Heinä- elokuun vaihteen perennakukintaa

Syyshohdekukka (Helenium autumnale "Moerheim Beauty") ja taustalla hopeamaruna (Artemisia ludoviciana).

Syysleimut (Phlox paniculata -lajikkeet)

Väriminttu (Monarda didyma)

Rohtosuopayrtti (Saponaria officinalis)

Syyspäivänlilja (Hemerocallis citrina)

Syyskaunosilmä (Coreopsis verticillata)

Kultanauhus (Ligularia wilsoniana)

Kultanauhus koko komeudessaan.

Laavatatar (Aconogonon weyrichii)

Laavatatar koko komeudessaan.

Tähkäkimikki (Cimicifuga racemosa)

Tähkäkimikki ja vähän valtikkanauhusta (Ligularia przewalskii)

Yllä oleva kuvasarja on kuvattu Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa tiistaina 26.7.2005. Juuri kukinnan aloittanutta syyspäivänliljaa lukuun ottamatta kaikki muut ovat aloittaneet kukinnan jo n. kaksi viikkoa ennen kuvauspäivää. Kukinta jatkuu kaikilla kuitenkin selvästi elokuun puolelle. Tällä kertaa on huomioitava myös se, että kasvukausi on ollut reilun viikon edellä tavanomaista aikatauluaan.

Tähkäkimikin kukinnot pysyvät pystyasennossa, mutta toisen lajin, euroopankimikin (Cimicifuga europaea) kukinnot ovat myöhemmässä kukinnan vaiheessa (elokuussa) osaksi riippuvia. Laavatatar on esimerkki ns. jättiläisperennasta. Sen kukat muuttuvat koristeellisiksi siipipalteisiksi hedelmystöiksi elokuun aikana ja syys- lokakuussa on perennoille poikkeuksellinen punainen ja oranssi ruska. Kultanauhus on yksi monista tällä hetkellä kukkivista nauhuslajeista. Viimeisenä nauhuksista on kukassa soihtunauhus (Ligularia X hessei); aloittaa vasta 1 - 2 viikon kuluttua. Syyskaunosilmä on erinomainen pieni perenna loppukesän yleensä rotevien ja isojen kukkijoiden joukossa. Syyspäivänlilja on yksi monista päivänliljoista, joista osa kukkii jo kesäkuun puolella. Niidenkin avulla saa siis sommiteltua pitkäaikaista samantyyppistä kukintaa samaan ryhmään. Rohtosuopayrtti esiintyy myös Suomen luonnossa ja onkin erinomainen esimerkki luonnonkasvin käytöstä koristekasvina. Lajilla on myös hyöty- ja rohdosarvoa. Väriminttu on värikkyydessään hieno laji korostusperennaksi. Tavallaan se jatkaa samantyyppistä punalatvaista kukintaa kuin palavarakkaus (Lychnis chalcedonica) aikaisemmin kesällä. Syysleimuja on monia eri lajikkeita, joilla kukinta-ajat (heinä- syyskuu), kukkien värit ja koot sekä lehtien härmänkestävyys vaihtelevat. Tuossa kuvassa oleva tunnistamaton lajike kärsii tyypillisesti hyvin paljon härmästä, joten siksi sen lehdet näyttävät harmailta. Toisaalta tuollaiseen härmänäytökseen voi suhtautua positiivisesti ikään kuin koristeena. Ylimmän kuvan syyshohdekukasta löytyy myös keltakukkaisia lajikkeita ja hopeamaruna sopii juuri tällaisten puna- tai sinikukkaisten perennojen ja muidenkin kesäkukkien pikantiksi pariksi.

Pidän erityisesti tällaisista loppukesän perennoista, koska monesti ihmiset alkavat virittäytymään syksyyn jo tässä vaiheessa ja minä taas haluan tähdentää, että Suomen kesässä riittää kasvien kannalta ihmeteltävää vielä pitkään ilman syksyn merkkejä. Tarkoitan, että kesä on etenkin Etelä-Suomen luonnossa ja puutarhoissa pidempi kuin monesti ymmärrämmekään, mutta samaan aikaan myös turhan lyhyt. Kesää saa pidennettyä hyvin suosimalla myös myöhään kukkivia perennoja, jolloin ne entisestään korostavat aikaa ennen oikean syksyn alkua. Kesä ei todellakaan ole vielä ohi elokuussa. Itse asiassa termisen määritelmän mukaan syksy alkaa Etelä-Suomessa keskimäärin vasta syyskuun puolivälin tienoilta ja huomaahan sen luonnossakin, koska varsinainen ruska-aalto ilmenee vasta siitä ajankohdasta lähtien. Ennen sitä on syyskuun alkupuolella vain esiruskaa paikoitellen. Lisäksi myöhäisimmin kukintansa aloittavat perennat eivät edes ole vielä kunnolla nupullakaan, joten kukkivaa puutarhaa /puistoa saa aikaiseksi helposti vielä ruskan jo alettuakin. Monet kesäkukat kukkivat myös pakkasiin asti. Silloin tosin pitää olla tarkkana, jotta ruska- ja kukintanäytös olisivat harmonisesti esillä eivätkä söisi toisiaan. Lopuksi täytyy vielä kertoa, että syksy ja ruska-aika ovat toki paljon mieleeni, mutta ennen sitäkin on vielä runsaasti kesäisiä asioita edessä.

Liljojen kukintaa

Kuningaslilja (Lilium regale); kukinta kuvattu 17.7.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.

Ruskolilja (Lilium bulbiferum); kukinta kuvattu Mäntsälässä 25.7.2005.

Liljat ovat olleet jo vuosia suosikkikukkieni joukossa, joten ennen kuin niiden kukinta-aika on kokonaan ohi, niin kuun lopuksi on syytä esitellä niitä hieman.

Kuningaslilja on jo lopettanut kukintansa, mutta ruskoliljalla se jatkuu vielä paikoin. Yllä olevien lisäksi komeat kukat tekevät heinäkuun aikana mm. varjolilja (Lilium martagon), erilaiset värililjat (Lilium hybr.) ja tiikerililja (Lilium tigrinum). Ensimmäisenä näistä on kukassa monesti jo kesäkuun puolella varjolilja. Viimeisenä tulevat kukkaan ruskolilja ja värililjat, joiden kukintaa riittää elokuulle. Isokukkaisin kuningaslilja on täydessä kukassa vähän ennen ruskoliljaa, kuten kuvatekstit selittävät. Liljat ovat helppohoitoisia perennoja (itse asiassa sipulikukkia) ja montaa eri lajia käyttämällä saadaan pitkäaikaista kukintaa samaan ryhmään. Kutakin lajia ja lajiketta kannattaa käyttää myös useita kappaleita massana, jotta ne muodostavat riittävän efektin. Pienenä ryhmänä tällaiset kukat ovat liian orpoja etenkin suuressa tilassa.

Liljat sopivat hyvin omaksi kokonaisuudeksi, mutta myös yhteen monien muidenkin perennojen kanssa. Graafisesti hyvin selkeinä ja yksinkertaisina kukkina (sisältää myös lehdet) liljat ovat omiaan myös tilke- ja taustakasveina, kun ne eivät kuki; ne tasapainottavat olemuksellaan monimuotoisempia perennoja ryhmässään. Liljojen kukkien kanssa samanvärisinä samaan aikaan kukkivia perennoja kannattaa välttää samassa ryhmässä, jotta liljan omat kukat pääsevät hyvin oikeuksiinsa. Liljojen kukinnan osaksi sopivat kuitenkin erinomaisesti muun värisinä samaan aikaan kukkivat lajit.

Kypsyneitä hedelmiä: pilvikirsikka

Pilvikirsikan (Prunus pennsylvanica) luumarjat ovat näin raikkaan punaisia. Runsaasti esiintyessään ne ovatkin huomattava esteettinen ominaisuus. Kuva on Espoon Tapiolasta viime torstailta 28.7.2005, missä tätä lajia on runsaasti. Marjoista notkuvaa puuta ei kuitenkaan nyt ollut kuvattavaksi, vaan löysin lähinnä yksittäisiä oksia, joissa marjoja on paljon. Kypsyminen on tapahtunut viime viikolta alkaen eli vähän myöhemmin kuin esim. tuomipihlajilla (Amelanchier sp.). Marjat voivat säilyä melko pitkäänkin syyskuulle asti, mutta viimeistään syyskuun puolivälin jälkeen lajin kirkas ja kuultavan punainen ruska muodostuu erittäin näyttäväksi esitykseksi. Kevätkesällä touko- kesäkuussa lajin oksia peittivät runsaat määrät valkoisia kukkia, mistä johtuen lajin suomalainen nimikin on annettu. Latvus todellakin vaikuttaa valkoiselta kumpupilvimassalta kukinnan aikana. Rusokirsikan (Prunus sargentii) ohella pilvikirsikka on erinomainen pikkupuu sekä kukintansa että ruskansa vuoksi.

Mongolianvaahteran hedelmiä

Yleinen mongolianvaahtera (Acer tataricum ssp. ginnala) kuuluu myös niihin kasveihin, joilla hedelmät ovat näyttäviä kukintaan verrattuna. Tuossa yläkuvien sarjassa se tulee hyvin ilmi. Kuvat on otettu torstaina 28.7.2005 Espoon Tapiolassa olevasta puuryhmästä. Tässäkin tapauksessa hedelmät eivät ole vielä kypsiä, vaikka ne ovat olleet esillä jo heinäkuun alkupuolelta lähtien. Ruskeaksi kypsyminen tapahtuu vasta elo- syyskuun aikana, jolloin tosin menetetään tuo kaunis punertava sävy. Nämäkin hedelmät voivat säilyä pitkälle talveen ja jopa kevääseen, jolloin puu on koristeellinen lehtien varistuakin. Tällöin siihen koristeellisuuteen sisältyy myös se seikka, että kuivat hedelmäryppäät kihisevät tuulessa erittäin selvästi ja erikoisesti. Monesti ei tule ajatelleeksi, että kasvien esteettisiin ominaisuuksiin kuuluvat myös äänen kautta ilmenevät asiat. Tässä on yksi esimerkki siitä sen ilmeisimmän eli haavan lehtien havinan lisäksi. Hyvin samannäköisellä tataarivaahteralla (Acer tataricum ssp. tataricum) on myös vastaavanlaiset hedelmät, mutta niiden värisävy on raakana vähemmän punertava kuin kuvan lajilla. Kauniisti punertavat raa'at hedelmät ovat myös viinivaahteralla (Acer circinatum).

Ptelean hedelmiä

Ptelea (Ptelea trifoliata) on niitä kasveja, joilla itse hedelmät ovat näyttävämmän näköisiä kuin kukat. Kukat ovat vihertävän kellertäviä - heikosti valkoisia ja melko pieniä. Laji on pensas, jolla kukinta oli kesä- heinäkuussa ja nuo hedelmät ovat olleet esillä jo pari- kolme viikkoa. Ne ovat itse asiassa vielä raakoja, sillä kypsinä ne ovat ruskeita. Vähän ennen lajin keltaista ruskaa tai sen aikana ruskea sävy ilmaantuu viimeistään syyskuun aikana. Kypsät hedelmät säilyvät pensaassa pitkälle talveen, jolloin ne ovat erinomaisena koristeena loppuvuodesta. Laji menestyy aivan hyvin ainakin eteläisimmässä Suomessa, joten sen viljelyä ja käyttöä pitäisi tehostaa ja ymmärtää sen esteettinen hienous nimenomaan kasvukauden jo päätyttyä. Kovin moni muu kasvi ei ole yhtä koristeellinen kaikkien lehtien jo varistua. Laji on toki kaunis myös näin lehdellisenä ja ilman hedelmiäkin, sillä lehtilapa on harmonisen kauniisti kolmilehdykkäinen. Kuva on otettu Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa tiistaina 26.7.2005.

Taimistoviljelyn arkea kutsumattomine vieraineen

Viime keskiviikkona 27.7.2005 istutin nämä veitikat uuden taimikasvatuspaikan penkkiin ja kuvakin on samalta päivältä. Vasemmassa reunassa ovat tuohituomet (Prunus maackii) ja oikeassa reunassa sirotuomipihlajat (Amelanchier laevis). Tähän penkkiin en laittanut vielä katetta, kuten edellisiin; ensin pitää leikata nurmikko vanhalla taimikasvatuspaikalla. Noita tuohituomia on vaivannut tänä kesänä hankalan paljon kirvat. Kirvojen lisäksi eniten harmia aiheuttaneet hyönteiset viljelyksilläni ovat olleet vuosien mittaan muurahaiset, jotka mielellään tekevät taimipurkkien multaan pesiään.

Olen useimmiten ottanut ankaran asenteen näitä kasvintuhoojia vastaan ja kylmästi käyttänyt sekä mäntysuopaliuosta että kaupan Bio-Kill nestettä näiden hyönteisten eliminoimiseen. Ko. liuoksilla kastellaan säännöllisesti kasvien lehdet ja versot, joilla kirvoja on ja muurahaisten tapauksessa kastellaan joko ennakoivasti taimipurkeille kaavailtu maa-ala tai kaadetaan neste suoraan purkeille. Kirvojen tapauksessa torjuntaa joudutaan uusimaan monta kertaa kesässä. Muurahaisia vastaan olen käyttänyt myös Baygon -valmistetta.

Kirvat viihtyvät havaintoni mukaan erityisesti tietyillä kasveilla taimivalikoimassani. Niitä ovat mm. tuon tuohituomen lisäksi, hapankirsikka (Prunus cerasus), imeläkirsikka (Prunus avium), pilvikirsikka (Prunus pennsylvanica), omenapuut (Malus sp.) ja ruusut (Rosa sp.). Voimakas ja nuori kasvu, kasvillisuuden tiheys ja taimipaikan kosteus vetävät helposti puoleensa kirvoja. Paljon kasveja viljelevä tarhuri ei voi kokonaan välttää ongelmaa, koska aina on olemassa kirvoille suotuisia olosuhteita. Torjunnalla saadaan kuitenkin hillittyä ongelmaa melko hyvin. Kirvoilla on mm. kasvua tyrehdyttävä ja kierouttava vaikutus; nuoret versot ja lehdet menevät ryppyyn, kieroon ja kääpiöityvät kirvamassan toiminnan (imevät nesteitä kasvista) vuoksi. Pahin kirva-aika on kesä- ja heinäkuu, minkä jalkeen ongelma poistuu, kun tuoretta kirvoille kelvollista kasvimateriaaliakaan ei enää juuri ole.

Muurahaiset pitävät puolestaan sopivan kuohkeasta ja lämpimästä maa-aineksesta, joten taimipurkit ovat niille erinomaisia paikkoja. Runsaana esiintyessään purkeissa olevat muurahaiset heikentävät myös selvästi ko. kasvin kasvua ja kehitystä muutenkin. Pellon taimipenkitkin ovat olleet muurahaisten tarkoituksiin sopivia. Muurahaiset parveilevat nekin enemmän alku- ja keskikesällä kuin kasvukauden lopulla. Kirvoilla ja muurahaisillahan on keskinäinen suhde, jolloin toisen hyvinvointi edesauttaa toista. Taimistoviljelijä saa senkin takia yleensä kummankin riesan eikä vain toista. Kasvihuoneessa ei kirvaongelmaa ole ollut, mutta muurahaisten lisäksi siellä ovat viihtyneet eräät ohutta seittiä kutovat punkit. Ne jättävät kasvien lehtiin kellertäviä pisteitä ja laikkuja. Lehdet lisäksi rypyttyvät hieman.

Nyt seuraa tauko taimistoprojektin (taimien siirto uudelle taimikasvatuspaikalle) vääntämisessä, sillä lauantaista sunnuntaihin vietänkin rentoa grillijuhlaa hyvässä seurassa Jyväskylässä. Ensi viikolla alkaa sitten haastava kuukausi; melkein joka päivä pitäisi tehdä jotain, jotta onnistuisin kaikkien haluamieni taimien siirrossa kuun loppuun mennessä ja bensaa kuluu...

Ajankohtaista kukintaa: pallohortensia

Samaan aikaan kiinanhortensian (Hydrangea heteromalla) kanssa kukkii (kukinnalla käsitetään tässä tapauksessa neuvottomien "kukkien" esilläoloa) myös kuvien pallohortensia (Hydrangea arborescens "Grandiflora"). Kuvat on otettu 26.7.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Nuo erittäin isot kukintotertut ovat kasvaneet koko heinäkuun ajan ja ovat saavuttaneet täyden kokonsa näinä aikoina. Käytännössä kaikki kukat ovat tertuissa neuvottomia ja siten myös tuoksuttomia; hedelmiä ei siis synny. Alakuvasta nähdään, että myös eriaikaisia kukintoja on vasta kasvamassa vihertävinä. Se on lajille tyypillistä kukinnan alussa. Tätä kukintaa riittää melko kauan aikaa eli käytännössä koko elokuun ajan ja syyskuun puolellekin. Nämä ns. neuvottomat kukat eivät kuitenkaan muutu myöhemmin punertaviksi, vaan sävy muuttuu enemmänkin vihreään suuntaan ja myös ruskeita kuihtumisen värejä on viimeistään syyskuussa. Ensimmäisissä yöpakkasissa "kukat" sitten muuttuvat ruskeiksi palelluttuaan.

Tätä lajia näkee siellä täällä Etelä-Suomessa, mutta sen yleistyminen olisi hieno asia, sillä sen verran upea korostuskasvi se on. Laji jää matalaksi pensaaksi, koska se on luonteeltaan ns. perennoiva. Lähes joka talvi sen oksien kärkiä paleltuu ja yksittäiset oksat eivät myöskään elä kauaa, mutta joka kesä vesovat uudet versot kukkivat erittäin runsaasti ja koko pensas on hyvin rehevän oloinen heinäkuun loppuun mennessä. Tämäkin laji on tottunut happamaan maaperään, joten kalkkia tulee välttää istutuspaikan perustamisessa. Laji sopii mm. samaan aikaan kukkivien perennojen kanssa samaan ryhmään ja näyttäväksi omaksi yksittäisryhmäksi. Tuon Grandiflora- lajikkeen lisäksi on olemassa toinen hyvin samanlainen lajike nimeltään "Annabelle". Myös normaalityyppi (H. arborescens) olisi kiinnostava kasvi viljelyyn, vaikka sillä ei ole kukinnoissaan ollenkaan näyttäviä neuvottomia kukkia; se olisi sopiva laji vähemmän urbaaneille ja luonnonmukaisemmille taajama-alueille.

Taimistotyöt alkuun uudella taimikasvatuspaikalla

Uudella taimikasvatuspaikalla taimien viljely on saatu käyntiin erinomaisesti. Viime torstaina 21.7.2005 ja eilen maanantaina 25.7.2005 sain istutettua nuo kuvien penkit. Kuvat on otettu tänään 26.7.2005. Alakuvassa torstain penkissä on vasemmalla punamarjakanukkaa (Cornus mas) ja oikealla ussurinpäärynää (Pyrus ussuriensis). Yläkuvassa on vasemmalla jälleen punamarjakanukkaa ja oikealla yläkulmassa viinivaahteraa (Acer circinatum). Alakuvan punamarjakanukat olivat kylvolaatikossa kylvöstä asti ja ne saivat tänä keväänä kasvuetumatkaa kasvihuoneessa. Ne olivat viime talven kylmävarastossa. Yläkuvan punamarjakanukat olivat sen sijaan koko talven ulkona ja ne eivät ole saaneet lisälämpöä kasvihuoneessa. Kylvölaatikossa olleet näyttävät vähän heikommilta, koska ne kärsivät laatikossa jo hieman ahtaudesta. Kummankin erän taimet ovat kaksi vuotta vanhoja. Niin ovat myös ussurinpäärynä ja viinivaahtera. Ne olivat viime talven ulkona. Ussurinpäärynää lukuun ottamatta muut ovat hieman talvenarkoja, mutta ne menestyvät oivallisesti sopivilla paikoilla Etelä-Suomessa.

Noissa penkeissä nähdään katteena vasta leikattua nurmikon jätettä. Se toimii yhtäältä rikkaruohojen kasvun esteenä ja toisaalta kosteusolojen ja pieneliötoiminnan parantajina. Alakuvan penkin maanparannus on peräisin Helsingin vedeltä saadusta mullasta ja yläkuvan penkin kohdalla käytin puolestaan reilut 600 litraa Kekkilän Maxiturvetta (2 paalia). Turpeen tapauksessa pääsen hieman halvemmalla ja ennen kaikkea helpommalla kuljetuksen suhteen. Niinpä teen kaikkien loppujen penkkien maanparannuksen sillä turpeella. Kuhunkin penkkiin tulee n. 10 cm:n kerros tuota turvetta, mutta en juurikaan sekoita sitä tuohon paikan saviseen maahan. Käännetty maa saa jäädä alapuolelle. Pidän taimet penkeissä sen verran vähän aikaa, että kasvualustaa ei tarvitse olla aivan hillittömästi. Lisäksi maa sekoittuu aikanaan, kun nostan taimet purkkeihin. Lisäksi laitan penkkeihin talveksi lehtikatteen, joka myöhemmin maatuessaan parantaa kasvualustaa entisestään. Lisälannoite (syyslannoitus) ja -kalkitus on kuitenkin hyvä tehdä viimeistään ensi kuun alussa, vaikka tuo Maxiturvekin sisältää sekä kalkin että ravinteet.

Kypsymään alkaneita hedelmiä: valkomulperi

Valkomulperi (Morus alba) on kypsyttänyt jo osan hedelmistään. Kuva on otettu tänään 26.7.2005 Kaisniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Puolikypsänä hedelmät ovat tummanpunaisia ja kypsinä lähes mustia. Kukinnasta on vasta n. kuukausi, josta tässä blogissa on merkintä päivättynä 29.6.2005. Kovin moni muu puuvartinen kasvi ei käy läpi näin nopeasti vaiheita kukinnasta kypsiin hedelmiin. Myös nämä hedelmät varisevat nopeasti kypsymisen jälkeen, mutta kuten kuvasta nähdään, niin eriaikaisuus kypsymisessä on huomattavaa eri hedelmien kesken. Satokausi jatkuu siten vielä ainakin parisen viikkoa.

Toinen hedelmiensä puolesta merkittävä mulperilaji on mustamulperi (Morus nigra), mutta se on selvästi arempi Suomessa kuin kuvan laji. Kumpaakin lajia on viljelty etelämpänä Euroopassa mm. juuri hedelmiensä vuoksi jo ammoisista ajoista alkaen. Hedelmiä voi käyttää ravintona sellaisenaan tai mm. hilloissa ja viinien /liköörien ainesosana. Valkomulperilla on myös rohdosarvoa ja sen lehtiä voidaan käyttää jopa salaattina. Valkomulperia kannattaa kokeilla Suomessa myös hedelmäpuuna sopivilla kasvupaikoilla (eteläseinustat, ylispuiden suoja jne.) ainakin vyöhykkeillä I - II. Kuvastakin sen näkee; valkomulperista voi saada satoa myös Suomessa! Eikä tämä ole poikkeuksellinen tilanne, sillä tämä ko. pensasryhmä on tuottanut satoa aikaisemminkin ja varsin reippaasti, vaikka ko. pensaat ovat vielä nuoria yksilöitä. Suurta kaupallista merkitystä mahdollisella sadolla tuskin on, vaikka sitä paikoin hyvin saataisiinkin.

Omaan arboretumiini valkomulperia on tulossa runsaasti. Taimipurkeissa olevista taimista 13 kpl. on odottanut aikaisemminkin kerrotun mukaan istutusta ja osa on vielä vanhalla taimikasvatuspaikalla sekä purkeissa että taimipellossa. Arboretumalueella on muutama vuosi sitten istutettua valkomulperia muutama kpl., mutta ne ovat kasvaneet kituen liian kuivissa olosuhteissa. Sentään ovat hengissä.