Sunday, January 17, 2010

Analyysiä NWO:n saastuttamasta maailman tilanteesta nimimerkki Markun kommenttien auttamana

Taukoa on taas ollut NWO -kirjoittamisessani, mutta tämä paketti onkin nyt sitten tutustumisen arvoinen koko kuluneen viikon ja seuraavankin viikon edestä. Kyseessä on viime aikoina ahkerasti blogissani kommentoineen nimimerkki Markun hienoista ajatuksista ja kysymyksistä, joiden avulla tämä NWO -tutkimukseni ja kritiikkini etenee lisää oppimiseni tiellä. Otan Markun kommentit tässä esille omien lisäkommenttieni kera ja näytän näin sen, kuinka näistä asioista pitää käydä tähän tyyliin syvällistä ja ennakkoluulotonta vuoropuhelua sen sijaan, että tuomitaan tällainen hulluksi ja tarpeettomaksi "salaliittoteoretisoinniksi".

Tällainen vuoropuhelu ja pelkästään itsetutkiskelu näiden asioiden parissa on parasta ja erittäin merkittävää antia maailmamme nykytilanteen hahmottamisessa sekä hyvyyden ja ihmiselämän parhaiden puolien manifestoimisessa esille käytäntöön ja siksi sen mitätöiminen "salaliittoteoretisoinniksi" on typerällä tavalla ahdasmielistä ja jopa fanaattista tosiasioiden väistelyä sekä myös henkilökohtaista väärinarvioimista, jos väittää näiden asioiden tutkijan olevan vajaa mielenterveydeltään. Enhän ole itse edes pakottamassa näiden asioiden pariin ketään vastoin tahtoaan, vaikka tuonkin näitä seikkoja esille erittäin kärkevästi (Valveutunut ymmärtää, miksi niin pitää tehdä). Siispä alla taas erittäin tuhtia asiaa olkaa hyvät:

"Ehkä tässä on syy miksi eliitti haluaa hallita musiikkiteollisuutta. Tämän perusteella kaikki on ollut hyvin harkittua jo pitkän aikaa...

http://www.escapetheillusion.com/blog/2009/01/sacred-sound-528-hz-the-frequency-of-love/

Nyt ymmärrän myös Che Guevaran sanat: At the risk of seeming ridiculous, let me say that the true revolutionary is guided by a great feeling of love. It is impossible to think of a genuine revolutionary lacking this quality.

Eliitti yrittää rikkoa harmonian musiikissa, arkkitehtuurissa ja kaikessa muussa, jotta maailma olisi mahdollisimman ristiriitainen ja ilman rakkautta. Poissa oikeasta harmonisesta tilastaan. Näin he ovat voineet hyödyntää tätä sekavaa tilaa ja aiheuttaa ristiriitoja ihmisille jopa musiikin avulla.

Jos elämä muistuttaa Mandelbrotin fraktaalia niin pienikin muutos jossain osassa fraktaalia muuttaa koko kokonaisuutta.

Toivoa on siis suuresta muutoksesta, joka lähtee pienistä asioista.

Onko muutosten vauhti riittävä. Onko eliitti huomioinut tämän suunnitelmissaan? Kiristävätkö he vain tahtia vain onko heillä vino pino varasuunnitelmia?

Vai onko nyt käynyt niin, että joku on vienyt pimeään huoneeseen yhden pienen kynttilän. Pimeys kaikkoaa ja useampia kynttilöitä tuodaan yhä lisää, ja valo kirkastuu. Pimeys ei mahda mitään valolle, ja ei voi muuta kuin hävitä." Kirjoituksessani: Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia: 30 Seconds To Mars - Kings & Queens.

---> Toivoa sopii, että tuodut kynttilät onnistuvat karkoittamaan pimeyden. Juuri sellainen kynttiläntuoja minäkin pyrin olemaan!

Tuo epäharmonian tuottaminen maailmaan on tullut omassakin tutkimuksessani esille, kun olen havainnoinut länsieliitin pyrkimysten luonteita ja päämääriä. Eliitti on tosiaan pyrkinyt hahmottamaan ja toteuttamaan suunnitelmiaan niin, että harkintaa on tehty joidenkin seikkojen suhteen jopa satoja vuosia (Monetarismin harjoittaminen). Jotkut seikat ovat olleet vuosikymmenien mittaisia projekteja (EU:n perustaminen) ja myös viime hetken muutoksia on varmasti tehty tilanteiden koko ajan eläessä (Viimeaikaiset suunnitelmat sananvapauden rajoittamiseksi internetin takia). Tämä viime kesänä esille tuomani manuaali (Silent Weapons for Quiet Wars -manuaali: Miten saatana toimii käytännössä länsimaissa) kertoo yhtenä esimerkkinä monista tästä hyvin pitkällisestä ja pikkutarkasta suunnitelmallisuudesta NWO -projektissaan, jota eliitti pyrkii viemään eteen päin.

Musiikkiteollisuus on todellakin osa tätä suunnitelmallisuutta ja viihdeteollisuus kaikkineen, mutta ei jokaiselta osaltaan, kuten olen osoittanut. Myös arkkitehtuuri ja kaikki muukin ympäristöön liittyvä suunnittelu ovat joutuneet vähintäänkin osittain ja välillisesti eliitin päähänpistojen uhreiksi. Musiikkiteollisuudessa on viime aikoina jopa osoitettu tiettyjä artisteja, jotka olisivat ns. Illuminatin eli ko. eliitin agendaa edistäviä "nukkeja" ja näistä on esille nostettu keskeisimpänä viimeisen vuoden sisällä aikamme suosituimmaksi poptähdeksi noussut Lady Gaga. Tämä onkin niin kiinnostava ja erikoinen aihepiiri, että taidankin ottaa sen jossain vaiheessa käsittelyyn omassa kirjoituksessaan.

Tuo ympäristönkin suunnitelu on samalla tavallaan kiinnostavaa jo omien intressienikin suhteen, joten siitäkin kerron lisää joskus myöhemmin. Joka tapauksessa on tietenkin selvää, että eliitti pystyy rahaa luodessaan ja ohjaillessaan vaikuttamaan mm. siihen, minkälaista arkkitehtuuria on esim. taloudellisesti kannattavaa luoda. Myös se on tärkeää huomata, että eliitin huipultaan saakka poliitikkojen kautta toteutuva valtansa juontaa lonkeronsa jopa jossain määrin esim. siihenkin, minkälaisia arkkitehteja kutsutaan suunnittelukilpailuihin. Esim. jonkun virastotalon tai korporaatiokompleksin suunnitteluun kutsu käy helposti sellaisille arkkitehdeille, jotka "kykenevät" suunnittelemaan eliitin määräämässä aikataulussa ja budjettiraamissa. Eliitti voi myös sanoa oman toiveensa syntyvään lopputulokseen: Syntyy mahtailevaa ja luotaantyöntävän mautonta "estetiikkaa": Ääriesimerkkinä Adolf Hitlerin hoviarkkitehti Albert Speer.

Estetiikantajun rapautuminen kulkee myös varsin paljon käsikädessä länsimaiden yleisen älyllisen rapautumisen kanssa, joka vaikuttaa tuohon epäharmonisen ympäristön lisääntyvään määrään omalta osaltaan. Ja kuten olemme havainneet, niin länsimaiden intellektuellinen rapautuminen on lähtökohtaisesti hyvin paljon ko. eliitin tarkoituksellakin aiheuttamaa kiitos heidän sekaantumisensa jo vuosisatojen takaa poliittisten, taloudellisten ja koulutussysteemien suunnitteluun ja heitä edesauttavien käytäntöjen piilottamiseen niiden rakenteisiin.

Siksi suhtaudun edelleen erittäin skeptisesti juuri avattuun Aalto-yliopistoonkin, jonka olemuksessa huokuu niin selvästi eliitin intressien kuuntelu ja toteuttaminen. Eri yksiköiden yhteenliittäminen on eliitin maailmanhallitusagendaa tukevaa kartellisoimista ja virtaviivaistamista, jotta NWO -toteutuisi yhteiskuntien joka tasolla mahdollisimman jouhevasti mm. taloudellisten seikkojen näkökulmasta ja tässä yhteydessä nimenomaan pitäähän rivikansalaisia pyrkiä pitämään myös oppimasta liikaa asioita maailmasta tai opettaa heille "oikeita" eliittiä edesauttavia asioita maailmasta, johon osaltaan liittyvät tuossa Markun seuraavan kommentin yhteydessä paljastuvat seikat. Toivotaan kuitenkin, että tästä "yliopistosta" tulisi esille jotain hyvääkin, kun se nyt kerran on pystytetty...

"David Icke on hyvin kiistanalainen hahmo. Välillä hän puhuu asiaa ja välillä tulee ihan outoja juttuja (liskot jne).

Kaikessa tiedossa mitä löytää niin siinä tuntuu aina olevan osa totta ja osa valhetta. Ja jos joku on totta niin ei pidä olettaa, että kaikki on totta saamassaan tiedossa. Pitää vain etsiä, lukea ja tutkia. Parhaiten ehkä itse olen tätä NWO:ta tutkinut vain lukemalla ja katsomalla. Sisäistän tiedon ja annan "muhia" aivoissa aikansa. Vastaukset tuntuvat tulevan sitten ajan kanssa itsestään aivoista.

Tässä korkealentoista David Ickeä: http://www.2012.com.au/real_matrix.html

Mikä tässä on sitten totta ja mikä valhetta?? Ainakin siinä on selitetty nämä liskot ja paljon muutakin yhdellä teorialla." Kirjoituksessani: Avartavaa NWO -keskustelua blogien kommenttipalstoilla ja pohdintaa länsieliitistä sekä lääkkeistä heidän agendojaan vastaan.

---> David Icke on todellakin kiistanalainen, mutta ilmeisen älykkäältä vaikuttava ihminen. Luin eilen tuon korkealentoisen tekstin läpi ajatuksella ja siinä olisikin paljon kommentoitavaa moneenkin blogikirjoitukseen asti. Mainitsen tässä nyt vain pari seikkaa, jotka keskeisimmin tuntuivat tulevan mieleeni. Ensimmäisenä havaitsin huumeet eli ns. psykoaktivoivat aineet. Eli voiko tajuntaa ns. laajentaa hyvällä tavalla huumeilla, kuten vaikkapa David Icken tähdentämässä mielessä havaita siten maailmasta suurempi osa kuin mitä meille "näytetään": Älytä se, että me ihmiset olemme osa "suurta merta", "ikuista rakkautta" tai "ikuista Ykseyttä"? Tajuta se, että meidän mieltämme on länsimaisessa kulttuurissa pidetty ns. matriisissa poissa ymmärtämästä mielemme koko laajuutta, olemisemme yhteyttä universaaliin ykseyteen ja potentiaalejamme siinä meressä? Davidia näyttää auttaneen tässä asiassa eräänlainen tajuntaa laajentava huume hänen Brasilian matkallaan ja ko. ainetta saadaan ayahuasca -kasvista, joka on suomalaiselta nimeltään ajahuaskaliaani (Banisteriopsis caapi).

David on kuitenkin myös sitä mieltä, että huumeiden vaikutukset ovat yleensä vain saman matriisin eri ilmenemismuotoja ja eri lokerokohtia vailla oikeaa "tajunnan laajentumista" siihen universaaliin yhteyteen pois koko matriisista. Lyndon LaRouche on vieläkin jyrkempää mieltä, vaikka omaa samalaisia näkemyksiä maailman havainnoinnista; matriisivankila vs. universaali tajunta vapaudessa. Lyndonin mielestä huumeet ovat ehdoton haitta ja pahuus ihmismielen kunnollisen olemisen toteutumisessa: Huumeet vain sotkevat mielemme toimintakykyä saavuttaa juurikin tuo vapautuminen ko. matriisista ja mahdollisuutta näin toimia Platonin ideaalin mukaisesti henkistä - sielullista hyvää sisältöä käytäntöön soveltaen. David Ickekin kyllä toteaa, että huumeet ja esim. sielunvaellusmaailmankuva ovat lähinnä vain seikkailua ko. matriisin eri osissa vailla mahdollisuutta poistua siitä. Huumeet ovat tekosyy paeta matriisia, mutta oikea matriisista luopuminen tarkoittaa sen hajottamista ja uuden maailmankuvan luomista sen tilalle. Oikea luovuus ei ole pakenemista vanhasta, vaan paremman uuden rakentamista huonomman vanhan tilalle.

Olen itse Lyndonin linjoilla: Ihmisten on tajuttava oman henkisen ja sielullisen kapasiteettinsa luonne ja mahdollisuudet ilman psykoaktivoivia aineita. Oligarkkieliittiä nimenomaan haittaa tämä ihmisten "tajunnan laajentuminen" ja siksi he vaivihkaa promotoivatkin huumeita mm. Afganistanista käsin. Lyndon LaRouche on jo pitkään väittänyt, että Brittiläisen imperiumin yksi keskeinen teesi ja toimintamalli pyrkiä hallitsemaan meitä rivikansalaisia on nimenomaan ujuttaa huumekulttuuria keskuuteemme, joka sekoittaa mieliämme ko. matriisin syövereihin yhä pahemmin, vaikka siitä pitäisi päin vastoin vapautua luomaan uutta maailmankuvaa. Tässä mielessä voidaan kuvainnollisesti sanoa, että Englannin kuningatar Elisabeth II on maailman päähuumeparoni.

Sitten David Icke tähdentää tämän ns. matriisin luonnetta varsin radikaalisti: Kaikki mitä viidellä aistillamme koemme on illuusiota! Kaikki viiden aistimme varassa mielessämme tapahtuva on vankilaa poissa tuosta universaalista ykseydestä. Miksi näin? Tämän David selittää yhtäältä hyvin loogisen ymmärrettävästi biologisen vajavaisuutemme avulla, joka on sitä "eläintä" itsessämme: Se mitä esim. silmillämme näemme ei ole koko totuus havaitusta maailmasta. Silmämme ovat vain työkalu kerätä tietoa maailmasta ja ko. informaation siirtyminen ja käsittely aivoissa on aina vajaata. Aivot tuottavat sen takia mieleemme ko. fyysisestä aineistosta vain osatotuusnäkemyksen maailmasta esim. silmien keräämän tiedon perusteella; katveeseen jää paljon tietoa. Kuitenkin ihmisten aivot ovat kehittyneet sillä tavalla pitkälle, että meillä on mahdollisuus ymmärtää tuon viiden aistin keräämän ja siitä aivojen käsittelemän tiedon ulkopuolista metafyysistä tietoa ja tehdä sen avulla ajattelu- ja toimintamalleja fyysisesti havaitun maailman päälle ja lisäksi avustaen kokonaisolemistamme ja -toimintaamme. Se on se Platonin ideamaailma ja Lyndon LaRouchen tähdentämä seikka, jonka tajuaminen rivikansalaisten keskuudessa vapauttaisi meidät ko. matriisin vankilasta mm. sielullisestikin paljon antoisampaan ja terveempään elämään.

Tämä on juuri se kokonaisuus, jossa lännen oligarkkieliitti pyrkii meitä rivikansalaisia manipuloimaan tekemällä mm. ulkoapäin syötettyjä "virallisia totuuksia" ja "yleisiä mielipiteitä" valtavirtamedian ja koulutussysteemin avuilla. Eliitti on matriisin hallinnoija ja se tekee tämän manipulaation juuri siksi, koska se on ensinnäkin oppinut tämän tilanteen luonteen ja moraalittomina olentoina he haluavat käyttää sitä omaksi hyväkseen mahdollisimman röyhkeästi ja tyrannisoivasti. Siksi matriisista on tullut meille epätoivottava vankila vuosisatojen ja osaltaan jopa vuosituhansien kuluessa.

Paljolti siksi on olemassa eliitin maailmanhallituksen pystytysyritys, joka olkoon vastauksena tuolla alla olevaan Markun kysymykseen. Sen avulla meitä rivikansalaisia pyritään pitämään aisoissa ko. matriisin vankilassa poissa haittaamasta eliitin peuhaamista maailman katolla. Oligarkkieliitti eli Illuminati on siten haitta meille rivikansalaisille päästä toteuttamaan ihmisyyttä kunnolla siinä piilevien potentiaalien puitteissa. Se on siten kollektiivisella tasolla Lyndon LaRouchen ja itsekin esilletuomani noosfäärin sairauden jatkamista ja juuri se sairaus on suuri alkuperäissyy länsimaiden mielenterveys-, väkivalta- ja sosiaaliongelmille. Oligarkkieliitti on vallanhaluvimmassaan nimenomaan tarkoituksellakin tuottanut ko. sairautta muovatakseen meistä rivikansalaisista helpommin käsiteltäviä lampaita ja sitten tilanne on alkanut elämään omalla painollaankin omaa elämäänsä levitessään piiloutuneena haitallisiin yleisen mielipiteen ja virallisen totuuden ajatusmalleihin ja käytäntöihin. Ainoastaan raju kyseenalaistaminen kykenee tuomaan ne sieltä piiloistaan esille tuomittavaksi ja parannuslääkkeiden kehittämisen piiriin.

Siksi on erittäin vaikeaa taistella ko. sairautta vastaan: Ne jotka yrittävät esim. tämän blogikirjoitteluni tavalla tähdentää tämän sairauden ja epäkohdan luonnetta, kohtaavat vastustusta juurikin yleisen mielipiteen ja virallisen totuuden suunnalta, jossa ko. vastustusta edesauttava ominaisuus on juuri se, että ko. mielipiteitä ja totuuksia ylläpitävä ihmisyys on vankina ko. matriisissa jopa vailla kunnollista käsityskykyä ko. tilastaan. Miten selittää tilanne sellaiselle, joka juuri tuon takia pitää näitä epäkohtia ja mahdollisuuksia ilmituovaa ihmistä "hulluksi salaliittoteoreetikoksi", joka "menettää kaikki ystävänsä" ja "joutuu huonoon seuraan" ko. tutkimuksessaan ja tiedottamisessaan? Meidän on ymmärrettävä tässä tietenkin se, että tässä maailman tilanteessa ihmisten ymmärryskyky omasta olemisestaan ja tarkoituksestaan vaihtelee ennen näkemättömän paljon, kun "valveutumisen" asteita on toistaiseksi äärimmäisellä tavalla vaihtelevasti rivikansalaisten keskuudessa. Tämä aiheuttaa konfliktiriskin ja väärinymmärtämisen kasvua ko. asioiden käsittelykohtaamisissa.

Internetin tuoma uusi tieto näistäkin asioista on ihmiskunnan historiassa verrattavissa vuosisatoja sitten lukutaidon leviämiseen rivikansalaisten keskuuteen; rivikansalaiset pääsevät siis ennen näkemättömällä tavalla uudenlaisen tiedon äärelle ja ko. tiedon sulattaminen on äärimmäisen vaikea ja kasvukipuja tuottava prosessi, jossa on tulkintamahdollisuuksia äärettömästi eri ihmisten mukaan. Siksi ymmärrän ja hyväksyn kohtaamiani vastalauseita enkä pyri suhtautumaan niihin liian henkilökohtaisesti. Suunta on kuitenkin nyt menossa sinne ihmiskunnan keskuudessa, jossa ko. "valveutumattomat" vastalauseet ovat vanhaa poistuvaa maailmaa. Siksi fiksuimmat mielipiteet tilanteesta ilmentävät joka tapauksessa laajaa ja ennakkoluulottoman vapaata suhtautumista ko. "salaliittoinformaatioon" ---> Erikoista ja radikaalia informaatiota ei tuomita suoralta kädeltä, vaan suoritetaan omakohtaista tutkimusta ko. väitteen arvioimiseksi. Länsimaissa haittana on kuitenkin tässä tuo matriisivankilan luoma verho ja se, että monellakaan ei ole aikaa eikä jaksamista ottaa asioista selvää monenlaisten elämäntilanteiden takia.

Ahdasmielisyys ja luutuneisiin konservatiivisiin käsityksiin tarpeettomasti juuttuminen tässä maailman tilanteessa on silti varmaankin yksi haitallisimmista seikoista, mitä tämän kokonaistilanteen ymmärtämisen suhteen voi sattua; Pahimmillaan siitä saattaa olla yllättävän pieni hyppy mielipiteiden mustamaalaamiseen jopa rikolliseksi toiminnaksi. Se on itse asiassa jo nyt tapahtumassa eliitin taholta ja räikein esimerkki on nimenomaan Barack Obaman hallinnon informaatioteknologian neuvonantajan Cass Sunsteinin kaavailut kriminalisoida "salaliittoteoretisointi" ja valtion / hallinnon arvosteleminen. Tämä on suoran rikollista natsityranniaa, josta oikeutetusti mm. Alex Jonesin mediat (A B) pauhaavat rajusti tällä hetkellä!

Tämä on myös se kristallinkirkas todiste eliitin maailmanhallituksen agendoista ja siitä, että olen ollut erittäin paljon oikeassa osoittaessani näitä asioita: Eliitti haluaa kriminalisoida juuri sen, joka heitä uhkaa eli meidän rivikansalaisten valveutumisen havaita ja tuomita heidän rikolliset agendansa. Ja miettikääpä tilanteen absurdiutta: Eliitin nuket (johtavat poliitikot) ilmoittavat "Maailman hallituksen olevan tekeillä", mutta me emme saisi Cass Sunsteinin mukaan puhua siitä emmekä arvostella sitä rangaistuksen uhalla! Meille ilmoitetaan jo melko suoraankin, että maailmanhallitus tulee, mutta me emme saa ajatella sen olevan olemassa! Meille runnotaan tietoa, että poliitikot ovat vain hyvällä asialla meidän rivikansalaisten hyväksi, vaikka he ovat oikeasti aivan liikaa pahuuden pauloissa eliitin asialla. Surkuhupaisaa PASKAA!

Kaikkien aikojen informaatiosota tässä tilanteessa on siis tosiasia eliitin syöttämän tiedon ja heidän kontrollistaan paljastuneen tiedon välillä. Samalla meidän näistä epäkohdista ja niille parannusideoista toitottavien on kyettävä tasapainoilemaan ko. uuden tiedon kanssa tilannetta kunnolla havaitsemattomien kaataessa päällemme samalla vastalauseita ja mustamaalaamista. Vaikeaa, mutta erittäin tähdellistä jatkaa "tajunnan laajentamista" näistä vastalauseista ja mustamaalaamisista huolimatta, mutta toisaalta niiden avullakin. Ko. uusi informaatio maailmasta hakee paikkaansa ja kasvualustaansa joka tapauksessa! Ymmärrettävästi se on pitkällinen ja koko ajan muuttuva prosessi, jossa on ymmärrettävä laajempi ja aikaisempaan nähden erikoisten ja radikaalienkin ajatusten olemassaolon oikeutus ilman leimaamista "hulluksi". Meidän täytyy muistaa mm. se, että "radikaali" ei tarkoita välttämättä pahaa, vaan on oikein käytettynä avain uuden hyvän olemuksen lähtölaukaisemiselle! Sellaisesta ovat syntyneet mm. Yhdysvaltain perustuslaki ja ihmisoikeuksien julistus.

Seuraavaksi laitan vastauksia noihin alla oleviin kysymyksiin kappaleiden väleihin:

"Miksi eliitti ajaa tätä maailmanhallitusta?

---> Tähän vastaus tuli osaltaan jo tuossa yllä.

Mikä on se voima ja miksi? Jotenkin tuntuu välillä, että koko homma on vain sparrausta ihmiskunnalle, jotta me heräisimme ja alkaisimme kantamaan vastuuta itsestämme ja yhteisöstämme.

---> Tämä voi hyvinkin olla osaltaan totta: Näemmehän me jo, että valveutumisen aste näihin asioihin ja maailmamme tilanteeseen on kasvanut huimasti esim. verrattuna 5 vuoden takaiseen aikaan. Erittäin paljon työsarkaa on kuitenkin edelleen edessä, koska maailmankuvamme on muuttumassa kollektiivisesti erittäin radikaalisti lähivuosina.

Heillä on aseet, virukset, keinot hallita ruokavirtoja ja energiaa. Kaikki keinot ovat jo olemassa muodostaa maailmanvalta, väkivaltainen kylläkin. Onko olemassa jokin "sääntö", että meidän ihmisten pitää vapaaehtoisesti hyväksyä tämä.

---> Sellaista "sääntöä" ei ole olemassa, vaan tämä "vapaaehtoinen" ehdollistuminen moisen valtaan juontaa juurensa juuri tuohon yllä mainitsemaani: Eliitti on pyrkinyt manipuloimaan yleisen mielipiteen ja virallisen totuuden avuilla länsimaisen keskimääräisen ihmisen hyväksymään poliitikkojen ylhäältä antamaa ja määräämää rojua mukisematta ja kyseenalaistamatta, mutta nyt se on rajusti muuttumassa ja olemme alkaneet havaita poliitikkojen takana vallitsevan äärimmäisen rikollisen ja ihmiskuntaa haittaavan korruption ko. oligarkkieliitin hyväksi ja heidän talutusnuorassa. Se "sääntö" on siis vääränlaisen ehdollistumisen tuomaa harhaa.

Onko jokin tekninen ratkaisu mitä he vielä tarvitsevat maailmanhallitukseen, ja siksi asia on vielä kesken?

---> Ilmeisesti näin on ja kyse saattaa olla etenkin myös siitä, että alunperin heidän tekniseksi ratkaisukseen osaltaan suunnittelemansa tietokonetekniikka on aiheuttanut ehkä jopa heidän suureksi yllätyksekseen meille rivikansalaisille heitä haittaavan aseen: Internetin. On myös havaintoni mukaan niin, että he haluavat vielä yrittää vaivihkaisia lakimuutoksia maailmanhallituksensa tueksi, jotta he voivat niiden turvin sujuvammin vyöryttää tyranniaansa. Tästä ovat esimerkkinä mm. Obaman hallinnon terveydenhuoltouudistus ja monet poliisivaltioagendaa ilmentävät "turvallisuuslait". Itse asiassa he haluavat saada lait läpi ennen kuin heidän suunnittelemansa talousromahdus voidaan viedä loppuun saakka: Kun maailmanhallituslait ovat paikallaan, niin taloustilanteen velkataakka-aseita voidaan käyttää tehokkaammin kansallisvaltioiden alasajoon saattaakseen ne NWO:n valtaan täydellisesti.

Heillä on kuitenkin hätä ja kiire: Talousjärjestelmä uhkaa edelleen romahtaa hallitsemattomasti ennen heidän agendojensa paikalleenlaittamista ja siten viedä myös eliitin itsensäkin mukanaan tuhoon. Tästä Lyndon LaRouche juuri varoittaa ja pyrkii tarjoamaan pelastavaa ratkaisua, ennen kuin jompi kumpi toteutuu: Joko eliitti onnistuu saamaan tyranniansa kokonaan pystyyn tai eliitti epäonnistuu siinä ja vie maailman joka tapauksessa mukanaan sekasortoiselle tuhon tielle.

Onko heillä vielä vain liian vähän valtaa maailman valtioiden johtajiin? Eli riittävä määrä ei olisi vielä heidän hallinnassa?

---> Tämä on aivan mahdollista, koska mikään eliitti ei koskaan kykene hallitsemaan kaikkea täydellisesti. Heillä onkin suuri ongelma: Kuinka edetä NWO -projektissa siitä huolimatta, että heidän suunnitelmassaan on aukkokohtia ja kun kilpailevia agendoja on haittaamassa heitä. Esim. Lyndon LaRouchen porukka on jo saanut aikaan huomattaviakin muutoksen mahdollisuuksia mm. asettamalla porukastaan ensi marraskuun USA:n kongressivaaleihin ehdokkaat: Rachel Brown, Summer Shields ja Kesha Rogers.

Toinen ajatus on ollut Climategate. Miksi juuri ennen Kööpenhaminan kokousta asia paljastui? Olisiko se taas tätä NWO:n osien paljastamista? Pikku hiljaa saataisiin ihmiset heräämään ja huomaamaan, kuinka heitä huijataan. Yrittävät vain tämä meissä syntyvän vihan ja kiukun ohjata sitten heidän haluamaan kohteeseen median avulla. Lämmitetään meitä pikku hiljaa kiuhumispisteeseen.

Kiuhumispisteessä syntyisi KAAOS, josta syntyisi se kolmas maailmansota. Ja sen jälkeen voitaisiin perustaa maailmanhallitus, jotta tällaista ei enää koskaan tapahtuisi. Vertaa toinen maailmansota ja YK.

Eli kaikki joka paljastaa systeeminen mädännäisyyden auttaa vain eliittiä. Koska ihmiset (massat) hyökkäävät systeemiä vastaan eikä eliitin kimppuun. Emmehän oikein tiedä ketä pitäisi poistaa pelistä, jotta saataisiin kaikki pahat ihmiset pois pelistä. Emme tiedä mikä on lopullinen lopun ajan suunnitelma?

---> Tuossa onkin paljon pohdittavaa ja ongelmia hahmottaa kuka kukin on NWO -projektissa ja mikä se projekti oikeasti tarkalleen on; oivallusten ja erehdysten kautta totuus vähitellen ilmenee "mössön " seasta. Minusta näyttää nyt siltä, että monet NWO:ssa mukana olevat eivät itsekään välillä tiedä viimeisimpiä suunnitelmia tarkkaan ja sitä, missä he oikeasti ovat menossa suhteessa esim. meihin rivikansalaisiin. Lisäksi on muistettava, että ko. eliitin piirissäkin on eriäviä mielipiteitä siitä, mihin suuntaan ja millä tavalla NWO:a pitäisi kehittää. Tässä kuvastuu osaltaan se mahdollisuus, että heidän agendansa kohtaa ylittämättömiä esteitä ja kaatuu siten omaan mahdottomuuteensa, miltä se juuri vaikuttaakin ajatellessamme sen yltiöpäistä suuruudenhulluutta. Samalla täytyy muistaa kuitenkin se, että juuri heidän agendansa kaatumisessa voi myös syntyä paljon tuhoa, jollei erittäin hyvin osata asettaa pelastavaa ja korjaavaa agendaa tilalle. Tapahtuuko eliitin täydellisen epäonnistumisen kohdalla heidän laajennettu itsemurha esimerkiksi?...

Vai onko tämä Climategate merkki siitä, että hyvien puoli olisi lopultakin saamassa otteen pelistä. Pahojen suunnitelmat olisivat lipeämässä raiteiltaan. Pieni paniikki olisi syntymässä ja nyt yritetään epätoivossa saada kaikkia pelkoja ja paniikkia vain ilmaan niin paljon kuin on mahdollista.

---> Tämäkin on havaittavissa ja viime aikoina esim. juuri se Detroitin lentokoneterroristi-isku on ollut ilmiselvä viite siitä. Hurjimmillaan on väitetty jopa äskettäisen Haitin maanjäristyksen olleen eliitin salaaman teknologian avulla aiheutettu varoitus ja kaaoksen luoja. Vaikea sanoa onko näin todella ollut, mutta Brittiläisellä imperiumilla on kyllä vanhastaan ollut juuri pelon ja paniikin lietsomisella monet menetelmät vangita meidät rivikansalaiset siihen matriisiin ohjailtaviksi lampaiksi ja aiheuttaa maailman kaaoksella eliitille tekosyyn esiintyä muka pelastavina "enkeleinä" ja nyt siis kaaoksen jälkeen he tarjoaisivat "maailmanhallitusta" ratkaisuksi. Eliitin tuttu kokonaan ohjailemansa metodi ---> Problem, reaction, solution.

Onhan tässä näitä pelkoja meille syötetty viime vuosina vaikka kuinka paljon. Terrorismi, ilmastonmuutos, finanssikriisi ja pandemia.

Tuleeko lisää vai yritetäänkö näillä "aseilla" vain painostaa lisää ihmisiä pelkäämään ja antamaan oikeuksiaan pois?

Olisiko seuraavia: energiakriisi, ruokakriisi, pahempi pandemia.

---> Niin kauan kuin ko. eliitti on vallassa edes jotenkuten, niin tällaista pelottelua ja kansanhallintaa on jatkossakin tiedossa ja nuo mainitut voivat aivan hyvin olla mahdollisia, koska talousjärjestelmän tilanne on ne mahdollistavia. Kuitenkin jopa eliitistä riippumattakin, kuten on ollut puhe, koska talousjärjestelmä voi kaatua hallitsemattomasti jopa eliitiltäkin karkuun päästen.

On silti ollut tarpeellinen ja onnekas ihme, että se Lyndon LaRouchen viime lokakuuksi varoittama totaaliromahdus ei ole vielä toteutunut, mutta selvästihän on pinnan päällä olevien valheiden alla nähtävissä monetaristisen talousjärjestelmän kestämättömät rikkokohdat ja pahuudenkasinon edelleen yhä räikeämpinä jatkuvat pelailut ja vedätykset eliitin agendojen hyväksi ja heidän pelastamisekseen myös heitä uhkaavalta veitsenterältä: Mm. syötetään investointipankkiensa ym. instituutioidensa (Goldman Sachs, A.I.G. jne.) velkataakkojen helpottamiseksi niille pienempiä pankkeja, josta ne ahmivat varannot ja ko. elvytyspaketeilla syötetään valtioiden eli lopulta veronmaksajien velkaa yhä edelleen kasvattavaa "leikkirahaa" heidän agendojensa avuksi ja johtajiensa bonusten kasvattamiseksi (Eräänlaista korruptiota jatkaa eliitin ohjailtavina). Esim. Nordea on nyt ilmoittanut röyhkeästi olevansa osa tätä porukkaa maksamalla jättibonuksia johtajilleen näiden elvytyspakettien avulla. Kusipäitä kaikki tyynni!

Miettikääpä sitäkin, kun tätä ns. elvytysrahaa on jo sysätty biljoonia dollareita globaalisti talousärjestelmään, mutta silti se on saanut vain äärimmäisen nimellistä "elpymistä" aikaan. Eikö se todellakin kerro siitä, että koko järjestelmä on niin paskana, kuollut ja äärimmäisesti korruptoitunut, että edes moinen rahamääräkään ei juuri kummoisempaa elpymistä saa aikaan, kun ensinnäkin velkataakat ja pilaantuneet arvopaperit ovat määrältään niin isot ja koska ko. elvytysraha menee niin suurelta osin eliitin agendojen ja pelailujen piiriin.

Tämänhän minäkin havaitsin jo syksyllä 2008 raivokkaasti tuomiten, jolloin se Yhdysvaltain kiistelty TARP -elvytysohjelma (Silloin puhuttiin myös nimellä roskapankki) vietiin väkipakolla läpi. Nythän jopa valtavirtamediaankin asti on hieman joutunut pusertumaan tilanne, jossa juuri tuohon TARP -ohjelmaan liitetyt ja sen edelleen järjestämisessä olevat rikollisuudet ovat alkaneet yhä enemmän manifestoitumaan esille ja tulilinjalla siinä ovat olleet etenkin ko. pahuutta luoneet Yhdysvaltain nykyinen valtiovarainministeri Timothy Geithner ja myöskin hänen edeltäjänsä Henry Paulson sekä kongressin Barney Frank. Tästä asiasta LaRouche PAC -sivusto on mesonnut paljon viime aikoina.

Myös Barack Obama on saanut osansa tästäkin ja monesta muusta epäkohdasta eliitin talutusnuorassa oltuaan ja siksi Lyndon LaRouche vaatii nyt häntä syytteeseen valtiopetoksesta. Tässä meidän täytyy kuitenkin ehdottomasti muistaa se, että nuo kaikki mainitut henkilöt ovat olleet "vain" käskyläisiä ja todellinen syyllinen on se lännen oligarkkieliitti Euroopan monarkian kera; pääosassa Britti- ja Hollannin monarkiat. ELI ---> Alkuperäinen toimija on asetettava vastuuseen ja poistettava kentältä!

Pandemiahan on toistaiseksi ollut ihan mediapandemiaa. Todellinen kuolemanvaara on ollut terveille todella pieni. Ei sillä ainakaan ole saatu väestöä vähennettyä. Eli viittaisi vain rokotteen vaarallisuuteen. Vai onko tulossa pahempi versio viruksesta, jonka avulla saataisiin ihmiset ottamaan vaarallinen rokote. Vai kaataako tämä pahempi virus ihan kunnolla ihmisiä sitten hautaan.

Toisaalta rokote on ollut toisille vaarallinen ja heti vastareaktioita aiheuttava, toisille ihan "vaaraton" ainakin ensioireiden osalta. Pitkäaikaisvaikutuksista emme tiedä. Aikaahan heillä tuntuu olevan, jos maailmanhallitus haluttaisiin vasta joskus 2050.

---> On aikamoisen jännä juttu, kuinka valtavirtamediaankin on nyt tullut hieman havaintoja siitä, mistä me vaihtoehtomedian kritisoijat jo varoittelimme viime vuonna: Esim. tämä Hesarin juttu (WHO:ta syytetään ylilyönneistä sikainfluenssan torjunnassa). Selvää peräähän siinä tosiaan on, että ko. eliitin omistamat lääkekorporaatiot ovat toimineet heidän intressiensä mukaan meitä rivikansalaisia vastaan! Meidän täytyy edelleen muistaa, että eliitillä on edelleen aikeena myös väestönvähennyseugeniikka, jossa ko. lääkekorporaatioilla on jo ollut osansa pelattavana. Se miten tämä manifestoituisi lisää ja edelleen, on toistaiseksi erittäin epäselvää... Terveydellisiä vastareaktioita niihin H1N1 -rokotteisiinkin voi ilmetä vasta useiden vuosien kuluttua. Spekulaatiot alla olevaan tapaan ovat aivan mahdollisia, mutta eräs iso ongelma niissä on: Voimme saada niistä todisteet vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä. Miten todistaa joukkotuhonta-aikeet? Vasta silloinko, kun ne ovat jo tapahtuneet?! --->

Onko rokote todella täsmärokote; he tietävät ihmisten DNA:sta jotain täsmätietoa. Vain heidän haluamat "lampaat" selviäisivät viruksesta ja rokotteesta ilman mitään. Eli on ihan sama sairastutko vai otatko rokotteen. Kuolet joko virukseen heti tai hitaasti rokotteeseen, jos et kuulu heidän haluamaan ihmistyyppiin.

Toisaalta voihan rokote olla vain hedelmällisyyteen vaikuttava. Tärkeintä olisi siis saada lisääntymiskykyä alas lisää.

Lisääntyminenhän on monelle pariskunnalle todella suuri halu. Olisiko se ehkä yksi keino tulevaisuudessa houkutella ihmisiä NWO:iin. Heillä olisi keino saada ihmiset lisääntymään?

---> Eliitin eugeniikka-agendat voivat aivan hyvin toimia juuri noin. Eri asia on sitten se, että onistuisivatko he saamaan aikaan esim. tuollaista... Nythän esim. H1N1 -rokotteista kieltäytyjiä on ollut huomattavan paljon, mutta onko silläkään siis väliä?!...

Onko tämä ihmisten ajaminen velka-ansaan myös yksi keino saada ihmiset astumaan NWO:iin. Kun hyväksyt heidän elektronisen rahan ja sirun niin kaikki velkasi annetaan anteeksi. Kuka voisi vastustaa?

NWO:sta tehtäisiin ihmisten silmissä se paratiisi ja kaikki haluaisivat siihen.

Ehkä eliitti itsekin uskoo, että he ovat tekemässä täydellistä maailmaa. Ja sehän voi vain toimia jos he "täydelliset ihmiset" sitä ohjaisivat ylhäältä."

---> Keinot olisivat eliitillä tosiaan monet ja mm. viimeisimmät lakiuudistusprojektit eliitin ohjauksessa ovat pyrkineet juuri tuohon suuntaan: Rahasta pyritään tekemään yhä enemmän eliitille kumartavan ja meitä orjuuttavan elektronista, terveydenhuollosta pyritään tekemään yhtäältä rahasampo eliitin omistamille vakuutusyhtiöille ja toisaalta alusta eugeniikka-agendoille ja ym. talousromahdusagendalla ajetaan kansallisvaltioita riippuvaiseksi eliitin pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurin pystyttämisestä. Tuossa jälkimmäisessä onkin erittäin merkittävää Islannin eliitille kampoihin paneminen, jossa sikäläisen parlamentin edustaja Birgitta Jonsdottirin johdolla kieltäydytään USA:n vuoden 1776 tyyliin alistumasta eliitin pankkiiridiktatuurin asettaman velka-ansan maksumiehiksi. Hurraa Islanti; hienoa toimintaa! Näyttäkää keskisormea moiselle eliitille! Kaikki mukaan samaan eliitinkaatotalkoisiin! Mutta hallitusti esim. samalla Lyndon LaRouchen pelastusteesejä apuna käyttäen!

Kirjoituksessani: Loppuyhteenvetoa Kööpenhaminan NWO -agendaa vyöryttäneestä ilmastokokouksesta.

"Tuossa Russia Today median seurannassa pitää muistaa pitää "pää kylmänä". Osa heidän uutisissa on luultavasti totta, mutta osa luultavasti myös NWO:ta hyödyttävää propagandaa.

http://centurean2.wordpress.com/2009/12/26/who-is-really-behind-russia-today/

Oletko tutkinut myös jesuiitta-yhtettä NWO:iin?

Tässä suomalainen blogi esimerkiksi.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/

Monen valtaapitävän ihmisen takaa löytyy joko jesuiittakoulutus tai muu yhteys jesuiittoihin. Sillä on myös suuri merkitys, kun yrittää hahmottaa kokonaisuutta tässä NWO-asiassa.

Lisätietoa löytyy kyllä paljon netistä jesuiitoista." Kirjoituksessani: NWO -projektia valottava linkkipaketti Joulun pyhien ja välipäivien informaatiokokemukseksi.

---> Niin, varmasti kaikessa vaihtoehtomediassakin on omat vajavaisuutensa ja hyväksikäyttömahdollisuutensa. Meidän täytyy esim. muistaa se, että eliitti etsii koko ajan heitä vastustavista tahoista mahdollista uhria ns. kontrolloiduksi oppositioksi, josta voidaan heidän ohjailussaan myöhemmin kehittää jopa valtarakenne, mutta toisin kuin alunperin oli tilanne: Eliittiä vastustava voima käännetään eliitin agendoja edesauttavaksi voimaksi, josta selkein esimerkki on kansallissosialismin nousu Weimarin hyperinflaatioromahduksen tuottaman ankeuden ja pettymyksen jälkimainingeissa ja päätyminen lopulta jopa natsi-Saksan muodostumiseen juurikin saman eliitin ohjailussa. On siis tosiaan pidettävä pää kylmänä, mutta rohkeasti opeteltava poimimaan todelliset eliitin aiheuttamat epäkohdat esille epäilyttävästäkin vaihtoehtomediasta ja vältettävä samalla tuota kontrolloidun opposition ansaa. Hyvin vaikeaa tietenkin.

On seurattava monia vaihtoehtomedialähteitä ja tehtävä vähitellen rakentuvaa kokonaiskuvan hahmottamista ja verrattava samalla valtavirtamedian näkemyksiä vaihtoehtomedian näkemyksiin samoista aiheista. Välillä havaittava kontrasti ko. medioiden välillä on hyvin paljastavaa ihan kyökkipsykologian ja maalaisjärjenkin avulla havainnoituna eikä tarvita välttämättä tuota "tajunnan laajentumista" havaitsemaan "ikuista ykseyttä", jotta näkisi epäkohtia tässä eliitin ohjaamassa maailmassamme.

Olen kyllä ollut tietoinen tuosta jesuiittayhteydestä ja esim. Jordan Maxwellin -sivustolta löytyy paljon kuvia, joissa natsi-Saksan johtajisto veljeilee jopa natsitervehdyksineen silloisen Vatikaanin papiston kanssa.

"HAARP:lta tuo minustakin vaikutti. Mihin HAARP:lla sitten oikeasti pystytään sitä ei ole kerrottu virallisesti missään.

Jos tuolla on ollut tekemistä tämän kylmän sääilmiön kanssa niin pystyvätkö he ehkä myös saamaan aikaan samanlaisen sääilmiön, mutta päinvastoin? Eli tulisi lämmin aalto? Silloin voitaisiin taas saada katetta ilmastonmuutokselle, kun yksi väite on ollut myös ilmaston muuttuessa voimakkaat vaihtelut.

Nikola Teslan keksinnöistä ohjelma:

http://video.google.com/videoplay?docid=2188562935002257117&ei=4LRIS6mIFJnC-QaZyLjGCg&q=nikola+tesla#

"UFO-paljastusten" tekeminen eliitille on helppoa, koska heillä on varmasti tekniikkaa hallussa, joka on meidän tavallisten ihmisten tekniikkaa varmaan 25 vuotta edellä niin sanotusti. Ovat aina jemmanneet itseään hyödyttävät tekniset keksinnöt varastoon ja eivät ole päästäneet niitä hyödyntämään ihmiskuntaa.

Ehkä eliitti rakentelee ufoja tukikohdissaan lavastettua hyökkäystä varten ja niitä sitten esitellään meille, kun ovat tarpeeksi "edistyksellisiä".

---> Tämä UFO -lavastus on toistaiseksi vaikeaa todistaa, kun emme voi saada nähtävillemme ko. lavastukseen käytettäviä välineitä. Norjan joulukuisesta valoilmiöstä tein jo arvion, mutta voimme tässä vaiheessa todistaa vasta sen, että se ei ollut Venäjän ohjuslaukaisu ja / tai sen epäonnistuminen. Spekulaatioita sen oikeasta luonteesta riittää jopa siihen saakka, jossa vastakkain ovat hyvyys ja pahuus: Yhtäältä se voisi olla eliitin junailemaa salamyhkäistä H.A.A.R.P. -teknolgiaa maailmanhallituksen tueksi (Aseteknologiaa tai tuo UFO -lavastuksen valmistelu) ja toisaalta se olisi esim. jopa ystävällismielinen yhteydenotto avaruudesta... Joka tapauksessa ennen näkemätön ja mystinen ilmiö on kyseessä.

Tästä lavastetusta hyökkäyksestä puheenollen löysin mielenkiintoisen kohdan raamatusta:

Matteuksen evankeliumi 24."Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. 5 Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia. 6 Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. 7 Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. 8 Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua.9 "Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. 10 Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. 11 Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. 12 Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. 13 Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.

-----

Sanomat sodasta ja taistelun äänet?

Lavastettu UFO-hyökkäys ja mediarummutus (vrt. sikainfluessarummutus ja pelko) ja laser-aseet avaruudesta?

Kapina, sisällissota vai kolmas maailmansota?

http://www.threeworldwars.com/index.html

Nälänhätä ja maanjäristykset? Ruoan loppuminen kaupasta ja HAARP:n käyttö maanjäristyksiin?" Kirjoituksessani: Norjan viime joulukuinen valoilmiö kriittisessä ja valtavirtamedian propagandan kyseenalaistavassa syynissä.

---> Vaikeita ja uhkaavia enteitä ennustaa, mutta merkkejä on ainakin jonkinlaisesta kaaoksesta ilmassa, kun olemme nähneet nämä eliitin talousjärjestelmän manipulaatiot, false-flag -iskut ja mystisen salamyhkäiset suunnitelmat, joista tihkuu vaillinaista tietoa esille ollen kuitenkin usein tarpeeksi varoittavaa. Lisäksi on laajasti eliittiin suuttuneita ja olosuhteisiin pettyneitä ihmisiä valmiina näyttämään tunteensa käytännössä. Onneksi tietoisuus on tosiaan lisääntymässä maailmamme tilanteesta, jolloin valmistautuminen tulevaan paranee. Vastalääkkeiden kehittäminen onnistunee myös tehokkaammin, kun tietoisuus laajenee ymmärtämään näitä eliitin poliittistaloudellisia agendoja ja niiden luonteita ihmiskunnan vastaisina pahuuksina.

2 comments:

Anonymous said...

Olen kiitollinen, että olet huomioinut kommenttini. Arvostan suuresti sinun pitkälle menevää analyysia ja monipuolista tekstiä.

Viime aikoina olen paneutunut tähän tajunnan kehittymiseen ja 2012-hömppään. Luultavasti siinä on avain siihen, mikä on OIKEA NWO. Se ei luultavasti ole se täydellinen kontrolliyhteiskunta pelkän tekniikan avulla. Sitähän meille yritetään peloitella. Luultavasti se kontrolli tullaan saavuttamaan psykologisilla keinoilla. Meidät saadaan vapaaehtoisesti palvelemaan toisiamme ja "eliittiä". He eivät vain näytä silmissämme eliitiltä vain sen "kauniin yhteisön" johtajalta/johtajilta.

http://www.youtube.com/watch?v=bwL7VWqu0lA

Parhaiten alkuun pääsee ehkä lukemalla Vihreän Agendan:
http://green-agenda.com

Sieltä erityinen kohta:
http://green-agenda.com/globalconsciousness.html

Avaa silmät siihen, kuinka tämä kaikki vihreä ajattelutapa on tarkoituksellista ja sillä on agenda.

Talvilomallani törmäsin Inarissa uuteen minulle tuntemattomaan uskontoon. Kyltti löytyi kadun varresta, jossa luki "Bahá'í-yhdyskunta".

Lisätietoa: http://www.kolumbus.fi/bahai/espoofin/usko.html

Istuu aika kauniisti NWO:n suunnitelmaan yhdestä uskonnosta?

Heille on annettu myös erittäin merkittävä rooli pahuuden pesässä eli YK:ssa:
http://k5.bahai.fi/index.php?p=bahait_YKssa

YK haluaa myös suojella tätä uskontoa: http://k5.bahai.fi/index.php?p=vainot_iranissa

Tässä myös vähän lisätietoa kristillisestä näkökulmasta:
http://www.youtube.com/watch?v=qcN7X1-X_2o&feature=related

Videossa mainittu World Teacher-metodi voitaisiin hyvin toteuttaa H.A.A.R.P:in avulla, jos sillä pystytään ohjailemaan ihmisten ajatuksia.

Onko se World Teacher sitten ihminen vai "alien". Tärkein asia tuntuu vain olevan, että Juutalaiset, Kristinusko ja Islamin usko saadaan pyyhittyä pois maailmankartalta.

Ehkä meille esitellään ystävällismielinen "alien", joka kertoo uskonnoista "totuuden".

Ehkä voi olla, että eliitti saa aikaan kolmannen maailmansodan Lähi-idässä ja syyttää uskontoja.

http://www.youtube.com/watch?v=HAz30mbxhWc

Ja kun tilalle tuodaan yksi maailmanuskonto, niin sotia ei voi enää olla.

Tässä vielä pieni huomio Greenpeacen ja Bahá'í-uskonnon yhteistyöstä Suomessa. Sattumaa vai yhteistyötä??

"perjantaina tarkistettiin boikotin rajauksia ja kuultiin muun muassa tuore tieto siitä keitä paliskuntien poroisäntiä oli osallistunut samana päivänä Inarin Bahai-keskuksessa järjestettyyn Greenpeacen tilannepalaveriin."

http://www.greenpeace.org/finland/fi/uutiset/nellimin-metsaekiista-mistae-ol

Mika said...

Kiitos taas Markku kommentista ja sen runsaista linkeistä kiinnostavan tiedon äärelle. Täytyypä tutustua paremmin ja varmaan noistakin jotain saatan jatkossa mainita kirjoitteluni yhteydessä...