skip to main |
skip to sidebar
Lumikauden alettua Etelä-Suomessakin ainakin jotenkuten, otan esille erään seikan, joka ilmenee nykyään yhä enemmän kaupungeissa yleistyneiden lämmitettyjen kävelykatujen vuoksi. Satanut lumihan ei nimittäin näy lämmitetyillä kaduilla, jollei paikalla ole sellaisia objekteja, joiden päällä satanut lumi pysyy sulamatta. Hämeenlinnan keskustan kävelykadulla viime lauantain lumisadepäivänä 26.11.2005 kuvatussa esimerkissä tuossa yllä näkyy juuri se seikka. Tällaisilla paikoilla onkin hyvin tärkeää kuvan tapaan suosia lunta päälleen kerääviä elementtejä, jotta talvellakin saadaan paikalle vuodenajan tuntua lumen muodossa. Monilla tällaisilla paikoilla tätä ei ole kyllin hyvin huomioitu. Esim. laatikoissa /altaissa kasvatettavat havukasvit ajavat asiaa hyvin. Tällaisilla paikoilla myös erilaiset taideteokset keräävät hyvin lumikuorrutetta päälleen. Kuvassa nähdään myös tahatontakin lumivaikutelmaa; puiden alustojen suojaritilät ja puistopenkit ovat keränneet lumikuorrutuksen. Huomattava seikka on tietenkin myös katupuut, jotka ovat paitsi kesällä vehreyttä tuovia elementtejä, niin talvella myös suojalumen kuorrutteelle hyviä. Kuvassa on tyypillisesti puistolehmuksia (Tilia X vulgaris), mutta suosia kannattaa muitakin puulajeja ja sopivissa kohdissa myös pensaita (laatikoiden sijaan myös maahan paikalleen istutetut), perennoja sekä kesällä kesäkukkia. Esim. kirkas ruska ei toteudu kunnolla, jos suositaan vain lehmuksia ja näin ollen vuodenaikojen näkyminen jää siinäkin mielessä vajaaksi.Urbaanin ei tarvitse eikä pidäkään tarkoittaa kivi- asfalttierämaata, jossa vuodenajat eivät näy kunnolla. Muutenkin useat ihmiset ovat erkaantuneet luonnon piiristä liian paljon ja mielestäni luonnon ja vuodenkierron näkymistä ja olemassaoloa pitää sen vuoksi nimenomaan tehostaa entisestään kaikenlaisilla urbaaneilla alueilla. Se ei tarkoita esim. lämmitetyistä kävelykaduista ja siten tietystä mukavuudesta luopumista, vaan sen tyyppisillä paikoilla on vain kiinnitettävä entistä enemmän huomiota ulkotilan luonteen toteutumiseen. Keskustan kävelykadut ovat kenties kaupunkien tärkeimpiä paikkoja jo niitä käyttävän valtavan ihmismääränkin vuoksi ja urbaani ulkotila rakentuu tietenkin sen vuoksi paljon kulttuurin ja käytännöllisyyden perusteella. Tilan kokemiseen on silti liitettävä myös orgaaninen ja ajan mukaan liikkuva luonto paikkaan sopivalla tavalla. Jos jokin ulkotila rakentuu liikaa tai yksinomaan ns. kuolleesta ja staattisesta materiaalista tai sisältää sen lisäksi vain kaupallisia virikkeitä, on se aina inhimilliseltä kannalta katsoen vajaata, vaikka sitä ei huomaisi (alitajunta ainakin havaitsee). Vuodenaikojen ja luonnon (kasvien) luoma liike ja elävyys ovat avain myös urbaaneimman kohteen inhimillistävälle sisällölle ja samalla se on vastapainona ko. tyyppisten kohteiden kovuudelle ja kaupalliselle vilinälle. 
Rusokirsikan (Prunus sargentii) lehtiä.
Japaninhevoskastanjan (Aesculus turbinata) lehtiä.
Toisusun (Toisusu urbaniana) lehtiä.
Mietin syksyn mittaan, kuinka päättäisin tämän vuoden kasvien esittelyn ja mieleeni juolahti tietenkin ilmiselvä asia. Varisseet lehdethän luovat kuolemallaan aineksia uuteen alkuun ja kasvukauden päättyessä tilanne on kuin värssyssä: "Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleman". Yllä oleva kuvasarja ottaa esteettistä ja taiteellista kantaa ilmiöön, jossa yhtenä pointtina on varisseitten lehtien koristekäytön esittely.
Koristekäyttö tarkoittaa tässä ensinnäkin sitä, että varisseita lehtiä ei heti haravoida pois. Lehdet säilyvät kuvien tapaan esteettisesti hyvinä korkeintaan parisen viikkoa varisemisen jälkeen. Toisekseen yllä olevan kaltaisia tilanteita voidaan suunnitella istuttamalla tietenkin sopivia lajeja sopiviin ryhmiin, mutta etenkin luomalla puiden alle sopivat alustat; riittävän lyhytkasvuinen pohjakerros, joka voi tarkoittaa nurmikkoa, paljasta multapintaa, kiveystä tms., jotta lehdet asettuvat tasaisena kerroksena näytille. Tämä on tärkeää etenkin pienilehtisten lajien kohdalla. Lyhytkasvuista pohjaa voi myös muotoilla esim. sen reunoille sijoitettavilla pensasryhmillä tai erilaisilla korkeustasoilla, jolloin lehdet kerääntyvät etenkin alimmalle (halutulle) tasolle.
Tähän liittyy tietenkin myös mätänevistä lehdistä erittyvät tuoksut, jotka vaihtelevat eri lajien kesken. Joillakin, kuten juuri katsuran (Cercidiphyllum japonicum) lehdillä tuoksu on häkellyttävän voimakas. Koiranheisillä (Viburnum opulus) on myös erityisen pistävä haju mätänevissä lehdissään.
Alimmassa kuvassa nähdään 23.11.2005 kuvattuja toisusun alkuviikon pakkasissa mustiksi paleltuneiden lehtien häkellyttäviä teräksen sinertävänharmaita alapintoja. Lehdet olivat varisseet aivan äskettäin pakkasjakson vaikutuksesta. Japaninhevoskastanjan lehdet on kuvattu 25.10.2005 ja rusokirsikan lehdet 14.10.2005. Kaikki Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Nämä lehdet eivät siis ole yhtäaikaa tuossa kuvien tilanteissa, joten niiden varistumisen sommittelu ei onnistu keskenään. Toki monien muiden lajien kanssa sitä on mahdollista toteuttaa. Pitää tietää vain samanaikaiset varisemisajat.
Siinä se on: vuosi paketissa! Toivottavasti matka kanssani kasvimaailmaan on ollut tähän mennessä kiinnostava ja kaunis. Mielestäni olen onnistunut ainakin esittelemään runsaasti ennestään melkoisenkin tuntemattomia lajeja ja näyttämään kasveista puolia, joita ei ns. virallisissa esitteissä ja kirjoissa ole koskaan esitelty. Se tarkoittaa mm. kukinnan esittelyn ulkopuolella tapahtuvia monesti aivan yhtä jänniä ominaisuuksia ja muutoinkin vähälle huomiolle jääneitä seikkoja. Kenties jopa vaihtoehtoisia näkemyksiä, kuten blogin nimikin kertoo :) Tänä päättyvänä syksynä ruskastakin sai erittäin paljon irti ja toivottavasti olen saanut kaadettua sen myötä ainakin muutamia ennakkoluuloja ja myyttejä. Ensi vuonna samanlainen meininki luultavasti jatkuu uusin näkökulmin ja uusin lajein, mutta toki tarpeellisen toiston kera.
Vaikka olen nyt ansainnut jonkin asteisen loman tästä blogista, niin se ei tarkoita todellakaan sitä, että koko talviajan tämä foorumi olisi kuollut. Ehei! Päivitystahti on tästä lähtien harvempi ja satunnaisempi, mutta minulla on jo muutamia sisältöideoita, joista riittää talvikaudeksi merkintöjä. Esim. ajattelin esitellä vuosien mittaan tekemieni ulkomaanmatkojen parissa kohtaamiani maisema-arkkitehtuuria, puistokulttuuria ja kasveja. Talvikaudelle tyypillistä ajankohtaisuuttakin on edelleen, kuten säänseurantaa. Kunnon puutarhuri ja maisema-arkkitehtihan pitää kirjaa (tai vähintään seuraa) monenlaisista talven luonnonolosuhteista, joilla voi olla todella voimakasta vaikutusta kasvillisuuteen. Blogin aihepiiriäkin voi helposti rönsyttää ja omasta alastanikin voi olla kirjoitettavaa.
Lisäksi arboretumprojektiini liittyy talvellakin tekemistä, josta riittää asiaa kerrottavaksi. Viimeisin toimenpide siinä on ollut uuden taimikasvatuspaikan talvenarkojen lajien talvisuojaus, jonka saan päätökseen alkavalla viikolla. Siitä lisää sitten... On myös syytä parannella tämän blogin sisällönhallintaa ja järjestellä esim. esille tulleista kasvilajeista hakemistoja tms. Siihen projektiin menee luultavasti aikaa.
Tähän loppuun toivotankin sitten hyvää talvikauden alkua ja pistäytykäähän kurkistamassa täällä, mitä olen keksinyt laittaa esille! Joka viikko ilmestynee ainakin jotain ihmeteltävää.
Euroopanpähkinäpensas (Corylus avellana)
Peikonpähkinä (Corylus avellana "Contorta")
Tässä vaiheessa onkin hyvä näyttää ensi keväänä ensimmäisten kasvien joukossa talviunestaan heräävien pähkinäpensaiden tilannetta. Molemmat kuvat on otettu 19.11.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Pähkinäpensaat kukkivat siis keväällä lehdettömänä hyvin varhain, kun varsinainen kasvukausi ei edes ole kunnolla alkanutkaan. Tyypillisesti maalis- huhtikuussa Etelä-Suomessa. Tulevan kevään hedenorkot muodostuvat pähkinäpensailla koivujen (Betula sp.) ja leppien (Alnus sp.) tapaan kuluvan kesän lopussa ja talvehtivat paljaina, kuten yllä olevissa kuvissa nähdään. Melkein kaikilla lepillä myös emikukinnot ovat paljaina esillä edellisen kasvukauden puolelta lähtien, mutta koivuilla ja pähkinäpensailla emikukat ovat lehtisilmujen sisällä suojassa.
Pähkinäpensaiden kukinta tulee luultavasti olemaan ensimmäinen ensi vuonna esittelemäni kasvutapahtuma. Esittelyä se silloin kaipaakin, koska hedekukintoja on nyt muodostunut erittäin runsaasti monissa pensaissa. Allergikoille se tietää hankaluuksia, mutta toisaalta kevään aloitus tulee olemaan tavanomaista näyttävämpi.
Alakuvassa oleva peikonpähkinä on euroopanpähkinäpensaan lajike, jolla kasvutapa on erityisen kitulias ja mutkainen. Jopa lehdet ovat hyvin ryppyisiä ja epämuotoisia. Se kuuluu lajikkeen luonteeseen ja on koristeominaisuutena hätkähdyttävä. Myös ko. lajike on tehnyt reippaasti sinertävänvihreitä hedenorkkojen aiheita. Talvella norkot muuttuvat ruskeammiksi, mutta kukintavaiheessa ne venyvät paljon ja kellastuvat.
Peikonpähkinä oli myös erittäin myöhään lehdessä, kuten kuvan jäljellä olevista lehdistä havaitaan. Vielä loka- marraskuun vaihteessa se oli kokonaan kesäasussa. Muita euroopanpähkinäpensaan lajikkeita ovat tumman punalehtinen punapähkinäpensas (Corylus avellana "Fuscorubra") ja keltalehtinen kultapähkinäpensas (Corylus avellana "Aurea"), jotka ovat peikonpähkinän tapaan melko talvenarkoja, mutta menestyvät etelä- ja lounaisrannikolla.
Pensashanhikkeja ja kanadantuijia (Thuja occidentalis) suojalumen kuorruttamana.
Lumimarja (Symphoricarpos rivularis) lumisateessa.
Kaunopajuangervo (Spiraea menziesii)
Ruskan ollessa nyt käytännössä ohi, on syytä muistuttaa myös puuvartisten kasvien kohdalla, että kuihtunut ja kuolleen näköinen voi olla hyvinkin esteettistä. Tässä kuvasarjassa nähdään perennojen tapaan kuivien hedelmä - kukkaterttujen olemuksia muutamilla esimerkeillä. Kuvat kertokoot puolestaan. Todettava on kuitenkin se, että esim. alimman kuvan tyyppisiä pensaita ei kannata leikata talvea vasten (jos esim. harkitsee pensaan uudistamista alasleikkaamalla), koska muutoin menetetään kuuraa ja lunta koristeellisesti keräävät hedelmätertut - tähkät. Lumettomat kuvat on otettu 23.11.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Lumikuvat on otettu eilen 26.11.2005 Hämeenlinnassa uunituoreen lumen sadettua koko Etelä-Suomeen.
Ylimmät kaksi kuvaa näyttävätkin juuri sen, miksi esim. myöhään lehdessä olevat ja hedelmiä /terttuja sisältävät pensaat (ja puutkin) ovat erittäin hyviä lumisateessa; nimenomaan suojalumi kertyy niitten päälle näyttäväksi kuorrutukseksi, vaikkakin suojalumi kertyy myös paljaisiin oksiin. Tässä kohdassa on hyvä huomata myös se, että alemman lumikuvan tapaan hyvin tummaa taustaa vasten tällainen kuorrutus on erityisen näyttävää. Niinpä sekin on hyvä huomioida istutuksia suunnitellessa ja kaikki tässä blogissa esittelemäni lajit, joilla on ollut lehtiä jäljellä lokakuun lopussa ja sen jälkeen, ovat potentiaalisia lumikuorrutelajeja tässä mielessä ohi muiden lajien. Liian runsas suojalumi voi kuitenkin olla haitaksi myöhään lehdessä olevien pensaiden päällä, kuten aikaisemminkin olen maininnut. Tällä kertaa lunta satoi kuitenkin hyvin harmiton muutaman sentin määrä.
Ylimmässä kuvassa on hyvä esimerkki puolestaan hedelmäterttujen niskaan kertyvästä lumikuorrutteesta. Toki kuvasta havaitaan myös havukasvien erinomaisuus talven lumitilanteissa. Pakkaslumisade ei tunnetusti kerry näillekään pinnoille juuri ollenkaan, mutta ruskeat tai muulla tavoin värikkäät hedelmät ovat toki näyttäviä lumihankea vasten ilman kuorrutustakin. Oma tärkeä tilanteensa on myös voimakkaiden pakkasjaksojen huurre ja kuura, jotka näyttäytyvät sitä hienommin mitä moniosaisempia hedelmät ja hedelmätertut /-tähkät ovat.
Tällä hetkellä lumikuorrutus on jo sulanut ja varissut puista ja pensaista etelärannikolla lämpötilan kohottua muutama tunti sitten plussalle. Se on hyvin tyypillistä, että puissa ja pensaissa oleva lumi katoaa erittäin pian jopa parissa tunnissa suojasään alettua, koska vetinen lumi on liukasta ja helposti varisevaa.
Kuningasatsalea (Rhododendron schlippenbachii) ruskajäänteissään, kelta-atsalea (Rhododendron luteum) lehdettömänä ja taustalla eri alppiruusulajeja.
Kastanjaköynnös (Akebia quinata)
Tässä on tämän vuoden viimeinen kuvasarja tuon Ruskaa syksyllä 2005 -otsikon alla. Kaikki kuvat on otettu keskiviikkona 23.11.2005 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ennen eilen satanutta lunta. Alkuviikolla oli ollut alimmillaan pakkasta -7,5 astetta.
Alimman kuvan kastanjaköynnös on etelärannikolla kasvatettavista köynnöslajeista ja muutenkin kaikista lajeista se kaikkein viimeisimpänä vihreässä lehdessä pysyvä laji. Kuvasta nähdään, että sen lehdet kestivät vielä alkuviikon pakkasjakson yllättävänkin hyvin; vain vähän lehtiä on tummunut mustanruskeaksi, mutta muutoin kesäinen asu on säilynyt. Itse asiassa leutojen talvien seuduilla esim. Etelä-Euroopassa laji on lähes ainavihanta. Suomen oloissa nuo lehdet kuolevat vähitellen talven pakkasten myötä ja varisevat mustanruskeina marras - tammikuun aikana säiden mukaan. Toukokuussa laji kuitenkin virkoaa varsin hyvin uuteen kasvuun ja tuollaiset kuvan lämpimät eteläseinustat sopivat lajin kasvatukseen oikein hyvin. Lajilla on voimakkaasti tuoksuvat ja erikoisen näköiset kukat touko- kesäkuussa. Lähes yhtä myöhään vihreässä lehdessä pysyvä köynnös on myös tulikuusama (Lonicera X brownii "Dropmore Scarlet"), mutta pakkasenarempina sen lehdet ovat jo pääosin varisseet.
Aikaisemminkin esitelty kiinalainen hopeapensaslaji toiseksi alimmassa kuvassa on kärsinyt hieman alkuviikon pakkasista. Lehdet ovat osittain tummuneet ja varisseet kuvaushetken leudossa säässä vihreinäkin. Nyttemmin vaurioituneet lehdet ovat muuttuneet ruskeammiksi ja kuivuneet käppyräisemmiksi. Sama koskee viikon kasvia villaheisiä ja vielä enemmän alemman kuvan syrikkää, jolla kaikki jäljellä olevat lehdet ovat vaurioituneet. Kaikki nämä vieläkin osittain lehdellisenä pysyneet lajit ovat tietenkin saaneet eilen 26.11.2005 oikein kauniin lumikuorrutuksen, koska satanut suojalumi tarttuu hyvin eri pinnoille heikkotuulisessa tilanteessa. Syrikän tapauksessahan esteettinen lisä ovat nuo hedelmätähkätkin. Aikaisemmin mainitusta lumen painon vaarasta ei nyt sataneen lumen määrän vuoksi ole tietoakaan, vaan saamme nauttia erityisen kauniista luonnonkoristeesta vielä vähän aikaa. Viimeistään huominen vesisade ja useat lämpöasteet kuitenkin syövät jälleen lunta tehokkaasti.
Alkuviikon pakkaset nujersivat jo melkein kokonaan kuningasatsalean, kelta-atsalean ja kaikkien muidenkin atsaleoiden jäljellä olleen ruskan; osa lajeista ja lajikkeista on ollut aikaisemmin lokakuun lopussa ruskassa. Jäljelle jääneet lehdet saivat ruskeaa sävyä ja syntynyt vaikutelma on ollut edelleen hieno mm. ainavihantien alppiruusujen kanssa. Kuvassa lähellä vasenta yläkulmaa nähdään hyvin myös kuningasatsalean ensi vuoden varalle kehittyneet vihreät kukkasilmut. Talven mittaan ne saavat ruskeaa väriä ja touko- kesäkuussa ne avautuvat näyttävään kukintaan.
Pastorinpensas on Suomessa melkoisen tuntematon varpumaisen matala laji Venäjän ja Mongolian tienoilta. Sen lehdet ovat kesällä sinertävänvihreitä ja jäävät syksyllä kiintoisasti kiinni kuihduttuaan, kuten kuvassa. Varsinainen ruska on enimmäkseen keltainen lokakuun aikana. Suositeltava ryhmäpensas mm. loppusyksyn - alkutalven kuivalehtiruskan kannalta katsoen.
Vastaavalla tavalla kuivuneita lehtiään vielä pitkälle talveen pitävät mm. aikaisemmin esitelty amerikanpyökki (Fagus grandifolia) sekä monet tammet, kuten erityisen vahvasti ylimmän kuvan amerikkalainen tammilaji. Se muistuttaa punatammea (Quercus rubra) niin varsinaiselta ruskaltaan kuin lehtien teräväliuskaiselta muodoltaan. Suomessa punaisen ruskan muodostuminen on kuitenkin epävarmaa. Pohjois-Amerikassa on vastaavanlaisia tammilajeja useita kappaleita ja muutenkin ko. alue on maailman tammikeskus useine kymmenine tammilajineen, joista aniharvalla on vain vähän - kohtalaisesti menestymisen mahdollisuuksia eteläisimmässä Suomessa. Kasvihuoneilmiön voimistumisen vuoksi viljeltävän tammilajiston määrä saattaa kuitenkin moninkertaistua jo lähitulevaisuudessa.
