Vuosi 2015 on tulossa loppuunsa, joten päätin muistella ja vetää yhteen sen aikaisia yhteiskunnallispoliittisia päätapahtumia > Ko. vuoden aikana kävi ilmi, kuinka Suomi vajosi transatlanttisen ajatustaantuman mukana itsenäisyyden aikansa pahimpaan rappioon ja tuhoprosessiin länsieliitin agendojen ja koko väestön katsannossa ilmenneiden vakavien ajatusvirheiden takia - Tarkastelen näitä ilmiöitä nyt monelta kantilta.
Tähän väliin mainitsen ensin, että päätin sittenkin hidastaa ennen Joulua aloittamaani kirjoitussarjaa "Länsirappion ymmärtämisestä Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogin avulla". Tunniste > Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogi. Mainitsemistani joulukuun 6 osasta neljä jäljellä olevaa jää siten alkavan vuoden 2016 puolella julkaistaviksi - No, sama rappioprosessi jatkuu varmasti alkavana vuonnakin, joten oleellisesti ne osat ovat ajankohtaisia vielä pitkään jatkossakin...
-----
Vuodesta 2015 jää siis mieleeni todella valtava pettymys suomalaiseen yhteiskunnallispoliittiseen elämään > Kevään eduskuntavaalit olivat siinä ehkä suurin katastrofi kaikista. Siinä kiteytyi se, kuinka puolueparlamentarismi on Suomessa läpikotaisin saastunut yhtäältä maamme hyväveliverkoston määräysvaltaan ja toisaalta sekin länsieliitin intressien promotoimiseen, joka ilmenee myös kunkin puolueen ohjelmissa manipuloituihin tapoihin toteuttaa politiikkaa - Kaikilla eduskuntapuolueilla esim. EU:n ja euron kyseenalaistamista ei ole lähimainkaan riittävästi.
Kaikkein selkeimmin tietenkin tämä vaalipettymys kävi loppuvuoden aikana ilmi Sipilän hallituksen voimakkaasti junttaamissa poliittisissa "uudistuksissa", jotka suorastaan kirkuivat yhteishyvän purkamista, rahatalousparasiitin vallan kasvattamista ja valtion muokkaamista niiden parissa länsieliitin imperiaalisten intressien diktatuuriin - talouspolitiikan pakkomielteet ja sote-uudistus olivat siitä räikeimmin esille tulleet esimerkit.
Vaikka tämä prosessi oli tiedossa ja varoitettu jo ennen kevään eduskuntavaaleja, niin silti väestömme päätyi kokonaisuudessaan valitsemaan hyvin järjestelmällisesti valtaan juuri ne ihmiset, jotka selkeimmin tätä rappioprosessia edelleen olivat aivopestyjä jatkamaan. Samalla vaalien tuloksena kävi lopullisesti ilmi Perussuomalaisten valeoppositiollinen petos, kun ko. puolue liittyi uskollisen vakaasti Sipilän hallituksen neofeodaalistavan politiikan osaksi.
Sen sijaan edes jotenkin tarpeellista ja uutta ajattelua yhteiskunnallispoliittiseen toimintaan tarjonnut Itsenäisyyspuolue jäi kevään vaaleissa erittäin vähäiseen marginaaliin. Sekin kieli siitä, etteivät suomalaiset uskalla eivätkä osaa ajatella nykymenolle riittävän kollektiivisesti vaihtoehtoista, oikeasti tarpeellista ja monipuolisesti luovaa politiikkaa.
Vaalipettymystä korosti tietenkin näin aktivistin kannalta se, kuinka jo vuosia vaihtoehtomedioissa ja somessa paasattu valveutumisen ja vaihtoehtojen yritys muuttaa maailmaa paremmaksi ei ollutkaan vaikuttanut vieläkään lähes ollenkaan ihmisten ajatteluun ja käyttäytymiseen ko. vaaleissa.
Toisaalta tämä vaalipettymys havainnollisti myös sitä, kuinka valtapolitiikassa jopa kaikki vaalipuhe voi olla petosta ja harhaanjohtamista eikä siksikään muutosta voida saada aikaan nykyisen puolueparlamentarismin rappion piirissä.
>> Itselleni syntyi tästä kaikesta viimeistään se johtopäätös, että moisessa puolueparlamentarismin rappiosuossa äänestäminen on aivan turhaa. Siksi päätin toistaiseksi lopettaa äänestämisen kokonaan kaikissa jatkon vaaleissa, joista seuraavana on vuorossa vuonna 2017 kunnallisvaalit.
Kokonaisuutena väestön ajatusvirheet ja -puutteet olivat siis myös erittäin suuri pettymys päättyvänä vuonna - Siinä ilmiöt ottivat monta muotoa, joista merkittävimmät olivat tuon eduskuntavaaliesimerkin lisäksi maahanmuuttokriisiin suhtautumisen dualistiset ja ismilliset vastakkainasettelut sekä ilmastonmuutosalarmismin pseudotieteen pauloissa rypemiset.
Kaikissa näissä yhtenä kantavana ja perustavaa laatua olleena elementtinä on ollut maamme puitteissa se, kuinka suomalaisten piirissä on jäänyt vaikuttamaan ns. herrakansojen (Ruotsin ja Venäjän vallan ajat) 1000 vuotta kestäneiden alistamis- ja tuhoamistoiminnan seurauksina äärimmäisen tukahduttavat ja harhaohjaavat alammaisasenteet.
Ne ilmenivät päättyvänä vuonna pikantisti mm. juuri siten, että puolueparlamentarismin totunnaisen kaanonin kyseenalaistusta ei kyetä tekemään kunnolla. Siksi Sipilän hallitukseen pettyminen kanavoituu edelleen pääasiassa vain hallitus vs. oppositio -dialektiikan harhaanjohtavaan umpioon eli yhden ja saman puolueparlamentarismin puitteisiin ilman oikeita ja ns. laatikon ulkopuolelta tulevia vaihtoehtoja >>
Hallituspuolueiden suosio on viimeisimmissä gallupeissa laskenut selvästi ko. hallituspolitiikkaa vastaan ja siinä etenkin perussuomalaisten kohdalla sen puolueen petoksen paljastuttua monille, mutta oppositiopuolueiden suosion vastaava nousu etunenässään SDP on vain samoilla tuoleilla leikkimistä yhden ja saman "Titanicin kannella".
Ei siis oikeita muutoksia tuovaa sisältöä ole siinä oikeasti tulossa; SDP itse hallitusvastuussa oltuaan toteutti aikoinaan aivan samaa länsieliittisidonnaista missiota, eivätkä myöskään Vihreät ja Vasemmisto ole nekään puhtaita siinä katsannossa.
Noista alammaisasenteista selkeä merkki oli päättyvänä vuonna 2015 sekin osaltaan näihin eduskuntavaaleihin ja Sipilän hallitukseen liittyen, että suomalaisten mielissä elää edelleen eliittiin samastumisen tarve ja eliitin jopa tukholman syndroomainen ihailu > Siksikään näissä eduskuntavaaleissa ei nähty riittävästi kyseenalaistusta eikä tarpeellinen vastareaktio ja kritiikki Sipilän hallituksen missioon ja koko valtakoneistoamme kohtaan ole ollut riittävää edelleenkään.
On myös havaittava, kuinka suomalaisilla on näiden alammaisasenteiden takia edelleen liikaa myös sairaalloistakin luottamusta kaikenlaisiin auktoriteetteihin, missä julkisuuden henkilöiden ja viranomaisten sanomisiin uskominen oli myös päättyvänä vuonna itsepetoksellista. Moinen ilmeni sekä hallituksen toiminnan puitteissa että myös ilmastonmuutosalarmismin kuvittelemisessa muka aidosti oikeaksi mielentilaksi ja asiantuntijoiden osoittamaksi kriisiksi.
Kansainvälisellä tasolla hallinnasta ryöstäytynyt maahanmuuttokriisi paljasti puolestaan alammaisasenteistamme sen, kuinka mielemme on tiukasti jaettavissa ismillisiin vastakkainasetteluihin - Alammaisasenteissamme elää piilevinä taipumukset jakaa ihmisiä ns. hyviin ja huonoihin sekä "meihin" ja "noihin toisiin".
Yhteiskunnan kriisitilanteet paljastavat ne käytännössä esille, kuten päättyvänä vuonna ilmeni yhä enemmän.
Tämä dualismisairautemme johtuu siitä, kun suomalaisiin jo ruotsinvallan aikoina iskostettiin eugeniikkainen malli, jossa kantaväestö oli pakotettu ja alistettu olemaan "huonoa pohjasakkaa", jota "ylempien" eli ruotsalaisen aateliston ja "paremman väen" oli hallittava säälimättä.
Suomalaiset alkoivat siksi yhtäältä osoittaa sosiaalisen kiipimisen pakkomielteitä sairaasti ja toisaalta toisten kilpailullista mitätöimisen- ja syrjäyttämisen asenteita "apuvoimana" omille sosiaalisen pätemisen kampeamisilleen, jotta olisivat olleet ko. eliitin silmissä "hyväksyttävämpiä".
Siksi edelleenkin ilmenee Suomessa juuri se, että asioiden oikean ja kokonaisvaltaisen ymmärtämisen sekä moniarvoisen ja monipuolisen yhteisymmärryksen sijaan jaamme toisiamme ko. historiallisen alistamisen seurauksena syntyneen alitajuntaisen ja kollektiivisen ryhmäpsykologian pohjilta aivan liian herkästi ns. "hyviin ja huonoihin" hyvin monissa asioissa.
Päättyvänä vuonna maahanmuuttokriisi paljasti tämän kansallisen taipumuksen hyvin selkeästi ja raadollisestikin, kun jakolinja ns. rasistien ja ns. suvakkien välillä jyrkkeni ja voimistui rajusti.
Itse olin tähänkin prosessiin erittäin pettynyt, koska havaitsin sen ajatukselliset ja yhteiskunnallispoliittiset puutteet myös omakohtaisesti.
Tuon jakolinjan eri puolille asettuneet ihmiset eivät enää tunnistaneet kokonaiskuvaa ja pinnan alaisia prosesseja, vaan heidän keskuudessaan alkoivat vallita lähinnä vain ismillisellä pintatasolla tapahtuneet ohuet ja vääristyneen ideologiset tunnistamis- ja leimaamispakkomielteet >>
Vastapuoli oli joko "rasisti" tai "suvakki" huolimatta siitä, kuinka hyvin leimattavalla oli ymmärrystä myös noista pinnanalaisista prosesseista ja oikeista ongelmista - Siksi esim. minäkin sain päälleni virheellisesti rasistin leimaa, kun rohkenin somessa kyseenalaistaa rasisteiksi "niitä toisia" leimaavan leirin ajattelutapoja ja tuoda esille niiden sijalle ymmärrystä maahanmuuttokriisin länsieliittisidonnaisista pinnan alaisista prosesseista ja agendoista.
Jopa aktivisteiksi itseään mieltäneiden piirissä tätä harhaista leimaamistapaa ilmeni, joka oli tässä katsannossa itselleni kaikista suurin pettymys ja huolen aihe, sekä tietenkin vakava merkki suomalaisen ajattelun sairaudesta kokonaisuudessaankin.
Ilmastonmuutosalarmismi puolestaan jatkoi vellomistaan myös tänä vuonna 2015 ja se saavutti yhden lakipisteensä Pariisissa järjestetyssä hiilidioksidi"päästöjä" vähentämään pyrkineessä kansainvälisessä konferenssissa - Omat tutkimukseni ja muiden ilmastonmuutosskeptisten kirjoitukset herättivät minut päättyvänä vuonna lopullisesti siihen, kuinka ilmastonmuutosalarmismin taustalla ollut tiede onkin ollut pahasti pseudotieteellä, taikauskolla ja harhaisen ismillisillä asenteilla saastutettua, ja sellaisena länsieliitin hyväksikäyttöön helposti valjastettua rappiota.
Länsirappiosta kertoikin vakavaa kieltään päättyvänä vuonna yleensäkin se, kuinka jopa tieteen piiriin on pesiytynyt sellaista ajattelua, joka kaventaa ja vääristää tieteellisen metodin harjoittamista poliittisia intressejä palvelevaksi toiminnaksi.
Pahimmillaan se on jo johtanut juuri ilmastotieteessä sellaisiin taikauskoisiin kuvitelmiin, missä hiilidioksidin rooliin kohdistetaan tavallaan projisoivasti taantuneen mielen pelkoja ja uskomuksia > Hiilidioksidi on muka kauhea ja kavahdettava saaste ja ihmistoiminnan pahuutta symboloiva elementti nro. yksi - Oikeasti on käynyt niin, että tiede on alkanut muuttumaan rappion välineeksi yhä enemmän toteuttaakseen eliitin alhaisia mielihaluja.
Se on ihmistoiminnan pahuutta symboloivaa enemmän kuin lähes mikään muu!
Itse asiassa on länsirappion puitteissa erittäin kuvaavaa juuri se, kuinka sekä tämä tieteen saastuminen että maahanmuuttokriisin ilmentämät dualistiset vastakkainasetteluharhat toimivat operaatiollisesti aivan samojen eliitti-intressien päämäärien hyväksi transatlanttisessa piirissä ja toki Suomessakin > Molemmissa taikauskoisuus ja pelot kohdistuvat juuri siten, että maailmanparantaminen toteutuu niiden pelkojen "torjumiseksi" aidon yhteishyvän purkua pakottavana missiona.
Julkilausuttuna sitä ei nähdä eikä paljasteta, mutta pinnan alaisissa prosesseissa se silti etenee, koska sen sisältö on em. tapaan niin sairas ja harhainen! - Moni ei edes kykene tunnustamaan niin harhaisia ja haitallisia ajattelumalleja itsessään ja / tai edustamassaan ryhmässä: Niinpä rappion sitä prosessiosaa ei voida niin vain pysäyttää!...
>> Eli rasisti vs. suvakki -dualismissa ei päästä yhteisymmärrykseen valtion ja yhteiskunnan roolista toteuttaa yhteishyvää, vaan yhteishyvän ja demokraattisen valveutumisen perustana historiassa kehittyneitä kansallisvaltioperiaatteita ei kyetä näkemään oleellisesti parempaa maailmaa luovina prosesseina, ja sen sijaan ne kansallisvaltioperiaatteetkin joutuvat mitätöintimission ikeeseen, kun tuossa dualismiharhassa "rasistien" ns. nationalismipahuutta ulotetaan koskemaan niitäkin, jopa kaikkea kansallisvaltiosisältöä pahimmillaan.
Sellaisesti mitätöityjen kansallisvaltioperiaatteiden promotointia ei "kehdata" vastakkainasettelun ns. suvakkipäässä enää tehdä, ja sijalle jää vain "lisää EU:ta" eli oikeasti vain lisää eliitin tuhoavaa imperialismia. Samalla dualismin toisessa päässä eli ns. rasistipäässä vastareaktiona voimistuu äärinationalismi, joka likaa terveet kansallisvaltioperiaatteet totalitarismilla entisestään.
>> Lapsi menee joka tapauksessa pesuveden mukana! - Harhaisesti!
Aivan samaan tuhoamistarkoitukseen sopien ilmastonmuutosalarmismissa hiilidioksidista on mustamaalattu virheellisesti ihmisen aiheuttamaksi kuviteltu ilmastonmuutosdraiveri. Siinä hiilidioksidista on leivottu teollista hyvinvointia kyseenalaistava poliittinen ase ihmiskunnan historian yhtenä suurimpana valheena ja se on siksi massiivinen aivopesuelementti väestöjä vastaan, ja se toimii käytännössä eliitin imperiaalisen vallan laajentamista edesauttamalla.
Ilmastonmuutosalarmismi juuri tässä katsannossa on siksi myös kansallisvaltioperiaatteiden mitätöintiä, koska ilmastonmuutosalarmismin kyseenalaistama teollinen hyvinvointi on kasvanut historiassa samassa ajatushistoriallisessa kehityksessä, jossa myös demokratian sisällöt kansallisvaltio pohjanaan ovat kehittyneet. Kun lisäksi tässä alarmismissa "ongelmanratkaisuna" tarvitaan mukamas keskitettyä ja imperiaalista maailmanhallintaa muka "itsekkäiden" ja siksi muka "hiilidioksidisaastuttavien" valtioiden takia, niin ko. alarmismin metodi on selvästi kansallisvaltioita tuhoavaa.
>> Tässäkin lapsi menee pesuveden mukana! - Harhaisesti!
Ilmastonmuutosalarmismi ja rasisti vs. suvakki -dualismi toimivat siksi molemmat aktiivisesti eliitin aseina yhteishyvää, humanismia ja edistystä vastaan > Ne asettavat omine toimintamekanismeineen kansallisvaltioperiaatteet tuhottaviksi ja eliitin imperialismin laitettavaksi sijalle korvaavaksi dystopiaksi.
Transatlanttisessa tarkastelussa tänä päättyvänä vuonna vallitsivat edellisten lisäksi myös edelleen russofobiset mielialat valtamedioissa (etenkin juuri Suomessa) sekä terrorismin varjolla toteutettavat poliisivaltiorakenteiden kiristämiset - Länsieliitin intressien takia ja promotoimina nämäkin!
Venäjän ja Putinin syyllistämistä jatkettiin yhä edellisvuosien tapaan ilman riittäviä perusteita ja suoranaisten valheidenkin avulla. Polttopisteenä siinä oli edelleen Ukrainan kriisi sekä uutena piirteenä Venäjän Syyriassa lokakuun alussa aloittamansa ISIS-järjestön pommitukset. Siinä Venäjä osoitti menestystä, kun puolestaan USA liittolaisineen on paljastunut lähinnä ISIS-järjestöä omiin geopoliittisiin tarkoituksiinsa promotoineeksi tahoksi. Myös Putinin Venäjän luonnehtiminen mustamaalaavan projisoivasti diktatuuriksi ja rappiovaltioksi kuului edelleen asiaan.
Länsieliitin viimeisten reilun 10 vuoden aikana toteuttamansa imperiaalisen aggression sekä suoranaisena suunniteltuna psyop-agendana että välillisesti vasta-aggressioiden kautta tapahtuneena lisääntyivät terrorismin sekä aidot että false flag -tyyppiset iskut ja uhat edellisvuosiin verrattuna.
Niistä esim. Pariisin kaksi terrori-iskua olivat selkeitä merkkejä - Ääri-islamistien ISIS-järjestö toimi siinäkin moneen tarkoitukseen ollen sekä maahanmuuttokriisiin piilotettu "uuden ajan ydinpommi" länsieliitin promotoimissa yhteiskuntien hajoita ja hallitse -metodeissa osana geopolitiikkaansa että länsieliitin pelote väestönkontrollitarpeissaan länsimaiden itsensä piirissä.
-- Ei siis oikeastaan mitään uutta taivaan alla länsieliitin aggressioissa ja imperialismipakkomielteissä tänä päättyvänäkään vuonna 2015.
Kuitenkin kokonaisuutena päättyvän vuoden yhteiskunnallispoliittisesta sisällöstä jää mieleeni hyvin vakava rappioprosessin etenemisvaihe. Se vaikuttaa olevan niin voimakaslaatuinen ja monimutkainen, etten usko ensi vuonna 2016 siihen tulevan mitään oleellisia parantumisen prosesseja.
Ehkä riittävää valveutumista ja havahtumista sekä niistä tulevaa ongelmanratkaisukykyä ja neorenessanssillista luovuutta saattaisi tulla muutaman vuosikymmenen mittaisessa tarkastelussa Suomeenkin, muttei vielä tosiaankaan lähitulevaisuudessa, ja pikemminkin yhä pahenevaa rappioprosessia on näköpiirissä...
Niinpä joudun valitettavasti ottamaan alkavan vuoden vastaan hyvin surullisin ja pessimistisin tunnelmin yhteiskunnallispoliittisessa katsannossa.
Thursday, December 31, 2015
Vuoden 2015 yhteiskunnallispoliittinen tilinpäätös - Suomen rappioprosessi kiihtyi rajusti monine ilmiöineen länsieliitin intressien ikeessä
Sunday, December 27, 2015
Länsirappion ymmärtämisestä Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogin avulla - Länsieliitin kulissien takaisesta hierarkkisesta valtarakenteestaan ja "johtajuudestaan"
Jatketaanpa Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogin avulla tapahtuvaa länsieliitin kulissien takaisten toimintatapojensa tutkimista - Ko. blogin inspiroimana kirjoitin ylös huomioitani ja pohdintojani viime syyskuussa FB-seinälleni.
Juuri ennen Joulua palasin tekemään niiden pohjalta blogikirjoituksia, joista ensimmäinen osa on tässä > Länsirappion ymmärtämisestä Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogin avulla - Eliitin sairas psykologia historiansa vankina ja lapsen asteelle jääneenä kehittymättömyytenä.
Tällä kertaa keskityn länsieliitin valtarakenteen ja "johtajuuden" luonnehdintaan erotellen tietoja eksoteerisille ja esoteerisille tasoille:
-- The Takedown of Glass-Steagall
-- The New Dark Age
-- The Lost Chance of 1989: The Fall of the Wall

Länsieliitillä on siis globaali (varsinkin transatlanttinen) valtamagia hierarkkisena systeeminä kulissien takana eli valtamedian ja kouluissa jaettavan tiedon ulkopuolelle piilotettuna - Tässäkin on siksi osattava nähdä eksoteerisen ja esoteerisen erot ja niiden merkitykset.
Omasta blogistani vanha kooste: LaRouche -liikkeen vanhaa yhteiskunnallispoliittista tutkimusaineistoa valveutumiseksi oligarkiaa ja imperialismia vastaan.
Eksoteerinen valtayleisölle tarkoitettu taso esim. kertoo, että eniten valtaa maailmassa on Yhdysvaltain presidentillä tai että Yhdysvallat on imperiumi ja valtiona maailmanvaltias, ja että se on geopolitiikassa - taloudessa ylintä valtaa käyttävä toimija - Se on todellisuudessa aivan virheellinen päätelmä, kun mukaan otetaan tarkasteluun tuo esoteerinen ulottuvuus eli eliitin kulissien takainen valtarakenne - toiminta.
Muitakin radikaaleja virheitä länsimaailman valtakoneiston rakenteen, johtajiston ja toiminnan hahmottamisessa tehdään, jos pitäydytään vain länsi-ihmisille tarkoitetun eksoteerisen teatterin harhaanjohtavissa, piilottelevissa ja valehtelevissa tiedoissa.
Kenellä länsieliitistä sitten on eniten valtaa, kuka on "päälliköiden päällikkö" maailmassa ja mikä on eliitin valtarakenteen luonne? - Tuossa EES -blogissa esitetyssä sisällössä ja aikaisempien vuosien tutkimuksissani mm. LaRouche-liikkeen ja muidenkin taholta vertailtuna voidaan havaita hyvin todennäköinen tulos maailman ylimmästä valtiaasta > Hän on Britannian kuningatar Elisabeth II.
Esoteerisen tiedon mukaan hänen maailmanvaltijuutensa ei selity pelkästään vain tuolla kuningattaruudella, vaan piilossa pidetty eliitin valtarakenne on myös sitä, kuinka henkilö sijoittuu sen valtahierarkiassa ja organisaatiorakenteissa sekä kuinka paljon muita titteleitä ja toimintaan vaikuttamisen keinoja hänellä on eksoteerisellä tasolla osoitetun lisäksi piilossa.
Esim. Elisabeth II on myös ns. Maltan ritareiden johtaja, kuten tässä EES -blogissa tuodaan ilmi, ja se on ko. eliitin katsannossa paljon merkittävämpää kuin mikään kuningattaruus > Eliitti rakastaa hierarkioita ja sosiaalisia luokitteluja, ja yleisölle niistä paljastetaan vain suhteellisen vähäpätöiset ja / tai vain eksoteerisellä tasolla tunnustettuihin julkisiin valtarakenteisiin (kuten valtiot) liittyvät.
Elisabeth II on myös maailman ainoan todellisen imperiumin johtaja, Brittiläisen imperiumin, jonka valtarakenne perustuu esoteerisellä tasolla nykyäänkin vahvasti Rothschild-suvulta jo aikoinaan satoja vuosia sitten tilattuun ja toteutettuun rahatalous- ja keskuspankkijärjestelmään, joka kattaa maailmasta suurimman osan virtuaaliseksi dystopiaksi eli taloususkonnoksi kehittyneenä parasiittina.
Lännen valtarakenne eksoteerisen tason piilottamana on siis myös sellainen, että länsieliitin ydinhenkilöillä on usein monta eri titteliä, mutta usein vain yksi niistä on paljastettu eksoteerisellä tasolla väestöille - Esim. Juan Carlos on eksoteerisellä tasolla Espanjan kuningas, mutta esoteerisellä tasolla hänellä on myös muitakin kuninkuuksia; hän on tämän EES -blogin mukaan myös mm. Jerusalemin kuningas.
Liekö Suomellakin / Helsingilläkin jokin kuningas esoteerisellä tasolla, tuli tästä mieleeni??....
Tähän kaikkeen em. ja EES -blogissa paljastettuun verrattuna esim. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama näyttääkin olevan todellisuudessa aika vähäpätöinen työrukkanen ydineliitin komennossa - Näin olenkin ymmärtänyt jo koko Obaman presidenttiyden aivan alusta saakka.
On myös niin, että eksoteerisellä tasolla tietyt instituutiot näyttävät olevan tiettyjen henkilöiden johtamia, mutta esoteerisen tulkinnan kautta nähtynä he ovatkin "vain vähän" valtaa omaavia keulakuvakoristeita > Esim. paavi ei oikeasti johda Vatikaania, vaan on vain yleisölle suunnatun eksoteerisen tason johtaja "katolisen kirkon päänä" > Vatikaania johtaa oikeasti ns. musta paavi eli jesuiittaveljeskunnan kenraali. Lisäksi musta paavi on koko länsieliitin maailmanvallan johtajana hyvin korkealla ja lähellä Elisabeth II:n johtajuutta.
Mainitsen myös siitä, kuinka eksoteerisellä tasolla hyvin vastakkaisina tai erillisinä toisistaan tai edustamistaan ideologioista / ryhmistä yleisölle roolejaan esittelevät henkilöt ovatkin länsieliitin piilotetussa esoteerisen tason valtarakenteessa jopa aivan samojen organisaatioiden samaa porukkaa > Esim. Nelson Mandela oli Maltan ritarikunnan jäsen siinä missä aikoinaan myös Benito Mussolini ja Adolf Hitler.
Tästäkin siis tulee havaituksi, kuinka melkein kaikki yhteiskunnallispoliittinen sisältö on eksoteerisellä tasolla meille länsimaisille ihmisille vain tarkoituksella loihdittua teatteria ja huijausta, jonka takia koulukirjoissa, valtamediassa jne. meille syötetty tieto on vain hyvin vähän totuudellista eliitin kulissien takaiseen maailmaan verrattuna.
Tällä huijaamisella on aina ollut länsieliitille tärkeä strateginen rooli väestöjen kontrolloinnissa ja ihmisten mielien muokkaamisessa > Olemme karjaa, jota testataan ja hyväksi käytetään jatkuvasti.
Valveutuminen ja ihmisyyden roolin oikeanlainen sisäistäminen väestöjen keskuudessa vaatii siksi sitä, että pääsemme yleisesti hyvin selville tämänkin eksoteerisen ja esoteerisen dialektiikan huijauksesta, jotta mm. aito yhteishyvä mahdollistuu kunnolla yhteiskuntiimme.
Siksi jokaisen on jätettävä salaliittoteoreetikko-termiin stigmatisoitu sosiaalinen paha leimaaminen, ja alettava tutkimaan ja vastustamaan tätä eliitin valtarakennetta sekä luomaan vaihtoehtoa ko. ehdollistetun eksoteerisen totunnaisuuden kumoamiseksi, jotta aidon ja koherentin tietoisuuden kasvua tapahtuu käytännössä.
Se työ kestää ymmärtääkseni hyvin kauan ja on poikkeuksellisen vaikeaa - Valitettavasti siksi vaikuttaa mielestäni siltä, että vasta ehkä kaukaiset tulevaisuuden jälkipolvet pääsevät nauttimaan sen tuottamista hedelmistä kunnolla....
Lopuksi listaan aihetta osaltaan syventämään LaRouche-liikkeen tietoja transatlanttisen eliittisysteemin historiasta. Niiden tietojen kanssa tarkasteltuna EES -blogin sisällötkin muodostuvat entistä havainnollisemmiksi sekä täydentyvät mielenkiintoisesti. Samalla tietenkin ne kasvattavat yhdessä kokonaiskuvallista ymmärrystä länsimaailman rappiosta ja uhkista >>

Friday, December 25, 2015
Espoon seurakuntien joulukalenteri 2015 - Tärkeitä mietelmiä ja neuvoja elämän varrelle ja yhteiskunnallispoliittiseen ajatteluun; päätösluukut ajalle 21. - 25.12.2015 ja luonnehdintaa koko kalenterin sisällöstä
Espoon seurakuntien adventtikalenterin viimeinen mietelmäkooste on nyt avautunut loppuunsa - Tässä laitan yhteen sen viimeiset viisi mietelmää, ja lisäksi kommentoin ja analysoin koko kalenterisisältöä kaikilta koostekerroilta. Tämä kalenteri löytyy myös Espoon seurakuntien nettisivuilta.
Edelliset mietelmäkoosteet >> Espoon seurakuntien joulukalenteri 2015 - Tärkeitä mietelmiä ja neuvoja elämän varrelle ja yhteiskunnallispoliittiseen ajatteluun; luukut ajalle 29.11. - 6.12.2015, Espoon seurakuntien joulukalenteri 2015 - Tärkeitä mietelmiä ja neuvoja elämän varrelle ja yhteiskunnallispoliittiseen ajatteluun; luukut ajalle 7. - 14.12.2015 ja Espoon seurakuntien joulukalenteri 2015 - Tärkeitä mietelmiä ja neuvoja elämän varrelle ja yhteiskunnallispoliittiseen ajatteluun; luukut ajalle 15. - 20.12.2015.
Tässä on neljäs ja viimeinen joulukalenterimietelmien kokoelma ajalta 21. - 25.12. >>
21.12.2015 >> "Saan sen, mistä uskallan päästää irti.".
22.12.2015 >> "Ensimmäisenä jouluna outo ulkomaalainen toi kalleimmat lahjat.".
23.12.2015 >> "Tänään muistan teitä, pakolaisleirien lapset.".
24.12.2015 >> "Elämäni huoneen valaisee vastasyntyneen katse.".
25.12.2015 >> "Lahjat on tarkoitettu jaettaviksi.".
Lopuksi kommentteja ja analyysejä näistä kaikista mietelmistä >>
Yhtenä keskeisenä teemana näissä mietelmissä / neuvoissa näyttää olleen positiivisen ja mieltä kohentavan ajattelun promotoiminen - Se on tietenkin aina hyvä siihen saakka, kunhan sellainen ei samalla peitä alleen ongelmien havaitsemista ja niiden ratkaisujen löytämistä. Positiivinen ajattelu liiallisena voi siis olla sitä, kuinka se voi myös toimia psykologisena torjuntamekanismina asioiden ja olosuhteiden haitallisten ominaisuuksien havaitsematta ja ymmärtämättä jättämiseksi.
Itsenäisyyspäivän luukussa oli oivallinen ajatus siitä, kuinka rauhan eli toki turvallisuudenkin yksi perusta on juuri itsenäisyys - Vain riittävän omaehtoisella ja paikallisesti itseohjautuvalla myös kollektiivisella tasolla (mm. valtiot) tarkasteltuna on riittävän hyvät mahdollisuudet olla luova ja rakentava yhteishyvän ja inhimillisen kehityksen hyvään ylläpitoon > Esim. EU ei sitä tarjoa!
Jotkut mietelmät olivat hienoja itsetuntemuksen ja itsensä kehittämisen katsannossa - Siinä oli havaittavissa mm. tulevaisuuden tärkeäksi kehittämissuunnaksi asettamista, jossa oman itsen roolia hyvän tekijänä korostettiin > "Millaisia jälkiä jätän tänään".
Toisaalta huomautan taas myös siitä, kuinka tulevaisuuden hyväksi rakentaminen ei lähde vain yksilöistä tai yksilökeskeisesti, vaan parempi maailma rakentuu ihmiskunnassa yhteisöllisiltä pohjilta, koska ihminen on hyvin vahvasti sosiaalinen laji ja sen moraali on lähtökohdiltaan kollektiivista ja kokonaiskuvallisen ymmärryksen sanelemaa > Tässähän nykylänsimaissa on hyvin vakavia ongelmia.
Ihmissuhteiden hyvää tekevä ja parantava merkitys olikin toki hyvin huomioitu joissakin mietelmissä - Läheisyys ja aito hyvyys vuorovaikutuksissa ja yhteyksien ylläpitäminen / kehittäminen on siis ihmisyyden toteuttamismuotojen tärkeimpiä ilmenemiä.
Hyvää näissä mietelmissä oli myös siinä, kuinka esille otettiin ihmisenä kehittymisessä myös kokemuksen karttumisen rooli - Ei siis tavallaan syyllistetty "liiallisuuksiin" menemisestä. Se toki voi riippua asiayhteyksistä, koska onhan myös totta, että yltiöpäisyys voi olla myös haitta tietyillä tavoilla sekä itselle että yhteisölle > Nykyinen taloususkonto ja imperialistinen vallanhalu ovat ilmiselvimmät yltiöpäisyydet haittoina länsimaissa.
Hyvin tärkeä huomio oli ensimmäisten mietelmien joukossa: "Mistä ei voi olla samaa mieltä, sitä on ihmeteltävä yhdessä" - Tässä kiteytyy hienosti myös omien paasauksieni yksi tärkeä sanoma: eli vastakkainasetelmallisiin dualismeihin vajoaminen haittaa juuri ihmisyyden sosiaalisten ominaisuuksien hyvää ja parantavaa toteutumista, joten siksi on yritettävä palata yhteisymmärrystä ja kokonaiskuvallista ajattelua edesauttaviin keskustelun ja toiminnan muotoihin > Suomessa tämä on erityisen tärkeää!
Kalenteri huomioi myös aikamme erilaisten kriisien vaikutuksia - Esim. yksilöiden kestäminen ja jaksaminen on tässä ajassa tietenkin vaikeaa ja rasittavaa monille, joten jotkut mietelmät tarjosivat siihen hyviä itsetuntoa ja voimautumista edistäviä sparrauksia.
Aikamme kriiseistä maahanmuutto-ongelmat otettiin jouluviikolla esille mielenkiintoisella tavalla, ja sitä liitettiin osaksi Raamatun Jouluun liittyviä kertomuksia - "Outo ulkomaalainen", joka "tuo kalleimpia lahjoja" viittaa siis yhtäältä hienosti siihen, kuinka ihmisistä täytyy pyrkiä löytämään hyviä puolia ja rakentavaa yhteiseloa tuottavia ajattelu- ja toimintamalleja.
Toisaalta on siis myös huomioitava sekin, kuinka kaikki ajattelu- ja toimintamallinnus ei voi olla itsestään selvästi / hyvällä tavalla yhteensovitettavaa sellaisten ihmisyhteisöjen kesken, joilla on syvästi erilaiset historialliset ja kehitykselliset taustat > Länsimaissa ei ymmärretä sitä, kuinka ihmisyys koostuu pohjiltaan erilaisista yhteisöllisistä elementeistä ja yksilökehitys on siitä nousevaa kasvua, joka ilmenee eri yhteisöissä erilailla - Yksilöistä ei voida päätellä yhteisöihin päin, niin kuin länsimaissa liikaa nykyään tehdään.
Siksi tässä aikamme maahanmuuttokriisissä elää koko ajan kaksi eri tasoa - Auttamiseen ja paremmaksi tekemiseen perustuva humanismi sekä hajoamista ja ongelmien lisääntymistä aiheuttava geopoliittinen ja ajatusvääristymien paine - viallisuus. Niinpä hyvä maahanmuuttopolitiikka huomioi nämä molemmat tasot toimintamalleissaan
>> "Tänään muistan teitä, pakolaisleirien lapset." -mietelmässä onkin hyvä muistutus siitä, kuinka yhtäältä on toki olemassa paljon autettavia pakolaisia ja muitakin ihmisiä > Aikamme kriisi on myös yhteistä kriisiä.
Toisaalta sen ei pidä piilottaa pois näinä viime kuukausina minunkin esille ottamiani maahanmuuttokriisin ongelmia. Niiden ongelmien esilleotossa ei ole eikä pidä olla kyse rasismista. Eri kehitysvaiheissa olevia yhteisöjä väestöjen liikkeiden muutoksissa voidaan silti tarkastella ja kohdella kehittymistä promotoivasta suunnasta, vaikka samalla yhteisöjen kesken ilmeneviä yhteensopimattomuusongelmia torjutaan ja käsitellään hyvin.
Joulun aikana kalenteri tarjosi tietenkin Jeesuksen syntymään liittyvää uskonnollistakin sisältöä, mikä tietenkin on ihan oikein tämänlaisen kalenterin puitteissa - Mutta voihan niistäkin mietelmistä kehittää myös ideologisesti - uskomuksellisesti neutraalia ja monikatsomuksellista sisältöä, kuten esim. niin, että "elämäni huoneessa" tapahtuva uudistuminen ja elämän jatkuminen "vastasyntyneen katseessa" tarkoittaa myös oman elämän roolin tajuamista uudella ja parantavalla tavalla > Syntyy uusi tapa muotoilla "elämän huone" itsetuntonsa ja persoonansa piirissä.
Tämän päiväisessä viimeisen luukun "lahjojen jakamisessa" kiteytyy myös hyvää viisautta monikatsannollisesti - Mainittu jakaminen voidaan nähdä myös yksilöiden yhteisölle tarjoamanaan sisältönä ja toimintana parantamista ja hyvää rakentamista varten > Ihmisyys on lahja, jonka kehittäminen ja yhteishyvälle voimavaraksi antaminen on oleellista maailmanparantamisasennetta!

Thursday, December 24, 2015
Joulun 2015 tunnelmia - Valokuvallisten joulutervehdysteni 10-vuotismerkkipäivä
On taas aika perinteiselle Joulun valokuvalliselle tervehdykselleni! - Itse asiassa tällä kertaa tulee täyteen 10 vuotta tätä joka vuotista perinnettäni, joten senkin juhlan kunniaksi koostan tähän kirjoitukseen myös listan aikaisempien vuosien vastaavista tervehdyksistäni. Niistä pääsette katselemaan mm. valokuvaukseni muutoksia ja Joulun ajan säiden erilaisia ilmetymiä eri vuosina.
Koska olen valokuvannut näihin tervehdyksiin jouluvalomateriaalia aina Hämeenlinnasta, niin niissä nähdään mm. eroja ko. kaupungin jouluvalaistuksen toteuttamisessa vuosien mittaan > Hyvin selvästi monin paikoin siinä havaitaan, kuinka mm. länsimaiden ja siinä Suomenkin rappioprosessi on huonontanut Hämeenlinnan jouluvalototeuttamista.
Joulun ajan säiden puolesta havaitaan tuossa 10-vuotisessa historiassa Hämeenlinnan osalta erittäin lauhoina ja lumettomina Jouluina vuodet 2006, 2007, 2011 ja 2013.
Vuonna 2005 oli leudohko (nollakeliä ja heikkoja pakkasia), mutta runsasluminen ja näyttävästi lumikuorrutteinen Joulu.
Vuonna 2008 oli vuorossa melko normaalilämpöinen (heikkoja-kohtalaisia pakkasia), mutta vähäluminen Joulu.
Vuonna 2009 Joulu oli runsasluminen etelärannikolla, mutta sisämaassa (Hämeenlinnassa) oli normaalimpi tilanne lumen suhteen, ja pakkaset olivat melko normaaleja.
Vuosien 2010 ja 2012 Joulut muistetaan runsaslumisina, missä varsinkin jälkimmäisenä Jouluna myös sisämaassa oli paljon lunta. Ankarista pakkasistaan nämä Joulut muistetaan myös; varsinkin 2010 pakkaset olivat Jouluna tavanomaista paljon kovempia eli -20 asteen kylmemmälläkin puolella oltiin silloin.
Vuonna 2011 oli merkittävää em. leutouden ja lumettomuuden lisäksi sekin, kun silloin Tapaninpäivänä sattui Etelä-Suomen historian yksi rajuimmista ja tuhoisimmista myrskyistä.
Viime vuonna 2014 puolestaan sattui erikoisesti niin, että koko joulukuun alku melkein Jouluun saakka oli erittäin leuto ja lumeton, mutta paria päivää ennen Joulua lumisateet ja pakkaset saapuivat, ja itse asiassa aattona satoi monin paikoin erittäin sakeasti lunta - Esim. juuri Hämeenlinnassa aattopyryn sakeus oli yksi tiheimmistä koskaan näkemistäni! Sittemmin viime talvi ottikin taas hyvin leudon pääroolin jo vuodenvaihteesta 2014-15 alkaen, joskin viime tammikuussa oli hetkittäin kohtalaisia pakkasia ja lumipyryjä leudon seassa.
Joulutervehdyshistorian listauksessa alla vuosien 2005 - 2008 osalta on hankaluutena se, kun tuon jakson aikana valokuvallisiin bloggauksiini liitin valokuvat erikseen eri julkaisuina. Siksi listaan ne alle erillisinä valokuvalinkkeinä, ja kunnollisina kuvasarjoina pystytte näkemään ne vain ottamalla tunnisteet auki ko. joulukuiden mittakaavassa. Ilmeisesti ideani tuolloin oli se, että jokaista valokuvaa olisi päässyt blogikommentoimaan erikseen...
Vuosina 2006 ja 2007 huomataan myös se, kuinka halusin julkaista blogikirjoitukseni suomen lisäksi myös englanniksi - Kaikki ne tekstit ovat itse englanniksi kääntämiäni.
Sitten vuodesta 2009 alkaen näissä joulutervehdyksissäni on ollut melko samanlainen julkaisukaava tähän päivään saakka eli kaikki valokuvani on liitetty niissä yhteen ja samaan blogijulkaisuun.
Vuosien 2005 - 2014 valokuvalliset Joulutervehdykseni >>
Vuoden 2005 joulutervehdysjulkaisut -- (Tunniste joulukuu 2005) tai Jouluaaton tunnelmia hautausmaalla: Kuvat 1, 2, 3, 4. Ja Jouluvaloja pimeällä Jouluna 2005: Kuvat 1, 2, 3.
Vuoden 2006 joulutervehdysjulkaisut -- (Tunniste joulukuu 2006) tai Jouluaaton tunnelmia 2006 - The Christmas Eve moods 2006: Kuvat 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7.
Vuoden 2007 joulutervehdysjulkaisut -- (Tunniste joulukuu 2007) tai Joulun 2007 tunnelmia, osa 1 - Atmospheres of the Christmas 2007, part 1: Kuvat 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11. Ja Joulun 2007 tunnelmia, osa 2 - Atmospheres of the Christmas 2007, part 2: Kuvat 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7.
Vuoden 2008 joulutervehdysjulkaisut -- (Tunniste joulukuu 2008) tai Joulun 2008 tunnelmia, osa 1: Kuvat 1, 2, 3, 4, 5. Ja Joulun 2008 tunnelmia, osa 2: Kuvat 1, 2, 3, 4.
Vuoden 2009 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2009 tunnelmia.
Vuoden 2010 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2010 tunnelmia.
Vuoden 2011 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2011 tunnelmia.
Vuoden 2012 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2012 tunnelmia.
Vuoden 2013 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2013 tunnelmia.
Vuoden 2014 joulutervehdysjulkaisut -- Joulun 2014 tunnelmia (Päivitetty!).
Sitten koostan lopuksi valokuvakavalkadin tämän vuoden 2015 Joulutervehdykseen. Tällä kertaa Joulun ajan sää jatkaa koko joulukuun jatkunutta äärimmäisen leutoa ja lumetonta moodia; poikkeuksena tänään aattona on ollut kuitenkin vähäpilvinen sää, joka mahdollisti hienoa auringonpaistetta. Silti lämpötila on pysynyt plusasteilla.
Joulukuussa on ollut jopa kaksi ennätyslämmintä jaksoa, ja isolta osaltaan sen takia järvetkin ovat kokonaan jäättömiä lumettomuuden lisäksi nyt Jouluna - Alla olevissa kuvissani tämäkin havainnollistuu hyvin, ja se on näin sisämaassa (Hämeenlinnassa) ennen näkemätöntä "uutta aikaa" näin Jouluna.
Joulupäivänä on tiedossa voimakastuulinen (jopa myrskypuuskia!) ja vesisateinen "lokakuun" sää jopa yli +5 asteen lämpötiloineen. Tapaninpäivänä matalapaineen jälkipuolella kylmenee, ja sitten jännitetään sitä, kuinka pitkään siitä alkava heikkojen pakkasten ja talventulon yritys voisi jatkua; ennustemallit ovat edelleen vaihdelleet, eli asiassa on epäselvyyttä....
Alla olevat kuvat on valikoitu siten, että sijoitan ylimmäksi eilen 23.12. illalla otettuja pimeän ajan jouluvalokuvia. Alimmaksi sijoitan tänään aattona 24.12. otettuja aurinkoisen sää valokuvia, missä ajankohdan ennätyksellistä järvijäättömyyttä ja lumettomuutta korostamaan valikoin kontrastiksi äärimmäisen "turistityyppisiä" kuvauskohteita olosuhteiden ns. "normaalitaustoina".
Joulun 2015 tunnelmakuvia >>
Modernin "joulukuusitornin" tuplaikkunaheijastumat aattoyön pimeää taivasta vasten äitini parvekkeella kuvattuna torstaina 24.12.2015.
Jouluvaloja kuutamon kera Hämeenlinnan Hallituskadulla kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015; Sibeliuksen muistumaksi "kuutamosonaattia".
Erään kerrostalon pihan joulukuusi Hämeenlinnan Saaristenkadun varrella kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015.
Joulukuusi kuutamon ja rakoilevan kumpukerrospilvisyyden kera Hämeenlinnan keskustorilla kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015.
Jouluvaloja vanhassa metsävaahterassa Hämeenlinnan Saaristenkadun, kävelykatu "Reskan" ja Turuntien eteläisen haaran risteyksessä kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015; tässä puussa havaitaan radikaalisti rappioituneet jouluvalot, kun samaa puuta verrataan yllä listatuissa historian joulukuvissani esim. vuoden 2005 tilanteeseen.
Jouluvaloja katupuissa Hämeenlinnan Palokunnankadulla kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015; näiden puiden jouluvalot ovat sen sijaan edelleen varsin upeat.
Jouluvaloja Hämeenlinnan keskustorilla Hallituskadun puoleisessa rakennuksessa (Lääninhallitus) kuvattuna keskiviikkona 23.12.2015.
Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnassa Vanajaveden selälle kuvattuna Paasikiventien etelälaidalta lounaaseen torstaina 24.12.2015.
Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnan keskustorilla kuvattuna Hämeenlinnan kirkolle torstaina 24.12.2015; torin kirkon puoleisella laidalla on otettu käyttöön tuo ruman aidan sisäinen tilapäinen pysäköintialue - Kuvaa hyvin sitä, kuinka kriisissä oleva taloususkonto pakottaa houkuttelemaan autoilijoita ostoksille myös sinne, missä ympäristön rumentuminen on iso seuraus siitä.
Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnassa Vanajaveden selän yli Hämeen linnalle kuvattuna pääkirjaston vierestä pohjoisluoteeseen torstaina 24.12.2015; häkellyttävän sulaa ja tyyntä järvivettä ajankohta huomioiden!
Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnassa Vanajaveden kapean salmen yli Verkatehtaalle kuvattuna Paasikiventien sillan vierestä itäkoilliseen torstaina 24.12.2015.
Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnassa Sibeliuksenpuistossa kuvattuna puiston itälaidalta länteen torstaina 24.12.2015.
Jouluaaton aurinkoisen alkuiltapäivän sään tunnelmaa Hämeenlinnassa Ystävyydenpuistossa kuvattuna Arvi Kariston kadun vierestä pohjoiskoilliseen torstaina 24.12.2015; huikein esimerkki vihreänä yhä kasvavasta nurmikosta ajankohta huomioiden!

Labels:
Hämeenlinna,
järvet,
joulu,
joulukuusi,
Joulutervehdysteni 10-vuotismerkkipäivä,
jouluvalot,
kirkot,
kuutamo,
kuvat,
maisemat,
nurmikot,
pilvet,
rakennukset,
sää
Yhteiskunnallispoliittinen Joulun 2015 sanomani aktivismin ja yhteiskunnan parantamista varten
Haluan laittaa oman Jouluni sanomaksi kolme asiakokonaisuutta, mistä yhteiskunnallispoliittisen aktivismin on osattava poimia jatkossa ymmärryksensä ja valveutumisensa, ja osattava nähdä maailmankuvansa puutteet, vääristymät ja ongelmat aidon yhteishyvän ja edistyksen nousemiseksi länsimaissa parhaillaan yhä eskaloituvan rappioluisun sijalle!
Ensimmäiseksi! >>
Seppo Oikkosen viisi uusinta kirjoitusta viime päiviltä osoittavat taas hänen vertaansa vailla olevan yhteiskunnallispoliittisen ja psykologissosiaalisen perehtyneisyyden ja analyysivoiman - Näistä viidestä kirjoituksesta olisi mahdollisimman monen hyvä ymmärtää mahdollisimman paljon sisältöjä:
Alkon Kassalla: Rajat kiinni, Joulu ei koita köyhälle, Juristerian mytologiaa, Katupartioinnin psykologiaa ja Raiskaamisen psykologiasta.
Varsinkin aktivistien ja maailmanparantajien osalle noissa(kin) on paljon oleellista sisältöä ajatteluun ja toimintaan, joten ymmärrysasteet ko. asioiden suhteen julkisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa on yksi lähtökohta tunnistaa hyvän aktivismin / politiikan laatuja ja toisaalta disinformatiivisen valeoppositiosisällön tai muuten vain haitallisen yhteiskuntatoiminnan havaitsemista.
Muitakin tarkastelutapoja sellaisiin varmasti on, mutta Oikkosella on niin erinomainen kyky sanallistaa ajattelua, psykologiaa, yhteiskuntarakenteita ja -sisältöjä, sosiaalisia konstruktioita ja kaikkien niiden historiallisia prosesseja tulevaisuusskenaarioineen, että hänen kirjoituksiaan lukemalla oppii syventämään motivaatiotaan ihmisenä ja yhteisön jäsenenä kasvamisessa ja kehittymisessä tarvittavia muutoksia ja parannuksia ajatellen.
Huolimatta siitä, vaikka Oikkonen itse suhtautuu havaintojensa ja analyysiensä perusteella äärimmäisen pessimistisesti yhteiskuntamme tilaan ja sen kehitysmahdollisuuksiin!
Maailmanparantaminen lähtee silti aina hyvin paljon ihmisenä kehittymisestä sekä kollektiivisten yhteisöelementtien ja -prosessien tajuamisesta myös kehityskohteina!
On toki selvää, että siinä on Suomessakin parhaillaan hyvin vakavia ongelmia!
Lainaus yhdestä noista Oikkosen kirjoituksesta >> "Sosiaalisesti sitovissa, ryhmä- ja normipaineisiin perustuvissa kuriyhteiskunnissa kaikki rakenteet ovat käskyvaltaisia ja hierarkkisia, käyttäytyminen on ulkoaohjautuvaa, ja kaikki moraali -- muistakaa että moraali on siis jokaisen yhteisön pohjimmainen sosiaalinen sidosaine -- on aivan erilaatuista kuin yhteiskunnissa, joissa yksilöt ovat saattaneet kasvaa omaehtoisiksi ja omantunnoneettiset tunnot omaaviksi kansalaisiksi.
Yhteiskuntaa konstituoivia voimia voidaan ajatella itseään ruokkivina kierteinä. Jokainen yhteisö elää oman dynamiikkansa varassa. Siellä missä yhteiskunta suojelee varhaislapsuuden ja suosii aikuisiässä pitkälle menevää yksilöllistä eriytymistä, siellä jokaisen sukupolven on mahdollista olla edellistä itseohjautuvampi. Kun taas siellä missä jo vastasyntyneille tuotetaan tuskallisia kokemuksia ja harrastetaan mieletöntä institutionalisoitua eriarvoisuutta ja rankaisemista, siellä jokainen sukupolvi on omissa otteissaan edellistä ulkoaohjautuvampi ja julmempi.".
Lisäksi lainaan niistä vaikkapa nämäkin: "Moraalitunnot ovat olemuksellisesti tietyn yhteisön sisäisiä tuntoja. Ne ulottuvat täsmälleen yhtä pitkälle kuin sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kokemus ulottuu. Yritys laajentaa moraalia esimerkiksi käsitteellisten sääntöjen avulla yli niiden rajojen joissa moraaliset tunnot luonnostaan viriävät on tuomittu epäonnistumaan.",
"Aniharvat aikamme ihmisistä, edes niistä jotka pitävät itseään hiemankaan intellektuelleina, ymmärtävät että kyvyttömyys erottaa toisistaan rahatalous ja reaalitalous on hahmon- ja käsiteenmuodostuksen kannalta -- eli siis älyllisesti -- täsmälleen samaa kyvyttömyyttä kuin käsitteiden monikulttuurisuus ja moniarvoisuus sekoittaminen toisiinsa.
Kumpikin näistä yleisessä aikalaisajattelussa laajasti vaikuttavista harhoista omaa saman historian. Kumpikin ovat eurooppalaisella uudella ajalla aivan tietyistä paradigmaattisista lähtökohdista kehittyneen niin sanotun "kartesiolaisen rationaalisuuden" erityisiä vääristymiä. Kumpikin harha on pohjimmiltaan ihmiskuvan harha. Kumpikin edustaa omalla tavallaan sokeuden asteelle kasvanutta individualismia.".
Toiseksi! >>
Entä jos maan asioista päättäisi kansa?
Kuulostaa hienolta, mutta otan esille tuosta kirjoituksesta nyt pari asiaa:
Lainaus: "- Suora demokratia sitouttaa ihmiset yhteiskunnan toimintaan, ja sen avulla voidaan tehokkaasti valvoa eliittiä, kuvailee Geneven yliopiston politiikantutkimuksen professori Pascal Sciarini.".
--- Tämän toteutuminen käytännössä kunnolla vaatii väestöltä erinomaista valveutumista ja tietoisuutta eliitin salaliittoihin ja menetelmiin. Muuten tämä ei onnistu!
Suomessa tässä on vielä paljon keskeneräisyyttä, vikaa ja parantamisen varaa, kuten jo tuossa Oikkosen analyyseihin perustuvassa esilleotossa kävi ilmi. Eikä koulutustaso kerro vielä sitä, miten valveutunutta väestö on - Koulutuksessa itsessäänkin voi olla ja onkin vikaa Suomessa, kun oppiaineisoihin vihkiytyminen voi olla osaksi yksi aivopesun ja haitalliseen eliitille kuuliaiseen konformismiin lukitsemisen muoto. Virallinen kirjaoppineisuus ei välttämättä ole sama asia kuin ymmärtäminen näistä keskeisistä ongelmista.
Monet esim. eivät vieläkään kykene katsomaan massamedian ja julkisen keskustelun - julkisen vallan läpi todellisuutta silmiin, vaan ovat voimakkaassa torjuntamoodissa ja ismillisissä - opillisissa muoteissa kiinni monien asioiden suhteen, kun valveutuminen vaatii sellaisista vapautumista laajemman tietoisuuden mahdollistamiseksi.
Suora demokratia on vastuullista ja siksi vaatii hyvää ymmärrystä sekä tarkasti ja oikein suunnattua kyseenalaistusta ymmärryksellä vahvennetun tietoisuuden avulla, eli vakuuttavaa maailmanparantamisasennetta ja havaintoja suuresta määrästä eliitin sekä paikallisista että kansainvälisistä vaikuttamiskeinoista ja rakennehierarkioista.
Myös historiaa on luettava uudella tavalla ja ohi suggestioprosessien, mistä seuraavassa lainauksen ruotimisessa on kyse >
Lainaus: "Johtajakeskeinen päätöksentekokulttuurimme juontaa juurensa historiaamme Venäjän alaisuudessa. Sen perintöä ovat eliitin autoritaarisuus ja kansalaisten alamaisasenne. Asiaa edisti myös toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennuskausi. Sen keskustelua ja erimielisyyttä karttanut konsensushenki elää yhä yhteiskunnassamme, vaikka kriisiajoista on kymmeniä vuosia.".
--- Jo tuossa on yksi oleellinen virhe eli siinä jätetään ottamatta huomioon ruotsinvallan melkein 1000 vuotta kestänyt hajottava ja alamaisasenteisiin pakottanut imperialismi, joka on ollut paljon vaikuttavampi kuin nuo lainauksessa mainitut asiat yhteensä, ja niissä itse asiassa ruotsinvallan aikainen tyrannia on jo ollut keskeinen vaikuttaja myös.
Lisäksi globaalisti historiaymmärryksessä on otettava huomioon mm. Brittiläisen imperiumin nykypäivään saakka jatkunut vaikuttamisvyyhti, joka juontaa juurensa jo antiikin aikaisten eliittiklaanien sisältöihin ja tavoitteisiin.
Lainaus: "Sveitsissä suoralla demokratialla on vuosisataiset perinteet. 700 vuotta sitten vuoristojen ympäröimä maa irrottautui Itävallan Habsburgien dynastiasta. Sen jälkeen se on Napoleonin valloitussotia lukuun ottamatta saanut kehittyä omissa oloissaan ja muokata ainutlaatuista demokratiaansa.
Sveitsissä ei ole vuosisatoihin ollut hallitsijaa, joka olisi voinut väittää maata omakseen. Siellä ei ole edes varsinaista valtionpäämiestä, ja valtaa on viety niin alas kuin mahdollista.".
--- Käykin siis ilmi jo tuonkin lainauksen perusteella, kuinka Suomessa on vielä monta ongelmaa ja estettä ratkaistavanaan, ennen kuin esim. Sveitsin mallin mukainen demokratiaparannus voisi ottaa hedelmällistä kasvualustaa täällä.
Suomi on rakenteellisesti ja psyykkisesti valitettavan sairas sekä valitettavan ahdasmielinen ja jäykkä muuttumaan...
Lisäksi Sveitsi ei ole puhdas pulmunen sekään, vaan länsieliitillehän siellä on ollut olemassa rahatalousparasiittiaan varten monta mahdollisuutta pankkirakenteessaan.
Kolmanneksi! >>
Yhdysvaltain presidentivaaleissa on tapahtumassa kummia, kun ehdokkaista ristiriitaista ja kahtia jakavaa reagointia nostattanut liikemies Donald Trump on noussut ehdokasvalinnoissa kärkisijoille. Tämä presidenttikilpa on tavallaan pikantti länsimaailman tilan ja prosessien havainnollistaja, joten myös yhteiskunnallispoliittisessa aktivismissa em. sisällöt huomioon ottaen on oleellista olla selvillä siitä, miten Yhdysvalloissa politiikka muotoutuu mm. presidentin valinnassa.
Huolimatta siitä, kuinka viime vuosikymmeninä ja varsinkin JFK:n murhan jälkeen USA:n presidentit ovat olleet kyseenalaistamattoman ja vakaan kiinteästi Oikkosenkin määritelmän mukaisen ns. rahatalousparasiitin asiamiehiä oikeita demokratian ja yhteishyvän ideoita ja toimintamalleja vastaan - Eli pitkään aikaa USA:n presidentivaaleissa ei ole tapahtunut mitään ns. "yllätyksiä".
Donald Trump vaikuttaa olevan kuitenkin pitkästä aikaa hyvin erottuvasti erilainen ehdokas, vaikka samaan aikaan epäilyttävä omalla tavallaan hänkin >
Trump on mielenkiintoisella ja ilmeisen oleellisella tavalla ristiriitaisia reaktioita herättävä presidenttiehdokas - Olen aikaisemmin luonnehtinut (FB-seinälläni) häntä ns. puolivalveutuneisuutta edustavaksi hahmoksi, mutta viime aikaisten valtamedian ja valtamedian suggestioissa elävien ihmisten reaktioista voidaan myös päätellä lisää.
--- Ainakin vaikuttaa siltä, että Trump on länsimaisen ajattelun-toiminnan rappiossa esiintyvien ilmiöiden sekä projisointikohde että paljastusindikaattori.
Se tarkoittaa mm. sitä, että Trumpin rehvakkaat ja älyttömiltä vaikuttavat sanomiset osoittavat länsimaiden ongelmallista tilaa ja sen korjaustarpeita siten, että ne voidaan lukea sanomisiinsa reagoivista ihmisistä ja valtamedian asenteista heijastuksina.
Eli esim. Trump käyttää maahanmuuttokriisistä äärinationalistisia luonnehdintoja, mutta siihen reagoivat asettuvat toiseen äärilaitaan vastareaktiona, joka paljastaa länsimaisessa ajattelussa olevan dualismiongelman.
Se puolestaan on ilmiö Oikkosenkin analysoiman rappioprosessin oireena sekä sen piirissä lännen eliittihegemoniassa hajoita ja hallitse- ja sumuta ja harhauta -menetelmien osa länsieliitin maailmandiktatuuripyrkimyksissään > Dualismit kätkevät kokonaiskuvan ja syvän ymmärryksen ismillisen pinta-ajattelun suggestioon!
Toisaalta valtamediassa noussut vastareaktio Trumpin sanomisiin paljastaa sen, ettei valtamedia suostu ottamaan käsittelyyn Trumpin sanomisista indikoituvia länsimaiden ongelmien perussyitä ja niiden eliittisidonnaista rappiollistamista, vaan se projisoi Trumpin hahmoon väistö- ja piilottamisliikkeenä mm. maahanmuuttokriisin ongelmat, eli luo harhauttavan ja sumuttavan julkisivusuggestion > Samalla se syyllistää ja mitätöi Trumpin aivan oikeat ongelmien esilleotot leimaamisen ja mustamaalaamisen keinoilla.
Tätä on oleellista pyrkiä ymmärtämään tuossa ensimmäisenä esille ottamassani Oikkosen analysoimassa maailmankuvaymmärryksessä!
Samanlaista ongelmien piilottamista ja projektiivista leimaamista liittyy länsieliitin hegemoniassa ilmenevään russofobiaan, jonka sisältöä iskostetaan Venäjän ystävänä tunnetun Trumpin hahmoon myös mitätöintitarkoituksessa.
Trump on siis tavallaan oikeassa monessa asiassa ja siten terveellinen ravistuttaja, sormella osoittelija ja pöyhijä, mutta on samalla myös jonkinasteisesti epäintellektuaalinen ja karkea.
Karkeus on yhdenlainen ongelma, mutta sellaiseen reagoivien vastaintressit paljastuvat vain lähinnä saman rappioakselin toiseksi pääksi ilman ongelmien yläpuolelle nousevaa kokonaiskuvallista maailmanparannusasennetta.
Hyvä ymmärrys yhteiskunnallispoliittisista asioista ei ole sitä, että valitsee näissä esille otetuissa rappioilmiöissä tai ismillisen / opillisen ajattelun tunnustuksellisuudessa vastakkainasetteluiden jomman kumman "leirin", vaan kyseenalaistaa kaikki vastakkainasettelut sekä sen pohjana olevan sosiaalispsykologisen taantumuksen ja vääristymän sekä tarjoaa sellaisen sijalle jotain paljon parempaa!....
Mieluiten pitäisikin esim. USA:n presidentinvaaleihin liittyen sekä Trumpin että kaikkien muiden USA:n pressaehdokkaiden tilalle löytää sellainen intellektuaali, jolla olisi hyviä ominaisuuksia JFK:n, FDR:n, Abraham Lincolnin ja Alexander Hamiltonin piirteistä ja toimintamalleista, mikä olisi sellaisen kokonaiskuvallisen maailmanparantamisasenteen yksi edistyssuunta - Itse asiassa ainoa hieman siihen suuntaan hahmottuva esivaaliehdokas olisi Martin O'Malley, mutta hänen tähtensä on ollut viime aikoina hyvin heikosti esillä ja laskussa...
Joka tapauksessa jännäksi menee myös siinä, miten ensi vuonna käy USA:n presidentinvaaleissa ... Aivan liian jännäksi...

Subscribe to:
Posts (Atom)