Thursday, April 22, 2010

Illuminatin maailman kriisiyttämis- ja alistamisteot NWO -agendaansa varten: Puolan presidentin ja hallinnon joukkokuolema "lento-onnettomuudessa"

Nyt on kulunut riittävästi tutkimusaikaa ja tiedonkeräilymateriaalin kartuttamista, että tässä on viimein pitkä ja perinpohjainen jatko-osa edelliselle ko. aihepiirin kirjoitukselleni Illuminatin maailman kriisiyttämis- ja alistamisteot NWO -agendaansa varten: Pommi-iskut Moskovan metroon. Tässä kirjoituksessani läpikäyty Puolan presidentin ja hallinnon joukkokuoleman aiheuttanut lentokoneturma on jo arvioitu tahallaan aiheutetuksi täsmäiskuksi mm. Puolaa vastaan ja tarkastellaanpa nyt yhteenvetäen ja analysoiden miten se näyttää olevan mahdollista ja mitä kaikkea voimme sen avulla havaita koko NWO -prosessista. Havaitsemme heti aluksi alla olevasta materiaalista, että kaikki ei ole aivan sitä, miltä ensinäkemältä voisi vaikuttaa. Ollaanpa siis tarkkana! Huolellisuudesta huolimatta emme voi kuitenkaan selvittää saatavilla olevan materiaalin pohjalta täsmällisesti oikeaa agendan kuvaa, mutta hyviä suuntaviivoja kokonaiskuvan hahmottamiseksi saamme jo aikaiseksi tässäkin. Tähän aluksi valtavirtamedian näkemystä:

Valtavirtamedia ---> Hesarin juttuja: Puolan presidentti kuoli lento-onnettomuudessa Venäjällä, Suomessa samaan koneeseen pääsee kahdeksan ministeriä, Kaczynski nousi tv:n lapsitähdestä presidentiksi, Smolenskin lento-onnettomuuden syy ei ollut tekninen vika, Syyttäjä: Puolalaislentäjää ei painostettu laskeutumaan, Lennonjohto: Puolalaislentäjät kieltäytyivät kuuntelemasta, Puolan lentoturman uhreja muistetaan, Katyn nousi puheenaiheeksi Venäjällä, Medvedev lentää tuhkasta piittaamatta hautajaisiin Krakovaan ja Puolan presidenttipari haudattiin maailman johtajien poissaollessa.

Näistä jutuista joitakin osuvia lukijakommentteja omien kommenttieni kera:

"Puolan presidentti oli menossa Smolenskin muistotilaisuuteen, missä muistettiin Katyn kansamurhaa, jolloin neuvostosotilaat lahtasivat tuhansia puolalaisia siviileitä.Jotenkin paha tunne, ettei tämä lentoturma ollut onnettomuus..."

"Outoa, miten juuri Katynin muistotilaisuuden jälkeen Puolan presidentin kone putoaa, ja vieläpä Tupolevilla...Venäjällä osataan."

"Puolan presidentti kuolee matkalla Katynin joukkomurhan 70-v muistotilaisuuteen Venäjällä. Tuskin voi olla enää surullisempaa yhteensattumaa."

"Mahtaakohan olla FSB:n masinoima sabotaasi?" ---> Nämä neljä ensimmäistä lukijakommenttia olettavat liian suoraan russofobisten lasien läpi katseltuna, että Venäjä olisi ollut yksin koko onnettomuuden junailun takana. Tämä on virheellinen lähtökohta, vaikka Venäjällä olisi ollutkin osallisuutta tapahtuman muodostamisessa. Toisaalta meidän täytyy huomata tässä se, että tämä on voinut olla myös huomattavan suora Venäjän mustamaalaamisyritys, kun tämä turma voidaan epäilyttävästi liittää tuohon Katynin muistotilaisuuteen. Jatkakaamme kuitenkin eteen päin alla oleviin lisävalaistusta tuoviin seikkoihin.

"Myös muualla maailmassa kuten esim. USA:ssa on tapahtunut paljon lento-onnettomuuksia joissa on kuollut niin poliitikkoja kuin myös muita kuuluisuuden henkilöitä." ---> On selvää, että Illuminati jo esilletuodussa valossa ja olemuksessaan voi ja haluaakin tuhota keinoilla millä tahansa (Mutta toki niin vaivihkaa kuin mahdollista luonnollisiksi tai "onnettomuus"kuolemiksi teot pukien) tuhota agendojansa ja olemassaoloansa uhkaavat vaarat eli ihmiset ja ihmisryhmät. Tällaisten lento-onnettomuuksien varjolla tällaista likvidointia voidaan tehdä yllättävänkin ns. huomaamattomasti, mutta tässä tapauksessa toki on jo lähtökohtaisesti hyvin epäilyttävää ja tavallaan paljastavaa kuolleiden päättäjien suuri määrä kertarysäyksellä.

"Venäjä sekaantui jo Kirgiisian vallankaappaukseen. Nyt kuoli Puolan presidentti. "Kaczynski seurueineen oli matkalla Smolenskin lähellä sijaitsevaan Katyniin osallistuakseen toisen maailmansodan aikana murhattujen puolalaisupseerien muistotilaisuuteen." Historian ironiaa. Mutta kyllähän tuollaisia inhimillisiä erehdyksiä sattuu sumussa, varsinkin jos lentäjien työtä ei helpota esim "vahingossa" väärin asennetut lähestymisvalot tms. Sattuuhan sitä tekevälle, venäjällä varsinkin tuntuu hämmentäviä sattumia tapahtuvan." ---> Kirgisian vallankaappauskin on osa suurta globaalia poliittista peliä, jonka havainnollistan alla olevan materiaalin pohjalta. Tässä kommentissa tuodaan hyvänä havaintona esille se, miten tuo lento-onnettomuus on voitu hyvinkin toteuttaa: Jokin tekninen tahallaan aiheutettu pieni virhesäätö voi kertautua äärimmäisissä oloissa suuresti onnettomuusriskiä korostavaksi ja aiheuttavaksi. On myös arveltu sitä, että koneen pilotti oli lahjottu / kiristetty toimija-agentti, joka lopulta tahallaan ns. joutui toteuttamaan onnettomuuden ja vaikeat olosuhteet toimivat siinä helppona tekosyynä pukea teko "onnettomuudeksi"; muka neljättä kertaa yritti laskeutumista ja KABOOMM!!

"Kaczynskin presidenttikaudesta jää ristiriitainen muisto. Hän nousi valtaan yhdessä pääministeriksi nousseen veljensä kanssa vaaleissa, jotka jakoivat kansan vanhoillisiin ja uudistusmielisiin. Kaczynskit aiheuttivat Puolan kansainväliselle maineelle valtavaa hallaa liittoutuessaan kiihkouskonnollisen änkyräoikeiston kanssa ja mm. sabotoidessaan eurooppalaista yhteistyötä.

Seuraaviin vaaleihin mennessä puolalaiset olivat saaneet tarpeekseen maansa joutumisesta paarialuokkaan, ja äänestivät liberaalin oikeiston valtaan maanvyöryvoitolla. Ratkaisevassa asemassa olivat ne kaksi miljoonaa nuorta puolalaista, jotka opiskelevat tai työskentelevät muissa EU-maissa ja jotka olivat kyllästyneet lukemaan negatiivisia uutisia maastaan. Tänään pääministeri Tusk on yksi Euroopan arvostetuimpia valtionpäämiehiä, josta palkinnoksi Puola sai mm. EU-parlamentin puhemiehen paikan. Uusi presidentti tullee liberaalien leiristä, päättäen hankalan rinnakkaiselon ja erään harharetken Puolan historiassa.

Kazynskin eduksi voidaan kuitenkin lukea monia asioita. Ensinnäkin Puolan talous pidettiin kunnossa, ja taantumasta on selvitty säikähdyksellä. Vahvaa kasvua ennustetaan. Toiseksi Kazynski oli rohkea poliittinen toimija, joka ei pelännyt lausua vaikeistakaan aiheista. Asiattoman EU-kritiikin seassa oli myös asiaa, hän puolusti Baltian maiden asemaa sekä vaati Puolalle anteeksipyyntöä myös venäläisten tekemistä sotarikoksista. Se, että hänen matkansa pää liittyi viimeiseen, herättää ajatuksia. Toivottavasti tapaus tutkitaan perinpohjaisesti kansainvälisten tahojen toimesta, ja toivottavasti mitään pelottavaa ei paljastu." ---> Tässä pitkässä kommentissa Kaczynskin hallinnon luonne on pääosassa: Tässä vaiheessa voidaan todeta, että Kaczynskin hallinto näytti olevan sekä länsimielinen eli "oikeistolainen" (Täytyy taas huomauttaa, että tämä oikeisto - vasemmisto -jaottelu on harhaa ja oikeasti on olemassa paremminkin ylimystö vs alammaiset -jaottelu) että kansanmielinen, jonka takia Puolassa oltiin myös monia EU:n ja Maailmanpankin toimia vastaan. Siinä kommentojan havainnot pitävät kutinsa, mutta katsantokulma on NWO -agendasta tietämätön ja osuu siksi harhaan.

Täysin samat huomiot aukenevat paremmin esille NWO -agenda huomioiden seuraavasti: Pääministeri Tusk (Joka ei ollut onnettomuuskoneessa) näyttää Kaczynskistä poiketen olevan juuri sellainen johtaja Illuminatin mieleen, jolta puttuu tuo kansanmielisyys ja siinä valossa Illuminatille onkin ollut hyvin kannattavaa hankkiutua eroon Kaczynskin kansanmielisestä vaikutteesta poistamalla varmuuden vuoksi paljon koko ko. kööriä. Illuminati vihaa kansanmielisyyttä koko sydämestään, koska se on heidän globaalin politiikkansa este, missä nimenomaan halutaan maailmanhallitusta ja sen avulla tehtävissä unionikehityksissä kansallisvaltioita tyhjiin lypsämällä ja hyväksikäyttämällä, kunnes ne tuhotaan Illuminatin mielestä "tarpeettomina". Siksi tämän kommentoijan ajatusmaailma puhuu joko hyväntahtoisena hölmönä tai tarkoituksellisen pahana lopulta Illuminatin pussiin pelaten.

"Venäjällä on menossa jonkinlainen kevätoffensiivi ja se yrittää horjuttaa länsivaltojen reunoja. Kirgisia ja Puolan presidentin murhaaminen ovat samassa linjassa." ---> Tässä mennään myös osaltaan metsään arviossa, koska ei tunneta NWO -agendan sävyttämää maailman politiikkaa riittävän hyvin. Ja kuten tunnettua, sitä ei opita pelkästään valtavirtamediaa tutkimalla ja koulukirjoja lukemalla: Ne johtavat tarkoituksella juuri sen verran harhaan ja katselemaan kokonaiskuvan sijaan ns. lillukan varsia, että tärkeimmät havainnot totuudesta jäävät katveeseen. Tuo "kevätoffensiivi" pitää nähdä osana ko. globaalia peliä ja tässä vaiheessa tutkimusta vaikuttaa siltä, että Venäjä osaltaan puolustaa suvereeniuttaan tätä globaalia Illuminatin politiikkaa vastaan, minkä yksi päämäärä on tuhota Venäjä sekä ulkoa että sisältä alusmaakseen maailmanhallitustansa varten. Venäjää pyritään siksikin myös pelaamaan osaksi suunnitteilla olevaa Kolmatta maailmansotaa, missä jännitteiden muodostaminen sitä varten toki on mahdollista sekä Venäjän ulkopuolelta että sen sisältä päin; kysymys kuuluukin, että missä roolissa Venäjän ylin johto toimii?... Sitä emme riittävän yksiselitteisesti kykene vielä toteamaan.

Kuinka paljon Venäjän hallinto voisi siis olla osallisena tällaisessa pelissä: Voisiko olla niin, että Venäjän hallinto tarkoituksella oman suvereeniteettinsa varjolla pelaa itseään osaksi tuota mahdollista Kolmatta maailman sotaa vai onko se oikeasti niin kansanmielinen, että se tunnistaa NWO -agendan vaaran ja toimii sen mukaan suvereeniteettinsa puolustamiseksi? Mm. Käymälä -blogia lukemalla olen havainnut, että Venäjällä on niin vahvaa ja monipuolista kansallistunnetta ja -laatua, että tuskin kokonaan on kyse osallisuudesta lännen peleihin. Osaksi todennäköisesti kuitenkin, kun esim. Lyndon LaRouche on tunnistanut Venäjän ja sitä edeltäneen Neuvostoliiton hallinnoissa ko. Illuminatin eli Brittiläisen imperiumin agentteja (Mm. Mikhail Gorbatshov) tekemässä NWO -projektia edesauttavia tekoja. Kysymys siis kuuluu; kuinka paljon nykyisen Venäjän pääministeri Vladimir Putin ja presidentti Dmitri Medvedev olisivat lännen eliitin ohjaltavissa pelaamassa globaalia NWO -peliä ja kuinka paljon eivät?...

Haluan lainata tähän tuolta Käymälä -blogista hyvän ajatuksen, joka kuvaa omalla tavallaan hyvin sitä Illuminatin maaimankuvan tuottamaa vääristymää ja "henkeä" pesiytymässä ja juurtumassa yhä uutterammin osaksi länsimaiden systemaattisen tuhoavaa todellisuudentuntua. Sen kokevat oikealla tavalla äärimmäiseksi uhaksi sopivalla tavalla herkät sielut, jotka eivät ole vielä kokonaan tuhoutuneet tuohon rapautumisen sakkaan ja noosfäärisairauden mätään: "Istuin Kampin keskuksen kahvilassa tollon näköisenä ohikulkijoita tuijottaen. En pidä itseäni erityisen älykkäänä, mutta silti syntyi voimakas tunne siitä, että älykkyyttäni jotenkin rakenteellisesti ja yhteistuumin loukataan. Että tämä on organisoitua koko yhteiskunnan tasolla tapahtuvaa pilaa, jonka kohde on jotenkin matemaattisen täsmällisesti juuri minä. Olen tiukasti lihana heidän piikissään... tai pilkissään... vaikka kuinka kiemurtelisin. On jotenkin tämän maailmanrakenteen tasolla varmistettu, että jokainen kalikka varmasti kalahtaa. Tämän kansakunnan perverssin huumorintajun ytimessä on jotakin sellaista mitä en kenties milloinkaan tule oivaltamaan. Suomalaiset ovat yllättävän kova luu ja heitä olisi helppo kunnioittaa ja arvostaa tai ainakin pelätä, ellei itse sattuisi olemaan yksi - kenties kaikista pahnanpohjimmaisin - heistä.".

"Katsoin wikipedian sivuilta (engl.) Puolan viimeaikaisia politiikan kuvioita. Kieroutuneesti ajatellen voitaisiin sanoa, että sattuipas onnettomuus ajankohdaltaan "sopivasti" (muutenkin kuin tuon muistotilaisuuden suhteen). Nyt edesmennyt presidentti on käyttänyt veto-oikeuttaan monesti (jarruna "edistykselle"). Hän on ollut pääministerin kanssa eri linjoilla monissa perustavista kysymyksissä, liittyen mm. EU sopimuksiin, rahaliittoon ja presidentin valtaoikeuksiin." ---> Niinpä: Tuo "edistyksen" vastaisuus oli juurikin hyvin paljon samalla kertaa Illuminatin ja sen NWO -projektin vastaisuutta. Tiesi Kaczynski siitä tai ei. Siitä emme voi olla varmoja. Näyttää kuitenkin siltä, että hän olisi ollut tietoisesti vastaan, mutta olisiko sekin sitten ollut "vain" ovelaa peliä; uhrata itsensä ja hallintonsa tekeytymällä kuolemallaan jännitteen aiheuttajaksi idän ja lännen välille globaalilla poliittisella kentällä?... Ja siksi nyt siis tämä turma olisi ollut eräänlainen Illuminatin ja Kaczynskin porukoiden yhteistuumissa tehty uhrausmeno pelkästään "huvin" vuoksi ja Venäjän asettelemiseksi paremmin pelipöydälle mm. Kolmatta maailmansotaa varten, kun nyt sattui mukavasti tuo Katynin vuosipäiväkin hollille? Venäjä puolustautuisi nyt sitä vastaan näyttämällä mahdollisimman selkeästi tutkivansa tapausta rehellisesti ja perinpohjin (Kuten mm. Putin on hetimiten sanonutkin), jotta sitä ei mustamaalattaisi "onnettomuuden" takana vehkeileväksi...

"Puolassa liikkunut tietoja että kone suorittamassa neljättä lähestymisyritystä kolmen edellisen epäonnistuttua. Kuulostaa vaikeuksien hakemiselta." ---> Niinpä, hyvin epäilyttävää tässä "onnettomuudessa" on liian paljon, jotta se mitenkään olisi vain pelkkä onnettomuus. Ja vaikka se sitä olisikin ollut, niin se on nyt vaikuttanut koko Euraasian poliittiseen kenttään merkittävästi ja pysyvästi. Hyvin selkeästi "onnettomuudesta" näyttää olevan hyötyä Illuminatille!

"Epäilemättä tämän päivän akateemisesti pätevin valtionjohtaja. Suuret EU-maat ja niiden massahämäysvälineet tahtoivat antaa hänestä mielipuolisen ja oudon linnun kuvan. Kaczynski kun taisteli kaikkien kansojen tasavertaisuuden puolesta EU:ssa." ---> Kuten sanottua, niin Kaczynskin kansanmielisyys oli este joka tapauksessa Illuminatin EU -projektillekin, joten siinä mielessä Illuminatin omistamassa valtavirtamediassa oli luontevaa tavalla tai toisella mustamaalata Kaczynskin hallintoa. Hyväuskoiset hölmöt tietenkin olivat "kybällä" mukana siinäkin, kun uskovat yhä edelleenkin esim. EU:n olevan jonkinlaisen poliittistaloudellisen paratiisin tai vähintään rauhansataman kaikkine ihanuuksineen vailla tietoa saatanallisesta Illuminatista sen kaiken takana.

"Minusta taas oli mielenkiintoista saada tietää että juuri ennen Kaczynskin koneen laskeutumista samalla lentokentällä kävi FSB:n miehiä havittäjällä, joka sitten katosi. HMMM... New York Times'in mukaan kone räjähti ilmassa. (perustui silminnäkijähavaintoon) Toinen silminnäkijä, puolalainen kansanedustaja, joka sattuman oikusta oli tullut paikalle junalla, oli tapahtuman sattuessa jo Katynissa ja hänen kertomuksensa mukaan paikalla ei ollut sumua ja aurinko paistoi. Hän ihmetteli miksei laskeutumislupaa annettu." ---> Niin, tällaiset voisivat kyllä viitata myös FSB:n mukana oloon onnettomuuden junailemisessa. Mahdotonta on kuitenkin todistaa tällaisia käytännön tapahtumia vedenpitävästi ja tieteellisen tarkasti. On kuitenkin aivan viime havainnoissa tullut esille, että Venäjän armeija olisi heti onnettomuuspaikalle tultuaan ns. viimeistellyt tuhon tappamalla kaikki loput eloon jääneet.

"Juu, voi toki epäillä, mutta tämä sairaalloinen epäily on taas saanut kohtuuttomat mitat. Venäjä on ollut tässä tapauksessa hyvin yhteistyöhaluinen - esimerkiksi mustat laatikot annettiin heti puolalaisille, mikä ei ole normaali käytäntö. Puolan tuntien, mikäli puolalaisilla tai heidän amerikkalaisystävillään olisi mitään syytä epäillä Venäjän aiheuttaneen lentoturman, olisi tästä nostettu melkoinen meteli jo nyt. Tällä hetkellä kaikki viittaa siihen, että puolalainen lentokapteeni on tehnyt virheen. Kaikki viittaa myös siihen, etteivät jotkut pysty ajattelemaan normaalisti ryssävihaltaan." ---> Niin, tässä Venäjä siis ainakin näyttää olevan yhteistyöhaluinen. Lisäksi on toki huomattava, että ryssäviha hämärtää asioiden arvioimista ja havaitsemista. Ko. lentokapteenin tekemä virhe on myös voinut olla ns. itse tahallaan aiheutettu: Kuten on tullut ilmi, niin kapteenia on voitu esim. kiristää hänen perheensä / omaistensa tappamisella, jos hän ei itse aiheuta ko. "onnettomuutta". Tämä olisi kätevin tapa peittää teon jäljet onnettomuudeksi, kun ei voida koskaan löytää käytännön merkkejä tahallisesta teosta, vaikka se olisikin tahallaan tehty vaikeiden olosuhteiden edesauttamana. Onnettomuustutkinnassakin voidaan käyttää niin monella tavalla aineistoja sabotoivia - vääristäviä tutkimusryhmiä ja -menetelmiä, joiden avulla saadaan harhauttava lumetutkimus. Loogisinta ei siis lopulta ole tutkia niinkään itse onnettomuutta, vaan sen globaaleja kytköksiä, vaikutuksia ja seurauksia strategisella poliittisella kentällä. On tarkkailtava kokonaisuutta ja rivien välistä dynamiikkaakin eikä pelkästään ns. tekeviä käsiä.

"Muistellaan myös, että Puola oli aikeissa presidenttinsä johdolla olla liittymättä euroon - Puolan talous kun on ainoa EU-maa, missä talous viime vuonna kasvoi. Presidentti oli myös aivan äskettäin nimennyt maansa keskuspankin johtoon euroskeptikon (kuoli samassa "onnettomuudessa") - eikä Puola ollut aikeissa ottaa IMF:ää talouttaan ohjailemaan... eikä pidä unohtaa sitäkään, että EU-maista juuri Puolassa sikaflunssaan, rokotteisiin jne. suhtauduttiin kaikkein skeptisimmin - maanjohtoa myöten...Ja sattuipa sitten erittäin kummallinen onnettomuus ja seuraavaksi presidentiksi onkin jo arvailtu bilderbergiläistä - eli Puola luopuu rahastaan, ottaa lisää velkaa jne... Google: Polish President Murdered In Staged Plane Crash?" ---> Aluksi tuosta googletetusta tekstistä muutama paljonpuhuva lainaus: "Whenever politicians die “accidentally”, it’s worthwhile to see if the deceased politicians had been doing anything that may have angered the Jews or the New World Order, which in Europe takes the form of the European Union (EU), whose main goals include forcing all European nations under its control to have a single currency and to allow an unlimited flood of immigrants from the Third World", "In moving to weaken the zloty, Poland’s leadership was placing the interests of the people of Poland ahead of the interests of the European collective known as the European Union. Then, the next day, the president of Poland dies in a plane crash along with numerous other top leaders, including the president of the National Bank.”, "The trip to Smolensk was to honor the memory of Polish POWs murdered by the Communists during World War Two. The Jews don’t like any “competition” to their Holocaust. The Jews want to pretend that they are the world’s ultimate victims and deserving of the world’s eternal sympathy, which invariably includes a ban on all criticism of the Jews or Israel. Kaczynski was not only throwing a spotlight on a mass murder by Communists; he was throwing a spotlight on a mass murder by Communist Jews. Jews played a key role in Communism, and Jews were often the commissars who were shooting defenseless dissidents and POWs. President Kaczynski had promised to go after Communist murderers, who had killed Poles during the long Communist occupation. Many of those war criminals were Jews, some of whom are still living in Israel or the United States." ".

Huomaamme siitä ainakin kolme tärkeää pointtia: Likvidoitujen poliitikkojen tekemisistä löytyy paljon Illuminatia ja heidän NWO -agendaansa haitanneita tekoja, joista oli päästävä eroon keinolla millä tahansa. Puolan likvidoitu johto teki juuri sellaisia haittaavia tekoja mm. talouspolitiikkansa puitteissa ja kansanmielisyyttä korostavien poliittisten valintojen kautta. Juutalais-kommunismi -yhteys on mielenkiintoinen ja tärkeä pointti, missä havaitsemme juuri sen, miten Illuminati toimi sekä fasismin että kommunismin taustalla pelaamassa peliä myös tekemällä poliittiselle kentälle heitä hyödyttävän antisemitismi-ansan. Se toimii Illuminatin käsikassarana käännettäessä huomioita pois oikeista asioista (Eli NWO:n vastustamisesta ja kritisoimisesta) syyttämällä tarvittaessa antisemitismistä. Juuri siksi esim. juuri Lyndon LaRouchen kaltaisia henkilöitä on syytetty antisemitismistä, vaikka kyse ei ole ollut siitä, vaan oikean kokonaiskuvan paljastamisesta, jossa pääsaatana on Brittiläisen imperiumin eli Illuminatin porukat ja siellä on muitakin kuin vain juutalaisia, vaikka heitä siinä onkin paljon mukana.

Käykääpä lukemassa tuosta "Puolan lentoturman uhreja muistetaan" -jutusta tämän ym. lukijakommentoijan aloittama väittely NWO:sta, jossa vastaväittelijänä oli tuon alla olevan hallusinaatiokommentin suoltanut nukkuva lammas. Ko. alla oleva lainaus häneltä kertoo osaltaan siitä, miten NWO -agendaa paljastaviin ja kritisoiviin ihmisiin suhtaudutaan sellaisten henkilöiden toimesta, jotka perustavat maailmankuvansa täydellisesti valtavirtamedian ja koulutussysteemin luomaan kuvaan ilman tarvittavaa kritiikkiä. Aluksi hän lainaa meitä "salaliittoteoreetikkoja":

"http://www.youtube.com/watch?v=PxIFh3NkE vM

Huhutaan että videon kuvaaja joutui ensin ammutuksi pari päivää tuon videon levittämisen jälkeen, jonka jälkeen hänet puukotettiin sairaalassa. Puukotus on okkultisesti oikein oppisesti tehty, jos lukee näitä "lammasvihaajien" sivuja. http://www.abovetopsecret.com/forum/thre ad561680/pg4

Englanninkielen taidottomille salaliittouskovaisten psykologiaa miettiville suosittelen lukemaan tähän liittyen nämä:http://nwohavaintoja.blogspot.com/2010/0 4/smolenskin-lentoturma-alueella-kuultii n.htmlhttp://nwohavaintoja.blogspot.com/2010/0 4/videoanalyysi-paljastaa-smolenskin.htm l

Nämä salaliittoteoreetikot ovat kyllä niin pihalla elämästä kuin olla ja voi. Vääristelevät historiaa minkä kerkiävät, tästä itseäni ärsyttäväksi esimerkiksi voisi mainita RMS Lusitanian. Luulisi kaikkien kansainvälisesti korkealaatuiseksi tunnustetun peruskoulunkin käyneen suomalaisen tietävän, että Natsi-Saksa sen upotti ei Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu. Nämä kuitenkaan eivät, vaan väittävät hörhökirjailija David Icken johdolla, että se oli "false-flag" isku kuten kymmenet muutkin kansainvälisten terroristijärjestöjen tekemät iskut... Kuitenkaan heillä ei ole mitään muita todisteita näistä "false flag"-operaatioista kuin syvä viha USA:ta ja läntistä kulttuuria vastaan, vaikka tämä kulttuuri elättää heidätkin!

En kyllä itse panisi pahaksi, jos sananvapautta vähän karsittaisiin internetissä niin, että saataisiin lasten silmistä pois tällaiset provokatiiviset hörhöjutut. En halua että nyt 7-vuotias lapseni törmää muutaman vuoden kuluttua ensimmäistä kouluesitelmää Puolasta tekiessään näihin hörhösivuihin." ---> Jo pelkästään se, että väittää tätä "salaliittoteoretisointia" USA:ta ja läntistä kulttuuria kohtaan suunnatuksi vihaksi on täydellisesti harhaan ja väärin suunnattu huomio. Kyse ei ole siitä, vaan niiden taustalla häärivän "varjohallinnon" eli Illuminatin kritisoinnista ja paljastamisesta! Länsimainen kulttuuri on vapautettava heidän saatanallisesta syleilystään sille oikeasti kuuluvalle uralle kohti uutta renessanssia ilman uusfeodaalista tyranniaa havittelevaa oligarkiaa! Tuo loppuhuomio on myös tosi vaarallinen ja itse asiassa suoraan Illuminatin pussiin pelaavaa tyhmyyttä, joka loppupeleissä kuvastaa sellaista sairasta ja pahuutta tihkuvaa ihmismieltä, joka olettaa olevan olemassa ns. ajatusrikoksia ja ihannoi diktatuurillista tyranniaa!

Onneksi ko. keskusteluketjussa ko. vastaväittäjä "salaliittoteoreetikko" pistää tuollaiselle ihmiskunnan pelastumista haittaavalle idiootille luun kurkkuun toteamalla hänen puheensa olevan "vain" orwellilaista new speak -jorinaa. Sellaisen parissa mielenvankilassaan olevat valtavirtamedia- ja koulutussysteemiuskovaiset eivät kykene havaitsemaan maailman kokonaiskuvan luonnetta riittävän oikealla tavalla ja syyllistyvät siten tuomitsemaan väärin perustein maailmaa paremmin ja rohkeammin katsovat "väärinajattelijoiksi" leimaamalla heidät salaliittohörhöiksi. Juuri niinkuin Orwellin romaanissa 1984! Tai kuten silloisessa Neuvostoliitossa. Illuminatihan on opetellut NWO -projektinsa kautta rakentamaansa maailmanhallitusta mm. sekä natsi-Saksan että Neuvostoliiton avuilla ja ko. NWO -tyranniaan on tulossa piirteitä kummastakin eri tavoin sovellettuna. Ja on hyvin pitkälle jo tullutkin, kuten mm. Obaman terveydenhuoltouudistus kuvastaa osaltaan ko. natsi-kommunistilakien vyöryttämistä.

Niinpä "salaliittohörhöily" tulee väistämättä lähitulevaisuudessa murtautumaan ennemmin tai myöhemmin kaikkein merkittävimmäksi poliittiseksi voimaksi, joka ilmenee viimeistään siinä vaiheessa, kun länsimainen sivilisaatio on riittävän pitkälle tuhoutunut Illuminatin sairaassa käsittelyssä. Se on kait se hinta sitten, mihin on joutuminen ennen kuin ihmiskunta riittävällä tavalla tajuaa oman hölmöilynsä seuraukset. Siitä voi sitten olla vain paha alkaa menemään enää uutta parempaa kohti ja peli on ns. menetetty ehkä jopa moneksi sukupolveksi... Lyndon LaRouchekin varoittaa, että Iraniin hyökkääminen voisi aloittaa jopa ns. 100 -vuotisen globaalin sodan.

Sivilisaation rapautumista ei ole joka tapauksessa kiva katsella, kun sen on omilla silmillään nyt hyvien syiden ja loogisten havaintojen avulla huomannut ja kuinka on siksi ymmärtänyt sen prosessin kestäneen jo omaa elämäänikin paljon kauemmin monelta osaltaan. Siinä onkin myös tärkeä pointti ihmisille; nykymaailman tilaa pitää osata ajatella omaa elämäänsä ja tähän asti tuntemaansa maailmankuvaa paljon pidemmälle (Sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen saakka) niin monella eri tavalla ja niin rohkeasti lähes kaikkea tuttua kyseenalaistamalla!

"Onpas aikoihin eletty lapsuudestani 80-luvulta. Venäjä myöntää joukkomurhan ja piiskaa itseään näyttämällä siitä dokkareita telkkarissa. Samaan aikaan lapsuuteni sankarivaltio USA hautoo omaa 9/11-luurankoaan kaapissa eikä päästä koko aihetta mediaan kansan suuresta painostuksesta huolimatta." ---> Onkin tavallaan jopa huvittavaa havaita, kuinka pelinkentän komponentit näyttävät vaihtaneet jopa totaalisesti paikkaansa ihan vain 30 vuoden aikana. Venäjä on kuitenkin tuntemattomampi kysymysmerkki tässä verrattuna Yhdysvaltoihin, sillä vaikuttaa esilletulleen perusteella siltä, että Venäjäkin oli mukana tuossa Puolan johdon likvidoinnissa. Mistä siis on kyse, kun Venäjän ylin johto haluaa pitää yllä kuvaa suuresta myötätunnosta Puolaa kohtaan? Onko se yritystä yhtäältä peitellä hämärätoimia aina Venäjän huipulta saakka vai osa rehellistä sisäpoliittista taistelua Venäjän sisälläkin toimivia Illuminatin agentteja vastaan, missä myötätunnon osoitus olisi taisteluaseen osa; ilmoitus Illuminatille, että me olemme teitä vastaan...?

" "Mitä 9/11 luurankoa? Jos tarkoitat salaliittoteoreetikoiden "paljastuksia", niin eipä niistä pulaa medioissa ole ollut." (--> vastaus): USA:n hallinnon osuudesta 9/11 iskuun on keskustelu vain internetissä, ei ns. valtamediassa. Esimerkiksi YLE ei ole lähettänyt monessa maassa kuten Italiassa näytettyä raporttia, joka kyseenalaistaa ns. virallisen teorian luotettavuuden. Tämä on YLE:ltä ilman muuta poliittinen valinta, koska suhteita USA:aan ei haluta vaarantaa." ---> Tämäkin on hyvä muistaa! Nythän ollaan varoittamassa myös juuri siitä, että jokin uusi valtava false-flag -isku olisi tulossa Illuminatin toimesta, mikä saattaisi olla esim. Barack Obaman murha tai jokin iso pommiattentaatti jopa ydinaseiskusta lähtien tai molemmat...

Vaihtoehtomedia -->

LaRouche PAC: Plane Crash In Russia Wipes Out Polish Government, LaRouche Warns: Polish Plane Crash Part of Assassination Environment For British Hit on Obama ja Putin Leads Mourning, At a Moment of Redemption In Polish-Russian Relations.

Näistä joitakin lainauksia (Huomaamme niistä mm. sen, kuinka Lyndon tähdentää maailman tapahtumia muokattavan nyt tässäkin ei pelkästään Venäjän, vaan myös USA:n suvereeniteettiä uhaten; olosuhteita muokataan juurikin mm. kohti Barack Obaman tappamista, jonka Lyndon näkee yhtenä lähtölaukauksena USA:n tuholle ja maailman vajoamiselle "uuteen pimeään aikaan"):

" "The particular event of notability is the crash of a Polish government military airliner, in Russia, after the Russians from Moscow, had told the Polish pilot of a military aircraft, not to attempt to land, but to land instead in Moscow or Minsk—it was too dangerous. The plane, with about 97 passengers, had the full complement of the Polish Presidential government in the plane. The pilot stubbornly overruled the warning from Moscow, and proceeded with four attempts at landing—and everybody's dead.

"Now, this event is not an isolated event. When a Polish pilot, a military pilot, entrusted with the Presidential government, overrides an order, a warning given on Russian territory, for Russian landing on weather conditions and proceeds, and gets everybody killed, you have to think—you have to think."

" "This is part of the death threat, or the environment of the death threat, to President Obama. You're in a situation, where the nearest comparison, to the present situation, internationally, is the assassination of President Kennedy. In such an operation, remember, you've got to assess the situation the way I do. Forget all these newspaper and similar kind of whodunit nonsense! It doesn't work that way. When you're going to assassinate the President of the United States, you run a number of operations, which create an atmosphere of instability, a dynamic, which enables you to at least have a fighting chance of covering up who did what to whom."

" "You're in such a situation, now. Tiddlywinks time is over! The entire Polish government has just been wiped out, by one act of folly, which never should have happened. You're in that kind of period. The entire financial system of the world is collapsing, disintegrating. It's hopeless. The present world situation is absolutely hopeless. Now, they couldn't solve it, but we have to solve it. The present measures are hopeless, finished, it's over. And that's what we have to deal with. And we have to think in those terms, and get off the kind of tiddlywinks thinking, that often goes on. You can't say, "Well, there's this, I can explain it this way, I can spin it this way, I could spin it that way"—this kind of nonsense. We're dealing with real history. Not with fun and games."

" "So, in that setting, which we are now facing, a prospective assassination of the President of the United States, and in this matter he's his foremost enemy, after the British. The British want to get rid of him!" "

Infowars: Poland’s Leaders Move to Weaken Currency, Then Die in Plane Crash

Alex Jones Channel: Webster Tarpley Breaks Down Mysterious Polish President Kaczynski's Death on Alex Jones TV: A B (Alexin medioissa on yllättävän vähän infoa tästä tapauksesta, mutta Lyndonin porukoissa aikaisemmin ollut Webster Tarpley osaa tässä hyvin kertoa tilanteesta mm. ottamalla samojakin seikkoja esille, mitä minä tuossa yllä. Lisäksi Webster ottaa esille Iranin tilanteen ja siihen liittyvän false-flag attentaatin mahdollisuuden USA:n maaperällä. Esille tulevat tässä mm. se, kuinka viime kesän länsieliitin edesauttama ja haluama vihreä vallankumous epäonnistui Iranissa ja siksi Illuminati haluaisi seuraavaksi siirtyä Iranin nykyhallinnon kaatamisessa sotaisempiin toimiin, jossa auttaa Illuminatin uskollinen käsikassara Israel ja lisäapua tulisi juuri myös Iranin syyttämiseksi tehtävästä false-flag -iskusta, joka tehtäisiin mahdollisesti jopa ydinpommeilla. Lopputuloksena olisi Kolmas maailmansota, joka saattaisi Lyndon LaRouchen varoituksen mukaan kestää tyyliin 100 vuotta...).


Siitä joitakin lainauksia (Tämä aineisto onkin syytä asettaa tarkkaan kontrastoivaan asemaan muihin esilletuomiini informaatioihin verrattuna; katsokaapa lainausten lopussa omat arvioni):

"Most important to note about the loss of Poland’s pro-US government in this “decapitation” move is Moscow’s successful outmaneuvering the Americans once again, and as we had previously reported on in our April 8th report titled “Russia Moves Against US In Kyrgyzstan, Thailand As World War III Nears” and with today’s event adds Poland to Ukraine and Kyrgyzstan as previously US backed Nations rolled back into Russia’s orbit."

"Potentially catastrophic to American war aims in these latest Russian Great Game moves is the loss of their main air force supply base in Kyrgyzstan as the new pro-Kremlin leadership in this most vital of Central Asian Nations has begun actions to eject the United States from their country causing the US military to cancel all flights into their Manus airbase located their."

"The last pro-American government established to “contain” Russia that is left standing is Georgia, but from new reports coming from there may not last much longer against Moscow’s onslaught against Obama, and as we can read as reported by Russia’s RIA Novosti News Service:

"With all of those Nations previously backing the United States moves against Russia now having fallen, or being prepared to fall, the Great Game moves by these major powers to capture and control the vital oil and gas fields of Central Asia, and their associated pipelines to the West, now appears to be Moscow’s to lose.

And it should not go unnoticed that barely 24 hours prior to the killing of Poland’s President that Medvedev launched what is going to be the longest sub-sea pipeline in the world linking the vast oil and gas wealth controlled by Russia to Germany which had been specifically designed to cut-out the now dead Polish government who had dared to back the US against a very dangerous Russian bear.
" ---> Havaitsemme siis sen, kuinka nämä nähtävästi Venäjän viranomaisia varten tehdyt raporttiaineistot pitävät esilletullutta nimenomaan USA vastaan Venäjä -tilanteena hyvin pitkälle, ja nyt Venäjä olisi pääsemässä niskan päälle tämän lento-onettomuuden takia. Raporteissa ei silti suoraan sanota, että Venäjä olisi ollut onnettomuuden junailun takana. Tuodaan kuitenkin esille se, että Kaczynski oli länsimielinen ja Venäjän vastainen ja onnettomuus toi helpostusta asiaan Venäjän kannalta katsottuna. Tässä muistakaamme yllä esilletuomani Venäjään liittyen!

Tässä kohtaa Sorcha Faal arvioi tilannetta siis pikemminkin ilman suoraa viittausta Illuminatiin ja heidän NWO -projektiinsa, vaan siinä tarkastellaan lähinnä heidän pelinappuloitaan; USA ja Venäjä. Tässä mielessä havaintoa voidaan jatkaa tuollaisesta näkökulmasta näin: Puolan lisäksi, Kirgisia, Ukraina ja Thaimaa ovat myös hylänneet länsimielisyyden hallinnoistaan ja siten käytännössä USA:n. Kirgisiassa ja Thaimaassahan on ollut viime aikoina myös kansalaisten suurta levottomuutta ja vallankumousta pois tästä länsimielisyydestä ja Sorcha Faal tähdentää tilalle tulleen juuri Venäjän vaikutuksen ja itse Venäjä on näin saatettu pois lännen kuristavasta "halausotteesta". Tässä mielessä havainto olisi siis se, että Venäjä olisi pyrkimässä pois siis myös koko Illuminatin otteesta, vaikka sen sisällä on edelleen voimia sen käsikassarana.

Ukrainasta haluan mainita tässä välissä lisää, sillä viime vuoden lopussahan tässä kirjoituksessani (Sikainfluenssa ja H1N1 -rokote kansanhallinta-aseena: Informaatiota NWO -pahuutta vastaan - Osa 3 (Ukraina) ) toin esille siellä velloneen sikainfluenssa-aaltoon liittyneen merkillisen tautiepidemian ja sen liittymisen tämän vuoden alussa pidettyihin ko. maan presidentin vaaleihin. Nyt näin jälkeen päin näemmekin juuri sen, kuinka ensinnäkin tuo tautiepidemia oli nähtävästi lähinnä saatanallista presidentinvaalipropagandaa eli siis suureksi osaksi valetta (Koska mitään vakavaa ei sitten enää loppuvuoden jälkeen taudin olemuksessa tapahtunutkaan, vaikka tilanteen piti olla äärimmäisen leviävän yms.), jonka turvin länsimielinen eli Illuminatin johdatuksessa oleva Julia Tymoshenko pyrki valheellisesti esiintymään kansanmielisenä ehdokkaana (Muistamme hänen typerän teennäiset poseerauskuvat sairaaloissa yms. kasvosuojus päällään ko. epidemian takia).
.
Lopulta länsimielisyyden hylännyt vastaehdokas Viktor Janukovytš voitti (Eipä kuitenkaan voittanut Lyndon LaRouchen toivoma Natalia Vitrenko ja viitaten vielä tuohon marraskuun kirjoitukseeni; eipä onneksi sitten tullut sekasortoakaan eikä uutta kaasukriisiä Venäjän kanssa). Näin Ukrainastakin voidaan sanoa, että se olisi hylännyt Illuminatin agendan. Vai onko?!... Voisiko olla toisaalta niin, että tämä erkaantuminen länsimielisyydestä olisi vain näennäistä näissä eri kohteissa ja siten pelikentän asettamista osaltaan idän ja lännen jännitteiden kiristämiseksi Illuminatin kaavailemaa Kolmatta maailmansotaa varten?!.... Näennäistä tässä katsannossa valtavirtamediassa nähtynä olisi myös Obaman ja Medvedevin äskettäin allekirjoittama ydinasesopimus (Itse asiassa jo arvioitukin jonkinasteiseksi sumutukseksi, jossa massoille teeskennellään jotain "rauhaa" ja "edistystä").
.
Asetetaanpa vielä tuo Sorcha Faal -sisältö NWO -tarkasteluun yllä mainitun valossa: USA vs. Venäjä -asettelussa ei ole niinkään tärkeää katsella sitä, mitä pelinappulat tekevät, vaan ketkä pelinappuloita liikuttelevat ja mitä he tahtovat. Havaitsemme tässä mielessä juuri sen, että pelinappuloita halutaan radikalisoida Illuminatin käsikassaravarannoiksi, koska koko maailman radikalisoiminen kohti uutta pimeää aikaa on Illuminatin maailmanhallitusprojektissa tärkeää:
.
Ensin luodaan ongelma (Laajassa globaalissa katsantokannassa pelinappuloiden väliset jännitteet radikalisoidaan mukaan lukien tässä myös Israel ja Iran sekä monissa arvioissa myös Kiina. Myös globaali talousjärjestelmä järkytetään syvään kriisiin niin, että on pakko tuottaa uusi järjestelmä ja siinä Illuminati haluaa tuottaa nimenomaan oman uuden diktatuurillisen järjestelmänsä ja kaaoksen luominen maailmamme edesauttaa sitä, koska sen avulla Illuminati pyrkii ensinnäkin torppaamaan vaihtoehtoiset ratkaisut, jotka haittaavat heidän NWO -visiotaan. Ja toiseksi syntyneen laman avulla oikeutetaan ennen näkemättömiä niukkuuteen ja eugeniikkaan perustuvia rakenteita ja toimia (Kuten esim. aikeet eläkkeellepääsyiän nostamisesta täällä Suomessa osaltaan tilannetta kuvaavat), jotka edesauttavat ko. maailmanhallituksen poliisivaltiotyranniaa. Ei pidä olla tyhmä ja luulla, että tämä lama olisi ollut sattumaa; se on todellakin huolellisesti suunniteltu osa tätä NWO -prosessia, kuten olen jo monta kertaa tuonut esille ja jota esim. Lyndon LaRouchen porukka osaa erinomaisesti havainnollistaa esim. tässä viimeisessä viikkoraportissaan, jossa on mukana itse Lyndonkin poikkeuksellisesti. Kysymys kuitenkin kuuluu; onko edelleen tulossa oleva talouden täysromahdus Illuminatille itselleenkin liikaa?...).
.
Sitten ym. pohjalta aiheutetaan reaktio (Eli tarvittaessa jopa Kolmas maailman sota eri verukkeilla, kuten false-flag -iskuilla ja ihmisryhmien leimaamisella muka pahoiksi; islam, "terroristit", Teaparty -aktivistit Yhdysvalloissa, "salaliittoteoreetikot" jne.) ja viimeisenä Illuminati edelleen itse tarjoaa ratkaisun luomaansa ongelmaan (Eli ns. lopulliseen "rauhaan" perustuvan maailmanhallituksen, missä mm. Maitreyan ja ehdollistetun poliisivaltiotyrannian ja radikaalisti mm. ko. sodan ja eugeniíkan avuilla vähennetyn väestön puitteisiin on luotu uusfeodaalinen, supertieteellinen ja teknologiapakkopaitainen lopullinen tyrannia). Nämä ajat olisivat siis nyt sen kuuluisan lopun ajan alkuja, joita havaitsemme näemmä yhä kiihtyvään tahtiin maailmassamme, valitettavasti :(


Tätä sivustoa en olekaan pitkään aikaan siteerannut, mutta tässä tilanteessa heiltä löytyy hyvinkin mielenkiintoista analyysiä, joka liittyy Suomeenkin. Nimittäin edelliseen tämän otsikon mukaiseen kirjoitukseni teemaan (Moskovan pommit) liittyen he tuovat esille mm. Mikael Storsjön, jolla olisi kytköksiä noihin terroritekojen oletettuihin tekijöihin ja jopa Suomessakin olisi ko. terrorimielisiä islamisteja. Jopa Heidi Hautala olisi jotenkin sotkeentunut soppaan?!... Tarkkaa analyysiä on tarjolla, mutta se keskittyy enemmän juuri ns. lillukanvarsiin ja varsinaisesti heidän analyyseistään ei selviä kunnolla mitään NWO -agendaan liittyvää koko metsää eli globaalia kokonaiskuvaa ja jopa luullaan mm. MI6:n ja muiden lännen tiedustelupalvelujen olevan vailla osaa ja arpaa tässä pelissä eli siis eivät olisi missään tekemisissä noiden iskujen takana salaa, vaikka selvästi ovat monien muiden NWO -agendaa tutkivien arvioissa (Mm. Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogissa ja ulkomailla).
.
On jo kuitenkin selkeästi osoitettu linkkejä (Mm. moni sisältö kaikkien esilletuomieni NWO:n vastaisten aktivistien informaatioissa) Illuminatin verkostossa niin pankkien, korporaatioiden, tiedustelupalvelujen, sotalaitosten, kirkkojen kuin valtioiden ns. ostettujen päättäjienkin väleillä!

Tässä on kuitenkin hyvin huolestuttava piirre: Tietämämme Illuminatista ja heidän globaalista pelistään tulee tämän sivuston havaintojen mukaan kuitenkin yhä enemmän havainnollistetuksi myös Suomen maaperälle! Suomi voi olla siksi myös valitettavan tärkeä osa suunnitellussa Kolmannessa maailmansodassa, mikäli tämän perusteella on asiaa tutkiminen...

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: The Anglo-Saxon Mission (III-maailmansodan suunnitelma), Bob Chapman ennustaa lavastettua ydinaseiskua Yhdysvaltoihin, Kirgisiassa kuohuu, Obama ja Medvedev allekirjoittivat ydinasesopimuksen, Kirgisiassa täysi kaaos päällä, Puolan presidentti Lech Kaczyński kuoli lento-onnettomuudessa, Järjestettyyn lento-onnettomuuteen liittyvää propagandaa alkaa sataa nyt mediassa, Puola kieltäytyi ottamasta lisää IMF-velkaa ja viikko tämän jälkeen Puolan eliitti joutui lento-onnettomuuteen, Smolenskin lentoturma-alueella kuultiin laukauksia, Videoanalyysi paljastaa - Smolenskin turmakoneessa oli 3 eloonjäänyttä jotka ammuttiin paikan päälle Venäläisten sotilaiden toimesta, Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad vaatii YK:ta selvittämään 9/11 terrori-iskut ja Lordi Monckton varoittaa YK:n kaavailevan globaalin talouden lopullista kaatamista, seuraavan 7-kuukauden kuluessa ennen tulevaa YK:n kokousta. ---> Tässä lopuksi monipuolinen tietopaketti Against NWO:n viimeaikaisista kirjoituksista, jotka valottavat hänen arvioidensa kantilta näitä monia esiteltyjä seikkoja.

No comments: