Monday, August 30, 2010

Tuhoisa NWO:n saastuttama systeemikriisi: H1N1 -tautijupakan tuomia havaintoja hyvyyden ja pahuuden eroista

Viime aikoina lännen eliitin junaileman Uuden maailman järjestyksen käytännön ilmentymiä on voitu havaita yhteiskuntaelämämme piirissä varsin selvästi varsinkin, kun on osannut hahmottaa ilmenneet tapahtumat ja skenariot kunnolla kontekstiin. Se tässä NWO -tutkimuksessa onkin hyvin tärkeää; kyetä ajattelemaan omaa kokemusmaailmaansa laaja-alaisemmin, näkemään kausaliteetteja ja yhtenevyyksiä piilevien / abstraktien olemusten ja käytännön konkretian välillä sekä ymmärtämään sellaisissa prosesseissa elävää dynamiikkaa; syy- ja seuraussuhteiden ilmenemistä ja näkyvien ilmiöiden taustoilla piileviä todellisuuksia.

Siksi tärkein kohtalokas virhe maailmamme tilaa ymmärrettäessä on pitäytyminen pelkästään totutussa oman kokemus- ja havaintomaailman piirissä, missä valtavirtamedia on sekä tarkoituksella että myös ihan omalla painollaan rakentunut ruokkimaan tuota "vangittua omaa itseä" ylikorostetusti; se pakottaa mielemme pysymään luonnottoman rajatussa karsinassa ja ehkäisee siten pääsemästä käsiksi juuri noihin laajempiin ja syvällisempiin kausaliteetti- ja dynamiikkaymmärrystiloihin itsemme ja yhteiskuntamme tilojen suhteen - Se pitää ikään kuin havainnojan kuutamolla kokonaisuuteen kiinteästi kuuluvasta juonesta eli tarinasta. Sorcha Faal -sivuston provosoivasti otsikoidussa (Ei itse asiassa ollenkaan kerro UFOista) jutussa (Massive UFO Fleet Said Headed Towards Earth…) tämä asia on varsin hyvin selitetty. Hyvänä tausta-aineistona tämän kirjoitukseni oheen ovat hyviä myös viime aikojen kirjoitukseni (NWO:n sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ilmenemismuotoja Francesco Alberonin ajatusten avulla arvioituna - Osa 2, Maailman geopoliittisesta historiasta osana NWO -prosessia Sorcha Faal -näkemysten avulla tarkasteltuna ja NWO:n ilmentymiä käytännön politiikassa ja toiminnassa: Yhteenvetopaketti Illuminati-pahuuden havaitsemiseksi, kritisoimiseksi ja kumoamiseksi), jotka osoittavat sen kuuluisan kontekstin eri piirteitä ja ominaisuuksia ja pienempien osien liittymistä siihen.

Kaikkein vaikeimmin tällaista kokonaisuuksien ja prosessien ymmärtämistä on ollut harjoittaa tässä viime aikoina velloneessa sikainfluenssa- ja sen H1N1 -rokoteohjelmajupakassa. On äärimmäisen vaikea mieltää, että ihmisten terveydellä voitaisiin tehdä pahuuteen vajonnutta bisnestä ja valtapelipolitiikkaa niin paljon kuin nyt on käymässä yhä selvemmin ilmi. Oma terveys on niin pyhä ja herkkä asia itse kullekin, että on melkein mahdoton mieltää sitä kohtaan suuntautuvia tarkoituksellisenkin haitallisia agendoja. Tähän H1N1 -jupakkaan selvästi liittyy sellaistakin ja tässä kirjoituksessa on nyt tarkoitus perehtyä tähän lisää ja siinä ovat apuna hyvät löytämäni kirjoitukset Antti Heikkilältä ja Riikka Söyringiltä.

Ensin tähän alle laitoin Hesarista juttuja, joiden lukijakommentteja selatessa havaitsin jyrkkää vastakkainasettelua juuri tämän H1N1 -haitallisuuden havaitsemisessa; monet näkevät moisessa pandemiajupakassa juuri tahallisen haitallista toimintaa, mutta toiset taas eivät usko sellaista olleen ja pitävät taas meitä NWO -varoittajia muka huuhaatyyppeinä. Ko. Hesarin juttuja; Mediuutiset: Narkolepsialääkärit erimielisiä H1N1-rokotusten keskeyttämisestä, Narkolepsiaepäilyjen määrä lähenee jo kahtakymmentä, Ranskassa todettu kuusi narkolepsiaan sairastunutta H1N1-rokotettua, Yle: Neurologi kutsuttu ministeriöön kuultavaksi, Yle: Suomalaisneurologit tutkineet H1N1-rokotteen haittoja jo kuukausia.

Tässä on puolestaan KissanKulmasta -blogin Riikka Söyringin H1N1 -juttuja, joissa lukijakommentointi on erinomaisen runsasta ja valveutumisessa hyvin edennyttä: Uskallatko? H1N1-viruksella terästetty kausi-influenssarokote 2010-2011, Färssiä ja farssi H1N1-rokotteen tiimoilla. Tummuuko kenenkään läski?, Moraalin kuolema, Ajantasalla olevaa tietoa rokotteista THL:lle ja Riittääkö tämä tutkinnan aloittamiseen?.

Lainauksia Riikalta ja bloginsa lukijakommentoinneista omilla kommenteillani höystettynä:

" ”Älyllinen työ edellyttää kriittistä ja uudistusmielistä asennetta. Tällainen työskentely kuitenkin aina poikkeuksetta haastaa vallalla olevat auktoriteetit. Intellektuellit yksilöt, mikäli haluavat pysyä rehellisinä itselleen ja kutsumukselleen, kokevat äärimmäisen vaikeaksi yhteistyön despoottisen mentaliteetin ja sitä näkökulmaa edustavien päättäjien kanssa. Kompromissien teko ja flirttailu despotismin kanssa johtaa aina yksilön persoonallisuuden rappeutumiseen ja sitä kutsutaan moraaliseksi itsemurhaksi. Esimerkkejä yhteiskunnastamme löytyy”.
-
Aleksander V. Obolonsky, 2003, Oxford University Press muistuttaa nimimerkki Pauline Pushka Antti Heikkilän blogissa.
" ---> Juuri tätä kompromissien tekoa despotismin kanssa flirttailemiseksi ilmenee vahvasti NWO -projektin tuottamana niin monessa yhteiskunnan lokosessa eikä lääketiede ole siitä poikkeus! Tätä moraalista itsemurhaa olen kuvannut tässä blogissa myös ns. noosfäärin sairastumisena. Eli kollektiivisen tietoisuuden hyvinvointia ja kehittymistä on kohdannut omassa itsessämme piilevän pahuuden siemenen kasvu haitalliseen ylivaltaan.


"Vallan anatomia, vallan patologia täyttää narsismin tuntomerkit. http://www.suhdesoppa.fi/narsi…-narsisti/

Vallan päämääränä on säilyttää oma ylivaltansa, jopa kasvattaa sitä. Muista piittaamatta, kaiken ohittaen.

Kun valtio tai instituutio muuttuu narsistiseksi, narsistin ominaisuudet säilyvät mutta mittasuhteet kasvavat.

Sitä voi olla vaikea hahmottaa, mutta kun asiaan on kerran kiinnittänyt huomiota esim. seuraamalla suurvaltapolitiikkaa ja tapaa millä geopoliittisia agendoja toteutetaan, sen näkee paistavan läpi." ---> Juuri näin! Suurvaltapolitiikassa ja geopoliittisissa agendoissa tämä "läpipaistaminen" on yhtäkuin NWO -projekti. Siinä havaitsemme, että se suurin narsistinen entiteetti on Illuminatin rahanvaltaan perustuva pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuri eli nykyäänkin edelleen loogiselta nimeltään Brittiläinen imperiumi. Se on mittasuhteiltaan kasvanut jo niin suureksi, että itse asiassa kaikki länsimaiset valtiot ja instituutiot ovat sille alisteisia eli hierarkkiassa pienempiä; nykyään intstituutioista monet ovat itse asiassa NWO:n tuloksena tarkoituksella synnytetty ja toisaalta valtiot on katsottu esteiksi, joiden poistamista Illuminati havittelee maailmanhallituksensa tieltä loppupeleissä.


"Pääjohtaja Pekka Puska tiesi narkolepsiaepäilyistä jo kauan sitten, samaan aikaan kuin muutkin asiaan huomiota kiinnittäneet suomalaislääkärit (Pohjalainen).
Viikko sitten Puska kuitenkin kertoi julkisuudessa (Nelonen, uutiset) narkolepsiaepäilyn tulleen hänelle ”täytenä yllätyksenä”.


Puskalla on siis otsaa sekä salata olleensa itsekin narkolepsiatiedon saaneiden joukossa ja jättäneensä ilmoitusvelvollisuutensa noudattamatta, että näpäyttää neurologi Markku Partista samasta asiasta: tautiepäilyjen ilmoittamatta jättämisestä.

Joutuuko Pekka Puskakin ilmoitusvelvollisuutensa laiminlyönnin vuoksi ministeri Risikon kuulusteluun ensi tilassa?

Vaietaanko Pekka Puskan muunnetun totuuden puhuminen tiedotusvälineissä?
" ---> Todennäköisesti nämä Puskan ilmiselvät toilailut pyritään peittämään valtavirtamediassa mahdollisimman tehokkaasti pois näkyvistä jatkossa, jotta juonivyyhti kohti NWO -agendan syövereitä ei paljastuisi liikaa. Meidän tarkkaavaisten ja valveutuneiden silmissä vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, kun seikkaperäisiä kuvauksia mm. Puskan lausunnoista on olemassa, mitkä paljastavat tarvittavissa kohdissa epäloogisuudet ja valheet sekä kytkökset NWO -agendaan; Puska on ollut tärkeä hahmo WHO:ssa ja oli ehdolla sen johtajaksikin ja WHO on puolestaan tärkeä elimellinen osa Illuminatin instituutiorakennetta.


"Mä edelleenkin järkyttyneenä ihmettelen sitä, miksi TESTAAMATONTA rokotusta tyrkytettiin NIMENOMAAN lapsille ja raskaina oleville naisille. Kafka elää!" ---> Lapset ja jopa vielä syntymättömätkin lapset ovat tietenkin Illuminatin listoilla tärkeimpiä väestönkontrollin ja eugeniikan kohteita; Obaman hallinnossa vaikuttavan John P. Holdrenin Ecoscience -kirjaa myöten tämä prioriteetti on havaittavissa. Sen mukaan väestöä pienennetään tehokkaasti myös siten, että jopa hedelmällisyyteenkin puututaan sitä heikentävästi, missä tämä länsimaiden lääketieteeseen muodostettu ylimedikalisaatio on osa sitä mahdollistavaa olosuhdevyyhteä.

"On tietysti melko ######maista ajatella, että D. Rockefeller has poisoned your children before they were born, noin niinku englanniksi." ---> Illuminatin pääpiruihin kuuluva Rockefellerin dynastia on tunnetusti ollut lääketeollisuudenkin taustalla sen tärkeimpiä rahoittajia ja vaikuttajia. On sinisilmäistä typeryyttä uskoa sen olevan jotain hyväntahtoista filantropiaa. Kaikkea muuta, kun pintaa kuorii pois ja näkee kulissien takaisiin agendoihin! Illuminatin luonteeseen on kuulunut se, että julkisivulle luodaan heistä filantrooppisia ihannekuvia, jotta he voivat niiden takana ns. "puuhailla omiaan" liikaa häiritsemättä.

"Paatuneeseen pahuuteen kuuluu avoin ja jääräpäinen uhma tunnettua todellisuutta kohtaan, ja se merkitsee pitkälle edennyttä persoonallisuuden hajoamista. (Lähenee ”kosmista” mielenvikaisuutta)

Jos todellisuus on, rokotteen aiheuttavan aivo- hermosairauksia, niin kuka/ketkä ovat ne paatuneen pahuuden personallisuuksia eli hyvin, hyvin sairasta väkeä?" ---> Niin, Illuminati-eliitin maailmankuvahan perustuu oppimani ja havaitsemani mukaan paljolti mm. tähän: Heidän mukaansa kuvitellaan, että maailman "kehittäminen" perustuu antientrooppiseen asenteeseen, missä tavoitteena on yhä tiukemmin kontrolloitu ja karsinoitu yhteiskunta äärimmäiseen poliisivaltio- ja isoveli valvoo -tyranniaan saakka. Eliitin kannalta katsottuna heidän narsisminsa kaipaa juuri tuota kontrollia turvakseen, missä heidän vallanhalulleen syntyy siksi ikään kuin toteuttamisraamit. Niiden raamien asettaminen käytäntöön aiheuttaa monenlaista haitallista toimintaa ja prosessointia yhteiskuntiin.

Esim. syntyy ajattelutapa, jossa kavennetaan kansalaisten ja hyväuskoisten viranomaisten - poliitikkojen ymmärrystä epäkohtien oikeista syistä. Kuvitellaan ratkaisun löytyvän epäkohtaolosuhteiden aiheuttamien oireiden rajoittamisesta eikä osata ajatella oikeamman ratkaisun olevan oireita aiheuttavien epäkohtaolosuhteiden korjaaminen. Nimittäin Illuminatia edesauttaa usein juuri se, että olosuhteita pidetään sillä tavalla korjaamattomina, minkä avulla he saavat tekosyyn kiristää tyranniaan vetoamalla pelkästään ko. "oireiden hoitoon". Tätä voidaan erittäin hyvällä syyllä kuvata juuri näin; "Paatuneeseen pahuuteen kuuluu avoin ja jääräpäinen uhma tunnettua todellisuutta kohtaan".

Tästä on erinomaisena esimerkkiversiona on juuri se, kuinka lääketieteen ylimedikalisaation korostamista vaaditaan yhä lisää (Lisää voittoja eliitille), vaikka todellisuudessa kansalaisten hyvinvoinnin kannalta se on yliampuvaa ja siis myös haitallistakin. Tärkeintä on siinä siis ylläpitää harhaanjohtavaa mielikuvaa valtavasta tarpeesta torjua oireita (Ylihypetettyä tautiepidemiaa) ja siinä jääräpäinen sekä avoin uhma tunnettua todellisuutta kohtaan toteutuu kansalaisten todellisten tarpeiden ylenkatsomisena ja huomiottajättämisenä vain silkan meriitti- ja vallanhalu- ja voitontavoitteluhuuman takia. Seurauksena on myös terveydenhuollon itsensä degeneroituminen, kun yhtäältä Illuminati-lähtöisen ekonomisen tuhonnan seurauksena tulee myös terveyspalvelujen karsimisen tarve (Obamacare yhtenä esimerkkinä) ja niukkuustyranniavaatimukset sekä toisaalta siksi, kun ihmisten luottamus lääketieteeseen kokee kohtalokkaasti vaikuttavia kolauksia tällaisten sekoilujen takia.


"Silloin kun oikeeta osaamista ilmenee, uhkaavat potkut, sensuuri ja painostus. Eli ”paatuneen pahuuden väki” mielipuuhissaan uhmaten tunnettua todellisuutta. Onhan se totta, että ainakin täällä mallioppilasmaassa, malleja tuottavassa yhteiskunnassa eli malli sinne toinen tänne ja tuonne ja se malli on ainoa oikea vuosikymmenestä toiseen ja kansa olkoon hiljaa inahtamatta, kun nämä mallinrustaajat toimivat enemmän tai vähemmän uhmakkaasti todellisuudesta välittämättä.

EKn malli rappeutuneiden 70-vuotiaiden työluokka!! Mistä näitä kosmisen hulluuden ihmisiä sikiää? Oman yksilöllisen järjen käyttö on evoluutiota, muu on degeneroitumista.

Kataisen parin viikon takainen uhoaminen todellisuudesta välittämättä: teemme Suomesta EUn taloudellisen MALLImaan. Juprahuit, Rokcefellerien rahoilla (ja ehdoilla) vai?
" ---> Malleja rustaillaan enenevässä määrin NWO -projektin hyväksi, joka on kaikkien aikojen haitallisin ja ihmisyydestä vieraantunein poliittinen agenda / ideologia, mikä koskaan on maan päällä ollut! Ja tosiaankin mm. Rockefellerien rahoilla ja ehdoillakin. Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogissa on uusimmassa kirjoituksessaan (Maailmaneliitin tavoitteet) erinomaisesti tuotu esille näiden mallien rustailua aiheuttavien pääagendojen piirteitä, joiden pariin myös Suomi on pakotettu puuhailemaan omaa osaansa ja mistä niin monien poliitikkomme ja viranomaisemme sanominen ja tekeminen kielii valitettavaa kieltänsä.


"Maailmanlaajuinen ja suuren luokan salaliitto. Miksi minä alan yhä enemmän vaan uskoa NWO eli New World Orderiin ja että mm. Bilderberg ja EU kuuluu tähän samaan sirkukseen. Aivan kuin Euroopassa olisi tarkoitus tiettyjen vahvempien maiden saada pienemmät saman käskyn alle, myös yhteinen presidentti, ja meidänkin maamme asioista päätetään yhä enemmän ja enemmän EU:ssa - määräysvalta on melkein mennyttä. Ihmisiä rauhoittaakseen pidetään yllä näennäisiä maakohtaisia parlamentteja." ---> Tässä täytyy muistaa, että se tähdellisin ja alkuperäinen vihollinen on rahanvaltaan perustuva imperiumi eikä mikään yksittäinen isokaan valtio, kuten USA tai Venäjä! Se tosin on totta, että maakohtaiset parlamentit ovat vain jo varsin näennäisesti kansanvaltaa kuuntelevia tuon imperiumin parasiittisen ikeen alla. Imperiumi imee voimaa kansallisvaltioista ja niiden kansoista, kunnes katsoo / kokee ne hyödyttömiksi ja tuhoaa ne pois / jättää välinpitämättömästi heitteille degeneroitumaan tai tuhoutumaan. Ei ole suuri yllätys tajuta, että sellainen parasiittisuus ei voi jatkua loputtomiin, vaan sen takia myös Illuminatille tulee ihan fyysiset rajatkin vastaan; loppuvat sekä hyväksi käytettävät kansalaiset että planeetan resurssit kesken ja siksi tässä NWO:n saastuttamassa prosessissa on niin suuri vaara maailmanlopun kaltaiselle skenariolle; New Dark Age, kuten Lyndon LaRouche kuvailee.

"Ja kun ollaan saman käskyn alla, on NWO astetta lähempänä. Tehdään tauteja ja epidemioita, jotka eivät ole edes todellisia - vielä - vaan testataan ”rokotteita” ihmisillä. Mitkä maat olivat koekaniineita? Saivatko kaikki rokotetut samaa ainetta vai oliko saman valmistajankin rokoteannokset erilaisia testaukseksi; osa sairastuttavia, osa ei? Ja jotta tähän sirkukseen saadaan eri tahot mukaan, raha puhuu. Niin päättäjissä, viranomaisissa kuin lääkefirmoissa. Jokainen hyötyy jollain tavalla." ---> Raha puhuu juuri mm. sillä tavalla, että ostetaan eliitin agendaan sopivia "työläisiä" tekemään erilaisia likaisia "töitä". Ko. "työläisten" ei tarvitse olla välttämättä edes tietoisia mistään NWO -agendan osasta tai sen luonteesta. Ko. "työläiset" saattavat jopa uskoa olevansa osa ihmiskunnan hyviä kehittäjiä ym. tavalla ja saada aikaan uskomattoman vaarallista hallaa tahattomastikin, kuten juuri tämä rokotusjupakka asiaa omalla tavallaan ilmentää; monet tällaiset hyväuskoiset "työntekijät" menivät itsekin halpaan pandemiapropagandan pauloissa.

"Miksi joku ihmettelee tätä ja epäilee, ettei tällaista voi tapahtua? Se vaikuttaa ja kuulostaa liian uskomattomalta, että tällaista laajaa sirkusta kyettäisiin pyörittämään ja oikeasti pahoja ja itsekkäitä ihmisiä löytyisi joka instanssissa. Mutta miettikääpä; miksi yksittäinen Hitler kykeni toimimaan ja saamaan kokonaisia kansakuntia diktatuurinsa alle? Kuinka yksinkertaista on saada oveluudella ja pelolla ihmiset toimimaan kuten halutaan. Eikö tässä sikapandemiassa Suomessakin ollut kovin helppo; joku viranomaistaho saa uskoteltua ”rokotteen” ottamisen välttämättömäksi - siihen jopa voidaan Suomessakin PAKOTTAA kansalaiset - ja me kansalaiset uskomme. Ja otamme. Niin jonotti suomalaiset viime talvena ”elintärkeää” piikkiään ulkona pakkasessa jopa tunteja - ihan naurettavalta vaikutti, sitä meilläkin jo naurettiin kuinka vedätettäviä suuri osa ihmisistä on. Sehän tässä NWO:ssa on tarkoituskin - vain vahvat eli älykkäät selviävät ja heikot eli tyhmät eliminoidaan." ---> NWO -agendansa asioista yksinoikeudella perillä olevat ja niitä suunnittelevat Illuminati-eliitin ylimmät satanistit ovat toki äärimmäisessä narsismissaan taipuvaisia tekemään meillä "alammaisilla" vaikka mitä "kokeita" mielihalujensa ja vallanhalunsa tähden ja väestönkontrolli - eugeniikka-agendat ovat siinä heille toki keskeinen laboratorio.

"Toteutuuko III maailmansota uudenlaisena Hitlerin rotupuhdistuksena? Tällä kertaa rajat auki, mutta eliminoinnin kohteena eivät ole afrot tai juutalaiset, vaan eliitti-rodun toimesta tuottamattomin yhteiskunnan kasti -rotu eli sairaat, vammaiset, työnvieroksujat? Kaikki se, joka kuluttaa perusteettomasti yhteiskunnan varoja?" ---> Loputtomassa vallanhalussaan eliitti pyrkii pääsemään eroon heidän agendaa haittaavista kaikista esteistä loppupeleissä! Siinä ei ole silloin merkitystä sillä, että ymmärtävätkö he ko. esteiden raivausten seurauksia, vaan koko hommaa vyörytetään juuri narsisteille tyypilliseen tapaan sairaan lyhytnäköisesti ja suorasukaisesti omaa nautintoa ja etua tavoitellen.

"Se, että uusi maailmanjärjestys tulee, on harhautusta.Uusi maailmanjärjestys on jo täällä. Se oli täällä jo ennen meidän syntymäämme, ja se on sama asia kuin kansainvälinen pankkien yksinoikeus imeä kansantalouksien ja yksilöiden varallisuutta valtioiden suojeluksessa.

Rahajärjestelmämme on yksityisomistuksessa oleva pyramidihuijaus, jossa valtiot ja valtiontalouden kaikki osat, verot, eläkkeet, valtioiden omaisuudet, kansallisvarannot ovat huijaamisen pelimerkkejä ja anastuksen kohteena.


Irti eivät halitukset uskalla tästä pyramidi-ponzi -valheesta pyristellä. Tai tapahtuu outoja onnettomuuksia, joissa häviää puolet hallituksen eliittiä, kansanedustajia, armeijan päällystöä ja maan pankin johtaja yhdessä rysäyksessä.

Lisää tietoa:


www.ebolakani.blogspot.com
www.talousdemokratia.blogspot.com

ja facebookissa ryhmä Paljastetaan rahan valhe!" ---> Hyvää havainnointia Illuminatin luonteesta NWO:n käytännön ilmenemismuotojen mukaan; pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuri (Monetaristinen talousjärjestelmä) äärimmäisen narsismin käyttövoimana ja -koneena on se keskeisin syy, miksi yhteiskuntiemme sisällöt ja prosessit ovat saastuneet kuvatuilla tavoilla pahuuden agendoista ja suunnitelmista. Kapitalismi on siis mennyt sairaalloisen äärimmäiseen överiyyteen, jossa pieni hallitseva eliitti törsää, keikaroi, päällepäsmää, hedonisoi, hyväksikäyttää ja varastaa kaiken muun kustannuksella kuin viimeistä päivää ennen maailmanloppua ---> On kyllä tullut epäilyjä siitä esille, että eliittiporukat muka tietäisivät jostain ulkoa tulevasta maailmanlopusta ja siksi osaltaan NWO -agenda (Olivat oikeassa siinä tai eivät).


"Rothschildit on jo mainittu täällä muidenkin toimesta. Silti olisi hyvä, jos uskallettaisiin vielä puhua rahajärjestelmän yhteyksistä talmudilaiseen maailmankuvaan ja siis tiettyyn eriarvoisuuteen. Lyhyesti sanottuna siionistiseen projektiin eli siionistien suunnattoimaan valtaan ja sen tosiasian julkituomiseen, että tämä vihollinen, NWO tms. on yhtä kuin siionismi." ---> Tämä on se tyypillinen harhaanjohtava argumentti kuvattaessa NWO:n kokoonpanoa ja sisältöä. Itse taas olen tutkimuksissani havainnut, että siionismi on vain osajuonne ja kokonaisuuteen kuuluu selvästi monimutkaisempi ja intresseiltään vaihteleva joukko äärimmäisiä narsisteja. Katolinen kirkko, Euroopan monarkiat, Lontoon City, Wall Street jne. ovat yhteenliittyneinä ajamassa samoja agendoja osana NWO -projektia ja sitä varten he ovat muodostaneet niin paljon näitä kerhojaan ja komissioitaan yms. (Bilderberg-ryhmä, 300 komitea, Trilateraalinen komissio, Rooman klubi, Bohemian Grove jne.), jotta heidän valtansa ja lisävallanhalunsa (ja sairautensa) erilaiset muodot kanavoituisivat yhden tahdon suuntaan kohti maailmanhallitustaan.

"Mietin, miksi tästä rt.com:in uutisesta puuttuu se kauan tiedossa ollut ja kaikkein todennäköisin versio, etteivät matkustajat koskaan päässeet edes lentokentälle saakka.

Version mukaan heidät eliminoitiin jo Puolassa. Selitystä on tutkittu puolalaisten lähteiden mukaan paljon, ja siitä on kertonut Puolasta turman jälkeen raportoinut toimittaja Jane Burgermeister.

Selitys kattaa monta mysteeriä, muun muassa sen, miten on mahdollista, että niin monta maan eliittiin kuuluvaa saatiin matkustajiksi samaan koneeseen, vaikka protokolla sen kieltää.

Lisäksi tulee ymmärrettäväksi, miksei mitään matkustajiin tai vainajiin viittaavaa löytynyt koneen putoamispaikalta. Myös se, ettei kukaan nähnyt ketään 96:sta kadonneesta lentokentällä menossa koneeseen. Heistä ei ole myöskään kuvaa tai muutakaan dokumenttia kentälle menossa tai koneeseen nousemassa. Ja, oliko pudonneesta koneestakaan mitään havaintoja ennen nousua?

Tämäntyyppiset jatkouutiset, jotka eivät kyseenalaista alkuperäisen virallisen selonteon asetelmaa, tulevat usein vain vahvistaneeksi alkuperäistä selitystä.

Periaate on nähtävissä muun muassa 9/11 - Totuusliikkeissä, joiden oikeaoppisuutta vartioidaan ylhäältä.
" ---> Tämä onkin mielenkiintoinen uusi arvio tuosta tapahtuneesta ja otankin sen tähän esille herättämään jatkokiinnostusta asian tutkimiseen ja havainnoimiseen!


"Olihan se jo viime vuonna selvää että skandaalihan tästä tulee. Kas, tällaisia keinotekoisia kriisejä tarvitaan, jotta ihmiset kokevat olonsa turvattomaksi. Silloin valvontaa on helppo lisätä.

Valvontaahan lisättiin kaikkialla 911-iskujen jälkeen. Mutta ensin tarvittiin ne iskut. Ne tulivat juuri sopivaan aikaan, silloin kun tarvittava valvontatekniikka oli saatu kehitetyksi.Tarvittiin ulkoinen vihollinen: pyyheliinapäinen, kelmin näköinen mies joka varmaan pestattiin lehti-ilmoituksen kautta. Tarvittiin Afganistanin sota. Iran on puolestaan valttikortti, joka vain odottaa että se isketään pöytään.

Nyt tienvarsille ja joka paikkaan lisätään kameroita mukamas turvallisuuden nimissä. Ja mediasta tulvii ”Big brother” katsoo sinua -viestiä.

Kun jokainen meistä mikrosirutetaan turvallisuuden nimissä, on valvonta täydellistä. Mutta mikrosirutus ei menisi läpi - ihan vielä. Tarvitaan vielä yksi kriisi, joka lienee vain muutamien kuukausien päässä. Se tulee olemaan kaikkien kriisien äiti, joka saa kansalaiset ulisemaan turvattomina. Silloin kansainvälinen pakkosirutus ei aiheuta liikaa vastarintaa. Kas, sirun kun luvataan lisäävän turvalllisuutta. Juuri sitä, jota ihmisiltä puuttuu.

Mikäli sirun sekoittaminen rokotteeseen onnistuu teknisesti, käytetään varmaan pandemia & pakkorokotus -vippaskonstia." ---> Nämähän ovat niitä hurjimpia skenarioarvioita Illuminatin tahdon luonteesta, mutta emme voi vielä sanoa niitä varmoiksi etenkään niiden toteutumisen suhteen. Minusta tuntuu siltä, että on psykologisesti mahdotonta luoda olosuhteet, jossa jokainen saataisiin joko pakottamalla tai ehdollistettuna ottamaan tuo mikrosiru itseensä. Osa menee tietenkin halpaan jo hyvin vähästäkin, mikä on jo nähty mm. siinä, kuinka esim. yökerhojen VIP -asiakkuuteen ujutettu mikrosiruetu on mennyt läpi.

Tuo "muutamien kuukausien päässä näkyvä vielä yksi kaikkien kriisien äiti" näyttää kyllä mahdolliselta sekä ekonomian näkökulmasta että sotaretoriikan tihentymisen kautta katsottuina. Hyvin monet merkit viittaavat ainakin tämän monetaristisen talousjärjestelmän kaikkiin rakenteisiin ulottuvan systeemisyövän aiheuttavan kaikkien aikojen taloustuhon hyvin lyhyellä varoitusajalla. Siitä teen vielä oman kirjoituksen tämän oheen tällä samalla otsikkoaiheella.


Myös lääkäri Antti Heikkilä on blogissaan pohtinut tätä jupakkaa; Jälkilöylyjä ja Lisää jälkipyykkiä. Siitä eräs olennainen tämän jupakan luonnetta kuvaava kappale: "Opiskeluajan luennoilta on jäänyt mieleen eräs lause kun opiskelimme influenssaviruksen mysteeriä. Ehkä asia painui mieleen koska se ilmaistiin lähes runomuodossa. Viruksella on korkea morbiditeetti, mutta hyvin matala mortaliteetti. Eli suomeksi: leviää kuin elanto, mutta tappaa harvoin. Niin on aina ollut ja tulee olemaan. Tämän biologisen todellisuuden on hypetys muuttanut päälaelleen. Tai sitten meitä kyykytetään tarkoituksella.".

Lainatkaamme Antilta lisää kommenttieni kera ja katselkaamme tuota tarkoituksellisen kyykyttämisen todenperäisyyttä: "On totta, että heikot voivat menehtyä influenssaan tai mihin tahansa aivan lieväänkin tautiin. Ongelma on siinä, ettei rokotus auta näitä ihmisiä sillä heidän immuunivasteensa on heikko. Mutta näillä ihmisillä myydään rokotetta terveille. Puhutaan kuolemista, jolloin tavallinen tallaaja luulee kaatuvansa tautiin noin vain." ---> Näin helppoa on ohjata rahvasta harhaan, kun se on saatu uskomaan viranomaisten, valtavirtamedian (Mm. puoli yhdeksän uutiset ja koulutussysteemi) ja valtion oletettuun vilpittömyyteen kuin ne muka sisältäisivät kokonaisen totuuden maailman tilasta. Ainoa keino tämän ehdollistumisen yli pääsemiseksi on pakottaa itsensä näkemään maailmaa tuosta ym. laajemmasta ja syvällisemmästä näkökulmasta; kyseenalaistaa tähän mennessä oppimaansa vertailemalla kaikkea saatavilla olevaa tietoa ns. viralliseen totuuteen. Siitä vähitellen havaitaan virallisen totuuden sisältävän vain osatotuuksia hahmottoman pirstaleisena epäkuviona, missä pinnan alle jää paljon oleellista ko. pirstaleita ymmärrettävämmäksi ja koherentimmaksi kokonaisuudeksi kutovaa tietoa.

"Koko pandemian julistus oli äärimmäistä ylireagointia ellei sitten sekin teko palvellut jotain muuta tarkoitusta." ---> Se tarkoitus oli tietenkin NWO -agendaa tukevaa; Havaitsin jo silloin viime vuoden keväällä ko. pandemian julistuksen alla, että mokoma tauti ja siihen liittyneet viranomaistoimet olivat jotain muuta kuin pelkkää hyväntahtoista ja vilpitöntä maailman kansojen auttamista. Meni kuitenkin vielä muutama kuukausi ennen kuin ymmärsin tämän tautiagendan osien dynamiikan sen verran hyvin, että niiden kuuluminen osaksi Illuminatin voitontavoittelu- sekä väestönkontrolli- ja eugeniikka-agendaa tuli johdonmukaisena silmieni eteen. Nykyvalossa tämä on vieläkin selvempää, joten katsotaanpa eteen päin Antti Heikkilän avulla -->

"Rokotusten aloittamien oli kaoottista vailla suunnitelmallisuutta. THL ei hallinnut konseptia ollenkaan. Typerät lausunnot loivat paniikkia. Kaikki ne, jotka käyttivät omia aivojaan, syyllistettiin. Itse pääjohtaja uhkasi pistää toisinajattelijat edesvastuuseen. Se olisikin ollut hyvä juttu sillä oikeudessa olisi käynyt ilmi kuinka heppoisella pohjalla liikuttiin." ---> Tähän tautiagendaan kuului siis myös suunnaton hätäily ja sekös on oivallinen olosuhdetilanne piilottaa ko. jupakan sisälle juuri noita eliitin voitontavoittelu- sekä väestönkontrolli- ja eugeniikka-agendoja. Monia kyseenalaisia tekoja niiden aiheuttamina voitaisiin sitten tarpeen mukaan perustella jälkeen päin mm. juuri näin: "Emmä tienny", "Emmä mut ne muut", "Tein vain mitä käskettiin", "Luulin tehneeni oikein" jne. Eli kaaos peittäisi kyseenalaiset toimet ja suunnitelmat sopivilta osiltaan ja mitään oleellista ei saataisi todistettua kunnolla.

"Arkkiatrikin ärähti hoitajille, jotka uskaltautuivat kieltäytyä rokotteista. Hänen etiikkansa (joka näyttääkin olevan etikkaa) mukaan on väärin kieltäytyä, kun kerran herrat päättävät. Tulee mieleen Adolf Eichmann, kun hän ihmetteli, miksi oli joutunut oikeuden eteen vastaamaan kansanmurhasta. Hänhän oli toiminut nuhteettomasti siten, kuten ylemmät olivat käskeneet, mikä on arkkiatrin mukaan eettistä. Jätä omatunto ja mars vorwärts. Eihän Eichman tehnyt pahaa kärpäsellekään, vaan huolehti, että junat kulkivat aikataulujen mukaan. Hän oli sen ajan logistiikkanero ja nuhteeton kansalainen. Mitä pahaa siinä on?" ---> Juuri näin; Kuten yllä otin esille, niin Illuminatin "palkkaamat työntekijät" ovat monesti ihan niitä hyväuskoisia hölmöjä, joiden ei tarvitse välttämättä tietää yhtään mitään mistään NWO:n osasta tai sen olemassaolostakaan. Suomenkin poliitikoissa ja viranomaisissa on varmasti paljon tällaisia hölmöjä, jotka eivät osaa nähdä pintaa syvemmälle, vaan kuvittelevat harhaanjohdetusti myös tässä tautijupakassa tehneensä "oikein silloisten tietojen pohjalta".

Tämä tautiepisodi osoittaa siis osaltaan myös sen, kuinka äärimmäisen vaarallisia voivat olla sellaisetkin ihan hyvää tahtovat poliitikot ja viranomaiset, jotka eivät ole perillä tästä maailman tilasta osana tätä Illuminati-pahuutta. Siinä heidän ylimieliset luonnehdinnat NWO -agendasta tyyliin "NWO -tutkijat ovat hörhöjä" tai "Ei ole mitään NWO -agendaa" ovat todellisuuden kieltämistä edesvastuuttomasti ja heikkoa luonnetta osoittavasti.

"Jos jotakin hyvää on tapahtunut, niin kriisi on tuonut hyvin esiin sen, minkälaisia varjoja on terveydenhoidon taustalla. Lääkäreiden arvo mitataan pelkästään tehtyjen julkaisujen pohjalta. Mitä enemmän paperia, sitä pätevämpi lääkäri. Paperien sisällöllä ei ole merkitystä.... Jos haluaa edetä paremmalle pallille, niin on taisteltava verisesti että paperipino kasvaisi. Tuo, että rokotuksen haittoja on pantattu julkaisua varten, on niin tavanomaista, että on ymmärrettävää, että siihen syyllistyneet ihmettelevät Eichmannin tavoin, että mitäs väärää tässä. Näille ihmisille potilas on materiaalia julkaisua varten. Kärsimyksellä ei ole merkitystä." ---> Illuminatin edustama maailmankuva on sairauden lailla edennyt yhteiskuntarakenteissa hyvin pitkälle mm. noin ja on siksi erittäin hälyyttävällä tavalla kiire huomata tämä pahuus ja toimet sen torjumiseksi! Kaikki muu on vähintään nössöilyä, tyhmyyttä ja välinpitämättömyyttä sekä pahimmillaan itse ko. eliitin suoraa pahuutta ihmiskuntaa, planeettaamme ja olemassaoloamme vastaan!

"Kun rokotuksia perustellaan, on syytä katsoa historiaa. Oheisena kaksi kaaviota. Ylempi kertoo tuhkarokon ja alempi hinkuyskän historian. Molemmat taudit alkoivat hävitä kauan ennen kuin rokotteet astuivat kuvaan, kiitos muun kuin lääketieteen." ---> Näyttää tosiaan siltä, että länsimaiden lääketiedettä on yliampuvasti medikalisoitu pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurin edellyttämillä tavoilla tavoitteena yhtäältä ko. länsieliitille yhä suurempia taloudellisia voittoja ja sitä kautta valtaa sekä toisaalta luoda olosuhteita toteuttaa ko. eliitin piiristä löytyviä väestönkontrolli- ja eugeniikka-agendoja. On virhe luulla, että kaikki sellaiset agendat muka kuolivat natsi-Saksan kukistumisessa!

"Mikä sitten tässä rokotteessa on vikana. Alusta asti olen vastustanut adjuvanttirokotteita. Perinteinen rokote valmistetaan heikennetystä taudinaiheuttajasta, mikä sinänsä on ihan hyvä idea. Siinä immuunijärjestelmä kykenee koodaamaan taudinaiheuttajan informaation kokonaisuudessaan ja kykenee sitten reagoimaan välittömästi taudin ilmaantuessa elinpiiriin.

Näissä nykyrokotteissa ei käytetä kokonaisia taudinaiheuttajia, vaan niiden osia. Jotta immuunijärjestelmä reagoisi, täytyy sitä stimuloida kemiallisesti rokotteen yhteyteen lisätyillä aineilla, adjuvanteilla. Professorit puolustavat adjuvantteja sanoen niiden olevan luonnonaineita, mutta asian juju ei johdu aineiden mahdollisessa myrkkyvaikutuksesta vaan keinotekoisesta immuunijärjestelmän stimulaatiosta.

Immuunijärjestelmä on hyvin herkkä ja spesifinen. Toisin sanoen se reagoi hyvin valikoiden siihen kohdistuvaan biologiseen informaatioon. Asiaa voisi verrata tietotekniikkaan (mistä lääketieteen professorit eivät valitettavasti juuri ymmärrä mitään). Ohjelmointi edellyttää oikean kokoista ja laatuista bittiä. Bitin osa sekoittaa ohjelmoinnin. Ohjelmointi ei etene, vaikka lisäisi sähköä koneeseen (adjuvanttia). Mielestäni adjuvanttirokote on tehoton sillä aitoa immunitettia ei voida saavuttaa vajavaisella informaatiolla. Tietysti on mitattu rokotusten vasta-ainereaktioita, mutta sen saa aikaan millä tahansa muullakin epäspesifisellä immuuniärsytyksellä. Periaatteessa rokote ei ole siten lumelääkettä parempi muuta kuin sivuvaikutustensa suhteen. Samaa ovat esittäneet muutkin." ---> Tässä on tähän mennessä uskottavin ja vakuuttavin esitys näistä H1N1 -rokotteen vaaroihin liittyvistä asioista, jonka olen nähnyt! On vaikea kuvitella, etteivätkö myös THL:n, WHO:n ja Glaxo Smith Kline -yhtiön väet olisi muka tienneet näistä vaaroista; moiset isot "asiantuntijat" siis! Siitä huolimatta he silti tuputtivat moista paskaa liikenteeseen kansoille, vaikka "pandemia" oli valepandemia; mm. Puolassa ei toteutettu H1N1 -rokoteohjelmaa ja silti siellä ei sen enempää kuolleita tullut taudin takia suhteessa väkimäärään kuin esim. Suomessakaan.

Tässä on kaksi erilaista skenarioita havaittavissa ko. rokotteen kyseenalaisessa ja pahuutta heijastelevassa tuputtamisessa --> Osa noista viranomaistahoista on ollut tietämättömiä näistä rokotevaaroista, kun heille on ollut yhtäältä tärkeämpää edetä urallaan eikä niinkään opiskella oikeita asioita (Kuten Antti Heikkilä kuvaa näitä tämän sairaan kapitalismin opportunistityhmyreitä) ja toisaalta jotkut heistä eivät ole voineet uskoa hyväuskoisuudessaan niin perustavaa laatua olevaan pahuuteen myös omassa systeemissään. Toinen viranomaisosa on ollut puolestaan suoraan Illuminati-eliitin agendojen toteuttajia, jotka ovat voineet käyttää helpostikin hyväkseen ensimainitun viranomaisryhmän sisältä löytyvää hyväuskoisuutta ja tyhmyyttä.

"Immuunijärjestelmän ärsytys voi johtaa epätoivottuihin reaktioihin ja aiheuttaa ns. autoimmuunireaktion. Se on tila, jossa immuunijärjestelmä hyökkää omia kudoksia vastaan. Reuma on tyypillinen autoimmuunitauti. Syöpääkin pidetään sellaisena. Nykyinen narkolepsiakin voi selittyä autoimmuunireaktion aiheuttamaksi sairaudeksi." ---> Illuminatin rakentaman ja junaileman ylimedikalisaation seurannaisvaikutukset ilmenevät siis mm. näin!

"Tehosteaineilla ja vajavaisella biologisella informaatiolla väsätty rokote altistaa ihmiset autoimmuunisairauksille. Näitä sairauksia tunnetaan ainakin pari sataa. Minkä sairauden sitten kukin saa, riippuu perimästä. Sairaus ei siten johdu rokotteen suorasta vaikutuksesta vaan sen aiheuttamasta häiriintyneestä immuunivasteesta, johon kukin reagoi sitten taipumustensa mukaisesti. Joku saa syövän, toinen taas reuman." ---> Tuo on Antille tulleesta lukijapalautteesta löytynyt hyvä loppukiteytys. Tässä havaitaan juuri se Illuminatin ehdollistaman maailmankuvan yksi virhe, joka tulee ottaa huomioon NYT! ---> Monet ihmiset eivät enää osaa kunnolla ajatella yllä mainitsemallani tavalla; "kyetä ajattelemaan omaa kokemusmaailmaansa laaja-alaisemmin, näkemään kausaliteetteja ja yhtenevyyksiä piilevien / abstraktien olemusten ja käytännön konkretian välillä sekä ymmärtämään sellaisissa prosesseissa elävää dynamiikkaa; syy- ja seuraussuhteiden ilmenemistä ja näkyvien ilmiöiden taustoilla piileviä todellisuuksia".

Ko. rokoteohjelma on siis ollut vaarallinen vähintään välillisesti; kausaliteetti ilmenee viiveellä, katkonaisesti ja näennäisen epäjohdonmukaisesti. Sitä vyyhteä ei voida havaita tutkimalla vain (rokotteen) suoria vaikutuksia; on osattava nähdä myös piilevät ja epäsuorat vaikutukset. Eli; "Objektin aiheuttava näkymätön ilmiö on ymmärrettävä myös aistimaailman ulkopuolella" tai "Pilven koko olemassaolon jatkeena on paljon näkymätöntä fysiikkaa".

Sama ilmiöiden ja olosuhteiden havaitsemisen vaikeus piilevästä näkyvään pätee moneen muuhunkin aina yhteiskuntatoiminnan tärkeimpiin prosesseihin saakka, jotka ovat olleet ja ovat vielä yhä Illuminatin manipulaation ja tuhonnan kohteena. Paras esimerkki on juuri ekonomia, jossa tällaista ajattelun rajallisuutta ja epäloogisuutta havaitaan hyvin paljon asioiden ymmärtämisessä. Moni ei tule ym. tavalla ajatelleeksi mm. sitä, mitä tämä kapitalismin ylikorostunut muoto NWO -narsismin saastuttamana monetaristisen talousjärjestelmän puitteissa tarkoittaa ja miten se käytännössä tuottaa yhteiskuntiimme näkymättömistä vaikutuksistaan saakka äärimmäistä haittaa. Omaa etua tavoitteleva vallanhalu ilmenee niin monina vippaskonsteina saada sitä yhä enemmän, että on suorastaan lopulta ihme, ettei se näy jokaiselle sen takia haittaa kokevalle kristallin kirkkaasti!

Onko kyse sitten lopulta niin kiinteästi meidän ihmisten tyhmistä aivoista ja luonteesta osana meidän luonnollisia ominaisuuksia?... Facebook -ystävieni joukosta esille tuodussa tässä presentaatiossa Laurie Santos korostaa tätä seikkaa hyvin eli juurikin lännen ekonomia olisi siis eräänlaista "apinaekonomiaa", missä olosuhteet eivät tee ihmisistä huonoja vaan huonot ihmiset tekevät olosuhteistakin huonoja. Presentaation lopussa tullaankin siihen johtopäätökseen, että alunperin vikaa on paljon meissä itsessämme ja siksi olosuhteita pitäisi säätää niin, että se vika ei pääse ylivaltaan. Tämähän on Lyndon LaRouchen teesien keskeinen havainto ja tämä monetaristinen läpeensä korruptoitunut ja saastunut järjestelmä kuvastaa sitä erityisesti. Tästä voimmekin jatkaa sitten erinomaisesti seuraavassa kirjoituksessani maailman ekonomian tilanteen ihmettelyä tämän "apinalauman" eli ns. Illuminatin kourissa...

Saturday, August 28, 2010

Suomen tunnetun historian kovimmasta myrskystä tänään 120 vuotta!

Sääbriefing -blogissa on erittäin mielenkiintoinen juttu tasan 120 vuotta sitten Etelä-Suomea kohdanneesta ennätyksellisen kovasta myrskystä. En itse tätä lyhyttä mainintaa enempää kerro itse myrskystä, koska ko. Pauli Jokisen pitkä analyysi sääkarttoineen on niin tyhjentävä esitys. Sen sijaan selailin Googlen avulla nettiä hakien ko. myrskyyn liittyvää aineistoa lisää ja tässä on mielenkiintoisimmista linkit: Soukka-seuran historiikkiin liittyvä juttu, Hesarin juttu historiallisine valokuvineen ja Helsingin Kaisaniemen puiston historiaan liittyen juttu.

Tuosta hesarin jutusta poimin vielä lukijakommentteja lainauksina, sillä ne paljastavat edelleen voimakkaana vellovan vastakkainasettelun ilmastonmuutokseen uskovien ja sitä huijauksena pitävien kesken. En tällä kertaa puutu näihin huijausta tähdentäviin kommentteihin itse muuten kuin toteamalla sen, mitä jo viime vuoden puolelta on tullut tutuksi havaintonani kokonaisuudesta; Ilmastonmuutoksen todenperäisyys ei ole 100% varmasti kumottavissa, mutta sen avulla on tehty ja tehdään yhä kyseenalaista NWO -politiikkaa ja sitä varten ko. Illuminati-eliitin junailema korruptio on levinnyt ko. tieteellisiin piireihin vääristellen tieteellisiä tuloksia agendaan sopiviksi ja monet NWO:n kuristuksessa olevat poliittiset piirit ovat käyttäneet sekä tietoisesti että hyväuskoisen tietämättään ko. tuloksia ilmastonmuutospropagandaan NWO:a edistävällä tavalla.

Lainaukset: "Omituista että kaikki "poikkeukselliset" ja "ainoat" ilmiöt ovat muka syntyneet mittaushistorian reilut 100 vuotta aikana. Hyvä että säätä ja ilmastoa tutkitaan myös historian tutkimuksen menetelmin. Eiköhän sää ole tasaisen "jääkiekkomailan" sijaan ollut paljon vaihtelevampi kuin ilmastotieteilijät uskottelevat. Tähänhän riippumattomat tutkijatkin ovat päätyneet vaikka se on vastoin poliittista "ilmastonmuutos" kertomusta. 1900-luvun lopun 30 vuoden lämpösyklin aikana rakennetut yhteiskunnan infrastruktuurit ovat huonosti varautuneet näihin ilmiöihin, etenkin äärimmäiseen kylmään, koviin tuuliin ja maanjäristyksiin (niitäkin on ja tulee). Jokivarsien rantakallioista voi myös lukea kiveen hakattuja vuosilukuja ennätystulvien korkeuksista. Asta-myrskyn jälkiä mökillä katsellessa huomasin myös että tehometsätalous selittää arviolta 90 % vahingoista.Muuten, esim. viime talvena Lapissa oli 33 m/s lukemia useillakin tunturiasemilla - huomasin ainakin Saanan ja Kaunispään lukemista - ja tämä on aivan normaali jokavuotinen tuulenvoimakkuus."

"On positiivista, että tällainen historiaperspektiivi uutisoidaan. Monet ihmiset luulevat oikeasti, että myrskyt ovat alkaneet vasta viime vuosina, vaikka vain niistä uutisointi käsi kädessä ilmaston lämpenemisen kanssa on trendikästä."

"Ilmatieteen laitoksen mielestä ei saa kertoa siitä, että "ääri-ilmiöitä" on säässä havaittu ennenkin tuhomyrskyjä ja poikkeuksellisia lämpötiloja myöten. Nehän sotivat laitoksen propagoimaa ilmastonmuutosuskontoa vastaan. Ihmisen synniksi luettava hiilidioksidin tuottaminen saa aikaan ääri-ilmiöitä, kun ennen vanhaan sää jatkui noiden profeettojen mukaan tasaisen samanlaisena. Edes 1930-luvun lämpimiä kesiä ei saa näyttää missään tilastoissa, vaan kaikki aineisto on esitettävä muutamalta viime vuosikymmeneltä, mieluimmin ihan viime vuosilta, koska ihmiset muistavat ne parhaiten ja uskovat, että radikaali muutos on tapahtunut. Valitettavasti sääasioissa ns. miesmuisti on korkeintaan muutamia vuosia.

Vastikään kaksi amerikkalaista tilastotieteilijää on osoittanut selvästi, että IPCC:n markkinoima "jääkiekkomaila" on täydellistä huuhaata. Käytettävissä olevista tiedoista voidaan yhtä luotettavasti eli mitättömällä todennäköisyydellä saada menneisyydelle melkein millainen säähistoria hyvänsä. Jääkeikkomailassa on uskoteltu ihmisille, että ennen vuotta 1850 maapallolla oli tuhansia vuosia vakaa sää. Ei tietenkään voida myöntää keskiajan lämmintä kautta ja sitä seurannutta pientä jääkautta, koska ne johtaisivat ilmaston jaksolliseen vaihteluun. Ihmisen hirveä syyllisyys ei olisikaan kaiken takana, vaan aivan normaali syklisyys. Graafisissa esityksissä käytetty tekniikkakaan eli viimeisten 150 vuoden puristaminen oikein pieneen tilaan kutistamalla aika-akselia ja venyttämällä lämpötila-akselia ei vakuuta. Kysehän on kaiken kaikkiaan paljon alle yhden asteen muutoksesta, joka on hyvin normaalia lämpötilahistoriassa. Kun vielä otetaan huomioon mittausmenetelmien epävarmuus, on huijaamisen yritys entistäkin ilmeisempää."

"Suomalaisten syytä koko ilmastonmuutos. Jo 1800-luvulla savutettiin savupirteissä ja -saunoissa, kaskettiin ja tiristettiin tervaa. Tämä 120 vuotta sitten tapahtunut hirmumyrsky on selvä todistus siitä, että hiilidioksidi aiheuttaa ilmaston lämpenemistä ja sään ääri-ilmiöitä. Vastaansanomattomasti. Mutta onneksi ilmastonmuutos saadaan pysäytettyä maksamalla lisää veroja." ---> Sarkastinen kommentti.

"Kestääkö uskosi tähän tutustumisen:Annals of Applied Statisticsissa lähiaikoina julkaistava 45-sivuinen artikkeliA STATISTICAL ANALYSIS OF MULTIPLE TEMPERATUREPROXIES: ARE RECONSTRUCTIONS OF SURFACETEMPERATURES OVER THE LAST 1000 YEARS RELIABLE?BY BLAKELEY B. MCSHANE AND ABRAHAM J. WYNER horjuttaa oleellisesti Mannin lätkämailateoriaa ja kaikkea muuta ilmastonmuutosuskovaisten huuhaata, ja kun tutkimuksia vielä täydennetään, lopullinen kumoaminen on jo varsin lähellä.Tutkimus on luettavissa esimerkiksi täältä: http://tinyurl.com/2vqd9er ja tilastotieteilijän se todella vakuuttaa.Osoitetaan, ettämenneisyyden lämpötilojen ennustaminen jääkiekkomailateorian pohjalla on silkkaa arvausta. Tulos voi olla mikä tahansa. Keskiajan lämpimästä jaksosta sen sijaan on vakuuttavia todisteita esimerkiksi Grönlannin asuttamisessa.".

Tuesday, August 24, 2010

Epävakaista ja tavanomaista viileämmäksi käyvää loppukesäsäätä (Päivitys!)



Kesä on kääntymässä lopuilleen ja sää on sitä mukaellen viilenemässä tällä viikolla lisää. Termisen määritelmän mukaan syksyn alkaminen ei ole kuitenkaan vielä toteutumassa Etelä-Suomessa. Viime viikolla sää oli jo palautunut ns. normaaleihin loppukesäuomiin ennätyshelteisen jakson jälkeen, kun ti - to Suomen eteläpuolella itään edennyt matalapainejono edesauttoi viileämpää ilmaa kiertymään koillisesta paikalle. Sateet jäivät siinä yhteydessä kuitenkin melko vähiin. Sitten to - pe välisenä yönä matalapaineen väistyttyä itään heikkotuulisessa ja vähäpilvisessä tilanteessa minimilämpötilat laskivat pitkästä aikaa alle +10 asteen. Muutoin yölämpötilat olivat vielä ajoittain jopa +15 asteen yläpuolella ja päivälämpötilat +20 asteen molemmin puolin pilvisyyden mukaan. La - su lännestä venyi sitten matalapaine rintamasateineen Etelä- ja Keski-Suomen yli itään ja siinä yhteydessä ilmamassa lämpeni vielä vähän uudestaan; päivälämpötilat vähän reilu +20 astetta ja yölämpötilat korkeimmillaan la - su +15 asteen vaiheilla.

Tuo kuva on otettu eilen maanantaina 23.8.2010 Espoon Tapiolassa ja siinä nähdään nurmikolle varisseita kontortamännyn (Pinus contorta) neulasia. Tänä vuonna mäntyjen vanhojen neulaskertojen variseminen on alkanut ennenaikaisesti, vaikkakin vasta tipotellen johtuen tuosta heinä-elokuun hellejaksosta. Osasyinä siinä ovat yhtäältä paljon tavanomaista pidemmälle ehtinyt kasvukauden tilanne tähän ajankohtaan nähden, jolloin jo heinäkuun lopulta saakka päättyneenä ollut mäntyjen kasvu on edesauttanut seuraavan vaiheen (Ko. neulasruska) varhaistumista katkonaisesti. Toisaalta kovan helteen ja siinä yhteydessä kuivuudenkin takia vanhin neulaskerta on reagoinut tukahduttaviin olosuhteisiin neulasten varisemisen varhaistumisena. Kokonaisuutena varsinainen mäntyjen vanhimpien neulasten ruska- ja varisemisaika on silti vielä edessä ja suurin osa ko. neulasista onkin vielä varisematta.

Matalapaineen venyttyä itäpuolelle eilen ma pohjoisesta pääsi kuurosateiden kera kiertymään hetkeksi viileämpää ilmamassaa Etelä-Suomeenkin (Lapissa on ollut jo useita päiviä erittäinkin koleaa Jäämereltä levinneen ilmamassan takia; jopa alle +10 asteen päivälämpötiloja ja yleisesti hallaa öisin) ja päivälämpötilat jäivät vähän alle +20 asteen. Tänään lännestä-lounaasta onkin sitten lähestynyt jo uusi matalapaine, jonka okludoituvaan säärintamaan kuulunut kuurottaisen sateen alue ylitti tänään Etelä-Suomen koilliseen ja sen perässä uusia rankkojakin kuurosateita on tulossa matalapaineen keskuksen jäädessä kuitenkin vielä länsi-lounaispuolelle. Sateisen iltapäivän takia päivälämpötila jäi vain +15 asteen vaiheille, mutta yölämpötilat ovat pysyneet +10 asteen yläpuolella.

Jatkossa tuo lännen melko voimakas matalapaine liikkuu suoraan Etelä-Suomen yli itään niin, että sen keskus liikkuu huomiseen ke iltaan mennessä rajojemme itäpuolelle. Siinä yhteydessä huomenna ke on odotettavissa runsaasti kuurottaisia sateita ja paikoin ukkosta tuulien ollessa suunnaltaan vaihtelevia ja vaihtelevan voimakkaita. Yölämpötila pysyy +10 asteen yläpuolella ja päivälämpötila on vähän vajaat +20 astetta.

Torstaina matalapaineen siirryttyä Suomen itäpuolelle on sen jälkipuolella koillis-pohjoistuulten mukana tulossa Etelä-Suomeenkin saakka kunnolla tuota Lapissa vaikuttavaa koleaa ilmamassaa, jonka takia vielä melko leudon ke - to yön (Minimilämpötilat +10 asteen vaiheilla) jälkeen päivälämpötilat jäävät kuurosateisessa säässä jopa vain +15 asteen vaiheille ja sadekuuroissa sen allekin.

Perjantaiksi Suomen eteläpuolelle näyttää muodostuvan uusi matalapaine, jonka myötä Etelä-Suomi jää edelleen kolean ilmamassan puolelle. Tuulinen ja runsaspilvinen sää pitää kuitenkin to - pe yön minimilämpötilat sen verran leutoina (+5 asteen vaiheilla - vähän yli), että hallanvaaraa ei pitäisi olla. Pe päivällä tuo uusi matalapaine vaikuttaa tuulien kääntymisenä itään ja etenkin etelärannikolla on taas sateen uhkaa etelästä käsin.

La - su ajaksi Lappiin näyttäisi muodostuvan pieni korkeapaine (Kylmiä hallaöitä edelleen sinne ja ennenaikainen syksy etenee siellä) ja tuo Suomen eteläpuolinen matalapaine viilettäisi nopeasti itään Venäjälle. Suomen lounaispuolelle muodostuisi kuitenkin taas uusi matalapaine, joka ulottanee vaikutuksensa la - su etenkin Etelä-Suomen länsiosiin; itä-kaakkoistuulia ja kuurosateiden riskiä. Ilmamassa pysyisi kuitenkin edelleen melko viileänä ja siten päivälämpötilat olisivat korkeintaan +15 ja +20 asteen välillä ja yölämpötilat +5 ja +10 asteen välillä siten, että kylmintä on itäosien sisämaassa (Ehkä pientä hallanvaaraa siellä).

Seuraavan viikon alussa tuo uusin lounaispuolinen matalapaine siirtyisi sitten etelärannikkoa viistäen itään ja aiheuttaisi itätuulissa sateita. Tätä skenariota on kuitenkin vielä syytä tarkennella lisää myöhemmin... Euroopan mittakaavassa tähän maininta vielä, että tuo Suomen eteläpuolitse suuntautuva matalapainetoiminta viilentää tällä viikolla sateiden kera myös Länsi-, Keski- ja Itä-Eurooppaa sekä Venäjääkin niin, että helleilmamassat pakenevat kauas Välimerelle sekä Mustanmeren ja Kaspianmeren rannoille.

Kasvillisuuden suhteen tulossa olevat sateet helpottavat edelleen kuivuudesta kärsineitä alueita lisäkostumisella ja siten sienikausi saa lisää pontta. Lisäkostuminen tulee vaikuttamaan myös siihen, että ruskakausi ei ole viilenemisestä huolimatta vielä juurikaan alkamassa. Tosin tyypillisiä elokuussa normaalistikin tavattavia yksittäisiä ja häilyviä ruskasävyjä on tänäkin vuonna jo esiintynyt; mm. monilla vaahteroilla. Kesävihreys on kuitenkin edelleen lähes sata prosenttista, kun kuivuuskellastuminen on päättynyt. Tosin edelleen tästä on huomattavana poikkeuksena raitojen (Salix caprea) erittäin vahva ruostesienien aiheuttama ruskistuminen. Myös osalla koivuista (Betula sp.) on viimein alkanut ruostesienikellastuminen paikoitellen etenkin maaseudun kosteilla alueilla.

Tämän viikon viileä sää jarruttaa kasvukauden etenemistä sen verran, että ensi viikolle tultaessa kasvukauden etenemisen asteessa oleva etumatka kutistuu 2 - 3 viikon mittaiseksi. Lähes kaikki luonnonkasvit ovat kuitenkin jo pysähtyneet kasvussaan, joten vain joillakin myöhäisiä kasvun kehitysvaiheita omaavilla ulkomaisilla koriste- ja viljelykasveilla havaitaan tätä etumatkaa kuvaavia tilanteita; mm. mustaseljan (Sambucus nigra) marjasadon kypsymisprosessi, syyshortensioiden (Hydrangea paniculata "Grandiflora") yhä vaaleanpunaisemmaksi käyvä kukinta, etuajassa kypsyvät syysomenalajikkeet sekä luumut, syysasterin (Aster novi-belgii) kukinnan alkaminen jne. Peltoviljelyssä viljojen puinti on saatu jo lähes loppuun etuajassa, mikä merkitsee pelloilla ns. sänkivaiheen pidentymistä monin paikoin tavanomaista pidemmäksi, koska peltojen kyntöä talvikuntoon ei kannata tehdä vielä näin varhain rikkakasvistojen kasvun ollessa vielä voimissaan.

Vesistöissä jokien virtaamat ovat todennäköisesti viimein lähdössä hienoiseen nousuun tulevien sateiden takia, kun maaperäkin alkaa kostumaan yhä enemmän mm. haihdunnan vähentyessä koko ajan öiden pimentymisen ja auringon säteilytehon laskun takia. Pintavesien lämpötilat ovat olleet jo pääsääntöisesti vähän vajaat +20 astetta, mutta tämän viikon alussakin on vielä paikoin mitattu n. +20 asteen lukemia. Tämän viikon viileä sää kylmentää vesiä etenkin pienistä järvistä alkaen niin, että viikon lopussa jo vain n. +15 asteisia pintavesiä löytyy.

Päivitys perjantaina 27.8.2010 klo. 15:40: Vielä vähän tarkennusta tämän viikonlopun ja ensi viikon alun sään suhteen; Matalapaine on liikkeessä tänään ja huomenna la Etelä-Suomen eteläpuolitse itään, joka ylläpitää koleaa koillis-itävirtausta ja runsaassa pilvisyydessä on ajoittain heikkojen - kohtalaisten sateiden riskiä. Runsas pilvisyys pitää yöhallat poissa (Minimilämpötilat pääasiassa +5 ja +10 asteen välillä), mutta päivälämpötilat ovat pe - la korkeintaan +15 asteen tienoilla ja ajoittain sen allekin etenkin sisämaassa.

Su uusi matalapaine sijoittunee lounaasta-lännestä taas Suomen eteläpuolelle ja sen myötä pe - la kaltainen kolea ja runsaspilvinen itätuulitilanne jatkuu vielä. Näyttää kuitenkin siltä, että Jäämerellä ja Lapissa ollut korkeapaine sijoittuukin ensi viikon alussa Suomen itäpuolelle ja samalla sekä luoteesta Norjanmereltä että etelästä uhkaa matalapaineet; Suomi näyttäisi jäävän etelä-pohjoissuuntaisen matalapainevyön piiriin, missä ajoittaiset sateet ja vähän lämpenevä ilmamassa (Itäpainotteisesti) sävyttävät säätä.

Myöhemmin ensi viikolla eteläinen - kaakkoinen matalapaineen osa näyttäisi voimistuvan huomattavasti ja aiheuttavan voimakkaiden sateiden ja kovan itä-koillistuulen riskiä kaakosta - etelästä; jäisimme siten taas matalapaineen viileälle sivulle... Siitä lisää seuraavassa varsinaisessa ennusteessani. Loppuhuomautuksena vielä, että tämän viikonlopun ja ensi viikon alun aikana Pohjois-Amerikan itäpuolelta on saapumassa hurrikaanin jäänne hurjana matalapaineena Pohjois-Atlantille Britannian ja Islannin länsipuolelle ja se vaikuttanee myös jossain vaiheessa Euroopan säähän...

Sunday, August 22, 2010

NWO:n ilmentymiä käytännön politiikassa ja toiminnassa: Yhteenvetopaketti Illuminati-pahuuden havaitsemiseksi, kritisoimiseksi ja kumoamiseksi

Tällä viikolla tärkeimpiin valtavirtamediassa viimein esille tulleisiin uutisiin on kuulunut sikainfluenssapandemian rokotuskampanjassa paljastuneet haittavaikutukset. Se inspiroi minut taas vääntämään ratakiskoista laajalla rintamalla maailmamme epäkohtia ja pahuutta tutkivaa ja kritisoivaa vuodatusta. Käytännössä sen tuloksena alla on laaja kokonaiskatsaus eri teemoilla näihin epäkohtiin ja siinä vertailussa ovat valtavirta- ja vaihtoehtomedian käsitykset ko. aihepiirien puitteissa. Valitsin tarkasti ja tehokkaan iskevästi ko. vertailusommitelmat, jotta ne luovat mahdollisimman avaavan ja monipuolisen näkymän länsimaidemme tilaan.

Vaihtoehtomedian lähteiksi valitsin tuttuun tapaan Lyndon LaRouchen ja Alex Jonesin mediat, koska ne tarjoavat runsaimman ja monipuolisimman aineiston tätä tarkoitusta varten. LaRouche PAC -sivusto on laitettu tämän kesän aikana uuteen kuosiin, missä he ovat mm. sommitelleet koko poliittisen ohjelmansa sopiviksi teemakokonaisuuksiksi. Päätinkin tällä kertaa ottaa näistä teemoitteluista kuvauksia lainauksina, joka tekee niistä tässä kirjoituksessani yhdenlaisen parannusehdotusnäkökulman verrattuna näihin esilletuomiini epäkohtiin.

Epäkohtien esilletuonnissa käytän menetelmänä kontrastoivaa kolmen elementin vertailua, jossa pääasiassa Helsingin Sanomien uutisointi toimii valtavirtamedian luonteen näyttäjänä eli ns. virallisena totuutena ja Alex Jonesin mediasisältö näyttäytyy tämän virallisen totuuden kyseenalaistajana sekä piilotettujen agendojen paljastajana. Kolmantena elementtinä loin itse tahallisen voimakassisältöisiä kiteytyksiä näistä piilotetuista agendoista, missä se toimii eräänlaisena tarkastelua selkeyttävänä mittapuuna ja kokonaiskuvan äärilaitoihin saakka valaisevana valonheittäjänä. LaRouche PAC -aineisto on tässä siis neljäs elementti, joka sisältää epäkohtapaljastamisen lisäksi myös pitkälle mietittyjä ratkaisumalleja havaittuihin epäkohtiin. Näin pääsette itse hienosti arvioimaan, onko tässä kokonaisuudessa mieltä milläkin kulloisella tavalla havaittujen ongelmien ja niille tarpeellisten ratkaisujen suhteen.



Väestönkontrolli ja terveydenhuollon eugeniikka

---> Hesarin jutut (Viime syksyn parjatut, mutta aiheelliset varoitukset ovat menneet osittain hukkaan, kun H1N1 -rokotteiden viiveellä ilmeneviä haittavaikutuksia alkaa nyt ilmetä! Havaitut epäkohdat jätetään irrallisiksi sattumuksiksi ja ei liitetä niitä kokonaisuuteen; Ko. eliitin ahneen monetaristisen taloussysteemin puitteissa mahdollistuva epäeettinen ja suoranaisesti pahuutta suihkuava ihmiskäsitys ja yhteiskuntamallintaminen); THL selvittää onko sikainfluenssarokotteella yhteys narkolepsiaan, Aamulehti: THL tiesi jo toukokuussa narkolepsiaepäilyistä, THL: Sikainfluenssarokotusten lopettamista pohditaan tiistaina. Iltasanomien jutut; Asiantuntija Ylelle: Lääkärit vaikenivat rokotteen haitoista, Sikainfluenssarokotteesta narkolepsia? Viranomaisilla pikakokous tänään. Iltalehden jutut; Narkolepsiatapauksia jatkuvasti lisää, Asiantuntijat kehottavat luopumaan lasten H1N1-rokotuksista, "Rokote pilasi elämäni", Ruotsissa useita narkolepsiaepäilyjä, H1N1-rokotteesta unisairaus?.

Avainfaktoja tilanteen ymmärtämiseksi: Illuminati-eliitin monetaristinen voitontavoittelu ja ahneus ajaa myös ihmisarvon ja ihmishengen edelle!

Illuminati-eliitin joukossa vaikuttavien eugeniikka- ja väestönkontrollifriikkien näkemyksiä on saatu ujutettua käytännön toimintaan!

Hyvinvointivaltioiden alasajo Illuminati-eliitin NWO -hurmoksessa toteutuu myös luotettavina pidettyjen auktoriteettien (Lääkärikunta, poliisi, oikeuslaitos ja huippupolitiikka) saastumisen kautta!

Hyvinvointivaltioiden alasajo toteuttaa illuminati-eliitin mieliksi kuluerien vähentymistä ja esteiden poistumista täydellisen monetaristisen valtansa tieltä!

Hyvinvointivaltioiden alasajoa tehdään merkittävimmin ekonomisilla aseilla (Sekä suora että välillinen vaikutus) ja sen seurannaisena syntyy pohja vaatimuksille mm. juuri eugeniikka- ja väestönkontrollimenetelmiin!

Eugeniikka- ja väestönkontrollimenetelmät ovat myös suoraa lääketieteellistä terroria, jota on tullut kokeiluun mm. viimeisimmässä sitä varten junaillussa H1N1 -pandemiassa ja sen rokotuskampanjassa!

Hyvinvointivaltioiden rahvasta kansaa onkin saatu (Tähän mennessä) huijattua varsin hyvin mukaan Illuminati-eliitin sekä monetaristisen valtansa että eugeniikka- ja väestönkontrollijuoniensa uhreiksi!

LaRouche PAC: Terveyspolitiikka; "Where does the standard for Universal American Healthcare come from? Franklin Roosevelt's Hill-Burton standard. The current "health reform" proposal of President Barack Obama comes no where close to the breakthrough healthcare policy that Roosevelt established in the 1940's, and furthermore, Obama's policy if not defeated will kill more people than the Nazi's did with their "health reform"."

"There are much deeper issues that must be considered in crafting a successful Health Care policy today, issues of mortality, immortality, making decisions based on the future, what is real value versus monetary value and so on. These were the kinds of issues Roosevelt had to confront PERSONALLY, in his near death experience with polio. The discoveries made by Roosevelt in personally overcoming the limitations of his mortality gave him the proper lens through which to situate his identity in the long span of history, and think of policies like healthcare as security for the posterity of the nation and a defence of the gereral welfare as our constitution dictates, rather than today's cost cutting fiscally frenzied President.".

Alex Jones Channel: Food: The Ultimate Secret Exposed - PT 1/2: A B. New York Times Pushing for Lithium and Other Drugs in Water Supply - Alex Jones Tv 1/3: A B C. Dr. Russell Blaylock: Increased Vaccinations and Sterilization Through Food, Water Supply 1/5: A B C D E. Alan Watt: Ghost in The Machine - How You're Being "Medically Lobotomized" 1/3: A B C.



Imperiumin monetaristinen talouspahuus

---> Hesarin jutut (Esitetään liian ruusuisia, toissijaisia, epäoleellisia ja harhauttavia näkymiä talouteen. Toisaalta uutisiin on alettu ujuttamaan mukaan niukkuustyranniavaatimuksia muka talouden "pelastamiseksi" / uuden "kasvun" aikaansaamiseksi. Epäkohtien esilletuonti on sensuroidun hillittyä ja erityiskohteena siinä on rahan syntymekanismin ja rahan haitallisten käyttömuotojen piilottaminen - vääristäminen mahdollisimman tehokkaasti. Ekonomiset haittavaikutukset NWO:n takia jätetään liittämättä ko. kontekstiin. Nykyistä taloussysteemiä ei kyseenalaisteta mitenkään); Hallitus leikkaa seitsemän miljoonaa kehäradalta, Budjetti julkaistiin – rahaa raiteille, Katainen: Seuraavan hallituksen ei pidä kiristää työveroja, Newsweek rankkasi Suomen maailman parhaaksi maaksi, Euroalueen talouskasvu kiihtyy, USA:n keskuspankki rauhoitteli markkinoita, Saksan vienti nousee liki ennätykseen ensi vuonna, IMF perustaa toimiston Ateenaan valvomaan säästötalkoita, Yritykset uskovat talouden elpymiseen kaikilla aloilla, Brittiministeri: Uudet leikkaukset Thatcherin kauttakin kovempia, Urpilainen ja Soini: Työttömät unohtuivat, Ruotsin marjafirmat porskuttavat – poimijat eivät, Kansan Uutiset: EK nostaisi eläkeiän jopa 70 vuoteen, G20-maat lupaavat puolittaa alijäämänsä. Iltalehden jutut; Tutkijat: VTT pakottaa vaikenemaan, Bisnes rajaa tutkijoiden puheoikeutta.

Avainfaktoja tilanteen ymmärtämiseksi: Ekonomia on Illuminati-eliitille välikäsi kahmia valtaa ja resursseja kansallisvaltioiden maaperiltä ja kansoilta täydellistä monetaristista vallanutopiaansa varten!

Ekonomiasta onkin muodostettu reaalitaloudesta erillinen ko. manipuloinnin ja hyväksikäytön mahdollistava kansallisvaltioista riippumaton yksityinen valta!

Raha toimii siinä tarkoituksellisen syntymekanisminsa avulla toteuttavana elementtinä!

Illuminati-eliitin yksityisomisteiset korporaatiot, keskuspankit ja investointipankit ovat näiden "elementtien" tuotanto- ja jalostuslaitoksia!

Kansallisvaltiot ja niiden kansat on enenevässä määrin alistettu näiden tuotanto- ja jalostuslaitosten kautta Illuminati-eliitin hallittavaksi ja hyväksikäyttämäksi orjamassaksi ja hyödykeraaka-aineiksi!

Sekä rahan syntymekanismi että talouden tilanteiden oikeat käänteet pyritään pitämään mahdollisimman hyvin piilossa rahvaalta Illuminati-eliitin toiveiden mukaisesti!

Harva edes kansallisvaltioiden näennäisessä johtajistossa tietää rahan oikean syntymekanismin ja talouden tilanteiden oikeat käänteet; Illuminati-eliittiä palvelee se, että mahdollisimman vähän ihmisiä on perillä heidän toimistaan ekonomiankin parissa!

On muistettava myös se, että Illuminati-eliitti on tavallaan itsekin niin ekonomian kuin politiikan olosuhteiden takia kieroon kasvanut uhri eli toimii rajallisena ymmärtäjänä huolimatta paljosta itse luomastaan!

LaRouche PAC: Talouspolitiikka (Glass-Steagall); "No longer will purely fictitious monetary activity be financed; the financial curve will be rejoined once again to its natural, functional relationship with those activities of the physical economy which define real economic value--those activities which increase the productive powers of labor of our nation's workforce, the potential population density of our nation's territory, and the increase in technology and power available for our nation's manufacturers and farmers."

"The bankruptcy reorganization needed for our crumbling economic system today, which lies at the root of the LaRouche Plan, means removing all support for the Monetary system. All illegitimate debt claims on monetary assets of whatever form, will be canceled. The Glass-Steagall standard must be applied to all banking, and any bank engaged in deposit banking-functions will not be legally allowed to engage in speculation, and vice versa."

"This action, of bankruptcy reorganization, will free our national economy from the looming demise of the present system, and towards a more ideal configuration -- an economic system free from the disease of imperial monetarism.".

Alex Jones Channel: Paul Watson: Fed Leads America "To The Brink Of Collapse" - Alex Jones Tv 1/3: A B C. Bob Chapman's Economic Report: Our Economy Teeters On The Brink! - Alex Jones Tv 1/2: A B. Paul Craig Roberts: America is Truly being Destroyed by Design - The Alex Jones Show 1/3: A B C.

.

Johtajuuden ja kansallisvaltioiden alennustila sekä sosiaalinen ja yhteiskunnallinen rapautuminen

---> Hesarin jutut (Johtajien töpeksintä ja silkka pahuus NWO -nukkeina esitetään siistivien ja sensuroivien propagandalasien läpi. Kansalaisten valveutuminen NWO -agendan sisältöön mustamaalataan tyhmyydeksi ja sen sijaan uskotellaan töpeksivien ja silkan pahojen NWO -nukkejohtajien olevan ihannetyyppejä yleisön silmissä. Samalla esitetään rikkainta eliittiä harhaanjohtavasti hyväntekijöinä, Sosiaaliset ja yhteiskunnalliset epäkohdat pidetään irrallisluonteisina tapauksina / välttämättöminä pahoina eikä sijoiteta niitä riittävän hyvin länsimaiden ko. rapautumiskontekstiin); Katainen arvioi Venäjän talouden 700 miljardia liian pieneksi, Katainen MTV3:lle: Muistin ikävästi väärin, Liki viidennes amerikkalaisista luulee presidenttiään muslimiksi, Afganistan-vuotoskandaali ajaa Obaman entistä ahtaammalle, USA:n pankit maksoivat yli miljardin bonuksia keskellä kriisiä, Katainen suurin suosikki pääministeriksi, Sdp ja kokoomus haluavat hanakimmin ulkomaista työvoimaa, Vantaanjoki täynnä kaljakellujien törkyjä, Helsingin puistoissa lojuu tuhansia huumeruiskuja, Viranomaisista viime vuonna ennätysmäärä kanteluita, Tony Blair lahjoittaa miljoonia sotainvalideille, Miljardöörit lupaavat omaisuuksia hyväntekeväisyyteen Yhdysvalloissa.

Avainfaktoja tilanteen ymmärtämiseksi: Kansallisvaltioiden vallan huipulla Illuminati-eliitille on eniten hyödyksi henkilö, joka...

-kykenee valehtelemaan suuristakin asioista,

-tekee moraalittomia tekoja ja huonoja valintoja ilman häiritsevää omantunnon tuskaa,

-pitää hyveinä narsistisia ominaisuuksia yhteishyvällisten seikkojen sijaan,

-on sopivan selkärangaton ja tunneälyllisesti tyhmä lilluakseen moisessa maailmankuvassa kyseenalaistamatta sitä

-ja omaa enemmän kylmää tieteellistä älyä kuin lämmintä ja humaania älyä!

Kansallisvaltioiden rahvaan riveissä Illuminati-eliitille on eniten hyödyksi henkilöt, jotka...

-eivät osaa erottaa riittävän hyvin oikeaa väärästä ja valetta totuudesta,

-ovat muovailtavissa viihde-, julkkis-, tavara- ja muotimaailmojen orjuuteen,

-ovat yhteiskunnallispoliittiselta aktiivisuudeltaan heikkoja ja ajattelukyvyiltään / -haluiltaan riittävän rajoittuneita

-ja ovat manipuloidut / ehdollistetut olemaan kyseenalaistamatta vallitsevaa suuntausta kohti Illuminati-eliitin tahtomaa täydellistä monetaristista valtaa!

Illuminati-eliitin filosofia toimintansa suhteen on, että ei ole merkittävää eroa hyvän ja pahan välillä; pahaa saa tehdä niin paljon kuin pystyy ja kerkeää, kunhan esittää julkisivulla (Rahvaalle) sopivan hyvää hämäämismielessä ja strategisena pelitaktiikkana!

Illuminati-eliitille paha on usein hyvää ja hyvä on siinä strateginen pelinappula tehdä lisää sitä pahaa!

Kaikesta ym. muodostuu lähtökohtaisesti yhteiskuntien rapautumiskierre!

LaRouche PAC: Infrastruktuuripolitiikka; "The lack of proper investment in, not only maintaining our existing infrastructure, such as water systems, locks and dams, rail corridors, and power systems, but also in promoting the application of higher levels of technology to new more advanced forms of infrastructure, has created the basis for the collapse now being faced."

" 'Infrastructure' does not merely signify a supplementing of the development of production and communication; it represents the developing foundation on which the progress of the power of production depends: the development of the powers of production are dependent upon the advances in technology in infrastructure." "

Työvoimapolitiikka; "World wide unemployment is one thing, but have you ever thought about what the "employed" are actually doing? The two factors combined show a dramatic picture: the level of technology and the skill level of the population can no longer support 6.7 billion people. What is wrong with the current metrics of economy? What is the true economic value of man?"

"The future of mankind will depend, most generally, upon our ability to foster, in our younger generations, the scientific and technological know-how to rebuild our physical-productive capacity: to rebuild our infrastructure, and our space-program. In that light, Lyndon LaRouche has called for the creation of a modern Civilian Conservation Corps (CCC) to offer today's youth generation the necessary skills and cultural orientation to carry forth a 'true' recovery of our economy. President Franklin Roosevelt's historic CCC proved to be a success and today, with both the nation's economy and the future of the youth at stake, it is time to revive this policy."

Huumepolitiikka; "During the 19th century, in the name of “free trade”, the British Empire under Queen Victoria and Lord Palmerston launched two infamous “opium wars” against China, where the British forced China to open their sea ports to the opium market. This was accomplished after the Chinese Emperor had attempted to ban the drug from the country, but with a Chinese army crippled by years of opium addiction and an unmatched technological capability, the Empire's gunboats beat them to submission."

"Today, that very same Brutish Empire continues to dominate the dope trade in the interest of destroying Nation States. Aside from crippling the minds of those people whose nations are being plagued by the Queen's dope, the cash flows generated from the sale from the trafficking of opium, has proven to be the sole greatest source of funding for the logistical base of international terrorism, including the Taliban."

"Since British troops have been deployed into Afghanistan's Helmand province, beginning in 2006, opium production soared, currently producing almost 50% of Afghanistan's total opium production. The policy of U.S. President Barack Obama is to deploy U.S. troops to defend that main source for terrorism's logistical base, a policy in the interest of the British Empire. Our policy is to eradicate the drug, putting an end to British dope inc.".

Alex Jones Channel: David Icke: Elite Moves To Lobotomize, Zombify Global Population into Lifetime of Servitude 1/3: A B C. Max Keiser: The American Empire is Done! - The Alex Jones Show 1/3: A B C. Wayne Madsen Bombshell: Barack Obama Conclusively Outed as CIA Creation - Alex Jones Tv 1/3: A B C. Two Films That Blew Bilderberg Wide Open - Alex Jones Tv: A. Glenn Spencer: Mexican Drug Cartels Conquest of America's Border Continue While Obama Plays Golf 1/3: A B C. Alex Jones Tv: The Old System of Humanity by Design is Collapsing into a "High Tech Kill Grid" 1/4: A B C D. Alan Watt: The True History of The World - Alex Jones Tv 1/4: A B C D.

.

Maailman epävakauttaminen, sodan uhka ja kansannousumentaliteetti

---> Hesarin jutut (Töpeksivät ja silkan pahat NWO -nukkejohtajat tuottavat valtavirtamedialle materiaalia vastakkainasettelujen rakentumiselle. Jätetään kokonaan pois niiden liittyminen NWO -kontekstiin. Piilotetaan kansannousumentaliteetti joko sensuroimalla tai tuomalla mustamaalaten esille ensisijaisesti pähkähulluja terroristi- / sissi- / mellakkajoukkojen tekemiä typeryyksiä); Yle: Kokoomuksen arviot Venäjän asemasta hämmentävät Moskovassa, Iranin ensimmäinen ydinvoimala käynnistetään, Ärhäkkä Ahmadinejad nauttii uskonnollisen eliitin tukea, Iran kiistää presidentti Ahmadinejadin murhayrityksen, Venäjä arvostelee EU:n Iranille asettamia pakotteita, Ahmadinejad: Iranin viholliset "idiootteja", Iran syyttää länttä pommi-iskusta moskeijaan, Britannian ja Pakistanin tapaamisesta odotetaan kireää, Suomenmaa: Väyrynen paheksuu Venäjä-vastaisuudella kosiskelua, Puoluejohtajilta täystyrmäys Venäjän lapsiasiamiehelle, Mielenosoittajat tunkeutuivat Valtioneuvostoon, Kreikkalainen sissiryhmä uhkaa uusilla iskuilla.

Avainfaktoja tilanteen ymmärtämiseksi: Illuminati-eliitin valtaansa ottama maailman ekonomia ja sitä kautta geopoliittinen peli pakottavat kansallisvaltioita muokkaantumaan legopalikoiksi ko. eliitin käsiin!

Nämä palikat ovat heille ainoastaan alusta manipuloida itselleen valtaa ja resursseja jatkuvasti enemmän!

Näiden palikoiden näennäisiä ohjaajia (presidentit, pääministerit jne.) manipuloidaan / määrätään tekemään tarpeen mukaan Illuminatin mieliksi ja tarpeen mukaan heitä heitetään pois Illuminati-eliitin näkökulmasta tarpeettomina / haitallisina!

Illuminati-eliitin tavoitteena on päästä jossain vaiheessa ko. palikoista jopa kokonaan eroon ja luoda kokonaan uusi palikkasysteemi (Maailmanhallitus) niiden tilalle, koska ne haittaavat likaa heidän ahneennarsistisen monetaristisen vallan täydellistä toteutumista!

Käytännön työkaluina vanhojen palikoiden korvaamiseksi uudella palikkasysteemillä ovat mm. ...

-eliitin hallintaan kaapatut kansannousut / kansanliikkeet,

-sodat ja kansanmurhat,

-byrokraattiset sopimukset ja liittoumat,

-salainen "kerho"-, järjestö-, organisaatio-, komissio- ja kokoustoiminta,

-pitkälle hierarkkisoitu toiminnan ja toimielinten organisoituminen,

-manipuloidut ja vääristellyt uskonnot ja lahkot

-sekä ko. agendan havaitsemisesta harhauttavat sekasorrot ja katastrofit!

Rahvaan ymmärrys ko. NWO -agendasta on yhä nousussa, mutta on vielä paljon vajaata, vähättelevää ja ennakkoluuloista!

LaRouche PAC: Kehittymässä olevan kansannousun luonteesta; "After suffering from years of constant betrayal by those who they elected into the US Senate, House of Representatives and as US President, the people of the United States came to a breaking point, where the mass population of America, together and yet independently said, "Enough! We declare that the old ways of politics are over, so do things the right way or get out!" "

"Thus, the mass strike is on, and there is no stopping it. The people have been pushed to the limit. Their suffering has far exceeded the level of ameliorative complaint and pleading. Now the vast majority is crying out, and calling for the higher purpose inherent in their human nature."

Poliittinen ohjelma käytännössä kansannousunmentaliteetin kanavoimiseksi; "Three LaRouche Democratic candidates for United States Congress -- Kesha Rogers (TX - 22), Rachel Brown (MA - 4), and Summer Shields (CA - 8) -- are leading a three-pronged national campaign to replace the virtual traitors now infesting the Congress, and to usher in a new generation of leadership, determined to institute Lyndon LaRouche's program for an economic renaissance of the United States and the world."

"All three candidates are providing leadership for the upsurge of patriotism among the American population, a citizenry which has been swept up by a true "mass strike" dynamic, fueled by their hatred of the political class from both sides of the aisle, incumbent politicians who are viewed as traitors who have betrayed their constituency and sold-out to Barack Obama and Wall Street. This mass strike has matured since its emergence last August, and is now taking scalps, ready to vote out every incumbent and take their jobs. This anger must be brought to bear on Obama himself, to usher in his immediate removal from office, but must also be educated and directed. The LaRouche Democratic candidates are actively educating the citizens in their districts and elsewhere, around the ideas necessary for the post-Obama era: the principles of a new science of physical economy which will allow us to rebuild our nation, reclaim our rightful place as a leader among the world's sovereign republics, and ultimately place mankind on the path towards the exploration and colonization of nearby space and beyond. All three campaigns are running on the platform of "The LaRouche Plan for the New America".".

Alex Jones Channel: Gerald Celente: U.S. Double Dip Depression will Lead us into War - Alex Jones Tv 1/4: A B C D. John Young: Wikileaks War Logs Show Global Intelligence Facade Of 'War On Terror' Alex Jones Tv 1/2: A B. Wayne Madsen: Wikileaks Docs Target Pakistan! - Alex Jones Tv 1/2: A B. Webster Tarpley: Media's Wikileaks"CIA Style Spin"Gives Obama Excuse to Invade Iran & Pakistan! 1/5: A B C D E.

.

Poliisivaltio- ja isoveli valvoo -tyrannia sekä ilmaisuvapauden rajoittaminen

---> Hesarin jutut (Syyllistetään internetin käyttäjiä ja esitetään internet kyseenalaisessa valossa, koska netti on tällä erää tärkein työkalu NWO:n vastaisessa taistelussa. Samassa tarkoituksessa mustamaalataan tunnettuja nettiaktivisteja. Toisaalta esitetään ruusuisten lasien läpi hyvänä juttuna tulevaa NWO:n sensuuri- ja isoveli valvoo -tyranniaa. NWO -väestönkontrollin erityiskohteena olevien lapsien ja nuorten kontolle tulevia tyranniavaatimuksia esitetään mm. "koulutuksen parantamisena"); Tutkija varoittaa: Nimetön internet vie totalitarismiin, Pohjois-Korea avasi Twitter-tilin, Tutkimus: Runsas netin käyttö lisää masennusriskiä, Arvostetuilta nettiaktivisteilta täysi tuki Wikileaksille, Washington Post: USA haluaa lisävaltuuksia tutkia netinkäyttöä, Massiivinen tietovuoto Afganistanin siviilikuolemista, Juuri julkistettu Facebookin palvelu kertoo missä olet, Kiusanteosta Facebookissa tulee poliisille ilmoituksia liki päivittäin, Venäläinen tuomioistuin määräsi Youtuben suljettavaksi, Asiantuntija: Peruskoulun tunteja lisättävä entisestään, DN: Wikileaksin perustaja kiistää raiskausepäilyt, Syyttäjä perui Wikileaksin perustajan pidätysmääräyksen.

Avainfaktoja tilanteen ymmärtämiseksi: Kaikenlaista (informaatio)teknologiaa on kehitetty jo vuosikymmeniä muodostamaan yhä enemmän rakennetta Illuminati-eliitin vallan ja toiminnan suojaksi sekä edistämiseksi!

Kaikenlaista (informaatio)teknologiaa on kehitetty jo vuosikymmeniä pitämään rahvas yhä enemmän ruodussa vapaaehtoisesti; viihde-, julkkis-, tavara- ja muotimaailmojen orjuus!

Kaikenlaista (informaatio)teknologiaa on kehitetty jo vuosikymmeniä tuottamaan yhä enemmän Illuminati-eliitin tavoitteita palvelevaa tietoa ja propagandaa!

Rajoittaminen, mustamaalaaminen, sensurointi, propagandavaleet, vääristely, harhauttaminen ja kieltäminen ovat alkaneet kuulua yhä enemmän Illuminati-eliitin vaatiman yhteiskuntarakenteen sekä tiedonkulun ja -sisällön osaksi!

Koulutussysteemiä pyritään edelleen kehittämään osana tuota Illuminati-eliitin vaatimaa yhteiskuntarakennetta sekä tiedonkulkua ja -sisältöä!

Tiedonkulun ja -sisällön monia osia pystytään (vielä) käyttämään rauhanomaisesti hyväksi Illuminatin toimintaa vastaan ja paremman vaihtoehdon pystyttämiseksi sen tilalle!

LaRouche PAC: Imperiumin luonteesta osana tyranniaa ja ihmisyyden tukahduttamista; "The Natural state of man is to be creative, and monetarism, the empire's tool for global dominance since ancient times, has sought to destroy it. From the ancient Persian Empire, to the Delphic cult of Apollo, Rome, Venice and then the British, a policy of monetarism and a devout hatred and destruction of human creativity, has been the only way that those empires could survive. The founding of the United States of America created for the first time in world history, a nation, that rejected monetarism, placing in its federal constitution the idea of a credit system instead. The role of the United States as declared in the preamble of our U.S. constitution, is to establish a government that seeks to protect, nourish, and develop the creative powers of the human individual mind for the sake of posterity. That policy can only be secured once the empire, (in the case of today, the British monetarist empire) is virtually wiped out of existence. Thus, to secure humanity's future, know who your real enemy is.".

Alex Jones Channel: Alex Jones Tv Special Sunday Edition: Obama Deception Censored by NSA/CIA Controlled Google!! 1/8: A B C D E F G H. Breaking: Google's Plans to Takeover The Internet Exposed!! - Alex Jones: A. Alex Jones Police State Report: Rosamaria. Suosikkilistalta; Denver Police brutality caught on tape ja Cops Beat Man For Taking Out A Camera After Witnessing Bogus Traffic Stop.



Ympäristön tuhonta ja kaksinaamainen viherfasismi

---> Hesarin jutut (Ympäristötuhoista ja -ongelmista kertovat uutiset ovat lisääntyneet yhtäältä NWO -agendan tuhoavuuden takia ja toisaalta tarkoituksellisen viherfasismipropagandan takia; mm. vaaditaan ihmisiltä rahaa ympäristökatastrofien uhreille (Avaava juttu Lars Ostermanilta). Näiden uutisten taustoittaminen on vaikeinta ja liittäminen NWO -agendaan myös vaihtoehtomediassa haparoivaa; epäilyksiä monissa tilanteissa mm. ns. HAARP -teknologian käytöstä... Suoraan NWO -agendan ja lännen ahneen monetaristisen voitontavoittelun toiminnasta aiheutuneita pahimpia ympäristöongelmia (BP -öljytuho) sen sijaan vähätellään ja / tai sensuroidaan sopivaksi katsotulla tavalla); Helteet uhkaavat Venäjän talouden toipumista, Obamat lomailevat Meksikonlahden öljyrannalla, Tutkijat: Meksikonlahdessa edelleen valtava öljylautta, Tutkijat: Suurin osa Meksikonlahden öljystä yhä meressä, Alabama haastaa BP:n oikeuteen öljytuhoista, BP: Meksikonlahden öljyvuoto saatu tukittua liejulla, Jo 200 000 paennut Etelä-Pakistanin tulvia, Pakistanissa tulvien jäljiltä jo neljä miljoonaa koditonta, YK: Pakistanin tulvauhreille liian vähän lahjoituksia, YK:n pääsihteeri patisti maailmaa huomaamaan Pakistanin hädän, Pakistanin kriisi kasvaa lähihistorian mittavimmaksi, Onnettomuustutkintakeskus tutkii kesän ukkosmyrskyt, Maakuntalehdet: VR kaataisi puut rautateiden varsilta, Keski-Euroopan tulvissa kuollut jo toistakymmentä, Pekkarinen kävi myrskytuhoalueilla – suosittaa katastrofirahastoa. Ylen jutut; Itämeren suojelurahat leikattiin pois budjetista, Atlantiltakin löytyi jätepyörre.

Avainfaktoja tilanteen ymmärtämiseksi: Moraaliset, ympäristölliset ja yhteishyvälliset arvot ovat Illuminati-eliitille vain työkaluja saavuttaa itselleen itsekästä ja narsistista vallan ja resurssien tyydytystä!

Ympäristö on Illuminati-eliitille ennenkaikkea resurssivarasto kahmia siitä ja sen avulla yhä lisää valtaa!

Illuminati-eliitti pyrkii vähentämään rahvaalta oikeutta tähän resurssivarastoon mahdollisimman minimiin!

Moraali-, ympäristö-, ja yhteishyväarvoilla leikkiminen on Illuminati-eliitille osa strategista geopoliittista peliä mm. ottaa haltuunsa tätä resurssivarastoa!

Moraali-, ympäristö-, ja yhteishyväarvoilla leikkiminen on Illuminati-eliitille myös strategiaa perustella "hyväksytyksi" sisältään löytyvää eugeniikka- ja väestönkontrollipakkomiellettä!

Illuminati-eliitti sysää vastuun pois harteiltaan sekä suoraan että välillisesti aiheuttamistaan tuhoista ja syyllistää tarpeen mukaan niistä muita piilottaen jäljet omalle sylttytehtaalleen!

LaRouche PAC: Energiapolitiikka; "Solar, wind, and other "soft" or "free" energy sources have been continually proven inadequate, and moreover, will do nothing more than power the acceleration of monetary collapse, and human deaths, were we to adopt green policies. What we must do instead, is to promote qualitative---not quantitative---increases in power supply, throughout the entire world, now. Therefore, we must, if we wish to survive, shift towards Nuclear power."

Ympäristöpolitiikka; "Empire has always embraced the ideology that man is a beast, and that the human population of the planet must be managed and periodically reduced. As in Aeschylus's "Prometheus Trilogy", the tyrannical god, Zeus, sought to deprive Man of the right to science and technology. When Prometheus, the immortal, stole the technology of fire from Mount Olympus and gave it to Man, uplifting them from their ignorant state of rutting bestiality and opening up Man's mind to the creative powers of science and poetry, Zeus chained him to a cliff and tortured him."

"Empires to this day have continually sought to deprive Man of his God-given right to creative progress, typified today by the British monarchy's opposition to nuclear fission and fusion power, their advocacy for so-called "carbon caps" and green energy, and their public demands that the world population be reduced by as much as 80% -- all in the name of the global warming hoax. Prince Phillip has infamously advocated genocide, expressing his insane desire to be reincarnated as a deadly virus."

"It is well known that the Nazis were radical environmentalists, who advocated genocide as part of their plan to "purify Germany". For this reason, the British monarchy loved Hitler. The radical environmentalist movement of today has its roots in the eugenics societies sponsored by the British at the beginning of the 20th century."

"Part of mankind's war against the British Empire today is the fight against green fascism. Valid science today in the newly emerging field of cosmoclimatology exposes the climate change swindle to be a total fraud. The failure of the Copenhagen Conference in December of 2009 represented a turning point in the global political fight against the anti-human British Empire, when leaders from the developing nations of Eurasia banded together to shut down the summit. Lyndon LaRouche has led the fight for science and technology for over forty years, insisting that, in fact, there are no limits to growth, and that Man's true mission in this universe is to act upon the willfully creative, Promethean powers unique to our species, to constantly move upwards in quality and power of energy flux density available for industry, to constantly increase the potential population density of the human race, and to improve both the creative and productive powers of labor, with an eye towards Man's ultimate mission to colonize and terraform the Moon, Mars, and beyond.".