Friday, December 30, 2022

Laaja ja moniaiheinen yhteiskunnallis-poliittinen kooste vuodenvaihteeksi 2022/2023 - Tietopaketti parempaa aktivismia ja maailmanparantamista varten alkavalle vuodelle

Tämä yhteiskunnallis-poliittinen koostekirjoitus saa jäädä tämän vuoden 2022 viimeiseksi blogijulkaisuksi tänään perjantaina 30.12.2022. 

Lisäksi palaan täällä blogissa seuraavan kerran asiaan Uudenvuoden päivänä 1.1.2023 illalla uuden Sääennuste- ja luontoseurantaraportin kera, joten minulta ei tule tässä vuodenvaihteessa mitään muuta "puhe"- / analyysityylistä tilannekatsausta Suomen ja maailman olosuhteista, ja muutenkin voi mennä pitkälti ensi viikon puolelle, ennen kuin teen tuon sää- ja luontoaiheisen kirjoituksen lisäksi muuta julkaistavaa...

Tässä koosteessa pääpainon jätän muiden tekemille kirjoituksille keskeisistä yhteiskunnallis-poliittisista aiheista, koska yhtäältä itselläni on näinä päivinä sen verran muuta kiirettä (yllätys yllätys, keskityn taas vuodenkierron seurannan valokuvausprojektiini).

Toisaalta annan näin muiden tekemien sisältöjen kertoa myös siitä, miten somessa ja vaihtoehtomedian piireissä on jo runsaasti erinomaisesti Suomen ja maailman tilanteesta perillä olevia kirjoittajia / aktivisteja - valveutuminen ja paremman yhteiskunnan puolesta taisteleminen siten on yhä merkittävämpi voima myös täällä Suomessa!...

Niinpä tässä alla koosteessa on monia kokonaisina lainattuja tekstejä seuraavilta henkilöiltä / medioilta, ja videoita yms. mediasisältöjä: Petri Che Kaivannolta, Juha Korhoselta, Redacted-medialta, Facebook-aktivisteilta Susanna Wilkman ja "Baska Kirja", Paul Joseph Watsonilta, Jari Haloselta, Timo Kalliokoskelta, LaRouche-liikkeeltä, David Ickeltä ja Seppo Oikkoselta.

Monet näistä ovat poimittuna äskettäisen Joulun ja tämän päivän väliseltä ajalta Facebook-seinälleni tulleista julkaisuistani, ja olen myös tätä koostekirjoitusta varten poiminut joitakin sisältöjä lisää erikseen esille, kuten mm. alinna olevia LaRouche-liikkeen ja Seppo Oikkosen tekstejä.

Näiden koosteiden sisältöinä ovat etenkin länsimaiden ja Suomen yhteiskunnallis-poliittisissa tilanteissa viime vuosina ja etenkin tämän päättyvän vuoden 2022 aikana eniten haitallisesti ja katalasti vaikuttaneiden asioiden agendat ja vaikutukset. 

Nämä ovat: virus- / tautihysteria covid-petoksessa, sota- ja NATO-hysteria sekä Putin- ja russofobia Ukrainan tilanteeseen liittyen, poliittinen korruptio ja agendakataluus Suomen(kin) hallinnossa, ilmastoalarmismin absurditeetit koko valetieteensä ja poliittisen agendallisuutensa leveydeltä sekä muutamat kiistanalaiset media- ja julkkispersoonat, joiden "hyvyydestä" ja / tai "pahuudesta" ei välttämättä voida päästä yksiselitteisesti selville...

Alla olevat muiden tekemät tekstit ja muut esille ottonsa pureutuvat näihin kaikkiin em. asioihin, ja voin itse suositella kaikkia näitä tuotoksiaan, kun olen niiden sisällöistä sen verran kattavasti samaa mieltäkin.

Joka tapauksessa nämä kaikki esitellyt asiakokonaisuudet ovat sellaisia, jotka jokaiselta osaltaan tulevat todennäköisesti olemaan keskeisesti vaikuttamassa yhteiskunnallis-poliittisiin tilanteisiin myös alkavana vuonna 2023, joten siksikin tämä kooste tavallaan esittelee nämä asiat tulevaisuudenkin aktivismia ja aikamme yhteiskuntaymmärrystä varten oleellisen tärkeinä tarkkailtaviksi, opeteltaviksi ja toiminnan pohjaksi sisäistettäviksi -- edelleen vielä kauan aikaa paljon pidemmällekin...

Keitäpäs ne em. "kiistanalaiset" persoonat puolestaan ovat? - voin tässä vähän enemmän itse havainnollistaa ja analysoida tätä aspektia, ja ne henkilöt ovat näissä esille otoissa etenkin Donald Trump ja Elon Musk, sekä suomalaisen vaihtoehtopiirin aktivisti- / kirjoittajakatsannoissa Seppo Oikkonen.

Donald Trump ja Elon Musk ovat tänä päättyvänäkin vuonna esiintyneet kaikkialla medioissa sekä valtavirran että vaihtoehtoisen mitalta hyvin pikantisti ja ristiriitaisia mielteitä, käsityksiä ja sisältöjä synnyttäen: 

Kummankin kontolla ihmetyttää yhä se, ovatko he joko aidolla oppositioasialla "globalismin" ja länsieliitin agendoihin vastustavasti liittyen maailmanparantajina, vai ovatko he itse katalasti "globalismin" ja länsieliitin asialla valeoppositiona?...

Vaikka katson olevani jo hyvin perillä maailmanmenosta, niin silti en itsekään ole edelleenkään pystynyt kummankaan kohdalla lukitsemaan lopullista vastausta tuohon em. dilemmaan - onko tarkoituskaan...?

Siksikin on tärkeää tarkkailla näiden(kin) henkilöiden edesottamuksia ja sisällön luomista myös alkavana vuonna 2023, ja mitä luultavimmin joka tapauksessa he tulevat pysymään jatkossakin edelleen hyvin keskeisesti esillä kaikenlaisissa medioissa myös ko. ihmettelyä varten - onhan mm. Donald Trump taas yrittämässä päästä vuoden 2024 USA:n presidentinvaaleissa ehdokkaaksi...

Ja varmasti on monia muitakin enemmän tai vähemmän vastaavia julkkis- ja mediapersoonia, joiden kohdalla voidaan ihmetellä vastaavanlaisia "oikea vs. väärä" -dilemmoja: kuten mm. Jordan Peterson, Kanye West, Yhdysvaltain Floridan kuvernööri Ron DeSantis, tai vaikkapa täällä Suomessa VKK-puolueen Ano Turtiainen -- Näistä on alla LaRouche-liikkeen analyysiä Ron DeSantisin roolista ja David Icken luonnehdintaa Jordan Petersonista...

Entäpä sitten täällä Suomessa vaihtoehtosomettajien piirissä Seppo Oikkonen mm. bloginsa "Alkon Kassalla" kanssa?

Itsehän olen päätynyt viimeisten kolmen vuoden aikana hänen kohdallaan ristiriitaisiin dilemmatunnelmiin siksi, koska yhtäältä olen jo vuosikausia (yli 10 vuotta) pitänyt häntä Suomen parhaimpiin kuuluvana yhteiskunnallis-poliittisena kirjoittajana, mutta en ole pitänyt hänen covid- ja Venäjä- / Putin-aiheisista kirjoituksistaan näinä parina-kolmena viime vuonna.

Niissä on siis ollut sellaista virallisen vallan agendoja hyödyttävää hysteriaa ja pelkoa sekä ihan väärinymmärrystäkin liiallisesti, mitkä muutoinkin ovat olleet yleisesti niiden aiheiden parissa kasvatettavan ymmärryksen tiellä esteinä.

Mutta Sepolla on edelleen aivan erinomainen sisältötuntemus ja ymmärrys monissa muissa aiheissa, ja etenkin monikultturismiin ja sen aiheen parissa yhteiskunnallisiin, sosiaalisiin ja psyykkisiin perusteisiin liittyvissä sisällöissä - niinpä tässä esille ottoni koskee nimen omaan tämän aihepiirin viimeisintä blogijulkaisuaan alla.

Näiden ristiriitojen ja vastakkaisluonteisten dilemmojen piirissä voidaan yleisestikin tähdentää alkavalle vuodelle 2023 sitäkin, että näinä aikoina on oltava hyvin tarkkana ja kokonaiskuvia ymmärtävä määriteltäessä "hyvää" ja "pahaa" -- aivan erityisesti juuri vaihtoehtomedian ja someaktivismin piirissä tämä on oleellista, koska virallisen vallan kyseistä rappiota vastaan "globalismissa" nämä tahot pyrkivät olemaan uusina moraalin ja ymmärryksen esimerkkeinä!

Siinä on siis yhtäältä yritettävä välttää liian mustavalkoisia mielteitä ja käsityksiä, mutta samalla on uskallettava ottaa selkeää ja tietorikasta kantaa asioihin ja henkilöihin - hyvin vaikea tehtävä siis myös ensi vuodellekin...

Tässä katsannossa onkin ollut ja tulee olemaan myös erityistä mm. lännen suurimpien vaihtoehtomedian tahojen tarkkailussa se, miten mm. juuri Donald Trumpiin ja Elon Muskiin liittyen on tuota ristiriitaista dilemmaluonnetta: esim. LaRouche-liike suhtautuu näihin molempiin kiistanalaisiin persooniin paljon myötämielisemmin kuin David Icke - kumpi taho on oikeassa Trumpista ja Muskista, vai ovatko molemmat tietyissä asioissa eri tavalla väärässä ja muutoin ristikkäin oikeassa, vai...?

Otan siis tuotakin varten jatkopohdintojen eräiksi eväiksi molemmilta juttuja esille alle, jotka havainnollistavat tuota ristiriitaa.

Miten ryhdymme ratkaisemaan sitäkin jatkossa paremmaksi ymmärrykseksi sekä heistä itsestään selville pääsemiseksi että heidän ympärillään olevista maailmankuvista ja -tilanteista oleellisemmin oppimiseksi?... 

Miten muodostetaan näissä kaikissa merkeissä hedelmällistä ja rakentavaa kokonaiskuvaa maailmanparantamista varten?...

Loppukaneettina tälle "esipuheelle" voin itse sanoa nyt, että kaikki em. asiat ovat itsellänikin pohdinnan, seuraamisen, tutkimisen ja kritisoinnin kohteina edelleen myös alkavana vuonna 2023, joten todennäköisesti jokaiseen niihin liittyviä asioita voi tulla täällä blogissanikin vielä erikseen esille yhä uudestaan eri tilanteissa, ja käsityksien muuttuminen suuntaan tai toiseen voi yhä kuulua asiaan tarpeen mukaan "normaalisti"...

Omakohtainen ihmisenä kehittyminen sosiaalisena, psyykkisenä ja henkisenä olentona tulee myös olemaan itselleni tärkeää myös ensi vuonna mm. osana aktivismiani, ja se voi korostua tulevaisuudessa aikaisempaa yhä isommin / vakavamminkin - tämä aihepiiri on sellainen, josta voin tehdä esim. ensi vuoden mittaan myös omia blogijulkaisuja, enkä täten nyt enempää jatka tätä kirjoitusta.

Annan siis jo viimein tilaa niille muiden tekemille kirjoituksille ja esille otoille seuraavaksi. Olen alla jaotellut nämä muiden julkaisut kokonaisine lainauksineen em. aihepiirien mukaisiksi kokonaisuuksiksi >>


Virus- / tautihysteria covid-petoksessa:

--- Petri Che Kaivannon Fb-julkaisu  (Huomio!: Kaivannon siteeraama alkuperäinen kirjoittaja jää tuntemattomaksi; yritin etsiä häntä somesta, muttei tähän hätään löytynyt...) >> 

"Ilman fiksuja FB-ystäviä olisi pää räjähtänyt jo monta kertaa viimeisen 3 vuoden aikana: 

"Kiinassa kuollaan nyt ennennäkemättömällä vauhdilla. Sairaaloihin on satojen ja taas satojen metrien jonot ja tavalliset sairaalahuoneet täyttyvät ruumiskasoista. Krematoriot ovat kusessa kun uunit eivät vedä siinä tahdissa kun tarvitsisi. Mitä on tapahtunut? 

Sekään diktatuuri ei sitten pystynyt loputtomiin hitsaamaan ihmisiä koteihinsa kuolemaan pikkuhiljaa nälkään. Ihmiset ovat palaneet elävältä asuntoihinsa lukittuina, lemmikkejä on lopetettu terveysturvallisuussyistä ja ihmisiä raahattu k-keskitysleireihin, erottaen jopa pieniä lapsia vanhemmistaan. (Eikä Suomen tiedostava kansa huuda kitapurjeet lepattaen ihmisoikeuksia ja ihmisyyttä, koska kusimedia ei käske, vaan vaikenee 😉 ) 

Nyt kun rajoituksia on purettu, tuo kansa, joka on lähes 100-prosenttisesti pakkopiikitetty ja eristetty pitkiksi ajoiksi, kuolee massoissa, koska immuniteetti on kommunistisen puolueen taholta tuhottu. 

Kiinalaisten kohtalo on meille suoranaisesti kaukainen, mutta tilanne vaikuttaa päivä päivältä enemmän maailmanmarkkinoihin, kun kiinakamaa ei enää synny samassa tahdissa kuin ennen. Jokainen päättäköön itse onko se hyvä vai huono asia. Varsinkin kun kotimaan tuotanto lähes kaikessa on vähäistä ja yhä vähäisemmäksi muuttuu poliittisten päätösten vuoksi. 

Kiinan tilannetta on myös hyvä verrata Suomeen. Täällä levitellään käsiä järkyttävän ylikuolleisuuden edessä. Tämä on naurettava ja turhauttava tilanne, kun koko ajan on ollut olemassa kansanosa, joka on tiennyt mistä on kyse ja miten asiat olisi pitänyt hoitaa, mutta sitä kansanosaa ei ole kuunneltu. Päinvastoin, se kansanosa on pilkattu ja sensuroitu hiljaiseksi ja näkymättömiin. 

Muistan senkin hysterian maksimin, kun tämän sirkuksen alkuvaiheessa eräs nainen kertoi julkisesti, miten aikoo halata jatkossakin rakkaitaan, hänelle alkoi sataa tappouhkauksia ja ilmoituksia, että hänestä aiotaan tehdä rikosilmoitus. 

Kun minä olen tiennyt miten käy kun luodaan injektioilla kehoon AIDSin kaltainen immuunipuutostila, pahennetaan immuunipuutosta eristäytymisvaatimuksilla, tuhotaan kehon hyvää bakteerikantaa uimalla käsidesissä ja impataan homeisista, paskaisista maskeista nanomuoveja ja omia, kehon jo ulostamia pöpöjä takaisin keuhkoihin, NIIN MITEN VITUSSA AMMATTILAISET EIVÄT OLE TIENNEET TÄTÄ?! 

Lisäksi pelottelemalla saatiin sairaalahoitoa tarvitsevat pysymään pois avun ääreltä ja sitten naljailtiin jälkikäteen, miksette hakeutuneet hoitoon. Niin vittu miksiköhän?! 

Elektiivinen hoito lopetettiin ja sairaalat sitten kumisivat tyhjyyttään. Kuten ne silloin turhaan varatut kylmäkontitkin. 

Erittäin viisaina pitämäni ihmiset lähtivät tähän hysteriaan, pelkopornoon ja propagandaan mukaan räksyttäen ylimielisesti, että ilman ihmisten perusoikeuksien rajoittamista me kuollaan kohta kaikki.  

Silmät pyöreinä seurasin näiden arvostamieni ihmisten välähdyksenomaista degeneroitumista kriittisesti ajattelevista älyköistä nurkassa vikiseviksi paperipussiin hengittäjiksi, jotka rakastavat pelkoaan ja vihaavat vapautta. 

Kun oltaisiin vain annettu hengitystieinfektion tehdä luontainen tehtävänsä silloin kun nämä poliittiset päätökset, yksinäisyys ja sisukset heikentävä pelko eivät olisi vielä vieneet ihmisten vastustuskykyä, olisimme selvinneet paljon vähemmällä kuin mitä nyt ihmettelemme kuolleisuuskäyriä, täysiä ruumishuoneita, niitä lopulta täyttyviä kylmäkontteja, hiki päässä huitovia hautausurakoitsijoita ja hassuja uusia termejä, joilla selitetään "mystisiä" kuolemia. Kuolemia, joista ei tiedetä mitään muuta kuin se, että YHDESTÄ SYYSTÄ NE EIVÄT VARMASTI JOHDU 😉 

Ja jengiä ihan hemmetin kipeänä koko ajan. Päätäni tässä pyörittelen ja nielen joka päivä monta kertaa sanat "mitäs minä sanoin", kun en tahdo lyödä lyötyjä. 

Nyt voisi oikeasti olla se oikea hetki mennä nuolemaan ne pöntönvetimet ja ovenkahvat, jotta saisitte kertaheitolla kaikki pöpöt kehoonne, sairastaisitte kerran kunnolla ja pääsisitte rakentamaan vastustuskykyänne takaisin. 

Se kyllä tarkoittaa sitten myös pelkopornotuuttien sulkemista." ".


Sota- ja NATO-hysteria sekä Putin- ja russofobia Ukrainan tilanteeseen liittyen:

Hmm., tämä Redacted-media vaikuttaa tosi hyvältä vaihtoehtomedialta ylipäätään - muutaman kerran olen jo heitä seuraillut tässä loppuvuoden mittaan, ja esim. myös Ukrainan tilanteesta saa näemmä heiltä hyvin lännen virallisen propagandavallan takaa varsinaista tietoa.

--- It's WORSE than they're telling you in Ukraine | Redacted with Clayton Morris.

--- Juha Korhosen Fb-julkaisu >>

"Kävin viime yönä keskustelua Pekka Toverin kanssa twitterissä. Enää en ihmettele miksi Suomenkin median "asiantuntijat" suoltavat semmoista kuraa ulos kuin suoltavat. 

Toverin kanssa keskustelussa kyseenalaistin hänen valheelliset lausuntonsa eri medioissa ja kysyin häneltä suoraan mistä tietonsa ottaa. Järkytyksenä tuli kun hän vastasi, että Ukrainasta saa luotettavaa tietoa, siis sodan osapuolelta. Toveri ei voi olla tietämättä, että sodan osapuolilta ei saa yhtään ainutta totuudenmukaista tietoa sota-aikana, ei Venäjältä, eikä Ukrainalta! Mikä tässä oli kaikista järkyttävintä, niin twitter kansa tuli hurraa Toverin vastaukselle. 

On näköjään täysin sama mitä nämä Toverit ja Aaltolat julistaa, kansa hurraa vaikka jutut on vähintäänkin päättömiä ja vielä älyttömämmäksi muuttuvat kun kysyt heidän lähteet. "Asiantuntijat" ottavat siis tietonsa sodan osapuolelta ja menevät maamme isoimpiin medioihin kertomaan tarinoita Kiovan aaveista ja muista jännistä sekä sankarillisista tarinoista.  

"Asiantuntijamme" teinimäiset uhot "kyllä kohta rytisee ja Venäjän armeijakin on viidettä kertaa tuhottu" on varmaan se mitä kansa haluaa kuulla, mutta ei sillä ole totuuden kanssa mitään tekemistä. "Asiantuntijat" luo jotain ihme mielikuvaa jostain suuresta ja uljaasta sodasta missä on vain voittajia. Miksi kansalle syötetään suoraan sanottuna paskaa? Kyse on mielikuvien luomisesta, sodasta on tullut hieno ja ylväs asia mitä pitää jopa tavoitella. 

Ihmiset on ajettu ihme sota psykoosiin ja uho näkyy somessa voimakkaana, juuri nämä "asiantuntijat" on syypäitä tähän ihme uhoomiseen, täysin valheellisia tietoja levitetään useita kertoja päivässä ja kansa vetää liikkuvaa taakse sotailme kasvoilla. 

Koska aletaan puhumaan rauhasta? Reilun 1300km päässä meistä ihmisiä kuolee solkenaan ja täällä uhotaan sotaa suurvaltaa vastaan. Sodanlietsonta on arkipäivää meillä täällä Suomessa ja vasta väitteitä et saa esittää, vieläkin vakavampi asia on jos alat puhua rauhasta. Ihmiset on saatu mielentilaan missä ei enää tavoitella rauhaa ja sodan loppumista. Kun tämä piste on saavutettu on helppo todeta, että yhteiskunnallisessa keskustelussa on jotain erittäin pahasti vialla!  

Ihmiset on painostettu ajattelemaan vain sotaa, elämme fasistisessa yhteiskunnassa missä pitää yleisen mielipiteen olla sotaa ihannoivaa saatanallista julmuutta. Tähän on päädytty sillä, että ihmisten ei anneta enää ajatella saati puhua, he saavat puhua vain sotaa ylistävällä äänenpainolla, muuten on julkinen teloitus edessä. 

Haluammeko elää fasistisessa yhteiskunnassa missä tavoitellaan vain sotaa? 

Ps. Toveri blokkasi keskustelun päätteeksi, kun argumentit loppui.".


Poliittinen korruptio ja agendakataluus Suomen(kin) hallinnossa:

 --- Susanna Wilkmanin Fb-julkaisun kuva (Klikkaa kuva auki nähdäksesi sen kokonaan!) - oma kommenttini: WEF-fasismin opetuslapsi mielipuuhissaan eli valehtelemassa ja kaasuvalottamassa. >>





Ilmastoalarmismin absurditeetit koko valetieteensä ja poliittisen agendallisuutensa leveydeltä:

--- Baska Kirjan Fb-julkaisun kuva (Klikkaa kuva auki nähdäksesi sen kokonaan!) >> 



--- Paul Joseph Watsonin video >> This is scary.

--- Jari Halosen Fb-julkaisu Ilmastofoorumi ry:n Fb-ryhmässä >>

"ILMASTONMUUTOSPOLITIIKASTA SELVIÄMINEN VAATII SIVISTYSTÄ 

Kuten tämän sivun jäsenistöstä suurin osa tietää; ilmasto muuttuu koko ajan. Ilmastonmuutoksen ikiaikaiset prosessit ovat näkyvillä maapallon eri alueilla omalla tavallaan. Ilmastoon vaikuttavia elementtejä on lukuisia. Eri aikakausina tapahtuu erilaisia synteesejä, mitkä synnyttävät erilaisia luonnonilmiöitä; ilmasto kylmenee, lämpenee, sademäärät nousee, laskee… mistä aiheutuu erilaisia seurauksia; kuivuus, myrskyt, aavikoituminen, tulvat, vihertyminen jne. MUTTA tänäänkin maailma on täydellisesti luonnollisessa tilassaan; kaikki vaikuttaa kaikkeen! 

Pieni joukko rahalla hallitsevia ihmisiä on ryhtynyt määräämään maailman todellisuutta… elitististen tarpeittensa mukaan. Siksi politiikka ja tiedotusvälineet on kaapattu kyseisen rahaeliitin haluaman politiikan työkaluiksi. Järjestelmässä demokratioita ohjaillaan mediamanipulaatioilla, synnytetään erilaisia trendejä, mitkä sitten pakotetaan poliittiseksi ja teolliseksi todellisuudeksi. 

Yksinkertaisimmillaan kyseinen maailmanhallintaprosessi on mahdollista, koska ihminen on niin heikko, että sitä on helppo ehdollistaa (eli manipuloida) erilaisiin tunnereaktioihin; pelkoihin ja vihaan… unelmiin ja kauhukuviin. 

Erilaiset kulttuurihegemoniat ovat aina pyrkineet kasvamaan kattaviksi, kunnes niiden demoninen pyrkimys on tuhoutunut omaan mahdottomuuteensa. Logiikka on aina sama hierargia: Jotkut määräävät ja jotkut ovat määrättävissä. Ja vaikka yhteiskuntarakenteet on betonisoitu läpifasistisiksi (tyranniaksi), niin lopulta aina ”luonto” tulee esiin ja pakottaa ihmisen demoniset rakennelmat tuhoutumaan. 

Idea menee yksinkertaisimmillaan seuraavasti: Aika-ajoin ihmisen elinalusta; maaperä tai ilmasto muuttuvat (luonnollista syistään), mistä seuraa joko positiivista tai negatiivista. Täten vallassa olevat ovat pakotetut suunnittelemaan selviytymis-strategioita. Eli valtahegemoniat huomaavat, että niiden valta-asema on uhattuna, joten ne ryhtyvät väkivalloin muuttamaan ympäristöään; yleensä sotimalla ja/tai synnyttämällä erilaisia kriisejä, joiden idea on taata eliitin valta. 

Kriisit koskevat aina perusteeltaan työtätekevän väestön elintasoa ja terveyttä; ruokaa, energiaa, kulkutauteja, vapautta… mitä synnytetyt kriisit uhkaavat. Eli: Ensin synnytetään kriisi ja sitten tarjotaan siihen pelastusta. Ja olennaista on ymmärtää, että kriisin synnyttäjä ja pelastaja on sama taho/hegemonia! 

Ja kyseistä manipulatiivista peliä käydään niin kauan kuin työtätekevä väestö sallii pelin, eikä tee vallankumousta! Lopulta, kun pelin moraali romahtaa tarpeeksi alas, niin moraalinsa menettäneet kulttuurihegemoniat tuhoutuvat. 

TÄNÄÄN teollinen länsimaailma on suuren kulttuurivallankumouksen keskellä. Maailman materiaaliset resurssit ovat olennaisesti vähentyneet. Siitä seuraten materiaalinen (läntinen) elämänkäsitys on uhattu, koska maailma on muuttunut niin, että länsimaailma ei enää voi riistää yhtä suoraan sekä luontoa että kolmansien maiden väestöjä. Luontotuhot ovat liian näkyvissä ja kolmannen maailman väestöt eivät enää suostu olemaan länsimaailman orjia. 

Siksi länsimaailman hallitsijat eli globaali rahavalta on päänsä puhki kehitellyt ideoita, millä se voisi ylläpitää elitistisen valtansa. Historiasta oppineina ne tietävät, että vaikka ovat jo kaapanneet hallintaansa tiedonvälityksen ja poliittiset järjestelmät, niin se ei riitä, koska nimenomaan demokratia on uhka eliitille. 

Demokratia ei nykyihmisen suhteen toimii kuin vain pienemmissä ryhmissä. Siksi globaali rahavalta pakottaa maailmaa yhden maailmanhallituksen epädemokraattiseen järjestelmään, mitä rahavalta fasistisesti hallitsee. Sellaista epädemokratiaa rahavalta avoimesti rakentaa. EU on vain kyseisen suunnitelman välivaihe! 

Maailma muuttuu nyt siis voimakkaasti monien eri elementtien summana. Siksi globaali rahavalta koko ajan kiihkeämmin pakottaa maailmaa yhteen fasistiseen maailmanvaltaan. Kyseistä projektia toteutetaan synnyttämällä erilaisia kriisejä, millä rahavalta romuttaa demokraattista kehitystä kaikkialla, sillä demokraattinen kehitys on ainoa uhka eliitin vallalle. 

Siksi silmiemme edessä syntyy koko ajan uusia kriisejä, jo useita muutaman vuoden aikana; kulkutauti huijaus, ilmastonmuutoshysteria, synnytetyt sodat… joilla kaikilla on toteutettu valtavia varallisuuden siirtoja työtätekevän väestön selkänahasta teollisuudet omistavan rahavallan pussiin, ja saatu nimenomaan torpattua demokraattista kehityksiä kaikkialla (mm. Suomessa!). Ja tilalle on pakotettu yksinapaisen maailmanvallan alaisia nukkehallituksia (mm. Suomessa!). 

Ja rahavallan omistama/hallitsema läpipolitisoitunut propagandamedia on pitänyt huolen siitä, että maailman työväki ei huomaa, että kaikki synnytetyt kriisit ovat keinotekoisia ja valtavan tuhoisia: energiakriisi, talousromahdukset, ylikuolleisuus jne. 

AINOA RATKAISU! 

Ihmiskunta pelastuu vain yhteistyöllä. Ja yhteistyö on mahdotonta vihassa, mikä on nykypolitiikan käyttövoima. Realismi esimerkiksi ilmaston muuttumisen suhteen on ainoa todellinen ratkaisu ongelmiin: 

Ilmaston muuttuminen synnyttää hitaassa kehityksessään säännöllisesti erilaisia sekä positiivisia että negatiivisia seurauksia maailman eri kolkkiin. Näin on aina ollut ja tulee olemaan. Negatiivisuuksien suhteen ratkaisu on; kuinka ihmisyhteisöt suhtautuvat muutoksiin ja niistä aiheutuviin seurauksiin. Jos ihmiskunta manipuloidaan pelkäämään ilmaston muuttumista, niin tunnereaktioista seuraa paljon vakavampia ongelmia kuin itse ilmaston muuttumisesta… kuten olemme jo nähneet! 

Todellisuudessa maapallo pystyy elättämään vielä moninkertaisen määrän ihmisiä, jos ihmiset ymmärtäisivät tehdä yhteistyötä. Mutta koska ihmislaji ei ole vielä noussut alhaisesta itsekkyydestään ja sairaanloisista peloistaan, niin ihmiset on niin helppo kääntää taistelemaan toisiaan vastaan, missä toiset haluavat riistää toisilta itselleen, mistä seuraa toisten materiaalien kurjuus. 

Ylikansoittumisen epätieteellisen dystopian on synnyttänyt eugeniaan uskova maailman rahaeliitti. Se on siis pelkkä mielikuvituksellinen sairas teoria… aivan samoin kuin ilmastonmuutoshysteria, mikä on vain tietämättömien ihmisten mieleen ajettu dystopia. 

Konkreettisesti maailma on nyt tilanteessa, missä maailmaa yksinapaisesti hallinnut ja ryöstänyt USA on romahtamassa henkisesti ja taloudellisesti. Siksi romahtavan suurvallan neokonservatiivit pyrkivät ylläpitämään väkivalloin yksinapaista maailmanherruuttaan. Siksi länsimaailmaa pakotetaan väkivaltaisesti sotaan ja kriiseihin. 

Kyseistä neokonservatiivista politiikkaa toteuttavat Suomessa Sauli Niinistö ja Sanna Marinin hallitus, ja näiden puolueet. Suomalainen poliittinen valtaeliitti on rämähtänyt täydellisesti USA:n jalkarätiksi, mikä politiikka tuhoaa Suomen. 

Jokainen viisas kansakunta etsii ratkaisuja, miten ne voisivat selvitä tulevasta etenkin länsimaailmaa järisyttävästä muutoksesta. Ratkaisu olisi yhteistyö kaikkiin suuntiin, ei sotahullu vihapolitiikka, mitä suomalainen poliittinen valtaeliitti toteuttaa… suomalaisen kansan selkänahasta.".

--- Timo Kalliokosken Fb-julkaisu >> "Minusta hyvä ja toivottavasti ajatuksia herättävä puheenvuoro. Varsinkin siksi, että minusta tämä(kin) "kriisi" on täysin määrätietoisesti, itse aiheutettu. Minusta tätä(kin) on "suuri nollaus". 

Eija-Riitta Korhola: 

’Meneillään on kummallinen keskustelu. Vihreät korostavat, että kohonnut sähkönhinta ei johdu heidän politiikastaan eli heidän vuosikymmeniä EU:ssa ajamastaan vihreästä siirtymästä. Syy on yksinomaan Venäjän aloittamassa sodassa. Ne, jotka muuta väittävät, ovat heidän mukaansa Kremlin asialla ja putinisteja. Ja he syyttävät, että jos vihreä siirtymä olisi vain toteutettu aiemmin, meillä ei olisi näitä korkeita hintoja. 

Kyseessä on väistelyn ja vastuunpakoilun ennätys, ja nyt siitä maksavat viattomat ihmiset. Tietenkin voidaan sanoa, että sota konkretisoi tilanteen, koska emme enää voineet paikata lännen jatkuvasti haurastuvaa energiapolitiikkaa Venäjän toimittamalla säätövoimalla. Sota poisti fasadin ja vihreä todellisuus paljastui. Olennaista on, miten tähän tultiin. Miksi tehtiin politiikkaa, josta moni varoitti, että tämä johtaa Venäjä-riippuvuuteen? Pitkään ei ole ollut kyse itse energiasta vaan järjestelmän epätasapainosta. Ja se epätasapaino luotiin politiikalla. Se epätasapaino havaittiin kauan ennen sotaa, kun hinnannousu alkoi. Sota oli kätevä selitys, vähän liiankin kätevä. Eikä se ole täysin totta. 

Energian hinta alkoi nousta jo syksyllä 2021 eli kuukausia ennen Ukrainan sotaa. Syynä oli nimenomaan vihreiden ajama kaasun ja öljyn poraamisen lopettaminen. Siitähän kiisteltiin mm. COP26:ssa, jossa Intia sai ”alasajon” käännetyksi ”vähentämiseksi”. Eli ilman sotaakin EU:ssa alasajon politiikka olisi jatkunut ja hinnat olisivat nousseet. Sota vain kärjisti kehityksen. Nyt ei kukaan ole valmis investoimaan kaasun ja öljyn poraamiseen, ellei ole takeita, ettei sitä taas kiellettäisi. Siksi on hullua anella öljy- ja kaasumailta öljyä ja kaasua, kun sitä ei itse haluta tuottaa. 

Jokaisen aikuisen ajattelevan pitäisi ymmärtää tämä yhtälö: jos tehdään lisääntyvästi sähköä uusiutuvalla, joka on luonteeltaan keskeytyvää, tarvitaan lisää säätövoimaa, joka puolestaan tasoittaisi tarjonnan ja kysynnän kasvavat erot. Vihreä siirtymä on keskittynyt nimenomaan tämän vaihtelulle alttiin – aina ei tuule ja paista – energiamuodon lisäämiseen ja unohtanut säätövoiman. Säätövoima on pakosta fossiilista, koska vesivoimaa ei voi enää lisätä. Samaan aikaan poliitikot ovat luoneet tukijärjestelmiä tälle keskeytyvälle uusiutuvalle energialle, ja tuo tuki tehnyt säätövoiman rakentamisesta kannattamatonta antaessaan kilpailuetua uusiutuvalle. Säätövoimaa on siis täytynyt tuoda ulkoapäin. Kun varoitin tästä kehityksestä jo vuosia sitten vedoten Venäjän uhkaan sanomalla, että teemme itsestämme liian haavoittuvia, tekeekö se minusta nyt putinistin? Kuinka yhtäkkiä olen Kremlin asialla, kun olen vuosia varoittanut, että vihreä politiikka tekee meidät liian haavoittuviksi Kremlille.  Eikä kysymys ole ainoastaan tuulen ja auringon lisäämisestä energiapaletissa, vaan siitä millaisin keinoin tätä on tehty. 

Kerrataan mitä vihreä politiikka on ollut viimeiset vuosikymmenet: 

1) Turvallista ja lähes päästötöntä ydinvoimaa on kiihkeästi ajettu alas. Suomessa lisäydinvoimaa on vastustettu ja kampitettu. Ydinvoima on tasaista perusvoimaa, joka takaa energiantuotannon turvallisen pohjan.  2) Sähkönhintaa on haluttu hinata tarkoituksella ylemmäs, jotta uusiutuviin satsaaminen kannattaisi, ja jotta sähköä säästettäisiin.  3) Sähkö on haluttu pörssiin 4) Energiainvestointien pääkohteena ovat olleet keskeytyvät aurinko ja tuuli  5) Säätövoimaksi kelpaavaa vesivoimaa on laajasti arvosteltu ja vastustettu  6) Säätövoimaksi kelpaavaa biomassaa on lisääntyvästi vastustettu viime vuosina, kun taas aiemmin politiikka toimin kannustettiin jopa suoraan puunpolttoon – politiikka on ollut vaihtelua laidasta toiseen  7) Säätövoimaksi kelpaavaa turvetta on kategorisesti vastustettu, ja sen perusteltua statusta uusiutuvana sen vuotuisen kasvumäärän osalta on vastustettu. Turve on ollut meille suomalaiselle tärkein kotimainen polttoaine ja mahdollistanut hyvän ja puhtaan yhteispolton puun kanssa sekö yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon.  8)Eurooppalaista liuskekaasua on vastustettu 

Energiewende kasvatti riippuvuutta ulkoatuodusta energiasta 

On aivan ilmeistä, että nykyiset ongelmamme johtuvat pohjimmiltaan harjoitetusta politiikasta. Putin oli riski, joka tiedettiin koko ajan. Silti esimerkiksi Saksa kasvatti Energiewenden aikana riippuvuuttaan Venäjältä tulevasta energiasta, eikä suinkaan vähentänyt sitä. Vuonna 2016 30 prosenttia EU:ssa käytetystä maakaasusta tuli Venäjältä, ja viime keväänä luku oli jo karmeat 47%. Kuinka oli mahdollista, että Eurooppa salli kasvattaa riippuvaisuuttaan ei-demokraattisesta maasta kylmän sodan jälkeen? Näin se tapahtui. Meillä luotettiin illusoriseen vihreään ideologiaan, joka esti meitä näkemästä energiantuotannon kovia tosiasioita. Vihreä ideologia väitti, ettemme tarvitse ydinvoimaa emmekä liuskekaasua – emmekä tietenkään turvetta Suomessa. Se väitti, että on vain tahdosta ja rahasta kiinni, että voisimme korvata ne nopeasti uusiutuvilla. Lisäksi se väitti, että tarvitsemme negatiivista talouskasvua pelastaaksemme planeetan. 

Nyt vihreät väittävät, että jos tätä olisi tehty aiemmin, olisimme nyt kuivilla. Tarvitsemme kunnon perustelut tälle väitteelle. Vaikka tuulta ja aurinkoa olisi kymmenkertainen määrä nykyiseen nähden, ne pysyvät yhä keskeytyvinä energiamuotoina ja niiden kasvulle on fyysiset rajat. Tämä on tilanne niin kauan kuin meillä ei ole taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävää keinoa varastoida sähköä. Viimekeväisessä blogissani olen selostanut, miksi niillä on kannattavuusdilemma. Olen samassa yhteydessä myös esittänyt, kuinka sähkömarkkinoita tulisi tehdä reilummaksi ns. tehomaksun avulla.   

Luonnollisesti vihreä politiikka vastaa, että säätövoima tulee kulutuskysyntää säätämällä. Niinpä. Mutta vain pieni osa voidaan vaivatta tehdä näin. Iso osa on juuri sitä, mitä tänä talvena joudumme näkemään. En voi uskoa, että tälle kurjuudelle löytyy riittävää poliittista tukea. Meillä on kehittynyt yhteiskunta, ja nyt kyse on askelesta taaksepäin, jos joudumme vastaamaan kalliiseen sähkönhintaan toppatakeilla ja villasukkakerroksilla. Tai sillä, että ihmiset joutuvat luopumaan kodeistaan. 

Sähkö ei sovi kaupattavaksi pörssissä. 

Nyt kuitenkin haluan ottaa kantaa sähköpörssiin: eräs insinööri totesi minulle tänään, että eilen kotimainen tuotanto on kattanut kulutuksen ja sitä on tehty alle 5 c/kWh mutta kuluttajilta peritään 10-kertaisia hintoja. Lienee siis ilmeistä, että tuotantohinnat eivät ole korkeiden vähittäishintojen syynä.  

Lyhyesti kyse on siitä, että sähkö ei sovi kaupattavaksi pörssissä. Kyse on siitä, että sähkö on eri asia kuin muu energia. Muita energiatuotteita, kuten kivihiiltä, öljyä ja maakaasua voi siellä myydä, mutta sähköä ei, koska sitä ei voi varastoida. Siksi sen myynti pörssissä ei ole järkevää ja tarkoituksenmukaista. 

Pörssi perustuu kilpailuun. Kilpailulla tavoitellaan mahdollisimman alhaista hintaa, jolla myyjä on valmis luopumaan tuotteestaan. Ostaja pyrkii valitsemaan ostolleen sellaisen ajankohdan, jolloin hinta on hänelle sopiva, ja hän voi esimerkiksi ostaa tuotetta varastoon hinnan ollessa sopiva. 

Sähkön suhteen tilanne on päinvastainen. Loppukäyttäjä tai jakeluyhtiö eivät voi varastoida sähköä. Sähköä tarvitaan käytännössä jatkuvasti, joten mahdollisuudet kulutuksen siirtoon sellaiseen ajankohtaan, jolloin hinta olisi halpa, ovat vähäiset. Eli sähköä myytäessä pörssi toimii täsmälleen päinvastoin kuin muiden tuotteiden kaupassa: nykyisellään se ei johda mahdollisimman mataliin vaan mahdollisimman korkeisiin hintoihin.  

Miksi tällainen järjestelmä luotiin? Alkuperäinen julkisuudessa esitetty perustelu oli pyrkiä luomaan tilaa tuulen ja auringon pääsemiseksi markkinoille. Sähkölle määriteltiin minimimyyntihinta, joka olisi näiden uusien tuotantotapojen hinta, muuten ne eivät olisi päässeet markkinoille ilman korkeita tukia. Tästä on ollut kaikenlaisia seurauksia.  

Sähkön tulisi olla tasaisen tylsä markkina, jossa myös hintojen pitäisi pysyä varsin tasaisina, sillä varsinkin teollisuudelle sen käyttämän sähkön hinnan iso vaihtelu on kriittistä, jos ennustettavuutta ei ole. Siinä toteutuukin vihreän politiikan yksi tavoite: saamme teollisuuden Euroopasta pois. 

Nyt olemme todistamassa mitä siitä seuraa. Itse en voi uskoa, että tämä on kansalaisten tahto. Työpaikat ja kodit menetetään ilmastopolitikan nimissä, ja tämä politiikka ei ole millään mittarilla edes tehokasta, koska se tukee Venäjää ja Kiinaa. 

Hyvät suomalaiset. Mitä nyt tapahtuu, on kokonaan politiikkaa. Jos insinöörit olisivat saaneet ratkaista tämän, meillä olisi ennustettava, edullinen sähkö. Politiikalla tämä umpikuja tulee myös korjata. Toivon, että poliitikkojen silmät joko avautuvat tai heidät vaihdetaan.’ ".


Kiistanalaiset media- ja julkkispersoonat, joiden "hyvyydestä" ja / tai "pahuudesta" ei välttämättä voida päästä yksiselitteisesti selville...:

LaRouche-liikkeen julkaisu:

--- Ron “DeSanctimonious” is Not What His Manufactured Persona Suggests He Is:

Tässä on pitkästä aikaa hyvin mielenkiintoinen ja tärkeä esille otto LaRouche-liikkeen yhteiskunnallispoliittisista tutkimuksistaan, ja tässä koskien Ron DeSantisin roolia ja sisältöä mahdolliseksi ehdokkaaksi Yhdysvaltain tulevissa presidentinvaaleissa vuonna 2024. 

Tämä tuo taas esille sen dilemman, että onko Donald Trump sittenkin koko ajan ollut se kaikkein paras läntinen valtiomies näinä aikoina vuoden 2015 jälkeen, ja hänen mustamaalaamisensa on ollut siksi ihan kauttaaltaan yksinomaan WEF-sidonnaisen globalistieliitin intressien hyväksi tapahtuvaa aivopesua massoille virallisen vallan useilta toimijoilta?...  

Tässä LaRouche-liike siis havainnollistaa useilla esimerkeillä ja DeSantisin taustan paljastamisella sitä, miten hän on itse asiassa Donald Trumpin kampeamiseksi pois kuvioista taas "vain" yksi valeoppositiollinen keinottelu- ja huijausprojekti globalisteilta, jossa yritetään saada mm. "MAGA"-väki unohtamaan Trump ja huumaantumaan tästä "uudesta Seireenistä"... 

Lainaus: "Regaining our sovereignty requires regaining our productive capacity and economic self-sufficiency. This requires breakthroughs in modern energy sources like modern nuclear reactors and fusion energy, along with space colonization beginning with President Trump’s Artemis project. This will recapture the imagination of our youth and leap-frog technological progress. It also requires total reform of our corrupt defense-industrial complex. 

DeSantis has shown no interest in any of this. Instead, like all of current Washington’s controlled opposition, he simply tries to capitalize on the disgusting “woke” culture our enemy wants to impose. His multi-million-dollar PR machine has painted him as the ultimate anti-Woke warrior. At best, he represents angry reaction rather than the vision of the future which will be our ultimate cultural salvation. Unlike Donald Trump, you won’t see DeSantis playing opera at the White House, extolling Brunelleschi’s Florence dome, or issuing executive orders demanding that DC architecture reflect classical beauty.".

--- Jatko-osa tuolle em. julkaisulleen LaRouche-liikkeeltä >> Stop the Presses: I Forgot to Tell You About Ron and JEB.

--- Lisää LaRouche-liikkeen tähdentämää sisältöä yhteiskunnallis-poliittiselle aktivismille alkavalle uudelle vuodelle >> 2023, The Year To Slay Fake Bots and Similar Evil Illusions.

--- Mm. Elon Muskin rooleista LaRouche-liikkeen mukaan >> The Twitter Files: Some Sunlight on the American Panopticon.


David Icken julkaisuja mm. Donald Trumpiin, Jordan Petersoniin ja Elon Muskiin liittyen:

--- What’s Happened to Jordan Peterson?

--- Is Elon Musk Pushing The Cult's Agenda 🧐 David Icke.

--- Why The Cult Sold Twitter To Elon Musk 🐦 David Icke.

--- Was Donald Trump Brought In To DIVIDE America? David Icke.


Seppo Oikkosen viimeisin blogijulkaisu muutamine lainauksineen

--- Päätä pölkylle.

Lainauksia:

"Television ajankohtaiskeskustelut toistavat itseään nykyään hyvin tyypillisinä tietyn kaavan mukaan. Olipa käsiteltävä aihe mikä hyvänsä, tiettyjä asioita, kuten monikulttuuristumisen mukana väistämättömästi seuraavia yhteiskunnan häiriöilmiöitä, ei koskaan oteta kunnolla käsiteltäviksi.",

"Täällä yhteiskunnallinen keskustelu talttuu samanlaiseksi saamattomaksi sanahelinäksi, diskuteeraamiseksi, jollaista se on naapurimaassamme Ruotsissa ollut. Nekin kutsuvat sitä ”demokratiaksi”. Sitä se ei ole, sen tarkoituksena ei ole jakaa valtaa tasapuolisesti, vaan jakaa vastuuta niin ettei kenenkään lopulta tarvitse sitä kantaa.",

"Kun avaat television, siellä istuu kolme tai neljä helmihampaista naista nyökyttelemässä empaattisesti toisilleen. Sitä sanotaan keskusteluksi, mutta kyse on uskonvahvistusrituaalista. Mitään poikkiteloista ei toiskulttuurisesta teemasta saa sanoa. Sen sijaan ”populisteja” saa haukkua sydämen pohjasta, miespuolista rahvasta saa halveksia ja vihata, siihen saa purkaa koko käänteisrasimin paineen.",

"Lehdistössä eivät asiat ole sen paremmin. Journalismi on muuttunut juorutoimituksiksi. Juuri juorujen maailma tarvitsee sellaiset vahvat moraaliset paisutukset, jotka nykyään ovat poliittisten uutisten likimain ainoa puhutteleva sisältö.",

"Kauhea totuus on, että kaupallinen maailma, joka edustaa taloudellisen liberalismin perinnettä ja voisi edustaa myös yleistä liberalismia, on pettänyt itsensä. Taloudellinen mahti ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja päättää käytännössä sananvapaudesta. Yksityinen julkaisuvapaus nauttii yhteiskunnassa parempaa lain suojaa kuin yleinen sananvapaus. – Mutta tosiasia, ikävä tosiasia on, ettei mikään ihmistä ja elämää suurempi instanssi pidä yhteiskunnan laajasta sananvapaudesta huolta, elleivät ihmiset itse sitä tee. Jonkun se arvo pitäisi sisäistää – mutta joku on vain hoku.  

Tilanne esimerkiksi kaupallisessa mainonnassa on tragikoominen. Vapaassa maailmassa mainonta on omaksunut totalitarismeille ominaisen totisen propagandistisen paatoksen – se pakkosyöttää kuluttajan kurkusta alas pakkososialismin pakkotoveruutta ja internatsionalistista monikultturismia. Kaupallisessa mainonnassa purevat nyt ainoastaan ihonväriin perustuvat trendit." ja

"Miksi nimenomaan itseään sivistyksen etuvartiona pitävät kulttuurisen ja opillisen vallan haltijat säännönmukaisesti osoittautuvat kaikkein ahdasmielisimmiksi ja sensuuria ihan totalitaristisiin otteisiin saakka kannattaviksi aivottomiksi pelkureiksi? Miksi ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien nimissä meuhkaavat eliitti-ihmiset ovat ensimmäisinä rajoittamassa kaikkein perustavimman laatuisia vapauksia – ajattelun, puhumisen ja kirjoittamisen vapauksia? Miksi esimerkiksi Salman Rushdien kohtaamaa uskonnollista vainoa vastaan ei kirjallisen sivistyksen piiristä noussut eikä nouse päättäväistä herätysliikettä?".

--- Ja ko. kirjoituksensa lisäyksestä nämä kaksi lainausta:

"Ihan ensimmäiseksi tarvittaisiin sosiologian alkeiden omaksumista. Poliitikoilta niitä tuntuu olevan turha odottaa. He eivät pysty lähtemään liikkeelle siitä tosiasiasta, että ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen olento, joka on selviytynyt ja selviytyy, jos yleensä selviytyy, olemassaolon taistelusta vain yhteisöinä, ei toisiaan vastaan taistelevina yksilöinä. Että siis nimenomaan yhteisöominaisuudet ovat meihin evoluutiohistoriassa valikoituneita – että juuri ne ovat ”perinnöllisintä” mitä ihminen nahkansa alla kantaa."

"Jokaiselle joka ymmärtää sosiologian autonomisena tiedonalana – joka tietää sen että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin – pitäisi olla selvää, ettei ”yleistäminen” oikeasti voi tarkoittaa mitään reaalista. Sen sijaan sosiologiset tosiasiat ovat painavia. Niihin kaiken yhteiskunnallisen päätöksenteon pitäisi perustua.".

Monday, December 26, 2022

Sääennuste- ja luontoseurantaraportti viikolle 52 (26.12.2022 - 1.1.2023) - Talven ote hellittää hyvin leutojen ja kosteiden länsi-lounaisvirtausten tullessa pääosaan; etelässä lumet hupenevat ja Lapissa karttuvat

Talvi esitteli vielä päättyneen jouluviikon 51 aikana hyvinkin ankaria puoliaan Euroopan sijaan etenkin Pohjois-Amerikassa ja myös Japanissa!

Tällä alkaneella viikolla 52 on tulossa kuitenkin sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa lievennyksiä talven luonteeseen, kun osasyynä siinä stratosfäärin polaaripyörre pysyy vielä jonkin aikaa jatkossa tiukassa nipussa voimakkaana pohjoisen napa-alueen yllä pitäen arktisia ilmamassoja kurissa sisällään...

Mutta ensin! >> Joulun tienoon isoimmaksi sääpuheenaiheeksi maailmanlaajuisesti pääsi Euroopan ja Suomen sääolojen sijaan päättyneellä viikolla siis Yhdysvalloissa itäpuoliskollaan ja Kanadan kaakkoisosissa riehunut ns. "pommisykloni", joka aiheutti poikkeuksellisen ja osin jopa ennätyksellisen ankaria talviolosuhteita ko. alueilla sekä ankaran kylmyyden että hurjien lumimyrskytilanteiden takia.

Yhdysvalloissa poikkeuksellisia pakkasia ulottui Meksikonlahden rantaa ja Floridan pohjoisosia myöten, ja lumimyrskytilanteista pahimmat koettiin Buffalon kaupungin alueella, kun tuon "pommisyklonin" keskuksen läheiset hurjimmat hirmumyrskytuulien voimalla puhaltaneet ja äärikylmät länsi-luoteisvirtaukset aiheuttivat sulalta Eriejärveltä käsin Buffaloon äärimmäisiä "lake effect" -lumipyryjä ns. "hirmulumimyrskynä", ja ko. järven tuulenpuoleisella rannalla paksusti jäätävää tulvimista ja veden jäätävää roiskumista - mm. tuon takia tämä pommisykloni on aiheuttanut Yhdysvalloissa jopa kymmeniä kuolonuhreja!

Yhdysvaltain tunnetuimpiin myrskybongareihin lukeutuva meteorologi Reed Timmer kävi itse tallentamassa videoille tuota Buffalon äärimmäisen hurjaa hirmulumimyrskytilannetta, ja tässä on valikoima hänen Youtube-kanavaltaan videoita ko. tilanteista: RARE SEICHE! BUFFALO BLIZZARD GROUND ZERO!ONCE-IN-A-GENERATION BLIZZARD!THE MOST INTENSE BLIZZARD EVER INTERCEPTED!Police cars buried in 15 foot SNOW DRIFTS! ja BUFFALO COATED IN FEET OF ICE!

Japanissa on puolestaan kärsitty mm. luoteis-pohjoisosiensa rannikoilla ja vuoristoissa erityisen runsaista lumisateista, kun esim. Hokkaidon saaren alueelle on satanut paikoin jopa paljonkin yli metrin verran lunta lyhyessä ajassa! >> Eight perish in heavy snowfall in Japan.

Siirrytään sitten tämän poikkeuksellisen alkualustuksen jälkeen tarkastelemaan Euroopan ja Suomen säätilanteita ja -ennusteita:

Päättyneellä viikolla 51 ja Joulun aikana Euroopassa lekoteltiin jo aikaisempaa paljon leudommissa länsi-lounaisvirtauksissa, missä mm. Ranskassa ja Saksassa palattiin edeltäneistä pakkasista jopa +15 asteen vaiheille käyneisiin lämpötiloihin.

Pientä kohtuullista uudestaan kylmenemistä tapahtui Jouluksi lähinnä vain Fennoskandian alueella ja ulottuen osaltaan vähän Skotlantiin. Muutoin siis Euroopassa ovat vallinneet leudot länsi-lounaisvirtaukset edelleen, ja niistä ovat saaneet osansa myös Ukraina sotatoimialueensa kera ja Venäjällä lounaisosat - tosin nyttemmin tuosta Fennoskandian kylmenemisestä käsin on seurannut Länsi-Venäjän pohjoisosissa ankaran pakkasen paluuta taas laajemminkin uuden korkeapaineen alueella.

Silti jatkossa suursäätila on vakiintumassa Euroopassa yhä enemmän hyvin leutoja länsi-lounaisvirtauksia ylläpitäväksi, ja vähitellen tuo Venäjän uusi ankaran pakkasen aluekin antaa sille periksi vuodenvaihdetta kohden, joten sen ei pitäisi päästä ns. häiritsemään kylmentävästi Suomen säätä enää jatkossa toistaiseksi...

Syynä sääkarttatarkastelun mukaan tälle on se, kun osaksi tuon em. stratosfäärin polaaripyörteen voimakkuuden takia Pohjois-Atlantin matalapaineet pysyvät jatkossa(kin) erittäin voimakkaina ja liikkuvat melko pohjoista ja säännöllistä reittiä itäkoilliseen kohti Fennoskandiaa ja Jäämerta.

Aluksi tämän viikon alkupuoliskolla juuri Fennoskandian alueella noiden matalapaineiden ja niiden tuomien länsi-lounaisvirtausten suhteen on nykivää ja osittain "epäonnistuvaa" tulemisen haparoimista, joka mm. aiheuttaa Etelä-Suomeen suojasäiden sijaan vielä lisää lumisateita ja Lapissa melko ankaraakin pakkasta ajoittain.

Vasta viikon loppupuolella ja vuodenvaihteessa hyvin leudot etelän ja lännen väliset virtaukset pääsevät kunnolla ja voimalla myös Fennoskandiaan, ja itse asiassa sääennustemalleissa on samalla nähtävissä joidenkin matalapaineen osakeskusten rajuiksi myrskyiksi voimistumisen mahdollisuutta linjalla Britteinsaarilta Fennoskandiaan juuri vuodenvaihteen paikkeilla, joka voi siis ehkä olla vaarallisten myrskytuhojen veroinen tilanne: seurataan päivityksissä tätä mahdollisuutta tarkemmin jatkossa!...

Tarkemmin Suomen tilanteista seuraavaksi:

Eli em. mukaisesti huomisesta tiistaista ensi torstaihin vallitsee melko samantyyppinen kahtiajakautunut tilanne Etelä-Suomen ja Lapin välillä, missä länsilounaasta rintamasysteeminsä kera liikkuu matalapaineen osakeskus Etelä- ja Keski-Suomen yli itään, ja toisaalta sen perässä vallitsee Skandinavian vuoriston yli itään tuikkaavaa kylmää korkeapaineen selännettä heikosti.

Näin ollen Etelä- ja Keski-Suomessa esiintyy tuona aikana tiistaina kohtalainen lumipyryalue, ja sen jälkeen keskiviikkona on poutapäivä: ko. lumisadealueen yhteydessä lievää suojasäätä voi hetken aikaa tulla aivan etelärannikolle ja lounaisimpaan kolkkaan, mutta muutoin Etelä-Suomessa lämpötilat vaihtelevat pääasiassa -2 ja -10 asteen välillä ti-to aikana. Keski-Suomessa voi olla ke-to ajan poutahetkellä kylmempääkin.

Samalla Lapissa on enimmäkseen poutaa tai ajoittain vähäisiä lumisateita, ja lämpötilat vaihtelevat siellä laajasti pilvisyyden, tuulien ja ilmamassojen vaihteluiden mukaan -10 ja -30 asteen välillä.

Torstai näyttää tässä vaiheessa olevan se päivä, kun lounaasta alkaa pyrkimään kunnolla noita em. leutoja virtauksia Suomeen: ensin torstaina illalla Etelä-Suomi saanee siinä yhteydessä lumisateita, ja sitten perjantaina suojasäisen leudon ilmamassan vallatessa Suomea ainakin Keski-Suomen tasalle saakka on odotettavissa lumisateiden jälkeen taas myös laajasti vesisateita ja tihkua.

Etelä-Suomessa etenkin pe-su aikana voi sitten olla taas mahdollisuuksia päästä lämpötiloissa jopa +5 asteen paikkeille, joten etelässä lumipeitteille tapahtuu taas runsasta sulamista siinä vaiheessa.

Lappiin saakka suojasäätä ei tule näillä näkymin tässä viikon loppuvaiheessa, mutta runsaita lumisateita ja pakkasten heikkenemistä vain pikkupakkaseksi kylläkin.

Tätä hyvin leudon etelän ja lännen välisen virtauksen tilannetta jatkunee sitten yhtä mittaa ainakin siis ko. viikon sunnuntaihin saakka, jonka jälkeen mahdollisesti matalapaineen osakeskuksen jälkipuolinen tilapäinen kylmeneminen on mahdollista etelässäkin - joissakin malleissa tilapäinen kylmeneminen tapahtuisi jo sunnuntaina eli vuoden 2023 ensimmäisenä päivänä Etelä- ja Keski-Suomen runsaan lumipyryn kera, joka siis taas palauttaisi sulaneiden lumien tilalle eteläisimpiinkin osiin uutta lumipeitettä...

Näillä näkymin toisaalta vaikuttaa myös siltä, että seuraavallakin vuoden 2023 ensimmäisellä viikolla voisi jatkua sitten pian taas uusi annos hyvin leutoa länsi-lounaisvirtausten jaksoa ainakin Etelä- ja Keski-Suomeen, ja Lappiin tulisi samalla taas paljon lisää lunta...

--- Mainittakoon tämän sääennusteosion lopuksi myös Pohjois-Amerikan jatkosään tilanteista se, että sielläkin em. stratosfäärin polaaripyörteen tilanteen osasyystä johtuen ankara talvi jää suurelta osin taakse, vaikkakin siellä jatkuu Tyyneltä valtamereltä hyvin voimakkaiden matalapaineiden jatkuvaa marssia lännestä Yhdysvaltojen yli itään-koilliseen, mutta jatkossa aikaisempaa pohjoisempaa reittiä ja leutona versiona.

Siinä maan itäpuoliskolle on luvassa kunkin matalapaineen edellä erittäin lämpimiä ilmapulsseja Meksikonlahdelta laajasti pohjoiseen (Kanadassa saakka isosti suojaa); tässä yhteydessä Yhdysvaltojen eteläisissä osavaltioissa voi tilanteissa muodostuvien voimakkaiden säärintamien yhteydessä muodostua talvimyrskyjen sijaan taas riskejä rajuille ukkosille ja ehkä tornadoillekin. 

Lisäksi tämä rajujen matalapaineiden marssi rankkoine vesisateineen Tyyneltä valtamereltä Yhdysvaltoihin voi aiheuttaa sekä maan länsiosissa (mm. Kaliforniassa ja Arizonassa) että kaakossa isoja tulvatilanteita...

Lähteenä näille tiedoille olen käyttänyt Ryan Hallin ohella mm. tätä mielenkiintoista yhdysvaltalaista Youtube-meteorologin POW Ponder on Weather -kanavaa.

Luontohavaintoja ja -analyysejä Etelä-Suomessa:

Kuten tuosta em. sääennusteskenaariosta voidaan havaita, niin Suomen alueelle on näillä näkymin muodostumassa vuodenvaihdetta kohden erittäin leudolle talvelle tyypillinen lumipeitteiden kahtiajakotilanne Etelä-Suomen ja Lapin välille: yhtäältä etelässä etenkin länsiosapainotteisesti lumipeitteet hupenevat merkittävästi, mutta samalla Lapissa lumipeitteiden paksuus voi alkaa kasvaa poikkeuksellisenkin isoihin syvyyksiin...

Tällä hetkellähän Etelä-Suomessa Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja osin Satakunnassa on jo valmiiksi aika vähän lunta pääasiassa alle 10 cm:n paksuisina kerroksina, mutta jonkin verran lisää lunta kuitenkin tulee näillekin alueille sekä tuosta huomisen tiistain lumisateesta että torstaina tuota leutoa suojasäätä edeltävästä rintamasateesta; mahdollisesti paikoin yli 10 cm...

Näin ollen jotain puskuria lumien kokonaan katoamista vastaan on vielä tällä viikolla 52 myös etelärannikolla ja lounaassa, mutta nähtäväksi jää sitten se, miten paljon lumipeite katoaa Uudenvuoden päivään mennessä Etelä-Suomessa tuon leudoimman pe-su välisen jakson aikana - Tyypillisesti varminta lumipeitealuetta Etelä-Suomessa hyvin leudoissa säätilanteissa on Päijänteen itäpuolinen alue ja osin kaakonkulman / Kymenlaakson sisämaa-alueetkin.

Puustolumien suhteen tilanne on vielä tuohon torstain viimeiseen isoa suojasäätä edeltävään lumisateeseen saakka se, että sopivasti Jouluksi uudesta lumisateesta tulleet näyttävät puustolumet vyöhykkeellä Turun ja Porin puolivälistä Hämeenlinnan seudun ja Päijänteen eteläosien kautta itään säilyvät ja keräävät myös lisää lunta päälleen mm. tuosta huomisesta lumisateesta.

Tosin tänään voimakkaat etelätuulet ovat näitäkin lumia osittain varistaneet pakkassäässäkin, ja jatkossakin voimakkaat tuulet tulevat vaikuttamaan kaikkialla tulevien lumisateiden aikoina puustolumien kertymiseen.

Sitten pe-su aikana taas Keski-Suomea myöten on odotettavissa hyvin leudossa plussakelissä kaikkien puustolumien kokonaan katoaminen yleisesti.

Vesistöjen jääpeitetilanteissa on näissä pääasiassa hyvin leudoissa olosuhteissa odotettavissa edelleen jäiden päällä kulkua ajatellen liian heikkoja ja kantamattomia jääkansia etenkin eteläisimmissä osissa (sekä järvet että merialueet).

Niinpä etelän jäiden paksuus parhaillaan vallinneista 10 - 20 cm:n pääasiallisista paksuuksista ei ainakaan kasva lisää, ja monin paikoin etenkin virtapaikoilla voi tapahtua sulamista ja jäistä vesien vapautumistakin. 

Lisäksi jäiden päällä olevien lumipeitteiden myötä edelleen esiintyy sekä pakkastilanteissa kohvajäiden muodostumista että suojasäävaiheissa jääkansien päällä loskaantumista; näin ollen toisaalta jo muodostuneena "lisäjäänä" loskasta jo päättyneelläkin viikolla syntyneet kohvajäät ovat kasvattaneet toisin paikoin kokonaisjäänpaksuuksia myös 20 ja 30 cm:n välille.

Merialueilla edelleen Suomenlahden ja Selkämeren osalta jäätä on vain sisälahdissa ja korkeintaan vähän aivan rantaviivan tuntumassa. 

Tulevissa leudoissa oloissa jäätä ei ainakaan juuri muodostu lisää, ja päin vastoin etelän merijäät reunaosiltaan voivat hajota ja sohjoontua lisää etenkin viikon lopun leudoimmassa ja mahdollisesti ajoittain myrskytuulisessakin vaiheessa. Perämerelläkään ei ole odotettavissa ulapan jäätymistä lähimainkaan vielä ensi vuoden puolelle mennessäkään.

Vielä lopuksi kasvimaailmasta eräs pikantti havainto, joka on kattanut tätä joulukuuta lumihankien pinnoilla Etelä-Suomessa: nimittäin näinä aikoina metsäkuuset (Picea abies) ovat varistaneet vanhimpia neulasiaan monin paikoin hyvinkin runsaasti, ja se näkyy lumihankien pinnoilla hyvin peitteisinä neulasmattoina metsissä ja muiden kuusiryhmien äärillä.

Tämä neulasvariseminen on tähän aikaan vuodesta muutoin ihan normaalia ja jokatalvisesti ilmenevää tälle puulajille, mutta minun päättelyni mukaan tässä on kyse jonkin verran tavanomaista runsaammasta varisemisesta etenkin etelärannikolla nähtynä; niinpä päättelen lisäksi, että tässä varisemisrunsaudessa on yhtenä osatekijänä menneen kesän äärimmäinen kuivuus etenkin juuri eteläisimmässä Suomessa (Uudellamaalla ja kaakossa), joka on nyt talvisäiden takia manifestoitunut normaalia pahempana neulaskatona kuusilla viiveilmiönä.

Tässä yhteydessä mainitsen vielä senkin, että näin tulee nyt hyvin esille metsäkuusten (P. abies) ja metsämäntyjen (Pinus sylvestris) väliset erot vanhimpien neulastensa varistamisessa vuosittain pois: ensin mainittu siis poistaa vanhoja neulasiaan talven mittaan, kun jälkimmäinen puolestaan tekee sen näyttävästi vanhimman neulasvuosikertansa ruskan kautta yhdellä kertaa syyskuun aikana.

Jatkossa tämä etelän kuusten ylenmääräiseksikin äitynyt neulasvaristuminen lienee helpottamassa leudompien säiden ansiosta, ja osaltaan siinä kosteampienkin olosuhteiden turvin, kun lumipeitteiden hupeneminen tuottaa sulamisvettä ohuesti ja rikkonaisesti routaiseen maaperäänkin jonkin verran... 


Päivitys 29.12.2022 klo. 20:00:

Em. ennusteiden mukaisesti tänään torstaina on alkanut lounaasta virtaamaan voimakkaasti erittäin leutoa ilmaa Fennoskandiaan, ja sitä edeltää nyt parhaillaan Etelä- ja Keski-Suomen osalta runsas lämpimän rintaman sadealue tänään illalla ja ensi yönä-aamuna; sateet alkavat runsaana lumipyrynä sisämaassa (lounaassa sataa jo vain vettä) ja niin etenkin itäpainotteisesti, mutta jälkiosaltaan sateet ovat koko Etelä-Suomessa vettä lämpötilojen kohotessa sisämaassakin +2 ja +5 asteen välille huomiseen aamuun-keskipäivään mennessä.

Tätä ko. viikon leudointa ja etelässä voimakkaasti lumia sulattavaa vaihetta kestää la-su väliseen yöhön saakka ja suojasäätä voi sittenkin ulottua siinä hetken myös Kainuuseen ja Etelä-Lappiin saakka. Toisaalta em. viime maanantain ennustetilanteessa nähtyjä "vaarallisia myrskyjä" ei ole sittenkään tulossa, vaikkakin etelän ja lännen väliset tuulet ovat lähipäivinä ajoittain voimakkaita Suomessa.

Etelä-Suomessa on odotettavissa taas selvää tulvariskiäkin, koska vesisateiden lisäksi lämpötilat kohoavat niin paljon plusasteille: ojat, purot ja joet voivat nousta Uudenvuoden aattoon mennessä tulvakorkeuksiin monin paikoin etenkin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Lapissa puolestaan on siis odotettavissa tässä leudossa matalapainevyöryssä paljonkin lisää lunta: monin paikoin ainakin 10 - 20 cm su iltaan mennessä; mahdollisesti joillakin paikoilla sitäkin enemmän.

Tämä leuto lounaisvirtaus on itse asiassa koko Euroopan mittakaavassa hurjistumassa jopa ennätyksellisiin lämpöihin lähipäivinä Keski- ja Länsi-Euroopassa, ja etenkin la ja su aikana, jolloin siis juurikin vuodenvaihteen molemmin puolin todennäköisesti mitataan esim. Saksassa sekä joulukuun että tammikuun uudet koko mittaushistoriansa korkeimmat lämpötilat ikään kuin samalla kertaa! - tässä on Forecan juttu aiheesta: Eurooppaan saapumassa ennätyksellinen lämpövyöry – tämä on vaikutus Suomessa: Sähkön hintapuntari heilahtaa vihreäksi.

Tämä ennätyslämpö virtaa jopa Kanarian saarten tienoilta saakka voimakkaasti manner-Eurooppaan tuolloin ja lämpötilojen odotetaan nousevan siis sekä la että su Ranskasta Puolaan ulottuvalla vyöhykkeellä kumpanakin päivänä maksimissaan monin paikoin reilustikin yli +15 asteen, jolloin ajankohdan uudet tunnetun historian lämpöennätykset mahdollistuvat ko. alueella.

Suomeenkin tuo erityisen lämmin henkäys vaikuttaa hetken ajan Uudenvuoden aaton iltana eli lauantaina, jolloin ko. päivän aikana Fennoskandian yli koilliseen siirtyvän matalapaineen osakeskuksen mukana olevan vesisadealueen ja rintamasysteemin yhteydessä lämpötilat voivat nousta +5 asteen paikkeille pitkällä sisämaassa ja Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa sekä etenkin lounaissaaristossa paljonkin yli +5 asteen.

Suomessa ja lähes koko Fennoskandiassa eteläisintä Ruotsia ja Tanskaa lukuun ottamatta sää kuitenkin kylmenee jo Uudenvuoden yönä, koska lännestä kehittyy pian siinä vaiheessa pieni korkeapaine Fennoskandiaan tuon em. matalapaineen osakeskuksen ja rintamavesisateiden (Lapissa lunta) kaikotessa koilliseen. Samalla tuota eteläisemmän Euroopan ennätyslämpöä rajaamaan jää Suomen eteläpuolelle itä-länsisuuntainen rintamavyöhyke.

Näin ollen jo Uudenvuoden päivän eli sunnuntain aamuksi eteläisintä Suomea myöten pakastuu -1 ja -10 asteen välille (kylmintä idän sisämaassa) sekä Lapissa -10 ja -20 asteen välille, mutta näillä näkymin uutta lunta ei ehdi ennen kylmenemistä sataa Etelä-Suomen runsaimmankaan lumisulamisen alueella, kun sää poutaantuu ko. yönä lämpötilan ollessa vielä hetken plussalla.

Tämä poutainen pakkasjakso jatkuu näillä näkymin seuraavan viikon (2023 - viikko 1) maanantainakin, mutta sitten on olemassa mahdollisuutta saada tiistain tienoilla Etelä-Suomeen uutta lunta länsi-lounaasta tulevan pienen matalapaineen kera...

Kuitenkin on nähtävissä myös seuraavan leudon suojasäävaiheen tuloa pian sen perään ainakin Etelä-Suomeen tuon viikon loppupuolella ja toisaalta myös runsaita sateita kaikissa olomuodoissa - Pohjois-Atlantin matalapainetoiminta olisi siis silloin taas hyvin voimakasta ja aktiivista, ja manner-Euroopassakin jatkuisivat edelleen etenkin länsiosissa hyvin leudot säät, vaikka tuo em. ennätyslämpö näillä näkymin hiipuukin heti tuon vuoden 2023 ensimmäisen viikon alussa...

Tarkastellaan sitten säätä seuraavaksi taas uudessa Sääennuste- ja luontoraportissa todennäköisesti Uudenvuoden päivän (su) iltana, jolloin siis luonnehdin alkavan vuoden 2023 ensimmäisen viikon sää- ja luonto-oloja tarkemmin...


 Sääennusteiden lähteet:

--- Weatheronline- jWetterzentrale-sivustot ja ensin mainitun "Expert Charts"-osio.

--- Foreca jIlmatieteen laitos.

--- Ventusky.

--- Sääfoorumi.

Sää- ja luontohavaintojen avuksi erilaisia sivustoja:

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen pintaveden lämpötila.

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen jäänpaksuus.

--- Vesi.fi -sivusto.

--- Ilmatieteen laitoksen Jäätilannekatsaus merialueille, jossa on linkki myös tarkkaan jäätilannekarttaan.

--- Kelikamerat-sivusto.

Muita ulkomaisia sivustoja ja kanavia sääennusteiden ja sääseurannan globaalejaspektejajatellen:

--- Ryan Hallin Youtube-kanava "Ryan Hall, Y'all", ja hänellä on myös lisäksi "Ryan Hall, Y'all XTRA" -kanava.

--- "WeatherWatchNZ" -kanava.

--- Judah Cohenin ilmastosivusto "Arctic Oscillation and Polar Vortex Analysis and Forecasts".

Sunday, December 25, 2022

Kiistanalainen populaarimusiikin jouluilmiö ennätyshuipennukseen Britanniassa: LadBaby-sometähdelle 5. peräkkäinen jouluviikon ykköshitti! - yhteiskunnallista analyysiä aiheesta

Tällä päättyvällä jouluviikolla Iso-Britannian Official Charts -hittilistoilla on tehty uusi musiikillinen listaennätys, kun jo 5. jouluviikkona peräkkäin LadBaby-niminen sometähti Mark Hoyle vaimonsa Roxannen kanssa on saanut ko. maan singlelistalla taas ykköshitin.

Kyseessä on nytkin hyväntekeväisyyskappale "Food Aid" (virallinen musiikkivideo), jonka tuotto menee erityisesti Britannian vähävaraisten ihmisten ja perheiden varalle kampanjoituun ruoka-avustustoimintaan. 

LadBaby on siis tehnyt tätä samaa hyväntekeväisyyskampanjointia samaa tarkoitusta varten näiden kappaleiden avulla jo viidettä kertaa ja siis viidentenä Jouluna peräkkäin, ja tällä nykyisellä kerralla kyseessä on siis muokattu komediaversio vuoden 1984 Joulun kaikkien aikojen merkittävimmästä ja ensimmäisestä hyväntekeväisyyskappaleesta "Do They Know It's Christmas?" alkuperäisenä esittäjänään uraa uurtava Band Aid.

Näissä kaikissa LadBabyn versioimissa hyväntekeväisyyskappaleissa on ollut tyylinä aina komediallisuus ja hassuttelu, koska mm. hänen Youtube -kanavallaan on usein myös tyylinä hauskat sattumat, komedian ja kepposten tekeminen, mutta myös vakavammat aiheet mm. isänä, aviomiehenä ja perheenä olemisesta.

Ne aikaisemmat LadBaby-hyväntekeväisyyskappaleet vuosina 2018 - 2021 olivat muokattuja versioita kronologisessa järjestyksessä kappaleista: "We Built This City" alkuperäisenä esittäjänään Starship, "I Love Rock 'n' Roll" alkuperäisenä esittäjänään Joan Jett & The Blackhearts, "Don't Stop Believin' " alkuperäisenä esittäjänään Journey ja "Merry Christmas" alkuperäisenä esittäjänään saman vuoden kappaleellaan Ed Sheeran ja Elton John, jotka myös vierailivat tuossa LadBabyn tekemässä versiossa.

Tässä on ko. viikon virallinen singlelista kokonaisuudessaan, jossa ykkösenä siis "Food Aid" - PS.: jatkossa ko. viikon listan jäädessä historiaan pois etusivulta on linkistä avautuvalta listasivulta päivämäärävalinnalla itse hakien todennäköisesti etsittävä ko. viikon lista uudestaan esille.

Tässä on puolestaan Official Charts -sivuston juttu ko. jouluviikon hiteistä ja tästä ennätyksestä >> Christmas Number 1 2022: LadBaby make UK Official Chart history as Food Aid debuts at Number 1: “A massive apology to The Beatles! The charity wins!”.

Edellisen jouluykkösten ennätysmäärän haltija oli siis The Beatles, jolla oli 1960-luvulla Britannian singlelistalla neljänä eri jouluviikkona listaykkönen hallussaan: vuosina 1963, 1964, 1965 ja 1967.

Britanniassa tämä "Joulun listaykkönen" on itse asiassa kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittävä ilmiö, joka maan lähes koko hittilistahistorian aikana on ollut aina suuren jännittämisen, spekuloinnin ja vedonlyönnin kohde ennen toteutumistaan. 

Sitten aina sen toteuduttua, siitä on kulloinkin keskusteltu ja kiistelty mittavasti julkisuudessa, ja nykyään viimeisten n. 15 vuoden aikana myös somessa se on ollut aina iso puheenaihe etenkin Britannian piirissä.

Jotkut piirit Britanniassa ovat usein pitäneet tätä joululistaykkösen saavuttamista jopa koko kulloisenkin meneillään olleen vuoden merkittävimpänä musiikillisena saavutuksena. 

Osaltaan siinä käsityksessä on ollut vaikuttamassa sekin, kun kilpailu ns. parhaimmuudesta / suosituimmuudesta hittilistoilla on ollut ko. maassa usein kiivainta ja runsainta juuri vähän joulua edeltävänä aikana ja jouluviikolla - tietenkin myös levymyynti ns. musiikkiteollisuudessa on ollut tyypillisesti runsainta Joulun alla kaiken muunkin tavaramyynnin ohella yleismaailmallisestikin. 

Kaikki Britannian singlelistan historian tätä nykyistä edeltäneet jouluviikon listaykköset on lueteltu tässä Official Charts -sivuston jutussa kronologisesti vuodesta 1952 lähtien: See every Christmas Number 1 single ever.

Tämä LadBabyn saavuttama ennätys on paljon muutakin kulttuurihistoriallisesti ja yhteiskunnallisesti, jota tässä pohdin seuraavaksi enemmänkin:

Kuten mm. noissa Official Charts -sivuston jutuissa LadBabyn sisältöihin liittyen havaitaan mm. kommenttiosioiden sisältöjen kautta, niin etenkin juuri somessa tämä koko LadBaby-ilmiö hyväntekeväisyyskappaleineen on kerännyt etenkin viimeisten 2 - 3 vuoden aikana myös paljon vihaajia.

Itse asiassa tämä ilmiö on jakanut kansaa Britanniassa melkeinpä ennen näkemättömästi vastakkain kulttuuri-ilmiönä, koska yksi osa kannustaa ja ihailee LadBabyn toimintaa ylisanoin ylistäen, mutta samalla toinen osa vihaa häntä ja vaimoaan tulikiven katkuisesti - tänä Jouluna / jouluviikkona tämä on kärjistynyt huippuunsa.

Miksi tällainen vastakkainasettelu, ja etenkin juuri tuollainen silmitön ja suorasukainen viha? - tämän taustoja on nyt hyvä pohtia tämän listaennätyksen tiimoilta ja takaa. 

Yhtenä aspektina huomataan heti tämän liittyminen osaltaan länsimaiden koko rappioprosessiin, jossa vaikuttaa monenlaiset eri seikat ja muodot.

Populaarimusiikkiin itseensä liittyen LadBaby-"hahmon" ja hyväntekeväisyyskappaleidensa vihaaminen on ikään kuin sijaiskohde popmusiikin huonon nykytilan vihaamisessa. LadBaby tavallaan siis kiertoteitse paljastaa sen, ettei popmusiikilla ole nykyään enää mitään suurta merkitystä, ja ainakin paljon vähemmän nyt kuin aikaisemmin verrattuna vaikkapa 1960 - 90-lukuihin.

Niinpä LadBabyn tämänlainen ennätyksellinen menestys tavallaan alleviivaa sitä, ettei edes heille ns. "tavallisille somettajille" löydy kunnon vastustusta normaalin tai valtavirran popmusiikin parista, kun he "niin helposti" aina poimivat joululistaykkösiä: niin huonoa nykyinen populaarimusiikki siis olisi tässä katsannossa, ja se harmittaa monia ja he poimivat nyt sen syntipukiksi LadBabyn.

Samalla tuossa ärsyttää varmasti monia sekin, kun tämä ainainen LadBabyn jouluykkösenä oleminen näennäisesti pilaisi aina vain muilta artisteilta mahdollisuuksia saavuttaa samaa, ja lisäksi siinä korostuu myös hittilistojen tylsyys, kun muutosta vuodesta toiseen ei tunnu ilmaantuvan juuri jouluviikolle.

Toki LadBabyn sisällöissä itsessään voi monia ärsyttää heidän huumorinsa lajit, koska kaikki eivät kuitenkaan sellaisesta pidä - sellainen voi lisäksi toimia musiikillisestikin niin, että LadBabyn katsotaan olevan musiikkia itseään rienaavaa ja halventavaa huumorinsa takia, ja ns. "tosimuusikoita" ja muita popfaneja sellainen ärsyttää myös vuodesta toiseen jatkuttuaan näissä listaykkösjunttauksissa.

Tuollaisten mieltymyskysymysten tiimoilta voidaan johtaa muutakin paljon vakavammin. Nimittäin tällaisessa vihailmiössä tällaisia sometähtiä kohtaan löytyy syitä myös laajempana yhteiskunnallisena ja sosiaalisena analyysinä!

Nythän on juurikin näinä kaikkina LadBabyn listaykkösvuosina koettu länsimaissa ja tietenkin myös Britanniassa ns. mielensä pahoittajien, loukkaantujien ja uhriutujien valtavan suurta ja pahenevaa invaasiota ilmapiireihin ja sosiaalisiin konstruktioihin - tämä on merkittävä osasyy myös loukkaannuttaessa LadBabyn "hahmon" takia.

Britanniassahan on viime vuosina pahentunut tämän sosiaalisen rappion yhtenä aspektina työväenluokan ihmisten rienaaminen, halventaminen ja aliarvostaminen nimenomaan kaupunkilaisten ja siinä etenkin sen ns. valevasemmiston taholta, joka "virallisena vasemmistona" (Labour Party) ei enää ole työväenluokkainen, vaan yliopistojen ja "oppineitten" piirien uuskulttia - sen tuloksia on nähty Britanniassa viimeaikojen parlamenttivaaleissakin...

Nämä "valevasemmistolaiset" piirit ovat siis todennäköisesti muka tunnistaneet suggestiivisesti / alitajuisesti LadBaby-"hahmon" yhdeksi rienattavaksi ja alaspäin katsottavaksi työväenluokan "white trash"-ilmiöksi osana "yhteiskunnan natsiutumista" ns. "äärioikeistosta" käsin, ja tämä ko. "hahmon" viides perättäinen listaykkösmenetys on siksi osasyynä ja punaisena vaatteena vihalleen, ja he reagoivat siinä LadBaby-"hahmoa" halveksien.

Tässä voidaan tunnistaa myös projektiivista ja osin kateuteen liittyvää vihan aspektia näiden "valevasemmistolaisten" kontolta, koska he alitajuisesti saattavat pitää sisällään negatiivisia tunteita synnyttävää kognitiivista dissonanssia "vasemmistolaisuutensa" muuttuneesta em. historiasta: 

Nythän paradoksaalisesti ja käytännössä LadBaby-"hahmo" edustaa juurikin parhaimmillaan sitä vanhaa työväenluokkaista vasemmistolaisuutta, josta nykyinen virallinen "valevasemmisto" on erkaantunut omaan ylimielisyyteensä sekä noihin uhriutumisaspektiensa synnyttämiin mielensä pahoittamisen ja loukkaantumisen pyörteisiin reaktiivisissa tunteissaan ja vinoutuneissa maailmankuvissaan.

Näin ollen LadBaby-"hahmon" kohtalona on olla tavallaan "valevasemmistolle" tabunomainen kipupiste, joka paljastaa nykyisen virallisen vasemmiston tekopyhyyden ja inversiollisen nurinkurin keikahtamisensa historiansa merkityksissä.

Nykyvasemmistohan on yleismaailmallisesti länsimaissa nykyään nimen omaan myös eliitin ja heidän fasististen ja globalististen intressien apuväkeä käytännössä ideologisista korulauseistaan ja peitetarinoistaan huolimatta - tätähän olemme me länsirappiosta perillä olevat tähdentäneet jo vuosikausia!...

Siksi nykyvasemmisto on "valevasemmistoa", ja he eivät voi ko. inversio- ja projektiomaailmankuvissaan tunnistaa tätä käytännön prosessia maailmassa eikä itsessään, joten siksi LadBaby sitä tavallaan paljastaen on heille helppo kognitiivisen dissonanssinsa väistökohde ja ko. tabunsa suojelemisen tekosyy.

Mutta tästä voidaankin lopuksi päästä positiivisen ja lohdullisen loppuanalyysin pariin kätevästi, koska juurikin tuo LadBabyn menestys ja toiminta kertoo jotain oleellisesti hienoa ja lupaavaa nykymaailman tilanteesta, oikeasti!

LadBaby on osoittanut näillä toimillaan selkeästi siis sen, minkälainen on ollut alkuperäisesti työväenluokan piiristä lähtevä sosiaalinen ja yhteiskunnallinen parantaminen: siis ihan se, mitä vasemmistolaisuus on ollut alun perin parhaimpien sisältöjensä kautta, joskus aikoinaan.

Lisäksi LadBaby somen piiristä ponnistaneena tähtenä ja toimintavoimana esittää tässä ennätysmenestyksessään sen, miten itse asiassa somella ja ns. vaihtoehtomedioilla yleensäkin on sittenkin nykyään yllättävänkin paljon vaikutusmahdollisuuksia ja hyvää sisältöä maailmanparantamista varten.

Siksi myös kaikenlainen muukin yhteiskunnallinen, poliittinen ja sosiaalinen toiminta somessa / vaihtoehtomedioissa voi saavuttaa jotain samaa tämän LadBabyn esimerkin innoittamana ja jatkojalostettavana! - tätä kannattaa siis miettiä juurikin näin positiivisen kautta tänä aikana, kun virallinen valta on tunnistettu ja koettu nyt niin korruptoituneeksi, vääristyneeksi ja jopa osin aivan seinähullun taikauskoiseksi ja kultilliseksi ns. tavallisia väestöjä kohtaan.

Toki LadBaby saattaa olla tässä menestyshuipennuksessaan alttiina jatkossa myös korruptiolle / sisällölliselle saastumiselle tullessaan tulevaisuudessa enemmän osaksi valtavirtaa ja virallisia piirejä - ehkä osa skeptisyydestä ja epäluulosta heitä kohtaan on ihan oikeutetustikin tämän tyyppistä huolta...

Minä itse olen kuitenkin ollut selvästi enemmän heidän ihailijansa kuin heitä epäilyttävänä pitävä, vaikka toisaalta en ole heitä (siis sekä Mark että Roxanne) muutoin kovin paljoa somekanaviltaan seurannut, ja en siksi tiedä jokaista yksityiskohtaa myöten heidän käsityksiään maailmasta, politiikasta yms.

Mutta joka tapauksessa tässä havaitaan se, miten yllättävästikin voi menestys ja hedelmällinen toiminta mahdollistua, kun siinä on taustalla tarpeeksi hyvä / innostava idea, ja jaksaa yrittää sen kera aina vain ja uudestaan - siinä siis on mallia mm. aktivisteille ja maailmanparantajille kauttaaltaan!...

Toisaalta on tosi surullista, että tämänlainen(kin) maailmanparantaminen joutuu nyt länsirappiossa tulemaan korostuneesti ns. tavallisen kansan ja somen "syvien rivien" parista "epävirallisesti", kun valtiot ja viralliset vallat eivät rappiossaan ja agendasokeudessaan itse pysty enää mm. ruokahuoltoakaan kunnolla turvaamaan massoille!

Saturday, December 24, 2022

Joulun 2022 tunnelmia - Osa 2

Tässä on sitten lopuksi tämän Joulun toinen jatko-osa edelliselle valokuvalliselle joulutervehdykselleni, ja tämä kattaa tänään jouluaattona 24.12.2022 alkuiltapäivällä n. klo. 13:00 ja 14:00 välillä valokuvattuja maisemanäkymiä Hämeenlinnan keskustassa ja keskustan ympärillä.

Päätin jakaa tämän julkaisun valokuvat alla kahteen osioon, eli sarjaan A ja sarjaan B, missä ylinnä oleva (sarja A) käsittää viime vuoden kuvasarjoista poikkeavia uusia näkymiä 6 kuvan verran. Sitten alinna oleva (sarja B) sisältää täysin samat näkymät samassa järjestyksessä kuin viime vuoden vastaavassa joulutervehdysjulkaisussa, ja kuvia on siinä 7 kpl.

Päätin tehdä kuvasarjat näin, kun luontoäiti tarjoaa nyt huippuhienojen lumikuorrutteidensa ansiosta tällä alueella parasta "joulukoristeluaan" vuosikausiin juuri sopivasti eilisen lumipyryn ansiosta: eli alinna olevan kuvasarjan näkymiä voidaan hyvin verrata viime vuoden sää- ja lumitilanteisiin. Ylinnä oleva sarja puolestaan kertoo tämän hetken sää- ja lumitilanteista lisää muitakin asioita.

Viime vuonnahan joulukuun sää- ja lumiolosuhteet kuun alusta Jouluun saakka olivat hyvin erikoisia, kun silloin kuun alkupuolella oli koko silloisen talven ylivoimaisesti kireimmät pakkaset pitkäkestoisena hyvin kylmänä jaksona, mutta lähes ilman lunta pitkään. Vasta viimetingassa silloiseksi Jouluksi tuli kuitenkin vähäisehkö-kohtalainen pakkaslumipeite tekemään Etelä-Suomessa valkean joulun.

Tämän vuoden joulukuussa sää on ollut hyvin vaihtelevaa ja monimuotoista Etelä-Suomessa ja täällä Hämeenlinnan alueella: kuun alkupuoliskolla on ollut tähän mennessä talven kovimmat pakkaset, mitkä kiristyivät yhtenä yönä mm. täällä Hämeenlinnan seudulla -20 asteen paikkeille. 

Lisäksi kuun alkupuoliskolla tuli runsaasti lunta useista lumipyryistä ja yhdestä kunnon lumimyrskystäkin, jolloin kuun puolivälin paikkeille mennessä lumipeitteen paksuus huipentui Hämeenlinnankin seudulla jopa 30 - 40 cm:n nietossyvyyksiin.

Kuitenkin vielä lähempänä Joulua koettiin voimakas säänmuutos leutoon suojasäähän, joka sulatti etenkin kuun 20. - 23. päivinä vesisateissa ja +2 - +5 asteen lämpötiloissa Hämeenlinnankin alueilta paljon noita lumia pois; jopa n. puolet lumista suli.

Kuitenkin tosiaan jo mainitusti eilen 23.12. iltapäivällä ja alkuillalla sään muutos uudestaan kylmemmäksi (tavanomaisia -2 ja -10 asteen välisiä lämpötiloja nyt Jouluna) toi uutta lumipeitettä 10 - 15 cm tälle alueelle, ja näissä alla olevissa maisemakuvissa tämä viimehetken "talven ihmemaallistuminen" täsmällisen sopivasti Jouluksi näkyy eri aspekteineen hienosti.

Säätilanteista yleisemmin Suomen / Etelä-Suomen puitteissa näinä aikoina olen kirjoittanut tämän Sääennuste- ja luontoseurantaraportin päivityksessä, joten niistä ei tässä enempää.

Seuraavaksi kerron tämän hetken sää- ja luontotilanteista lisää kunkin kuvan yhteydessä alla; kuvien ottamisen tilanteessa lämpötila oli vain parisen astetta pakkasella ja taivaalla seilasi hajanaista kumpukerrospilvien lauttaa (stratocumulus) heikossa länsituulessa.


Joulun 2022 tunnelmakuvia: osa 2, sarja A >>











Paasikiventien sillan vieressä unkarinsyreeneitä (Syringa josikaea) sisältävän pensasryhmän päälle tullutta erityisen näyttävää lumikuorrutetta kuvattuna tänään 24.12.2022: eilisen lumisateen aikana pohjois-koillistuulelta suojassa olleilla paikoilla lumien kuorruttuminen oksistoihin oli tosiaan erityisen hyvää, kun runsain pyry sattui nollakelin aikana tarttuvana.











Näkymää koilliseen Hämeenlinnan keskustan Sibeliuksenpuistoon kuvattuna tänään 24.12.2022: alkuiltapäivän matala ja oranssinen auringonvalo loi tässä lumikuorrutetilanteessa myös erityisen hienoja valo-varjovaihteluita. Tuossa lähes kuvan keskellä etummaisena olevassa metsävaahterassa (Acer platanoides) näkyy vieläkin hieman lohkohedelmiään ennätysrunsaan hedelmäsatonsa jäljiltä.











Näkymää Saaristenkadun, kävelykatu "Reskan" ja Turuntien eteläisen haaran kulmauksessa olevalle ikivanhalle metsävaahteralle (Acer platanoideskuvattuna tänään 24.12.2022: verrantokuvana päätin lisätä tämän Joulun edellisen joulutervehdysosan mukaisesti tämän aivan saman näkymän kuin sielläkin on, niin voidaan verrata yö- ja päivänäkymiä samasta paikasta.











Näkymää Varikonniemelle kapean salmen ylitse koilliseen kuvattuna Arvi Kariston kadun ja Lukiokadun kulmauksesta tänään 24.12.2022: tämä Varikonniemen rantapuolisko oli eilen vallinneessa lumipyryssä suojassa pohjois-koillistuulelta, joten näihin puihin sekä kertyi että edelleen säilyi paljon lumikuorrutteita; mukana puustossa on mm. paljon koivuja (Betula sp.).











Näkymää Sairion rantaa kohti kuvattuna Aleksis Kiven puistosta pohjoiskoilliseen tänään 24.12.2022: edelliseen kuvaan nähden tässä on erittäin runsaasti lumeen kuorruttuneita puustoja auringon paisteessa, ja nähtynä kaukaa vastarannalta käsin; nuo Sairion rannan lehti- ja havupuustosta koostuvat metsät olivat myös eilisen lumipyrytilanteen aikana hyvin suojassa pohjois-koillistuulelta.











Näkymää kohti Kantolaa kuvattuna Vanajaveden ulapan yli Paasikiventien sillan läheltä eteläkaakkoon tänään 24.12.2022: edelliseen kuvaan verrattuna tässä on ensinnäkin auringonpaisteen esille nostamana hyvin esillä ko. järven jääpeitetilanteen luonnetta; tuo mosaiikkimainen muhkuraisuus kertoo mm. edeltäneiden suojasäävaiheiden sekä eilisen lumipyryn ja sään kylmenemisen aiheuttamista vaihtelevista jään sulamisen ja muodostumisen vaiheista - jääpeite on korkeintaan 10 - 20 cm vahvuista ja osin siis liian heikkoa kulkemiseen edelleen. 

Toisaalta taustan kaukana oleva lähes lumikuorruttamaton puusto kertoo sen rannan olleen eilen vallinneen lumipyryn aikana edelliseen kuvaan nähden päin vastoin ko. pohjois-koillistuulen piiskaamaa.


Joulun 2022 tunnelmakuvia: osa 2, sarja B >>


 


Näkymää Hämeenlinnan keskustan torilla kuvattuna 24.12.2022: puustojen hieno lumisuus tuli tänäänkin esille myös tällä torilla joulukuusi mukaan luettuna; ko. kuusen vieressä muuten joku pariskunta minut huomattuaan päättivät antaa minulle tähän valokuvaan romanttisen näytöksen spontaanisti. PS.: tänä talvena ko. torilla ei ole aikaisemmista muutamista vuosista poiketen ollenkaan tekojäärataa; syynä lienee energiakriisi, mutta sen varjoon voi toisaalta nyt piilottaa myös kaupungin talousongelmiakin...











Näkymää Hämeen linnalle Linnanpuiston eteläpäädystä kuvattuna 24.12.2022: näiden ko. hopeasalavien (Salix alba "Sibirica") suhteellinen lumettomuus muihin erittäin lumikuorruttuneisiin puihin verrattuna kertoi nyt yhtäältä siitä, että niiden oksistorakenne ei puolla kovin hyvin lumikertymien muodostumista, ja toisaalta se paljasti näiden puiden olleen myös ko. eiliselle pohjois-kollistuulelle alttiita.











Näkymää Hämeen linnalle pääkirjaston viereiseltä Vanajaveden rannalta kuvattuna 24.12.2022: tämän järven kohdan jääpeitteessä näkyy hieman tummempia vyöhykkeitä tuolla ulappa-alueella, joka kertoo niiden kohtien olleen eilen vielä hyvin ohutjäisiä ja vetisiä (osaksi sulia) ennen sitä lumipyryä ja sään kylmenemistä, joten ko. säänmuutoksen tultua ne kohdat ovat nyt heikompaa kohvajäätä pakastuneessa säässä.











Näkymää Vanajavedelle Paasikiventien eteläpuoliselta ranta-alueelta läheltä uimahallia ja kuvattuna 24.12.2022: tässäkin näkymässä tulee hyvin esille se, miten nämä etummaiset rauduskoivu (Betula pendula) keskellä ja tervaleppä (Alnus glutinosa) oikealla olivat eilisen pyryn aikaan suhteellisen hyvin tuulensuojassa saamassa lumikuorrutteita päällensä, mutta samalla kaukana vastarannalla tuulen pieksemät puustot ovat melko lumettomia.











Rantanäkymää Paasikiventien eteläreunalla kevyenliikenteen väylän varrelta kuvattuna 24.12.2022: edellisvuoden samaan näkymään verrattuna tässä havaitaan varmaankin parhaiten tämän vuoden Joulun paljon lumisemmat olosuhteet kuin viime vuoden Jouluna oli tilanne; tämä puistolehmuskujanne (Tilia X vulgaris) keräsi lumikuorrutteita hyvin, koska eilen vallinneessa pohjois-koillistuulessa tämä kaupungin ydinkeskustan eteläreuna oli sen verran tuulensuojainen paikka.











Näkymää Sibeliuksenpuistossa kohti Sibeliuksen patsasta ja Lyseo-rakennusta kuvattuna 24.12.2022: tässäkin kuvassa nähdään hienosti lumisuuden ero edellisvuoden samaan näkymään verrattuna; kyseiset metsävaahterat (Acer platanoides) ja tammet (Quercus robur) ovat nyt erityisen lumisia, kun edellisvuoden tilanteessa oksillaan oli vain hyvin vähän lunta.











Näkymää Ystävyydenpuistossa Hämeenlinnan keskustan itäreunalla Vanajaveden äärellä kuvattuna 24.12.2022: tämän alueen lumipeite (kuten kuvassa) koostuu karkeasti sanottuna edellisvuoden yhdenlaiseen pakkaslumipeitteeseen verrattuna jo kahdesta hyvin erilaisesta pääkerroksesta; eli nyt kuun alkupuolella sataneen runsaan ja sittemmin puoliksi sulaneen vanhan lumen kerroksesta sekä eilisestä uuden lumen päällimmäisestä kerroksesta. Yhteensä alueella on nyt noin 25 - 30 cm:n syvyiset hanget. Taustalla näkyy hyvin myös Varikonniemen puustossa lumisuuden erot tuulensuojaisuuden mukaan vaihdellen.