Monday, March 26, 2012

Epävakaista ja lännestä aluksi lämpöaallon yritystä; viikon lopulla takatalvista (Kolme päivitystä!)

Viljelysääennustetta luonnehtii tällä kertaa tämän viikon alkupuolella vielä viimeisen kerran lännestä yrittävä leutous, mutta sen jälkeen takatalven huomattava voimistuminen astuu kuvaan viikon lopulla -->

Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Länsi- ja Keski-Euroopassa vellonut korkeapaine on pitänyt siellä säätä tavanomaista paljon lämpimämpänä ja aurinkoisena. Sen vastapainona Länsi-Venäjällä on pysynyt itsepintaisesti ajankohtaan nähden talvinen ilmamassa, missä päivälläkin on oltu laajasti pakkasella sekä yöaikaan jopa kireissä pakkaslukemissa etenkin pohjoisessa. Näiden sää-ääripäiden väleillä Suomi ja etelämpänä Baltia-Ukraina -tasa ovat olleet eräänlaisessa välitilassa, jossa vuorotellen kummastakin ilmamassasta matalapaineiden luoteesta kaakkoon suuntautuneiden liikkeiden mukaan on tullut maistiaisia.

Tämä asetelma jatkuu tällä viikolla vielä ke tienoille saakka, missä vielä yksi Norjanmereltä kaakkoon suuntaava matalapaine tuo tänään Suomeen lännestä leutoa annosta ja huomenna ti pohjoisesta kylmän annoksen. Sitten toisen leudon annoksen pyrittyä lännestä tapahtuu dramaattinen muutos takatalven suuntaan jopa koko Euroopan mittakaavassa, jonka aiheuttaa tuon Länsi- ja Keski-Euroopan korkeapaineen vetäytyminen Atlantille. Se sallii Jäämeren - Norjanmeren suunnasta Skandinavian ja Suomen sekä Länsi-Venäjän päälle voimistuvan ja laajenevan matalapaineen, joka alkaa kierrättää länsipuolellaan kylmää ilmaa pohjoisesta lopulta jopa Länsi-Eurooppaa ja osittain Välimeren itäosiakin myöten; Britannia ja Ranska jäänevät vähimmille kylmyyksille lännessä.

Näin ollen Länsi- ja Keski-Euroopan lämpöaalto päättyy viikon lopulla ja sään epävakaistuessa kuurosateiseksi ja tuulisemmaksi etenkin idässä, voivat hallat ja yöpakkaset iskeä paikoin tuhoisastikin monin paikoin, mikäli selkeä ja heikkotuulinen tilanne sattuu kohdalle silloin. Ennen kylmenemistä kasvuhan pääsee vielä etenemään Saksan - Puolan tasalla isolle hiirenkorvalle ja Ranskan - Etelä-Britannian tasalla ollaan paikoin puolilehdessä. Etelä-Ruotsissa ja -Norjassa on myös jo alkanutta hiirenkorvakehitystä.

Skandinaviassa ja Suomessa sekä osin Itä-Euroopassa lähes Mustanmeren luoteis-pohjoispuolia myöten talvinen sää voimistaa otettaan lumisateina ja päivälämpötilojen jäädessä entistä laajemmin vain nollan tienoille - Lapissa ja Vienanmeren itäpuolella selvästi pakkasellekin. Toisaalta Länsi-Venäjän talvi-ilmamassa kaventuu idästä - kaakosta käsin, kun Kaspianmeren suunnasta mahdollistuu kevättä edistäviä etelä-lounaistuulia sinne. Aivan viikon lopussa - viikonvaihteessa on merkkejä siitä, että tuo korkeapaine alkaisi uudestaan siirtyä idemmäksi hellittäen takatalven otetta Euroopassa ja lähes kesälämmön palatessa etenkin Britannian - Ranskan tienoille...

Päivitys 27.3.2012 klo. 17:00 vihreällä: Merkittäviä muutoksia ei ole juuri tullut laajassa skaalassa, mutta viikonloppuna pe - su Norjanmereltä kaakkoon suuntautuisi erittäin rajuksi voimistuva matalapaine, mikä toisi osaan Skandinaviaa ja Etelä-Suomeen - Baltiaan jopa pahan lumimyrskyn. Keski- ja Itä-Eurooppa saisivat tästä samalla pohjoisesta viikon voimakkaimman annoksen kylmää... Päivitys 29.3.2012 klo. 17:30 punaisella: Laajassa mittakaavassa ei edelleenkään ole tullut merkittäviä muutoksia, mutta Skandinavian - Suomen osalta muutoksena on pe - la aikaisemmin lumimyrskyisältä vaikuttaneen matalapaineen keskuksen jääminen jopa lähes kokonaankin muodostumatta; tällä erää näyttää siltä, laaja matalapaine velloo vain hajanaisine ja vähäisine osakeskuksineen Suomen kaakkoispuolipainotteisesti Länsi-Venäjän ja Pohjois-Euroopan yllä tuottaen takatalvea.

Sääennuste Etelä-Suomeen: Tänään maanantaina on siis uusi matalapaine siirtymässä Norjanmereltä kaakkoon edellisen la - su matalapaineen reittiä vähän idempänä, missä heikenneiden pohjoistuulien ja selkeän pakkasyön jälkeen (pakkasta -5 asteen molemmin puolin; kylmintä sisämaassa ja idässä) lämpimän rintaman kerrospilvisyyttä on tullut länsiluoteesta ja länsituulet ovat voimistumassa. Päivälämpötila on kohoamassa lännessä vähän +5 asteen yläpuolelle, mutta pysyy idässä +1 ja +5 asteen välillä. Illalla matalapaineen ylityksen mukana voimakkaiden tuulten (Idässä heikkoa suunnaltaan vaihtelevaa tuulta matalapaineen keskuksen reitillä) alkaessa kääntyä pohjoiseen toinen okludoituva rintama tuo luoteesta sateita, jotka tulevat lännessä enimmäkseen vetenä ja vähäisinä sekä idässä myös lumena ja runsaampina. Lämpötila sijoittuu nollan vaiheille; idässä kylmintä.

Tiistaina tuo matalapaine poistuu aamulla Suomen etelä-kaakkoispuolelle, jolloin yöllä vielä tulevat vesi- ja lumisateiden rippeet poistuvat lännestä ja sää poutaantuu sekä selkenee osittain ainakin lännessä pohjoistuulten heiketessä iltapäivän mittaan; itään voi jäädä lumi-räntäsateita pidemmäksi aikaa. Yölämpötila pysyy sateiden ja tuulten takia nollan tienoilla - lännessä pari astetta plussalla ja päivälämpötila nousee lännessä taas reilummin +5 asteen yläpuolelle (Ahvenanmaalla taas mahdollisuus +10 asteen ylitykseen), mutta idässä jäätäneen edelleen vain +1 ja +5 asteen välille. Illalla lännestä työntyvä heikko korkeapaineen selänne pitää (Idässä muuttaa) sään vähäpilvisenä ja heikkotuulisena, jolloin sää pakastuu laajasti ja etenkin idässä useammankin asteen verran, jos siellä selkenee riittävästi. Päivitys 27.3.2012 klo. 17:00 vihreällä: Tänään ti ennusteeseen on tullut seuraavia muutoksia; heikkoja vesikuuroja (Idässä räntää) on tullut odotettua lännempänä ja lännessä päivälämpötilat ovat nousseet +10 asteen tienoille Ahvenanmaan lisäksi myös Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Yö oli lännessä hyvin leuto ja monin paikoin myös yöllä oli yli +5 astetta lämmintä. Illalla lännestä pyrkivä uusi annos leutoa ilmamassaa on aikaisemmassa aikataulussa; länsiluoteinen tuuli voimistuu jo illalla lyhyen tyynen vaiheen jälkeen lännestä käsin ja kerrospilvisyyttä saapuu. Rintamasateet jäävät kuitenkin enimmäkseen Pohjois- ja Keski-Suomeen.

Keskiviikkona toinen annos leutoa ilmamassaa alkaa jo alkuyöllä - edellisillan puolelta työntyä länsiluoteesta maahamme, kun matalapaine alkaa voimistumaan Norjanmerellä - Jäämerellä; länsituulet voimistuvat ja runsasta pilvilauttaa
saapuu heikkojen sateiden kera. Illalla lännestä voi tulla voimistuva matalapaineen osakeskus suoraan päälle ehkä runsainekin rintamasateineen (vesi- ja räntäsateita), jonka jälkeen tuulet kääntyvät luoteeseen - pohjoiseen tuoden kylmempää ilmaa. Yölämpötila lähtee nousuun nollan yläpuolelle jo lännessä, mutta idässä voidaan mittailla vielä sisämaassa -5 astetta kylmempiäkin lukemia. Päivälämpötila ollee lännessä taaskin vähän yli +5 astetta, mutta muutoin +1 ja +5 asteen välillä. Illalla pysytään nollassa - lännessä parisen astetta plussalla. Päivitys 27.3.2012 klo. 17:00 vihreällä: Tässä vaiheessa leuto länsiluoteinen virtaus pääsee kattamaan jo yöstä alkaen myös itäosia niin, että runsaahkossa vaihtelevassa pilvisyydessä yölläkin on pääasiassa plussaa +1 ja +5 asteen välillä. Pilvipoudassa päivälämpötilat voivat nousta myös itäosissa yli +5 asteen ja noin - reilun +10 asteen lukemia saavutettaneen lännessä eniten tähän mennessä kevättä. Illalla tuo uusi matalapaineen osakeskus liikkuisi eteläisempää reittiä, jolloin vesisateiden riski olisi vähäisempi. Päivitys 29.3.2012 klo. 17:30 punaisella: Ennuste piti lähes täysin paikkaansa; päivälämpötiloissa länsiosissa tosin lounaisosaa illalla vesisateistaneen sadealueen pilvisyys esti +10 asteen ylitykset, mutta idässä oli yli +5 astetta.

Torstaina tuon uuden matalapaineen osakeskuksen saapumisen myötä matalapaineen painopiste voimistuisi Suomen kaakkois-itäpuolella voimakkaasti, joka tietää kylmien pohjoistuulien vahvistumista. Matalapaine pitää sään runsaspilvisenä ja sateisena (Yhä lumisempia sateita kaikkialla sään kylmetessä) pohjoistuulten voimakkuuden riippuessa ko. matalapaineen tarkasta sijainnista ja muodosta. Yölämpötila on nollan tienoilla - lännessä vähän sen yli ja päivälämpötila nousee siitä vain asteen parin verran. Illalla pakastuu lähes koko alueella. Päivitys 27.3.2012 klo. 17:00 vihreällä: Tähän ennusteeseen ei ole odotettavissa juurikaan muutoksia; pohjoiseen kääntyvät tuulet tosin pysynevät heikkoina ja päivälämpötila noussee lounaassa vielä +5 asteen vaiheille, jolloin kuurosateet ovat vielä vetisiä. Muualla sateiden lumisuus on lisääntynyttä. Päivitys 29.3.2012 klo. 17:30 punaisella: Tänään to tuo viimeisin päivitys on pitämässä varsin hyvin paikkaansa; pohjoistuulet ovat olleet heikkoja, vähäisiä vesi- ja räntäkuuroja on tullut ja päivälämpötiloissa +5 astetta on ylittynyt vielä Etelä-Suomessa.

Perjantaista lähtien hyvin laajaksi voimistuva matalapaineen alue jäänee vellomaan keskusalueeltaan Etelä-Suomen päälle itäpainotteisesti. Tilanteessa voi elää kaksikin matalapaineen osakeskusta, mutta niiden sijainti ja liike ovat vielä epäselviä --> Tiedossa on kuitenkin sateisen epävakaista ja ajoittain tuulistakin takatalvisäätä, missä lunta voi tulla parin päivän aikana runsaastikin ja lämpötilat pysyvät päivälläkin vain nollan paikkeilla sekä öisin pakkasella vähäpilvisten tilanteiden jopa -5 ja -10 asteen välille saakka. Tarkennusta viikonlopun takatalven luonteeseen tulee myöhemmin.

Päivitys 27.3.2012 klo. 17:00 vihreällä: Viikonlopun säät pe alkaen näyttävät nyt seuraavalta; Aluksi perjantaina tarkastelualue jäisi kaakkoon etääntyvän ja Norjanmerellä nopeasti voimistuvan uuden matalapaineen väliselle heikkotuuliselle solan alueelle, missä olisi runsasta vaihtelevaa pilvisyyttä yölämpötilan ollessa nollassa - vähän pakkasella (etenkin sisämaassa ja idässä). Pe loppupäivän aikana tuo uusi matalapaine alkanee siirtyä luoteesta päälle ja sen ensimmäiset sateet saapunevat viimeistään illalla melko lumisina n. nollakelissä. Päivälämpötila on +1 ja +5 asteen välillä.

Tuo uusi matalapaine onkin näillä näkymin erikoisen mielenkiintoinen, sillä ennustemalleissa siitä on väläytelty jopa hurjan myrskyisäksi voimistuvaa liikkuessaan keskukseltaan lauantain aikana Etelä-Suomen yllä - lähellä kaakkoon --> Kylmän ilmamassan tilanteessa tämä voisi tuoda lauantaina jopa hurjan lumimyrskyn Etelä-Suomeen lämpötilojen ollessa nollan vaiheilla (Tämän tilanteen kehittymistä on tarkkailtava lisää myöhemmin)! Sunnuntaina olisi vuorossa tuon matalapaineen etääntyminen kaakkoon hyvin kylmässä pohjoisviimassa ja vähitellen poutaantuvassa säässä...

Päivitys 29.3.2012 klo. 17:30 punaisella: Pe - la ajan lumimyrskyisäksi uumoiltu matalapaineen keskus jää siis tulematta, mutta pe - la ajan säätä hallitsee edelleen kaakkoispuolisesti keskukseltaan vellova laaja matalapaine: Kylmät tuulet käyvät vaihtelevasti idän ja pohjoisen väliltä, pilvisyys pysyy vaihtelevan runsaana ja kuurottaisia sateita tulee päivittäin; su kohti yhä lumisempina, mutta toisaalta su voi poutaantua. Lämpötilat laskevat su kohti niin, että päivälämpötilatkin alkavat jäädä vain nollaan tai vähän jopa pakkaselle. Yöpakkaset eivät ole aluksi muutamia asteita kovempia runsaan pilvisyyden ansiosta, mutta sään seljetessä voi pakkanen kiristyä sisämaassa lähelle -10 astettakin. Poikkeuksellisesti saatan vielä kolmannenkin kerran päivittää näitä pe - su ajan säätietoja tarkemmiksi...

Päivitys 31.3.2012 klo. 21:30 kursivoidulla punaisella: Pe - la ajaksi saapui sittenkin jonkin verran lumisateita, kun viime yönä ja tänä aamuna Hämeeseen - Varsinais-Suomeen - Satakuntaan satoi enimmillään n. 5 cm lunta. Luoteesta käsin Suomen lounaiskolkkaa viistäen siirtyi kuin siirtyikin jonkinmoinen matalapaineen keskus ja se on tämän la päivän aikana etääntynyt jo eteläpuolellamme; alkupäivän lumisateet ja lumikuurot ovat väistyneet ja sää on seljennyt koillistuulten tyyntyessä enteillen erittäin kylmää yötä. La - su yö onkin myös Etelä-Suomessa ajankohtaan nähden erittäin kylmä; sisämaassa pakkasta jopa -10 ja -18 asteen välillä ja etelärannikollakin ainakin -5 ja -10 asteen välillä. Su päivällä uusi vähäinen matalapaineen keskus tulee luoteesta voimistuvana, joka runsastuttaa pilvisyyttä ja etenkin lännessä - etelässä voidaan saada taas lumisateita muutamiakin senttejä illan mittaan. Tuulet ovat suunnaltaan vaihtelevia. Päivälämpötila jää nollan tienoille. Tuo uusi matalapaine näyttäisi jäävän voimistuneena Etelä-Suomen liepeille maanantaiksi aiheuttaen edelleen lumisateita ja pohjois-itätuulet voimistuvat matalapaineen jälkipuolella; tämän ansiosta yöpakkaset eivät ole su - ma yönä la - su yön tapaan kireitä, mutta päivälämpötila jää ma yhä vain nollan tienoille hyvin kylmän ilmamassan saapuessa edelleen pohjoisesta Skandinaviaan ja Suomeen sekä Eurooppaankin laajasti. Tästä lisää maanantaina ja takatalven uhkaavasta pitkittymisestä Etelä-Suomessa ainakin muutaman päivän ajaksi...

Viikon sään vaikutuksista luontoon: Viime aikoina Etelä-Suomen lumipeitteeseen on muodostunut erikoisen voimakas länsi-itäkontrasti lännessä vaikuttaneiden itää selvästi leudompien säiden
takia; lännessä (Ahvenanmaa, Varsinais-Suomi ja Satakunta) on jo monin paikoin lumetonta - lähes lumetonta aukeilla alueilla, mutta jyrkkärajaisesti Porin pohjoispuolelta pääkaupunkiseudulle ulottuvan vaihettumisvyöhykkeen itäpuolella on lumipeitteeksi jäänyt yhä laajasti yli 25 cm syvyisiä hankia ja pälvimistä on siellä vain etelärinteillä, -luiskilla ja -seinustoilla. Keskiviikkoon saakka sulamista tapahtuu vielä melko hyvin etenkin juuri lännessä jyrkentäen vielä vähän lisää tuota itä vs. länsi -lumipeite-eroa, mutta viikon lopulla takatalvi lähes keskeyttää sulamisen ja lisäksi uutta luntakin voi tulla monin paikoin useitakin senttejä. Uuden lumen ajoittumisesta ja tarkemmasta määrästä on kuitenkin vielä epäselvyyttä. Toisaalta idässä voi jo ensi yönä tulla paikoin useita senttejä uutta lunta. Päivitys 29.3.2012 klo. 17:30 punaisella: Lumipeite on sulanut lähes kokonaan pois Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Ahvenanmaa (lounaissaaristo) on ollut lumeton jo pitkään. Uusimaa, Kantahäme ja Pirkanmaa -vyöhyke on sulanut aukeilta jo peltojen kynnösten selvään esilletuloon; paikoin jopa yli puoleksi paljaaksi. Kuitenkin suunnilleen Tampere - Hämeenlinna - Porvoo -tasan itäpuolella on yhä laajasti yli 25 cm paksut aukeillakin pälveilemättömät hanget. Jatkossa uutta lunta ei siis tule korkeintaan paria senttiä enempää, mutta toisaalta sulaminen on lähes kokonaan pysähtymässä. Routaa on siis ollut hyvin vähän talven lumien alla ja ne ovatkin sulaneet pois noin samalla kertaa lumien kanssa. Viikonlopusta alkavat yöpakkaset voivat jäädyttää maata muutamia senttejä uudestaan etenkin lumesta paljastuneilla kohdilla.

Järvien jäät ovat heikentyneet etenkin lännessä jo kulkukelvottomiksi, vaikka edelleen on jopa 20 - 40 sentin paksuisiakin jäitä. Virtapaikoilla on kuitenkin
jo avautunut paljon sulia alueita etenkin juuri lännessä. Etelä-Suomen merialueillakin jäät ovat haurastuneet jo etenkin lännessä kulkukelvottomiksi ja jäätä on enää vain rannikolla, saaristossa ja sisälahdissa sekä Suomenlahden osalta ulapalla enää vain itäisimmässä kolkassa. Viikonlopun takatalvi voi vahvistaa jäitä yöpakkasineen vähän, mutta toisaalta jään päälle satava uusi mahdollinen paksukin lumi kumoaa sitä vaikutusta. Joissa on lännessä noussut jonkin verran sulamistulvia, mutta viikon lopulla takatalvi vähentää tulvimista. Päivitys 29.3.2012 klo. 17:30 punaisella: Viikonlopun yöpakkaset voivat lisätä vanhojen jäiden lähellä sulakohtiin uutta jäätä ja vahvistaa vanhoja, mutta toisaalta keskipäivän - iltapäivän auringonsäteily lämmittää jo väkisinkin sulaneita vesiäkin hieman.

Kasvillisuuden kevätherääminen on edennyt leppien (Alnus sp.) ja pähkinäpensaan (Corylus avellana) kukintaan lounaissaaristossa
jo lähes täyteen vaiheeseen sekä Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja etelärannikolla alkuun lämpimillä paikoilla. Nämä kukinnat eivät kuitenkaan ehdi juurikaan edetä ennen viikon lopun takatalvista kehityskeskeytystä. Etenkin lännen lumesta paljastuneilla lämpimillä paikoilla on jo kehittynyt selvää sipulikasvien kasvua sekä mm. lumikellojen (Galanthus nivalis) ja leskenlehtien (Tussilago farfara) osalta kukintaakin, mutta sekin kehitys on tekemässä paussia viikon lopulla. Päivitys 29.3.2012 klo. 17:30 punaisella: Ei muutoksia.

Näin ollen kevään edistyminen on jäämässä jumiin lännessäkin joksikin aikaa... Sen mukaan itäisimmissä Etelä-Suomen osissa ei vieläkään varmistu termisen kevään alkaminen ja lännempänä sen jo alettua viikon lopulla voidaan sanan mukaisesti puhua puhtaasta takatalvesta.

Näissä sääennusteissani käytän lähteinä mm. näitä: Iltalehden ilmanpaineanimaatio Euroopasta, Weatheronline -sivuston Expert Charts -osio ja Wetter3.de -sivuston animation -osio.

Aki Airomaan vetoomus tutkivan journalismin puolesta transatlanttisen taloususkonnon kyseenalaistukseni kera

Tämän viikon LaRouche -teesien promotoimiseni oheen on syytä laittaa myös muiden näkemyksiä tästä länsimaiden kriisistä, mihin tarkoitukseen löytyikin sopivasti tällä kertaa Aki Airomaan erinomainen vetoomus tutkivan journalismin puolesta, joka sisältää toki paljolti myös samaa havaintoa länsimaiden taloususkonnollisesta yhteiskuntarappiosta kuin mitä LaRouche -liikekin tuo esille.

Otan tämän vetoomuskirjoituksensa hänen blogistaan käsittelyyn poimimalla siitä lainauksia ja kommentoimalla omien näkemysteni pohjalta kutakin sisältöä. Aki Airomaa on tunnettu ahkerana vaihtoehtoisten talousjärjestelmien promotoijana ja ns. Turun Aikapankin ylläpitäjänä, kuten hän profiilitekstissään mainitsee. Pidemmittä alustuksitta asiaan:

Vetoomus tutkivan journalismin puolesta - Aki Airomaa: Lainauksia omilla kommenteillani --->

"Olemme jo pitkään olleet huolissamme tutkivan journalismin tilasta Suomessa. Esimerkiksi Tanskassa tutkivan journalismin määrärahat ovat kymmenkertaiset Suomeen verrattuna. Etenkin talousuutisemme ovat vain finanssisektorin tiedotteita, jotka on käännetty suomeksi ja painettu ulos." ---> Tässä kuvastuukin hyvin transatlanttisen eliitin taloususkonnon luonne ja sen mukaisten sisältöjen promotoiminen valtamediassa kyseenalaistamatta sitä; finanssisektorin eli ko. globalistieliitin hallinnoiman rahatalouden tyrannia ja diktatuuri on valjastettu kansantalouksien ja niitä ylläpitävän fyysisen ekonomian alasajoon parasiittisesti ja imperiaalisesti, jonka kyseenalaistamiseen ei siis ole olemassa toistaiseksi osaavaa ja rohkeaa journalistiaineista Suomen(kaan) valtamediassa - Paitsi ainakin Jan Hurri tulee mieleeni.

"Olemme itse kansalaisina alkaneet myös tutkimaan asioita jotka koskevat maailmantaloutta ja politiikkaa. Uutisointia on paljon mutta tieto pirstaleista. Olimme myönteisesti yllättyneitä Yle:n Ulkolinjan Velkataakka ohjelmasta 01.02.2012 jossa kerrottiin yhden ohjelman aikana miten kokonaisia valtioita:

1. Ensin velkaannutetaan tarkoituksella siihen pisteeseen saakka että velka käy kestämättömäksi.

2. Seuraavaksi kun ko. valtio tarvitsee lisää “tukea” eli korollista lainaa reunaehdoiksi asetetaan taloudellisia ja poliittisia vaatimuksia, jotka hyödyttävät ainoastaan lainanantajaa." ---> Nämä lainanantajat ovatkin juuri ko. eliittikartellin eli Brittiläisen imperiumin pankkiireita palvelemassa transatlanttisen monarkian, siionismin ja sanalla sanoen oligarkkiseen periaatteeseen pohjaavan taloususkonnon intressejä kaiken muun kustannuksella, koska heidän tällaisen parasiittisen imperiaalisysteeminsä ylläpito vaatii koko ajan kasvavia plutokraattisia, kleptokraattisia ja neofeodaalistavia menetelmiä ko. rahatalouden irrotessa omassa sisäisessä prosessissaan yhä enemmän reaalitaloudesta (fyysisen ekonomian ja kokonaisten kansantalouksien toiminnoista) omaksi erilliseksi uskonnolliseksi tyranniaksi.

Siksi sen sisältönsä säilyttämisessä sen omat lait ottavat itsevaltiutta suhteessa muuhun sitä totaalisemmin ja mielivaltaisemmin, mitä enemmän se fanatisoituu yrittäessään ylläpitää omaa velkapyramidillista ja resursseja haaskaavaa mahdottomuuttaan. Kyseessä siinä on siis kaikkien aikojen noidankehä, jonka murtamiseen tarvitaan mm. juuri riittävän valveutunutta ja rohkeaa journalismia myös valtamediassa. Suomessa siitä on huutava pula ja se pula ilmenee myös koulutusjärjestelmässä ja poliittisyhteiskunnallisessa julkisessa keskustelussa - yleisessä mielipiteessäkin.


"Tästä on seurannut lukemattomille maille mm. Argentiinalle, Panamalle, Jamaikalle, Kongolle, Ecuadorille, Meksikolle ja käytännössä KAIKILLE nk. kolmannen maailman maille tarpeetonta köyhyyttä, nälänhätää ja kuolemaa. Ja vain siksi, että länsimaiden taloudellinen ja poliittinen asema vahvistuisi eivätkä nämä maat pääsisi kehittymään, jotta länsimaalaisille yrityksille riittäisi kirjaimellisesti edullista orjatyövoimaa sekä raaka-aineita." ---> Länsimaalaisille yrityksille tällaisesta koituva "edullinen" orjatyövoima sekä raaka-ainevaranto on hyvä symboli ko. globalistikartellin rahataloudellisen taloususkonnon harjoittamalle fyysisen ekonomian alistamiselle. Se on lisäksi osoitus ko. maailmankuvavääristymän itsetuhoisesta seinähulluudesta; se vaatii kasvavassa määrin resurssien tuhlaamista omien uskonnollisten dogmiensa pätevöittämiseksi eli muka konkreettiseksi "talouskasvuksi", vaikka se juuri tuhoaa sen takia itseltäänkin pohjan olla olemassa alistamalla fyysisen ekonomian toiminnat neofeodaalisten menetelmien rapauttavaan perikatoikeeseen.

Sen sijaan aito talouskasvu pohjaakin juuri päin vastoin fyysisen ekonomian ylläpitoon ja parantamiseen rahatalouden ollessa velkaviljelyllisen parasiittirakenteen sijaan julkista luottoa kansantalouden toimintojen ja kansallisvaltioperiaatteiden hyväksi.

Transatlanttisen eliittipiirin promotoimat malthusilaiset ja viherfasistiset yhteiskuntien reduktionismia ja nollakasvua tähdentävät ihmisevoluution vastaiset teesit perustellaankin ko. rahatalouden imperialismin muka edistämiseksi juuri niin, että ko. kolmannen maailman maille tarpeetonta köyhyyttä, nälänhätää ja kuolemaa koituisi muka juuri siitä, että muka "luonnon resurssit ovat lopussa" ja siksi muka "yhteiskuntia pitää ajaa alas neofeodalismiin" ja muka "väestöä on aivan liikaa ja sitä pitää vähentää". Ko. parasiittinen imperiaalirakenne siis alistaa fyysisen ekonomian ja kansantalouden rappioon, mutta väittää sen johtuvan vain ulkopuolisista luonnonolosuhteista ja alistamansa väestön ominaisuuksista.

Tämä on klassinen esimerkki psykopaattisen ja narsistisen toimijan itsepetoksesta sälyttää kaikki itse tekemänsä syyt itsensä ulkopuolelle ja muka ulkopuolisten aiheuttamiksi. Tämä siis ilmenee myös kollektiivisella tasolla, missä ryhmäpsykologia on taantunut joukkopsykopatiaan ja -narsismiin. Sellaiselle räjähdysmäistä kasvupotentiaalia tarjoaa juurikin transatlanttisen eliitin taloususkonnolliset rakenteet ja sisällöt.

Tällainen vääristelyvyyhti on ollut valitettavasti lumoavan tehokas aivopesumenetelmä yhteiskuntiemme tieteen ja kulttuurin alasajossa, mikä hämärtää pois mielestämme juuri sen seikan, että nuo kolmannenkin maailman ongelmat pohjaavat erittäin tähdellisesti väärään talousjärjestelmään eikä niinkään paljon luonnonolosuhteiden riittämättömään pohjaan tai väestön liikakasvuun. Toki luonnon hyväksikäyttö ekosysteemejä rapauttavasti on lisääntynyt ja tuottanut paradoksaalisesti tuota luonnonpohjan riittämättömyyttäkin, mutta ei yhtään yllättävästi juuri ko. eliitti-imperialismin takia hyvin tähdellisesti.

Tietysti eliitin rahataloudellisen taloususkonnon näkökulmasta tällaisten vääristelyjen halutaan toteutuvan oman imperialisminsa promotoimisalustana, kun se tarjoaa työkaluja alistamiseen, eugeniikkaan ja väestönkontrolliin. Sellainen puolestaan tukee taloususkonnollisen pluto- ja kleptokratian toteutumista monetaristisen rahatalouden ongelmien käsittelyssä.

Tällä ei siis kuitenkaan ole mitään tekemistä ihmiskunnan eikä siis luonnonkaan parantamisen kanssa, vaan se on kohdistetun tarkoituksella vain itsekästä tuhontaa ja pahuutta, joiden sijalle on jo olemassa hyvin perustellut fyysisen ekonomian kehittämiseen ja ihmismielen antientrooppisten luovuuspotentiaalien periaatteisiin pohjaavat yhteiskunta- ja talousmallit, kuten esim. juuri LaRouche -liike osoittaa.

"Mistä voimme olla varmoja ettei tämä sama taloudellinen ja poliittinen sodankäynti ole rantautunut Eurooppaan? Esimerkiksi Kreikkaa olivat etunenässä velkaannuttamassa ranskalaiset ja saksalaiset pankit. Lainojen reunaehtoina oli asekauppoja molempiin maihin. Lisäksi on huomattava että M1 Abrams panssarivaunut sisältävät yhdysvaltalaista tekniikkaa, joten Kreikan kriisistä hyötyvät myös Yhdysvaltojen sotateollisuus." ---> Tässä on huomattava se, että ko. ranskalaiset ja saksalaiset pankit ovat osa transatlanttisen eliittikartellin imperiaalista kokonaissysteemiä, jonka pankkiirillinen keskuspaikka on Lontoon city ja ideologisia sisältöjä sille löytyy lisäksi Euroopan monarkioiden perinteistä ja etenkin Israeliin pesiytyneestä siionismista.

Voidaan todeta, että kaikki muu (Kuten Yhdysvaltain sotateollisuus) on ko. eliitin tarkoitusperien mukaan alisteista tälle ns. Brittiläiselle imperiumille; toisella tavalla ilmaistuna siis ko. eliitin taloususkonnollisen rahatalouden ja oligarkkiseen periaatteeseen pohjaavan maailmankuvan käytäntöön luonnottomasti pakottamista tyrannisin ja moraalittomin menetelmin.

"Kreikasta on löytynyt öljyä, uraania ja kultaa. RT:n uutisoinnin mukaan saksalaiset pankit eivät olisi selvinneet ilman kreikan “kriisiä” . Timo Soinin mukaan Kreikan lainoittaminen on myös ollut laitonta.

Samaan aikaan kuulemme uutisista, kuinka poliittiset “kiristykset” lisälainalla reunaehtoineen ovat tämän em. mekanismin mukaisesti alkaneet jo Kreikkaa kohtaan, kuten vuosia sitten jo Islannissa. Ulkolinjan Velkataakka dokumentissa esiintyvä amerikkalainen ekonomisti John Perkins oli myös haastateltavana Islannin kansallisella RUV televisiokanavalla." ---> Kreikka on siis EU:n piirissä parhaillaan tärkein koelaboratorio siinä, kuinka transatlanttinen eliittikartelli haluaa alistaa kansallisvaltiot humaanisine sisältöineen oman imperiaalisen taloususkontosysteeminsä piiriin jopa hinnalla millä hyvänsä. Siksi heidän kätyriensä ja hyväuskoisten hölmöjensä kautta hallinnoimassa Suomenkin valtamediassa kuulemme vain propagandistisia rahatalouden pohjalta nousevia pseudoselityksiä kaikelle talouskriisille ja -agendalle.

Ko. euro-kriisissä olisi muka kyseessä "velkakriisin patoaminen uusilla finanssikikoilla", kuten kriisirahastoilla (Lisää monetaristista velkaviljelyä), tukipaketeilla (Lisää monetaristista velkaviljelyä), vakuuksilla (Lisää monetaristista velkaviljelyä), ERVV:n kaltaisilla "vakausvälineillä" (Lisää monetaristista velkaviljelyä) sekä niitä varten leikkauslistojen, veronkorotusten, työurien pidentämisten, politiikan ja keskustelun taloususkonnollisen ideologisoimisen mukaiset alistamistoimet eli neofeodaalistaminen ko. haitallisen ja omaan mahdottomuuteensa kaatuvan rahatalouden muka säilyttämiseksi ja pönkittämiseksi.

Ja nimittäinkin juuri sen sijaan, että esille tuotaisiin moista kyseenalaistavasti ko. rahatalouden erittäin haitallinen parasiittinen imperialismi ja parantavina teeseinä sen tilalle mm. juuri rahatalouden irrottaminen oligarkkisesta periaatteesta julkisen talouden ja valtion käyttöpiiriin Glass-Steagall -periaatteen mukaan fyysistä ekonomiaa ylläpitämään ja parantamaan suvereenien ja yhteistyökykyisten kansantalouksien hyväksi.

Suomessa tämä mediavääristymä on länsimaiden ehkäpä jopa pahinta orwellilaista laatua näitä eliittiteesejä promotoivan Kokoomuksen ja yhteistyökätyrinä toimivan SDP:n ollessa niin totaalisesti poliittisen elämämme vallan kahvassa. Lisäksi Vihreät on luettava tähän kätyriarmeijaan, koska he promotoivat niin paljon em. malthusilaisia ja viherfasistisia epäyhteiskuntamalleja näiden eliittifantasioiden hyväksi ja meidän kansalaisten kustannuksella tällaisen virheellisesti muotoutuneen ympäristöaktivisminsa puitteista.

"Koko pankkijärjestelmämme ja ne mekaniikat, joilla rahaa ympäri maailman luodaan on suunniteltu niin, että jatkuva velkaantuminen on pakollista ja ylipäätään mahdollistaa tämän kaltaisen valtioiden ja jopa kokonaisten unionien manipuloinnin. Nämä instrumentit on myös ajettu kaikkiin näihin maihin epädemokraattisesti, moraalittomasti ja tuomatta julki niiden todellisia seurannaisvaikutuksia sekä valtarakenteiden muutoksia." ---> Tämän pahuusvyyhdin julkistamattomuus eli oikeammin sensuuri sen ongelmaluonteesta osoittaa juuri sen, kuinka myös valtamedia, koulutusjärjestelmä ja siinä yleisen mielipiteen saastuminen ko. oligarkkimaailmankuvien ja sen seurannaisvaikutusten (kulttuurin ja tieteen rapautuminen) mukaiseksi vääristyneeksi ajatustenvaihtofoorumiksi on onnistuttu valjastamaan myös tarkoituksellisin aivopesu- ja ehdollistamismenetelmin osaksi näitä elitiin imperiaalisten taloususkontofantasioiden toteuttamista lopulta jopa sivilisaation tuhoamisen kustannuksella.

"Nykyjärjestelmässä valtioilla, yrityksillä ja yksityishenkilöillä ei ole mitään muita vaihtoehtoja kuin ottaa lisää velkaa. Vika on rakenteellinen. Jotkin maat pystyvät pitämään velan alhaalla kuten Ruotsi, mutta toisen kustannuksella." ---> Oligarkkiseen periaatteeseen ja sen taustana vellovaan taloususkontoon kuuluu juuri se, että ko. velkapyramidillista rahaa hallinnoivat ko. yksityiset eliittitahot muka omaavat yksinoikeuden saattaa maailma ko. rakenteellisen vian hegemoniaan. Sitä he perustelevat itsepetoksellisen filosofisesti ja hyvää uskovasti niin, että heidän mukaansa maailma olisi jo muka valmis ja vain he ovat onnistuneet haalimaan itselleen vallan sen kaitsemiseen vain heidän tavallaan.

Niinpä heidän mukaansa kaikki maailmaa siitä muka tasapainotilasta muuttava on muka entropiaa ja siten haitallista, mikä juontaa juurensa heidän vääristellen ja huijaten promotoimaansa termodynamiikan toiseen pääsääntöön ja siltä pohjalta muodostettuihin ko. eliittifantasioita edesauttaviin malthusilaisiin ja viherfasistisiin yhteiskuntien ja nimenomaan kansallisvaltioiden alasajomenetelmiin eliitin kaitseman neofeodalismin saavuttamiseksi mm. juuri pankkiiridiktatuurillisena maailmanhallituksena, jonka osia ja astinlautoja ovat jo olleet mm. EU ja euro.

Seurauksena näistä oligarkkisen periaatteen yhteiskuntarappiomalleista onkin lopulta myös tuo kilpailullinen ja jopa henkiinjäämistaistelullinen olemisen epähumaani ja moraaliton muoto, joka kriisiytyy sitä enemmän, mitä oligarkkisempi periaate on ko. taloustoimintojen ohjenuorana ja mitä uskonnollisempi dogmivyyhti riippuu ko. taloustoimijoiden minuuksien ympärillä sen pohjana - Eli mitä jumalallisempi raha on, niin sitä psykopaattis-narsistisemmat globalistien valtaleikit uhkaavat sivilisaatiota tuholla.

"Lisäksi on varteenotettavia todisteita siitä, että se millainen rahajärjestelmä meillä on, muuttaa myös ihmisten käyttäytymistä. Onkin siis syytä kysyä, kun lähes jokainen yhteiskuntamme osa-alue ekosysteemeistä ihmisten mielenterveyteen ja itse talouteen on kriisissä, että mitä erilaisia malleja voisimme käyttää?" ---> Malleja tosiaan on jo esittää ja asettaa moisten tuhomallien sijalle, joiden parissa minä olen täällä Suomessa tunnettu etenkin LaRouche -liikkeen mallien tutkijana ja promotoijana.

LaRouche -liikkeen julkaisema NAWAPA XXI -käsikirja neorenessanssin rakentamiseksi fyysisen ekonomian periaatteiden mukaisesti

LaRouche -liikkeen aktiviteetti globaalia oligarkiaa ja sen neofeodaalistavia (Eli määräävä ylimystö - isäntä vs. heidän alistamansa alammaiskarja -tyranniaa synnyttäviä) agendoja vastaan on tämän vuoden aikana entisestään kiihtynyt ja konkretisoitunut yhä hienompiin sisältöihin. Niinpä tällä viikolla otan kolmena erillisenä postauksena yhdessä köntässä esille heidän tuotannostaan kolme virstanpylvästä. Ne tulevat muodostumaan keskeisiksi referensseiksi omien pohdintojeni kehittämiselle tämän vuoden aikana ja varmasti pidempäänkin.

Tässä ensimmäisenä tulee LaRouche -liikkeen elvyttämän NAWAPA -infrastruktuurimission viimeisin iso saavutus: Eli käsiimme on nyt saatu perjantaina 23.3.2012 julkaistu NAWAPA XXI -käsikirja humaaneja ja tieteellisiä yhteiskuntarakentamisen periaatteita noudattaville patrioottisille tiedemiehille, päättäjille, johtajille, insinööreille, ekonomisteille yms. keskeisille politiikan toimijoille sekä tiede- ja kulttuuriyhteisöille tämän mission käynnistämiseksi todenteolla myös käytännössä sekä kaikessa sen parissa vaadittavien jatkotoimenpiteiden kehittämistä varten. Kyseessä on useita vuosikymmeniä vaativa superprojekti, joka tarjoaa sadoille miljoonille ihmisille monipuolista kutsumusta, motivaatiota ja työsarkaa auttaa ihmiskuntaa pois nykyisestä kriisistämme kohti neorenessanssia.

Olen oleellisena seikkana oppinut sen, kuinka LaRouche -liike tähdentää ihmiskunnan taloustoimintaa nimenomaan "fyysisenä ekonomiana", jossa rahatalous tulee alistaa kansantalouden toteuttamisessa sekä henkisten (Noosfääri - ihmismieli - universaalien periaatteiden opetteleminen ja löytäminen yhteishyvän luomiseksi; koulutus, kulttuuri, taide ja moraali) että materiaalisten (Infrastruktuuri, maatalous, teollisuus, terveydenhuolto ja energiantuotanto sekä niitä ohjaavina valtiollinen pankkitoiminta ja julkinen talous Glass-Steagall -periaatteen mukaan säädeltynä) toimintojen ylläpitoon ja parantamiseksi evolutiivisen keskeisinä yhteiskuntaperiaatteina - Humaanin työn mahdollistajina.

Niiden mukaan kansantalouden ylläpidossa ja kehittämisessä kiinnitetään perustavaa laatua olevaa huomiota ja roimasti parantamisteesejä ihmismielen kykyyn synnyttää mielikuvitukseltaan ja energiavuon tiheydeltään (LaRouche -termi, joka kuvaa biosfäärin luonnetta kehittyä energian hyödyntämiseltään ja käytöltään yhä tehokkaamiksi systeemeiksi evolutiivisesti ja ihmismielen myötä myös tahdonalaisen luovuuden auttamana) korkea-asteisia humaaneja, tieteellisiä, teknologisia ja kulttuurillisia toimintaperiaatteita Universumin luonteen osoittamilla opetuksilla, vihjeillä ja ohjailuilla - Valaistumisella. Kaiken tämän viljely- ja toteutusalustana on vaalittava ja "minuudeltaan" kehitettävä itsenäistä kansallisvaltiota ilman parasiittista imperiumia eli nykyistä taloususkonnollista pankkiiri- ja eliittikartellia.

On nimittäin ymmärrettävä kansallisvaltiokonsepti ihmiskulttuurin alustana juuri perusyksikkönä eli ihmiskulttuurin ylläpitomenetelmissä universaalina periaatteena, jonka tulee rajata ja synnyttää oikeudenmukaiset, lailliset, tasa-arvoiset ja vapaan ihmisyyden puitteet em. yhteiskuntatoiminnoille ja -periaatteille niiden takana tuottamalla tuekseen mahdollisimman jatkuvasti ympäristöä parantavaa, energiatehokkuutta nostavaa (Yhä suurempi energiavuon tiheys) ja antientrooppisen (koostavan) tahdonalaista ihmisluovuutta (noosfäärin parantumista) evolutiivisella vääjäämättömyydellä hylkäämällä samalla huijaamiseen ja alistamiseen perustuvat keinotekoiset uskomukset, kuten mielenmanipuloidullisesti ehdollistetut muka -pakollisuudet yhteiskunnalliseen reduktionismiin, malthusilaisiin viherteeseihin, harhaanjohtavan tunnustuksellisiin ismeihin ja rahatalouden velkapyramidilliseen "talouskasvuun".

Tieteellisen ajattelun kautta siinä on perustavanlaatuisesti kumottava termodynamiikan toisen pääsäännön soveltaminen sinne, minne se ei niinkään kuulu eli suljettusysteemisen höyrykoneen ulkopuolelle; tätä entropiaksi kuvattua ilmiötä on virheellisesti kuviteltu jopa kaiken olemassa olevan perusominaisuudeksi --> Se ei pidä paikkaansa!

Sitä vastoin koko Universumimme ja siten myös maapallomme luonteen mukaisesti olemme kaikki orgaanisesti osa antientrooppista universaalia evoluutiota kaikkialla, jossa ihmismielen tahdonalainen luovuuspotentiaali on ainutlaatuisen tärkeä työkalu em. tulevaisuusorientoituvuudesta käsin rakentuvaa yhteiskuntakehitystä luodessamme; neorenessanssin hengessä meidän on siis luotava sellaiset tulevaisuuden yhteiskunnat tahto- ja tavoitetiloina mielessämme sekä yksilöinä että kollektiivisesti, joita varten parannamme nykytilaa mainituin periaattein - Ihmiskunta ponnistaa eteen päin tulevaisuudesta käsin. Voidaan jopa väittää, että ainoastaan tulevaisuus kykenee luomaan aidosti uraauurtavia ja uusia asioita eli ainoastaan ihmisellä on mahdollisuus ammentaa tästä tulevaisuusorientoituvuudesta!

Nythän transatlanttisessa pankkiiri- ja eliittipiirissä toimitaan näiden periaatteiden vastaisesti jopa rikollisen häikäilemättömästi ja siinä etenkin ekonomian toteuttamisessa katastrofaalisesti juuri päin vastoin eli nykyisen transatlanttisen eliitin monetarismi taloususkonnollisesti ja ihmiskunnan vastaisesti alistaa kansantalouden toiminnat yhä enemmän fiktiiviseksi yltyvän rahatalouden pönkittämiseen, joka on oligarkkiseen periaatteeseen nojaten harhaluuloista rahan illuusiollisen mystiseen jumalvoimaan jumittunutta dogmaattisuutta - Pseudorahaa psykopaattien ja narsistien valtaleikkeihin. Ihmiskulttuuria ylläpitävä yhteiskuntatoiminta ei tarvitse ollenkaan sellaista syöpää!

Kuitenkin nykyisen yhteiskuntarappion muodossa tapahtuu sellaista eläimelliseen yli-individuaalisuuteen taantunutta käyttäytymissokeutta, mikä etenkin em. taloususkonnon ikeessä viruvien ihmisten maailmankuvavankilassa hivelee noidankehämäisesti minää - minuutta ja luo narsismia - psykopatiaa yhä totaalisemmin. Utilitarismi eli behavioristisin impulssein käsitettäviin voittoihin vs. häviöihin perustuva materialistinen ja sekulaari ajattelu syntyy siinä sitä kauhistuttavampana mitä oligarkkisempi periaate on toiminnan ohjenuorana ja mitä uskonnollisempi dogmivyyhti riippuu minuuden ympärillä tukahduttavana ja saastuttavana em. tapaan - Mitä jumalallisempi raha on, niin sitä psykopaattis-narsistisemmat valtaleikit uhkaavat sivilisaatiota tuholla. Näin transatlanttisen eliitin imperiaalisessa taloususkonnossa tapahtuu ja tämähän on ollut vakavasti paheneva suuntaus viime vuosikymmeninä.

Meidän onkin tiukasti muistettava --> Jos valtio ja julkinen talous eivät ohjaa rahataloutta hyväkseen ja em. humaania yhteiskuntaolemistamme varten, niin mikä sitten?! Nykyinen hyperkuplana paisuva yksityisen eliitti-, monarkia-, siionismi- ja taloususkontokartellin dogmeihin yhä totalitaarisemmin perustuva rahatalous ei sitä tee!

Meidän on siis tunnistettava moiselle vastateesejä ja LaRouche -liikkeen tiedetiimin prosessoimana tämä NAWAPA XXI -käsikirja tuo siinä tärkeästi ensimmäistä kertaa esille perinpohjaisen pikkutarkasti NAWAPA -mission luonteen ja vaatimukset sen sisältämän ohjelman toteuttamiseksi käytännössä. Eikä vain Yhdysvalloissa, vaan globaalisti ja tulevaisuusorientoituvana tiedeajatteluna jopa Marsia tavoitellen - Tai "tähtiä". Kyseessä on siis seikkaperäinen kokonaisanalyysi siitä, mikä on fyysisen ekonomian tarkoitus, sen osat ja miten se tulee käytännössä muodostaa rahatalouden antioligarkkisella tuella, jotta em. vaatimukset suvereeniin kansallisvaltioon pohjaavan kansantalouden humaanista ja ihmiskunnan elinolosuhteita palvelevasta missiosta toteutuvat planeettamme puitteissa ja resurssimahdollisuuksissa.

Hyvin tärkeää onkin NAWAPA -sisällön soveltaminen ympäri maailman tavallaan aitona "globalisaationa" sen väärän sijaan - Ei siis ole mitään pakottavaa syytä ajatella maailman kehittämistä minään viime aikoina luonnottomasti pakotetun oligarkki- ja eliittikartellin teesien ja lobbauksen mukaisena maailmanhallituksena, vaan sekä taloudellisesti että poliittisesti riittävän itsenäisten kulttuurien yhteishyvällisenä yhteistyönä ihmisyyden jalostamiseksi vähitellen korkea-asteisemmaksi sivilisaatioksi, kulttuurievoluutiossaan eteen päin!

Ko. käsikirja tuo NAWAPA -missiosta esille juuri tämänlaisen ajattelun linjan myös historiallisena jatkumona, mikä on ollut Lyndon LaRouchen ja liikkeensä teesien peruskiviä istuttaa se tulevaisuuteemme. Tällaista valveutuneisuutta Yhdysvaltain koko historian presidenteistä - valtiovarainministereistä ym. vaikuttajista vain muutamat harvat ovat onnistuneet esimerkillisesti ja perustuslakinsa määräämään tapaan toteuttamaan tämän eliittikartellin eli Brittiläisen imperiumin puristuksessa - mm. Alexander Hamilton, Benjamin Franklin, Abraham Lincoln, Henry Carey, Franklin D. Roosevelt ja viimeisimpänä John F. Kennedy, jolle LaRouche -liike itse asiassa omistaa tämän käsikirjan.

JFK oli nimittäin juuri se USA:n presidentti, joka aikanaan 1960 -luvun alussa yritti panna vireille Yhdysvalloissa tätä NAWAPA eli North American Water and Power Alliance -missiota, mikä oli tavallaan jatketta Franklin D. Rooseveltin oligarkian vastaisista sisällöistä tunnetulle New Deal -politiikalleen ainakin siltä osin, missä hänen Glass-Steagall -periaatteensa pystyi silloin USA:n yhteiskunnan hyväksi toimimaan.

Tämä JFK:n fyysiseen ekonomiaan suuntautunut asenne oli yksi syy monista, mikä johti hänen murhaamiseensa transatlanttisen eliitin salajuonimana, koska he ajattelevat paradoksaalisesti niin, että muka fyysisen ekonomian ja kansallisen suvereeniteetin kehittäminen uhkaavat olla herkästi pois heidän vallassaan olevasta rahataloudellisesta imperiumisysteemistä - Kaikki, mikä ei kuulu heille on heistä ikään kuin "väärämielisten" hallussa olevaa voittoa, jonka pitäisi kuulua vain heille tai "sellaisten" muiden hallussa olevaa tietoa - osaamista, joka ylipäätään uhkaa heidän ahnetta valtaansa. Näin heidän mielestään onkin myös suvereenin kansallisvaltion ja sen väestöjen kohdalla, jos nämä eivät ole alistettuja kunnolla monetarisminsa pyörittämään velkapyramidiponzin ikeeseen.

Taloususkonnon fanatisoituminen vaatii ko. eliittipiirin näissä kuvitelmissaan pitäytymistä yhä totalitaarisemmin. Etenkin viimeisen 5 vuoden aikana olemmekin nähneet erittäin radikaalin hyökkäyksen heidän suunnaltaan juuri kansallisvaltiokonseptin tuhoamiseksi ja sen sisältöjen kääntämiseksi osaksi imperiaalista rahataloussysteemiään! Mutta (talous)uskonto ei voi voittaa todellisuutta ja siksi tämä oligarkkihyökkäys on niin vaarallista; se on itsetuhoinen perikatogeneraattori myös ko. hyökkääjiä itseään kohtaan.

Siksikin on nyt oleellista tutustua tähänkin moisen oligarkian vastaiseen käsikirjasisältöön. Tulen itse lähiviikkoina tutustumaan siihen pikkuhiljaa yhä paremmin ja varmasti jossain vaiheessa viittaan tulevissa blogipohdinnoissani siihen ja osoittaakseni poisheitettäväksi yhä edelleen niitä epähumaaneja ja moraalittomia inhottavuuksia, joita maailmassamme promotoidaan jopa muka ihanteina - ainoina totuuksina. NAWAPA XXI -käsikirja on sellaiselle selkeä, moraalinen, aitotieteellinen, humaani ja erinomaisen syvällisesti tutkittu, perusteltu ja havainnollistettu vaihtoehto!

Introduction to NAWAPA XXI ---> Lainaus: "Michael Kirsch introduces the new LaRouchePAC Special Report: NAWAPA XXI. This report is written as a proposal for action, to be immediately undertaken by elected officials of government. It is written as a handbook for patriots who seek to re-establish the United States as a leader in science, technology, and industry. Download the Pamphlet Here." -->


NAWAPA XXI -käsikirja ---> Esittelylainauksia:

John F. Kennedy -lainaus (Käsikirja on omistettu JFK:lle):

"Every Member of Congress, everyone in the executive
branch from the President on, in the field of national
resources, has to plan during their period of administration
or office for the next generation, because no project that
we plan today will be beneficial to us. Anything we begin
today, is for those who come after us. And just as those
who began something years ago make it possible for us
to be here, I hope we’ll fulfill our responsibility to the next
generation that’s going to follow us.
".


Tiivistelmä:

"This report is written as a proposal for action, to be immediately undertaken by elected officials of government.

It is written as a handbook for patriots who seek to re-establish the United States as a leader in science, technology, and industry.


It is written for those who seek to restore a vigorous use of the powers which
have been rightly bestowed upon our institutions of government in order to act in the interests of the nation.


In this report, you will find a plan described in detail to:


• Employ millions in productive labor and restore U.S. manufacturing.


• Re-establish water, food, and power security for North America, establish
a continental system of drought and flood control, and develop new
infrastructure corridors involving most of the continent.

• Restore the U.S. system of public credit.

• Demonstrate man’s ability to improve on nature.
".

Thursday, March 22, 2012

Euroopan ja Pohjois-Amerikan itäosan ennätysmäiset lämpöaallot ja Suomi ko. etukesälämmön ja Venäjän talven välitilassa (Loppuyhteenvetoa päivitetty!)

Sääasiat ovat taas tapetilla varsin näyttävästi, joten on syytä laittaa tännekin muistiin huomioita siihen liittyen. Nimittäin viime aikoina ovat hämmästyttäneet Pohjois-Amerikan itäosien ja Euroopan ajankohtaan nähden äärimmäiset lämpö-helleaallot! --> Mm. Chicagossa on päästy tämän viikon alkupuolella jopa +30 asteen tienoille päivisin ja kesäistä on ollut kaakkoisessa Kanadassakin ajoittain jopa Hudsoninlahden etelärannoille saakka, mikä on huikeaa. Nyt tosin tuo helleaalto on lieventymässä siellä, mutta lännempänä keskilännessä on lähipäivinä - ensi viikolla odotettavissa uudestaan +30 asteen päivälämpötiloja Chicagon tasalla länsipuolella ja muutenkin lähes koko Yhdysvallat on lähipäivinä varsin leppeässä kevät- tai sanotaanko jo jopa kesäsäässäkin joka tapauksessa.

Euroopassa on myös alkanut uusi ajankohtaan nähden poikkeava lämpöaalto, missä lähes kaikki alueet Puolan - Baltian tasalta länteen ovat useita päiviä kesäisissä - lähes kesäisissä lämpötiloissa eli päivittäin saavutetaan n. +20 asteen lukemia ja paikoin selvästi sen ylikin etenkin Etelä-Britanniaa - Ranskaa - Saksaa ja Mustanmeren länsipuolta myöten. Itä-Euroopassa saattaa tosin ajoittain viilentyä. Lähes kesäinen sää koskee myös Norjan ja Ruotsin eteläosia, missä peräti Tukholmassa saakka voidaan lähennellä +20 astetta (Kuten tänään)! Näillä alueilla lisälämpöä tuovana elementtinä on myös Föhntuuli, joka puhaltaa lännestä - luoteesta korkeapaineen ollessa Länsi- ja Keski-Euroopan yllä lähes sijoillaan useita päiviä.

Erittäin talvistakin silti on yhä --> Kanadan luoteisosassa ja Alaskassa sekä lähes koko Venäjällä. Tämä voikin olla ainutlaatuinen historiallinen sensaatio, missä vielä suhteellisen ankara talvi ja (helle)kesä majailevat tässä vaiheessa vuotta näin radikaalin kaksijakoisesti lähekkäin toisiaan pohjoisella pallonpuoliskolla. Hämmästyttävää onkin se etenkin Euroopassa, kuinka tuo lämpöaalto ja Länsi-Venäjällä oleva hyvinkin talvinen ilmamassa säilyvät lähes aloillaan toisiinsa nähden useita päiviä. Esim. Moskovassa päivälämpötilat ovat lähipäivinä vain nollan tienoilla ja joinakin päivinä peräti vähän pakkasella, mikä on todella hämmästyttävä kontrasti lännempänä vellovaan kesäsäähän nähden!

Näistä lämpö- ja helleaalloista on tietenkin ollut ja tulee olemaan seurauksena erittäin paljon tavanomaista varhaisempaa kasvillisuuden kasvua; jopa useita viikkoja etuajassa normaaliin nähden etenevää kasvukautta niin Euroopan kuin Pohjois-Amerikankin lämpöaaltoalueilla. Jopa Tukholman tienoilla saakka voidaan siksi näillä näkymin odotella ehkä jo peräti tämän kuun loppuun mennessä koivujen (Betula sp.) hiirenkorvalle tuloa. Se olisikin varmasti ennen näkemätön ennätys... Etelämpänä Euroopassa kasvu on puolestaan jo nyt selvällä hiirenkorvalla ja mm. Ranskan - Etelä-Britannian tienoilla vihertynee lähipäivinä jo monin paikoin puolilehteenkin puulajista riippuen.

Näin ennätysmäisen varhaisella kasvuunlähdöllä saattaa olla paha kääntöpuolensa --> Nimittäin, mitä jos Euroopan (tai Pohjois-Amerikankin) näiden liiankin varhaisten superlämpöaaltojen jälkeen tuleekin totaaliankara takatalvi!?... Lämpö ensin kasvattaa puita ym. kasveja ennätyspitkälle ja sitten uusi kasvu olisi altis laajamittaiselle yöpakkastuholle... Silloin voi olla riskiä luonnonkatastrofille ja kasviperäisen ruoantuotannon megakadolle: Euroopassa mm. syysviljat ja viinisato voisivat tuhoutua... No, tätä on seurattava tarkkaan!

Muutenkin nämä erikoiset säät ovat nyt hyvä ottaa jatkossa pohdintaan, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että kritiikittä ottaisimme kaiken ns. ilmastonmuutoksesta kerrotun totena ja pureksimatta. Tämä on vaikea asia lännen tieteenkin ollessa niin vakavasti korruptoitunut ja taantunut transatlanttisen eliitin rahatalous- ja taloususkontoagendojen puristuksessa...

Suomi on tällä kertaa erittäin erikoisessa välitilassa tuon Euroopan lämpöaallon ja Venäjän talvisään välillä (Kuten Baltia - Ukraina -tasakin), kuten viimeisimmässä sääennusteessanikin olen jo selvittänyt; maamme länsiosiin siis tulee ajoittain erittäinkin lämmintä ilmamassaa (Kuten tänään), mutta toisaalta itäosissa kevääntulo on edelleen hankalaa, kun esim. Ilomantsin - Joensuun paikkeilla on ollut yöpakkasta vielä jopa -10 ja -15 asteen välillä. Kevään etenemiseen tulee siis ennätysmaisen suuri kontrasti idän ja lännen välille ja näin juuri Etelä-Suomen alueella.

Tämä välitilakin näyttäisi pysyvän aloillaan varsin tarkkaan monta päivää eli juuri Suomen tasalla ensi viikolle saakka, joten päätin tehdä tästä lämpötilaseurannan tutuilta seurantapaikkakunnilta, mitkä ovat olleet esillä kesien helle- ja talvien pakkasseurannoissani. Tämä seuranta tulee tuohon alle päivittyen suht säännöllisesti ja aloitan sen eilisestä ke -päivästä ja jatkanen sitä ensi viikolle saakka. Kyseessä ovat siis kunkin vuorokauden ylimmät lämpötilat, mitkä tähän aikaan vuodesta ovat jo tyypillisesti lähes säännönmukaisesti aina iltapäivisin (Poikkeukset mainitsen suluissa!). Jännityksen kohteena tässä seurannassa on mm. se, että pystyykö eniten lämpöä saavan Ahvenanmaan alueella (Maarianhamina) rikkoutumaan vuodelta 2007 peräisin oleva maaliskuun kaikkien aikojen lämpöennätys +17,5 astetta.



Keskiviikon 21.3.2012 ylimmät (päivä)lämpötilat: Maarianhamina +11 astetta, Turku +8 astetta, Salo +8 astetta, Pori +6 astetta, Hämeenlinna +7 astetta, Tampere +7 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +7 astetta, Vantaa +8 astetta, Hyvinkää +8 astetta, Lahti +5 astetta, Kouvola +4 astetta, Porvoo +7 astetta, Lappeenranta +3 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +2 astetta, Mikkeli +2 astetta, Jyväskylä +2 astetta, Savonlinna +5 astetta, Joensuu +2 astetta ja Ilomantsi +2 astetta.

Torstain 22.3.2012 ylimmät (päivä)lämpötilat: Maarianhamina +15 astetta, Turku +11 astetta, Salo +10 astetta, Pori +8 astetta, Hämeenlinna +8 astetta, Tampere +8 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +9 astetta, Vantaa +7 astetta, Hyvinkää +7 astetta, Lahti +7 astetta, Kouvola +5 astetta, Porvoo +7 astetta, Lappeenranta +4 astetta (Vasta illalla), Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +4 astetta (Vasta illalla), Mikkeli +4 astetta (Vasta illalla), Jyväskylä +6 astetta, Savonlinna +4 astetta (Ennen keskiyötä), Joensuu +1 astetta ja Ilomantsi +1 astetta.

Perjantain 23.3.2012 ylimmät (päivä)lämpötilat: Maarianhamina +7 astetta (Keskiyön jälkeen mitattiin vielä +10 astetta!), Turku +7 astetta, Salo +8 astetta, Pori +7 astetta, Hämeenlinna +7 astetta, Tampere +5 astetta (Keskiyön jälkeenkin mitattiin +5 astetta), Helsinki (Kaisaniemi) +8 astetta, Vantaa +7 astetta, Hyvinkää +7 astetta, Lahti +7 astetta, Kouvola +4 astetta (Keskiyön jälkeenkin mitattiin +4 astetta), Porvoo +6 astetta, Lappeenranta +3 astetta (Aamulla), Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +5 astetta, Mikkeli +4 astetta, Jyväskylä +4 astetta, Savonlinna +4 astetta (Keskiyön jälkeen), Joensuu +1 astetta (Aamuyöllä ja iltapäivällä) ja Ilomantsi -1 astetta (Keskiyön jälkeen; iltapäivän maksimina oli jopa enemmän pakkasta n. -2 asteen verran!).

Lauantain 24.3.2012 ylimmät (päivä)lämpötilat: Maarianhamina +10 astetta, Turku +7 astetta, Salo +6 astetta, Pori +5 astetta, Hämeenlinna +4 astetta, Tampere +3 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +5 astetta, Vantaa +3 astetta, Hyvinkää +3 astetta, Lahti +2 astetta, Kouvola +2 astetta, Porvoo +3 astetta, Lappeenranta -0 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +2 astetta, Mikkeli +0 astetta, Jyväskylä +1 astetta, Savonlinna -2 astetta, Joensuu -2 astetta (Huom! --> Yöpakkasta oli jopa -13 asteen verran!) ja Ilomantsi -2 astetta (Huom! --> Yöpakkasta oli jopa -19 asteen verran!).

Sunnuntain 25.3.2012 ylimmät (päivä)lämpötilat: Maarianhamina +5 astetta (Keskiyön jälkeen +7 astetta), Turku +5 astetta, Salo +5 astetta, Pori +5 astetta, Hämeenlinna +2 astetta, Tampere +1 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +2 astetta (Keskiyön jälkeen +3 astetta), Vantaa +2 astetta, Hyvinkää +2 astetta, Lahti +2 astetta, Kouvola +1 astetta, Porvoo +1 astetta, Lappeenranta +1 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +1 astetta, Mikkeli +2 astetta, Jyväskylä +2 astetta, Savonlinna +1 astetta, Joensuu +1 astetta ja Ilomantsi +0 astetta.

Maanantain 26.3.2012 ylimmät (päivä)lämpötilat: Maarianhamina +10 astetta (Juuri ennen keskiyötä), Turku +7 astetta, Salo +6 astetta, Pori +8 astetta (Juuri ennen keskiyötä), Hämeenlinna +5 astetta, Tampere +4 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +7 astetta, Vantaa +5 astetta, Hyvinkää +6 astetta, Lahti +5 astetta, Kouvola +4 astetta, Porvoo +6 astetta, Lappeenranta +4 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +4 astetta, Mikkeli +4 astetta, Jyväskylä +5 astetta, Savonlinna +3 astetta, Joensuu +3 astetta ja Ilomantsi +1 astetta.

Tiistain 27.3.2012 ylimmät (päivä)lämpötilat: Maarianhamina +9 astetta (Myös yöllä), Turku +10 astetta, Salo +10 astetta, Pori +7 astetta, Hämeenlinna +5 astetta (Myös yöllä), Tampere +5 astetta (Vain yöllä), Helsinki (Kaisaniemi) +7 astetta, Vantaa +6 astetta, Hyvinkää +5 astetta (Myös yöllä), Lahti +5 astetta (Myös yöllä), Kouvola +3 astetta (Myös yöllä), Porvoo +6 astetta, Lappeenranta +1 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +3 astetta, Mikkeli +3 astetta, Jyväskylä +4 astetta (Vain yöllä), Savonlinna +0 astetta, Joensuu +2 astetta ja Ilomantsi +1 astetta..

Keskiviikon 28.3.2012 ylimmät (päivä)lämpötilat: Lukemat tulevat tähän myöhemmin, koska päivittämiseen tarkoitetut muistiinpanoni unohtuivat toisaalle... Palaan ensi viikolla (Huhtikuun 1. viikko) asiaan.


Päivitys lauantaina 31.3.2012 klo. 20:20 (Loppuyhteenvetoa): Varhaiskeväiset lämpö- / helleaallot ovat päättyneet Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta niistä käsiin jäi aivan ällistyttäviä uusia lämpöennätyksiä etenkin USA:n ja Kanadan osalta ja tarkemmin Michiganjärven alueella, jonka johdosta ko. järven pintaveden lämpötilat kohosivat vastaamaan kesäkuun alun normaaliarvoja! Yhdysvaltojen ja Kanadan helleaallosta analyysiä tarjoaa tämä Jeff Mastersin juttu maaliskuun 21. päivältä, jolloin maalishelle oli jatkunut 8. päivää putkeen: Summer in March: more all-time March temperature records in U.S., Canada. Lisäksi tämä juttu tarkastelee tätä hirmulämpöä: Summer in March peaks in U.S. and Canada; record late snow in Oregon.

Tässä ensimmäisestä jutusta lainaus: "Summer in March continued for the eighth day yesterday, toppling dozens of records for hottest March day in both the U.S. and Canada. Nearly every major airport in Michigan's Lower Peninsula tied or set records for their hottest March temperature, including Detroit (82°), Flint (84°F), Saginaw (83°F), Grand Rapids (83°), Muskegon (82°), Lansing (83°), Alpena (84°), Gaylord (80°), Pellston (84°), Traverse City (86°), and Houghton Lake (81°). Most of these records will be broken again today or tomorrow. Detroit's current string of six days over 70° is unprecedented so early in the year. One has to go back over 125 years to find an early-season warm spell that compares, and even that streak occurred in April, a full month later (April 16 - 24, 1886.).

Pellston, Michigan in the Northern Lower Peninsula is called "Michigan's Icebox", since it frequently records the coldest temperatures in the state, and in the entire nation. But the past four days, Pellston has topped out at 80° - 84°F, the first 80°F March days in their history. Yesterday's 84° reading broke the previous record for the date (55° in 1976 and 1948) by an unbelievable 29°, and was 44°F above average. Nearby Traverse City hit 86°F yesterday, which was 45°F above the average high for the date, and was the fourth consecutive day with a hottest March temperature on record.".

Tässä lainaus toisesta jutusta: "A spring heat wave like no other in U.S. and Canadian history peaked in intensity yesterday, during its tenth day. Since record keeping began in the late 1800s, there have never been so many temperature records broken for spring warmth in a one-week period--and the margins by which some of the records were broken yesterday were truly astonishing. Wunderground's weather historian, Christopher C. Burt, commented to me yesterday, "it's almost like science fiction at this point.". ".

Eli uskomattoman hurjasta helleaallosta näin aikaisin keväällä on Yhdysvalloissa ja Kanadassa ollut kyse, kun useat kymmenet aikaisemmat 1800 -luvulta peräisin olevat maaliskuun lämpöennätykset ovat rikkoontuneet useillakin asteilla ja jopa useina päivinä peräkkäin! Seurasin lämpöaallon kehittymisen syytä ilmanpainekentän suhteen ja asetelmana siinä oli erittäin vahva korkeapaine Yhdysvaltain itärannikon liepeillä Atlantilla ja runsas matalapainetoiminta Kalliovuorten tienoilla. Näiden välistä etelästä Meksikosta ja Meksikonlahdelta pääsikin täten poikkeuksellisen laajana vyörynä ja pitkäkestoisesti ennätyslämmintä ilmamassaa pumppaantumaan pohjoisimmillaan Hudsoninlahden etelärannoille saakka.

Euroopan puolella tuo lämpöaalto oli paljon hillitympi, mutta jatkui sekin monta päivää peräkkäin etenkin länsiosissa. Kaikkein huomionarvoisimmin lämpöä ulottui Etelä-Norjaan ja Etelä-Ruotsiin, missä muutamina päivinä hätyyteltiin jopa n. +20 asteen lukemia viime viikolta tämän viikon alkupuolelle saakka. Sääbriefing -blogin tämän jutun (Kevät hiipii Suomeen) kommenteissa yhdessä kerrotaan, että Etelä-Norjassa mitattiin 27.3. peräti +23,1 astetta! Yhdistelmä lämmintä ilmamassaa, lumettomuutta, auringonpaistetta ja Föhntuulta teki tämän hämästyttävän ennätyksen mahdolliseksi. Katsokaapa tuolta yläpuolen seurantasarjastani, kuinka kylmää samaan aikaan oli Suomessa. Aivan!

Nyttemmin Kanadassa ja Yhdysvalloissa suurten järvien seudulla ja ko. maiden itäosissa on ollut selvästi viileämpää ja osittain jopa melkoisen koleaakin aikaisempaan lämpöön verrattuna. Hallan ja yöpakkasen vaaraakin on ollut monin paikoin etenkin Kanadan puolella. Keskilännessä sen sijaan helteitä on vielä ollut tämän viikon mittaan, mutta ensi viikolle tultaessa tilanne normalisoituu sielläkin lämpöhuipuista. Euroopassakin on alkanut aikaisempaa paljon viileämpi vaihe, joka tulee kestämään useita päiviä ja siihen sisältyy hallan ja yöpakkasen vaaraa monilla niillä alueilla, missä tuo lämpöaalto ehti käynnistää kasvillisuuden vihertymisen huomattavassa etuajassa. Tästä lisää uudessa viljelysääennusteessani (Maanantaina 2.4.2012) tai mahdollisesti myös erillisessä jutussani...

PS.: Näissäkin sääpoiminnoissa
ja -arvioissa olen käyttänyt lähteinä mm. näitä: Iltalehden ilmanpaineanimaatio Euroopasta, Weatheronline -sivuston Expert Charts -osio ja Wetter3.de -sivuston animation -osio. Seurannassa lämpötilat olen poiminut Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivustojen lämpötilakuvaajista.

Monday, March 19, 2012

Kevään tulo voimistuu vähän: Vaihtelevasti epävakaista ja to - la Föhntuulinen lämpöaalto (Kaksi päivitystä; lännestä ajoittain lämpöä)!

Viikon viljelysääennusteen laatiminen on taas käsillä, jossa tulevia päiviä kuvaa termisen kevään tulon voimistuminen hieman, muttei vielä täysin selkeällä voimalla to - la lämpöaallosta huolimatta. Pidemmittä esipuheitta suoraan asiaan -->

Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Matalapaineiden systeemi on viikonvaihteessa ja tänään kulkenut Skandinavian ja Suomen sekä osittain Länsi- ja Keski-Euroopan ylitse itään, missä jälkimmäisille alueille on virrannut luoteesta tilapäisesti viileämpää kevätsäätä ja Etelä-Suomea on ylittämässä voimistuva matalapaineen osakeskus semisti takatalvisissa lumi- ja räntäsateissa. Päättyneen viikon lämpöaalto (Pohjois-Saksassa - Puolassa saakka oli paikoin +20 asteen ylityksiä) on jäänyt Mustanmeren länsipuolelle ja ulottanut vaikutustaan ko. meren pohjoispuolellekin sekä Länsi-Venäjän eteläosiin kevään vyörynä. Siitä pohjoiseen talviset ja ajoittain lumisateiset ilmamassat ovat jääneet vielä vaikuttamaan.

Uusi korkeapaine on kuitenkin tänään siirtymässä lännestä Länsi- ja Keski-Euroopan ylle, missä se tulee vaihtelevan muotoisena ja erittäin vahvana vaikuttamaan jopa viikon loppuun saakka. Se ohjaa Pohjois-Atlantin matalapainetoimintaa ja ilmamassoja seuraavasti lukkiutuneeseen tapaan lähipäivinä: Aluksi matalapaineen pysyvät Skandinavian ja Suomen länsipuolella, mutta pe tienoilla Norjanmereltä suuntautunee matalapaine kaakkoon Suomen itäpuolelle viikonlopuksi. Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: To - su jopa kaksi erillistä matalapainetta suuntaa Norjanmereltä kaakkoon Suomen yli kaakkoispuolelle; niiden itäpuolelle jää Venäjän talvi-ilmamassa ja länsipuolelle Euroopan superlämpöaalto; molemmat matalapaineet jaksavat toisaalta pumpata hieman uudestaan myös Mustameren pohjoispuolelle lämmintä kevätkesää kummastakin erillisinä annoksina lännestä hetkeksi. Su - ma tienoilla jälkimmäisen matalapaineen jälkipuolella Suomesta käsin voi kylmempää ilmaa levitä pohjoistuulina laajemminkin Itä-Eurooppaan hetkeksi. Päivitys 23.3.2012 klo. 17:10 punaisella: Ei muutoksia.

Asetelmassa Länsi- ja Keski-Eurooppaan voimistuu uusi lämpöaalto, missä ajankohdan ennätyksetkin voivat olla vaarassa viikon loppuun mennessä. Samalla Länsi-Venäjälle jää jumiin korkeapaineen itäpuolen pohjoistuulinen talvipakkasten ilmamassa ja sen kylmentävä vaikutus leviää ajoittain uudestaan etelämmäksi Mustanmeren pohjoispuolelle. Skandinavia ja Suomi jäävät tässä välitilaan, missä tuon lännen lämpöaallosta pyrkii korkeapaineen pohjoispuolitse lännestä annoksia itään siten, että Norja ja Ruotsi ovat koko ajan Suomea paljon leudompia - lämpimämpiä varsinkin eteläosiltaan. Tuon pe tienoon matalapaineen mukana tullee aluksi kunnon lämpöä Suomeenkin, mutta sen jälkipuolella uusi kylmä annos pohjoisesta. Etelämpänä Euroopassa lämpöaallon ja kylmemmän sään vaihettumisalue elää Baltian - Ukrainan tasalla. Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Kts. yllä olevaa.

Täten tämä lukkiutunut asetelma suosii jopa ennätysmäisen kontrastieron kehittymistä Länsi-Euroopan ja Länsi-Venäjän välille, mikä tullaan muistamaan säähistoriassa hyvin poikkeuksellisena --> Länsi-Venäjälle jää siinä edelleen ajankohtaan nähden erittäin laajalle alueelle erittäin paksu lumipeite sulamatta, joka osaltaan edesauttaa kylmyyden viipymistä siellä. Samalla Britanniasta Puolaan ja Mustanmeren länsipuolelle ulottuvalla alueella vihertyvä kevät etenee ajankohtaan nähden poikkeuksellisen ja lännessä jopa ennätyksellisenkin varhaisessa aikataulussa, missä viikon loppuun mennessä esim. Britanniassa voidaan odotella puolilehtistäkin puustovihreyttä ja kukkaloistoa useita viikkoja etuajassa ja etukesäisenä. Myös Etelä-Ruotsissa edetään jo hämmästyttävän vihertyvässä keväässä ja kontrasti Suomeen on muodostumassa yhä huikeammaksi. Myös Suomen sisällä itä - länsikontrasti kasvaa vähän samaan tapaan lännen lämpimämmäksi eduksi. Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Ei muutoksia.

Sääennuste Etelä-Suomeen: Tänään maanantaina matalapaineen keskuksen ylityksen mukaan tyyni tuuli on vaihtumassa lännestä alkaen navakan puuskaiseksi pohjois-luoteistuuleksi ja räntä - lumisateet ovat poistumassa vähitellen samalla itään. Pilvipeite alkaa vähentyä illalla lännestä alkaen ja viime yöstä saakka 0 ja +2 asteen välillä pysyneet lämpötilat alkavat laskea pakkaselle.

Tiistaina vallitsee tuon matalapaineen jälkipuolen voimakaspuuskainen luoteis-pohjoistuuli vaihtelevassa pilvisyydessä lumikuuroriskin kera, mutta loppupäivällä tyyntyy lännestä alkaen heikon korkeapaineen selänteen mukana. Samalla sää poutaantuu lisää. Yölämpötila on 0 ja -5 asteen välillä (kylmintä vähäpilvisillä alueilla) ja päivälämpötila +1 ja +5 asteen välillä.

Keskiviikkona lämpöaallon itään pyrkimisen mukana Keski-Skandinaviasta tulee heikko matalapaineen osakeskus säärintaman mukana Etelä-Suomen yli kaakkoon, jossa yhteydessä yöllä on aluksi vähäpilvistä ja pakkasta -1 ja -5 asteen välillä. Sen jälkeen on vaihtelevasti runsaspilvistä ja heikkojen vesi - räntäsateiden mahdollisuus päivälämpötilan ollessa +2 ja +5 asteen välillä; leudointa lännessä - lounaassa, jossa +5 asteen ylityksetkin mahdollisia. Länsituulet ovat koko ajan heikkoja. Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Ennusteet ovat muutoin pitäneet paikkansa, mutta eilen tiistaina aamupäivä - alkuiltapäivä olivat poutaisia ja selkeämpiä ja illalla oli yläpilviverhoa lännestä lähestyneen heikkenevän okluusiorintaman takia. Lisäksi päivälämpötila kohosi etelärannikolla - lounaassa vähän +5 asteen yläpuolelle. Tänään ke on ollut lähes selkeä - vaihtelevan pilvisyyden sää heikossa - tyynessä länsi-luoteisvirtauksessa, missä yölämpötila oli 0 vaiheilla - idässä muutamia asteita pakkasella ja päivälämpötila kohosi etelässä - lounaassa +7 ja +10 asteen välille; lämpimintä Ahvenanmaalla.

Torstaina Norjanmerellä voimistuva matalapaine alkaa työntämään lämpöä yhä paremmin idemmäksi, jossa yhteydessä uusi voimakkaampi rintamasysteemi muodostuu ja alkaa ylittämään Suomea lännestä alkaen; runsasta, mutta vaihtelevaa pilvisyyttä ja vesi - räntäsateiden riskiä ajoittain. Yölämpötila on nollan vaiheilla - idässä parisen astetta pakkasella. Päivälämpötila on lännen reilusta +5 asteesta idän +2 ja +5 asteen välille. Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Erittäin lämmin ilmamassa pyrkii lännestä lounaiskolkkaan ja sitä erottaa lännestä tuleva entistä voimakkaampi rintamasysteemi Etelä-Suomen päällä samalla, kun matalapaineen osakeskus siirtyy Norjanmereltä Suomen itä-kaakkoispuolelle pitkulaisena; edellisillasta lähtien voimistuvia länsi-luoteistuulia, runsasta, mutta vaihtelevaa pilvisyyttä ja paikoin vesi - räntäsateita (Itäkolkassa). Jos lounaassa selkenee iltapäivällä riittävästi, niin +10 asteen päivälämpötilat ovat mahdollisia; muutoin ollaan +5 asteen tienoilla - vähän alle sateessa. Lisäksi Ahvenanmaalla voi olla reilusti yli +10 astetta lämmintä ja itäkolkassa vain parisen astetta plussaa. Yölämpötila on 0 vaiheilla - idässä vähän pakkasella. Ahvenanmaalla on useita lämpöasteita yölläkin. Päivitys 23.3.2012 klo. 16:50 punaisella: Ennuste piti hyvin paikkansa; erittäin leutoa ilmaa pääsi lännestä n. Vaasa - Porvoo linjan lounaispuolelle, missä pilvisessäkin säässä oltiin iltapäivällä lähes +10 asteen lukemissa. Ahvenanmaalla saavutettiin jopa n. +15 asteen maksimilukemia.

Perjantaina olisi Norjanmereltä kaakkoon liikkuvan matalapaineen mukana leudoin Föhntuulinen länsiluoteisen virtauksen vaihe pilvipoudassa, jossa yölämpötila olisi +1 ja +5 asteen välillä ja päivälämpötilat saattaisivat nousta lännessä ensimmäistä kertaa +10 asteen vaiheille ja idässäkin reiluun +5 asteeseen. Siitä eteen päin la - su tuulet siis kääntyisivät taas enemmän pohjoiseen räntä-, rae- ja lumikuuroriskin kera ja lämpötilat alkavat laskea... Tarkennusta ennusteisiin taas viimeistään torstaina

Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Perjantaina tuo ensimmäinen kaakkoon liikkuva matalapaine kaikkoaa jo Suomen kaakkoispuolella ja luoteis-pohjoisvirtaus heikkenee yöllisen pilvisyyden vähentyessä iltapäiväksi. Illalla lännestä pistää korkeapaineen selänne alueelle ja sää tyyntyy ja on vähäpilvistä. Yölämpötila on nollassa tai vähän sen yläpuolella (Itäkolkassa pikkupakkasta ja Ahvenanmaalla useita asteita plussaa). Päivälämpötila on lännessä +5 ja +10 asteen välillä (Ahvenanmaalla edelleen mahdollisesti yli +10 astetta reilustikin). Idässä päivälämpötila on vain +1 ja +5 asteen välillä. Illalla vähäpilvisessä ja tyynessä säässä pakastuu etenkin idässä ja sisämaassa. Päivitys 23.3.2012 klo. 16:50 punaisella: Tänään pe tuo ennuste on pitämässä muutoin paikkaansa, mutta illalla pilvisyys voi olla runsaampaa monin paikoin, mikä lisäksi hidastaa lämpötila laskua. Itäosiin on jäänyt Venäjän talvi-ilmamassaa ja lännempää leudompaa ilmamassaa rajaava kapea, heikko ja etelä-pohjoissuuntainen lumi-räntäkuurovyö. Lounaiskolkassa on puolestaan ollut yläpilviharsoa rajaamassa sen lounaispuolella olevaa superlämpöä.

Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Lauantaina Norjanmereltä - Lapista kaakkoon liikkuva toinen matalapaine näyttäisi voimistavan taas yöstä lähtien länsiluoteistuulia nopeasti ja lämmin rintama tuo taas uuden annoksen erittäin lämmintä ilmamassaa etelään. Pilvisyys on runsaan vaihtelevaa, mutta sateita ei juuri tule. Yölämpötila on nollan vaiheilla lounaiskolkassa; muutoin on muutamia asteita pakkasta (kylmintä idässä) ja Ahvenanmaalla parisen lämpöastetta. Päivälämpötila on lännessä taas +5 ja +10 asteen välillä ja ainakin Ahvenanmaalla on taas mahdollisuus yli +10 asteeseen. Idässä päivälämpötila on taas vain +1 ja +5 asteen välillä. Illalla näyttäisi pohjoisesta tulevan kylmä rintama kuurottaisine vesi-räntä-lumi-raesateineen... (Ennuste vaatii lisäpäivityksen). Päivitys 23.3.2012 klo. 16:50 punaisella: Tuon toisen matalapaineen reitti on muuttunut; matalapaine syntyy vasta ensi pe - la yönä ja liikkuu pienenä ja voimistuvana suoraan Etelä-Suomen yli eteläkaakkoon la - su vaihteessa; la alkupäivällä vähän voimistuvia länsiluoteistuulia lännessä ja etelälounaistuulia idässä sekä runsasta - runsastuvaa pilvisyyttä ajoittaisine vesi-, räntä- ja idässä lumisateineen. Mahdollisesti sumuja lumipeitteiden alueilla. Yölämpötila on nollassa tai etenkin sisämaassa ja idässä vähän pakkasella; itäkolkassa useitakin asteita. Illalla matalapaineen keskuksen tullessa päälle tuulen suunnat ja voimakkuudet vaihtelevat ajallisesti nopeaan tahtiin ja paikoin voi tulla runsaastikin sateita; keskiyötä kohden yhä lumisempia etenkin sisämaassa. Päivälämpötila on +1 ja +5 asteen välillä, mutta lounaiskolkassa yli +5 astetta ja Ahvenanmaalla taaskin ehkä +10 asteen tienoilla. Illalla sielläkin viilenee alle +5 asteen ja muualla nollan tienoille.

Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Sunnuntaina tuo toinen kaakkoon liikkuva matalapaine olisi tässä vaiheessa edellistä voimakkaampana Suomen itäpuolella liikkeessä kaakkoon, jolloin yön kylmän rintaman kuurosateisen ylityksen jälkeen voimakas ja puuskainen pohjoistuuli toisi annoksen lievää takatalvea. Pilvisyys pysyisi vaihtelevana ja iltapäivällä voi etenkin idässä olla lumikuurojen riskiä. Illalla tuulet heikenisivät ja sää selkenisi. Yölämpötila olisi 0 vaiheilla ja päivälämpötila lännen +5 asteen vaiheilta idän vain vähän 0 yläpuolelle. Illalla pakastuisi etenkin sisämaassa lähemmäs -5 astetta... (Ennuste vaatii lisäpäivityksen). Päivitys 23.3.2012 klo. 16:50 punaisella: Tuo em. matalapaine kaikkoaa Etelä-Suomen päältä su alkuyön aikana, jolloin aluksi noin nollakelissä voimakaspuuskaiset tuulet kääntyvät tyynen matalapaineen keskuksen jälkeen idän ja pohjoisen välille paikoin sakeiden lumisateiden kaikotessa aamuksi pois, jolloin voi hetken pakastaa etenkin idässä muutamia asteita. Aamusta alkaen sää on poutaista ja osittain selkeää ja tuulet kääntyvät heiketen pohjoisluoteisiksi. Päivälämpötila on +5 asteen vaihella siten, että idässä on edelleen kylmintä; paikoin vain nollan tienoilla siellä. Nyt olisi Ahvenanmaallakin alle +10 astetta.

Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Seuraavan viikon aikana näyttäisi lännestä tulevien hyvin leutojen annosten ja pohjoisesta tulevien kylmien annosten tiheä vuorottelu jatkuvan edelleen... Päivitys 23.3.2012 klo. 16:50 punaisella: Su - ma yönä luoteis-pohjoisvirtaus heikkenee ja vähäpilvisessä säässä voi olla pakkasta sisämaassa -5 asteen vaiheillakin; lounaiskolkassa pakkasta ei juuri olisi ja itäkolkassa toisaalta -10 asteen tienoillekin saakka. Päivällä heikko korkeapaineen selänne työntyisi lounaasta, jolloin olisi heikkotuulista ja lähes selkeää päivälämpötilan ollessa lännessä vähän yli +5 astetta (Ahvenanmaalla lämpimintä taaskin) ja idässä +1 ja +5 asteen välillä.

Tästä eteen päin Norjanmereltä olisi taas työntymässä kaakkoon matalapaine, mutta tällä kertaa vähän idempää reittiä edelliseen verrattuna, jolloin lännen lämpöaallosta voisi päästä taas paremmin maistiaista Suomeen ti - ke tienoilla... Tästä ja ensi viikon jatkosäästä lisää seuraavassa varsinaisessa ennusteessani
.

Viikon sään vaikutuksista luontoon: Lumipeite on ohentunut Etelä-Suomessa etenkin lännessä, jossa peitteen ollessa 10 - 25 cm on siinä jo monin paikoin pälviä. Idässä on vielä laajasti yli 25 sentin hankia, mutta pälviä sielläkin etelärinteillä - luiskilla. Tänään lumisateet ovat tuomassa parisen senttiä lisää lunta paikoin itään. Myöhemmin tällä viikolla sulaminen jatkuu aluksi hitaanlaisesti, mutta to - la olisi voimakkaan sulamisen vaihe, jolloin viikon loppuun mennessä lännessä voidaan odotella aukeiden alueiden yli puoleksi lumesta paljastumista ja selvää pälvimistä idempänäkin yli 25 sentin hankien kadotessa. Lounaissaaristossa on jo lähes - kokonaan lumetonta. Routa sulaa lähes samantien lumesta vapautuneilla kohdilla tai on osittain jo kokonaan sulanut lumen allakin alapuolelta käsin, kun talven jäljiltä on hyvin vähän routaa. Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Lumipeite sulaa aikaisempaa arviota selvästi nopeammin lännessä ja hyvin hitaasti idässä --> Erikoisen jyrkkä lumipeite-ero muodostuu lännen ja idän välille. Päivitys 23.3.2012 klo. 16:50 punaisella: Nuo la - su vaihteen lumisateet voivat muodostaa su aamuksi muutamia senttejä lumipeitettä monin paikoin, mutta su iltapäivä sulattaa sitä pois hyvin nopeasti.

Jäätilanteet järvissä ja merellä jatkavat sulamistaan ja heikkenemistään aluksi hitaasti, mutta nekin nopeutuen to - la, jolloin järvien virtapaikoilla sulat alueet laajenevat merkittävästi. Lounaiset ja läntiset merialueet ovat tosin olleet viime päivinä jo poikkeuksellisen vapaita jäistä ajankohtaan nähden; jäätä vain rannikoilla ja Perämeren pohjukassa. Suomenlahtikin on jo yli puoliksi jäätön. Ojissa ja joissa sulamistulvat ovat vain vähän nousseita tällä hetkellä, mutta ensi to - la myötä odotellaan selvää virtaamien nousua... Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Sulamistulvat ovat ajankohtaisia lännessä, muttei niinkään vielä idässä.

Kasvillisuuden keväherääminen on edennyt lounaissaaristossa
jo leppien (Alnus sp.) ja pähkinäpensaan (Corylus avellana) kukinnan vähäiseen alkuun, mutta manner-Suomessa niiden hedenorkot ovat olleet vasta kukintaa edeltävässä hitaan notkistumisen vaiheessa. Lumesta vapautuneilla paikoilla etenkin siis lännessä ovat myös sipulikasvit aloittaneet selvän kasvun ja paljolti näin jo sulavan lumen allakin, mikä on tyypillistä hyvin vähäroutaisen talven ansiosta. Jatkossa leppien ja pähkinäpensaan kukinta voimistuu ja leviää selvemmin vasta tuon to - la lämpöannoksen myötä ja silloin pajujen (Salix sp.) kissatkin pyrähtävät selvemmin kasvuun. Lumikellot (Galanthus nivalis) ja leskenlehdet (Tussilago farfara) voimistavat - aloittavat kukintaansa viikon mittaan lämpimillä lumettomilla kasvupaikoilla. Paahdepaikoilla myös nurmikon kasvun alku lännessä mahdollistunee (Mm. eteläseinustat). Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Leppien ja pähkinäpensaan kukinnat voimistuvat lounaissaaristossa huomattavasti manner-Suomeen verrattuna ja muutenkin siellä alkaa lämpimillä paikoilla mm. nurmikon selvä kasvu. Kuitenkin myös Etelä-Suomen länsiosissa ja etelärannikolla em. kukinnat alkavat etenemään, muttei vielä idässä.

Termisen kevään alku on siis jo tapahtunut lounaissaaristossa ja osittain länsi- ja etelärannikolla, mutta manner-Suomessa etenkin idässä sen alkaminen takkuilee vielä ja varmistumista jouduttaneen odottelemaan ehkä ensi viikollekin saakka. Lännen sisämaassa saakka termisen kevään alku voi tosin jo varmistua tälläkin viikolla... Päivitys 21.3.2012 klo. 17:10 vihreällä: Termisen kevään alkamisen lopputilateesta kerron vasta seuraavassa varsinaisessa ennusteessani, mutta alustavasti etelän länsiosissa ja etelärannikolla kevään alku on varmistunut etuajassa, mutta idässä se vielä takkuilee.

Näissä sääennusteissani käytän
lähteinä mm. näitä: Iltalehden ilmanpaineanimaatio Euroopasta, Weatheronline -sivuston Expert Charts -osio ja Wetter3.de -sivuston animation -osio.

Sunday, March 18, 2012

Barack Obaman hallinnon luonteesta 2009 - 2012: The Obama Deception -dokumentti ja Lyndon LaRouchen webcast-huomiot huhtikuussa 2009

Edellisessä kirjoituksessani (Edustajainhuoneen Walter Jonesin ponsi Barack Obaman militaristista ulkopolitiikkaa vastaan: Obama viraltapanon ja maanpetossyytteen uhan alle) esille tuomaani Walter Jonesin Barack Obamaa vastaan nostamaansa ponsiin liittyen nyt on hyvä palata menneisyyteen tutkimaan sitä, miten oikeassa silloin oltiinkaan Barack Obaman suhteen osoitettaessa hänen presidenttiytensä tuhoisan epäkelvoksi jo kaiken hänen kautensa alun huumaisen messiaaksi maalaamisen keskellä.

Obaman hallintokauden lähestyessä nyt loppuaan onkin hyvä menneisyyden lähtökohta juuri Obaman virkaanastujaisvuosi 2009. Tässä tarkastelussa auttavat maaliskuussa 2009 julkaistu Alex Jonesin dokumentti The Obama Deception ja huhtikuussa 2009 Lyndon LaRouchen silloisessa webcastissään (President Obama's Narcissus Syndrome - April 11, 2009 Webcast) tekemänsä arviot Obamasta keisari Neron kaltaisena psykopaattina / narsistina.

Ensin mainittuun liittyen Alex Jonesin Infowars -mediassa onkin tuotu juuri äskettäin esille kirjoituksessa (10 Controversial Facts In The Obama Deception That Are Now Self-Evident) tuo The Obama Deception -dokumentti väitteineen ja havaintoineen nykyhetken tarkasteluvalossa. Siinä on poimittu 10 oleellisinta ko. dokumentin sisältöä, jotka nykyhetki on tuonut esille oikeina ja toteutuneina faktoina. Poimin kustakin 10 väitteestä otsikot tarkasteluun ja linkitetystä tekstistä voitte mennä lukemaan tarkemmat selostukset niihin liittyen.

Tuosta Lyndonin webcastistä poimin lainattavaksi joitakin keskeisiä Obamaan liittyviä seikkoja. Lyndonin silloisista puheista huomaamme, että hän ei suhtautunut vielä tuolloin niin jyrkän vastustavasti Obamaan kuin nykyään, vaan ennen kaikkea tähdensi eniten pahoina hänen taustavoiminaan häärineitä "avustajia" ja transatlanttista (Brittiläisen imperiumin) rahatalous- eli oligarkkieliittiä. Lisäksi Lyndon oli ilmeisesti vielä vuoden 2009 alussa odottavan toiveikas Obaman hallinnon saamiseen pois pahuuden kitaan vievältä raiteelta, mikä ei sittemmin toteutunut.

Yhtenä punaisena lankana tuossa webcastissä oli tuolloin Time -aikakauslehdessä julkaistu artikkeli, joka paljasti Obaman uunituoreen hallinnon joitakin kyseenalaisia piirteitä mm. ekonomian avustaja Larry Summersiin liittyen; ei ilmeisesti kuitenkaan niinkään hyvässä tarkoituksessa, vaan lähinnä pöyhkeilläkseen moisella jollain kieron juonilla tavalla...

LaRouche -liikkeen jyrkkä vaatimus Obaman viraltapanosta tuli kuitenkin kuvaan vasta myöhemmin; viimeistään vuoden 2009 loppuun mennessä. Lisäksi Alex Jonesin porukoihin verrattuna on huomattava se, kuinka LaRouche -liike suhtautui vielä vuonna 2009 epäluuloisesti heihin. Alex Jones oli myös Lyndonia ennemmin hyvin jyrkkä Obamaa kohtaan. Sen sijaan parin viime vuoden aikana ko. tahot ovat lähentyneet toisiaan ja Lyndon onkin ollut jo monta kertaa Alex Jonesin radioshowssa haastateltavana.

Infowars -sivuston jutusta 10 Controversial Facts In The Obama Deception That Are Now Self-Evident ja The Obama Deception -dokumenttiin sisältyvät nykyään tosiksi osoittautuneet 10 faktaa --->

"1. President Obama is a puppet who is owned by the parasitic financial community.

2. President Obama is dedicated to the overthrow of America’s constitutional republic.

3. President Obama is a proponent of the fraudulent endless war on terror because he wants to use the global chaos to finalize the covert establishment of a global fascist government.

4. President Obama is the new face of imperialism in Africa, and militarizing the continent under the political cover of humanitarianism.

5. President Obama is motivated to help Israel attack Iran and start World War III.

6. President Obama is pursuing policies of de-industrialization and coercive population control against America, and other third-world countries.

7. President Obama is trying to disarm the American people with fear-mongering tactics, and using back-door tricks to get around public opinion and Congress.

8. President Obama is destroying self-sufficient and independent communities inside the United States to prevent active economic and political resistance against the criminally hijacked federal government, multinational corporations, and Agenda 21.

9. President Obama is impeding the economic recovery of the United States and advancing the financial oligarchy’s criminal plan to bankrupt the country totally and set up a military dictatorship.

10. President Obama is waging a total war against humanity for the benefit of his Satanic Globalist Overlords.".

Alex Jonesin loppusanat ko. dokumentissa - Ajankohtaisia myös tänään! --->

"In summation, Barack Obama is a Madison-Avenue created fad. All of the crazed Obama worship being pushed by the corporate media is scientifically designed to capture the public in a net of peer pressure mass euphoria. If the new world order can just distract the public for a few more years, the elite can finish constructing their police state control grid.

Barack Obama is the perfect Trojan Horse. He makes the people feel like they finally have a place at the table, even as he betrays them. Sadly, many Obama supporters can’t see what’s right in front of their faces because they’ve already invested their very identity in this artificially created cult movement. Throughout history, it has happened over and over again. People turn their intellect over to cult of personality mass movements, and it’s happening again.

The evidence presented in this film is documented fact. And those that ignore what history has taught us do so at the peril of us all. As frightening as the information in this film is, there are many things we can do to stop the globalist agenda dead in its tracks.

First, we expose the cult of Obama for what it is: a sad hoax. Next, realize that we are all being propagandized, 24/7. Investigate all information for yourself, be it political parties, the media, or this film. Be aware of the tricks that the elite use like the staging of false flag terror attacks and other crises.

Rediscover the Constitution and Bill of Rights. Promote a culture of true liberty. There is a reason why the internationalists are attempting to destroy the sovereignty of all 50 states. They know it is one of the biggest threats to their domination. The federal government has been completely hijacked by foreign interest, and more than 25 states have recognized this fact and are moving to block the New World Order at the state level by declaring their 10th Amendment powers.

But most important of all, there is a huge awakening taking place in the United States and across the world against the globalist agenda. Free people everywhere are joining together and saying no to corruption and tyranny, and no to world government.".

Lyndon LaRouchen huhtikuun 2009 webcast ja hänen huomioita Barack Obamasta Neron kaltaisena transatlanttisen pankkiirikartellin eli oligarkkieliitin kätyrinä - nukkena: President Obama's Narcissus Syndrome - April 11, 2009 Webcast; (lainaukset poimittu webcastin tekstiversiosta) --->

" ...we have to understand the President's limitations: that he seems very bright, he seems very capable, but a lot of matters which he deals with, he hasn't got a clue of what he's talking about. And that's one of the big problems. That's why he's so susceptible to misrepresentation and being misled by people close to him, especially among certain groups.",

" ...as we've been warned by Time magazine, we have a special problem: President Obama is presently in the grip of a thoroughly evil cabal, a most frankly Satanic pack of inherently criminal lunatics, to be found in high places in any real important part of the world, since Adolf Hitler departed our planet, nearly 64 years ago. Now, if we're to save this republic of ours, and not only that, but the entirety of this planet, from a virtual dive to Hell, we must free this President from the lunatic grip of that pack of fascist-like scoundrels, which has now been identified for us, by Time magazine. This pack of scoundrels, identified by Time, has represented the cabal which is currently exerting control over the political will of President Obama.",

"Barack Obama is the elected President of the United States, and I do not presently expect that aspect of our present situation should be changed.",

"The elimination of these factors, such as Larry Summers, and this crowd identified by Time magazine, must occur immediately, because if it does not occur, the following will be true: The situation we face, in the United States and worldwide, is comparable in many respects to Rome under the dictatorship of the Emperor Nero. The character of the President under these conditions is of that form. He is not really aware of what he's doing. He has no comprehension of many of the technical issues, such as economic issues which he's treating—none whatsoever. He has no clear understanding of strategic interest. He's an intelligent person, in other respects. But he has no competence in these areas, for which he is largely responsible as President.",

"According to the Time account, confirmed by sources close to the Obama White House, the President has been surrounded by a collection of 'behaviorist economists,' who have cultivated a cult-like following through the publication of such daffy economic tracts as Freakonomics, Nudge, Predictable Irrationality, The Wisdom of Crowds, and Animal Spirits. These economists include longtime Obama advisors Cass Sunstein, Richard Thaler, Dan Ariely, and Daniel Kahneman, to the exclusion of some of the more well-known and relatively competent economists, originally brought in to the Obama White House, but who have now been cast aside, in favor of the Pavlovian/Skinnerian kooks.",

"For these economists—these kooks—the key to economic behavior is the pursuit of pleasure and the avoidance of pain. Human will, especially human creativity, are purely secondary, and always lose out to the craven human impulses, according to these nuts. Unfortunately, the entire inner circle of White House economic advisors, from Larry Summers, to OMB director Peter Orszag, are full-fledged proponents of this insane doctrine of animal behaviorism.",

"Time revealed an even larger circle of White House economic gurus, who are all proponents of the Benthamite theories of bestial man. Orszag has been an unabashed behavioral geek.... His deputy, Jeff Liebman of Harvard, is a noted behavioral economist, as are White House economic advisor Austan Goolsbee of the University of Chicago, Assistant Treasury Secretary nominee Alan Krueger of Princeton, and several other key aides.",

"Time, with its own history of promotion of fascism and its virulent hatred of FDR, does not ignore the opportunities this collection of kooks surrounding the President offer, to destroy the Obama Presidency. 'Obama's efforts to change us,' Time gloated, 'carry a clear political risk. Republicans already portray him as a nanny-state scold, an elitist Big Brother lecturing us about inflating our tires and reading to our kids.",

"The President of the United States is acting like something worse than a fool. He should not be let out without a leash. He shouldn't be going running around the world, because he's going to make a mess of things. You've got to get him under control. We don't want to throw him out, because we don't want to create a new element of instability in the system." ja

"You see, his instincts are wrong! And his self-adulation, his manic, euphoric self-adulation, is the mentality of the worst kind of dictator. Don't let him get in a position where he has that kind of power. Keep him under constraint, the legal constraint within the American Presidential system, as it works. Keep him in that constraint. If you don't, you're creating a monster. You don't want a Frankenstein monster. You don't want a Narcissus in the Presidency, and he's a case of Narcissus, just like Nero. And the program is basically like that of Nero.

He's a danger to all humanity if you don't keep him under control. He's a danger to himself, as well as everybody else. So, you ain't persecuting him, when you're protecting him from himself.
".

Tässä on vielä vuoden 2009 lopusta oma kirjoitukseni pikanttina huomiona (Saatanaa puetaan hyvyyden messiaan valeasuun: Barack Obaman Nobel-palkitseminen), missä oli jo käynyt selväksi Obaman tuhoisa kätyriys transatlanttisen eliitin intressien palveluksessa ja siksi tuolloin tapahtunut Obaman Nobelin rauhanpalkinnolla seppelöiminen tuntuikin niin groteskilta ja läpinäkyvältä väärän messiaan voitelulta ja vittuiluna meitä "alammaisia" kohtaan.