittaamasta edistyksellistä humanismia eli fyysisen ekonomian mahdollisuutta olla ihmiskulttuuria ylläpitävää ja kehittävää elinalustaa,  

>> Glass-Steagall -reformi, kansallisen pankkijärjestelmän luominen itsenäisissä valtioissa ja globaalin NAWAPA -infrastruktuuriprojektin käynnistäminen periaatteellisena tervehdyttämisohjelmana fyysisen ekonomian asettamiseksi ko. edistyksellisen humanismin päätoimintamalliksi käytännössä, 

>> Tieteen, luonnon ja ekonomian korostaminen uudella tavalla antirahataloudellisena valtioperiaatteena yhteenliittäen ne tuoksi fyysiseksi ekonomiaksi, jonka avulla yhteiskuntien tärkein tehtävä on kyetä tuottamaan tulevaisuuteen elinolosuhteita parantavaa ja vahvemmaksi kehittyvää ihmiskulttuuria,

>> Sen takia rahatalouden nykyroolin mitätöiminen em. eliittikartellin käytöstä pois kansallisvaltioiden ohjattavaksi em. tapaan, jossa raha ei ole itseisarvo, vaan fyysisen ekonomian kasvua ja kehitystä parantavaa vaihdonvälinellistä luottoa parannettavaksi fyysiseksi tulevaisuudeksi reaalitalouden toiminnan tehostamisen - sujuvoittamisen kautta,

>> Fyysisen ekonomian sisällön määritteleminen siksi ns. "energiavuon tiheyden" avulla, missä se kuvaa yhteiskunnan kokonaissysteemin (kansantalouden) käyttöön saatavan ja käytössä olevan energiamäärän tehokkuutta ja suuruutta esim. mittaamalla sitä reaalitalouden tuotantotyypeissä pinta-alayksikköä kohden; suurempi energiamäärä = edistyksellisempi fyysinen ekonomia - ihmiskulttuuri,

>> Maailmankaikkeuteen sisältyvien universaalien periaatteiden havaitseminen ja ymmärtäminen energiavuon tiheyttä kasvattamaan pyrkiväksi evoluutioksi pienimmistä materian osista galaktiseen avaruuteen; termodynamiikan toisen pääsäännön kyseenalaistaminen harhaanjohtavaksi,

>> Ihmismielen potentiaalien kuvaaminen organisoivana ja luovana voimana, jolla on kyky ymmärtää ja hyväksikäyttää tahdonalaisesti tätä energiavuon tiheyden kasvattamiseen pyrkivää universaalia evoluutioperiaatetta,

>> Ihmislajin ymmärtäminen tällä tietoa ainoaksi olennoksi, jolla on kyky tuolla tavalla koostavasti ja periaatteellisesti luovaan toimintaan kuin generaattorillisena osana sekä ihmiskulttuurin em. fyysisen ekonomian systeemeitä että oppivana Universumin kanssaluojana,

>> Ihmissivilisaation menneisyyden havaitseminen ja tulevaisuuden visioiminen sen pohjalta kehitysjatkumona, jossa järjestelmien kehityksen pääperiaate on aina pyrkiä luoda ja löytää uusia entistä parempia energiavuon tiheyden suuruutta kasvattavia keksintöjä ja periaatteita; ihmiskulttuurin vahvuuden kasvattaminen,

>> Perikadon vaaran tunnistaminen poikkeamiseksi tuosta evolutiivisesta olemuksesta, kuten juuri transatlanttisen eliitin ylläpitämä rahataloustotalitarismi eri tukimuotoineen (militaristinen imperialismi, viherfasismi, monetarismi, fasismi jne.) sitä on aiheuttamassa kuin antievolutiivinen sairaus....

Monet yhteiskunnallispoliittiset seikat siis toistuvat LaRouche -liikkeellä jatkuvasti ja ehkä joidenkin mielestä väsymykseen ja jankkaamiseen asti liian usein ja liian radikaalin suorasukaisesti, mutta niidenkin yhä uudelleen toistamisessa ja voimakkaasti esille nostamisessa on hyvää pointtia kaiken muunlaisenkin valveutumisen kannalta: Länsimainen sivilisaatio on kyettävä nostamaan perikadon tieltään uuteen renessanssiin ja aika on käymässä siinä liian vähiin!

Palaan jossakin toisessa muodossa LaRouche -liikkeen antiin siis myöhemminkin, mutta tämän vuoden loppuosaa sävyttää tästä eteen päin enemmän muut tutkimuksiini tarttuneet sisällöt...


Lyndon LaRouche Webcast November 16th, 2012

Text Transcript

Keynote: "Keynote address of the seventh in a series of Friday webcasts by Lyndon LaRouche addressed to the American population, leading out of the November 6th presidential elections."

Question 1: U.S. Forces in Benghazi: "Question 1 of the seventh in a series of Friday webcasts by Lyndon LaRouche addressed to the American population, leading out of the November 6th presidential elections. The Question was, "Why were U.S. forces not ordered into Benghazi on 9/11/12?"

Question 2: Sovereign Credit: "Question 2 of the seventh in a series of Friday webcasts by Lyndon LaRouche addressed to the American population, leading out of the November 6th presidential elections. The Question was "Can a sovereign government create credit?""

Question 3: The Recovery Program: "Question 3 of the seventh in a series of Friday webcasts by Lyndon LaRouche addressed to the American population, leading out of the November 6th presidential elections. The Question was if the Economic recovery program will be sufficient to reverse the long term cultural decline."

Question 4: The Role of Science: "Question 4 of the seventh in a series of Friday webcasts by Lyndon LaRouche addressed to the American population, leading out of the November 6th presidential elections. The question was on the relationship between government and the promotion of Science.".

Seuraavaksi ennen viime perjantain 9.11.2012 webcast -sisältöä koostan LaRouche PAC ja Executive Intelligence Review  -sivustoilta täydentäviä ja taustoittavia aineistoja tältä viikolta 46:


British Out To Detonate Middle East Explosion: "Within hours of the announcement that President Barack Obama had won a second term on Nov. 12, British Prime Minister David Cameron moved to pull the Middle East trigger on a global war. While touring the region, from Saudi Arabia, to Kuwait and Jordan, the British leader announced plans to escalate the military campaign to overthrow the Bashar Assad government in Syria, by boosting arms shipments, including heavy weaponry, to the Syrian rebels.".


LPAC Weekly Report: "Michael Kirsch from the Science Research Team opens with a preview of his upcoming article on the fraud of Andrew Jackson; discussion continues.".

The Candidates Show · November 12, 2012"In this week's edition of The Candidates Show, Lyndon LaRouche calls for a national steering committee to bring about a political up-shift in the United States, putting an end to the folly of party politics.".

Obama's Benghazi Failure: "In this video we present the timeline of events leading to the terrorist attacks of Benghazi Libya on September 11th, 2012, and the role of the British-Saudi Empire.".

Hurricane Sandy: A Case for Ending Party Politics: "Hurricane Sandy shows us the folly of forty years of austerity and deindustrialization. Ultimately it is the folly of American's subjecting themselves to the idea of party loyalty. The crisis can be resolved but it requires a total abandonment of party loyalty and to begin to think in terms of the national interest.".

Averting the Fiscal Cliff: "The "business model" approach to the so-called fiscal cliff will be worse than the Greek Troika model. Say no to austerity. Reinstate Glass-Steagall before the new fiscal year!".

Diane Sare Announces for Governor of New Jersey: "Diane Sare, member of the LaRouche national electoral policy committee and former candidate for US House of Representatives, announces her campaign for Governor of the state of New Jersey against Chris Christie. This announcement comes in the wake of the horrible devastation wrought by Superstorm Sandy, with Americans continuing to die as a result of the criminal policies of Christie, Mayor Bloomberg, and President Obama.".

Lyndon LaRouchen pitkä analyysi --> The Calamity of the Second Obama Administration: "What if the second Obama Administration, were to have already followed the same disastrous economic policies which had been the implicitly declared intention of both President Obama, and Mitt Romney? In that case, the optimal expectation would be, and now probably will be, a rapid, and, also, early run-up to a hyper-inflationary collapse of the U.S. economy which is destroying western and central Europe presently. That is already the same course of, accelerating, inflationary collapse, which now grips western and central Europe. This is already combined with the currently increasing danger to all mankind, the already lurking early onset of thermonuclear war.

So, the just-closed Republican Presidential campaign, like that of Obama’s now, implies a presently hyper-inflationary catastrophe, of what has already been the absolutely ruinous, “post-Westphalian” scheme of Britain’s evil Tony Blair. That has been a scheme which had been authored at the apparent direction of the British monarchy’s same Blair, as extended by Blair’s tool, President Obama himself.".

Lyndon LaRouchen webcast -seminaari perjantaina 9.11.2012: Your Options Now

Text Transcript

Keynote: "What's going to happen is, that both parties, in going into the final period of the campaign, have committed themselves to a program of supporting business interests, or the equivalent of business interests, at the expense of the rest of the economy. Now when we consider the fact that actual productive work has collapsed to a minimum in the U.S. economy, that people may be employed but they're employed with make-work, not really productive work—and that's a key problem. And with a business oriented-only kind of thing, it means that a terrible thing will happen to the U.S. economy and its people, if either of these were to be elected.

Now, one of these has been chosen—Obama—as to be the next president of the United States, as well as the present one. And that would portend a catastrophe, considering the fact that Europe already is in a process approaching breakdown, a general breakdown crisis of western and central Europe, as a result of hyperinflation already in progress there. It hasn't reached the full hyperinflation, but it's bad.". Käy kuuntelemassa linkistä / lukemassa tekstiversiosta, mitä muuta Lyndon LaRouche sanoi -->

Question 1: The Second Obama Term: "Now, Lyn, there have been a lot of people who have been eagerly waiting your analysis of the most recent election. And so I would like to ask the first question on the composition, the make-up of the new Obama Administration. I think that people have gotten the recent news from this afternoon that General David Petraeus, Director of the CIA just resigned from office, apparently over an extra-marital affair. Apparently.

Now, what has been in the background of just that case in particular is, for one, the increasing use of the CIA as a secret war appendage, through the use of drone warfare.

The other issue has come up, is that Petraeus was going to testify in front of the Senate Intelligence Committee, on the issues of Benghazi, just, in this coming week. So these are also in the background.

But I would like to get your thoughts on the make-up of the incoming Obama Administration, for example, Hillary Clinton is going to leave. There are questions about, who is going to take the position of Secretary of State. There is a lot of wishful thinking going on, about really hoping for change in the new Obama Administration. So there is a lot of wishful thinking that perhaps, he could change. For example, Democrats continuing to associate themselves with Obama, ride his coattails, for example.

So I would like to get your thoughts on each of those elements. Put to rest some wishful thinking, hopefully.". Käy kuuntelemassa linkistä / lukemassa tekstiversiosta, mitä Lyndon LaRouche vastasi -->

Question 2: The Evil of Environmentalism: "So, your view of man in the universe, is under attack, obviously. Children in school are taught that human beings are a plague on the planet, there's too many of us, this sort of goes everywhere.

I just wanted to read this, this is kind of creepy. This is from the Democrats in the [House] Energy and Commerce Committee. They wrote that, "Hurricane Sandy is exactly the type of extreme weather event that climate scientists have said will be more frequent and more severe, if we fail to reduce our carbon pollution."

Now, I'm not sure if climate scientists were predicting "exactly" this type of hurricane — obviously they weren't — but this quote's an example, you also see it with [New York Mayor] Bloomberg's view that it's not practical to build defenses out in the water around the city. Or, the view of some other scientists that they say, "well Mother Nature's bigger than us, so however big a wall we build, there could always be a bigger storm." Or even, raising the totally academic question, of, "since we would have to make a decision of who gets to be behind a flood wall, and who doesn't this deserves serious thought, and it might be some form of racism to even build it!"

Now, so these are obviously ridiculous things. But I think what's behind a lot of this, certainly behind the comment from [U.S. Rep. Henry] Waxman about carbon pollution and global warming and climate change and all this nonsense, is that it has behind it this idea that there is some sort of natural stasis, that unaltered by mankind, somehow our surroundings are better that way, inherently — like it's the perfect Garden of Eden, and any change that we make is necessarily bad.

With that view in place, it's very difficult — it's impossible! — to take the approach that you're urging with the role of NASA, for defense of the Earth against asteroids, to take the role of actively shaping our surroundings for our well being and for our benefit. So, I'd like to know if you had anything you could say about this evil of environmentalism?". Käy kuuntelemassa linkistä / lukemassa tekstiversiosta, mitä Lyndon LaRouche vastasi -->

Question 3: The Death of the Blair Doctrine: "I actually have a follow-up to that question, and I would like to challenge you, as to whether it's simply mental infirmities or pure evil?

It's interesting, though, there was recently a column published in the British press, stating that an academic actually put the numbers together and came up with the figure of 90%, which is the number of countries currently in existence, that have at one time or another, been taken over by the British Empire. So, in this context, I'd like to point to fact that the election of Obama represents, in reality, the fourth Presidential term of Tony Blair.

And we have a history in this country, as you mentioned Andrew Jackson and his successor, of British-run Presidents. But in the case of Tony Blair, what you have is not only the overt commitment to population reduction, through his Green agenda: He's one of the most outspoken international proponents of the climate change agenda, he continues to be. His influence over Barack Obama, obvious influence over Mayor Bloomberg of New York, that's all well-documented. His policy is clearly a racist, population-reduction policy aimed at, in particular, the developing nations, China, India, the up-and-coming nations, to ensure that their level of technology stays below what is actually necessary to support those populations. That's simply on the issue of climate change, which is fast becoming a hot topic, after the reelection of Obama.

Now, there are other aspects as well, including Obama's health policy, but more important, I think, in international relations, is the interventionist policy; what is well-known as a Blair policy, initially outlined in a 1999, Chicago speech, on the international community, where sovereignty becomes an issue of responsibility. The responsibility in the event of genocide, mass starvation, other events, of an outside force, an international force coming in to intervene into the affairs of an otherwise-sovereign nation.

So this is the Blair policy — excuse me, the Blair Doctrine, and it's something that's been in effect, ever since 1999. It's interesting that each war that's been fought since 1999, since Kosovo, by Great Britain and also by the United States, has been a war of intervention.

So, that much being said, and this being the fourth term of Tony Blair in office in the United States, I'd like to know what can be done in this context? This obviously requires a drastic change! The issues of NATO, currently, if the United States were to prevent, for example, an escalation on the Syria-Turkish border, we would have to go head-to-head, with NATO, with Great Britain.

So, my question to you: What're we going to do about it?". Käy kuuntelemassa linkistä / lukemassa tekstiversiosta, mitä Lyndon LaRouche vastasi -->

Question 4: National vs. Business Economics: "Well, speaking of silly thoughts, you've mentioned a few times tonight, the difference between business, and national economics, where you had written in one of your recent papers that what people understand, say, for example, what Romney meant is his understanding of "business," bore little relation to any of the important issues actually facing our nation. This might seem like a simplistic question, but, could you expand on, how it is, that running a nation is different from running a business?". Käy kuuntelemassa linkistä / lukemassa tekstiversiosta, mitä Lyndon LaRouche vastasi -->