Sunday, October 31, 2010

Lyndon LaRouchen hätätiedotus: Barack Obaman viraltapano ja Glass-Steagall vs. diktatuurityrannia "uudessa pimeässä ajassa"!

Elämme aikaa, joka jää historian kirjoihin äärimmäisen merkittävänä vedenjakajakohtana ns. taivaan ja helvetin välillä! Tällä vedenjakajakohdalla on viimeisen kolmen vuoden aikana tapahtunut yhtä ja toista kohti väärää pahuuden suuntaa, mutta ymmärrykseni mukaan nyt ei ole mikään leikin asia siinä, mitä Lyndon LaRouche vaatii huomioimaan JUURI NYT! Tässä on eilen Lyndon LaRouchen puheen muodossa tekemä hätätiedote: Emergency Message from LaRouche!

Tässä yhteydessä Yhdysvalloissa jo parin päivän kuluttua tiistaina järjestettävä Kongressin välivaali on iso kulminaatiopiste, josta ei pääse yli eikä ympäri. Lyndon LaRouche varoittaa, että ellei Barack Obamaa saada pantua viralta ennen sitä, niin Obaman hallinto voi ottaa niin vahvat diktatuurilliset otteet käyttöön äärimmäistä protestiäänestystä seuraavassa vaalien jälkeisessä kaaoksessa, että sen jälkeen Yhdysvallat vajoaa aikaisempaa paljon vakavammin kohti sekä omaa tuhoaan että keskuspankkikartellin vaatimaa saatanallista tyranniaa ja tie maailmanlaajuista kaaosta kohti "uutta pimeää aikaa" on samalla alkamassa. Nyt olisi viimeinen mahdollisuus estää se!!

Obama on Lyndonin mukaan tämän kaiken keskellä merkittävä este hyvyyden ja toipumisen voimille, koska hän on vakavasti narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen samaan tapaan kuin aikoinaan Adolf Hitler ja Rooman keisari Nero olivat; tätähän Obamasta on sanottu jo keväästä 2009 lähtien. Tästä on ollut havaintoja viime aikoina julkisestikin, missä esim. Rhode Islandin vaalitapahtumassa Obama suhtautui ylimielisen välinpitämättömästi koko tapahtumaan ja lähti "hihitellen" pois vain n. 10 - 15 min paikallakääntymisen jälkeen.

Tällainen keskuspankkikartellin paikalleen laittama persoona saattaa siis olla potentiaalisesti erittäin vaarallinen äärimmäisissä oman selustansa varmistamista vaativissa tilanteissa, mikä Yhdysvaltoja kohtaa jo ensi tiistain vaaleissa ehkä hyvinkin dramaattisesti. Vaalit tulevat nimittäin olemaan 100% varmuudella kaikkien aikojen protestivaalit; Obaman puolue demokraatit joutunevat kärsimään veret seisauttavan rökäletappion ja keskuspankkikartellin vanhat kätyriedustajat saanevat ennen näkemätöntä huutia... Tilanne ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen, josta tulen esittämään arvioita kirjoitussarjani osassa USA:n kansannousu NWO -agendaa vastaan seuraavaksi. Keskuspankkikartellin tavoite on Obaman avulla tuhota Yhdysvallat ja siten koko maailma alusmaaksi diktatuurilleen!

Joka tapauksessa Lyndon LaRouche ja porukkansa vaativat erittäin suorasanaisesti ja voimakkaasti perustuslakinsa 25. lisäyksen täytäntöönpanemista Obaman viraltapanemiseksi ja vaativat varapresidentti Joe Bidenin tekevän asialle ripeän aloitteen heti huomenna maanantaina viimeistään! LaRouche PAC -porukoiden katutason organisoijat ovat myös olleet viime aikoina ihmisten parissa opettamassa ko. tilannetta massiivisen kampanjan turvin ympäri Yhdysvaltoja ja nyt he ovat myös Valkoisen talon edustalla organisoimassa talon työväkeä Obamaa vastaan ja nähtävästi väki on varsin paljon LaRouche PAC:n vaatimusten puolella, koska ovat ilmeisesti itsekin havainneet Obaman mahdottomuuden. Tämän presidentin viraltapanon jälkeen on sitten aloitettava talousjärjestelmän uusiminen mm. Glass-Steagall -lain uudestaan täytäntöön laittamisella.

Tässä tilanteessa on lisäksi huomioitava se, että ko. välivaaleissa ovat edelleen ehdolla LaRouche PAC:n omat ehdokkaat Kesha Rogers ja Summer Shields. Heidän kolmas ehdokas Rachel Brown ei valitettavasti päässyt aikaisemmasta ennakkovaalista eteen päin keskuspankkikartellin erästä pääpiruagenttia Barney Frankiä vastaan. Tässä on vielä LaRouche PAC:n päiväraportteja viime ajoilta kuvaamaan tilannetta: OTC Reports: A B C D E F G H.

Elämme siis hyvin jännittäviä ja vaarallisia aikoja; mitä esim. tuo yhä lymyävä ja pian päälle hyökkäävä "uusi pimeä aika" sitten tarkoittaisi? Siitä on itse asiassa olemassa jo merkkejä, joita tämä Lyndon LaRouchen kirjoitus (Sodom and Gomorrah Knocking at the door! The Necessary Orientation!) havainnollistaa ja vaatii suhtautumaan tilanteeseen oikealla tavalla: Ranskan äskettäiset katumellakat ja lakot ovat yksi osa tätä ko. leviävää kaaosta, mikä seuraa siitä, kun keskuspankkikartellin pääoman pelastamiseksi tullaan vaatimaan yhä törkeämpiä kansallisvaltioiden alasajo- ja tyrannialakeja sekä leikkauksia! Lisäksi esim. Haitin maanjäristysuhrien oman onnensa nojaan ja koleraepidemian yms. kouriin jättäminen tietoisena valintana esim. juuri Barack Obaman hallinnon taholta ilmentää sitä pahuuden tyranniaa ihmisyyttä ja kulttuuria vastaan, joka tulee leviämään globaalisti keskuspankkikartellin keskittyessä vain omaan ohjelmaansa muista välittämättä. Osa tuhoprosesseista voi tapahtua melkolailla heti ja toinen osa viiveellä muutamassa vuodessa... Osa on jo tapahtunutkin; NWO -prosessia palvelevat uudet lait, taloustuhot, valtaan valitut eliitin agentit jne.

Tämä kaikki alasajo ja tyrannia sekä talousjärjestelmän romahdusprosessi puolestaan aiheuttavat yhteiskuntien toimivuuden ja ihmiselämän ylläpidon rapautumista kohtalokkaasti; ruokahuolto alkaa takkuamaan, terveydenhuolto romahtaa, eri tasojen hallinnoitavuus katoaa ja luisuu yhä helpommin ylhäältä saneltavan diktatuurin piiriin. Omaa selustaansa turvaavat keskuspankkikartellin lonkerot toteuttavat samalla päättömän tuhoavia agendoja kaaoksen keskellä; kuten äskettäinen false-flag -terroriskenario lentorahtipommien muodossa (Hesarin juttu) --> Vertaa vaalien alla Hitlerin omaan false-flag -iskuun valtiopäivärakennustaan kohtaan jne.

Olemmeko me kaiken tämän keskellä niin SAATANAN TYHMIÄ, että emme ota tilannetta tarpeeksi vakavasti ja luulottelemme tällaisen olevan vain "harmitonta salaliittoteoretisointia"!!!??? Valitettavasti valtavirtamedia pyrkii edelleen toimimaan kuin mitään kummallista ei olisi tapahtumassa ja poliitikot myös toimivat kylmän viileästi pahuuden pauloissa. Tosin merkkejä päättömästä paniikista on valtapoliitikkojen taholla havaittavissa: Esim. äskettäisessä EU:n huippukokouksessa pääminsterimme Mari Kiviniemi tähdensi "kiirettä saada talousuudistus aikaan"; Hesarin juttu. Kuten tiedämme (EMMEKÖ VAIN TIEDÄ!!!!!!???), niin moinen "talousuudistus" (Tai vaihtoehtoisesti "talouskuri") on vain orwellilainen ilmaus kansallisvaltioiden alasajosta kohti kaaosta ja kuolemaa keskuspankkikartellin pääoman pelastamiseksi ja heidän ohjelmansa jatkamiseksi NWO -prosessissa! Miksi siis Marikin huutelee kovaa kiirettä ja miksi ko. EU -kokouksessa oli tuhtia eripuraa osanottajien kesken, kun muka talous olisi elpymässä?! Niinpä, meille on siis valehdeltu orwellilaisesti ja monet eliitin kätyrit ja hyväuskoiset palvelijat ovat pian täysin hukassa prosessin edetessä vaaralliseen terminaalivaiheeseen!

Juuri tässä tilanteessa Suomessa ilmenee valtavirtamedian ja vaihtoehtomedian suhteen äärimmäisin mahdollinen kontrasti: Suomeen saapuvat Ruotsin prinsessa Victoria ja prinssinsä Daniel varastavat valtavirtamediassa päähuomion su - ti ajaksi (Hesarin juttu), kun samalla maailmalla on menossa äärimmäisen tärkeä kamppailu keskuspankkikartellin pahuutta vastaan! Miettikääpä tätäkin, sillä se tulee kuvaamaan maailmamme katastrofaalista tilaa omalla psykedeelisellä tavallaan.

Friday, October 29, 2010

Alex Jonesin kansannousua ja toivoa nostattava puhe NWO -agendaa vastaan!

Tähän väliin sopii erinomaisesti tämä Cocoanut Grovessa Santa Cruzissa Kaliforniassa 24.10.2010 pidetty yleisötapahtuman Alex Jonesin puheen sisältänyt osa. Se kuvastaa hienosti, vakuuttavasti ja dramaattisesti yhdysvaltalaistenkin ihmisten parissa leviävää heräämistä tähän keskuspankkikartellin rikolliseen ja pahaan juoneen sekä sen vastustamiseen. Runsaan yleisön ja Alex Jonesin välillä on tässä suorastaan räjähtävää energiaa, missä Alex tyypilliseen tapaansa käyttää ääntään maksimaalisesti ja yleisö on kansannousumentaliteetin hurmostama huutaen mm.: KUOLEMA UUDELLE MAAILMANJÄRJESTYKSELLE!!!!!!

Tämä tapahtuma kuvaa myös sitä toivon nousua ja ihmisyyden puolustamisen päättäväistä asennetta NWO:n (New World Order - Uusi maailmanjärjestys) ja sitä puuhaavan keskuspankkikartellin eli Illuminatin vastustamisessa kohti sitä alustaa, missä uusien parempien kansalaisia arvostavien ja moraaliltaan hyvien ideoiden istuttamista ja viljelyä voidaan alkaa tekemään. Annan Alex Jonesin räjähtävän voimakkaan ja sisällölliseltä lataukseltaan universumin kokoisen puheen puhua puolestaan ja en selittele sitä tässä yhtään. Valitettavasti englantia taitamattomien kohtalo on siten vain ihmetellä sormi suussa.

Joka tapauksessa tässä alla on yhdessätoista osassa nimimerkin MegaNewsReader nauhoittama esitys ko. tapahtumasta. Valitettavasti hänen kameransa akku ei riittänyt aivan loppuun asti, joten tapahtuman loppuosan yleisökysymyssessio on jäänyt pois. Tämä on kuitenkin paras löytämäni Youtube -videosarja tästä puhetilaisuudesta ja alussa näemme myös tapahtuman toisen puhujan tohtori Stanley Monteithin puheesta pienen palan. Hän on eläkkeellä oleva lääkäri, mutta tämän aiheen puitteissa hän ollut eräs uraa uurtava NWO -tutkija ja -kriitikko ja hän taitaa siksi geopolitiikan ja ekonomian asiantuntijuudenkin erinomaisesti. Jo vuosikymmeniä sitten hän aloitti NWO:n tutkimisen ja Alex Jones mainitseekin hänet eräänä esikuvanaan.

The Original October 24, 2010 Alex Jones Event at the Cocoanut Grove in Santa Cruz California --> Osa 1 Osa 2 Osa 3 Osa 4 Osa 5 Osa 6 Osa 7 Osa 8 Osa 9 Osa 10 Osa 11.

Thursday, October 28, 2010

Perinpohjainen yhdistelmäkuvaus keskuspankkikartellin monetarismin haitallisuudesta ja lääkkeistä sen tilalle kohti parempaa

Ajattelin tehdä vielä yhden laajan tukikirjoituksen pian tulevalle osalle kirjoitussarjassani USA:n kansannousu NWO -agendaa vastaan. Yhdysvallat on nimittäin lähestymässä ensi tiistain kongressivaaliensa takia kenties hyvinkin merkittävää ja vaarallistakin käännekohtaa. Sitä(kin) varten on ymmärrettävä koko maailman mittakaavassa nimenomaan tämän hetken talousjärjestelmän ominaispiirteet haitallisina seikkoina ja sitä varten kokoan tähän kolmesta eri lähteestä erinomaiset yhteenvedot ko. huonouden kuvaamiseksi ja malleja lääkkeistä sen tilalle kohti uutta renessanssia.

Lähteenä ovat Suomen talousdemokraattisen liikkeen johtava aktivisti Lars Österman, Kaninkolo -blogin nimimerkki Ebolakani terävine taloushuomioineen ja LaRouche PAC -porukan eräs johtava talousasiantuntija John Hoefle, jota jo monesti aikaisemminkin olen siteerannut paljon. Kiitänkin siis suuresti näiden aktivistien viime aikojen kirjoituksistaan tätä koostettani varten ja käyn nämä kirjoitukset siksi nyt yksityiskohtaisesti läpi. Käytän metodina runsasta lainaussysteemiä, jota sävytän lainausten väleihin omilla huomioillani ja arvioillani. Kirjoitus etenee täten kuin kaksitasoisena järjestelmänä, missä kahdenlaiset sisällöt toisiaan täydentäen etenevät kerrosjunana suoraan maaliinsa häränsilmätarkkuudella!

Tuossa alla on siis aluksi Lars Östermanin kirjoitus ja sitä täydentämään hänen eilen tullut uusi kirjoitus on tässä linkkinä (Jokunen sana talousdemokratian eri ratkaisuista), josta voitte itse opiskella lisää. Siinä käydään läpi paljon talousdemokratian teesejä, joita on hyvä vertailla erojensa vuoksi mm. Lyndon LaRouchen teesien kanssa; saatan tehdä jossain vaiheessa oman kirjoituksensakin siitä...

Lars on oivaltanut myös aivan äskettäin Uuden Suomen blogien mahdollisuudet ja alkanut julkaisemaan ajatuksiaan myös siellä aloittamalla tuolla alla olevalla kirjoituksellaan (Nykykäytäntö vastaan talousdemokratia). Ko. Uuden Suomen mahdollisuudet ilmenevät erittäin runsaan lukijakommentoinnin muodossa ja ilokseni havaitsin niiden sisältävän ko. talousdemokraattisia havaintoja ja ideoita hyvällä ymmärtävää palautetta. Hienoa!

Itsellenikin tuli mieleeni, että voisin julkaista ko. foorumilla näitä omia kirjoituksianikin, mutta toisaalta olen miettinyt säilyttäväni tätä bloggaamistani myös rauhassa koostettavana ajatushautomona ilman suurta mediahuomiota. Elämässäni on menossa muutakin kuin vain tämä poliittinen aktivismini ja en ehkä ole valmis siksi esim. käsittelemään mahdollisia suuria lukijakommentoijamääriä... Katsotaan nyt...? Mutta tästä siis alkaa ko. kaksikerroksinen anti-NWO -kritiikki tämänkertaisen aiheen mukaan:

Suomen talousdemokraattinen puolue -blogin jutusta (Nykykäytäntö vastaan talousdemokratia) lainaussarja omilla väliarvioillani ryyditettynä:

Talousjärjestelmän ydinongelman vierestä tihkunutta valtavirtamedian semi-informaatiota, joka sekin vielä ajaa ihmisiä harhaan itse tärkeimmästä asiasta. Ko. esimerkkinä oleva vaalirahasotku jo sinänsä on myös disinformaatio-operaatiolta vaikuttava eli se ajaa huomiota pois mm. tuosta rahan syntymekanismin oleellisuudesta ja tuottaa asian vierestä meuhkaavaa poliittista protestia mm. perussuomalaisten suosion kasvun ilmentämänä --->

"
Viime aikaiset vaalirahoitusjupakat ovat myös osoittaneet että rahalla voi ostaa jos ei suoraa valtaa niin ainakin vaikutusvaltaa. Rahoittamalla erilaisia poliittisia puolueita joko suoraan tai epäsuorasti erilaisten säätiöiden välityksellä - monet yritykset ovat joutuneet myöntämään saaneensa erilaisia kaavoitusetuja tai välttäneensä muuten hidasta byrokratiaa. Sanaparsi sanoo: Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Tämä totuus on viime vuosina ollut harvinaisen hyvin huomattavissa suomalaisessa politiikassa. Ja kaikki johtuu rahasta."

Ns. pääoman (Keskuspankkikartellin vallanmuodon) hallussa olleen tiedotusvälineistön ja sen ohjaaman ekonomispoliittisen illuusion yksi valveutuneisuutta lamaannuttanut seuraus --->

"Raha on niin arkista - mutta rahaan liittyy kuitenkin paljon asioita, olosuhteita ja epäselvyyksiä joita emme missään vaiheessa edes tule ajatelleeksi arkisen kulutuksemme lomassa. Emme edes tiedä että näistä asioista ja epäselvyyksistä voisi ja tulisi keskustella."

On ryhdyttävä tutkimaan valtavirtamedian luoman illuusion läpi tilanteen oikeaa laitaa ja kartoitettava heti kärkeen illuusioon sisältyvät avainkohdat totuuden ja piilorakenteen peittona --->

"Harva meistä nimittäin edes osaisi vastata oikein esim. rahaan liittyviin peruskysymyksiin.Mitä mitä tämä arkinen rahamme oikeastaan on? Missä ja miten tämä tilillämme oleva raha on syntynyt tai luotu? Vai onko se raha ehkä sittenkin aina valmistettu eli lyöty tai painettu?Kenen luvalla tai valtuutuksella tilillämme olevan raha on saatu aikaiseksi ja milloin? Entä miksi tämän yleensä pitäisi kiinnostaa meitä?"

Valtavirtamedian luoman illuusion läpi katsottaessa on kyettävä hylkäämään aikaisemmin "oikealta" vaikuttanut totunnainen maailmankuva ja nähtävä sitten sinne, minne juuri kukaan (Ns. rahvaasta) ei ole koskaan ennen osannut / halunnut / uskaltanut katsoa --->

"Veikkaisin että useimmat meistä luulevat rahan olevan Suomen valtion - tai ainakin Suomen Pankin tiukassa valvonnassa- ja tietysti sitten se EKP. Uutisissa saatamme joskus kuulla Euroopan Keskuspankin korkosäätelystä ja euribor-korosta. Hakiessamme lainaa pankista virkailija toteaa lainakoron olevan aina jollain tavoin sidottu euroboriin. Raha-asioista puheen ollen uutiset aina tapaavat haastatella Suomen Pankin pääjohtajaa Erkki Liikasta, Valtiovarainministeri Jyrki Kataista tai ETLAn ja EVA:n johtajaa Sixten Korkmania.

Voisi siis olettaa että useimmat meistä pitäisi melkoi varmana että rahan määrää ja arvoa hallinnoi Euroopan Keskuspankki, Suomen Pankki ja sitten ehkä vielä jollain lailla jokin muu epämääräinen valtiovallan elin...."

Illuusion rakenteen havaittuamme meidän täytyy opiskella sen alla muhineen piilorakenteen ominaisuudet ja siihen kuuluvat sisällöt henkilö- ja ryhmäkoostumuksineen --->

"Tunnemme kaikki sanontaa, Follow The Money , joten seuratkaamme mitä oikeasti tapahtuu kun raha syntyy. Setelit ja kolikot ensin. Setelit painetaan paperille, kolikot lyödään metallipalasista ja näitä jaetaan Suomen Pankista pankkeihin ja käteisnostoautomaatteihin lähes päivittäin. Euroopan Keskuspankin kotisivuilta voidaan katsoa tarkemmin kuinka paljon ja minkä arvoisia seteleitä ja mitä ja kuinka paljon eri kolikoita kuhunkin euroalueen maahan on ns laskettu liikkeeseen. Tämän seteli- ja kolikkorahan osuus kaikesta rahasta on kuitenkin vain 2-5% prosenttia."

Ko. piilorakenteen keskeisimmistä seikoista ei ole koskaan (Eikä vieläkään) esim. Suomessa puhuttu kansalaisille valtavirtamediassa (Pääoman eli keskuspankkikartellin hallinnassa tavalla tai toisella olevassa propagandakoneistossa; TV, koulutusjärjestelmä, valtalehdistö jne.) --->

"
Silti - suurin osa 95-98% kaikesta rahasta EU-jäsenmaasta riippuen on syntynyt ihan muualla. Se on syntynyt pankkijärjestelmässä - tarkoittaen pääasiallisesti pankkiluottoina ja pankkien välisten rahasiirtojen myötä erilaisten enemmän tai vähemmän monimutkaisten kansainvälisten säädösten ja sopimusten mukaisesti."

Ko. piilorakenteen muodostaminen on ollut vuosisatainen tarkoituksellinen prosessi, jossa keskuspankkikartelli on ottanut imperialistisen ekonomisen vallan globaalisti juonimalla, pakottamalla, valehtelemalla, tuhoamalla ja rikostelemalla --->

"
Yksityiset rahoitusalan osakeyhtiöt joita kansanomaisesti sanotaan pankeiksi ovat siis lähes kaiken liikkeessä olevan rahan alkuperäinen lähde. Valtiot ovat siis joskus jostain syystä ulkoistaneet eli siirtäneet kansalaistensa rahahuollon näille yksityisille liikeyrityksille. Näin oli Suomessa jos markka-aikaan eli mitään varsinaista muutosta ei tapahtunut euroon siirryttäessä. Lisäksi - näin lienee aina ollut koko itsenäisyytemme aikana."

Aikamme suurin ja tärkein sekä ekonominen että poliittinen salaisuus ja pahuudenjuoni kiteytettynä alkulähteeseensä imperialististen työkalujen joukossa on siis seuraava --->

"Kerran vielä jottei kenellekään jäänyt epäselväksi: pankki luo meille myöntämänsä lainan tyhjästä."

Ko. piilorakenteeseen on näin saatu ovelasti liitettyä kansalaisten orjuuttamis- ja ryöstämismekanismi, jota on hienosäädetty huippuunsa viimeisten 20 - 50 vuoden aikana --->

"
Pankki ei siis laita likoon mitään omaa pääomaa tai välitä tallatusasiakkaittensa säästöjä meille - vaan kaikki tilillemme kirjattu raha on pelkkiä numeroita, informaatiota tietojärjestelmässä. Ja silti pankki katsoo oikeudekseen vaatia meiltä korkoa. Tyhjästä parissa minuutissa tilillemme kirjattu rivi numeroita oikeuttaa siis pankkia saamaan huikeasti korkoja sekä oikeuden meidän lainavakuuteemme jos jostain syystä emme pystyisikään maksamaan lainan takaisin sopimuksen mukaisesti. Esimerkkinä 100.000 euron asuntolaina, 5% korolla ja 14 vuoden takaisinmaksuajalla: Maksat lopulta pankille 200.000 vaikka itse sait 100.000 euroa."

Kansalaiset sinänsä eivät ole ko. orjuuttamis- ja ryöstämismekanismin kohde suoraan, vaan tärkein kohde mekanismin vaikutuksille ovat kansallisvaltiot. Keskuspankkikartellin imperialistinen operaatio tähtää maaliinsa kaksisuuntaisesti orwellilaisen uuskielen hämäysavulla; yhtäältä maksimoimalla oman edun tavoittelunsa ja toisaalta minimoimalla muiden vaikutuksen siihen --->

"Tämä sama valtaisa epäkohta koskee myös valtioita. Suomen valtion velka on tällä erää luokkaa 70 miljardia euroa. Valtio maksaa tästä velastaan vuotuista korkoa yli 2 miljardia yksityisille liikeyrityksille jotka eivät ole muuta tehneet kuin kirjanneet numeroita valtion tilille. Käytännössä tämä valtion velkaannuttamisseremonia on tehty varsin juhlalliseksi puhumalla hienosti ns "open market"- operaatioista, obligaatioista, päämarkkinatakaajista ja ties mistä.Lopputulos on kaikessa karmeudessaan silti se että Suomen valtio - kuten useimmat valtiot ovat täysin riippuvaisia näistä rahoittajista ja luottoluokittelijoista, jotka kaikki ovat voittoa tavoittelevia yksityisyrityksiä."

Kansallisvaltioiden ja kansojen hyvyyteen perustuvat ominaisuudet ja tehtävät ovat näin ollen sumentuneet aikojen mittaan tämän sairaan keskuspankkikartellin varjon alle rapautumiskierteeseen vievällä tavalla --->

"
Tästä syystä lähes jokainen valtio on joutunut velkaantumaan pankeille. Käsi joka antaa on aina korkeammalla kuin pyytävä käsi. Näin näemme että poliittinen valtiovalta onkin pitkälti näennäisvaltaa ilman tärkeintä valtaa, talousvaltaa koska jokin nimeämätön tekijä pakottaa velkasuhteeseen ulkomaisten pankkien kanssa. Moni onkin ihmetellyt miksi näin on. Maailmanhistoria tuntee kymmeittäin valtiomiehiä jotka ovat julkisesti ihmetelleet miksei valtiot itse voisi hoitaa rahahuoltonsa. Eräs näistä oli USA:n tunnettu presidentti Abraham Lincoln jonkä väitetään eräässä adressissa 1864 todenneen että rahan luominen on suvereenin valtiovallan tärkein velvollisuus ja vastuu kansalaisiaan kohtaan."

Keskuspankkikartellin rahan valtaan perustuvaa imperialistista mallia heidän oman intressinsä maksimoimiseksi on kehitelty toki jo satoja ellei tuhansiakin vuosia ja sitä kohdanneet vastavoimat on pyritty ko. eliitin taholta eliminoimaan monisyisessä ja vuosisataisessa vastakkaiasettelusodassa. Tämän sodan eri vaiheita kuvaavat mm. tämän sivuston runsaat historian kuvaukset; Readings from the American Almanac --->

"Monet ovat myös todenneet että ennen valtioita miehitettiin ja valloitettiin armeijan ja sotakoneiston avulle - nykyään tähän käytetään valtioiden velkaannuttamista ja kohtuutonta korkoriistoa.USA: n entinen taloustorpeedo, John Perkins, joka itse on ollut mukana velkaannuttamassa useita Keski-Amerikan maita, sekä Irania että Irakia on todennut että nykyään armeijat lähetetään liikkeelle vasta viimeisenä keinona eli vain jos kaikki muut velkaannuttamistemput ja taloussotakeinot epäonnistuvat."

Keskuspankkikartellin suurimman salaisuuden paljastava ja tuomitseva liikehdintä on vasta viime aikoina alkanut kunnolla nousta mm. ns. "salaliittoteoreetikkojen" ansiosta! Aikaisemmin esim. juuri Suomessa ollut vasemmisto vs. oikeisto -huijausasetelmaan perustunut taistolaisuuskaan ei vielä ollut sellainen. Kaikki oikeisto vs. vasemmisto -akselille perustunut poliittinen toiminta on jäänyt vain kiertämään kehää tuon ydinasian vierelle keskityttyään vain eliitin pääoman ja työläisten väliseen vuorovaikutusmuodostukseen ja jättänyt tuon imperialistisen rakenteen pääsalaisuuden eli rahan syntymekanismin ja sen käyttömuodot ekonomisena valloitus- ja alistusaseena liian vähälle / olemattomalle huomiolle --->

"Tänään maailmassa on kasvava määrä ihmisiä jotka ovat tietoisia näistä asioista siitäkin huolimatta että näistä ei paljon julkisuudessa puhuta eikä edes yliopiston historianopetus näistä juuri mitään paljasta. Suomalainen kirjallisuus ja uutismedia on vaiennut näistä erityisen tehokkaasti mikä näkyy mm siitä että Suomesta on kautta itsenäisyytemme ajan puuttunut kaikki ne poliittiset liikkeet jotka muualla maailmassa ovat paljastaneet sekä valtiovelan kohtuuttomuuden että yleensäkin korkojen maksamisen pankeille pelkästä informaatio ja tilinpitopalvelusta."

Niinpä keskuspankkikartellin pahuuden järjestelmän käytännön ilmenemismuodoista mm. seuraavanlaista on muodostunut Suomenkin haitaksi tahallisen tarkoituksella --->

"Lopuksi vielä esimerkki siitä miten pieleen asioiden on annettu mennä täällä meillä:

Suomessa toimivasta pankeista on tänään peräti 75% ulkomaisten tahojen omistuksessa.Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että Suomen valtiota, kaupunkeja, kuntia, yrityksiä, yhteisöjä ja kansalaisia rahastetaan pankki- ja rahoituspalveluiden keinoin siiinä määrin tehokkaasti että 75% tästä viedään ulkomaille tavalla tai toisella."

Kansa on myös itse osasyyllinen keskuspankkikartellin mellastusmahdollisuuksien syntymiseen, kun se on sallinut itsensä taantua ja rapautua mm. havaitsemasta oman päänsä menoksi kehittyneitä juonia ja agendoja. Siksi tämä ko. imperialistisen piilorakenteen havaitsemishetki tarkoittaa myös aktivoitumista sitä vastaan ja paremman järjestelmän kehittämisen puolelle asettumista päättäväisesti ja rohkeasti mahdollisimman laajalla rintamalla! --->

"
Miten sitten Suomen tulisi toimia jotta taloudellinen tilanteemme helpottuisi? Kansalaisten tulisi keskustella rahasta poliitikkojen kanssa ja vaatia selityksiä ja perusteluja sille miksi tilanteen on annettu mennä tällaiseksi. Samalla kansalaiset huomaisivat etteivät poliitikot itse asiassa tiedä tästä paljon mitään. Rahajärjestelmän saaminen kuntoon on sen verran tärkeä asia - ellei suorastaan elintärkeä, että meillä suomalaisilla ei enää ole varaa äänestyttää eduskuntaan misseja, muusikoita ja entisia urheilijoita viettämään yhteistä joutoaikaa."

Kriittiset hetket ovat tosiaan käsillä ja alla on tästä vielä ko. Larsin kirjoituksen lopuksi muistutus mm. ko. imperialismipahuuden tuottamasta tarpeettomasta pääomakuluorjuudesta. Seuraavan ensi kevään vaalin jälkeinen eduskuntamme kohtaa väistämättä tämän ns. velkapyramidiponzihuijauksen koko olemuksen erittäin radikaalisti; Ensi kevään eduskuntavaalit ovat siten Suomen koko historian tärkeimmät! Vastaavaa voidaan sanoa myös muiden maiden lähiaikojen tärkeistä vaaleista --->

"
Suomessa on nyt kriittinen hetki edessä. Seuraavat vaalit ovat varsin ratkaisevat - haluammeko yhä velkaisemman yhteiskunnan jonka myötäilijähallituksen säästötoimet lamaannuttavat koko yhteiskunnan ja luovat työttömyyttä, köyhyyttä ja kurjuutta? Haluammeko nähdä Suomen missä pienetkin ylimääräiset raharesurssit ohjataan ulkomaille täysin turhina korkosuorituksina? Haluammeko edelleen nähdä Suomen missä kuluttujahinnoissa on liki 50% turhia pääomakuluja vallitsevan velkaperusteisen pankkijärjestelmän johdosta.".


Kaninkolo -blogin jutusta (
Noh. Mitäs se raha ny sit o?) lainaussarja omilla väliarvioillani ryyditettynä:

Tähän asti vallinneen keskuspankkikartellin johtaman illuusion eri muotoja; yhtäältä ekonominen illuusio monetaristisen järjestelmän muodossa ja toisaalta poliittinen illuusio oikeisto vs. vasemmisto -vastakkainasettelun muodossa --->

"Kun menet kysymään ihmiseltä mitä raha on? Hän vastaa jotakuinkin näin:

Raha on yleinen vaihdon väline, arvon mitta, omaisuuden muoto sekä valuutta. Sen tärkein tehtävä on toimia yleisesti hyväksyttynä maksuvälineenä eli sen voi vaihtaa hyödykkeisiin eli palveluihin ja tavaroihin. Raha on myös yhteiseen sopimukseen perustuva arvon säilyttäjä ja kirjanpidon yksikkö.

Tai jos vastaaja on hurrjan (ei typo) ovela henkilö: Teille tyhmät kommunistit

...Tosielämässä raha on lähtenyt liikkeelle seuraavasti. Henkilö a on metsästänyt/kasvattanut/tehnyt/suorittanut tai muuten saanut hyödykkeen. Kun henkilö b luovuttaa hänelle hyödykkeitä, a maksaakin ne rahalla, jonka arvon a on kiinnittänyt hyödykkeeseensä. Raha on siis velkakirja, jota vastaan kuka tahansa voi hakea a:lta hyödykkeen. Tällä hetkellä taseen summa muodostuu a) a:n hyödykkeestä, b) a:n velasta ja c) b:n rahasta. Velka ja raha kuittaavat toisensa, jäljelle jää hyödyke. Raha vaihtaa omistajaansa, mutta sillä on arvo: a:n hyödyke....

Valitettavasti molemmat ovat osatotuuksia. Jos edes sitä."

Oligarkkieliitin / keskuspankkikartellin / Brittiläisen imperiumin / Illuminatin (Synonyymejä riittää nääs) tärkein ns. tulen käyttöön perustuva työkalu, jolla ko. tulen käyttöä on evätty tälle eliitille meitä "alammaisia" vastaan, meitä taannuttaen ja alistaen yhä enemmän NWO -prosessissa --->

"Esitetään pari kysymystä:

- Minkälaisia objekteja pankki suostuu vastaanottamaan lainan lyhennykseksi tai maksuksi koroista?

- Minkälaisia objekteja valtio/kunta suostuu vastaanottamaan maksuna veroista tai sakoista?

- Minkälaisia objekteja oikeus määrää maksamaan esimerkiksi korvauksena kivusta ja särystä ja siihen rinnastettavasta kärsimyksestä?

- Minkälaisilla objekteilla saat ostettua kaupasta ruokaa?

Nonih. Tuli varmaan selväksi. Tämä mystinen objekti on raha (duh!). Tarkemmin sanoen Euro."

Rahan syntymekanismin kuvaus, joka määrittelee ko. eliitin imperialistisen vallan perusmuodon parasiittisesti yli kansallisvaltioiden --->

"
Mistä ihmeestä ne oikein tulevat?

Tähän on olemassa yksi ainoa vastaus. Ja senkin esitän loistokkaana kompakysymyksenä:- Minkälaisia objekteja voi lainata pankista jolla voi maksaa veroja, sakkoja, korkoja, lainanlyhennyksiä, palkkoja sekä oikeuden määräämiä korvauksia. Ja kaiken lisäksi sillä voi ostaa jopa ruokaa/tavaraa kaupasta?

Niinpä niin.

Jonkun on mentävä pankkiin, lainattava rahaa ja kulutettava se kiertoon ennen kuin sinä saat palkkasi (tai esim. sosiaaliturvaetuisuuden). Mitään muuta mekanismia rahan "syntymekanismiin" ei ole. Suomeksi sanottuna:

Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin)."

Tämän imperialistisen oligarkkivallan ohjailussa olevan työkalun aiheuttamia ilmenemismuotoja kansallisvaltioiden toimivuutta ja kehittymistä vastaan eliitin tarkoituksellisen suunnitelman mukaan --->

"Nooh. Mitä tällainen touhu sitten oikein tarkoittaa?

Se tarkoittaa mm.

- Rahaa ei ole olemassa, ellei joku lainaa sitä (ota velkaa).

- Velkaa on enemmän kuin kierrossa olevaa rahaa (korot pitävät tästä huolen).

- Se, joka lainaa rahaa kerää rahaa (korkoja) kaikesta taloudellisesta aktiviteetista jokaiselta yhteiskunnan tasolta.

- Rahan "arvo" mitataan niukkuudella (korot).

- Raha ei ole omaisuuden muoto (se on velkaa).

- Rahasta on tullut ensisijainen este työllisyydelle, yhteiskunnalliselle sekä tekniselle kehitykselle.

- Raha on mikä tahansa esine, jonka voi lainata pankista, jolla voi maksaa lainanhoitokuluja ja jolla voi maksaa veroja (Suom. huom. Näin tarvetta rahaan saadaan keinotekoisesti korostettua.)

Näin niin kuin muutaman mainitakseni."

Eliitin hallitsema monetaristinen talousjärjestelmä ei salli varsinkaan enää nykyään merkittäviä yhteiskunnallisia kehityslinjoja hyvässä mielessä, vaan on pikemminkin tie lähinnä vain kohti yhä pahempaa rapautumista, taantumista ja tuhoa. Eliitin suunnitelma ei salli muuta ja siksi meidän selviytymiseksi ainoa tie on korvata tämä eliitin suunnitelma meidän suunnitelmalla! --->

"
Loppujen lopuksi tämä kaikki tarkoittaa sitä, että yhteiskuntajärjestelmämme on pankkijärjestelmän loppukäyttäjä. Se tarkoittaa myös sitä, ettei yhdelläkään ammatilla, työpaikalla tai yrityksellä ole mitään merkitystä. Kenenkään työpanoksella (oli se sitten pieni tai suuri) ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan rahalla on merkitystä. (Vai etkö ole tätä vielä huomannut?)".


Kaninkolo -blogin jutusta (
Vapaat markkinat. Missä?) lainaussarja omilla väliarvioillani ryyditettynä:

Vapaat markkinat- / vapaa kauppa -käsitteen alkuperä ja muoto on tiukasti yhtenevä oligarkkivallan monteristiseen diktatuuriin alkaen Välimeren antiikin ajan imperiumeista ja päätyen globaaliin nykytilanteeseen Venetsian oligarkian ja sitä seuranneen Brittiläisen imperiumin kautta --->

"Mikä seuraavista esimerkeistä kuvaa vapaita markkinoita parhaiten?

1. Jukka tapaa Pekan kadulla. Jukka haluaa ostaa Pekan takin kaivamalla taskustaan aseen ja kysyy: Lyijyä vai takki?

2. Jukka tapaa Pekan kadulla. Jukka haluaa ostaa Pekan takin. Jukka tarjoaa siitä pottuja, oravannahkoja ja jopa possun. Pekka kieltäytyy. Jukka jää ilman takkia.
3. Jukka tapaa Pekan kadulla. Jukka haluaa ostaa Pekan takin. Jukka tarjoaa 75€. Pekka myy takkinsa Jukalle.

Yksi edellä mainituista esimerkeistä on vapaat markkinat. Mikä se on?
"

Vapaa kauppa on siis eliitin poliittinen ideologia ja historian juuria tutkittaessa havaitsemme sen kiinnittyvän mm. seuraavien henkilöiden filosofioiden kehittelyyn satojen vuosien aikajanalla ko. imperialistista oligarkkipahuutta varten, missä myös ns. uusiliberalismi on tärkeä ideologinen harhautusoperaatio täydentämään eliitin suosiman maailmankuvan; "Saa tehdä mitä tahansa haluaa mielihyvän tavoittelussa ja kivun välttämisessä - Myös pahassa, ja lähinnä vain eliitti saa tehdä": Adam Smith, Jeremy Bentham, Paolo Sarpi, Friedrich Nietzsche, Karl Marx, Aldous Huxley, Bertrand Russell, Martin Heidegger, Ayn Rand, Alan Greenspan... --->

"Vastaus on: Ensimmäinen. Ensimmäinen esimerkki on vapaat markkinat."Vapaat markkinat" tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi ostaa mitä tahansa, millä tahansa hinnalla. Riippumatta yhteiskunnallisista, sosiaalisista, sosioekonomisista ja niin edelleen seurauksista ja/tai aiheuttamastaan kurjuudesta/riistosta."Vapaat markkinat" ovat siis anarkismia puhtaimmillaan.

Anarkismi on taloudellisista, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista valtahierarkioista vapaata yhteiskuntaa tavoitteleva poliittinen ideologia....

Meillä Suomessa ei ole vapaita markkinoita. Tähän taas on olemassa yksi syy: Laki."

Kansallisvaltioiden poliittinen systeemi on muokkautunut myös sisältä päin niin, että ns. oikeastikin käytännössä "vapaita markkinoita" ei ole, vaan rakenne palvelee oivallisesti sovellettuna oligarkkieliitin imperialistista keskuspankkikartellin ohjailuun perustuvaa mallia --->

"Otetaan äärettömän huono esimerkki: Meillä (Suomessa) on laki omistusoikeudesta,
kuluttajansuojasta, tuotesuojasta, työehtosopimuksista... laki siitä laki tästä."Vapailla markkinoilla" ei tällaista olisi. Otetaan toinen äärettömän huono esimerkki: Uniform Commercial CodeMassiivinen paketti sääntöjä, lakeja ja sun muuta protokollaa, jonka tarkoituksen on harmonisoida ameriikan ihmemaan liiketoimet osavaltioiden välillä. "Vapailla markkinoilla" ei tällaista olisi. Otetaan kolmas äärettömän huono esimerkki: "Merten perustuslaki" eli YK:n merioikeusyleissopimus."vapailla markkinoilla" ei tällaista olisi."

Systeemimme on siis ollut Suomessakin jo kauan keskuspankkikartellin vallassa, mutta miksi viimeisen 100 vuoden aikana syntyi kuitenkin hyvinvointivaltiokonsepti (Jota nyt ollaan ajamassa alas)? Tämä Alan Wattin haastattelu sisältää tähän liittyvän seikan (Alex Jones Channel: Alan Watt: The Neo-Eugenics War On Humanity 1/4; A B C D) Keskuspankkikartelli siis oivalsi ovelan yli 100 vuotta kestäneen juonen, missä kansallisvaltioiden annettiin aluksi kehittää vaurautta ja hyvinvointia rauhassa itselleen ja nyt uudessa NWO -projektissaan keskuspankkikartelli aikoo varastaa ko. vaurauden haltuunsa kuvatulla rahanvaltaan perustuvalla monetaristisella tyranniajuonellaan! Tämä on ollut päätetty jo siis yli 100 vuotta sitten --->

"Vielä kerran. Ja nyt kaikki yhteen ääneen: Meillä ei ole vapaita markkinoita!

P.s.
Uusliberalismi on täysin oma lukunsa. Uusliberalismin tarkoituksena on muuntaa yhteiskunta lakien ja sääntöjen avulla Neofeodaaliseksi.".


Executive Intelligence Review -sivustolla John Hoeflen jutusta (Foreclose on the British Empire With Glass-Steagall) lainaussarja omilla väliarvioillani ryyditettynä:

Yhdysvaltain "talousdemokratialiike" on keskittynyt osaksi mm. Lyndon LaRouchen teesien pariin, missä tässä on heidän vaatima ainoa toimiva lääke maailman tilanteemme ensihätään, mitä kuvaa kuuluisimmin asuntomarkkinoille syntynyt velkapyramidiponzihuijaus --->

"The only effective way of dealing with the "foreclosure crisis" is the immediate passage of Glass-Steagall, and the stopping of all home foreclosures. Period."

Keskuspankkikartellin monetaristisen järjestelmän piiriin synnytetyn johdannaismarkkinahuijauksen muodostaminen ja rakenne ekonomisena aseena täydentämään rahan syntymekanismin vaikutusta kansallisvaltioiden alasajossa --->

"We put "foreclosure crisis" in quotation marks to reinforce the point that, while there is a foreclosure crisis in the U.S. today, the foreclosure mess is really a reflection of the way in which the residential real estate markets were turned into a playground for the global derivatives markets. Home mortgages were used as fuel for the creation of mortgage-backed securities, upon which, in turn, were piled collateralized debt obligations, credit default swaps, and all sorts of other crazy bets. When this game blew up in 2007, the bankers tried to tell us it was a "subprime crisis," created by unqualified borrowers who victimized the lenders. When the derivatives markets seized up in response, we were told it was a "credit crunch," caused by investors who were irrationally panicking. Now, as the economic collapse has become more pronounced, and more and more Americans cannot pay their mortgages, this derivatives crisis is dubbed a "foreclosure crisis," caused by deadbeat homeowners and low-level employees who fouled up the paperwork."

Keskuspankkikartellin pääpirujen ja heidän hännystelijöidensä psykologinen ja maailmankuvallinen pahuus --->

"The bankers' line is clear: You little people screwed things up, and we bankers are the real victims! You people have to take responsibility for your actions!

This, from the very parasites that have taken—and continue to take—trillions of dollars in bailouts, subsidies, and guarantees from the government and the Federal Reserve. The parasites' institutions would not exist except for the largest rip-off of taxpayers in history. On top of that, they want to seize people's homes. This is not just shameless, it is pathological criminality.
"

Oligarkkieliitin ko. velkapyramidiponzihuijaus on ollut tarkkaan ja huolellisesti suunniteltu ylhäältä alaspäin ja valtavirtamediassa annettu kuva "sattumalta syntyneestä tilanteesta" on siten täyttä valetta --->

"The fraud—and it is deliberate, calculated fraud at every step—comes from the very top, the British Empire and its Inter-Alpha Group of Banks. To keep its global derivatives scam going, the empire targeted the U.S. real estate market. It used mortgage debt as the basis for a new class of derivatives, selling the derivatives off to the suckers, and plowing some of the proceeds back into new mortgages. The result was a self-feeding spiral which drove up home prices and sales, creating ever more mortgage debt, and thus, an accelerating volume of derivatives. It was a classic orchestrated mania, a pyramid scheme, which appeared to be a virtual money machine—if you didn't look too closely."

Oligarkkieliitti ja heidän keskuspankkikartellin muodossa oleva sotakenttänsä kansallisvaltioita vastaan kuvittelee olevansa lakien yläpuolella ja pyrkii jopa määräämään laeista heidän ja vain heidän hyödykseen. Taantuneet ja rapautuneet kansat jokaisessa kansallisvaltiossa ovat osasyyllisiä, koska he eivät ole kyenneet havaitsemaan tilannetta ja ovat antaneet siten avoimen valtakirjan keskuspankkikartellin hulluudelle --->

"To keep the game going, the bankers systematically violated real estate, tax, and securities laws. They were like crack addicts—anything for the next fix. But they weren't the only ones. Many of our fellow citizens got addicted, too—to the lure of easy credit, the illusion that home prices would always rise. We confused debts with assets, and went on a binge."

Oligarkkieliitin vuosisataiseen maailmankuvaan on kuulunut kiinteänä osana eläimellinen tunteen vallassa toimiminen ilman järki- ja älykapasiteettimme koko potentiaalia ja sen kautta itsekkään omaneduntavoittelun maksimointi on tullut vääräksi itseisarvoksi. Se on saastuttanut monella tavalla myös rahvasta näkemään maailmaa lähinnä vain lyhyen tähtäimen onnentavoittelukenttänä ja verisenä kilpailuna muita vastaan ja muista myös viisveisaten aiheuttaen tuhokierrettä myös sitä kautta monella tavalla; sosiologinen, yhteiskunnallinen, ympäristöllinen yms. rapautuminen --->

"We fell victim to one of the oldest tricks in the imperial playbook, the pleasure/pain game. As long as we thought we were making money, we were happy. We ignored the crumbling around us, the accelerating decay, the obvious signs that we were fooling ourselves. We were making money, and it felt so good."

Tämän ym. hinta on ollut kova ja nykyisellä tiellä jatkettaessa ilman kunnon lääkettä sen hinnan maksu tulee olemaan yksi kovimpia ihmiskunnan historiassa monessakin mielessä! --->

"Then it all crashed, and so did we. The bankers grabbed our national wallet and started stealing, all the while telling us it was for our own good. The pain phase had begun.
"

Ko. hinnan maksu moisesta keskuspankkikartellilähtöisestä pahuudesta manifestoituu kiihtyvällä tahdilla mm. reaalitalouden rapautumisessa --->

"What we did, at the behest of the Brutish puppet-masters, was to acquiesce to national suicide, first by destroying our industrial economy in favor of a financial bubble, and then, bankrupting what was left via the bailout."

Johdannaismarkkinoiden osuutta tässä velkapyramidiponzihuijauksessa ei tule aliarvioida --->

"The fraud lies not merely in the details of the foreclosures, but in the very concept of derivatives, and the claim that they have value. Derivatives were a fraud from the beginning, a way to create the illusion of something for nothing. These "securities" were pure fiction, "secured" in name only, by assets which did not exist. They were fraudulent, from top to bottom.
"

Yhdysvaltain tänä syksynä pahentuneessa asuntomarkkinoiden ulosottoskandaalissa ilmenee kristallinkirkkaalla tavalla tämä keskuspankkikartellin pyörittämän velkapyramidiponzihuijauksen pahuus ja rikollisuus! --->

"Having destroyed our economy and looted our governments, these parasites are now demanding the homes of those who are unable to pay. Our derivatives give us that right, they say, so pay up or move out."

Ko. ulosottoskandaali ja asuntomarkkinakupla on siis vain pintaan näkyvä osa jäävuoresta, mikä on keskuspankkikartellin suunnitelma alasajaa hyvinvointivaltiot NWO -projektinsa mukaisiksi vähäväestöisiksi alusmaiksi havittelemalleen uudelle pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurille --->

"They have no right to foreclose! Step back from all the sordid details, and look at the larger picture. The Inter-Alpha derivatives bubble is a criminal conspiracy designed to destroy the United States and the nation-state system, so that the British Empire can once again dominate the world. It represents the deliberate targeting of the infrastructure of civilization, with a goal of a genocidal reduction of the world's population."

Lääkkeet tätä oligarkkipahuutta vastaan alkavat ko. velkapyramidiponzihuijauksen torppaamisesta, missä Yhdysvaltain esimerkin mukaan Glass-Steagall -lain uudelleenasettaminen on ensimmäinen askel ja sitä ennen sitä estävän tärkeimmän esteen poistaminen eli mieleltään järkkyneen ko. oligarkkieliitin nuken Barack Obaman poistaminen virastaan --->

"We are under assault by the empire and its agents, and our obligation is to fight back. The first step in defending ourselves is to assert our national sovereignty with the passage of Glass-Steagall. The British Empire has already made it clear that it would view this as a hostile act, because it knows that such an act would mean the end for its monetary system."

Glass-Steagall -laki sisältää täten tärkeän sisällöllisen operaation keskuspankkikartellin koko tihutyöolemusta vastaan ja on siten myös symbolinen ase ko. itsekeskeistä omaneduntavoittelua ja sen aiheuttamia tuhontieskenarioita vastaan --->

"The re-implementation of Glass-Steagall would restore a key aspect of proper banking regulation by forcing a split between commercial and investment banking, but its effect would go far beyond the details of banking law. It would immediately signal to the imperial speculators that the U.S. had ended the Obama policy of capitulation, and would henceforth stand up for the rights of its citizens. It would signal that the LaRouche movement had prevailed. That is a signal the British Empire would undoubtedly understand."

Koko tämän hetkinen monetaristinen järjestelmä on niin paljon saastunut ko. keskuspankkikartellin ideologioista ja toimista, että vastalääkettä on ajateltava vain globaalissa ja hyvin totaalisessa muodossa kuvatuilla tavoilla --->

"We cannot pull our way out of our economic death-spiral by treating it as if it were a series of discrete problems, to be dealt with through adjustments here and there. That approach will not work; it will lead instead to the very horror we are trying to avoid."

Vallan keskittäminen yhä pienemmälle piirille on ollut osa tätä keskuspankkikartellin uutta pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurin pystyttämistä. Sen seuraukset ovat myös tahattomasti tuhoisia kansallisvaltioille ja niiden kansoille; eliitti jättää sokeassa omaneduntavoittelussaan huomioimatta meidän muiden kontolle tulevia kärsimyksiä heidän pähkähulluuteen saakka innostuneiden ja paniikinomaisten toimiensa takia --->

"To root out the corruption and criminality in our financial system today, we must understand that the financial system itself is inherently corrupt, and must be replaced. This financial system—the work of the Inter-Alpha Group and its cohorts—was designed to destroy us. It has turned our largest banks into giant casinos, while systematically destroying our smaller ones, continuously concentrating financial power into an ever smaller circle. It has created giant corporate cartels, which run roughshod over our people and our economy. It has created a new class of super-rich, while condemning an increasing percentage of the rest of us to the junk heap. We have become a society in which the demands of a few, far outweigh the needs of the many."

Rahan syntymekanismin ymmärtäminen tämän oligarkki-imperialismin päätyökaluna on siis ymmärrettävä lähtökohtaisesti --->

"The control mechanism—the medium for dispensing pleasure and pain—is money. The money is used to control the government, the media, and the business sector. And the British Empire—including its Wall Street subsidiary—controls the money. To change things, you have to break that up, to defeat the British Empire."

Käsitteellisellä tasolla on samalla ymmärrettävä ko. keskuspankkikartellin olemuksen ulottuvuus ja muoto; se ei ole kansallisvaltioiden sisältä lähtevä valta, vaan niiden päälle levittyvä ja niitä parasiittisesti hyväksikäyttävä vallan globaali mustekalaverkkomuoto, joka ilmenee kansallisvaltioiden ulkopuolelta käsin omana erillisenä "varjohallintona" ja "piilovaltiona" --->

"Such a war is not fought with military weapons, for the empire is not a nation—the empire is an ancient monetary system which rules over nations. Its center of power is in Venice, its operational headquarters is in the City of London, and its tentacles are spread worldwide. Its power lies in its ability to control the supply and price of money around the world, to reward or punish nations and peoples, as if we were dogs begging for treats."

Nämä kaksi keskeistä asiaa ymmärtämällä voidaan asettaa vastalääkkeet niiden aiheuttaman pahuuden eliminoimiselle. Ko. lääkitseminen lähtee juuri siitä, että muutetaan sekä rahan syntymekanismi ja käyttömuodot pois ko. eliitin vallasta että vahvistetaan samalla kansallisvaltioiden ja niiden kansojen vastustuskykyä ko. imperiumin toimia vastaan kuvatuilla tavoilla! --->

"You attack this empire by asserting sovereign control over the nation's economy, as specified by the U.S. Constitution. Break its power and the empire will collapse, leaving us free to begin rebuilding our nation and lifting the world out of the spreading Dark Age. Glass-Steagall is the first step. The British Empire is right to fear it, and us.".

Tuesday, October 26, 2010

Kylmähköstä yöpakkaspoudasta leutoon ja ajoittain sateiseen jaksoon voimakkailla tuulilla (Päivitys!)



Sää on ollut viime ennusteesta poiketen vähän kylmempää viime päivinä, vaikkakin sääelementtien toteutuminen on tapahtunut lähes ennustettuun tapaan su - ma mennessä. Viime viikon alussa sää aluksi leudontui lännestä lähestyneen matalapainetoiminnan seurauksena niin, että ke mennessä lämpötilat olivat +8 asteen luokkaa. Vuodenajalle tyypilliseen tapaan lämpötilan vuorokausivaihtelu oli runsaassa pilvisyydessä jo lähes olematonta. Sateita tuli ti ja ke ajoittain, mutta määriltään ne olivat melko vähäisiä. To tapahtui nopea kylmeneminen, kun Pohjois-Euroopan vallanneen laajan matalapaineen sisällä Suomi jäi osakeskusten kylmille puolille ja to - pe yöksi sään lisäksi seljettyä ja tuulen tyynnyttyä yön alimmat lukemat laskivat sisämaassa jopa -5 asteen vaiheille ja etelärannikollakin oli -3 asteen pakkasia.

Pe yksi matalapaineen osakeskus liikkui etelärannikkoa viistäen vesi- ja räntäkuuroineen nopeasti itään ja pe päivälämpötilat runsastuneessa rintamapilvisyydessä jäivät sisämaassa jopa +1 asteen tienoille ja etelärannikollakin alle +5 asteen. La matalapaineen painopiste jäi Pohjois-Skandinaviaan, jolloin pe - la yön parin asteen pakkasten jälkeen leudompi länsivirtaus aurinkoisessakin poutasäässä alkoi vallita ja päivälämpötila kohosi yli +5 asteen laajasti. La - su yönä etelästä alkoi työntyä hitaasti lämmin rintama Etelä-Suomeen, jolloin heikkoa yöpakkasta oli enää sisämaassa ja loppuosa su päivästä oli ko. rintaman heikkojen vesisateiden ja etenkin sisämaan sumujen leudontuvaa aikaa heikoissa tuulissa; loppupäivänä lämpötilat vaihtelivat etelärannikon yli +5 asteesta sisämaan pariin kolmeen plusasteeseen.

Eilen maanantaina Britteinsaarilla aikaisemmin muodostunut matalapaineen (Johon tuo lämpimän rintaman tulo su liittyi) keskus liikkui Suomen yli koilliseen ja aiheutti Etelä-Suomeen su - ma yönä melko runsaitakin vesisateita. Ma päivällä matalapaineen jälkipuolella alkoi luoteesta virrata kylmempää ilmaa, mutta niin heikkojen tuulten kera, että lämpötila pysyi 0 ja +5 asteen välillä ja viime yönä oli vain paikoin heikkoa yöpakkasta. Myös runsaana pysynyt alapilvisyys ehkäisi kylmenemistä. Tänään tuo heikko matalapaineen jälkipuolen luoteisvirtaus jatkuu runsaahkossa pilvisyydessä heikkojen vesi-räntäkuurojen kera ja päivälämpötila voi ainakin etelärannikolla nousta +5 asteen tienoille; sisämaassa on vain parisen plusastetta.

Tuo kuva on otettu viime viikon kovimman yöpakkasen jälkeen perjantaina 22.10.2010 ja kuvassa nähdään sen takia ns. talvikauden ensimmäisen kerran ohuesti jäätynyttä Vanajaveden rantavettä kuvattuna Hämeenlinnassa. Jää oli jo murtunut päivän aallokossa ja kuvassa nähdään myös verhopilven läpi kuultanutta aurinkoa heijastuneena vedestä. Verhopilvi liittyi em. eteläpuolella itään liikkuneen matalapaineen osakeskuksen rintamapilvisyyteen.

Euroopan mittakaavassa Itä-Eurooppaan ja Venäjälle on syöttynyt lounaasta ajoittain varsin leutoa ilmamassaa ja puolestaan Länsi- ja Keski-Eurooppaan on tullut pohjoisesta ajoittain kylmän ilman purkauksia. Tämä on johtunut siitä, kun tuo laajan matalapaineen painopiste on ollut Pohjois-Euroopassa ja ajoittain ulottuen Britteinsaarten tienoille - Välimeren länsiosiin saakka. Syksy on siis vallannut lähes koko Euroopan, mutta Venäjällä talven tulo on viivästynyt jopa lännen pohjoisosissa tuon leudon virtauksen takia. Lisäksi Välimeren itäosissa ja Mustanmeren tienoilla saakka on ollut vielä kesäisiäkin lukemia.

Jatkossa Etelä-Suomen säähän alkaa vaikuttaa Pohjois-Atlantilla muodostunut uusi voimakas matalapainetoiminta. Vielä tänään vaikuttaa lännestä lähestyvä ja ti-ke yönä Suomen yli liikkuva korkeapaineen selänne, jonka johdosta tuleva yö voi olla taas muutaman asteen yöpakkasten aikaa (Sisämaassa -5 asteen tienoille saakka) vähenevässä pilvisyydessä ja kokonaan tyyntyvissä tuulissa. Ke päivällä lännestä lähestyvä ensimmäinen säärintama alkaa vaikuttaa; etelä-lounaistuuli voimistuu ja pilvisyys lisääntyy. Päivälämpötila on ke +2 ja +5 asteen välillä.

Tuo rintamasade saapuu sitten ke - to väliseksi yöksi lännestä ja siinä yhteydessä lounaistuuli voimistuu jopa myrskyisäksi ja vaaraa aiheuttavat tuulituhot voivat olla mahdollisia. Sade tulee vetenä, kun ko. yöstä lähtien lämpötila kohoaa +4 ja +9 asteen välille; vuorokausivaihtelu on lähes olematonta ja peittyy sään muutoksen alle. Tässä vaiheessa iso jono matalapaineen osakeskuksia on muodostunut Britteinsaarten länsipuolelle saakka, mikä syöttää leutoa ja kosteaa ilmamassaa Länsi- ja Keski-Eurooppaan ja siitä Suomeen saakka.

Pe aikana isomman matalapaineen osan eteläpuolella yksi osakeskus liikkuu Etelä-Suomen yli itään vesisateineen ja se tuo lännestä tilapäisesti vähän kuivempaa ja kylmempää ilmamassaa. Siten pe päivällä lämpötilat laskevat vähän alle +5 asteen ainakin sisämaassa. Kuitenkin lännessä hurjasti voimistuva uusi matalapaineen keskus alkaa syöttää heti perään lounaasta hyvinkin leutoa ilmamassaa, jonka takia jo pe - la yönä sitä edeltävä rintamavesisade kastelee Etelä-Suomea ja lämpötila lähtee uuteen nousuun. Lauantaina päivällä vallitseekin sitten voimakastuulinen ja kostean runsaspilvinen lounaisvirtaus, missä lämpötila voi kohota jopa +10 asteen tienoille.

Leuto lounaisvirtaus näyttäisi jatkuvan Etelä-Suomessa vielä ainakin sunnuntaina, jolloin runsaspilvisessä ja utuisessa säässä lämpötila olisi edelleen ympäri vuorokauden vähän +10 asteen molemmin puolin. Su jälkeen näyttäisi lännestä saapuvan taas vähän kuivempaa ja kylmempää ilmamassaa ainakin tilapäisesti, mutta sitä skenariota on vielä pohdittava lähempänä uudestaan...

Euroopan mittakaavassa tuo lännen uusi voimakas matalapainetoiminta kääntää osat niin, että Länsi- ja Keski-Eurooppa saavat koko loppuviikon lounaasta hyvinkin leutoa, mutta kosteaa ilmamassaa; jopa yli +15 asteen päivälämpötiloja ajoittain ja viimeaikaiset yöpakkaset poistuvat hyvin leutojen öiden tieltä. Britteinsaaret ja myöhemmin Välimeren länsiosat saavat runsaimmat sateet. Venäjällä on aluksi liikkeellä pieni matalapaine vesi- ja lumisateineen, mutta sitten Itä-Euroopan ja Venäjän valtaa korkeapaine, missä Itä-Eurooppa saa osansa leudosta säästä ja siten sielläkin lähiöiden uudet yöpakkaset vähenevät myöhemmin. Venäjälläkään talvi ei vielä korkeapaineesta huolimatta etene ja siellä päivälämpötilat pysyvät muutamia asteita plussalla ja yöpakkaset ovat vain heikkoja. Luoteis-Venäjälle tulee ajoittain jopa osansa Suomen yli pyyhkivästä kostean leudosta lounaisvirtauksesta etenkin la - su aikana. Suomessa Lappi näyttäisi tulevan rajatilaan, missä tuo lännestä ulottuva matalapainejono tuottaa ke alkaen eläessään lievästi talvisen lumipyrysään ja leudomman vesisadesään vaihtelua edestakaisin; etenkin pohjoisosissa lumipeite voi kasvaa paljonkin.

Ruska on edennyt Etelä-Suomessa jo niin, että luontainen puusto on n. 90 % varistunut alastomaksi suunnilleen tavanomaiseen aikaan. Etenkin sisämaassa on jo laajoja alueita kokonaankin varistunut. Taajamissa nähdään kuitenkin vielä tyypillisiä myöhäisruskaisia viljeltyjä lajeja jopa lähes kokonaankin lehdessä. Näitä lajeja löytyy esim. suvuista lehtikuuset (Larix sp.), poppelit (Populus sp.), kuusamat (Lonicera sp.), lumimarjat (Symphoricarpos sp.) ja heisien suvussa villaheisi (Viburnum lantana), joka on vielä osaksi huomattavan paljon kesäasussakin. Viime viikon pakkaset ovat kuitenkin jo aiheuttaneet myös näille suht kestävälehtisille lajeillekin lehtivaurioita jonkin verran, joten varsinainen ruska ei etene niissä enää täysin puhtaasti. Tämän viikon leudot säät kuitenkin edesauttavat varsinaisen ruskan etenemistä loppuun, mistä hyötyy esim. kolmannen eli viimeisen ruskavaiheen viimeiset vihreääkin vielä sisältävät metsävaahteratkin (Acer platanoides). On myös huomattava, että ke - to alkavat ajoittain erittäinkin tuuliset säät riipivät loppuja lehtiä tehokkaasti pois. Viime viikon yöpakkaset viimeistelivät arkojen kasvien pakkaskuolemat (Mm. kesäkukat) ja arkalehtisten puiden ja pensaiden lehtituhot; mm. suvuissa magnoliat (Magnolia sp.) ja valeakaasiat (Robinia sp.).

Maaperä on kastunut viimeaikojen vesisateista jo varsin paljon, mutta edelleen tavanomaista kuivempaa lienee paikoitellen ja jokien virtaamat ovat siten vieläkin suhteellisen alhaalla. Tämän viikon aikana vesisateista tulee kuitenkin lisää kastelua ja jokien virtaamien voimistuminen jatkuu. Koska sateet tulevat kokonaan vetenä ja on leutoa, niin lumipeitteitä ei ole tulossa ja maan jäätymistä ei ole odotettavissa kuin vain ensi yönä tilapäisesti. Viime viikollahan oli jo ensimmäisen kerran maan jäätymistä parin sentin verran kahtena pakkasyönä ja samasta syystä em. tapaan etenkin pienten järvien rantavesissä ilmenivät ensimmäiset ohuet jääkannet hetken ajan. Muutoin järvien pintavedet ovat olleet enimmäkseen +2 ja +6 asteen välillä ja tämän viikon leutojen säiden takia kylmenemistä ei juuri tapahtu; paikoin voi tapahtua jopa asteen parin lämpenemistäkin. Suomenlahdella pintavesien lämpötilat pysyvät melko tasaisesti seuraavasti; ulapalla paikoin +10 asteen tienoilla ja sisälahdissa +5 ja +10 asteen välillä.

Päivitys sunnuntaina 31.10.2010 klo. 13:05: Sää on edennyt tähän mennessä varsin hyvin ennusteen mukaan ja siten mm. Lapin pohjoisosiin on kertynyt jo hyvinkin paljon lunta paikoitellen; jopa lähes 50cm! Lumiraja on hyvin jyrkkä Etelä-Lapissa. Ym. tavalla seuraavakin tapahtuma toteutuu eli tällä hetkellä Etelä-Suomessa vallitsevan hyvin leudon lounaisvirtauksen keskeyttää heikon sadealueen jälkeen huomisesta ma alkaen lännestä tuleva kuivempi ja vähän kylmempi ilmamassa. Siinä yhteydessä Pohjois-Lappia koettelee vaaraa aiheuttava myrskyisä sää Norjanmereltä itään liikkuvan matalapaineen osakeskuksen takia. Sitten ma - ti välisenä yönä korkeapaineen selänteen tullessa lännestä voi Etelä-Suomessa ainakin sisämaassa olla poutaantuneessa ja osittain seljenneessä säässä parisen astetta pakkasta. Ti päivällä poutainen ja osaksi aurinkoinenkin sää jatkuu muutamassa plusasteessa, mutta ti - ke välisestä yöstä alkaen lännessä kehittyneen uuden voimakkaan matalapaineen tuomana alkaa vaikuttaa uusi annos leutoa ilmamassaa voimakkaine lounais-länsituulineen ja ajoittaisine vesisateineen pilvisyyden pysyessä runsaana. Lämpötilat nousevat taas jopa lähes +10 asteeseen ympärivuorokautisesti. Tässä vaiheessa näyttää kuitenkin siltä, että to jälkeen matalapaineen painopiste olisi siirtymässä ainakin osaksi Suomen itäpuolelle, mikä tietäisi talvisen kylmien Jäämereltä saapuvien ilmamassojen alkavan vaikuttaa myös Etelä-Suomessa... Siitä kuitenkin lisää vasta seuraavassa varsinaisessa ennusteessa.

Saturday, October 23, 2010

Suomen Talousdemokratia ry:n keskustelutilaisuus tänään!

Tänään on merkittävänä tapahtumana Suomessa Talousdemokratia ry:n vuosikokouksen jälkeinen keskustelutilaisuus kaikille aiheesta kiinnostuneille! Sinne olen minäkin menossa ja tilaisuus alkaa klo. 14:00. Tässä on Talousdemokratia ry:n rakenteilla olevan nettisivuston (Talousdemokratia.fi) kautta kutsu ko. tilaisuuteen ja lainaan sen myös tuohon alle kokonaan:

"Keskustelutilaisuus Töölössä la 23.10.2010

Tue, 2010-10-19 20:13 — talousdemokratia

Tervetuloa talousdemokraattiseen keskustelutilaisuuteen lauantaina 23.10.2010 klo 14.00-16.00. Keskustelutilaisuuden paikkana toimii ravintola Chico's (kabinetti) osoitteessa Mannerheimintie 68, Helsinki (Töölön kisahallin vastapäätä).

Jäsenten vuosikokous pidetään tätä ennen klo 12.00-14.00 ja tämän jälkeen on vapaamuotoinen keskustelutilaisuus.

Vuosikokous klo 12.00-14.00 on siis vain yhdistyksen jäseniä varten, mutta 14.00 alkavaan tilaisuuteen voi kuka tahansa muukin tulla keskustelemaan. Myös jäseneksi liittyminen onnistuu tässä tilaisuudessa.

Tämän ilmoituksen ohella yhdistyksen jäsenet ovat erikseen saaneet kutsun vuosikokoukseen.
Yhdistyksen tarkoitus on mm. herättää keskustelua velkaperusteisesta rahajärjestelmästä sekä esittää muita, parempia ja kestävämpiä ratkaisuja.


Tällä erää yhdistys pyrkii poliittiseksi puolueeksi asettaakseen ehdokkaita eduskuntavaaleihin 2011. Tähän tarkoitukseen yhdistys kerää nyt kannattajakortteja. Voit siis käyttää tilaisuutta hyväksesi ja poiketa Töölössä lauantaina 14-16 välisenä aikana ihan vain allekirjoittaaksesi kannattajakortin. Huomaa, että keskustelu jatkuu ainakin kello 16.00 asti tai niin pitkään kuin intoa riittää.

Lisätietoja: talousdemokratia@talousdemokratia.fi".

Tässä on keskeisten talousdemokratia-aktiivien blogit: Suomen Talousdemokraattinen Puolue ja Rahan valhe (Entiseltä nimeltään Talousdemokratia nyt!). Tässä on myös aiheeseen liittyvä Facebookin sivusto Paljastetaan rahan valhe!

Friday, October 22, 2010

Alex Jonesin haastattelemia NWO -kriitikoita koosteena; syksyn 2010 mielialoja

Viime viikolla Alex Jones tempaisi ennen näkemättömän maratonradioshown, joka oli osa hänen piirinsä ns. moneybomb -varainkeräystä tiiminsä toiminnan kustantamiselle ja parantamiselle. Ko. tempaisua vauhdittaakseen Alex sai idean erikoispitkästä radioshowsta, joka toteutui ja oli kestoltaan yhtämittaa jopa yli 25 tuntia! Tämän kunniaksi päätin kerätä viimeisen n. viikon ajalta kuuluisimpien NWO -kriitikoiden haastatteluja Alexin showsta tuohon alle ja osa niistä sisältyy juuri tuohon maratonshowhun. Esim. Gerald Celenten ja Max Keiserin kohdalla näemme ja kuulemme Alexin muutenkin raspikurkkumaisen äänen olevan varsin vetämättömissä väsymyksen ja lähes vuorokauden yhtämittaisen puhumisen takia.

Tämän Alex Jones Channelin ja siihen liittyvien Russia Today -haastattelujen kokoelman tarkoitus on olla yhtäältä jälleen tilannekatsaus näiden NWO -kriitikoiden viimeisimmistä mielenliikkeistä ja toisaalta haluan liittää tämän koosteen tukimateriaaliksi uusimmalle muutaman päivän sisään tulevalle kirjoitukselleni pitkään tauolla ollessa teemasarjassani; USA:n kansannousu NWO -agendaa vastaan. Maailman tapahtumissa on tapahtunut sitten ko. sarjan viime kertaisen osan paljon liikettä mm. juuri kansalaisten valveutumisessa ja toisaalta kansojen yllä kehittyvän tyranniaikeen painostavuuden lisääntymisessä.

Tässä koostemateriaalissa haluan kiinnittää huomiota myös kansalaisten näkemyksiin ja heidän parissaan muodostuviin mielialoihin, joten poimin noiden jokaisen alla olevan Youtube -videon katselijakommenteista osuvimpia "lainauksia". Suurin osa niistä on noissa yhteyksissä Yhdysvalloista peräisin ja tässä maailman tilanteessa juuri Yhdysvaltojen tilanne määrää suuntia varsin paljon monessakin mielessä... Laitan noiden katselijakommenttilainausten sekaan myös omia huomiotani erivärisillä fonteilla sävyttämään ja täydentämään kokonaisuutta.


Kokoelma haastatteluvideoita Alex Jones Channelista:

Alan Watt: The Authoritarians Global Agenda - Alex Jones Tv 1/5: A B C D E --->

"The thing about the globalists is that THEIR PLANS are implemented over a very long time frame, it's done incrimentally so that most people don't notice. Lately though more people ARE noticing." --> Esim. EU perustettiin tällä tavalla salakavalasti; oikeasti EU:n 50 -vuotissynttäreitä on jo vietetty, vaikka meille kansalaisille on tuotu esille ko. prosessin asioita vasta viimeisen 10 - 20 vuoden aikana. Niistä on kuitenkin päätetty keskuspankkikartellin ohjaamissa kulisseissa jo 1950 -luvulta lähtien.

"Dear Alan Watt lovers,
podcast subscription strongly recommended:
CuttingThroughTheMatrix(dot)ne­t --> Podcast
Alan Watt -- recommended reading:
► tinyurl(dot)com/essentialbooks
Check out our 200 videos packed Alan Watt playlist:
► tinyurl(dot)com/AlanWatt-video­s
☼ TRUTH RISING IN THE GLOBE THEATRE!
" --> Siinäpä hyviä linkkejä!

"Awake Americans AWAKE! The world looks to us again! The American People are the last bastion of resistance to this world takeover.. If we fall, they win! But If we stop them here in the last battle, their scam will collapse worldwide.. They know it, so they will use ANY method to win. People should HARDEN themselves for this fight now.. Then, when the time comes, you'll be able to resist this state slavery! REFUSE TO SUBMIT! Refuse to pay your new slave tax!! That'd be a Good start!" --> USA:n kansan oleminen viimeisenä linnakkeena NWO -agendaa vastaan perustuu juuri siihen, miksi Yhdysvallat alunperin perustettiin vuonna 1776; Vastavoima ja pakopaikka silloisen keskuspankkikartellin maailmanvaltaa eli Brittiläistä imperiumia vastaan ja sama soveltuu nykyäänkin tilanteeseemme, vaikka USA on jo niin pahasti vallattu keskuspankkikartellin mellastusmestaksi ja käsikassaraksi.

"Ain't shit been developed in the wild except these damn crazy ass control freaks. I mean who actually believes the swine flu came about out in the wild...2 animals strains and a human strain....that's impossible." --> Varsin huolellinen tieteellinen tyrannia ja totalitarismi onkin ollut rakenteilla tässä keskuspankkikartellin pähkähullussa maailmankuvassa ja globaalissa suunnitelmavyyhdissä jo kauan.

"The Elite knows that at all points in history, you can always hire half the poor to kill the other half...." --> Kansoja on toki osattu manipuloida mukaan tarpeettomiin poliittisiin ja uskonnollisiin agendoihin vastakkainasetteluansaan; kuten uskonpuhdistus vs. vastauskonpuhdistus sekä kommunismi vs. fasismi. Nyt tällaista PITÄÄ välttää ja havaita oikea vihollinen --> keskuspankkikartelli (Illuminati) ja toisaalta oman kulttuurimme rapautunut moista johtajuuden alennusta suosiva tila!

"You pawns. You realize every search you make is analyzed by the CIA right? Alex is feeding you to the government. Good job, you made it really easy for them to find you.
Fools.
" --> Alex Jonesia on syytetty disinformaatioagentiksi ja tässä on kyllä eräs hyvä pointti siihen suuntaan; Alexhan on kehottanut äskettäin tekemään Googlehakuja eri NWO:n vastaisilla termeillä, jotta niitä saataisiin Googletrendien listausten kärkeen herättämään kansaa. Toisaalta, se on kyllä hyväkin idea, mutta tässä maailman tilanteessa joudumme vain toimimaan vajaasti optimaalisissa olosuhteissa ja joudumme tinkimään mm. menetelmien suhteen. Ei siksi pidä olla liian yksisilmäinen vikojen ja epäilyttävien henkilöiden tuijottaja, vaan ryhtyä ITSE yhä paremmaksi tietojen tutkijaksi ja levittäjäksi!

"I do not listen to Alex anymore at all. He's rude to his phoners and he hardly lets anyone talk. He also interrupts them to go for a 'break'. He's a parody of himself. His incredible rudeness absolutely distracts me from his message." --> Tämän Alexin huonon puolen olen kyllä itsekin pistänyt merkille usein; vaikka asioiden sisällöt ovat välillä suututtavia ja järkyttäviä, niin kannattaisi silti panostaa hyvään pedagogiikkaan asioiden esittelyssä ja opettamisessa. Tässä mielessä myös Lyndon LaRouche on ulosanniltaan välillä huono, kun hän toitottaa muiden olevan väärässä ja tyhmiä ja vain hän olisi kunnolla oikeassa ainoana ihmisenä maailmassa. Vaikka joissakin asioissa se pitäisikin paikkansa, niin on toki hyvä muistaa se, että tyhmäksi haukuttava ei mielellään ota vastaan tietoa haukkujaltansa. Tosin olemmehan myös nähneet jo monta kertaa sen, että monet keskuspankkikartellin nukkepoliitikot eivät ota parempaa tietoa vastaan ollenkaan, vaikka mikä olisi; toivottomia tapauksia kohtaan voi minunkin puolestani silloin sanoa tylynkin mielipiteensä suoraan.

"They don't want the average Joe to have the tools to create their own wealth, instead they would see you all working on a mega farm or any mega industry for wages you can barely get by on unable to buy your own land, living in rental units for the rest of your life, wage slaves. Its pure greed. If you truly love your neighbor as yourself you would allow them access to the tools to create wealth, your own land free of gov taxation, basis of freedom, as is you are in constant debt to state via tax." --> Tässäpä hyvä kuvaus keskuspankkikartellin ohjaamasta salakavalan sairaasta ja pahasta "globalisaatiosta" eli siis NWO -agendasta sekä tärkeä näkemys paremmasta maailmankuvan harjoittamisesta.

Special Lord Monckton Interview: Scientific Misconduct Needed to Push Nwo Objective 1/5: A B C D E --->

"The ISSUE is CO2. When Global warming is discussed CO2 is the "PROBLEM" no one is saying POLLUTION is not bad. CO2 is not bad. The Climate Gate hoaxers are the ones vehemently shouting CO2 as the culprit. and main force behind man made global warming..." --> Niin, tämä hiilidioksidin pitäminen maailman pahimpana "saasteena" on mennyt todella överiksi ja siihen on toki hyvä syy --> Se on tärkeä osa keskuspankkikartellin viherfasismin vyöryttämistä kansallisvaltioiden tuhoamiseksi ja kansojen alistamiseksi uusfeodaaliseen tyranniaan ja totalitarismiin. Hiilidioksidihan on osa elämän kiertokulkua herranjumala sentään!

"Monckton´s the Man! AGW, amongst others, is and will allways be a NWO hoax!!! If I wasn´t able to think for myself I´d be stunned by stupidity too.." --> Herääminen keskuspankkikartellin suunnitelmiin ja ohjaamiin tapahtumiin aiheuttaa aina ensireaktiona äärimmäistä kummastusta ja epäuskoa sekä kohti maailmaa että kohti omaa itseään katsottaessa; NWO:n tutkiminen on myös itsetutkiskelua.

"No wonder he was Margaret Thatcher's advisor! He is a communism hater. Now, I don't fancy dictatorial communism either, but this LORD, a british nobleman, hates passionately them people who would grab elite's wealth and resdistribute it. Understandable." --> Niin, Lordi Monckton on kyllä siinä mielessä epäilyttävä, että hän puhuu paljon Kylmän sodan aikaisesta maailmankuvasta käsin mm. termeillä "kommunismi", mikä sekoittaa kokonaiskuvan hahmottamista havaita keskuspankkikartellin nykyvyyhtiä. Lisäksi Margaret Thatcherin avustajana ollutta ihmistä vaivaa juuri se rasite, mikä havaitaan silloisen 1980 -luvun maailmanpolitiikassa olleen keskuspankkikartellipelin juonessa saattaa alasajettava itäblokki NWO:n piiriin Margaret Thatcherin, George H. W. Bushin ja Francois Mitterandin toimittua päänukkeina ko. kentällä.

"He actually thinks about stuff and evolves his view with time. He doesn't sound like a broken record. Such a refreshing change and so lucid.  Good to see at his age. Long live the Monck." --> Toisaalta jokaisessa entisessä takkia kääntäneessä NWO -agentissa / siksi epäiltävässä henkilössä on hyväksyttävä ne menneisyyden rasitteet osana persoonaa ja annettava mahdollisuus olla nykyään NWO:a vastustava aktivisti. Lordi Monckton on kyllä ollut hyvin ahkera tässä nykyaktivismissaan asioita opetellessaan - tutkiessaan ja niitä esille tuodessaan.

"All the Free Mind people who are fighting the NWO. are under attack!!!? and the rest of the Population are DEEP INTO TRANS like SLEEP!!!? IF YOU PEOPLE DONT wake up soon, and SUPPORT the FREEDOM FIGHTERS of this World....VERY SOON we lose every Chance of fighting the evil......Wake UP!! Look at the World as it is, Not from Greed, Corruption, Destruction just for Few people...Wake UP!!!" --> Näitä epätoivoisen suuttuneita mielenilmauksia piisaa varmaan enenevässäkin määrin lähiaikoina, mutta meidän ei pidä antautua liikaa negatiivisille tunteille! Ne haittaavat aktivismiamme, mutta toki pitää olla tahdonvoimaa ja päättäväisyyttä toimia aktivistina näinä maailman aikoina!

"Eco-fascists firmly believe that when "s@#$ happens", It can only be humanity's fault, through extent of their existence. Poles don't shift, continents don't drift, suns don't maximum, and CO2 is equivallent to gaseous death... Morons, f@#$ing morons!.." --> Eko- / viherfasismi todellakin käyttää viher- ja ympäristöarvoja vain törkeästi hyväkseen eikä sillä ole mitään tekemistä oikean ympäristöaktivismin kanssa!

"The less land there is available for food production also keeps food prices high which is what the corperations want, they do not want abundance. They do not want self reliance , they want scarcity because they can control prices with scarcity." --> Keskuspankkikartellin tavoite on aina ja kaikkialla turvata ja kehittää yhä enemmän omaa intressivyyhtiään ja sen rinnalla tavallisen tallaajan hyvinvointi todellakin on toissijaista ja jopa mitä tahansa ollaan valmiita tekemään meidän päämme menoksi, mikäli se vain auttaisi keskuspankkikartellin intressejä; juuri siihen on tultava loppu ja se on tärkein NWO:n vastaisen aktivismin tavoite, ennen kuin maailmaa voidaan edes alkaa parantamaan!

"I sincerely hope that Lord Monckton's mission is not to shift our attention away from the real entities who perpetrated all those evils by focusing on communists whom the entities have created long ago as the other side of instrument to achieve their goal." --> Juuri tämä huomio on ymmärrettävä näistä vanhoista poliittisista ideologioista ja nimenomaan oikeisto vs. vasemmisto -lumeasettelu on ymmärrettävä siinä maailmanhistorian suurimpiin huijauksiin kuuluvana vastakkainasetteluansana! Jos siinä joskus on jotain hyvää ollutkin, niin se on viimeistään nyt murentunut tämän keskuspankkikartellin ohjaaman globalisaatiohirviön alle. Sen hirviön luoma oikea vastakkainasettelu löytyy kohdasta, jossa rahan luomiseen ja käyttöön liittyvät toimet konkretisoituvat meitä kansalaisia vastaan; lainaus Ebolakani -nimimerkiltä: "Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin).".

Esim. nykyinen poliittinen järjestelmä vasemmisto vs. oikeisto -akselilla täällä Suomessa ei osaa vastata tähän haasteeseen mitenkään ja siksi esim. juuri talousdemokratian kaltaista tilanteen alkujuuren ymmärtävää "pakansekoittajaa" tarvitaan kipeästi! Itse poliittista järjestelmää ei tarvitsisi kuitenkaan murtaa hajalle, vaan puhdistaa se vain keskuspankkikartellia hyysäävistä kansaa vastaan olevista porukoista!

" "Deserts are increasing worldwide right now due in the main part due to Mans poor managment of the land - thats the part where i disagree with Lord Monkton." " --> Ilmastonmuutoksen varjoon on todellakin jäänyt monta muuta tärkeää ympäristöongelmaa ja niistä esim. juuri maankäytössä havaittavat puutteet ovat hyvin tärkeitä. Ne liittyvät suoraan sekä saastumiseen että ihmisten huonovointisuuteen. Tässä mielessä olen mielenkiinnolla seurannut Lyndon LaRouchen ja porukkansa tämän vuoden missionjulistustansa maankäytön viemisessä täysin uuteen ulottuvuuteen NAWAPA -nimisessä projektin laukaisussaan. Siihen siis palaan vielä erikseen tarkemmin havainnoiden sen hyviä ja huonoja puolia. Näin maisema-arkkitehtuurin alalla olevana omaan ihan ammatillistakin näkemystä NAWAPA:n arvioimisessa!

David Icke: The Nwo Network, A Spider's Web of Interconnected Secret Societies - Alex Jones Tv 1/8: A B C D E F G H --->

"Its fantastic all the greats are coming together, Alex Jones, David Icke, George Noory, Ron Paul, Webster Tarpley etc etc etc. The list goes on!!!! Bring on the free world order!!" --> On toki hyvä, että yhä useampi toimii näyttävästi NWO:n vastaisina aktivisteina huolimatta itse kunkin rajoitteista ja huonoista puolista vajaasti optimaalisessa maailmassa kun operoimme.

"Awareness - Truth - Responsibility. Fear is the heart of darkness. themindmakesitsownspaces" --> Pelko on tosiaan haitta NWO:n vastaisessa aktivismissa ja kaikki pelkoa tarpeettomasti lietsova toiminta sen takia tuomittavaa! Tosin vaikeimmistakin mahdollisista asioista on tässä maailman tilanteessa puhuttava avoimesti, vaikka se aiheuttaisi monillekin äärimmäistä pelkoa.

"9/11+bailout=proof of nwo!" --> Hyvin moni muukin asia todistaa NWO:n olemassaolon eikä monikaan niistä ole enää edes kovin piilossakaan, kun havainnoimme esim. näitä keskuspankkikartellin ekonomisia päähänpistoja ja uskomattoman typerien lakien ajamista täytäntöön ympäri maailman.

"This nation needs a spiritual renaissance. Taking back control of the power centers will do little good if we are not spiritually, morally, and intellectually better than those who tyrannize us currently." --> Tämä on erittäin tärkeä huomio ja juuri tämän asian toitottamista paljon tekevä Lyndon LaRouche on enemmän oikeassa kuin hyvin moni osaa vieläkään ajatella! NWO -projekti on tosiaan osaltaan sen kulttuurin tuote, joka on saastunut piloille. Siksipä yksi tärkeä osa maailman parantamista NWO:n kynsistä on se pitkällinen vuosikymmeniä kestävä prosessi, missä itse kulttuurimme pohjaa on parannettava ja korjattava ihmiselämän ylittävien missioiden ja ajatushautomoprosessien ajamina.

"I'm so scared of the Illuminati, ooo. Orwellian state oooo scary. What a load of bullshit he talks. What exactly would the world be like if 'we took our power back'? Oh look he never answers that." --> David Icken ongelma tosiaan on aika usein se, että hän ei konkretisoi tarpeeksi meille kansalaisille missiota pois NWO:n kynsistä. Ainoa joka sitä tällä hetkellä oikeastaan riittävän konkreettisesti tekee on juuri Lyndon LaRouche. Myös talousdemokratian tyyliset kartat toiminnalle ovat sitä.

"I'm so glad Keanu is awake... I mean he's Neo for crying out loud!!!!!" --> Niin, onhan se toki ihan jees, jos joku tunnettu julkkis on NWO:n vastustajaksi profiloitumassa. Se voi auttaa ihmisiä havaitsemaan ko. ongelmaa yhä enemmän. Tosin se voi olla selvä puutekin, jos ko. julkkis ei tuo samalla esille mitään konkreettista uutta toiminnalle pois NWO:n kynsistä.

"I used to think we needed more parties but I think Jesse Ventura is right when he says that there should not be any parties at all. Abolish the Republican and Democrat parties!!" --> Poliittiset systeemit ovat toki paljon muokattuja keskuspankkikartellin tarpeisiin etenkin Euroopassa, mutta olen oppinut juuri sen, että Yhdysvaltain poliittiset rakenteet sitä vastoin ovat vielä peruja siitä perustuslaista, joka oli tehty silloista keskuspankkikartellia vastaan. Tätähän Lyndon LaRouche tähdentää ja hänen mielestään tätä keskuspankkikartellin vastaista aktivismia pitääkin tehdä juuri niin, että ko. rakenteet pitää vallata takaisin oikeasti humaaniin ja sanotaanko vaikka tässäkin tapauksessa talousdemokraattiseen toimintaan. Varmasti Euroopassakaan rakenteita ei tarvitsisi niinkään hajottaa, vaan vain vallata parempiin käsiin uuden talousjärjestelmän kera ilman keskuspankkikartellia niin kuin yllä jo mainitsin Suomen kohdalla.

"fear is the absence of knowing" --> Pelko ym. negatiiviset tunteet ovat tosiaan varsin paljon rajoittavia. NWO:n aiheuttamia turhautumia ja suuttumuksen tiloja on varmaan tiedossa itse kullekin, mutta niitä pitää yrittää parhaansa mukaan ohjata hallittuihin "höyryjen päästöihin" rakentavan toiminnan hyväksi. Tiedon kartuttaminen kuuluu asiaan ja siksi olen itsekin näyttänyt esimerkkiä tämän blogin avulla, kuinka juuri tämä maailman aika vaatii paljon lisää ihmisiä, jotka ottavat asioista selvää ennakkoluulottomasti ja rohkeasti!

Who control Hollywood? Who control the banks? Who control the federal reserve? Connect the god damn dots. They are all worshipping the same god.." --> Kulttuurimme on tosiaan tuottanut todellisuudesta irrallaan olevan eliittijoukon, joka on kasvattanut valtaansa niin pähkähullun suureksi, että he ovat hukkuneet sen sisään mielisairauteen ja pahuuteen seoten.

"David Icke says that the Moon is a spaceship inhabited by sublunarian aliens that are controlling the Earth by satelite/radio/telepathy.... IT'S IN HIS LATEST BOOK !!! the guy is a FUCKING FRUITCAKE !!!!!!!!!!!! next..." --> Näistä David Icken korkealentoisimmista ideoista on usein vaikea - mahdotonta sanoa, miksi ne ovat olemassa ja mitä niillä halutaan sanoa. Olen yrittänyt miettiä sitä esim. metaforisella tasolla; Icke haluaa sujauttaa jonkinlaista uusfolkloristiikkaa NWO:n henkisten ja ylimaallisten seikkojen kuvaamiseen avatakseen uusia metodeja ajatella myös muita vaikeita asioita. Laajentaa siis tietoisuuttamme vastaanottamaan totunnaisesta poikkeavia sisältöjä, millaisia voi oikeastikin olla tulossa NWO -prosessin jatkuessa vuosikymmeniä.... Monethan epäilevät esim. ns. avaruudellisen alieninvaasion lavastamista ns. Bluebeam -tekniikalla, joka olisi seuraava askel keskuspankkikartellin juonissa saattaa maailman väestö tyrannian alle "terroriuhan" valheelisella viljelyllä. Nythän sitä virkaa on toimittanut Al-Qaeda. Onko seuraavana "marssilaisten" vuoro...?

"The reptilian business is the turd in the punch bowl, I believe it may be fallen angels or jinns. But reality is wierder than fiction so I keep my mind open about his info." --> Eli kannattaa pitää mieli niin avoimena kuin pystyy, sillä maailmassa todella on monta ihmeellistä asiaa vielä piilossakin. Meidän ei pidä turhaan ihmetellä kummallisuuksia; asettakaamme itsemme esim. sellaisen viidakossa elävän alkuasukkaan asemaan, joka näkee elämänsä ensimmäistä kertaa länsimaisen kulttuurin tuotteen, kuten helikopterin. Jumalaksi / paholaiseksihan hän sitä voisi kuvitella... Eli emme me länsimaiden urbaaneimmatkaan ihmiset ole etääntyneet välttämättä niin kauas luonnostamme, ettemmekö voisi kohdata jotain yhtä ihmeellistä suoraan puskista, mikä voisi esim. olla tuota Bluebeam -tekniikan kaltaista meiltä vielä piilotetua sisältöä. Ja meidän ei pidä silloin suhtautua siihen tuon alkuasukkaan tavoin....

"It is time to get our guillotines out and start lining up these corrupt politicians." --> Tällaistakin suoraa vihaa näemmä on keskuspankkikartellia ja heidän poliitikkonukkejaan kohtaan. Toki heidän kuuluukin saada ansionsa mukaan, mutta laittomuuksiin ryhtyminen toimii NWO:n vastaisen aktivismin haittana. Toivokaamme, että emme koskaan ajaudu sellaiseen anarkian ja epätoivon tilaan, missä joudumme pakotettuihin puolustuksellisiin toimenpiteisiin laittomillakin tavoilla! Tosin laittomastihan keskuspankkikartelli toimii ja vähät välittääkin laeista, joita se itse pyrkii silti määräämään kansalaisten kontolle.

"For the first time, a lot of the world's people...
are all on the same page at the same time
I realized that a while ago and it blew my mind.
The planet is like a giant beehive of communications.
That's the change.
" --> Internetin avulla on mahdollistunut todella paljon tärkeää NWO:n vastaista aktivismia. Tämä onkin jännä juttu, sillä oppimani mukaan internetiäkin on oltu puuhaamassa alunperin juuri NWO:n pystyttämisen eräänä työkaluna meidän kansalaisten päänmenoksi; manipulointia viihteen ja tiedon avuilla. Mutta nyt havaitsemme juuri sitä luovaa toimintaa netin kohdalla, joka kuvaa ikään kuin aseen ryöstämistä pois viholliselta käyttääksemme sitä uudella tavalla vihollista vastaan ja meidän hyväksemme.


"Actually what Icke says, "We are consciousness." Is not exactly true I have found.
Because consciousness needs something to be conscious of..
" --> Tässä on havaittavissa mielestäni tietynlaista kaksisuuntaista ideaa, mikä kuvaa kokonaisuutta; eli olemme yhtäältä jatkuva osa universumin kenttää mm. olemalla osa noosfääriä ja biosfääriä, mutta samalla voimme itse hallita tajuntaamme kohdistaaksemme sen avulla ajatteluamme ja toimintaamme arkipäivän konkretiasta elämämme ylittäviin missioihin sekä havaintomaailmamme ylittäviin abstraktioihin ja periaatteisiin saakka. Tässäkin on työsarkaa paljolle lisäopiskelulle, missä esim. Lyndon LaRouchen maanläheisemmät ajatukset ovat apuna. Lisäksi mainitsen tähän liittyen mielenkiintoisen kirjan, joka voisi olla jossain vaiheessa oman tarkemman esittelyni aihe bloggaamisessani; Daniel C. Dennettin kirja Tietoisuuden selitys (Hesarin kirja-arvio). Dennettin näkemykset näyttävät kontrastoivan mielenkiintoisesti monen seikan suhteen...


"Yo I am sooooooooooooo happy that David Icke was able to make it into this broadcast. I LOVE David Icke and I'm so happy he was able to be here.

This 27 Hour Broadcast was seriously the single most EPIC broadcast in the history of radio/television/basically-all­-of-human-history.

Alex Jones, the Infowars crew, every single person that appeared on this show, everyone that donated, thank you SO MUCH for this unbelievable gift. I love every single one of you from bottom of my heart! <3<3<3
" --> Syytä onkin hurrata Alex Jonesin hurjalle showmaratonille! HURRAA!! David Icke on myös aivan hyvä tyyppi NWO:n vastaisena aktivistina korkealentoisista ajatuksistaan huolimatta.


Max Keiser: The Trifecta of Fraud - Alex Jones Tv 1/4: A B C D --->

"I'm surprised Max doesn't understand the concept of the currency war. It's not that China is trying to kill the dollar. If anything, they'll buy more US T-bonds. They're trying to boost the dollar and kill their own currency so their exports are cheaper and preferred more among buyers. It's a race towards the bottom, not the top." --> Niin, kaikki ei ole aina itsestään selvää taloudessa, vaikka ymmärtäisimme esim. tuon rahanluomisen alkusyyn: "Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin).". Minulle on vielä jäänyt varsin epäselväksi Kiinan osallisuuden aste NWO -prosessiin --> Kuinka paljon siellä on sille vastustusta vai onko Kiina jonkinlainen mallimaa NWO -projektille, kuten viime vuonna muistan George Soroksen sanoneen...? Kiinassahan on ollut käynnissä uskomaton vaurauskehitys tietyissä pisteissä, kuten Shanghaissa. Näin juurikin Shanghain tapauksesta erään tanskalaisen dokumentin hiljattain, missä kävi ilmi ko. kaupungissa tapahtunut ja edelleen jatkuva kaikkien aikojen suurin rakentamisbuumi mitattuna ihmiskunnan koko historian mittakaavassa; silmänkantamattomiin saakka on viimeisen 20 vuoden aikana rakentuneita pilvenpiirtäjämeriä. Onko Kiina maailmanhallituksen jokin tärkeä keskus tulevaisuudessa?...

Toisaalta äskettäisen Nobelin rauhanpalkinnon ojentaminen Liu Xiaobolle on aiheuttanut Kiinassa närää länsimaita (Norjaa) kohtaan. Meidän on kuitenkin muistettava, että diktaattori Maon on sanottu olleen lännen keskuspankkikartellin paikalleen asettama ja vähintään tukema; esim. Henry Kissinger puuhaili aikoinaan paljonkin Maon kanssa 1960 ja -70 -luvuilla...

"Ron Paul is the only hope. Spread the word" --> Olen ollut viime aikoina jonkin verran skeptinen näihin Tea Partyn kannattamiin poliitikkoihin Yhdysvalloissa, koska esim. tämä TP -liike on havaintoni mukaan ollut vesitetty ja kaapattu eliitin johdateltavaksi sen verran paljon... Sen parissa on puuhailtu jopa Sarah Palinia tulevaksi presidenttiehdokkaaksi, mikä jo kertoo aika paljon!

"They voted for Obama to prove they are not racist. Now, who are they going to vote for to prove their not idiots?” " --> Heh, hyvä heitto! Sarah Palin...? No, ei todellakaan :) ...Mutta siis kulttuurimme pohjaa parantamalla voisimme lopulta päästä tilanteeseen, jossa kansa valitsee ansaitsemansa johtajat niin, että keskuspankkikartellin nukkien osuus vähenee ja kansalaisten intressejä palvelevien osuus kasvaa!

"How can the banks take houses that have been paid for?!" --> Helposti, sillä ne ovat uskomattoman pahoja ja sairaita sekä totaalisesti vararikossa velkapyramidiponzihuijausta tehtyään. Nyt ne ovat alkaneet sumeilematta myös väärentämään ulosottoasiakirjoja saadakseen rikollista rahaansa kattamaan pilaantuneita velkakirjojaan ja niiden johdannaisvedätyksiään --> Päätarkoitus on siinä toki kansallisvaltioiden ja erityisesti juuri USA:n tuhoaminen sisältä päin maailmanhallitusta varten. Uskomatonta toimintaa, joka johtaa ainoastaan yhteen suuntaan; nykyisen talousjärjestelmän tuhoon tavalla tai toisella! Mikä tulee tilalle?!!

Gerald Celente: We're Living on Borrowed Time - Alex Jones Tv 1/7: A B C D E F G --->

"If USA goes bankrupted with this massive bailouts and corporation domination the following will happen.
1. Stock market will crash and seize
2. financial institutions will fail
3. all government funding will stop ( medicate, defense, education etc )
4, Private Business will close
5. Mass riots people will fight for food among the poverty
6. The rich will buy the country and the U.S will Turn from democracy to dictatorship which has already been since the beginning
Simple as that
" --> Saas nähdä pitääkö paikkaansa... Jonkinlainen tuhoisa dominoefekti on kuitenkin taattu, jos ratkaiseva palikka posahtaa melkeinpä missä kohtaa tahansa. Niin räjähdysaltis koko systeemi havaintoni mukaan on.


"Today, Oct 20, 2010. Things will get openly worse after the election results in a few weeks, no matter what the results." --> USA:n kongressivaalit ensi kuussa ovat todellakin varsin mielenkiintoinen tapahtuma NWO:n kannalta ja todella monessa muussakin mielessä... Saako kansa protestiäänensä nykyistä politiikkaa vastaan esille; millä tavalla, kuinka paljon ja onko se oikeaa vai vääränlaista...? Aiheuttaako vaalitulos räjähdysalttiita reaktioita; mellakoita, pörssiromahduksia yms. ...?

"Gerald talks about a plague coming in 2011. To know more look up Aspartame and Diabetes- Healthy Holistic Living." --> Eli jokin uusi terveysuhka on suunnitteilla meidän päämme menoksi...?!

"True he predicted "collapse in october". October isn't over yet, but I don't see it in the next few weeks. However, I still think it's likely they will collapse it just as winter sets in or right before. I can't think of a better time to kill off as many as possible quickly while also preventing much uprising." --> On tällä hetkellä melkein mahdotonta sanoa tarkalleen, miten keskuspankkikartelli voisi tätä ekonomista asettaan lopulta käyttää, mutta päätökset lisätuhoa aiheuttavista bailout -suunnitelmista on jo tehty mm. FED:in Ben Bernanken suulla sanottuna. Kysymys on havaintoni mukaan ratkaisevasti siitä, että kumpi näistä tapahtuu ensin --> Keskuspankkikartellin ohjaama hallittu talouden ja kansallisvaltioiden alasajo vai keskuspankkikartellin itsensä luhistuminen heidän suunnitelmansa pähkähulluuden takia?... Meidän kansalaisten varalle on kuitenkin kummassakin tapauksessa oltava parempi vaihtoehto, kun romahdus tulee! Lyndon LaRouchen ja talousdemokratian ekonomiaideoita parempia sellaisiksi ei liene olemassa tällä erää...

" ...When people believe in a god that will always save them and all they have to do is pray and worship him they set themselves up to be taken advantage of and never are fully awakened.After all they cant wait for the world to go to hell because their saviour will come rescue them lol. Dude im not trying to troll or anything i just think that blind faith in something that is most likely mans image of god will keep you down." --> Niin, kommentoija haluaa sanoa, että sokea usko mihin tahansa rajoittaa kokonaisuuden ja muiden tärkeiden asioiden näkemistä. Täysin samaa mieltä! NWO:n tutkimus ja NWO:n vastustaminen sekä paremman näkeminen NWO:n tilalle ovat luonteiltaan monitieteellisiä ja monihaaraisia, missä haitallista kaventumista ko. havainnointiin ja pohtimiseen aiheuttaa mm. juuri uskonnolliset heräämiset fundamentalistisella tavalla. Tästä ja muista on monia esimerkkejä, joista kerron lisää ajallaan.

"OK. A lot of anger, but I need solutions!" --> Niinpä! Havainnointiakin on tehty jo paljon, mutta ratkaisuja on nyt alettava tulemaan roppakaupalla monelta taholta! Gerald Celenten viimeaikainen meuhkaaminen on käynyt tässä mielessä aika hedelmättömäksi. Samaa voi sanoa Max Keiseristäkin ajoittain.

"Alex Jones tells people that the globalists hate us, hate america and want to kill us, but he turns around and hates on effeminate men and gay people. Hate goes both ways. As Ghandi said "Be the change you want to see in the world". If you don't want people to hate you, then don't hate on other groups. Hate perpetuates hate." --> Aivan oikeaa oivallusta on tässäkin! Suomessahan olemme saaneet havainnoida viimeaikaisessa homokohussa vihaa puolin ja toisin, joka ei ole ollut fiksua. NWO:n eteneminen aiheuttaa vihaa niitä kohtaan, jotka ko. agendaa pakkosyöttävät ja edesauttavat, mutta tunteidensa hallinta rakentavan toiminnan hyväksi on hyvin suositeltavaa; ylimääräiset höyryt pitää päästää ulos muutoin kuin kohdistamalla niitä muihin (varsinkin viattomiin) ihmisiin ja yhteisöihin.

"Alex said that he doesn't believe that a "road warrior" type scenario will happen. Then what the heck is pouring this crap in our ear for if he doesn't think it will happen?" --> Alex Jonesia on monta kertaa aikaisemminkin syytetty myös siitä, että hän meuhkaa liian dystooppisten skenarioiden pelottelulla. Ja varsinkin, jos hän ei samalla tarjoa riittävän konkreettisia ratkaisuja ko. asioille. Tuleeko joku "road warrior" -anarkismi? Emme voi tietää tarkkaan, mutta varmasti aineksia paljon nykyistä huonommille olosuhteille on olemassa, valitettavasti.

"OMG Gerald actually told the truth about Israel! He has just gained a life long fan! And shame on Alex for never telling the truth about Israel" --> Israelista on voitava sanoa toki suoraan niitä pahuuden seikkoja, mitä se on hyvin paljon edustanut myös riippumatta siitä, ketkä siellä asuvat! Tässä mielessä on niin päivän selvää se, kuinka kristinuskoonkin on istutettu (Ilmeisen tarkoituksella) Israelia hyysäävä paapomisvirus, joka estää juuri näkemästä asioiden tilaa riittävän tarkasti ja oikein, kuten tuossa yllä mainittiin; fundamentalistinen uskonnollinen tms. vakaumus esim. tässä valossa on suuri haitta ymmärtääksemme tätä maailmankolkan osaa NWO -prosessissa!

Webster Tarpley: Housing Market and The Mortgage Foreclosure Debacle - Alex Jones Tv 1/4: A B C D --->

"Fuck the rules. Fuck playing the game the banksta scum want you to play. Fuck the government. Fuck the banks who own them. Fuck being a stooge. Fuck being the docile consumer. Fuck paying every fee and tax. Keep your money in your pocket and Starve the Beast. Fuck it." --> Jotkut vihan ja turhautumisen kyllästämät NWO -tiedon pelottamat sielut turvautuvat välillä raakaan kielenkäyttöön. Se on ymmärrettävää, koska itsekin tämän poliittisen bloggaamiseni alkuaikoina viljelin tuhtia voimasanailua. Oman itsen kehitys ja ymmärryksen kasvaminen vie kuitenkin vähitellen sellaisen yläpuolelle, missä sopivasti hallittu päättäväisyys ja rohkeus astuvat pelon luoman vihan tilalle :)

"TRUE! webster is a thousand years old because he learns from history. All of us that leanr our collective history is also 1000 years old." --> Webster Tarpley käy kyllä hyvin esimerkistä sellaisesta ajattomasta sielusta, joka ymmärtää ihmisyyden positiivisella tavalla tärkeitä puolia pitkältä ajalta ja osaa käyttää älykkyyttään hyväkseen niiden asioiden käsittelyssä ja esittelyssä. Myös Websterin erinomaisia historian tutkimuksia ja analyysejä on esillä esim. tässä äskettäin uudestaan esille tuomassani sivustossa; Readings from the American Almanac.

"The bankers are the criminals, the New York financial system is a racket and should be treated as such. The mass working people of this country are not like those people and are for the mass amount of stolen money being returned so we can build new schools, roads, hospitals and provide the type of healthcare and education we are capable of to all U.S. citizens. Instead the bakers control the system and unleashes health insurance companies and massive tuitions to strangle the American people." --> Taas oivallista keskuspankkikartellin pahuutta valuvan toiminnan kuvausta, jota on propagandan keinoin puettu meille kansalaisille muka "hyvän globalisaation" nimissä; sen piirissä uskotellaan lisäksi mm. sen kuuluisan "yksityistämisen" olevan tosi "cool" ja "trendikäs" juttu, vaikka se on pelkästään osa tuota keskuspankkikartellin juonta saattaa kansallisvaltiot omistukseensa kaikkineen ja tyrannian ikeeseensä maailmanhallitustaan varten!

Omalla kohdallani viimeisin esimerkki tästä pahuudesta on taloyhtiön (Jossa asun) isännöintipalvelujen ulkoistaminen niin hullunkurisesti yksityiselle taholle, että seuraavakin kuulemani skenario on jo totta: "Eräs taloyhtiön asukas halusi tuoda erään epäkohdan ilmi eräälle ko. isännöitsijän työmiehelle kasvotusten hänet tavattuaan, mutta hän kieltäytyi kuuntelemasta, koska asiat pitää kuulemma hoitaa puhelimitse uuden säännön mukaan --> Pakotetaan asukkaat hoitamaan asiat soittamalla kalliiseen puhelinpalveluun --> Rahastus. Ei helvetti sentään; herätkää!".

"Webster Tarpley is highly intelligent. Unfortunately, Tarpley gets into the nuts and bolts of everything that he talks about. There is just not enough time with this radio show to go as deep as Tarpley wants to go. This frustrates AJ to no end. Tarpley is not good at skimming over subjects. If AJ can't deal with this, it might be best to have him on the show." --> Tämä NWO -tiedon runsaus ja yksityiskohtien moninaisuus on tietysti monesti vaikea käsiteltävä, kun aikaa on vähän käytössä ja asioita pitäisi esittää siinä monelta kannalta. On tietysti vahinko, jos sen takia jää pois oleellisia seikkoja. Siksi nämä kirjoituksenikin ovat monesti hyvin pitkiä ja se täytyy vain sietää, sillä nyt opetellaan ihmiskunnan historiassa tärkeimpiä mahdollisia asioita! Jokaisen on nähtävä vaivaa ja aikaa! Sitä paitsi on ihmiselle luonnollista juuri se, että hän opettelee ja nielee tietoa kuin pesusieni vettä. Eliitin hallitsemassa maailmassa meille on virheellisesti ehdollistettu, että se ei kuuluisi ihmisen luontoon, vaan ihmisen tulisi pikemminkin muka vain taantua.

"This is a red herring. Ask yourself why is it only the NWO can make money to fund their operations? Any operation needs money to function. The money he is raising is penuts compared to say Fox or MSNBC. Even the broadcast you are listening to takes money to come about." --> Tässä vajaasti optimaalisessa maailmassa joudumme siis ainakin toistaiseksi käyttämään valitettavan paljon niitäkin pelisääntöjä, jotka ovat keskuspankkikartellin toiminnan saastuttamia.

"Webster Tarpley is an interesting character from the perspective: Who the #uck is he working for?!?

Certainly an AGENT OF INFLUENCE, but his complex political history make him an enigma.

He certainly has access to closed source information but not from the USA government.

The one good experience Webster brings to the table was his incountry research of the P2 lodge and OPERATION GLADIO.
" --> Webster on vaikuttanut tosiaan olevan uskomattoman tarmokas tutkija, kuten havaitaan tuossa Readings from the American Almanac -sivuston annissa.


Alan Watt: Shock And Awe - The Manipulation Of The Human Psyche 1/4: A B C D --->

"It's all manipulation to get what we want. Some minds seem to default to this and they spend most of their lives in a deluded state. Then the professional physiologists make all sorts of diagnosis, when in reality it is all about living truthfully. We lie to get what we want in our; working life, relationships and so much more. Why we cannot be truthful and wholesome." --> Niin, ihmisluontoon kuuluu aina myös intressit omaa itseäänkin kohtaan, mutta se on toki aivan luonnollista ja kuuluu nisäkkäiden perusolemukseen muidenkin lajien kohdalla; muutoin koittaisi sukupuutto hetikohta! Kyse on keskuspankkikartellin maailmankuvaan joutuneiden kohdalla juuri siitä, että nämä itsekkäät intressit ovat menneet todella paljon överiksi.

Vastavoima sille ei kuitenkaan ole siirtyminen toiseen äärimmäisyyteen, mitä esim. monet fundamentalistikristityt toitottavat eli tähdentävät omista intresseistään luopumista. Se on yhtälailla luonnotonta. Kuten olen todennut, niin kohtuus on parasta optimia monessakin tapauksessa. On kuitenkin syytä muistaa siinä myös se, että kohtuudellisen keskitien käsite ei tarkoita optimaalin olevan tarkalleen ns. keskellä. Sellaisen vaatiminen voi myös olla fanaattista totalitarismia, sillä todellinen optimi voi olla hieman jommalla kummalla puolella keskikohtaa. Ihmisten on vain opeteltava löytämään näitä optimeja ilman fanaattisia tyranniaskenarioita valveutuneessa, avarakatseisessa, tunneälykkäässä, kannustavassa, turvallisessa ja suvaitsevassa ympäristössä.

"Watt is absolutely spot on about the synchronized law making. I'm from Ireland and because we get British and American television it is possible to follow the cultural and political developments in each country...

The mass use of public surveillance cameras happened virtually simultaneously in Britain and Ireland..

The relaxing of Banking regulations happened simultaneously in all three countries...it is in key areas that this synchronized law making seems to be occurring." --> Juuri tätä synkronointia on ollut havaittavissa lakien puskemisen lisäksi niin monessa länsimaiden kulttuurin muussakin piirteessä, että on toki selvää niihin liittyvien maailmanhallitusagendojen todellisuus! Kulttuuriamme on tässä mielessä aivan tarkoituksella muokattu yhteneväksi eri maissa myös viihteen keinoin, josta siitäkin on olemassa suunnitelmia ja esim. tässä kirjoituksessani esittelemässäni ko. eliitin 1970 -luvun yhdessä manuaalissa sellaisia on esitetty; Silent Weapons for Quiet Wars -manuaali: Miten saatana toimii käytännössä länsimaissa.

"I hope people are fully aware that the elite are dead bent on controlling us and destroying us any way they can. Today, I saw chem-trail signature "X"s just about everywhere. This is a battle for humanity and we don't want to be on the losing end!" --> Hulluimmallakin tavalla dystooppisten NWO -skenarioiden sisällössä on havaintoni mukaan totuuden siemeniä olemassa juuri siinä mielessä, missä ymmärrämme ko. keskuspankkikartellin haluavan turvata planeetan kokoisen ahneutensa ja intressinsä tuhoutumiselta. Isot intressit vaativat isoja turvaamiskeinoja ja niiden ylimitoitukset voivat olla vastaavasti erittäinkin tuhoisia ison kokonsa takia ja näyttää uskomattoman hulluilta. Meidän on tosin suorastaan mahdotonta kuvitella, mitä lopulta liikkuu sellaisen ihmisen päässä, jonka valta ylittää moninkertaisesti esim. Yhdysvaltain presidentin vallan. Mitä sellainen ihminen vielä haluaa? NWO -tutkimuksissa tihkunut tieto juuri siitä on toki hätkähdyttävää; olisivatko he enää edes ihmisiä...?

"they've been targeting to destroy the family making the state the head of the family." --> Tämä on keskuspankkikartellin eräs tapa monista turvata intressejään ja siis siksi sosiaalinen ja kulttuurillinen muokkaaminen on pohjimmiltaan ollut länsimaissa käynnissä em. tavoilla.

"I think Alan is trying to describe basic "advertising" using complex terms to make it sound like a conspiracy, which it is not.

Corporations want to make money. The large corporations want to make money, so they have the govt tell us to "get on the Internet".

Same thing with your example about the British govt telling people to "buy a TV set". It's so some companies can make money. It also creates jobs.

Alan, it's money and advertising, that's basically all it is. :)
" --> Tämä "perusmainonta" ei toki ole niin viatonta kuin tuo kommentoija luulee ja kuvittelee! Kulttuuriimme on saatu istutettua niin totaalisesti ajatus mm. mainonnan oleellisuudesta ja tarpeellisuudesta, että sen käsittäminen vain hyvänä on monesti ylitsepääsemätöntä harhaa. Kuitenkin olemme jo nähneet sen, että tällaisessa keskuspankkikartellin saastuttamassa monetaristisessa talousjärjestelmässä mainonta sisältää lähes aina myös myrkkyä sisällään hyvän ohella, koska systeemi toimii ihmistä vastaan jo lähtökohtaisesti rahan syntymekanismin takia ja sen takia toivoton kilpailu äärikapitalistiseen tuhohuipentumaan saakka on taattu ja kaikki mainonta sekä populaarikulttuuri päätyy lopulta kuvaamaan ja symboloimaan sitä! Ihmiset kilpailevat itsensä hengiltä ja jo sitä ennen eliitti kaappaa meidät uusfeodaaliseen huomaansa. Söpöä eikö vain? NO EI!!


"Pornography is a tool like violence that's being gradually accelerated. Its goal is to desensitive the people, make them violent and sexually perverted. Sexual perversion + hardcore violence exposed to people over the longrun especially at a young age coupled with teaching people that Evolution is real is going to ultimately lead to lawlessness. The Bible teaches that homosexuality, crimes especially violent crimes lawlessness and inequity would be at all time highs prior to our Lord's return." --> Tässä on jotain samaa mitä äskettäisessä Suomessa velloneessa homokohuväittelyssä ilmeni; se sisältää sekä oikeaa että väärää huomiota maailman tilasta. Oikeaa on tuo lähtökohta, missä mm. pornografian ja väkivallan viljelyn tehostaminen mediassa on osa suunnitelmallista länsimaiden altistamista (niitä heikentämällä) maailmanhallituksen tyrannialle ja samalla ihmisten alkukantaisten piirteiden valjastamista ko. imperiumin ahneuden ja riiston alttarille eli rahastamista ja turmelemista voitontavoittelunsa takia. Tässä on juuri muistettava, että keskuspankkikartellilla (Illuminatilla) tämä voitontavoitteluintressi on planeetan kokoista!

Ratkaisua parempaan ei kannata tällekään skenariolle kuitenkaan hakea liian innokkaasti uskonnoista (Raamatusta, Koraanista jne.), sillä jo heti tuossa kommentoijan maailmankatsomuksessa nähdään uskonnollisten arvioiden haittaava ylivalta luonnollisten arvioiden kustannuksella, mikä johtaa harhaan eli uskonnollislähtöiseen ylikontrolliin ja tarpeettomaan vastakkainasetteluun uskonnottomien ihmisten kanssa.

Meidän on kuitenkin kehitettävä planeetan kokoinen hyvyyteen perustuva vastavoima keskuspankkikartellille ja siinä on toki tärkeää sielullinen ja henkinen elementti korotettuna noosfäärin kokoiseksi yskänlääkkeeksi ko. noosfääriin vaikuttavaan korkeamman tason flunssaan ;) Monipuolinen yhdistelmälääke lienee hyvä, jossa varmasti uskonnollisiakin piirteitä katsotaan sopivasti hyvällä.

"Again! i HAVE TO SAY from RESEARCH OF MANY years!..Hes RIGHT!....THERE IS NO SUCH THING AS A CONSPIRACY THEORY!! They want you to BELIEVE THAT! for TWO reasons! 1:TO MANIPULATE YOU! 2:SO THAT YOU ARE CLASSIFIED AS A CONSPIRACY THEORISTS!...AND THEN DISCOUNTED!" -->Tämä on hyvä huomio; meidän kontrollissaan pitämiseksi eliitti (Illuminati) viljelee ja edesauttaa käsitystä, että heidän toimiensa tutkiminen on "hullua salaliittoteoretisointia". Välitön seuraus ko. oivalluksesta --> Eliitti syöttää oikeiden asioiden sekaan tekaistuja valheita, jotka sekoittavat pakkaa sumeaksi nähdä siitä ko. oikeita asioita, jolloin "salaliittoteoreetikoksi" ehdollistaminen käy paremmin päinsä.

Jatkokysymys; ketkä levittävät käytännössä tätä valetta oikeiden asioiden sekaan? No, esim. näitä kaikkia Alex Jonesin haastattelemia henkilöitä Alex mukaan lukien on syytetty sellaisesta. Minun mielestäni he voivat olla sitä vikaa omaavia jopa ihan vapaasti, tekivät he sitä tahallaan tai hyväuskoisena hölmönä. Meidän on vain henkilöistä liikaa välittämättä opeteltava itse tiedon hankkimisen ja suodattamisen jalo taito opetellessamme validi tieto väärästä ja se vie aikaa. Meidän on vain pakko nähdä se vaiva siinä eikä liian herkästi alkaa tukkimaan tietolähteitä heti opettelun alussa vain huhujen perusteella; NWO -kriitikoita voidaan näet myös mustamaalata tarkoituksella juuri tuon "salaliittoteoreetikko" -ehdollistumisen toteuttamiseksi. Eli oikeaa tietoa voidaan myös esitellä muka valheena, jotta päämme sekoittuisi entisestään oikean tiedon näkemiseltä.

Monimutkaista, eikö totta? Tiettyjen avainoivallusten jälkeen moni muu mukana kulkeva asia kuitenkin selkenee sen perässä, kuten juuri ymmärtäessämme rahan syntymekanismin luonteen tässä monetaristisessa talousjärjestelmässä ja sen, ketkä sitä rahaa siinä luovat ja muokkaavat keskuspankkikartellinsa elementtien ja instrumenttien avuilla. Moni muu oivallus ja tosiasia seuraa automaattisesti avainoivalluksesta ja vastaavalla tavalla pääsemme käsiksi moniin johtopäätöksiin muissakin tärkeissä NWO -seikoissa hälventäen oikean ja valheellisen tiedon päältä sumua nähdä niiden välistä rajaa poimiessamme jyviä akanoista.


Russia Today -kanavan haastatteluja Alex Jones Channelin suosikeista poimittuna:

Alex Jones: 'I'm packing heat, are you?' -->

"Instead of discrediting Alex Jones, show your face and make a stand. I dare you to do better?
Alex Jones may not be perfect, he may be working for a fascist group. What he is also doing is highlighting things that are not reported mainstream. He pretty much led the 9/11 truth movement, that's an achievement,  What the f*ck have you done?
" --> Eli tässä on ym. disinformaatioagenttisyytöksille relevantti vastaväite.


Grab your machete, lets protest! -->

"What a moron!!! Yo man dickhead, be informed that anarchism excludes all the ideas of nations, borders and capitalist exploitation. Therefore your racist shite has nothing to do with anarchism. You're just a stupid neonazi fuck. Go to... well to where you came from." --> Joku muista kommentoijista ihannoi anarkistista ja rasistista kapinaa ja menee siinä tietenkin metsään! Sinänsä tuo ko. haastattelussa käsiteltävä leffa moisesta anarkistimeiningistä kertoo juuri ym. median kyllästämisestä väkivallalla, joka toimii salakavalasti sekä mieliemme taannuttamiseksi keskuspankkikartellin maailmanhallituksen tyranniaa varten että kansallisvaltioiden alasajamiseksi samaa tarkoitusta varten mm. vastakkainasettelujännitteiden kautta usutettavilla tuhoavilla kapina- ja anarkismisiemenillä, joista on suora linja eliitin problem reaction solution -juonteeseen; saada juonitulla kaaoksella aikaan tarve heidän kauan sitten suunnittelemalle poliisivaltiotyrannian kiristämiselle. Se taas on niitä turvarakenteita keskuspankkikartellin planeetan kokoisille intresseille.

9/11, Nine Years Later -->

"usa, uk, israel = worlds biggest terrorist states....." --> Hyvä kiteytys; nämä kolme maata ovat kaikkein eniten saatu muodostettua keskuspankkikartellin käsikassaroiksi kansanväliseen (epä)politiikkaan ja loppupeleissä niidenkin valta olisi tarkoitus ajaa alas maailmanhallituksen tieltä vain pelkiksi uusfeodaalisiksi alusmaiksi...

Gerald Celente on RTAmerica September 17, 2010 -->

"Who thought we one day should listen to Russia Today in order to get some real news about the economy in the USA? The world has gone absolutely mad and is totally up side down. Black is white, white is black; up is down, down is up; spending is good, saving is bad (according to politicians); lies are truths and truths are lies... I can hardly wait to watch the whole global economy and financial world collapse to the ground. We need som REAL change here... and we need it soon!" --> Meistä vain lumeenomaisesti ja näennäisesti vaikuttaa siltä, että kaikki olisi yhtäkkiä kääntynyt ja kääntymässä ylösalaisin. "Kaikki" on itse asiassa ollut jo kauan aikaa sitten valmiiksi "ylösalaisin", mutta me NWO -propagandan uhrit olemme vain aikaisemmin kuvitelleet sen valheen olevan totta ja vasta nyt alkamassa näkemään sen läpi "ylösalaisin" käännettynä kokemuksena. Esim. juuri EU:n perustamisessa emme aluksi nähneet sitä pitkällistä suunnitelmaa, joka siinä on ollut olemassa jo 1950 -luvulta saakka ja meille uskoteltiin, että syntyi muka olemassa olleista tilanteista (Meille näytetyistä teatteriesityksistä) vain yksittäisiä oivalluksia vähä vähältä yhdentyvää Eurooppaa kohti. Kaikki EU -prosessiin liittyvä oli itse asiassa lyöty lukkoon jo yli 50-v sitten keskuspankkikartellin intressien turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Sama meno on jatkunut ja nämä maailmanhallitussuunnitelmatkin ovat olleet tekovaiheessa jo kauan ennen kuin esim. Alex Jones oli edes vaipoista ehtinyt kasvaa.

Alex Jones: 'UN a Nazi movement' -->

"Google this: alex jones jewish connections original dissent" --> Ok, googletin tuon ja sain siis eteeni näyttöä Alex Jonesin osallisuudesta jonkin tasoiseen "siionistiseen" salajuoneen. Mitä väliä sillä vaikka olisikin, kunhan osaa poimia oikeita asioita vääristä keneltä tahansa "agentilta" :)

"this is why alex jones is a disinfo agent
the UN is a ZIONIST movement if anything
" --> Itse asiassa minua hämmästyttää tämä siionismin korostaminen osana NWO -agandaa, koska sen havainnoinnista näyttää tulleen joidenkin päissä itsetarkoitus jopa haitallisella tavalla. Toki voidaan puhua siionismista ko. NWO:n yhtenä osajuonteena, mutta se näyttäisi olevan myös kovin helppo käsikassara tuomita NWO -aktivisteja disiformaatioagenteiksi vähäisemmänkin juutalaisuuteen viittaavan seikan takia, mikä on ylilyöntiä. Aika hullua, mutta ymmärrettävää, koska kaikkia NWO:n kritisoijia pyritään tavalla tai toisella vähättelemään, mustamaalaamaan jne. Toki on aina mahdollista, että joku NWO -kritisoijien joukossa ei ole puhtaat jauhot pussissaan mukana. So what; niinkuin sanoin --> On itse omilla aivoilla opeteltava asiat poimimalla tietoa suodatukseen KAIKISTA tietolähteistä.


"UN is a showcase for US propaganda" --> Tämän videon poimin esille siksi, koska olen havainnut tuon haastateltavan Paul Craig Robertsin olevan jossain määrin falski ja mahdollinen disinformaatioagentti. Se johtuu siitä, kun hänen geopoliittinen tietämyksensä viittaa vajaaseen ja vääristävään tietoon. Hän puhuu monesti termillä "american empire", joka on oppimani tietämyksen perusteella vajaata ja johtaa johtopäätöksien vääristymiseen mm. havainnoitaessa keskuspankkikartellin pääkallopaikkaa (Lontoon city) ja Yhdysvaltojen alkuperäistarkoitusta olla ko. kartellia vastaan historian pitkässä jatkumossa. Tämän tyypin sanomisiin on siis mielestäni asennoiduttava varauksella.

Alex Jones: "Stay in your house" -->

"Alex Jones is an enemy to America. He is pointing the finger at all the secondary players while the head Zionist running the conspiracy get off scot free." --> Taas tätä siionistiseksi disinformaatioagentiksi syyttelyä. Tuo on kyllä monesti havaintoni mukaan totta, että Alex Jones jättää monesti viittaamatta keskuspankkikartellin (Illuminatin) pääpukareihin ja jättää termejä epämääräisiksi, mutta kyllä välillä mainitsee Rothschildit ja kumppanit. Tärkein kohde NWO:n selättämisessä on ymmärrettävästi se keskuspankkikartellin "pääjohtaja(-jat)", mutta on toki kiinnitettävä huomiota myös niihin toisen ja kolmannenkin tason "johtajiin"!

Glenn Beck repackages Alex Jones' ideas -->

"Wow, America
They are selling you different products
you can buy the MSNBC liberal, you can buy the FOX propoganda
you can buy the Glenn Beck insanity,
or you can buy the Alex Jones version...
lol... is crazy
" --> On kyllä ymmärrettävää, että kaikkea mediaa NWO -havainnoinnin vasta-alkajana seuraava hämmentyy informaation hulluudesta, sekavuudesta ja ristiriitaisuudesta. Ei muuta kuin opettelemaan vain, sillä muuta tietä selvyyteen ja ymmärrykseen ei ole! Paitsi, jos päätyy haluamaan maailmasta eristäytymistä muka "ratkaisuna".


Alex Jones: "Bilderberg meetings in public" -->

"There's still too many employed people who are comfortable while they still have a job and money to pay the bills. The situation has to get a lot more dire before there is any action and like you said, by then, it will be total chaos. When food shortages happen, that's when the party begins." --> Totta on tämäkin; monet hyvin vielä menestyvät ihmiset eivät välitä riittävästi maailman epäkohdista tarttuakseen vakavasti NWO -asioiden tutkimiseen ja moisen agendan aiheuttamien epäkohtien vastustamiseen. Moni lilluu vieläkin niin mukavasti viihteen yms. tarjoamassa pumpulissa, että he eivät edes tiedä mistään NWO -agendasta. Ko. pumpulihan oli alunperinkin tarkoituksellista kulttuurin muokkaamista maailmanhallituksen pakkosyötön pehmentämistä varten. Muutos tulee joka tapauksessa yhä laajemmin eteen keskuspankkikartellin pahuuden ymmärtämisessä ja toivon mukaan myös nimenomaan parempien ratkaisujen asettamisen näkemisessä!

"Russia Today is government owned. Why is Alex Jones on this news agency? What the hell is going on here?" --> Russia Today on sinänsä merkillinen tapaus, koska se tarjoaa niin paljon muutoin vain oikeassa vaihtoehtomediassa tarjottavaa rajuakin NWO:n vastaista tietoa. Taustalla voi olla monia ehkä jopa NWO -agendaakin edesauttavia intressejä - juonia (Kuten NWO -asioilla rahastaminen), mutta minusta on myös hyvä, että joka tapauksessa tällaiset asiat saavat eetteritilaa tälläkin tavalla. NWO -asioiden saatavuudessa ei pidä mennä nirsoilemaan :)