Sääennusteeni tuleekin nyt poikkeuksellisesti päivän myöhässä pienten aikataulumuutosten takia, mutta kuitenkin. Eli: Päättyneellä viikolla Etelä-Suomessa koettiin tähän mennessä vuoden kesäisimmät säät pääosin poutaisessa säässä, mikä mm. käynnisti lopulta koko alueella termisen kesän noin normaaliin aikaan. Tällä alkaneella viikolla pohjoisesta on alkanut jo tulemaan selvästi viileämpää ilmamassaa seuraaviksi päiviksi hallanvaaroineen, mutta eilistä kylmän rintaman sadealuetta lukuun ottamatta aluksi on enimmäkseen poutaa. Toisaalta viikonlopusta olisi tulossa hyvinkin sateinen ja yhä melko viileä...
Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Jäämerelle on voimistunut matalapaine, joka alkoi eilen kierrättää viileää ilmamassaa koko Skandinaviaan ja Suomeen pohjoisluoteesta. Islannista Länsi-Euroopan yli läntiselle Välimerelle on sijoittunut korkeapainetta ja Itä-Euroopassa sekä Länsi-Venäjällä on hajanaista, mutta laajaa matalapainetta. Skandinaviaa ja Suomea lukuun ottamatta ilmamassat ovat kuitenkin melko kesäisiä itäosien kuurottaisista sateista ja ukkosista huolimatta. Lännessä on poutaisempaa. Kunnolliset kesähelteet ovat jääneet silti lähinnä vain Välimerelle ja Kaspianmereltä Uralille ulottuen.
Jatkossa tuo lännen etelä-pohjoissuuntainen korkeapainevyöhyke näyttää pysyvän muutamia päiviä lähes sijoillaan pitäen Atlantin voimakkaankin matalapainetoiminnan loitolla. Toisaalta tuon Skandinaviaan ja Suomeen virranneen viileän ilmamassan eteläreunalla Etelä-Skandinaviasta Baltian kautta Länsi-Venäjän pohjoisosiin muodostuu matalapaineista aluetta, missä eri matalapaineen osakeskukset vaikuttavat tienoon säähän seuraavina päivinä vesisateineen ja tuulineen; Skandinavia ja Suomi jäävät edelleen viileän ja Lapissa jopa hyvin kolean ilmamassan piiriin ja ko. viileyttä pääsee jatkossa osittain ainakin Keski-Eurooppaan ja Länsi-Venäjällä läntisimpiin osiin ja Jäämeren rannalle. Muualla vaikuttavat kesäiset ilmamassat; itäosissa on yhä kuurosateisempaa ukkosineen kuin lännessä, jossa ei kuitenkaan sielläkään ole koko aikaa poutaa.
Aivan viikon lopulle on merkkejä siitä, että melko voimakasta matalapainetta muodostuu etenkin Skandinavian ja Suomen ylle, jolloin ko. alueet pysyvät edelleen viileinä ja muuttuen entistä sateisemmiksi ja viileyttä pääsee siinä laajemminkin Länsi- ja Keski-Eurooppaan. Kunnon kesähelteet pysyvät koko viikon ajan lähinnä vain Välimerellä ja kauempana Uralin tienoon Venäjällä; tosin tuo viikonlopun Skandinavian - Suomen matalapaine mahdollistanee helteiden etenemistä pohjoisemmaksi Itä-Euroopassa ja Mustanmeren pohjoispuolella, joka aiheuttaa niillä alueilla paikoin voimakkaita ukkosia. Päivitys vihreällä perjantaina 1.6.2012 klo. 17:00: Suursäätilaan on tullut pe - su osalta sen verran muutoksia, että pe Baltiassa voimistuva uusi matalapaine on varsin voimakas ja siten la sen keskus tulee lähes myrskyisänä Etelä-Suomeen ja sää on silloin Baltian lisäksi Skandinaviassa ja Suomessa laajasti tuulinen ja hyvin sateinen sekä viileä. Sitten ko. matalapaine heikkenee selvästi ja jää Etelä-Skandinaviasta itään ulottuvana heikkotuulisena vyönä sijoilleen ma saakka; tällöin itätuulet tuovat Lappiin lämpimämpää ilmaa Venäjältä. La - su pieni matalapaine kuroutuu Atlantin matalapaineesta myös Britannian ja Ranskan - Keski-Euroopan kautta Itä-Eurooppaan sateineen ja ukkosineen; kunnon kesähelteet jäävät yhä sen eteläpuolelle, mutta edelleen näyttää siltä, että helteet alkaisivat edetä Mustanmeren alueelta vähitellen pohjoisemmaksi su alkaen... Päivitys punaisella sunnuntaina 3.6.2012 klo. 13:40: Suursäätilaan ei ole tullut su - ma osalta merkittäviä muutoksia; tosin on mainittava se, kuinka erikoisen koleaa oli eilen Skandinaviassa; (Hesarin juttu: Tukholmassa kylmempää kuin jouluna). Ensi viikosta voidaan todeta alustavasti, että yhtäältä Länsi- ja Keski-Eurooppaan Atlantilta tulevat matalapaineet ja toisaalta Mustanmeren suunnasta Suomen itäpuolelle tuleva matalapaine pitävät helleilmamassat edelleen loitolla lähinnä vain Välimerellä ja kaukana Länsi-Venäjällä (Mustanmeren - Kaspianmeren pohjoispuolella); hieman voi sää kuitenkin lämmetä Suomessa - Skandinaviassa eikä kuurosateita olisi tulossa ihan koko aikaa...
Luonnon eteneminen täyteen kesävihreyteen on vielä selvästi kesken Skandinavian ja Suomen pohjoisosissa ja Länsi-Venäjän Jäämeren läheisillä alueilla. Viikon viileät - jopa koleat säät näillä alueilla eivät tilannetta juuri kesäisemmäksi edistä, vaan pahaa jumittumista on kasvuun tulossa eikä Etelä-Suomessakaan päästä kovin nopeasti lopulliseen kesävihreyteen. Pohjoisimmassa Lapissa joudutaan edelleen osaksi jopa odottelemaan lehtipuiden kunnolliselle hiirenkorvalle puhkeamistakin. Lumien loppusulaminen ja siten sulamistulvat alkavat olla sielläkin silti jo ohi.
Sääennuste Etelä-Suomeen: Eilen maanantaina kylmä rintama ylitti siis Etelä-Suomenkin iltaan mennessä, missä yhteydessä vaihtelevien pilvitilanteiden velloessa kuurottaisia sateita tuli rintaman mukaisesti kaakkoon edenneessä lounais-koillissuuntaisessa sadenauhassa. Yölämpötila oli +10 asteen tienoilla - paikoin vähän yli ja ennen rintaman ylitystä länsituulissa päivälämpötila ehti kohota kaakossa hetkeksi +20 asteen tienoille. Heti rintamasateiden tultua pohjoistuuli voimistui ajoittain navakaksi ja lämpötila laski nopeasti paikoin jopa vain +10 asteen tienoille ja ehti sateiden jälkeisessä poutaantumisessa kohota vain vajaaseen +15 asteeseen alkuillalla.
Tänään tiistaina rintamapilvisyyttä on jäänyt eteläpuolelle vielä hieman lähelle etelärannikkoa ulottuen, mutta muutoin yö ja aamu olivat jo lähes selkeitä; yölämpötila ehti heikenneissä pohjois-luoteistuulissa laskeakin paikoin jopa vajaaseen +5 asteeseen, jolloin sisämaassa on voinut olla alavilla mailla hallanvaaraa. Nyt päivällä paikoin runsas ja vaakasuunnassa lautoiksi leviävä kumpupilvisyys vallitsee heikoissa luoteistuulissa, mutta ilman kuurosaderiskiä. Päivälämpötila jää +15 asteen vaiheille; lämpimintä on etelärannikolla. Päivitys vihreällä perjantaina 1.6.2012 klo. 17:00: Ennuste piti paikkaansa; illalla selkeni lähes kokonaan, mutta etelästä lähestyi pienen matalapaineen ja säärintamansa yläpilvilauttoja.
Keskiviikkona Suomen itäpuolella muodostuvan pienen matalapaineen osakeskuksen myötä pohjois-luoteistuulet voimistuvat hieman ja pilvisyys voi olla ajoittain tiistaita runsaampaa, mutta lähinnä vain itäosissa iltapäiväkuuroille syntyy kasvavaa riskiä. Yölämpötila on +5 asteen vaiheilla; leudointa etelärannikolla ja sisämaassa taas lievää hallanvaaraa. Päivälämpötila nousee korkeintaan +15 asteen vaiheille ja pilvisimmillä alueilla voi olla koleampaakin. Päivitys vihreällä perjantaina 1.6.2012 klo. 17:00: Ennuste piti varsin hyvin paikkansa; eteläkaakosta tuli itäosiin tuon em. matalapaineen rintamapilvisyyttä runsaasti jo aamuksi ja kaakonkulmalla oli vähän sateita aamusta alkuiltaan. Illalla poutaantui sielläkin ja sää selkeni osaksi yläpilvilauttoja lukuun ottamatta. Yölämpötila oli jo pilvistyneellä alueella yli +5 astetta.
Torstaina Etelä-Skandinaviaan alkaa muodostumaan uusi matalapaineen osakeskus ja Suomi jää siinä vielä heikkotuuliselle heikon korkeapaineen selänteen alueelle, missä melko tyynissä ja luoteis-pohjoistuulien jälkeen suunnaltaan vaihtelevissa tuulissa on vaihtelevan vähäpilvistä. Yöllä selkeimmillä sisämaan paikoilla lämpötila voi laskea selvästi alle +5 asteen ja hallanvaara voi olla melko suurta; etelärannikollakin yö voi olla varsin kolea. Päivälämpötila kohoaa yhä korkeintaan +15 asteen paikkeille. Päivitys vihreällä perjantaina 1.6.2012 klo. 17:00: Ennuste piti varsin hyvin paikkansa; pilvisyys pysyi vaihtelevana yön ja aamun yläpilvilautoista sen lisäksi iltapäivän kumpu- ja kumpukerrospilviin. Sisämaassa oli paikoin heikkoja sadekuuroja. Illalla selkeni taas vain yläpilvilauttailuksi.
Perjantaina tuo Etelä-Skandinavian uusi matalapaine näyttää voimistuvan lähes sijoillaan ja se alkaa vaikuttamaan eteläisen Suomen säähän; itä-kaakkoistuulet voimistuvat vähitellen ja lounaasta - etelästä alkaen pilvisyys lisääntyy. Iltapäivästä alkaen kuurottaisen sateen riski kasvaa. Yölämpötila voi olla vielä selkeässä ja tyynessä tilanteessa hyvin alhainen alle +5 asteessa ja etenkin sisämaan hallanvaaran kera. Päivälämpötila jäänee edelleen vain +15 asteen vaiheille. Päivitys vihreällä perjantaina 1.6.2012 klo. 17:00: Tänään tuo Skandinaviassa vaikuttanut matalapaine on tuonut jo yöstä alkaen kuurottaisia sateita alueen länsiosiin etelästä käsin nauhamaisesti; yölämpötila oli jo selvästi yli +5 astetta (ja hallaton) etenkin tuon lännen epävakaistuneella alueella ja etelärannikolla. Samalla etelä-kaakkoistuuli on voimistunut. Itäosissa on vielä pilvipoutaa, mutta Baltiasta lähestyvän voimistuvan matalapaineen mukana sateet ovat runsastumassa ja yleistymässä illan mittaan etelästä käsin kaakkoistuulten voimistuessa navakoiksikin yöhön mennessä.
Lauantaina tuo Etelä-Skandinavian matalapaine alkaisi laajenemaan entisestään ja siinä yhteydessä Baltiasta näyttäisi nousevan toinen pieni osakeskus suoraan Suomeen tuoden mukanaan runsaita yhtenäisiä sateita (Tällöin voi olla myös lievää ukkosen riskiä) sekä hieman lämpimämpää ilmamassaa tuulten kääntyessä tuon matalapaineen osakeskuksen mukaan ja ollen ajoittain voimakkaita. Lämpeneminen näkyy kuitenkin lähinnä vain yölämpötiloissa, mitkä pilvisyyden runsastuttuakin nousevat +10 asteen lähelle. Päivälämpötilat jäävät kuitenkin yhä +15 asteen vaiheille; sateisimmassa versiossa ei olisi yötä kuin parisen astetta leudompaa. Päivitys vihreällä perjantaina 1.6.2012 klo. 17:00: Baltian voimakkaan matalapaineen keskus siirtyy päivän aikana etelästä Lounais-Suomen yli Selkämerelle ja sen runsaat rintamasateet kastelevat aluetta yön ja aamun aikana. Iltapäivällä etelästä kiertyy vähän poutaisempaa ilmaa ja pilvipeite voi rakoilla, mutta kuurosateita voi yhä tulla ravakoinakin. Kaakkoistuulet ovat alkupäivällä (yö ja aamu) navakoita - jopa kovia, mutta matalapaineen keskuksen myötä tyyntyvät etenkin lännessä hetkeksi ja sitten etelän ja lännen väliset tuulet voimistuvat vähän illalla lounaasta alkaen. Lämpötila on +10 asteen vaiheilla siten, että päivällä on vain parisen astetta yötä leudompaa. Päivitys punaisella sunnuntaina 3.6.2012 klo. 13:40: Päivitysennuste piti varsin hyvin paikansa; tosin pääsadealueen jälkeen kuurosateet jäivät varsin heikoiksi pilvisyyden pysyttyä kuitenkin runsaana ja ilmamassan hyvin viileänä. Myös aamun jälkeen etenkin lännessä etelä-lounaistuulet jatkuivat ajoittain navakoina.
Sunnuntaina nuo kaksi matalapainetta muodostaisivat laajemman matalapaineen koko Skandinavian ja Suomen ylle, missä tarkastelualue jäisi etelä-lounaistuulten alueelle ja runsaassa pilvisyydessä tulisi yhä kuurosateita etenkin sisämaassa. Yölämpötilat olisivat +10 asteen vaiheilla ja päivälämpötilat +15 asteen vaiheilla - vähän yli... Näillä näkymin matalapaineinen säätyyppi jatkuisi vielä ensi viikon alussakin ilman selvää uutta lämpöaaltoa. Päivitys vihreällä perjantaina 1.6.2012 klo. 17:00: Sunnuntaina matalapaineen keskus heikkenee Etelä-Suomen länsireunalla nopeasti ja siitä jää ulottumaan kieleke itään, missä tuulet ovat heikkoja - tyyniä ja eteläpuolella vallitsee länsi-lounaistuulet heikkoina - kohtalaisina. Pilvisyys pysyy vaihtelevan runsaana ja kuurottaisia sateita tulee etenkin iltapäivällä; ravakimmissa kuuroissa voi olla heikkoa ukkosta. Yölämpötila on vajaat +10 astetta ja poutaisimmilla paikoilla on n. +15 astetta iltapäivällä. Päivitys punaisella sunnuntaina 3.6.2012 klo. 13:40: Tänään tuo matalapaine on jäänyt vähän arvioitua hitaammin heikenneenä em. sijoilleen kierrättäen heikkoja - kohtalaisia kuurosateita yhä jatkuvassa runsaassa pilvisydessä eteläkautta tarkastelualueelle; illalla poutaantuu vähän. Etelän ja lännen väliset tuulet olivat vielä yöllä ajoittain navakoita etenkin lännessä, mutta ovat nyt heikkenemässä selvästi päivän mittaan. Ilmamassa on yhä hyvin viileää; yölämpötila oli vain +5 ja +8 asteen välillä ja päivälämpötila nousee vain vähän reiluun +10 asteeseen.
Päivitys vihreällä perjantaina 1.6.2012 klo. 17:00: Maanantaina heikkoa matalapainetta jää edelleen ulottumaan Etelä-Skandinaviasta Etelä- ja Keski-Suomen yli itään pitkulaisena vyöhykkeenä, jolloin vaihtelevassa pilvisyydessä kuurottaisia sateita voi yhä tulla etenkin iltapäivällä. Etelän ja lännen väliset tuulet ovat heikkoja - ajoittain on tyyntä ja lämpötilat ovat samat kuin su, mutta päivällä parisen astetta korkeammat. Tiistaista alkaen sää näyttäisi pysyvän jonkin verran epävakaisena, mutta lämpenisi etelästä - kaakosta käsin ja tämä tietäisi ukkosen todennäköisyyden kasvua... Päivitys punaisella sunnuntaina 3.6.2012 klo. 13:40: Maanantain päivitysennuste näyttää pitävän yhä kutinsa ja ilmamassa lämpenee päivälämpötilojen osalta vähän. Tiistaista eteen päin em. lämpeneminen saattaa jäädä varsin vähäiseksi ja hitaaksi prosessiksi, missä aluksi tämä em. matalapainevyöhyke heikkenee lähes sijoillaan, mutta saanee ke jälkeen eteläkaakosta Suomen itäpuolelle uutta matalapainetta. Se saattaa pitää yllä viileitä pohjoistuulia ko. viikon lopussa ja edelleen jonkin verran ainakin kuurosaderiskiä etenkin iltapäivisin. Hallaakin voi taas olla parina heikkotuulisena ja vähäpilvisenä yönä... Tarkempia tietoja huomisessa ennusteessa.
Sään vaikutuksista luontoon: Viime viikon lämpimät säät edistivät kasvukautta muutamia päiviä - viikon etuaikaan tavanomaiseen aikatauluun verrattuna, jolloin kukkimisvuoronsa aloittivat viikon loppuun mennessä jo omenapuut (Malus sp.), kotipihlaja (Sorbus aucuparia), pihasyreeni (Syringa vulgaris), balkaninhevoskastanja (Aesculus hipocastanum) sekä osa atsaleoista ja alppiruusuista (Rhododendron sp.). Sen sijaan tuomi (Prunus padus), hopeasalava (Salix alba "Sibirica") ja viime viikon kasvivalokuvani laji (Viikon 21 kasvivalokuva: Toisusu(paju) (Toisusu urbaniana syn. Salix urbaniana) ) ovat olleet jo vähitellen lopettamassa kukintaansa. Ruohovartisten lajien joukossa voikukan (Taraxacum officinale) kukinnan valtakausi alkoi huipentua ja siirtyä osaksi jo hedelmävaiheeseen.
Koivujen ennätyskukintaan liittyen erityisen merkittävä seikka on ollut puolestaan se, että huolimatta itse puiden kukinnan jo päättymisestä, ilmaan on jäänyt edelleen pöllyämään ennätysrunsaasta siitepölypitoisuudesta huomattavan runsasta määrää ja sen selvää vähenemistä voitaneen odotella vasta tulevan viikonlopun runsaiden sateiden myötä...
Tällä viikolla kasvukausi etenee viileissä säissä selvästi hitaammin ja viikon loppuun mennessä kasvukauden em. etumatka tavanomaiseen on jo kutistunut pois. Viikon mittaan em. alkaneet kukinnat saavuttavat vähitellen täyden kukinnan vaihetta; ensimmäisenä niistä omenapuut. Täyteen lehteen ovat tulleet vasta osa koivuista (Betula sp.) ja sen sijaan vielä pieni osa haavoista (Populus tremula) ja lehtosaarni (Fraxinus excelsior) ovat etenemässä vasta hiirenkorvavaiheesta yli puolilehteen. Viikon loppuun mennessä on odotettavissa kuitenkin jo kaikkien koivujen lisäksi myös mm. vaahteroiden (Acer sp.), tammien (Quercus sp.), lehmusten (Tilia sp.), jalavien (Ulmus sp.) ja haavoista suurimman osan täysilehtisyyttä. Vihreyden täysi tummuus jää kuitenkin vielä uupumaan ja jalavilla huomattavaa osaa latvustoissa näyttelevät myös runsaat siivelliset hedelmät. Pajuilla on alkanut hedelmävaihe ja sen siemenvillaa leviää runsaana tälläkin viikolla.
Ruohovartisten lajien joukossa lämpimimmiltä kasvupaikoilta alkaen alkavat etenemään kukintaan mm. koiranputki (Anthriscus sylvestris) ja lupiinit (Lupinus sp.). Voikukat siirtyvät yleisesti hedelmävaiheeseen levittämään myös siemenvillaansa. Heinistä ensimmäiset lajit ovat jo aloittaneet siitepölykautensa, mutta voimakasta heinäsiitepölyn runsastumista ei ole vielä tulossa. Nurmikot kasvavat hitaammin kuin viime viikolla, mutta ilman mainittavia kuivuusongelmia edelleen rehevästi. Hallanvaarat estävät vielä arkojen kesäkukkien ja hyötykasvien ulosistuttamista etenkin sisämaassa ja hallanaroilla paikoilla; suojaisilla paikoilla on toisaalta osattu jo hyödyntää niiden ulosistuttamisen aikaisuutta "kesäkuun 10. päivän hallasääntöön" nähden (Näin esim. Espoon Tapiolassa ja Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa).
Peltoviljelyssä viljojen oraantuminen on edennyt monin paikoin hyvin vihreiksi peltomeriksi ja syysviljoilla, kuten rukiilla kasvustot ovat jo saavuttamassa yli 30 cm:n mittoja. Viimeisenä kylvetyt pellot ovat silti vielä oraantumatta eikä viikon viileissä säissä ole nopeaa sellaista odotettavissakaan. Viikonlopun mahdolliset runsaat sateet voivat aiheuttaa paikoin liettymistä pelloilla ja taajamissa ehkä lievää tulvariskiäkin. Silloin myös jokivirtaamat alkavat nousta.
Vesistöissä pintavedet ehtivät järvien osalta lämpenemään viime viikon lämpimissä ja aurinkoisissa säissä varsin laajasti +15 ja +20 asteen välille, mutta nyt niiden lämpeneminen suorastaan keskeytyy tällä viikolla. Paikoin ne voivat viiletäkin parilla asteella uudestaan. Myös merialueilla lämpeneminen hidastuu - keskeytyy ja esim. Suomenlahden ulapalla pintavesien lämpötilat jäävät lähes junnaamaan +10 asteen tienoille.
Tuesday, May 29, 2012
Monday, May 28, 2012
Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia: Loreen - Euphoria (Euroviisut 2012)
Päättyneenä viikonloppuna olivat Azerbaidžanin Bakussa järjestetyt Eurovisionin laulukilpailut eli tuttavallisesti euroviisut, jonka voittajaksi selviytyi ylivoimaisesti kisojen suurin ennakkosuosikki Ruotsi esiintyjänään Loreen ja biisillään "Euphoria". Parina viime vuotena minulla on ollut tapana ottaa kantaa blogissani tähän musiikkikilpailuun ja teen sen tälläkin kertaa jälkipyykkimäisesti ja yhdistelen kommenttini havaintoja Euroopan yhteiskunnallispoliittiseen tilanteeseen.
Keskeisenä tarkastelunäkökulmana otan esille populaarimusiikin luonteen olla yhteiskunnallispoliittisten tilanteiden peilaaja tunne- ja muototasoilla. Nimittäin tällä kertaa tämä kisojen voittokappale on siinä erityisen sisältörikas ja havainnollistava. Olen jo tuonut esille aikaisemmin sen, että pelottavina ja uhkaavina yhteiskunnallispoliittisina aikoina on viime vuosikymmeninä ollut havaittavissa sen vaikutus populaarimusiikin tarjontaan luoden mm. korostettua eskapismin tarvetta - ilmaantumista jakautuen dekadentisti hedonismiin ja synkistelyyn.
Erityisen selvästi tämä on ollut viimeksi havaittavissa 1970 -luvun lopulta 80 -luvun n. puoliväliin saakka, jolloin ns. Kylmä sota oli geopolitiikassa suuri jännitteen ja uhan luoja jopa ydinsodan mahdollisuuteen saakka. Silloin vielä popmusiikin toisena johtavana maana USA:n ohella pidetyssä Britanniassa muodostui selkeää tuota kahtiajakoa populaarimusiikissa. Yhtäältä listahittimusiikki muuttui huomattavan hedonistiseksi viihteeksi, jota korosti visuaalinen yltäkylläisyys ja alkuun pröystäilevä kokeellisuuskin; siihen saumaan sattuivatkin juuri sekä musiikkivideon että syntetisaattorien lopulliset maihinnousut keskeisiksi popmusiikin elementeiksi / työkaluiksi. Britanniassa tällaista puolta edesauttoi ns. uusromanttinen popmusiikkisuuntaus.
Toisaalta syntyi erityisen synkisteleviä vaihtoehtorocksuuntauksia, joista ns. Post-punk oli pohjana gootti- ja industrialrockin kehitykselle. Myös ns. brittiheavymetallin uusi aalto (New Wave of British Heavy Metal) toi rockmusiikkiin oman versionsa fantasiallisesti synkkien ja raakojen teemojen käsittelyyn. Yhdysvalloissa omanlaisensa hedonistisen tyylin kehittivät puolestaan ns. glam- tai tukkametalliyhtyeet.
Hedonismi ja synkistely olivat siis keskeisiä kokemusmuotoja pukea tuolloin popmusiikkia esille. Yhteistä niille molemmille on tavallaan se, että ne ovat ihmisen tunnekokemusten piirissä kaksi erilaista eskapismin muotoa pahasta ja synkästä tosimaailmasta tai ovat kommentointia sen ikeessä / sitä vastaan; hedonismissa pyritään häivyttämään synkkä tosimaailma ylikorostetun nautinnonhaun ja yliampuvan viihteen keinoilla.
Synkistelyssä puolestaan kyseenalaistetaan synkkää tosimaailmaa muodostamalla siitä yhtäältä groteskeja pilakuvia herjaamalla mitätöimiseksi, toisaalta vajoamalla sitä synkempiin dystooppisiin fantasiameriin asettamalla tosimaailma kuin epäoleelliseksi harhaksi tai kolmantena tehdään tosimaailmasta inhorealistisia - itsesäälillisiä analyysejä ja peilikuvia paljastamaan - osoittamaan ko. "mörön" olemuksen antihumaani sisältö.
Niinpä juuri 1980 -luvun alkupuolella näitä kokemusmuotoja oli havaittavissa monilla pop- ja rockbändeillä / -artisteilla; paljon hedonistisia piirteitä oli mm. Duran Duranilla, Whamilla, Mötley Cruella, Princellä ja Madonnalla ja vaihtelevia synkisteleviä piirteitä oli puolestaan mm. The Smithsillä, The Curella, Ultravoxilla, Depeche Modella ja Iron Maidenilla. Toisaalta monet yhdistelivät molempia; kuten Eurythmics, The Human League ja Culture Club. Tai kuten jopa nuo aikaisemminkin mainitut jossain määrin.
Voidaan siis todeta, että populaarikulttuuri ja siis tässä tapauksessa popmusiikki tarjoaa "räätälöityjä" mahdollisuuksia kokea / toteuttaa eskapismia ja dekadenttista kommentointia eri versioineen pahasta maailmasta ja pahassa maailmassa. On itsestään selvää, että kriisiytynyt yhteiskunta synnyttää ns. dekadenssia, jossa ihmisten tunne-elämä äärevöityy ja synnyttää kasvavasti tarvetta voimakkaiden kokemusten haalimiseen - käsittelemiseen; yhteiskunnan rappiokierteessä eläimellinen behaviorismi korostuu meissä helposti. Toisaalta se on ymmärrettävää ja luonnollista
Nykytilanteessakin elämme tämänlaista yhteiskunnallispoliittisen tilanteen uutta uhkaavaa ja synkkää aikaa, joka selvästi manifestoituu nykyisessä(kin) populaarikulttuurissa sekä hyvässä että pahassa ja sekä hedonismina että synkistelynä. Yhtäältä tuota hedonistista eskapismin puolta voidaan todeta härskistikin hyödynnettävän nykyään sekä rahataloudellisessa että mielenmanipuloidullisessa katsannossa pitkässä listassaan ns. tositv -tähtiä lukemattomissa Idols- ja Talent-tyyppisissä kilpailuissaan sekä Lady Gagan tyyppisten korostetun tuotteistettujen poptähtien parissa. Toisaalta yhteiskunnallisesti kekseliäällä ja älykkäälläkin tavalla kantaaottavaa popmusiikkia löytyy yhä nykyäänkin näissä katsannoissa. Olen havainnut, että tämä Loreenin Euphoria -biisi sopii hyvin tähän jälkimmäiseen analysoitavaksi.
Tarkemmassa syynissä havaitaankin jo alkuun se, kuinka Euphoria -biisi yhdistelee sekä hedonistisia että synkkiä elementtejä päätyen hyvin onnistuneesti kuvaamaan aikamme henkeä ja tilaa. Loreen esittää lyriikoiden kautta selvästi sellaista henkilöhahmoa, joka kaipaa voimakasta yhteyden ja kokemuksen tarvetta nautintoa tuovan tunteen kautta päästäkseen unohtamaan jotain pahaa, päästäkseen "euforian" avulla pois parempaan maailmaan ja yhteyteen sen kanssa "ikuisesti". Ja nimenomaan me yhdessä, "sinä ja minä tästä lähtien aina" ja siinä "rakkaus tulee ensimmäisenä".
Euphoria-biisi on kuitenkin myös jotain muutakin kuin vain kuvaus tästä aikamme yhteiskunnallisesta rappiotilasta ja siitä pakenemisesta hedonistiseen eskapismiin imeytyen. Se selvästi haluaa osoittaa meille, että on olemassa jotain "ikuista" ja "jumalallista", jota kohti meillä ihmisillä on tarve kurottua ja / tai olla yhteydessä luonnostaan. LaRouche -liikkeeltä olen viime vuosina erityisesti oppinut sen, kuinka tärkeä ja voimakas "instrumentti" ihmismieli itse asiassa onkaan. Sen mahdollistamana meillä on syntyjään mahdollisuus löytää harjoittelun, oppimisen ja kokemuksen kautta Universumin muutoin salattuja periaatteita, prosesseja ja dynamiikkoja sekä olla sellaisen avulla tahdonalaisesti ja antientrooppisesti luova humaani ihminen. Tämä on "olla yhteydessä ikuiseen ja jumalalliseen".
Eläimellinen behaviorismi voi liiallisessa dekadenssissa yhtäältä tukahduttaa tätä älyllistä puolta meissä traagisen tuhoisasti, mutta toisaalta voimme löytää tunne- ja tahtotoimintojemme ohjaaminakin tiedostamatonta virtaa, metafyysistä "materiaa" tuon älyllisen, jumalallisen ja ikuisen luokse tai sanotaanko voimme ko. "antennimme" avulla poimia käyttöömme sieltä virtaavaa "tietoa" alitajuisestikin.
Olen kuitenkin alkanut ymmärtämään, että saadaksemme näin tunne- ja tahtotoimintojen kautta rappioittavan - tuhoavan sijaan hedelmällistä tietoa ja energiaa tuosta universaalista "jumalallisuudesta" ja "ikuisuudesta", yhteiskunnan on täytettävä riittävästi sivistyksen ja henkisen edistyksen tasoja; meidän on ymmärrettävä sekä yksilöinä että kollektiivisesti nykyistä paljon paremmin esim. ihmisyytemme psykologisia prosesseja ja ominaisuuksia tarpeellisen yksilö- ja ryhmäsosiaalisen tasapainon ja oppimistason löytämiseksi. Dekadenssi voi horjuttaa meitä paljon lisää sivuun sellaisen riittävästä saavuttamisesta ja tämähän on ollut nähtävissä länsimaissa...
Euphoria -biisissä on kuitenkin selvästi merkkejä siitä, että lyriikoiden henkilöhahmo on tajunnut mahdollisuuksia olla yhteydessä sellaiseen universaaliin tasapainon ja oppimistason löytämiseen ja että elämässämme on muutakin ja nimenomaan kaunista "ikuista taidetta" kuin vain tämä rappioitunut maailma, joka nimenomaan tukahduttaa "antennimme" toimintakykyä vastaanottaa aivokapasiteettimme mahdollistamaa ko. "korkeampaa tietoa". Euphoria -biisin henkilöhahmo näyttää pyrkivän kumoamaan tätä tukahdutettua ihmisyyttämme voimakkaan hedonistisen kokemuksen avulla kuin päästäkseen sen avulla lentoon ja pakoon ko. "kuoleman tähdeltä" "paratiisiin". Mutta onko sellaista behavioristista oikotietä sinne?...
Eurooppa elää nyt kriisiä ja monille on varmasti sekä tietoisesti että tiedostamattaankin tullut mielihaluja "paeta pahaa maailmaa paratiisiin", olla "eskapisti kuoleman tähdellä"... Niinpä ei ole ihme, miksi tämä biisi voitti tämän kertaisen viisuilun niin ylivoimaisesti; biisin lyriikoiden lisäksi myös esityksen visuaalinen ja koreografinen muoto tukivat tätä havaittua sisältöä ja valittuna musiikkigenrenä Trance alleviivaa "euforisen" nostattavan tunnevaikutuksensa avulla sitä entisestään (Ja onhan ko. biisi sekä musiikillisesti että taiteellisesti itsessäänkin hyvin ansiokas ja laadukas); maailma on paha ja "euforinen" eskapismi on siinä sallittua ja mahdollista, edes jonnekin...
Se onkin sitten toinen asiansa, että onko moisesta eskapismi-ilmiöstä pidemmässä ja analyyttisemmässä katsannossa hyötyä ihmisyydelle; LaRouche -liikehän tähdentää myös sitä, kuinka juuri hedonistinen behaviorismi voi olla tärkeä osasyyllinen yhteiskunnan rappiolliseen tuhoprosessiin ja ilmetessään ns. oligarkkisessa periaatteessa ja sen käytössä se omaa keskeisiä vihollisluonteisia ominaisuuksia ihmiskuntaa ja koko planeettaamme kohtaan...
Tämän enempää tästä ei tarvitsekaan tällä erää sanoa, mutta vielä lyhyesti muita huomioita näistä tämän vuoden euroviisuista: Huomattavana piirteenä oli juuri hedonististen biisien korostuminen, joka tietenkin on aina ollut euroviisujen keskeisiä ominaisuuksia. Nyt esim. Kyproksen (video), Ukrainan (video), Romanian (video), Kreikan (video) ja hyvin omalaatuisella tavalla Venäjänkin (video) laulut olivat hyviä osoituksia tästä hedonismin korostumisesta.
Yhteiskunnallisesti ajankohtaista ja toivoa nostattavan kantaaottavaa sanoitusta tarjosi puolestaan Unkarin Depeche Mode- / Hurts -vaikutteinen Compact Disco -bändi (video). Erityinen piirre oli myös se, kuinka Ruotsia lukuun ottamatta muut Pohjoismaat - (Tanska), (Norja) ja (Islanti) - pärjäsivät heikosti osoittaen sen, että heidän kovin perinteisellä / jo monta kertaa aikaisemmin käytetyllä pop-rockformaatilla ei enää pärjätä; ääriesimerkkeinä siitä olivat Suomi (video) ja Britannia (video), joiden 60 - 70 -lukuiset balladit olivat kuin väärään aikaan ja paikkaan eksyneitä falskeja kopioita aikaisemmista jo unohdetuista menestyksistä.
Toisaalta modernimmat tunteisiin vetoavat ja taitavasti esitetyt surulliset balladit - (Albania), (Serbia), (Viro), (Azerbaidžan) ja (Espanja) - vetosivat yleisöön voimakkaasti kielien juuri mm. synkistelyssä fiilistelystä... Tässä on vielä mielenkiintoinen Guardianin artikkeli kommentteineen näistä viisuista; A belligerent Eurovision night fit for a broken Europe.
Loppuun tarjoan Euphoria -biisin videolinkit ja lyriikat. Tässä kohtaa on huomattava, että ko. biisiin ei ole tehty varsinaista musiikkivideota (Vielä...), joten tarjoan linkkeinä Youtubesta ääniraidan ja juurikin viime lauantaisen voitokkaan euroviisuperformanssin Bakusta. Lisäksi todettakoon, että Euphoria -biisillä on jo ollut listamenestystä etenkin Pohjoismaissa ykköshitiksi saakka ja voittokulkunsa näyttää yhä etenevän pitkin Euroopan hittilistoja tämän alkavan / alkaneen kesän mittaan; liekö siitä tulossa jopa tämän kesän pikantti ns. tunnusbiisi...
Loreen - Euphoria (Ääniraita) ja (Euroviisuperformanssi)
Lyriikat:
"Why, why can’t this moment last forevermore?
Tonight, tonight eternity’s an open door…
No, don’t ever stop doing the things you do.
Don’t go, in every breath I take I’m breathing you…
Euphoria
Forever, ’till the end of time
From now on, only you and I
We’re going up-up-up-up-up-up-up
Euphoria
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We’re going up-up-up-up-up-up-up
We are here, we’re all alone in our own Universe,
We are free, where everything’s allowed and love comes first,
Forever and ever together, we sail into infinity,
We’re higher and higher and higher, we’re reaching for divinity.
Euphoria
Forever, ’till the end of time
From now on, only you and I
We’re going up-up-up-up-up-up-up
Euphoria
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We’re going up-up-up-up-up-up-up
Forever we sail into infinity,
We’re higher, we’re reaching for divinity…
Euphoria, euphoria
We’re going up-up-up-up-up-up-up
Euphoria….
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We’re going up-up-up-up-up-up-up
Euphoria, euphoria
We’re going up-up-up-up-up-up-up".

Sunday, May 27, 2012
Viikon 21 kasvivalokuva: Toisusu(paju) (Toisusu urbaniana syn. Salix urbaniana)
Täyteen kukkaan ehtinyttä toisusu(pajun) (Toisusu urbaniana syn. Salix urbaniana) hedeyksilöä kuvattuna keskiviikkona 23.5.2012 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Poimintani viikon kasvivalokuvaksi onkin tällä kertaa melkoinen erikoisuus; Japanista kotoisin oleva pajukasvien heimoon luettava toisusu(paju). Kuvassa näemme sen runsasta hedekukintaa riippuvina keltaisina norkkoina hiirenkorvalle puhjenneitten lehtiensä kera. Puu on sen verran tuntematon, että sen nimeämisessä on ollut sekä suomenkielellä että tieteellisen nimen kohdalla epäselvyyksiä. Jotkut sijoittavat tämän pajujen sukuun (Salix sp.), mutta toiset taas omaksi suvukseen (Toisusu sp.).
Kyseessä on tuntemattomuudestaan huolimatta kuitenkin erinomainen vaihtoehto pajukasvien heimon muille puumaisille pajuille ja poppeleille, sillä esim. tämän lajin kukinta on kuvan tapaan hyvin näyttävää; nuo norkot ovat n. etusormen paksuisia ja yli 10 cm pitkiä. Eminorkkojen ulkonäöstä ja myöhemmästä hedelmävaiheesta minulla ei ole tietoa. Hede- ja emikukinnot ovat lajilla siis pajujen ja poppelien tapaan eri yksilöissä.
Tämä kukinta sattuu samaan aikaan tuomen (Prunus padus) kukinnan kanssa. Tällä kertaa viikon lämpimien säiden ansiosta muutamia päiviä - viikon etuajassa tavanomaiseen aikatauluun verrattuna. Pian kukinnan jälkeen nuo lehdet ottavat pääosan ja ne kasvavat kesäkuun alkuun mennessä varsin suuriksi ja kapean puikeiksi, missä niillä on täyskesäisinä himmeänvihreä päälipuoli ja alapinta on kiinnostavasti hyvin vaalean harmaansininen. Se vaaleus johtuu osittain ko. pinnan vahapeitteestä.
Puu on hyvin nopeakasvuinen ja nuorena se voi kasvaa helposti lähes 2 metriä per kasvukausi. Syksyllä puolestaan lehdet säilyvät pitkään vihreinä; jopa loka-marraskuulle ja sitten keltainen ruska ehtii syntyä, mikäli yöpakkaset eivät ehdi väliin. Yöpakkaset nimittäin muuttavat ja tuhoavat lehdet helposti erikoisen tummanruskeiksi (Samalla lehtien alapinnan vaaleansinertävä sävy säilyy!) ja sen myötä ne varistuvat pian keskeyttämällä näin varsinaisen ruskan etenemisen. Leutoina syksyinä variseminen tapahtuu usein vasta marraskuussa.
Puu on minullekin niin tuntematon, että lähes ainoat tiedot olen kerännyt siitä seuraamalla tätä Kaisaniemen yhtä ainutta yksilöä nyt jo reilut 5 vuotta. Puulajia on kuitenkin useamman yksilön ryhmänä myös Helsingin Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa, missä se on sijoitettu nimikyltissä sukuun "Salix". Siellä olen harvemmin vieraillut. Tiedossani ei ole mm. sitä, kuinka korkeaksi puu kasvaa vanhemmiten, mutta oletettavaa on odottaa siitä poppelien kaltaisesti kasvavaa isoakin puuta. Niinpä se ei liene hyvä liian pienellä pihalla kasvatettavaksi.
Kiintoisa ja ilmeisen hyvin menestyvä uusi tuttavuus tämä laji kuitenkin on sekä yksityiseen että julkiseen viljelyyn. Selvitettävänä on kuitenkin yhä myös sen talvenkestävyyden äärirajat koko Suomen mittakaavassa.
Lajin kukinta on erikoisen näyttävää etenkin juuri hedeyksilöissä ja sitä voidaan sommitella pariksi monelle muulle puulajille, joiden kanssa keltainen kukintaväri pääsee oikeuksiinsa; mm. punertavat kevätlehtivärit, tummat havupuut, myöhään lehteen puhkeavat vielä alastomat puut tai vaikkapa juuri tuo em. tuomi. Kesällä toisusu on rehevän näköisenä kasvuvoimaa ilmentävä ja syksyllä pitkään vihreänä säilyvä lehdistönsä sopii kontrastiksi muiden lajien varhaisille ja kirkkaille ruskaväreille. Eli siis kokeilemaan ahkerasti ja lajin saatavuutta parantamaan!
Labels:
kasviesittelyt,
kasviestetiikka,
kasvivalokuvaus,
puut,
Salix sp.,
Toisusu sp.,
valokuvat
Tuesday, May 22, 2012
Vihreiden eutanasiapromotointi vaarassa olla osa transatlanttisen eliitin ihmiskuntavihamielistä viherfasismia, väestönkontrollia ja eugeniikkaa
Suomessa on uutena kuumana puheenaiheena eutanasia, sillä viime viikolla Vihreät hyväksyivät eutanasian ja se on aiheuttanut sitä kuuluisaa myrskyä vesilasissa sekä vastakkainasettelua taas kerran Vihreiden ja eutanasiaa vastustavien Perussuomalaisten kesken. Minulla on koherentin tiukasti ja hyvin pohdittu kommentti tähän, jonka kirvoitti osaltaan tämä Vihreiden Tuomas Tuuren kirjoitus; Mistä puhumme kun puhumme eutanasiasta?. Hänellä tuntuu olevan terve ja järkevä suhtautuminen asiaan moniin muihin Vihreisiin verrattuna...
Minun kommenttini kuuluu seuraavasti jatkopohdiskelua varten:
Eutanasia voisi olla laillistettuna ok vähäisessä määrin ja tarkasti säänneltynä, jossa sen käytöstä saisi viimekätisesti päättää omalta osaltaan vain yksilö omasta vapaasta selkeästä tahdostaan viimekeinona tapauskohtaisesti kuoleman jo muutenkin olevan porteilla. Se on kuitenkin ehdottoman väärin, jos eutanasia otetaan keppihevoseksi esim. monetarististen "säästöjen" edesauttamiseen - perustelemiseen (Ei ole "varaa" hoitaa, "resurssipulaa" täytyy kiertää jne...), joka onkin jo tie eugeniikkaan ja väestönkontrolliin neofeodaalistavana ja rahatalouden diktatuuria pönkittävänä luisumana tässä nykyisessä maailmassa.
Transatlanttisessa eliitissä kätyreineen on piirejä, jotka selkeästi edelleen promotoivat eugeniikkaa ja väestönvähennystä ja siinä heillä on viime vuosina ollut pehmeinä peiteniminä mm. "eutanasia" ja "kestävä kehitys", joista juuri ensin mainittua on ujutettu terveydenhuollon piiriin osana nykyistä sairaanhoitosysteemin alasajoa juuri monetaristisiin "säästöihin" peiteajatuksena vedoten. Ja ne säästöthän ovat siis osa perusteetonta oligarkkisen periaatteen käyttöä ja sen aiheuttamaa rappiota monisyisenä romahdusprosessina, joka on pahentumassa vaarallisesti länsimaissa.
Nykyajan yli-individuaali ryhmäpsykologisia ominaisuuksia heikosti tunteva aikalaisajattelu ei tajua tätä ryhmäsosiaalista vaaraa vajota näiden vääristyneiden ihmiskäsitysten ja maailmankuvaharhojen pyörteisiin. Se jo lähtökohtaisesti asettaa nykyisessä taloususkonnollisessa hegemoniassa eutanasian vaaralliseksi aseeksi mm. juuri oligarkkisen periaatteen ja ihmiskuntavastaisten eliitti-intressien hyväksikäytettäväksi.
Vihreissä on ilmeisen paljon heitä, jotka eivät tätä ymmärrä. Ja mikä kauhistuttavinta!; olisi jopa heitä, jotka ymmärtävät sen osana heidän "vihreitä" ideologiaharhojaan; eli eutanasia on siinä pehmeä nimi myös viherfasistisen ajattelun sille osalle, missä malthusilaisin periaattein tähdennetään ihmisväestön radikaalia vähentämistä "pois haittaamasta luontoa, luonnon kantokykyä ja luonnon muka oletettavaa tasapainotilaa".
Se puolestaan perustuu periaatteen tasolla harhaiselle ajattelulle maailmasta termodynamiikan toisen pääsäännön eli käytännössä entropian - hajeen / lämpöhäviön vallassa. Siitä juontuu yhdenvertaistamisharha ihmiselämänkin käsittämisenä "hajeennuttavan" käytöksen - vaikutuksen mukaisena vääjäämättömyytenä, joka muka on lähtökohtainen haitta luonnon muka oletetun tasapainotilan säilyttämiselle.
Tämän harhan vallassa korostuneesti olevat uskovat ihmisen olevan lähinnä vain haitallinen olento vailla kykyä antientrooppiseen luovuuteen, mikä puolestaan on oikeasti luonnon ja elämän perustavaa laatua oleva ominaisuus. Luonnossa ei ole olemassa pyrimystä tasapainotilaan, vaan luonto on antientrooppinen (koostava ja kehittävä dynaaminen prosessi korkeampiin ja edistyneenpiin systeemeihin - olentoihin) evoluutioprosessi, jossa entrooppiset ilmiöt ovat tavallaan vain osa kokonaisuuden "prosessijätteitä" ja nekin ns. uudestaan hyötykäytettävissä antientrooppisesti.
Niistä toki osa on oikeita ympäristöuhkia myrkkyinä, roskina, saasteina ja jätteinä, mutta ne ovat antientrooppisesti tahdonalaisen ihmismielen hallittavissa niin valittaessa. Ihmismieli on evoluutiossa muodostunut "antenniksi - prosessoriksi", joka ymmärtää itse tahdonalaisesti luonnon (Universumin) antientrooppista luonnetta ja se suomia mahdollisuuksia ihmiskuntatoiminan organisoimiseksi parhaalla tavalla.
Sen sijaan luonnon alkuperäisimmin pahimmat sairaudet ja jätteet löytyvät Maapallolla noosfäärin eli kollektiivisen tietoisuuden "epäkuntotoiminnasta", jossta merkittävimpiä on siis oligarkkinen periaate; se aiheuttaa jo havainnollistetusti monenlaista kärsimystä ja tuhoa sekä entrooppista rappiota juuri myös myrkkyinä, roskina, saasteina ja jätteinä sekä väärillä rahan ja ihmiskäsityksen käytöillään kokonaisten systeemien jumittamista ja romahtamista, kuten tällä hetkellä on ollut käynnissä monetaristisen talousjärjestelmän kohdalla.
Nykyajan yli-individuaali sekä taloususkonnollisena utilitaristinen ja materialistinen ajatteluhegemonia länsimaissa vielä tehostaa tätä vaikutelmaa käsittää ihminen - ihmisyys kollektiivisen ehdollistamisen kautta sellaisena "tavarana" ja "suorittajana", jota voidaan siksi tarkastella paitsi monetarististen intressien niin juuri eugeniikan, väestönkontrollin ja siis myös eutanasian kautta virheellisen korostuneesti ja siksi vaarallisen liitettävästi transatlanttisen eliitin tavarallisen ja suorittajallisen objektihahmottamisen maailmankuvaansa ja siinä rahataloustekemisiinsä oligarkkisen periaatteen mukaisesti.
Nykytilanteessamme eutanasian laillistamista ei siksi pidä puoltaa ollenkaan, sillä sen käyttö voisi mahdollistua oikealla tavalla vasta kunnolla - oikealla tavalla sellaisessa tosi sivistyneessä yhteiskunnassa, missä ei ole olemassa oligarkkista periaatetta eugeniikkaan ja viherfasismiin perustuvine osineen, missä ilmapiiri on puhdistettu taloususkonnollisesta hegemoniasta ja missä ihmiset tuntisivat kunnolla tasapainoisesti sekä yksilö- että ryhmäsosiaalisuuden periaatteita ja käytäntöjä omaksi ja yhteishyvälliseksi parhaaksi. Joidenkin asioiden asettaminen ei vain sovi tiettyihin yhteiskuntatilanteisiin tietyllä hetkellä / aikakautena... Nyt ei ole aika laillistetulle eutanasialle. Tässä kohtaa olenkin enemmän Perussuomalaisten (Timo Soinin) kuin Vihreiden kannalla asiaa koskien! Ihmiselämä on tämän perusteella juuri niin pyhää ja tärkeää, että sen kanssa ei pidä leikkiä liian liberaalisti!
Niin, ja nykyinen länsimainen sivilisaatio ei siis ole sivistynyt, vaan barbaarinen, aivopesty ja rappioitunut ja juuri siksi vääränlainen asettaa se entisestäänkin enemmän alttiiksi antihumaaneille voimille...
Kommenttini lopuksi tarjoan ajattelemisen aihetta juuri antientropiaan liittyen: See The Birth Of A Solar System ---> Siihen kommenttini: Avaruus on antientrooppisesti luova; se on "älykäs entiteetti", jonka työskentelyperiaatteista yksi on jatkuvasti luoda puitteita elämälle. Ihminen on tässä paikassa linnunrataamme yksi sen periaatteen kehittyneimpiä tuloksia, jos vain tajuaisimme sen ja parantaisimme itsestämme sitä haittaavia noosfäärisairauksia, kuten oligarkkisen periaatteen.
Tausta-aineistoksi ja lähteeksi tarjoan nämä:
Interview 496 – Anton Chaitkin on the Eugenics / Euthanasia Agenda
The Nazi Euthanasia Program: Forerunner of Obama's Death Council
British Psychiatry: From Eugenics to assassination
Eugenics and Population Control -- The 1935 Nazi World Population Conference, and the 1994 UN Cairo Conference -- More of the Same
The Ecology of Anti-Entropy
Anti-Entropy, Toppling the Tyranny of the 2nd Law
Evolution as Anti-Entropy: Destroying the Second Law.

Geopoliittinen vastakkainasettelu jatkaa eskaloitumistaan: Ekonomisia, militaristisia ja viherfasistisia merkkejä transatlanttisen eliitin pahuudesta
Tällä viikolla on ollut meneillään sekä NATO:n huippukokous Chicagossa että G8 -maiden johtajien huippukokous Camp Davidissä, mitkä ovat valamassa valheellista ja itsepetoksellista uskoa transatlanttisen eliitin ja kätyriensä kykyyn pitää käsissään luomaansa imperiaalista, moraalitonta, taloususkonnollista ja rappioitunutta ekonomispoliittista hirviötä. Tämä sattuu globaalin geopolitiikan kannalta erittäin strategisten prosessien etenemisvuohon, jossa on kuitenkin edelleen ratkaisematta se, kumpi käänne ottaa lopullisen vallan lähitulevaisuudessa nimenomaan transatlanttisessa piirissä: Pankkiiri-oligarkkidiktatuurin neofeodaalijunttauksesta aiheutuva sivilisaation tuho vai sitä vastustavien voimien promotoima neorenessanssi sivilisaation pelastamiseksi ja kehittämiseksi...
LaRouche -liike on tarkkana seurannut näitä geopoliittisia ominaisuuksia ja tapahtumia, joista poimin viime päiviltä oleellisia otteita tähän muistiin muutamin keskeisin lainauksin ko. sisällöistään:
Taloususkonto ja oligarkkinen periaate yhteiskuntien neofeodalismiin ajamiseksi vs. humaanit raha- ja Glass-Steagall -reformistit yhteiskuntien demokraattiseksi kehittämiseksi -->
British are Panicked That "The Dam is Breaking" On Their Financial System: "The elephant in the kitchen at the Camp David G8 summit, was the fact that the British Empire's entire trans- Atlantic financial system is in meltdown, with runs on banks already underway in a number of nations, accompanied by shrill calls for "unimaginably large" hyper-inflationary bailouts issuing from the mouths of London's freaked out policy-makers and financial elite.".
"With this elephant tromping around in the kitchen, the G8 leaders barely managed to cobble together a final communiqué which is a bunch of self-contradictory gobbledygook with something for everyone in it ("we are for both growth and austerity"), while signifying absolutely nothing.".
Banks Start Falling in Eurozone Crash: "The Eurozone banks, loaded with perhaps five trillion euros of bad debts, were starting to slide visibly toward the abyss of a new bank crash yesterday — one that continues to be fraudulently described in nearly all media as a "Greek," "peripheral nation" or "EU breakup" crisis rather than the huge bank blowout that it is.".
"The shrill cries against "euro breakup" coming from all media quarters are also intended to strengthen Barack Obama's hand when he tries to give orders to German Chancellor Angela Merkel at the G8 meeting beginning in Camp David, Maryland. Sources report that the G8 will really be nothing else than a crisis summit on the Eurozone's bank debt dilemma.".
Momentum for Glass-Steagall Drives Speculators Over the Edge!: "The new worldwide momentum for Glass-Stegall, in light of JPM Chase's escalating losses ($5 billion mooted on page 1 of the Wall Street Journal today), coupled with the looming bankruptcies of Greece and Spain, and the demise of the EU, has prompted some borderline insane "pushback" on Massachusetts Democratic Senate candidate Elizabeth Warren's recent decision to champion Glass-Steagall.".
"The value of mortgage-backed securities plummeted in 2008 not because those securities were traded, but because too many of the mortgages ... backing those securities were poorly underwritten... The notion that we can legislate or regulate risk out of banks is absurd. Banks are in the risk-taking business. Their job in the economy is to take risks. That means that even well-managed, well-regulated banks staffed by very smart people occasionally make mistakes and sustain losses... The proper response ... is to require adequate capital, impose vigilant supervision, and allow banks that make big mistakes to fail.".
Lyndon LaRouche characterized this as a "totally absurd statement.".
Italian Stock Market Regulator Calls for Banking Separation: "Italian stock exchange regulator Giuseppe Vegas departed from his written speech at the annual meeting with stock market traders on May 14, to call for reintroducing banking separation. Separating investment banks from commercial banks, Vegas said after pointing to the JPMorgan case, "would lead to a better knowledge of risks and to defining more targetted cautious rules." ".
"Vegas also called for banning certain categories of derivatives. "Lawmakers and authorities have the duty to prevent [financial innovation] from becoming a mechanism that burns family savings" and "must not be intellectually hindered from putting a simple prohibition on harmful products and practices, inclusively to avoid systemic fallout." ".
Transatlanttisen eliitin imperiaalinen militarismi oligarkkisen monetarismin apuna vs. kansallisvaltioperiaate yhteiskunnallispoliittisen ja ekonomisen itsemääräämisoikeuden turvaajana yhteishyvällisyyden viljelemiseksi -->
Medvedev Warns of War: Obama Must Go Now! ja Medvedev Warns: Violation of National Sovereignty May Lead to "Nuclear War": "On the eve of his trip to the United States, where he will meet with President Barack Obama, Russian Prime Minister Dmitri Medvedev delivered an unequivocal message to Obama and his NATO cohorts, who are threatening to intervene with regime-change operations in Syria, Iran, and elsewhere: Such actions can lead to "full-scale wars, even with nuclear weapons." ".
Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin varoituspuheen keskeiset osat: "I would like to emphasise that we need to act in unison against such modern global challenges as the proliferation of weapons of mass destruction, international terrorism, organised transnational crime, drug trafficking, and the threat of natural and man-made disasters. We can achieve this only through the collective efforts of states based on undeviating respect for the supremacy of law. ... ".
"Particularly dangerous, in my view, are unilateral actions made in violation of the fundamental principles of the Charter of the United Nations, which is the main venue where the international community brings it problems. In fact, this is the only venue we have, even though some may not like it. But it truly is the only venue. And we understand that the UN Charter calls for respecting the supreme power of law and the sovereignty of states.".
"One more thing that I believe is important, considering my experience in politics, is the concept of state sovereignty. It should not be undermined even if for the sake of achieving some immediate political gain, including an election to a particular post. Such attempts threaten global order. There have been many recent examples of the concept of state sovereignty being undermined. Military operations against foreign states bypassing the United Nations; declarations of illegitimacy of certain political regimes on behalf of foreign states rather than the people of the country involved and imposing various collective sanctions, again bypassing international institutions, are some of them. This does not improve the situation in the world, while rash military interference in the affairs of another state usually results in radicals coming to power. Such actions, which undermine state sovereignty, can easily lead to full-scale regional wars even—I am not trying to scare anyone here—with the use of nuclear weapons. Everybody should remember this especially when we analyse the concept of state sovereignty." ".
London to NATO Summit: Do Not Blink on The BDM; The Russians are "Not Militarily Significant": "On the eve of the summit, the London Economist published a policy piece saying that NATO and the U.S. should not heed Russian strategic warnings, but should stick to a hard line. The article, "Rethink the reset: NATO should not give in to Russian aggression," is a mixture of dangerously foolish bluffing and suicidal idiocy.".
Medvedev Hands Obama a Letter From Putin, at Camp David Summit: "At a bilateral meeting with Barack Obama at the Camp David G8 summit, Russian Prime Minister Dmitri Medvedev gave Obama a letter which President Vladimir Putin sent him, and "that stipulates Russia's priorities in the foreign policy course." RIA Novosti reported on this, but provided no further details on the content of the letter.".
Neofeodalisoiva, kansanmurhainen ja eugeniikkainen viherfasismi oligarkkisen periaatteen - rahatalousdiktatuurin tukena vs. humaani ja edistyksellinen kasvu neorenessanssilliseksi sekä ympäristön että ihmiskunnan hyväksi -->
The LaRouche Show: Argentina to Rio+20 Earth Summit in June, 'No to the Green Economy!': "The government of Argentina under President Cristina Fernandez de Kirchner, at the upcoming Rio+20 Earth Summit in June, will say, "No to the green economy," according to ministerial-level officials, speaking two days ago in Buenos Aires at a forum of the Youth for Sustainable Environment. This bombshell was reported on today's LaRouche Show by Emiliano Andino and Natalie Lovegren, leaders of the LaRouche movement in the South Atlantic, speaking from Buenos Aires. (see www.larouchista.com)".
"Lovegren pointed out that this stance is exactly opposite that which prevailed in Rio de Janeiro in 1992, when all the Ibero-American nations, then under the sway of neo-liberal government policies, had to swallow the green lies. They were concerned with money, not truth. But now, the shift is underway.".
"Andino and Lovegren, during the ensuing discussion, made concrete the process of the rejection of the neo-liberal paradigm in Argentina, and restoration of actions in the interest of national sovereignty. There is a growing understanding of the capacity of winning against the enemies of humanity.".
"The leading edge of this transformational process is the commitment to science and technology, and cultural optimism of the population. A broad picture of this was presented, with exciting details. There is work underway for a 4th generation modular nuclear power plant design. There is a commitment to advanced R&D in bio-science, including with agricultural applications. Among the national goals, is to double food production in a short period of time. China is collaborating on advances in agriculture and mining.".
"On the matter of the Malvinas, Lovegren pointed out that you are seeing the most explicit expression of the difference beytween a republic and an empire. Moreover, the British are not merely holding on to some island property, wrongly stolen from Argentina: they are conducting militarization of the entire south Atlantic.".
World Wildlife Fund 'Living Planet Report 2012' Demands Dead Human Population: "As part of the new offensive by the Club of Rome and imperial Schellnhuber crowd, the World Wildlife Fund Monday released its latest Living Planet Report 2012, based on the fraud of the "ecological footprint," another term for fixed resources. The report claims that humanity's "pressure" on nature to supply its needs would require 1.5 planets in order for Earth's "biocapacity" to recover each year. If that continues, mankind by 2030 would need two planets and by 2050 almost three.".
"But all of this idiotic "Tavistalk" aside, the genocidalists at the World Wildlife Fund make sure their footprint is in jackbooted lockstep with the Royal Society's anti-population drive, writing: "Human population dynamics are a major driving force behind environmental degradation. One aspect of this is the overall size of the global population, which has more than doubled since 1950 — to 7 billion in 2011 and is forecast to reach just over 9.3 billion people by 2050.".
This is completely quackery, as we know — used to justify destruction of production and consequent destruction of population. The contrast of the ideologically defined "ecological footprint," to Lyndon LaRouche's scientific concept of defining the increase of relative potential population density, by increasing energy-flux densities, as the measure and motor of successful economic policy, could not be more clear. Our material provides ample opportunity to clean up the environment from such slime-mold.".
Lopuksi havainnollistettuun tilanteeseen liittyvää täydentävää ja syventävää aineistoa viime ajoilta koosteena sekä LaRouche -liikkeen sivustolta että muista lähteistä -->
LaRouche -aineistoa: LPAC Weekly Report
May 22, 2012 · LPACTV Overview
May 21, 2012 · LPACTV Overview
Lyndon LaRouche on the Alex Jones Show • May 21, 2012
The Empire At Work • The Case of HSBC
Averting Thermonuclear Holocaust: Dump Obama Now!
The Economic System · May 15, 2012
Environmentalism - An Imperial Order for Genocide
Strategic Assessment by Lyndon LaRouche: What Does Your Money Mean Now?
Interview with US House Rep. Walter Jones (R-NC) on H.Con.Resolution 107.
Muuta aineistoa: EVM - suunnaton huijaus vai Euroopan pelastus?
Nyt se on virallista - Yhdysvallat myöntää aseistavansa Syyrian 'kapinallisia' ja NATO's Secret Campaign to Destabilize Syria Using Al-Qaeda Forces.
Ulkoministeri: 'Suomen NATO-asema vahvistuu – kriittistä keskustelua ei käydä'
Syyrian 'kuolleet' johtajat: Al-Jazeera ja länsimedia levittävät valheita
'NATO war machine responsible for global violence'
NATO Using Al-Qaeda to Destabilize Syria - May 22nd, 2012
Chicago: Establishment Creates Police State Theater for NATO War Council - May 21st, 2012
NATO Invades Chicago - May 20th, 2012
Provocateurs Entrap Patsies as NATO War Council Plans Mass Murder - May 19th, 2012
As The Elite Fences Itself In, Kissinger Announces Order Out Of Chaos - May 21st, 2012
Jim Cramer Is Predicting Bank Runs In Spain And Italy And Financial Anarchy Throughout Europe - May 21st, 2012
SR 42 Bilderberg-YouTube sharing.mov
The Key to Economic Recovery; Kucinich Explains Monetary Reform
Obama Impeachment Bill Goes Viral! - May 17th, 2012 ja Obama impeachment bill gaining steam - May 19th, 2012.

Monday, May 21, 2012
Poutaista ja vähäpilvistä alkukesää tavanomaista lämpimämmissä ilmamassoissa (Kaksi päivitystä!)
Viime viikolla kunnolla kesäiset säät tekivät vuoden ensivisiitin Etelä-Suomeen itäosien helteineen torstaina ja ke - to jakson ukkosineen. Ukkosista puuttui kuitenkin vielä keski- ja loppukesällä nähtävä "terä". Viikon lämpöaallossa termisen kesän alkaminenkin oli tarjolla, mutta aikaisempaan arviooni verrattuna perjantaina yllättävä hetkellinen koleus rajussa länsi-lounaistuulessa keskeyttikin ko. prosessin ja vasta joko viime lauantaita tai sunnuntaita voidaan pitää termisen kesän alkamispäivänä. Koko tällä viikolla termisen kesän alkamista edistääkin poutaisessa korkeapainesäässä tavanomaista lämpimämpi kesäsää, joskin ke tienoilla voi olla vähän viileämpi hetki.
Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Tällä hetkellä korkeapaine on muotoutunut siten, että Länsi-Venäjän korkeapaineesta ulottuu selänne Etelä-Suomen yli Norjanmerelle. Pohjois-Atlantilla on sinne jäävää voimakasta matalapainetta ja yksi matalapaine kattaa laajahkosti läntistä Välimerta sekä Länsi- ja Keski-Eurooppaa aiheuttaen runsaasti kuurottaisia sateita ja ukkosia viileimmän sään ollessa Britanniassa ja Ranskassa. Jäämerelläkin on matalapaine, joka on alkanut kierrättämään Lappiin koleampaa ilmaa vesikuuroineen. Itä-Eurooppaan ja Länsi-Venäjälle pohjoisosia lukuun ottamatta on kehittynyt viime viikolta alkaen voimakas helleaalto (N. +30 asteen päivälämpötiloja laajasti), joka ulottuu läntisen Euroopan matalapaineen ohjaamana nyt Saksaan - Baltiaan ja Moskovan pohjoispuolelle, mutta on jäämässä ulottumatta täpärästi Etelä-Suomeen. Tässä yhteydessä ukkosia esiintyy Baltiassa ilmamassojen rajalla.
Jatkossa ma - ti korkeapaine vahvistuu Norjanmerellä - Lapissa ja heikkenee Länsi-Venäjällä. Samalla tuo läntisen Euroopan matalapaine vetäytyy kohti itäistä Välimerta ja asettunee loppuviikolla etenkin Mustanmeren tienoille. Atlantin matalapaineet eivät sen sijaan pääse koko viikkona Eurooppaan lukuun ottamatta Irlannissa esiintyvää sateen uhkaa ajoittain, sillä tuo vahvistuva korkeapaine valtaa loppuviikoksi Skandinavian ja Suomen alueen laajasti ja vahvasti.
Ollessaan ti - ke Norjanmerellä - Lapissa se kierrättää itäpuolitseen vähän viileämpää ilmaa Suomeen ja Itä-Eurooppaan sekä erityisen paljon Länsi-Venäjälle, jolloin em. helleaalto kaikkoaa kauaksi Kaspianmeren ympäristöön ukkosten kera, kunnes kuiva ja viileä koillisvirtaus korvaa ne. Länsi-Venäjän pohjoisosissa koleutuu jopa niin, että öisin alkaa iskeä laajasti halla. Skandinavia sen sijaan lämpenee kesäisemmäksi ja samoin läntisin Eurooppakin tuon kaikkoavan matalapaineen ansiosta; Ranskan tienoilla helteen mahdollisuus kasvaa.
Korkeapaine muotoutuu ke - pe siten, että sen keskusalue on Skandinavian ja Suomen eteläosien yllä; tälloin Skandinavia lämpenee paikoin jo helteille keskiosia myöten ja Suomikin Lappia myöten uudestaan kesäisemmäksi. Lappiin voi ulottua kuitenkin ajoittain vesisateita Jäämeren matalapainetoiminnan mukana. Länsi-Venäjäkin lämpenee länsituulten mukana tilapäisesti uudestaan. Sen sijaan korkeapaineen eteläpuolella viileämmän itä-koillisvirtauksen vaikutus leviää lännemmäksi, jolloin vähän voi viilentyä uudestaan myös Ranskaa ja Britanniaa myöten; Itä-Eurooppa pysyy viileänä ja Itä-Välimeren - Mustanmeren matalapaineen alueella esiintyy runsaasti kuurottaisia sateita ukkosineen.
Pe jälkeen korkeapaineen painopiste siirtyisi keskukseltaan vähän Suomen länsipuolelle ja matalapainetoimintaa syntyisi jonkin verran Espanja - Ranska - Britannia -alueelle kuuroineen ja ukkosineen viileähkössä säässä; kuuroja alkaisi ulottumaan myös Keski-Eurooppaan. Jäämereltä liikkuisi matalapainetta Länsi-Venäjän pohjoisosiin, jolloin sinne ohjautuisi uudestaan koleaa ilmaa ja epävakautta. Sen sijaan Suomi pysyisi kesäisen lämpimänä ja / tai viilenisi ehkä vain vähän lähinnä itäosiltaan. Skandinavia pysyisi hyvin kesäisen lämpimänä yhä paikoin helteineen alueen keskiosia myöten ja Itä-Eurooppa lämpenisi vähitellen koillisvirtauksen heiketessä. Kunnolliset helleilmamassat pysyisivät kuitenkin vielä lähinnä vain Välimeren alueella ja siellä etenkin itäosissa ja Mustanmeren ympäristössä jatkuisivat ukkoskuuroiset säät monin paikoin. Ensi viikon alkuun on merkkejä siitä, että tuon korkeapaineen idemmäksi muotoutumisen myötä Itä- ja Keski-Eurooppaan tulisi taas helteitä ja Suomessakin mahdollistuisivat Skandinavian lisäksi hellelukemat paikoin... Päivitys vihreällä perjantaina 25.5.2012 klo. 19:15: Muutoksina on pe - su ajalle tullut seuraavaa; tämä Skandinavian - Suomen korkeapaine vaikuttaa vielä jonkin verran (Tänään - ensi yönä heikko kuurosaderintama vaeltaa Skandinaviaa ja Suomea etelään) la - su, mutta alkaa su - ma siirtyä nopeasti kohti länttä - Islantia ja samalla Jäämerelle voimistuu uusi matalapaine, joka alkaa syöttää Skandinaviaan ja Suomeen kunnolla viileämpää ilmaa pohjoisesta ma alkaen. Pe - su aikana Länsi- ja Keski-Eurooppaan ei synnykään kovin mainittavaa matalapainetta (Paikoin tulee silti kuuroja ja ukkosta), jolloin siellä on vähän poutaisempaa ja kesäisen lämmintä yleisesti. Itä-Euroopassa ja etenkin Mustanmeren tienoilla jatkuu ukkoskuuroinen epävakaus, mutta Länsi-Venäjällä lämpenee (Tosin ajoittain kuuroja ja paikoin ukkosta sielläkin) eikä Jäämereltä tulekaan enää uutta koleaa annosta pohjoisosiin. Kaspianmeren suunnasta työntynee hellettä kohti Uralia. Euroopan alueella kunnon helteet pysynevät vielä kuitenkin lähinnä vain Välimeren alueella... Päivitys punaisella sunnuntaina 27.5.2012 klo. 22:25: Suursäätilaan ei ole ilmaantunut merkittäviä muutoksia. Ensi viikon tilanteesta voidaan vihjaten sanoa, että Skandinavia ja Suomi ovat saamassa useaksi päiväksi viileää säätä pohjoisesta ja muualla jatkuvat enimmäkseen kesäisen lämpimät säät. Kunnon kesähelteet jäävät kuitenkin toistaiseksi lähinnä vain Välimerelle (Etenkin Espanjan seutu) ja toisaalta Kaspianmereltä Uralille ulottuen.
Euroopan mittakaavassa puustot ovat tulematta täyskesäiseen lehteen enää lähinnä vain Skandinaviassa eteläisimpiä osiaan lukuun ottamatta ja Suomessa sekä Länsi-Venäjän pohjoisimmissa osissa. Lapissa pohjoisosissa on vielä alastomat lehtipuut. Tällä viikolla maisemien vihertyminen kohti täyskesää kiihtyy lämpimässä säässä etenkin Skandinaviassa ja vähän vähemmän Suomessa, mutta kuitenkin Lapissakin vihertyy viikon loppuun mennessä tavanomaista nopeammin ja siellä pohjoisosissa vielä paikoin olevat lumilaikut sulavat kokonaan pois antaen suur- ja tuhotulvaisille jokien sulamistulville mahdollisuuden huipentua ja kääntyä nopeasti laskuun. Sen sijaan Länsi-Venäjän pohjoisimpiin osiin luvassa olevat ajoittain koleat säät jarruttavat siellä kasvun kehitystä täyskesään melko paljon.
Sääennuste Etelä-Suomeen: Tänään maanantaina tarkastelualueella on heikkotuulista - ajoittain tyyntä ja vaihtelevan vähäpilvistä; sisämaassa kumpupilvisyyttä ja muutoin ylä- ja keskipilvilauttailua (Viimehetken uusi tieto klo. 19:50: Viron ukkoskuuroalueesta voi ulottua pieniä kuuroja paikoin eteläisimpiin osiin illan mittaan). Ilmamassa on vähän kostean utuinen. Yölämpötila oli +10 asteen vaiheilla ja päivälämpötila on kohoamassa +20 ja +24 asteen välille. Päivitys vihreällä perjantaina 25.5.2012 klo. 19:15: Tilanteeseen ei tullut enää merkittäviä muutoksia.
Tiistaina pohjoiseen vahvistuvan korkeapaineen myötä idän ja pohjoisen välinen viileämpi ja kuivempi tuuli voimistuu vähän, mutta sää jatkuu enimmäkseen vähäpilvisenä; laajasti voi olla täysin selkeääkin loppupäivästä alkaen ja vähemmän sisämaan kumpupilviä iltapäivällä. Ilmamassan utu poistuu. Yölämpötila on +10 asteen tienoilla - vähän sen yli, mutta päivälämpötila jää +20 asteen vaiheille; lämpimintä lounaiskolkassa. Päivitys vihreällä perjantaina 25.5.2012 klo. 19:15: Ennuste piti muutoin paikkansa, mutta etelään kaikonneen heikon säärintaman ylä- ja keskipilvilauttailua oli vielä yöllä - alkuiltapäivällä, mutta ne kaikkosivat illalla etelään viileämmän ilmamassan vallatessa alaa. Yölämpötila oli etelärannikolla paikoin jopa lähes +15 astetta ja päivällä saavutettiin vielä monin paikoin yli +20 asteen lukemia.
Keskiviikkona idän ja pohjoisen välinen tuuli tuntuu heikkona - kohtalaisena vähän viileältä, mutta sää on enimmäkseen jopa täysin selkeää. Yölämpötila on +5 ja +10 asteen välillä; viileintä sisämaassa. Päivälämpötila kohoaa +20 asteen tienoille; paikoin voi olla asteen pari tiistaita viileämpää etenkin itäosissa. Päivitys vihreällä perjantaina 25.5.2012 klo. 19:15: Ennuste piti muutoin paikkansa, mutta sisämaassa oli ennakoidusta poiketen vähäisiä kumpupilviä iltapäivällä. Muutoin oli selkeää. Yölämpötila oli vielä paikoin yli +10 astetta etelärannikolla.
Torstaina korkeapaineen tyyni keskusalue on siirtynyt alueen ylle, jolloin meren rannikolla merituuli-ilmiö pääsee vaikuttamaan iltapäivällä selvästi. Sää jatkuu yhä enimmäkseen jopa täysin selkeänä. Ilmamassa alkaa lämmetä uudestaan, mutta yölämpötila on vielä alhainen +5 asteen vaiheilla sisämaassa ja etelärannikolla vähän sen yli. Päivälämpötila on +20 asteen vaiheilla ollen asteen pari keskiviikkoa korkeampi; merituulialueella voi olla paikoin selvästi viileämpää. Päivitys vihreällä perjantaina 25.5.2012 klo. 19:15: Ennuste piti muutoin paikkansa, mutta päivän mittaan pohjoisessa liikkuneet säärintamat alkoivat ulottamaan jo hajanaista ja vaihtelevaa yläpilvilauttailua alueelle; paikoin esiintyi hienoja ns. mantelipilviä.
Perjantaina korkeapaineen tyyni keskusalue vaikuttaa vielä, mutta päivän mittaan sen pohjoispuolella lämmittävät länsituulet voivat ajoittain viritä. Etelärannikolla on taas merituulta iltapäivällä. Sää on yhä enimmäkseen selkeää, mutta pohjoisessa liikkuvien säärintamien mukana voi kulkeutua alueelle yläpilvilauttailua. Yölämpötila on +5 ja +10 asteen välillä; viileintä sisämaassa. Päivälämpötila ylittänee torstaita enemmän +20 asteen sisämaassa. Päivitys vihreällä perjantaina 25.5.2012 klo. 19:15: Ennuste on pitänyt muutoin hyvin paikkansa, mutta lämpötilat ovat olleet parisen astetta korkeampia; yöllä paikoin +10 asteen vaiheilla ja päivällä +20 ja +25 asteen välillä. Hajanainen ylä- ja keskipilvilauttailu on jatkunut etenkin loppupäivällä, missä seassa on esiintynyt edelleen mantelipilviä. Korkeapaine on siirtymässä vähän lännemmäksi, jolloin pohjoisesta on lähestymässä nyt illalla heikko kylmä rintama etelään, jossa pilvisyys on runsaampaa ja melko yleisesti alkaa tulla kuurosateita myöhäisillasta alkaen; seassa voi olla myös ukkosta ja rankkoja kuuroja. Länsi-luoteistuuli voimistuu hieman samalla.
Lauantaina ja sunnuntaina korkeapaineen vähän lännemmäksi siirtymisen vaikutuksesta heikot tuulet kääntyvät lännen ja pohjoisen välille vaikuttaen eniten itäosissa; lännessä voi olla ajoittain tyyntä. Vähäpilvinen sää jatkuu, mutta yläpilvilauttailua voi edelleen olla ajoittain pohjois - koillispuolella liikkuvien säärintamien vaikutuksesta. Sisämaassa on ehkä vähän iltapäivän kumpupilviäkin. Ilmamassa pysynee tasaisen lämpimähkönä - saattaa vähän lämmetä lisääkin lännessä; yölämpötilat ovat enimmäkseen +5 ja +10 asteen välillä ja päivälämpötilat +20 asteen vaiheilla - lännessä vähän sen yli; sunnuntaina päivälämpötila voi olla lauantaita korkeampi...
Päivitys vihreällä perjantaina 25.5.2012 klo. 19:15: Tuo em. kylmä rintama ylittää Etelä-Suomen etelään lauantain yön ja aamun aikana, missä yhteydessä pilvisyys on runsasta ja kuurottaista sadetta paikoin ukkosen kera tulee melko yleisesti. Yölämpötila on +10 asteen vaiheilta vähän sen yli. Aamun jälkeen sää alkaa poutaantumaan ja pohjoistuulet voimistuvat kohtalaisiksi, pilvisyys pysyy kumpupilvisen vaihtelevana ja päivälämpötila nousee yhä paikoin +20 asteen paikkeille. Illalla selkenee ja tuulet heikkenevät. Päivitys punaisella sunnuntaina 27.5.2012 klo. 22:25: Päivitysennuste piti muutoin paikkansa, mutta kuurosateet jäivät oletettua vähän heikommiksi ja siirtyivät jo varhain aamulla Suomen eteläpuolelle sään seljettyä nopeasti kokonaan. Lisäksi kumpupilvisyys jäi iltapäivällä varsin vähäiseksi ja etelärannikolla pohjoistuulen kumoaman merituuli-ilmiön ansiosta päivälämpötila saavutti n. +22 asteen lukemia; eli siellä oli lämpimämpää kuin perjantaina.
Sunnuntaina korkeapaine Suomen länsipuolella ulottuu hetkeksi uudestaan idemmäksi selänteenä, jolloin pohjoistuulet tyyntyvät ja sää selkenee osittain jopa kokonaan yöksi - aamuksi. Yölämpötila on +10 asteen vaiheilla - vähän alle. Jäämerellä voimistuva uusi matalapaine alkaa voimistaa loppupäivän aikana länsituulia ja pohjoisessa liikkuvat säärintamat alkavat ulottaa taas ylä- ja keskipilvilauttailua alueelle. Päivälämpötila kohoaa +20 asteen vaiheille - vähän yli. Päivitys punaisella sunnuntaina 27.5.2012 klo. 22:25: Päivitysennuste on pitämässä muutoin paikkansa, mutta em. korkeapaineen selänteen kaikkoaminen etelään on hidastumassa, jolloin sää pysyy nyt illalla tyynenä - lähes tyynenä ja iltapäivän kumpupilvien jälkeen selkeänä.
Ensi viikon alussa tuo korkeapaine saattaisi asettua idemmäksi ja siinä yhteydessä sää lämpenisi jopa niin, että hellelukemia voitaneen saavuttaa jo maanantaina yhä aurinkoisen poutasään jatkuessa. Siitä lisää myöhemmin... Päivitys vihreällä perjantaina 25.5.2012 klo. 19:15: Ensi viikon alussa tuo Jäämeren melko voimakas uusi matalapaine alkaa syöttää ma - ti pohjoisesta viileämpää ilmaa, jolloin pilvisyys on vaihtelevaa ja ajoittain voi tulla sadekuuroja etenkin iltapäivällä. Lämpötilat laskevat ehkä useallakin asteella viikonlopun lukemista. Tämä viileämpi ja epävakaisempi sääjakso näyttäsi jatkuvan ainakin ko. viikon to - pe tienoille... Lisää ja tarkemmin viimeistään seuraavassa ennusteessa. Päivitys punaisella sunnuntaina 27.5.2012 klo. 22:25: Kylmeneminen ensi viikoksi pitää edelleen kutinsa, mutta maanantaina saattaa vielä etelä-kaakkoisosissa keretä olemaan yli +20 asteen päivälämpötiloja ennen pohjoisluoteesta ylittävää kylmää rintamaa kuurottaisine sateineen. Edelleen näyttää myös siltä, että koleahko ja epävakainen säätyyppi jatkuisi ainakin viikon lopulle saakka...
Sään vaikutuksista luontoon: Viikon sää on sen verran tavanomaista lämpimämpi, että kasvukausi etenee myös tavanomaista ripeämmin saavuttaen viikon loppuun mennessä jo ainakin muutaman päivän etumatkan ajankohdan tavanomaiseen kasvutilanteeseen verrattuna. Sen mukaan mm. seuraavia kasvutapahtumia ilmenee tällä viikolla; tuomi (Prunus padus) ja terttuselja (Sambucus racemosa) saavuttavat täyden kukinnan, monet koivut (Betula sp.) tulevat jo täyteen lehteen (Ennätysmäinen allergikkojen kauhuna ollut koivukukinta päättyy viimein), lehmukset (Tilia sp.), tammet (Quercus sp.) ja useat haavat (Populus tremula) siirtyvät hiirenkorvavaiheesta jo paljon yli puolilehteen, hiirenkorville tulevat harvinaisuudet; maakkia (Maackia amurensis), jumaltenpuu (Ailanthus altissima) ja keltatrumpettipuu (Catalpa ovata). Omenapuut (Malus sp.), kotipihlaja (Sorbus aucuparia), balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum) ja pihasyreeni (Syringa vulgaris) aloittavat kukintansa ja havupuista kuuset (Picea sp.) kerkkääntyvät pitkälle ja aloittavat kukintansa. Atsaleojen ja alppiruusujen (Rhododendron sp.) kukinnat alkavat myös käynnistymään useiden lajikkeiden voimin.
Ruohovartisten lajien parissa tulppaanit (Tulipa sp.) saavuttavat täyden kukinnan, voikukkien (Taraxacum officinale) kukinnan valtakausi jatkuu ja osittain siirtyy jo hedelmävaiheeseenkin ja nurmikkojen kasvu jatkuu rehevän nopeana, sillä sateeton ja aurinkoinen sää ei ehdi vielä kummoisesti paahdepaikoillakaan muodostaa kuivuusongelmia. Maaseudun peltoviljelyssä kylvetyt viljat oraantuvat nopeasti vihreämerisiksi pelloiksi laajasti ja viimeaikaisten sateiden takia vielä liikamärkinä kylvämättä jääneet yksittäiset pellot tulevat poutasäässä kylvökuntoon.
Vesistöissä pintavesien lämpötilat ovat saavuttaneet järvissä jo paikoin +15 asteen tienoon alkaen pienistä vesistöistä. Tällä viikolla lämpimät ja aurinkoiset säät lämmittävät tehokkaasti vesiä tavanomaista lämpimämmiksi, jolloin viikon loppuun mennessä järvien pintavedet lämpenevät varsin laajasti +15 ja +20 asteen välille; pienissä ja matalissa vesissä paikoin jopa +20 asteen paikkeille. Suomenlahden sisälahdissakin voidaan loppuviikolla mittailla yli +15 asteen lukemia, mutta ulapan pintavedet lämpenevät hitaasti +10 asteen yli. Jokien virtaamat ovat laskussa viime viikon sadesääkorkeuksista ja päätynevät jo vähän tavanomaista virtaamamäärää alemmaksi viikon loppuun mennessä.
Päivitys vihreällä perjantaina 25.5.2012 klo. 19:15: Ensi yön kuurottaiset sateet jopa ukkosineen kastelevat maata taas paikoin reilustikin ja ehkä taajamatulvien riskiäkin voi olla hieman. Joka tapauksessa kasvillisuus kiittänee ja kuittannee monin paikoin. Päivitys punaisella sunnuntaina 27.5.2012 klo. 22:25: Arviota vähäisemmäksi jääneet sateet jättivät maaperän kastumatta kunnolla.
Näissä sääennusteissani käytän lähteinä mm. näitä: Iltalehden ilmanpaineanimaatio Euroopasta, Weatheronline -sivuston Expert Charts -osio ja Wetter3.de -sivuston animation -osio.

kasvutilanteita,
meteorologia,
sää,
ukkonen,
vuodenajat
Sunday, May 20, 2012
Viikon 20 kasvivalokuva: Hopeavaahtera (Acer saccharinum)
Hopeavaahteran (Acer saccharinum) puhjenneiden lehtien ruskeanoranssia kevätväritystä kuvattuna lauantaina 19.5.2012 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Kasvukausi eteni ko. viikolla varsin hyvään tahtiin sään lämmettyä hetkeksi jopa kesäiseksi ke - to tienoilla. Kasvutapahtumien etenemisen aste ei kuitenkaan ehtinyt poikkeamaan merkittävästi etuaikaan ajankohdan tavanomaisesta aikataulusta viikon loppuun mennessä. Tähän viikkoon sisältyikin tyypillisten ajankohdan kukkijoiden ohella paljon mielenkiintoisia lehtien puhkeamisten tyyppejä ja värejä.
Haluankin tällä valokuvalla havainnollistaa sitä, kuinka keväälläkin monien puiden ja pensaiden juuri puhjenneet kasvavat lehdet voivat sisältää syksyn ruskan veroisia vihreästä poikkeavia värejä, kun niillä lehtivihreä ei heti kehity nuoriin lehtiin eräänlaisena geeneissään olevana varotoimena keväthallojen varalle. Tässä siitä tarjoaa esimerkkiä Pohjois-Amerikan itäosissa luontaisena kasvava hopeavaahtera (Acer saccharinum).
Hopeavaahteralla on juuri ennen lehtiensä puhkeamista toukokuun alussa pienissä tertuissa punaisia kukkia, jotka tuottavat pian lehtien puhkeamisen kanssa tyypillisiä kaksilohkoisia siivellisiä hedelmiä aluksi punertavina ja jo kesäkuussa kypsyvinä - varisevina. Tuossa kuvassa nähdään vain kukintojen jäänteitä, koska ko. puiston ainoana lajin yksilönä ei kukkien pölytys ole onnistunut. Lehdet seuraavat siis värikkään kevätsävyisinä pian kukinnan jälkeen ja se ajoittuu referenssinä samoille ajoille tuomen (Prunus padus) kukinnan alkaessa - alettua ja samaan aikaan hiirenkorvalle tulevien metsätammen (Quercus robur) lehtien kanssa.
Tämä kevätsävy haipuu pois yleensä n. 1 - 2 viikossa lehtien saavuttaessa täyttä kokoaan. Täysikasvuisena hopeavaahteran lehdet ovat päältä tumman ja himmeän vihreitä sekä alta hyvin vaalean hopeanharmaita, mistä johtuu lajin tarkka suomalainen nimi. Lisäksi pitkissä ruodeissa ollessaan lehdet havisevat tuulessa helposti ja lehtilapojensa eri puolien värikontrastin ansiosta se luo lajin puiden latvuksissa hienoa välkkyvää efektiä.
Syksyllä puun lehdet saavat lähinnä haaleahkon keltaisen värityksen syyskuun lopulta alkaen, mutta kirkkaita oransseja ja jopa punaisiakin sävyjä ilmaantuu osittain eri yksilöistä riippuen. Ruskahuipentuma on lajilla yleensä lokakuun alkupuolella Etelä-Suomessa. Lehtien muoto muistuttaa kotoisen metsävaahteramme (Acer platanoides) vastaavia, mutta ovat sirommin ja syvempään liuskaisia.
Hopeavaahteraa ei voi suositella kasvatettavaksi kovin pienillä pihoilla, koska Etelä-Suomenkin oloissa se kasvaa isoksi puuksi. Hyvällä paikalla se voi kasvaa vanhemmiten jopa isommaksikin kuin kotoinen metsävaahteramme (A. platanoides); laji voi saavuttaa helpostikin yli 20 metrin mitan ja sen latvus on vanhana yleensä melko laajan pallomainen.
Sen sijaan isoilla pihoilla ja julkisissa puistoissa sitä tulisi kasvattaa entistä enemmän niin kevätvärityksensä, aikaisten kukkiensa kuin kesälehtiensä "välkkyefektin" takia yksittäis- ja ryhmäpuuna, mitkä kaikki ominaisuudet ovat hienoja parejakin monille muille puulajeille. Toki lajin ruskakin on hyvä etu, vaikka se ei olekaan yhtä komea kuin monilla muilla vaahteroilla; kirkkaampien seassa haaleampi ruska voi toimia hienona väripaletin rytmittäjänä. Maaseudulla lajia voi kasvattaa koristepuuna samaan tapaan kuin kotoisia ns. jaloja lehtipuitamme. Hopeavaahteran menestyminen mahdollistuu vyöhykkeillä I - IV.
Labels:
Acer sp.,
kasviesittelyt,
kasviestetiikka,
kasvivalokuvaus,
puut,
valokuvat
Subscribe to:
Posts (Atom)