Monday, April 30, 2012

Vähitellen epävakaistuvaa ja tavanomaista koleammaksi kylmenevää (Päivitys!)

Päättyneellä viikolla kevään eteneminen pyrki vauhdittumaan tavanomaista hieman lämpimämmässäkin säässä, mutta tällä viikolla heti Vapun jälkeen / Vapusta lähtien tavanomaista kylmempi sääjakso hidastaa selvästi kevään etenemistä. Niinpä kasvukauden kehityksen aste näyttää jäävän tämän viikon loppuun mennessä jopa vähän jälkeen tavanomaisesta ajankohdan aikataulusta. Katsotaanpa: (Päivitys vihreällä lauantaina 5.5.2012 klo. 16:15: Päivitys tulee jo tapahtuneiden säätilannemuutosten valossa myöhässä, mutta pääsin vasta nyt koneelle tekemään sen).

Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Tällä hetkellä tilannetta kuvastaa vielä Keski-Euroopasta Mustanmeren pohjoispuolelle ulottuva jopa ennätykselliseksi äitynyt helleaalto, missä n. +30 asteen lukemia on mittailtu Saksasta jopa lähelle Moskovaa ulottuvalla alueella; eniten kuitenkin Puolan - Ukrainan alueella. Välimerelläkin on läntisimpiä osia lukuun ottamatta ollut monin paikoin helteistä. Samalla Ranskan - Britannian tienoota on edelleen vaivannut viileä matalapainesää ja kylmää ilmaa on valunut osittain takatalvisena Uralin ja Suomen väliin. Suomi ja Skandinavia ovat olleet osittain korkeapaineisia lämpimähkössä kevätsäässä, mutta Norjanmeren - Jäämeren suunnalta on alkanut uhkaamaan matalapainetoimintaa.

Jatkossa juurikin tuo pohjoisen - luoteen matalapainetoiminta alkaa vaikuttamaan voimakkaammin; Ensin yksi matalapaineen osakeskus liikkuu ma - ti aikana Jäämereltä Suomen itäpuolelle ja seuraava liikkuu pian perään suunnilleen samaa reittiä ke - to Suomen itäpuolelle, jonka jälkeen matalapaineen painopiste näyttää ottavan asemansa Suomen etelä- ja itäpuolella. Korkeapaine vahvistuu samalla Islannin ja Grönlannin alueella. Samalla tuo Länsi-Euroopan matalapaine jäänee pyörimään Ranskan - Espanjan länsipuolelle viikon lopulle saakka.

Tämä mahdollistaa pohjoisesta valuvien kylmien ilmamassojen valloitusretkeä Eurooppaan, missä kylmää ilmaa pääsee loppuviikoksi Suomen ja Skandinavian lisäksi myös ainakin Britanniaan ja Ranskan - Saksan pohjoisosiin saakka. Toisaalta Länsi-Venäjällä etelästä pääsisi aivan viikon lopussa jonkin verran uudestaan lämpöä pohjoisemmaksi, muttei aivan Jäämeren lähelle. Viikon mittaan tuo helleilmamassan alue kaventuu / pienenee kuitenkin ukkoskuurojen kera niin, että hellettä jäänee loppuviikoksi pohjoisimmillaan enää vain pienelle alueelle Mustanmeren pohjois- ja länsipuolille... Torstaista alkaen matalapaineen osakeskusten sijoittuminen on kuitenkin vielä epäselvää, mikä vaatii tarkentamista myöhemmin ja se määrittää lopulta paremmin sateiden ja ilmamassojenkin liikkeitä loppuviikolla... Kuurottaisia ja yhtenäisempiäkin sateita saataneen kuitenkin monena päivänä laajasti lähes koko Euroopassa; lämpimällä itäosan alueella myös runsaasti ukkosia.

Päivitys vihreällä lauantaina 5.5.2012 klo. 16:15: Merkittävin muutos aikaisempaan on ollut eilisestä alkaen Skandinaviaan ja Suomeen voimistunut matalapaine, joka on pitänyt säätä monin paikoin sateisena, tuulisena ja viileänä ko. alueella; Lapissa jopa lumipyryisen takatalvisena. Ensi viikon alussakin ko. matalapaine jää vielä vaikuttamaan Norjanmeren - Lapin tienoille. Mustanmeren lähelle kaventuneen helteen lämpöä on alkanut työntymään uudestaan pohjoisemmaksi Venäjälle. Espanjan - Ranskan länsipuolelle jäänyt matalapaine on venymässä heikkenevänä Länsi- ja Keski-Euroopan yllä itään, minkä johdosta siellä on ukkoskuuroisen epävakaista; pohjoisimmissa osissa em. tapaan koleaakin. Viikonvaiheessa matalapaineen painopiste siirtyy kuurottaisine sateineen heikkona Itä-Eurooppaan, missä yksi osakeskus siirtyy Suomen kaakkoiskulmaa hipoen pohjoiskoilliseen. Näiden itäpuolella Länsi-Venäjä lämpenee edelleen yhä kesäisemmäksi. Samalla Länsi-Euroopasta käsin alkaa myös muodostua lämpenevää korkeapainetta, mutta Atlantilta uhkaa uutta matalapainetoimintaa ainakin Britteinsaaria...

Euroopan kasvukausi on siis edennyt huippunopeasti kesäiseksi etenkin alueen itäosissa, mutta yhä hieman kehnosti läntisimmissä osissa. Skandinaviassa ja Suomessa pohjoisosissa olevaa vielä lumista aluetta lukuun ottamatta kevään vihertyminen on edennyt noin normaalisti - vähän edellä siitä. Jatkossa kasvukehitys hilliintyy manner-Euroopan hellealueella, mutta sateet pitävät ainakin kuivuutta hyvin poissa. Suomessa ja Skandinaviassa on luvassa hallaista ja pohjoisosissa takatalvistakin kevään edistymisen jumittumista. Länsi-Venäjällä kevään edistyminen paranee hieman pohjoisosissa ja jatkuu ajankohtaan nähden huippukesäistyvänä etelämpänä. Päivitys vihreällä lauantaina 5.5.2012 klo. 16:15: Ei merkittäviä muutoksia, mutta kasvukausi kesäistyy nopeimmin Venäjällä jatkossa...

Sääennuste Etelä-Suomeen: Tänään Vappuaattona pieni korkeapaine on vielä vaikuttamassa Etelä-Suomen yllä, mutta pohjoisessa itäkaakkoon liikkuvat säärintamat ovat jo lisänneet yläpilviharsoa ajoittain. Illalla luoteesta saapuva kylmä rintama voi tuoda paikoin heikkoja vesikuuroja ja ainakin runsaampaa pilvisyyttä hetkeksi. Lännen ja pohjoisen väliset tuulet ovat voimistumassa. Yölämpötila oli 0 ja +5 asteen välillä sisämaan halloineen ja päivälämpötila on saavuttamassa +15 asteen tienoon etenkin sisämaassa. Päivitys vihreällä lauantaina 5.5.2012 klo. 16:15: Ennuste piti muutoin paikkansa, mutta illalla vesikuuroja ei tullut.

Tiistaina Vappupäivänä tuo em. ensimmäinen matalapaineen osakeskus on siirtymässä Suomen itäpuolelle, jolloin pohjoiseen yöllä kääntyvät tuulet ovat kohtalaisia - navakan puuskaisia ja pilvisyys on vähäistä; iltapäivällä sisämaassa kumpupilvien riski etenkin idässä. Illalla lännestä työntyvä uusi korkeapaineen selänne ennen luoteesta tulevaa toista matalapaineen keskusta tyynnyttää tuulet ja pitää sään selkeänä. Yölämpötila on yhä 0 ja +5 asteen välillä, mutta tuuli pitänee halloja aisoissa. Päivälämpötila jäänee vain +10 asteen tienoille; lämpimintä on etelärannikolla. Päivitys vihreällä lauantaina 5.5.2012 klo. 16:15: Ennuste piti muutoin paikkansa, mutta päivälämpötila oli etelärannikkolla paikoin lähellä +15 astetta.

Keskiviikkona tuo luoteesta Suomen itäpuolelle liikkuva toinen matalapaine vaikuttaa; rintamasysteemi runsastuttaa pilvisyyttä vähäpilvisen ja heikkotuulisen yön jälkeen vaihtelevasti ja vesikuuroja voi esiintyä paikoin etenkin itäosissa. Kohtalaiset länsituulet tuovat aluksi uuden annoksen vähän lämpimämpää ilmaa, mutta tuulet ovat kääntymässä illalla uudestaan pohjoiseen. Yölämpötila on nollan tienoilla (Hallaa) ja päivälämpötila on +10 ja +15 asteen välillä; lämpimintä lännessä. Päivitys vihreällä lauantaina 5.5.2012 klo. 16:15: Ennuste piti muutoin paikkansa, mutta sateita ei tälläkään kertaa tullut.

Torstaina toisen matalapaineen painopiste on jo siirtynyt Suomen itäpuolelle, jolloin kolea ja puuskainenkin pohjoisvirtaus vallitsee. Pilvisyys on vaihtelevaa ja etenkin iltapäivällä ja itäpainotteisesti syntyy vesikuuroja (Rakeitakin voi olla seassa voimakkaimmissa kuuroissa). Yölämpötila on runsaahkon pilvisyyden ja tuulen ansiosta enimmäkseen vähän plussalla, mutta päivälämpötila jäänee etenkin idässä vajaaseen +10 asteeseen. Päivitys vihreällä lauantaina 5.5.2012 klo. 16:15: Ennusteeseen tuli muutoksina se, että ko. matalapaineen jälkipuolen luoteis-pohjoisvirtaus jäi arvioitua heikommaksi ja sää poutaiseksi. Etelä-Skandinaviasta Baltian yli itään jäi sijoilleen rintamasysteemi, jonka ylä- ja keskipilvilauttoja oli eteläisimmässä osassa ajoittain, mutta muutoin oli vähäpilvistä ja iltapäivällä sisämaassa itäpainotteisesti kumpu- ja kumpukerrospilvisyyttä. Illalla luoteesta alkoi työntymään heikko korkeapaineen selänne; luoteistuuli alkoi tyyntyä. Iltapäivälämpötila oli em. syystä ennustettua pari-kolme astetta korkeampi; monin paikoin reilut +10 astetta.

Perjantaista lähtien ennusteissa on sen verran epäselvyyttä, että tarkemmat tiedot jaan vasta myöhemmin. Alustavasti voidaan kuitenkin todeta tavanomaista koleamman ja epävakaisen sään jatkuvan myös tulevana viikonloppuna...

Päivitys vihreällä lauantaina 5.5.2012 klo. 16:15: Eilen perjantaina luode-kaakkosuuntainen korkeapaineen selänne vaikutti aluksi yöllä, jolloin oli vähäpilvistä ja lämpötila 0 vaiheilla (Etenkin sisämaassa oli hallaa ja paikoin heikkoa yöpakkasta). Aamusta alkaen Etelä-Skandinaviassa kehittyneen matalapaineen vaikutus alkoi; kaakkoistuulet voimistuivat vähitellen jopa navakoiksi ylä- ja keskipilvilauttojen vellottua vaihtelevasti pitkin päivää. Aluksi sateen uhkaa oli vain läntisimmissä osissa, mutta loppuillalla etelälounaasta saapuivat rintamasateet tuon matalapaineen keskuksen liikkuessa kohti Selkämerta.

Tänään lauantaina tuo matalapaineen keskus on siirtymässä hitaasti Selkämereltä Perämerelle; rintamasateet liikkuivat kohtalaisina - paikoin rankkoina yön ja aamun aikana pohjoiskoilliseen. Kaakkoistuulet heikkenivät yöllä ja ovat kääntyneet päivällä vähitellen lounaaseen voimistuen illaksi uudestaan ajoittain navakoiksi. Sadealueen jälkeen alapilvikansi on jäänyt tiheänä vellomaan ja ilma on ollut utuista; etelärannikolle on tullut mereltä jopa sumua. Illalla udut ja sumut hälvenevät ja pilvipeite alkaa rakoilemaan - vähenemään. Yölämpötila oli sateessa +5 asteen vaiheilla ja päivälämpötila on kohonnut +10 asteen vaiheille.

Huomenna sunnuntaina tuon matalapaineen painopiste alkaa siirtymään Norjanmerelle, mutta Baltiassa kehittyy uusi pieni matalapaine, joka alkaa liikkua pohjoiskoilliseen viistäen Suomen kaakkoiskulmaa; aluksi voimakkaat länsilounaistuulet heikkenevät yön ja aamun aikana tyyntyen tilapäisesti alkuiltapäiväksi pilvisyyden ollessa vaihtelevan vähäistä. Iltapäivällä pilvisyys alkaa vähitellen lisääntymään etelästä ja illalla itätuulen viritessä vähän tulee paikoin vesisateita kuurottaisesti. Yölämpötila on +5 asteen vaiheilla. Päivälämpötila kohoaa +10 ja +14 asteen välille.

Ensi viikon alussa maanantaina vaikuttaa vielä alkuun tuo kaakonkulman kautta pohjoiskoilliseen siirtyvä matalapaine, jonka myötä yöllä ja aamulla sataa vettä etenkin itäpainotteisesti vähän voimistuvien tuulten kääntyessä pohjoisluoteeseen. Loppupäivällä poutaantuu idässäkin ja tuulet heikkenevät. Myöhemmin ensi viikolla ti - to välillä sää olisi poutaista ja lämpenisi selvästikin; ensimmäinen mahdollisuus +20 asteen ylityksiin saattaisi syntyä... Tästä lisää seuraavassa varsinaisessa ennusteessa.

Sään vaikutuksista luontoon: Lumet ja jäät ovat siis jo sulaneet käytännössä kokonaan pois Etelä-Suomen alueelta, joten suoraan kasvien kehitysasteen kuvailuun. Päättyneen viikon lämmössä kasvukauden kehitysaste pääsikin jopa hieman tavanomaista aikataulua edelle, jolloin viime päivinä ovat olleet täydessä kukassa mm. raita (Salix caprea) ja monet muut pajut sekä haapa (Populus tremula). Koivujen (Betula sp.) kukinta on myös päässyt alkamaan monin paikoin, mutta niiden hiirenkorvalletulo on vasta hyvin paikallista. Tuomi (Prunus padus) sen sijaan on jo varsin yleisesti hiirenkorvalla ja nurmikot ovat vihertyneet jo lähes täysin kesäiseksi. Jatkossa koleaksi käyvät säät hidastavat kasvua niin, että mm. pajujen ja haavan kukinnat hiipuvat vain hitaasti ja koivujen täysi kukinta jää vielä tulematta, joka toisaalta helpottaa allergikkojen vointia, koska ko. ennätyskukinta (Varoitus allergikoille koivujen ennätysrunsaasta kukinnasta! - Huomioita myös muusta kevään 2012 kukinnasta) ei vielä pääse tuottamaan runsainta siitepölyään.

Tämä koleutuva sää mahdollistaa toisaalta myös jo kukkivien lajien kukinnan pitkittymistä iloksemme, kuten on monien sipulikasvien kohdalla; sinililjat (Scilla sp.), myöhäiset krookukset (Crocus sp.), narsissit (Narcissus sp.) sekä luonnossa sinivuokot (Hepatica nobilis) ja valkovuokot (Anemone nemorosa). Myös tällaiset erikoisuudetkin tässä kuvallisessa tervehdyksessäni (Wapputervehdys vuodelle 2012 ja kasvivalokuvieni esittelyn aloittaminen uudestaan!) ilostuttavat vielä tälläkin viikolla. Joudumme kuitenkin vielä odottelemaan maisemien kunnollista vihertymistä, koska mm. juuri koivujen hiirenkorvalletulo kunnollisesti ottanee vielä aikaa ja siirtynee selvemmin seuraavan viikon puolelle. Samasta syystä kevään hienoihin kukkijoihin kuuluvan metsävaahteran (Acer platanoides) kukinnan alkukin jää vielä torsoksi... Myös maaseudulla peltoviljelyssä kylvötoimet eivät pääse vielä täydellä voimalla käyntiin, vaikka paikoin niitä on jo tehtykin etenkin lännessä. Vesistöissä pintavesien lämpötilat nousevat +5 asteen yläpuolelle hyvin hitaasti ja jokien virtaamat ovat sulamistulvien jälkeen normaaleita. Päivitys vihreällä lauantaina 5.5.2012 klo. 16:15: Viikon sää on ollut alkuperäistä arviota hieman lämpimämpi, jolloin em. kasvutilannearviot ovat vähän ylittyneet pidemmälle; silti mm. metsävaahteran kukinnan alku on vasta paikallista ja heikkoa eivätkä koivutkaan ole saavuttaneet kaikissa kasvustoissa hiirenkorvavaihetta. Ensi viikon lämpenevä sää vauhdittaa viimein kasvua selvään vihertymisvauhtiin, jolloin voidaan odotella metsävaahteran täyden kukinnan lisäksi mm. rusokirsikan (Prunus sargentii) kukintaa...

Wapputervehdys vuodelle 2012 ja kasvivalokuvieni esittelyn aloittaminen uudestaan!



Kukkivaa rusokoiranhammasta (Erythronium dens-canis) kuvattuna keskiviikkona 25.4.2012 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.


Tämän vaaleanpunaisen söpöyden myötä yhteiskunnallispoliittisista olosuhteista huolimatta ilostuttava Vapputervehdykseni teille kaikille! Olen pohtinut virittää tämän kasvivalokuvan myötä uudestaan blogiini kasviaiheista valokuvasarjaa, jos vain kuvatila antaa myöten (Ja jos ei, niin teen tilaa väkisinkin)... Katson nimittäin aiheelliseksi piristää blogini kautta ilmapiiriä, joka on oleva vaikea joka tapauksessa lähitulevaisuudessa monista havainnollistamistani syistä johtuen. Haluan tällä tavalla osoittaa esimerkkiä siinä, kuinka ns. pahuutta ja vakaviakin ongelmia vastaan taisteleminen on oleellisesti myös iloisten, lohduttavien, kauniiden, parantavien ja aitojen asioiden promotoimista eikä vain pelkkää epäkohtien vastustamista!

Olen ajatellut tästä lähtien laittaa ainakin tämän kasvukauden ajan yhden kasviaiheisen valokuvan viikottain esille kuvaamaan yhtäältä kunkin viikon kasvutilannetta Etelä-Suomessa ja toisaalta esittelemään pitkästä aikaa kasvivalokuvaukseni edelleen jatkuvaa satoa. Tämä rusokoiranhammas saa kuvata päättyneen viikon 17 kasvutilannetta ja tämän alkaneen viikon 18 kuva tulisi näytille ensi sunnuntaina 6.5.2012... Myöhemmin haluan aloittaa paremminkin valokuvaussatoni esittelyä kenties jollain muulla(kin) foorumilla...

Lopuksi lajitietoutta rusokoiranhampaasta >> Se on Etelä-Euroopasta kotoisin oleva liljakasvien heimoon kuuluva sipulikasvi. Se kuuluu kevään lähes varhaisimpien kukkijoiden joukkoon; Etelä-Suomen oloissa kukinta alkaa yleensä aina jo selvästi huhtikuun puolella ja huipentuu huhti-toukokuun vaihteessa - toukokuun alussa. Lehdet ilmestyvät maasta punertavina vain vähän ennen kukinnan alkamista; reilu viikko aikaisemmin. Pian kukinnan jälkeen muodostuu pieni kotahedelmä, jonka kypsyttyä kasvin maanpäällinen osa kuihtuu keltaruskeiden sävyjen kautta pois viimeistään kesäkuun alkupuolella.

Rusokoiranhampaan sekä sen kirjaviin lehtiin että kukintaan perustuva koristearvo on huippuluokkaa, koska vielä muutoin varsin vähän vihertyneessä maisemassa se on paikalla kuin paikalla pikantisti erottuva väriläiskä ja siksi sopiva näyttäviin varhaiskevään sipulikukkaistutuksiin muiden samaan aikaan kukkivien lajien kanssa. Omana ryhmänäänkin se toimii näytöslajina mm. talojen seinustoilla, vielä lehdettömien pensaiden äärellä / vieressä, porttien ja sisäänkäyntien yhteydessä, muurien vierustoilla, myöhään kasvuun lähtevien perennojen yhteydessä jne.

Sivilisaation tuhoaminen etenee taloususkonnollisin, militaristisin ja viherfasistisin keinoin estämällä aitoa ihmisyyttä ja ympäristötietoisuutta

Toukokuu on alkamassa vappuhulinoiden merkeissä, mutta transatlanttisen maailman ja Suomen tila ei ole kuitenkaan juhlimisen arvoisessa tilassa ollenkaan. Päinvastoin tilanne on edelleen erittäin vakava ja paheneva transatlanttisen taloususkonnon ikeessä tapahtuvan neofeodaalistavan diktatuuri-imperialismivyörytyksen tuhonnassa. Tilanne vaatii erittäin voimakkaan "vappupuheen" ja heti alkuun tämä LaRouche -liikkeen uutisyhteenveto muutaman päivän takaa summaa transatlanttisen tilanteen erinomaisesti: Morning Overview - Approaching a Crucial Breakpoint!

Päättyvän huhtikuun lopulla tästä rappiokierteestä on tullut esille edelleen hyvin groteskeja esimerkkejä muitakin, kuten --> Taloususkonnon ylipapit hekumoivat sairaissa teeseissään ja puolustavat toisiaan humaanin ja edistyksellisen kritiikin uhilta (Stubb: HS:n arvio Walhroosin kirjasta "pohjanoteeraus") ja ihmisten tavarallistuminen hyperindividuaalisen maailmankuvasokeuden yliobjektivoituvassa taloususkontohegemoniassa ottaa yhä ihmeellisempiä ilmenemismuotoja (Nainen teki itsestään Barbie-kopion)...

Toisaalta jotain hyvääkin on ilmennyt! --> Vaihtoehtomedia / kansalaisjournalismi on saanut Suomessa uutta tunnustusta ja hyväksyntää (A-studio: Stream: Valtamedia kyykkyyn!) ja Oy Suomi Ab:n uutta toimitusjohtajaa on uskallettu kyseenalaistaa taloususkonnollista ja messiaanista tavarallistumista huokuvan uuden virallisen valokuvansa tiimoilta. Varoitus!: tämä sisältää aitoa ja raisua poliittista huumoria: (Ovatko Niinistöstä tehdyt parodiakuvat jumalanpilkkaa vai pelkkä pyhäinhäväistys? --> TÖRKEÄ SKANDAALI, MITÄ TEKEE HALLITUS?!?!11).

Transatlanttisessa rappiossa pahuuden suosta nousee kuitenkin edelleen suurimpina sivilisaatiota uhkaavina seikkoina kolme megavaaranaiheuttajaa:

1. Taloususkonnollisen hegemonian monetaristiset finanssikikkailut eliittipankkiirien pelastamiseksi tuhoamalla kansantalouksia ja fyysistä ekonomiaa eli kokonaisuutena mitätöimällä kansallisvaltioperiaate oligarkkisen periaatteen mukaisesti!!

2. Kolmannen maailmansodan syttymistä enteilevät transatlanttisen eliitin imperiaaliset militarismi- ja geopolitiikkakikkailut globaalin valtansa turvaamiseksi ko. talousromahdustilanteessa!!

3. Sivilisaation tuhoaminen transatlanttisen eliitin pakottamaan neofeodalismiin myös viherfasistisia, malthusilaisia ja eugeniikkaan perustuvia keinoja käyttäen puettuna "ympäristönsuojelun" valekaapuun ihmisyyden synkimpänä huijauksena!!

Otan näiden kolmen vyyhdin toteutumisuhista esimerkkejä parilta viime viikolta poimittuna LaRouche -liikkeen ja Alex Jonesin medioiden sisällöistä ja tutkimuksista --->

PANKKIIRIDIKTATUURILLINEN RAHATALOUDEN MANIPULAATIO TALOUSUSKONTOHEGEMONIALLISENA KANSALLISVALTIOPERIAATTEEN JA SIVILISAATION TUHOAJANA

LaRouche PAC -sivusto:

Greek Private-Sector Wages Cut by a Quarter; Greeks Can't Buy Medicines: "Greek private sector wages fell by 25% last year, so that 9 in 10 Greeks cannot afford their medicines because of austerity cuts in the health-care system.".

London's Eurobloc Is Crumbling: "With the European banking situation beyond desperate, and disintegrating rapidly, the British have been urgently pushing to establish the ESM by July, as a platform for the kind of hyperinflationary bailout required — i.e., in the order of magnitude of $9 trillion, not the silly (and non-existent) $430 billion the IMF announced last Friday. But the likely victory of Francois Hollande in France's May 6 second-round election, and the collapse of the Holland government of Prime Minister Rutte on Monday, because of opposition to the EMS and the europact in general, have really messed up the timing of London's game-plan. They are left stomping their feet, stuttering: "Hollande, Holland." ".

Bankrupt Europe? It's the Banks, Stupid!: "With all their austerity policies and banking rescues, the euro-countries last year amassed a record amount of debt, EU8.215 trillion, with the debt-to-GDP ratio increasing to 87.2% at the end of 2011, compared to 85.3% in 2010. The fact that the bankrupt banks are responsible for the mess, can no longer be hidden, due to the enormity of the problem, and the calls for direct rescue operations are growing ever louder. The newest fad is to create a new fund and a Bad Bank on the European level, this linked to the ESM. Thus, the necessity to finally impose Glass-Steagall becomes clear to even the most blinded person on Earth, before everything ends up in a hyperinflationary blowout and social explosion!".

Alex Jonesin Infowars -sivuston juttuja:

---> 25 Horrible Statistics About The U.S. Economy That Barack Obama Does Not Want You To Know.

---> Banks cooperate to track Occupy protesters

---> The Family Farm Is Being Systematically Wiped Out Of Existence In America

---> 5 New Lies That The Federal Reserve Is Telling The American People.

MILITARISTINEN IMPERIALISMI TALOUSUSKONNOLLISEN MONETARISMIN JA NEOFEODAALISTAVAN YHTEISKUNTADIKTATUURIN TUKENA

LaRouche PAC -sivusto:

Air Power Buildup Against Iran: "The already powerful U.S. Air Force contingent in the Persian Gulf has been beefed up over the past few weeks with additional fighter aircraft, perhaps as many as three squadrons of F-22 and F-15 aircraft. According to numerous news reports that have emerged in the past two days, some unspecified number of F-22s arrived at the Al Dhafra airbase in the U.A.E., this past week, to "send a message" to Iran, though the Air Force denies that that's their mission.".

Obama Activates Libya-Model "Atrocities Prevention Board" to Launch Wars against Target Countries: "Speaking at the U.S. Holocaust Museum Monday, Barack Obama launched a full scale plan for preventive war against national sovereignty—starting with Iran and Syria.

But Obama didn't just deliver a speech: he launched the following measures by unilateral executive action:

* convened the first meeting of the Atrocities Prevention Board, under its newly-appointed chair, Samantha Power;

* ordered the 16 U.S. intelligence agencies to prepare a National Intelligence Estimate on the risks of mass atrocities that require U.S. intervention;

* imposed new sanctions against companies doing technology business with Iran and Syria because they have used technology to deny population their "human rights" to use the Internet;

* hosted a White House theatrical Facebook/Twitter/podcast event where Holocaust victims and activists could publicly communicate with Samantha Power, Valerie Jarrett and some dozen other "humanitarian interventionists."
".

China Moves to Defuse London's Sudan Crisis: "China moved this week to try to defuse the rapidly escalating conflict that the British are orchestrating in Sudan and all of northeastern Africa. Using the occasion of a visit to China by South Sudanese President Salva Kiir, Chinese President Hu Jintao said today that "China sincerely hopes that South Sudan and Sudan can become good neighbors who coexist in amity and become good partners who can develop together." Hu also announced that China would be sending an envoy to the area to try to cool the situation down. The South Sudanese President, however, ominously cut his Chinese visit short, to return to attend "domestic matters.".

Alex Jonesin
Infowars -sivuston juttuja (Myös tilannetta kuvaavia poliisivaltiotiukennuksia ja -ylilyöntejä):

--->
Missiles stationed on residential roof for Olympics

--->
TSA Hires Criminals and Sexual Predators Without Checking Backgrounds

--->
Bilderberg Favorite Rubio Calls For Attacking Iran & Syria

--->
Government Secretly Prepares To Evacuate Chicago During NATO Summit

--->
Russian Troops To Target Terrorists in America As Part of Drill.

VIHERFASISMI JA HARHAINEN REDUKTIONISMI OSANA TRANSATLANTTISEN ELIITIN NEOFEODALISMIDIKTATUURIN LUOMISTA TALOUSUSKONNON TURVA-ALUSTAKSI

LaRouche PAC -sivusto:

Has Civilization "Peaked"?: "The International Monetary Fund, the British Empire's global policeman for fascist economic policies, has just issued its Global Financial Stability Assessment report warning of an imminent $4 trillion meltdown of Eurozone banks, which could spread to the United States "through derivatives markets." ... "The battle is ultimately over mankind's future, and the concept of man and the universe that will shape that future, for better or for worse. The British Empire has revived their Club of Rome depopulation promo package from the early 1970s, this time fully integrated with the Nazi WWF's ecological claptrap, as in the upcoming "2052: A Global Forecast for the Next Forty Years." As if to prove Lyndon LaRouche is right in everything he has ever charged about such incompetent forecasters, the WWF-Club of Rome crowd has taken a page from their own unscientific "peak oil" hoax (which is the ridiculously incompetent exercise of extending the idea of a peak output from an individual oil well, to the entirety of global petroleum production), and they now talk about "peak population" and even "peak civilization." As the Club of Rome "2052" report argues, "Slowly but surely we are approaching 'Peak Civilization,' and when that bubble pops we'll see the crash manifest in the form of famine, disease and global conflict."

Compare that view of man and the universe, to the concept of human creativity in a creative universe, as developed by LaRouche in his April 18 LPAC Weekly Report:

"Nonliving processes seem to operate in what we call normal clock-time, normal clock-time sequence. Life appears to work that way, but it doesn't actually do that. And above all, human creativity absolutely does not do that. And human creativity represents the expression of a principle, expression in mankind and by mankind, which is not depended upon as such on any lower form as an antecedent. That is, you do not get life from nonlife. You do not get human creativity, from mere biological existence. But rather, you get what we know, that what we recognize as creativity, is an expression of the lawfulness of the universe...

"If we do not understand mankind and creativity, if we stick to these things we're trained to believe in, these things will prevent us from ever accomplishing our mission. We have to now, finally, come to the point that we recognize this principle: That the universe itself, starts with creativity, as a principle. That's the name we would give to it, if we want to identify it: Creativity itself is a principle, a universal principle. The universe is based on that principle, at least as far as we know it: That the existence of the human mind is the highest expression we know of, on which everything depends, that creativity!
".

Alex Jonesin
Infowars -sivuston juttuja:

--->
Saxe-Coburg-Gotha: Syphilitic Sociopaths Behind The “Green” Deception

--->
Elite Eugenicists Call For Mass Depopulation, Drastic Reduction In Energy Consumption

--->
Rio+20: Why Africans (and the world) Should Fear European Elite’s Green Agenda

--->
Death Loving Sociopathic Professor Calls for Global ‘Genocide’ to Save Earth

--->
Say Hello to Your New Master: Environmental Dictatorship

--->
UN Seeks New Powers to Remake World at Rio Sustainability Summit.

Lisäksi vakavana seikkana ovat edelleen ilmenemässä sananvapauden rajoittamisen agendat poliisivalitiollisena menetelmätukena transatlanttisen eliitin taloususkonnon hyväksi: ACTA:n jälkeen nyt on vaarana CISPA -->

--->
CISPA Bill Heads for The Senate: Tell Them No, No, HELL NO!

--->
CISPA: Let Congress Know You Will Not Let Them Trash the Fourth Amendment

--->
CISPA Passes with Fourth Amendment Busting Provisions

--->
House Passes CISPA: Red Alert!

--->
Obama Opposes CISPA, But Will Sign It Anyway.

Kaiken tämän seassa meidän on havaittava myös oman kotimaamme tila osana tätä transatlanttista farssimaista pahuutta ja antihumaania katastrofia!! Kataisen hallitus on viemässä meitä pankkiirieliitin kätyrinä tuhoon niin pahasti, että on todellakin vaadittava hallituksen kaatamista ja humaanempien voimien asettamista sen tilalle!! Suomen tästä tilasta hyvää havainnointia ja analyysiä tekevät Arhi Kuittinen ja Timo Isosaari, joiden viimeaikaiset tekstit valottavat alla linkattuina asiaa. Alustuksena niille katsokaapa ensin tämä paljon puhuva ja näyttävä Youtube -video: 12M - Katainen pakenee eduskunnasta (Meille suomalaisille toitotetaan muka ainoaa vaihtoehtoa superidioottimaisesti ja rikollisesti eli pelkästään pankkiirien sairaaseen tahtoon alistumista!!) -->


Kulttuurikritiikkiä - Arhi Kuittinen:

--->
Kuinka eduskunta raiskataan

--->
Viatonta lahjusten vastaanottajaa jumalat armahtavat

--->
Eduskunnan välikysymys videona ja tekstinä - pelkoa, vapinaa ja väistelyä

---> Urpilaisen valheet paisuvat

---> Urpilainen ja Arhinmäki ovat pettäneet lupauksensa

---> Nokia ja outo itsetuhon kierre.

Sekä hänen Finnsanity -blogistaan juttu: Vappua kansalle, joka pimeydessä vaeltaa.

iitimo (Timo Isosaari):

---> Kataisen hallitus, kenen bulvaani?

--->
Suomi hiipuu... ja kuolee

---> Paradoksien paradoksi

---> Kiitos Riikka Söyring ja YLE, yksi piste.

Myös nämä tekstit ovat oleellista ymmärrettävää tässä tilanteessamme (Ensin mainittu kaivannee omia lisäselvityksiäni myöhemmin...):


---> Puheenaihe: Eurooppa kiitää kohti tuhoa

---> Rikkaat palkkasoturit: Suomen eliitti asuu kuplassa - Suomenkuvalehti.

Lopuksi vielä muistutuksena, että meillä Suomessakin on jo valtamedian yksipuolista transatlanttisen eliitin visiointia propagandisoivaa sisältöä kyseenalaistava ja haastava vaihtoehtomedia, josta mm. näihin em. sisältöihin saa suomenkielellä verrattavaa aineistoa --> Verkkomedia.

Näitä asioita meidän on yhä paremmin ymmärrettävä ja osattava oikein vastustaa parempien neorenessanssillisten teesien promotoimisen kera myös Vapun jälkeen!

Sunday, April 29, 2012

Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia: Industry - State Of The Nation

Musiikkisarjani sodanvastainen teema jatkuu tällä kertaa yhdysvaltalaisen Industry -yhtyeen kappaleella ”State Of The Nation” vuodelta 1984. Kappale ei viittaa suoraan mihinkään tiettyyn sotaan, mutta kuvaa ja kritisoi varsin kärkevästi mm. juuri yhdysvaltalaista sotapolitiikkaa ja ylipäätään sodan järjettömyyttä. Varmasti vaikuttimena on tässäkin silti ollut tuolloin vielä tuoreessa muistissa kummitellut Vietnamin sota. Toisaalta tuolloin vielä vallinneen ns. Kylmän sodan uhka saattoi olla myös eräs merkittävä inspiraatio tässäkin tapauksessa.  

Industry jäi lyhyen olemassa olonsa aikana (1978 - 1984) perinteisissä popmusiikin valtamaissa kotimaassaan Yhdysvalloissa ja Britanniassa varsin tuntemattomaksi new wave - synthpop -yhtyeeksi ja tämä heidän ”isoin” hittinsäkään ei liiemmin juhlinut myyntilistoilla niissä maissa; State Of The Nation saavutti Billboardin Hot 100 listalla ”vain” sijan 89 (Toiset tiedot väittävät sijaa 81...) eikä noussut Britanniassa edes listoille. Liekö ilmiselvä sodanvastainen poliittinen teema vähentänyt radiosoittoa ja siten biisin menestymistä; itse biisin luonteessa muutoin ei olisi ollut menestymisen estettä... Sen sijaan manner-Euroopassa ko. biisi menestyi erittäinkin hyvin ja saavuttaen erityisesti Italiassa jopa listaykköstilan. Biisillä olikin varmasti luonteva osa tuolloin ns. Italo disco -genren kehityksen ja suosion parissa, vaikka kyseessä olikin enemmän new wave -tyylinen jenkkibändi brittivaikutteilla.

Industryn musiikillinen ja visuaalinen tyyli muutoin esim. tässä biisissä olikin brittivaikutteista kyseen ollen kuin yhdistelmä silloista Duran Durania ja Depeche Modea eli varsin ns. trendikästä silloiseen tapaan. Toki juuri italialaisiin vetoavaa tyyliä oli myös havaittavissa. Yhtyeen hajoamisen jälkeen mielenkiintoisen erikoisena seikkana tuli esille bändin laulaja – kosketinsoittaja Jon Caronin pestaus Pink Floydin vakituiseksi kiertuemuusikoksi ja hän mm. osallistui Pink Floydin ”Learning To Fly” -biisin kirjoittamiseen; ei siis mikään turha muusikko oman bändinsä vaisuksi jääneestä profiilista huolimatta.

State Of The Nation -biisin lyriikat ovat tunteisiin vetoava kuvaus biisin kirjoittajan havainnoista sotaan lähtevistä sotilaista ja pohdintaa heidän kokemuksistaan rintamalla ja niitä verrataan sotilaat sotaan lähettävien kyseenalaisten ja tarpeettomien geo- ja valtapoliittisten syiden kanssa yleisluontoisesti osoittamatta sormella tiettyjä kohteita. Laulun musiikkivideo on kuvattu lentotukialuksella, jossa bändi esiintyy ”livenä” ja heidän ympärillään on erittäin överisti karnevalisoitu sotilashenkilöstö tanssimassa koreografisesti jäljittellen marssi- ja sulkeisliikkeitä.

Tämä luo biisin antisota -teemaan nähden tarkoituksellisen voimakkaasti ajatuksia herättävän kontrastin; sota on ollut luonteeltaan Vietnamin sodasta lähtien groteskia karnevaalia valtamediassa ja se jättää varjoonsa sotaan oikeasti kuuluvan epähumaanin tuhon. Hyvin ajankohtaista siis näinä nykyisinäkin aikoina transatlanttisten valtaeliittien junailemissa imperiaalisissa ”humanitaarisen intervention” menetelmissään mm. viimeksi Libyan ja aikomuksenaan pian Syyrian ja Iranin suhteenkin...

Itselleni tämä biisi tuli tutuksi sattumalta tuona vuonna 1984 erään hittikokoelman kautta. Kyseessä oli ilmeisesti manner-Euroopan markkinoille suunnattu versio alunperin brittiläisestä kuuluisasta Now That's What I Call Music! -hittikokoelmasarjasta, jonka yhdessä osassa tämä biisi tuli esille. Silloinen ostamani ääniteformaatti oli nykyään ns. antiikkinen C-kasetti (Huh, kylläpä aika kuluu!). Joka tapauksessa tykästyin biisiin ensi kuulemaltani kovasti, kun se sopi silloin niin oivallisesti juuri heränneeseen popmusiikkifanitukseeni; tykkäsin eniten juuri brittiläisistä new wave- ja syntikkapopbändeistä ja sen vaikutteisista muista artisteista. Biisin musiikkivideo tuli nähtävilleni kuitenkin vasta Youtuben myötä muutama vuosi sitten.

Lopuksi biisin musiikkivideo ja lyriikat. Totp -performanssia ei tähän lauluun ole olemassa, koska biisi ei menestynyt Britanniassa, mutta laitetaanpa juurikin Italian TV:n playback-esiintyminen sen sijaan näytille vuodelta 1984.


Industry - State Of The Nation (Video) ja (Performanssi Italian TV:stä)

Lyriikat:

"I see them marching off to war,
They're looking so heroic
I'm told they won't be gone for long,
But that's a lie and they know it
Ten thousand gone, they won't return,
Never to be seen again
Strategic games are all we learn in the end,
But they say...

Don't you worry about the situation,
(A message from the telephone)
They're out there fighting for the state of the nation,
(I'm waiting for a chance to come home)
They always have to fight the alienation,
(I realize I'm fighting alone)

When nightmares memories fade to dust,
We'll get back on our feet again
This war has nothing to do with us,
But somehow we're so involved in it

Well, don't you worry about the situation,
(A message from the telephone)
They're out there fighting for the state of the nation,
(I'm waiting for a chance to come home)

Don't you worry about the situation,
(A message from the telephone)
They always have to fight the alienation,
(I realize I'm fighting alone)

There's no place like home
There's no place like home
There's no place, I don't want to be anywhere else
(2 x)

There's no place like home
There's no place like home
There's no place, I don't want to be anywhere...

Don't you worry about the situation,
(A message from the telephone)
They always have to fight the alienation,
(I realize I'm fighting alone)
They're out there fighting for the state of the nation,
(I'm waiting for a chance to come home)
They always have to fight the alienation,
(I realize I'm fighting alone)

There's no place like home
(x3)".

Monday, April 23, 2012

Enimmäkseen epävakaista, mutta tavanomaista lämpimämpää; viikonloppuna poutaisempaa... (Päivitys!)

Tälle viikolle tultaessa sää on lämmennyt Etelä-Suomessa eilisestä su alkaen niin, että päivälämpötiloissa on päästy vuoden ensimmäistä kertaa +15 asteen tienoille ja koko alueella myöskin eilisestä lähtien on virallisesti alkamassa / alkanut terminen kasvukausi hieman etuajassa tavanomaiseen nähden. Tämän viikon mittaan tällainen ajankohtaan nähden tavanomaista lämpimämmäksi käynyt sää jatkuu, mutta enimmäkseen epävakaisena vain lyhyiden poutahetkien kera. Se tietää toisaalta alkaneelle kasvien kasvulle hyvää -->

Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Länsi-Eurooppaa vaivannut matalapaineisen runsassateinen sää on saamassa jatkoa edelleen, kun vanhan ja heikenneen matalapaineen seuraan on juuri saapunut täydennystä länsiluoteesta. Tämä matalapaineinen tilanne jatkuu ko. alueella torstaihin saakka siten, että keskiviikon tienoilla tulee paikalle vielä toinen voimakas osakeskustäydennys lännestä; samalla vanhasta matalapaineesta siirtyy osakeskus Etelä-Skandinaviaan ja vaikuttaa Suomenkin säähän. Torstaista alkaen käy sitten niin, että tuo matalapainesysteemi alkaa venymään Britanniasta Norjaa pitkin Lappiin heiketen samalla. Lauantaina matalapaine siirtyykin sitten Lapista Suomen koillispuolelle, mutta Britannian, Ranskan ja Espanjan alueelle näyttäisi jäävän matalapainetta jonkin verran myös loppuviikoksi kuuro- ja ukkossateineen. Korkeapaineen painopiste velloo vaihtelevasti Länsi-Venäjältä Itä-Euroopan kautta Itä-Välimerelle. Tosin nyt alkuviikolla vaikuttaa Baltiasta tiistaiksi Suomeen ja siitä osittain Venäjälle siirtyvä pieni matalapaine sekä viikon lopulla tuo toinen matalapaine Lapista Länsi-Venäjän pohjoisosiin.

Ilmamassat käyttäytyvät asetelmassa niin, että lämpimimmät ja melkolailla jo kesäisetkin säät viihtyvät edelleen Itä-Euroopassa ja Länsi-Venäjällä lukuun ottamatta Vienanmeren itäpuoleista Jäämeren läheistä aluetta. Lämpimällä alueella on enimmäkseen poutaista, mutta paikoin voi tulla kuurosateita ja yhä ukkostakin. Länsi-Eurooppa pysyy aluksi yhä melko viileänä ja runsassateisena (Paikoin tulvariskiä), mistä em. matalapaineiden mukana viileyttä ja sateita siirtyy monena päivänä myös Skandinaviaan. Suomi on myös melko epävakainen, mutta noiden matalapaineiden lämpimällä sivulla etelän ja lännen välisten ilmavirtausten vaikutuspiirissä. Viikon lopussa korkeapainetta näyttäisi muodostuvan Skandinavian – Suomen päälle, jolloin sää lämpenisi myös Skandinaviassa. Länsi-Euroopan heikentynyt matalapainetoiminta sallisi lämmintä ilmaa viikon lopulla myös lännempänä kohti Ranskaa ja Britanniaa etelästä ja itse asiassa kesäkauden ensimmäinen helleilmamassa olisi muodostumassa Eurooppaan ulottuen Keski-Euroopasta Mustanmeren pohjoispuolelle, muttei ulottuisi vielä Baltian eteläosia pohjoisemmaksi...

Kevät etenee täten etenkin Euroopan itäosissa jopa tavanomaista paljon rivakammin, mutta länsiosien koleillakin alueilla alkaa kirimään viikon loppua kohden paremmin. Kasvukausi on etenemässä jo lähes kesäiseen täyslehteen noin linjan Skotlanti – Tanska – Moskova eteläpuolella. Skandinaviassa - Suomessa kasvukausi alkaa mm. Etelä-Suomen tasalla, mutta Lappi pysyy vielä runsaslumisena. Sielläkin lumien sulaminen tosin kiihtyy viikon mittaan vesisateissa ja lämpöasteissa. Suomen ja Uralin välillä runsaiden lumien isot sulamistulvat alkavat olla ohitse monin paikoin ja kasvukauden alkuvihertyminen valtaa alaa. Jäämeren lähellä on tosin yhä melko sama tilanne kuin Lapissa ja viikon lopussa em. matalapaine saattaa tuoda sinne takatalveakin lumisateineen. Päivitys vihreällä perjantaina 27.4.2012 klo. 18:15: Ei merkittäviä muutoksia, mutta Britannian - Ranskan länsipuolelle voimistuu la - su uusi matalapaine melko ärhäkkänä ja samalla Suomen - Uralin väliin tulee em. Lapista kaikkoavan matalapaineen jälkipuolella pohjoisesta kylmän purkaus varsin laajasti ja osaksi takatalvisena. Keski-Euroopasta Mustanmeren pohjoispuolelle muodostuva helleaalto toteutuu la - ma, missä kuumuuskeskus on Puolan - Ukrainan alueella; siellä saavutetaan mahdollisesti ensimmäiset jopa n. +30 asteen lukemat.

Sääennuste Etelä-Suomeen: Tänään maanantaina Baltian matalapaineen vaikutus on lähtenyt käyntiin etelästä nousseiden paikallisten vesikuurojen kera. Pilvisyys on ollut vaihtelevaa, ilma hieman utuista ja etelän – idän väliset tuulet ovat olleet enimmäkseen heikkoja. Yölämpötila oli +2 ja +7 asteen välillä; leudointa etelärannikolla ja pilvisimmillä paikoilla. Päivälämpötila nousi selkeimmillä paikoilla +15 asteen paikkeille ja pilvisemmillä alueilla – etelärannikolla jäätiin paikoin +10 asteen paikkeille. Illalla yhä runsastuvassa pilvisyydessä lämpötila laskee vain hitaasti.

Tiistaina matalapaine tulee heikkona Suomen päälle, jolloin tuulet ovat heikkoja – lähes tyyniä ja suunnaltaan vaihtelevia; yöllä ja illalla voi olla kokonaankin tyyntä. Pilvisyys on vaihtelevan runsasta ja kuurottaisia sateita tulee paikoitellen pitkin päivää. Yöllä ja aamulla voi olla sumuja. Yölämpötila vaihtelee pilvisyyden mukaan +2 ja +7 asteen välillä. Päivälämpötila on pilvisimmillä alueilla +10 asteen vaiheilla ja vähäpilvisemmillä paikoilla +15 asteen paikkeille pääsy ei olisi mahdottomuus. Päivitys vihreällä perjantaina 27.4.2012 klo. 18:15: Ennuste piti lähes täysin paikkaansa, mutta runsaan pilvisyyden takia päivälämpötila jäi pääasiassa vähän alle +10 asteen.

Keskiviikkona korkeapaineen selänne ulottuu eteläkaakosta maahamme, jolloin yhä hyvin heikkotuulisessa – tyynessä säässä (Rannikolla iltapäivällä paikoin merituulta) pilvisyys väistyy jo yöllä ja sää pysyy päivälläkin enimmäkseen vähäpilvisenä; sisämaassa kumpupilvien mahdollisuutta. Illalla lounaasta lähestyy kuitenkin okludoituva säärintama vesisateineen; pilvisyys lisääntyy ja kaakkoistuulet voimistuvat. Yölämpötila on +1 ja +5 asteen välillä (Paikoin hallaa) ja päivälämpötila on enimmäkseen +14 ja +17 asteen välillä; lämpimintä sisämaassa. Päivitys vihreällä perjantaina 27.4.2012 klo. 18:15: Ennuste piti lähes täysin paikkaansa, mutta yöllä ja varhaisaamulla oli yhä paikoin sakeaakin sumua sekä paikoin asteen parin verran pakkasta sisämaassa. Päivälämpötiloissa +15 asteen ylitykset olivat arviota harvinaisempia.

Torstaina tuo em. säärintama paikoin runsainekin vesisateineen siirtyy yön ja aamun aikana alueen yli koilliseen. Iltapäivällä poutaantuu osaksi ja ilta on vaihtelevapilvinen sadekuuroriskin kera. Kohtalaiset tuulet kääntyvät yön kaakon puolelta etelälounaaseen loppupäiväksi rintaman ylityksen myötä. Yölämpötila on sadesäässä +5 asteen tienoilta paikoin jopa lähes +10 asteeseen. Päivälämpötila on +10 ja +15 asteen välillä. Päivitys vihreällä perjantaina 27.4.2012 klo. 18:15: Ennuste piti lähes täysin paikkansa, mutta iltapäivän runsas alapilvisyys jätti päivälämpötilat +10 asteen vaiheille; illalla poutaantui ja selkeni osaksi tilapäisesti ennen seuraavaa sadealuetta.

Perjantaina Etelä-Suomi kuuluu tuon lounaasta koilliseen venyvän matalapaineen kaakkoissivun vaikutuspiiriin, missä enimmäkseen kohtalaiset – paikoin navakat lounaistuulet vallitsevat ja pilvisyys on vaihtelevaa; etenkin iltapäivällä kehittyy sisämaapainotteisia vesikuuroja, mutta runsaampikin kuurottaisen sateen alue saattaa liikkua yöllä – aamulla lounaasta käsin. Yölämpötila on +5 asteen vaiheilla – vähän yli ja päivälämpötila pysyy +10 ja +15 asteen välillä. Päivitys vihreällä perjantaina 27.4.2012 klo. 18:15: Tänään ennuste on pitänyt yön sadealueen ja sisämaan paikallisten iltapäiväkuurojen (Yksittäisiä ensimmäisiä heikkoja ukkosia mm. Porissa: YLE; Kevään ensimmäiset ukkoset jyrähtelivät) suhteen paikkansa, mutta päivälämpötilat ovat kohonneet +15 asteen vaiheille etenkin sisämaassa. Etelästä on ulottunut ajoittain etenkin etelärannikolle rintamapilvisyyttä yläpilvilauttoina; ko. rintama jää eteläpuolelle.

La – su ajan kehitys on vielä hieman epävarmaa, mutta tuon uuden korkeapaineen myötä sää ainakin poutaantuu ja selkenee vähintään osaksi; lämpenevässä versiossa päivälämpötilat nousisivat +15 ja +20 asteen välille yölämpötilojen ollessa +2 - +5 asteen luokkaa. Jos korkeapaine päästääkin itäpuolitseen viileämpää ilmaa maahamme, niin päivälämpötilat voisivat jäädä vajaaseen +15 asteeseen ja öisin alkaisi esiintymään hallaa ja sisämaassa heikkoja yöpakkasiakin...

Päivitys vihreällä perjantaina 27.4.2012 klo. 18:15: Lauantaina tilanne pysyy edelleen em. ennusteen mukaisena, missä matalapaine kaikkoaa Lapista itään; tarkastelualueella länsivirtaus on heikkoa - kohtalaista ja sää vähäpilvisen poutaista; iltapäivällä - alkuillalla etenkin sisämaassa on kumpupilvisyyttä paikoin runsaasti. Yölämpötila on +3 ja +7 asteen välillä ja päivälämpötila on +15 asteen vaiheilla tai vähän alle; lämpimintä sisämaassa.

Sunnuntaina aluksi yöllä etenkin etelärannikkoa uhkaa eteläpuolitse itään liikkuva kuurottaisen sateen alue Etelä-Suomen itään ylittävän pienen matalapaineen osakeskuksen mukana, mutta päivällä lännestä alkaa vahvistua korkeapaine Etelä-Suomeen; aluksi pohjoiseen kääntyvät tuulet ovat tyynehkön yön jälkeen aamulla - iltapäivällä kohtalaisia ja puuskaisia, mutta ne heikkenevät - tyyntyvät illalla ja sää pysyy yön jälkeen vähäpilvisen poutaisena. Iltapäivällä voi olla etenkin sisämaassa vähän kumpupilvisyyttä. Yölämpötila on 0 ja +5 asteen välillä; sisämaassa paikoin hallaa, jos on selkeää. Etenkin etelärannikolla on sateen sattuessa puolestaan leudompaa. Päivälämpötila on +11 ja +15 asteen välillä; lämpimintä sisämaassa.

Maanantai ja tiistai kiinnostavat Vapun takia --> Näillä näkymin tuo korkeapaine vaikuttaa vielä maanantaina (Vappuaatto), jolloin heikkotuulinen ja enimmäkseen aurinkoisen selkeä poutasää jatkuu ja päivälämpötilat saattavat nousta sunnuntaista vielä parisen astetta (Yöllä hallaa sisämaapainotteisesti)... Tiistaina (Vappupäivä) Norjanmerellä - Jäämerellä vaikuttava uusi matalapaine saattaa lisätä vaikutustaan voimistuvina lännen ja pohjoisen välisine tuulineen sekä hieman lisääntyvänä pilvisyytenä; yölämpötila nousee parilla asteella ja päivälämpötila voi vähän laskea... Maanantaina aamupäivällä tulee tarkennusta seuraavassa varsinaisessa ennusteessa.

Sään vaikutuksista luontoon: Viimeiset lumet ja jäät ovat sulamassa nopeasti Etelä-Suomen alueelta tällä viikolla; vielä on itäosissa jäljellä lunta varjopaikoilla ja metsissä laikuttain. Tämän viikon jälkeen lunta jää enää aurattuihin isoimpien lumikasojen jämiin vähäksi aikaa. Routa on sulanut suunnilleen lumen tahtiin jo kokonaan pois. Vesistöjäätkin ovat sulaneet hyvin nopeasti ja vain seisovavetisissä järvissä on enää yksittäisiä sohjoisia jäälauttoja, jotka sulavat viikon loppuun mennessä kokonaan. Itäosien sulamistulvat ovat täten saavuttaneet huippunsa ja kääntyvät laskuun tällä viikolla huolimatta tulevista vesisateista. Tämä oli viimeinen lumi- ja jääarvioni ennen ensi talvea. Vesistöissä pintavesien lämpötilat alkavat nousta vähitellen yli +5 asteen alkaen pienistä järvistä. Suomenlahdelta jäät ovat jo lähteneet itäosan pientä jäälauttaa lukuun ottamatta ja sisälahdista alkaen pintavesien lämpötilat ovat jo alkaneet nousta yli +5 asteen. Kehitys on kaikissa tapauksissa hieman etuaikaista; jäidenlähdön osalta etenkin merellä jopa huomattavasti (1 - 3 viikkoa; eniten lännessä) etuaikaista. Päivitys vihreällä perjantaina 27.4.2012 klo. 18:15: Ei muutoksia.

Kasvillisuus alkoi heräämään eilisestä su alkaen kunnolla kasvukauteen, joka etenee tällä viikolla ajankohtaan nähden hieman etuajassa ja jonkin verran tavanomaista nopeampaan tahtiin. Tämän seurauksena viikon loppuun mennessä mm. koivujen (Betula sp.) kukinta alkaa (Varoitus allergikoille koivujen ennätysrunsaasta kukinnasta! - Huomioita myös muusta kevään 2012 kukinnasta), tuomi (Prunus padus) puhkeaa hiirenkorvalle, haapa (Populus tremula) ja monet pajut (Salix sp.) etenevät yleisesti täyteen kukkaan, vuorijalava (Ulmus glabra) ja onnenpensaista (Forsythia sp.) varhaisimmat aloittavat kukinnan, nurmikot vihertyvät vahvasti, narsissit (Narcissus sp.) tulevat paikoin täyteen kukkaan, krookusten (Crocus sp.) kukintahuippu saavuttuu, talven vähäisen roudankin ansiosta perennojen ym. ruohovartisten lajien kasvu vauhdittuu huomattavasti (Esim. vuohenputkikasvustot rehevöityvät kuin silmissä) ja maaseudulla peltoviljelyssä lounaiskolkassa voi jo mahdollistua paikoin peltojen kylvökuntoisuus... Vieläkin länsiosien kasvussa on hieman etumatkaa itäosiin verrattuna, mutta tämä ollee tasaantumaan päin loppukevään mittaan. Päivitys vihreällä perjantaina 27.4.2012 klo. 18:15: Ei muutoksia.

Näissä sääennusteissani käytän lähteinä mm. näitä: Iltalehden ilmanpaineanimaatio Euroopasta, Weatheronline -sivuston Expert Charts -osio ja Wetter3.de -sivuston animation -osio.

Varoitus allergikoille koivujen ennätysrunsaasta kukinnasta! - Huomioita myös muusta kevään 2012 kukinnasta



Alkavaa rauduskoivun (Betula pendula) kukintaa kuvattuna 21.4.2012 Hämeenlinnassa.




Täyttä haavan (Populus tremula) hedeyksilön kukintaa kuvattuna 17.4.2012 Espoon Tapiolassa.


Tänä keväänä on Etelä-Suomen kasvimaailmassa toteutumassa eräs viime vuoden ennätyslämpimän kasvukauden aiheuttama erikoispiirre; tavanomaista runsaammiksi muodostuneet puiden ja pensaiden kukinnat. Tämä ei päde kuitenkaan kaikilla lajeilla yhtäläisesti, mutta etenkin juuri viime vuoden kesän lopulla kukintoaiheitaan talvehtimista varten valmistaneilla lajeilla viime vuonna kertynyt ennätyssuuri kasvukauden lämpösumma oli huomattavaksi hyödyksi seuraavan kevään kukintaa valmistaessaan.

Yllä olevissa kuvissa näemme tästä koivuesimerkin yllä jo osittain kellastuneine ja pidentyneine hedenorkkoineen ja alla haavan hedeyksilön tavanomaista runsaampaa täyttä kukintaa. Tällä hetkellä kaksikotisen haavan hede- ja emiyksilöt voidaankin erottaa helposti toisistaan, sillä haapojen hedenorkot lepattavat kevyinä tuulessa ja eminorkot ovat jäykkiä. Tuo koivujen hedenorkkojen määrä kuvassa on tyypillinen esimerkki niiden tämän kevään runsaudesta; lähes joka puussa on vastaava määrä ja jopa enemmänkin paikoin. Koivut ovat yksikotisia eli niiden eminorkot tulevat joka yksilössä esille lehtien kanssa lehtisilmuista. Niiden määrä ei välttämättä ole yhtenevä hedenorkkojen määrän kanssa.

Allergiaan liittyen merkittävimmillään näistä kevään runsaista kukkijoista on siis oleva koivujen (Betula sp.) kukinta, jonka alkaminen tapahtuu jo tällä viikolla aivan muutaman päivän sisällä säiden lämmettyä täksi viikoksi sen verran paljon kasvukautta aloittavaksi ja edistäväksi. Koivut ovat allergiaa aiheuttavien kasviemme kärkijoukossa joka tapauksessa, joten nyt tiedossa on erityisen paha allergiakausi sen suhteen; jopa aikaisemmin allergiattomatkin henkilöt voivat alkaa reagoimaan ja lääkitys onkin nyt tärkeää.

Itse asiassa tämä siitepölytilanne on niin paha, että on puhuttu jopa vuoden 1993 kevään kaltaisesta koivujen ennätyssiitepölymäärän toistumisesta tällä kertaa. Tämähän oli nähtävissä jo viime kesän lopulla, koska koivuilla hedekukintojen talvehtivat aiheet tulivat viimeistään elokuussa kokonaan esille sen kesän versojen kärkiin ja erityisen runsas joukkohan niitä syntyi. Muistan itse oikein hyvin tuon vuoden 1993 koivusiitepölyn ennätysmäärän, sillä koivuallergikkona se aiheutti minulle elämäni tähän mennessä pahimman allergiavaivan. Siinä allergiareaktioina minulle tuli elämäni ainoan kerran jopa astmamaisia kohtauksia muutaman kerran.

Muistan myös sen, kuinka koivuissa oli silloin juuri tämän vuodenkin tapaan todella notkuva hedenorkkojen taakka. Erikoinen piirre oli myös se, kuinka koivujen siitepöly muodosti sinä keväänä jopa havupuusiitepölytilanteiden kaltaista keltaista tomumassaa kaikille pinnoille, joka on epätavanomaista koivujen siitepölyhiukkasten ollessa hyvin pieniä. Tänä vuonna on siis odotettavissa samanlaista tomuttumista...

Tosin täytyy sanoa tuon vuoden 1993 tilanteesta myös se, että silloin sattui koivun kukinnan kanssa yhteen yksi tunnetun historian voimakkaimmista etukesäisistä lämpöaalloista Etelä-Suomessa, joka erityisen voimakkaasti nopeutti koivujen kukintaa tuottamaan kaiken siitepölyn lähes kerralla ilmaan tekemällä runsaasta pölytystilanteesta entisestäänkin huikeamman runsaan. Tänä vuonna ei sellainen ennätyslämpö näyttäisi ainakaan näillä näkymin toteutuvan, vaikkakin tavanomaista lämpimämpien säiden todennäköisyys näyttäisi olevan melko suuri tämän viikon jälkeenkin...

Alimmasta kuvasta näemme siis myös haavan saaneen kukintansa runsauteen hyötyjä viime vuoden ennätyslämpimästä kasvukaudesta. Muita vastaavalla tavalla hyötyneitä puulajeja kevään varhaisten kukkijoiden joukossa ovat myös: Vuorijalava (Ulmus glabra), kynäjalava (Ulmus laevis), osa tervalepistä (Alnus glutinosa) ja vähemmän harmaalepät (Alnus incana). Myös monilla pajuilla (Salix sp.) on erittäin runsaasti kukintoja sekä hede- että emiyksilöissään. Pähkinäpensaan (Corylus avellana) kukinta sen sijaan ei ole ollut erityisen runsasta ainakaan hedenorkkojen osalta, mutta tämän lajin kohdalla on todettava se, että sen ankarille pakkasille herkät hedenorkkojen talvehtivat aiheet selvisivät viime talven ankarista pakkasista mm. pääkaupunkiseudulla paljon paremmin kuin edeltäneen talven parisen astetta ankarammista pakkasista. Muutaman asteen ero voi siis olla merkittävä talvenkestossa.

Kukinnan runsaus on vielä epäselvää sellaisilla puu- ja pensaslajeilla, jotka pitävät kukintoaiheensa lehtisilmujen sisällä piilossa ja tulevat esille vasta silmujen avauduttua tai jopa vasta uusien versojen mukana niiden kasvettua riittävän paljon. Näitä lajeja ovat yleisistä puista mm. metsävaahtera (Acer platanoides), tammet (Quercus sp.), lehmukset (Tilia sp.), kotipihlaja (Sorbus aucuparia), omenapuut (Malus sp.) ja tuomi (Prunus padus) sekä mm. pääkaupunkiseudun muotipuuna olevat rusokirsikat (Prunus sargentii). Pensaista kiinnostaa mm. syreenit (Syringa sp.) ja hyötykasveina olevat marjapensaat, kuten herukat, vadelmat ja metsissä mustikat, puolukat jne. Jännityksellä jäämme odottamaan mm. näiden lajien paljastuvia kukintatilanteita, joista ensimmäisenä alkavat selviämään jo parin viikon sisällä kaikki muut paitsi lehmukset, vadelmat ja puolukat...

Sunday, April 22, 2012

Helena Erosen hihamerkkikohun jatkoa: Vastakkainasettelun, totalitarismin ja ymmärrystaantumuksen nousu taloususkontohegemoniassa

Päättyvällä viikolla Suomessa jatkui hurjana kohu Helena Erosen hihamerkkikirjoituksesta. Sen seurauksena mm. Helenan esimies eli kansanedustaja James Hirvisaari erotettiin määräajaksi eduskuntatyöstä; tässä uutislinkit aiheeseen liittyen --> (Iltalehti: James Hirvisaari erotettiin) ja (YLE: Poliisi ei ota käsittelyyn Erosen tutkintapyyntöä Turun Sanomista). Edellisen aiheeseen liittyneen kirjoitukseni (Perussuomalaisten konservatismi vs. "sivistyneistön" liberalismi: Helena Erosen hihamerkkisatiiri Suomen oligarkkisessa yhteiskuntarappiossa) jälkeen monta uutta käännettä on kohuun tullut tai kohun paljastamana ilmennyt, joista merkittävinä mainittakoon lyhyesti ja alustavasti mm. nämä:

- Kohu on antanut valtaeliitille ja "sivistyneistölle" avaimia leimata myös tarpeettomasti rasismikortilla aivopesun, harhauttamisen, hämärtämisen ja alistamisen nimissä - hyväksi.

- Sananvapaus onkin ainakin jo osittain tuhoutumassa / tuhoutunut Suomen julkisessa keskustelussa. 

- Äärioikeistolaista ja ajattelematonta poliittista sisältöä kuitenkin levitetään / ihannoidaan huumorin varjolla.

- Kohu on synnyttänyt lisää haitallista vastakkainasettelua ja leiriytymistä vihollisryhmiin; mm. äärioikeisto vs. äärivasemmisto ja liberaali vs. konservatiivi.

- Ihmiset ovat intohimoutuneet kohun takia entistä enemmän yhteiskuntaongelmiemme oireista tuntematta ensin kunnolla oireiden perimmäisiä syitä.

- Kohu on siksikin jättänyt varjoonsa valtaeliitin taloususkonnolliset ja imperiaaliset manipuloinnit sekä siihen liittyvät valtahierarkiat, jotka ovat keskeisimpiä uhkia Suomenkin kansallisvaltioperiaatteelle ja väestön hyvinvoinnille.

- Näin ollen ihmisten puutteellistunut kyky hahmottaa perustavaa laatua olevia yhteiskuntavihollisia - haittoja on voimistunut entisestään lännen yhteiskuntarappion kokonaisuudessa.

- Valtamedian toimintatapa propagandasuoltajana ja ihmisten reagointi oirekeskeisesti ja yliobjektivoituneesti onkin käynyt entistä selvemmäksi osana tällaista yksilöiden hyperindividuaalia sokeutta sekä ryhmäpsykologian ilmiöiden ja ajattelun koherenssien hegemoniasairautta ymmärrystaantumuksena.

- Suomen valtamedia harjoittaa tämän ikeessä mm. valikoivaa sensuuria ja tarpeetonta / valehtelevaa mustamaalaamista, epäoleellisten seikkojen ylikorostamista ja oleellisten seikkojen peittelyä / käsittelykyvyttömyyttä eli sanalla sanoen heikkolaatuista tutkivaa journalismia.

- Suomen kansalaiset harjoittavat tämän ikeessä yliampuvaa provosoitumista, irrationaalisen tunnustuksellisiin ryhmäintresseihin eksymistä, yli-individuaalia ahneutta, behaviorismia ja utilitarismia sekä välinpitämätöntä / osaamatonta suhtautumista lännen taloususkonnollista hegemoniaa ja sen eri ilmenemismuotoja kohtaan.

- Suomi on täten tämänkin valossa vajoamassa sisällöllisesti ja henkisesti totalitarismiin, ajatushistorialliseen lamaan ja käytännössä neofeodalismiin monen vyyhdin kautta...

- Toisaalta hyvänä puolena on ollut keskustelun ja kritiikin lisääntyminen mm. sananvapauden ja valtamedian toimintatapojen ongelmallisista piirteistä.

Tämän aihepiirin sisältöihin voidaan varmasti sukeltaa hyvinkin paljon ja hartaasti, mutta tällä kertaa enempiä pohtimatta tuon lopuksi linkkeinä esille viikon aikana ilmenneitä vastakkaisia mielipiteitä ko. kohusta ja sen seurauksista. Järjestän ko. mielipiteet alle tahallaan siten, että joka toinen linkki on Helenan puolustamista ja joka toinen niiden väleissä Helenaa vastaan. Näistä varmasti hahmottuu teillekin joku kokonaiskuva kohusta, jonka paljastamiin seikkoihin on varmaankin syytä palata vielä myöhemmin syvällisemmin analyysein omaltakin kohdaltani. Seuraavaksi jätän tämän aiheen kuitenkin ”hautumaan” ja keskityn kirjoittamaan muista aiheista, joita erittäin tärkeinä riittää myös paljon...

Helena Erosen hihamerkkikohun puolesta ja vastaan -mielipiteitä -->

Mesikämmen -blogi: Helena Eronen puhuu!

Jami Järvinen: Natsiperformanssin varjossa

Suomen Kuvalehti: Helena Eronen vastaa, Tähän on tultu kysyi.

Kulttuurikritiikkiä - Arhi Kuittinen: Rasistinen herkuttelu ilman ironiaa.

Tapio Simonen: Eroskohu "Neljännessä Valtakunnassa".

Verkkomedia (Vesa Raiskila): Oikaisuvaatimukseni Turun Sanomille Helena Erosen blogin käsittelystä.

Teemu J. Kammonen: Kolme asiaa hihamerkkivitsistä.

Verkkomedia: Helena Erosen kohuttu 'hihamerkki-blogiteksti'.

Juha Molari: Helena Eronen sisäministerin erityisavustajaksi?

Jyrki Lehtola: Huonot humoristit, uuniin.

Kolinaa PANUhuoneesta: Viikon hölmöilyt.

Kuinka Karl Marx tavataan (Seppo Oikkonen): Mykistävä määrä typeryyttä.

Suomen Antifasistinen Komitea: Helena Eronen ja "tsuhnafasismin irvistys". Natsismia vitsinä pitävää Helena Erosta on rangaistava vähintään 30 päivän ehdottomalla vankeustuomiolla.

Saturday, April 21, 2012

Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia: Paul Hardcastle - 19

On aika toiselle sodanvastaiselle laululle äskettäin aloittamassani musiikkisarjani teemassa tai tässä tapauksessa pikemminkin pitäisi sanoa "laululle", koska kyseessä on tavallaan instrumentaali. Sen tarjoaa brittiläisen Paul Hardcastlen vuodelta 1985 peräisin oleva biisi 19 - Nineteen, johon on otettu voimakkaan sodanvastaisesti teemaksi Vietnamin sota, sen kauheudet ja ko. sodassa taistelleiden Yhdysvaltain(kin) sotilaiden traagiset kohtalot. Ne toimivat esimerkkeinä sen sodan moraalia ja ylipäätään ihmisyyttä rapauttaneesta luonteesta lännessä ja ovat vakavana varoituksena - kritiikkinä myös nykyisten lännen imperiaalisten sotien ja sota-aikeiden suhteen. Nämä seikat tuodaan esille biisissä ns. sampleina eli digitaalisesti lainattuina ja käsiteltyinä otteina Vietnamin sotaa käsitelleestä ABC -televisioyhtiön dokumentista Vietnam Requiem vuodelta 1984. Ne toimivat ko. "laulussa" ikään kuin "lyriikkoina".

Paul Hardcastle tuli tunnetuksi 1980 -luvulla elektronisen pop- ja dancemusiikin artistina - tuottajana, joka haki formaattinsa puitteissa varsin laajalta skaalalta vaikutteita; syntikkapopista jopa ns. Smooth jazzin pariin saakka. Hän oli myös ensimmäisiä voimakkaasti ns. samplaus -tekniikkaa hyväkseen käyttäneitä muusikoita ja se tuleekin hyvin ilmi tässä biisissä. Nineteen -biisi jäi Paulin ainoaksi isoksi hitiksi ja vaikka hänellä oli sen lisäksi kotimaassaan Britanniassa muutamia muita pikkuhittejä vuosien 1984 - 89 välillä, niin muualla hänet tunnetaan pikemmin yhden hitin ihmeenä. Hänen muusiikillaan on kuitenkin ollut vaikutusta mm. myöhemmin 80 -luvulla nousseen uuden dancemusiikkiaallon muotoutumiseen house- ja teknotyyleineen.

Tämä 19 -biisi oli vuoden 1985 isoimpia hittejä saavuttaen useiden eri maiden singlelistoilla ykkössijan jopa useiksikin viikoiksi; mm. Britanniassa biisi oli ykkösenä 5 viikkoa ko. vuoden kevätkesällä. Yhdysvalloissakin biisi menestyi varsin hyvin huolimatta voimakkaasta sikäläistä (sota)politiikkaa kritisoivasta luonteestaan; Nineteen saavutti Billboardin Hot 100 listalla sijan 15. Näin massiivinen poliittisesti virittyneen biisin menestyminen kertookin osaltaan tuon ajankohdan yhteiskunnallisen kantaaottavuuden yhdestä huippuvaiheesta populaarikulttuurin historiassa, kun myös ko. vuonna kuuluisa Live Aid hyväntekeväisyyskonserttitapahtuma oli valtavan huomion keskipisteessä ja monet pop- ja rockmuusikot olivat siinä(kin) ainakin nimellisesti hengessä mukana.

Nineteen -biisin musiikkivideo on ko. musiikin mukaisesti runsas kollaasi otteita tuosta em. dokumentista ja näkymistä Vietnamin sodan aidoista filmi- ja uutismateriaaleista. Keskeisessä osassa niissä on sodan kauhujen näyttäminen räiskyvine räjähdyksineen, tulittavine aseineen sekä loukkaantuneine, kuolleine ja enemmän tai vähemmän seonneine sotilaineen. Hyvin voimakas kannanotto siis shokkiefektin kautta.

Itselleni tämä biisi tuli tutuksi melkolailla välittömästi sen tultua maailmalla hitiksi eli kevätkesällä 1985 --> Biisiä soitettiin koko se kesä Suomenkin silloisessa Rockradiossa hyvin taajaan tahtiin eikä sen kuulemiselta voinutkaan oikein välttyä. Eli siitä muodostui sen kesän tunnusbiisi samaan tapaan kuin vaikkpa The Beatlesin "All You Need Is Love " -biisistä vuoden 1967 kesällä. Taisipa tuo musiikkivideokin olla esillä silloisessa Levyraadissa / Hittimittarissa.

Ensi kuulemaltani tykästyin biisin rohkeaan ja erikoiseen kokeiluluonteeseen ja sen vahvan sanoman ymmärsin varsin oleellisesti jo tuolloin. Muistan, kuinka monet silloiset koulukaverini minä mukaan lukien ihmettelimme aluksi sitä, että kuka ihme tuo Paul Hardcastle oikein on ja eihän hän tunnu ollenkaan esiintyvän tuossa biisissä... No, hänhän ei olekaan laulaja, vaan juuri ennemminkin instrumentaalimuusikko. Kuitenkin oli tuolloin hämmentävää kuunnella tuollaista biisin kollaasiäänimaisemaa, josta ei pystynyt kunnolla erottamaan, mistä lähteestä mikäkin ääni oli ja oliko joku osa artistin laulamaa / soittamaa vai ei... Biisissä tosin on myös selvää naislaulajien taustalaulua ja Paulin luoma synteettinen bassokuvio muine syntikkamelodioineen ovat hyvin omaleimaisia.

Seuraavana on vuorossa biisin "lyriikat" ja musiikkivideo. Top Of The Pops -performanssia ei tähän biisiin löytynyt, mutta laitan kuriositeettina seuraavan vuoden (1986) puolelta ko. herran totp -performanssin biisiin The Wizard, mistä pääsette näkemään minkälainen mies oli kyseessä syntikka- ja kosketinsoitinarsenaaleineen. The Wizard -biisin erikoisuus oli puolestaan se, että siitä tehtiin useaksi vuodeksi juurikin totp -ohjelman tunnusmusiikki.

Paul Hardcastle - 19 (Video)

Lyriikat:

"In 1965 Vietnam seemed like just another foreign war
but it wasn't
It was different in many ways, as so were those that did the fighting
In World War II the average age of the combat soldier was 26
In Vietnam he was 19
In inininininin Vietnam he was 19
In inininininin Vietnam he was 19
In inininininin Vietnam he was 19
n n n n nineteen

The shooting and fighting of the past two weeks continued today
25 miles north-west of Saigon
I wasn't really sure what was going on

Nininini Nineteen, 19, Ni-nineteen 19
19,19,19,19

In Vietnam the combat soldier typically served a twelve month tour of duty
But was exposed to hostile fire almost everyday
Ninininininininininin 19 nininininninin 19
Ninininininininininin 19 nininininninin 19

In Saigon a U.S military spokesman said today more than 700 enemy troops
Were killed last week in that sensitive border area
Throughout all of South Vietnam the enemy lost a total 2689 soldiers

All those who remember the war
They won't forget what they've seen
Destruction of men in their prime
Whose average was 19
Dedededededede-Destruction
Dedededededede-Destruction

According to a Veteran's Administration study
Half of the Vietnam combat veterans suffered from what Psychiatrists call
Post-Traumatic-Stress-Disorder
Many vets complain of alienation, rage, or guilt
Some succumb to suicidal thoughts
Eight to Ten years after coming home almost eight hundred thousand men
Are still fighting the Vietnam War

None of them received a heroes welcome

Ni-ii-ineteen

Saigon Saigon S S S Saigon Saigon S S S S S S Saigon

Nininininininininin Nineteen, 19, Ni-nineteen 19
19,19,19,19
Nininininininininin Nineteen, 19, Ni-nineteen 19
19,19,19,19

Vietnam S S Saigon
Vietnam S S Saigon
Vietnam S S Saigon
Vietnam S S Saigon
Purple heart Saigon
Purple heart Saigon
I wasn't really sure what was going on
I wasn't really sure what was going on".