Lauhtumisen tuoma huurre

Viikon viimeisissä merkinnöissä esittelen jälleen joitakin kuluneella viikolla olleita ajankohtaisia ilmiöitä ja asioita. Tässä kuvaparissa on kyseessä tyypillinen kovan pakkasjakson jälkeinen ilmiö, kun sää on lauhtunut n. -20 pakkasasteen lukemista vajaassa vuorokaudessa vain muutamaan pakkasasteeseen. Nimittäin kaikki sellaiset betoni-, tiili- ja kivi- ja asfalttipinnat, joihin kylmyys varastoitui kovan pakkasjakson aikana, muuttuivat lauhtumisen yhteydessä huurteisiksi. Sama ilmiöhän nähdään esim. pakasteesta huoneenlämpöön otetussa jäätelöpakkauksessa.

Ilmiö johtuu siitä, että ilmaa kylmempi objekti lämpenee "imemällä" läheltään lämpöä itseensä ja samalla ko. ilmassa oleva kosteus tiivistyy kappaleen pintaan. Lämmön siirtyminen eli advektio pakottaa siis myös ilman kosteuden liikkumaan itseään kylmempää kappaletta kohti. Useinhan talvella lauha ilma on niin kosteaa, että huurtuminen on ko. tilanteessa hyvin vahvaa jo senkin ansiosta; ns. kastepiste saavutetaan herkästi ilmaa kylmemmän objektin pinnalla, joka vahvistaa huurtumista. Puupinnat eivät huurru ollenkaan samassa tilanteessa, joka johtuu puuaineksen nopeasta sopeutumisesta ilman lämpötilan muutoksiin. Kosteus ei tiivisty ja huurru, kun ilma ei siirry itseään kylmempää objektia kohti. Sen sijaan juuri esim. kivet lämpenevät ilmaa vastaavaan lämpötilaan hitaammin, joka mahdollistaa huurtumisilmiön. Niinpä kuluneella viikolla olemme nähneet mm. kallioita ja teiden betonisiltoja jopa satumaisen vahvassa huurteessa, kun kaikki muut, kuten puut ovat olleet samalla kuurattomia.

Yllä olevat kuvat on otettu tiistaina 24.1.2006 puolen päivän maissa Vantaan Tikkurilassa, jolloin ilma oli jo lauhtunut edellisenä päivänä. Huurtuneet pinnat kuitenkin säilyivät melko pitkään, koska ilma pysyi aavistuksen pakkasella. Plusasteita saatiin vasta myöhemmin tiistain aikana ja keskiviikkona, jolloin huurre vähitellen suli ko. objektien lämmettyä edelleen. Ylemmässä kuvassa nähdään Tikkurilan kirjaston huurtuneita betonirakenteita ja alemmassa kuvassa on viereisen Veroviraston /postin huurteista tiiliseinää.

Mielimaisemia ulkomailla: Madeira - osa 9

On aika taas palata Madeiralle levadavaellukselle, joka siis sisältyi Madeiran matkaani joulukuussa 1994. Alimmassa kuvassa on eräs tyypillinen näkymä levadalta sikäläiseen metsään. Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, niin suuri osa Madeiran metsistä on istutusperäisiä. Tosin Madeiralla on jäljellä myös alkuperäisiä laakeripuumetsiä (Laurus sp.), jotka on otettu mukaan maailmanperintölistalle vuonna 1999.

Tuossa kuvassa näkyy kuitenkin paria muuta hieman kotoperäisempää lajia taustan eucalyptuspuiden sijaan. Etualalla kasvaa korkeana jättiruokoa (Arundo donax), jota kasvaa kaikkialla Välimeren ympäristössä. Laji on tärkeä mm. oboen soitinosien rakentamisessa. Jättiruoko sopii myös eroosion torjumiseen, koska sillä on laaja ja hyvin voimakas juuristo ja kasvin lääkinnällisetkin ominaisuudet ovat olleet tärkeitä. Keskemmällä näkyy pikkupuina lehdistään lähes kokonaan päässyt jalokastanja (Castanea sativa), joka kuuluu myös Välimeren alueen kasvillisuuteen. Tämä on se laji, jonka kastanjat ovat syötäviä erotuksena hevoskastanjoiden (Aesculus sp.) hedelmien syöntikelvottomuudesta.

Jättiruoko ei menesty Suomessa, mutta jalokastanja selviytyy ainakin vyöhykkeen I suojaisilla paikoilla pensasmaisena pikkupuuna. Viime syksynähän näytin ko. lajia Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja oikein vetreä ko. lajin yksilö siellä kasvaakin. Viime viikon pakkasetkaan eivät varmasti olleet sille vielä kummoinenkaan koettelemus. Noin 10 vuotta sitten ennen ko. puutarhan kasvihuoneiden remonttia siinä eteläseinustalla kasvoi vanhempi jalokastanja, joka teki jopa hedelmääkin. Ei siis mikään vältettävä kasvi ainakaan eteläisimmässä Suomessa ilmastosta huolimatta.

Ylemmässä kuvassa päästäänkin sitten jo enemmän madeiramaiseen tunnelmaan kasvien suhteen. Tuollainen runsas kasvi-iloitteluhan kuuluu tyypillisesti sikäläiseen puutarhakulttuuriin. Tässä sen sijaan on kyseessä ihan julkinen tila, jota on päätetty koristella erityisellä tavalla. Kuvassa kasvaa mm. peikonlehteä (Monstera deliciosa), jonka hedelmät ovat suurta herkkua Madeiralla. Kertoohan ko. lajin tieteellinen nimikin sen; deliciosa = herkullinen. Kuvassa nähdään myös muotoon leikattuja marjakuusia (Taxus baccata), joka ei olekaan niin tyypillistä madeiralaista puutarhakulttuuria. Tällainen puiden ja pensaiden muotoon leikkaaminen on hienommalta nimeltään topiaria tai ars topiaria / opus topiarium ja se on enemmänkin brittiläistä, mutta viime kädessä Italian renesanssipuistojen ja jopa antiikin Rooman aikaista alkuperää.

Erityisesti englantilaisissa Arts & Crafts -tyylisuunnan puutarhoissa topiaria on yksi keskeinen näyte puutarhojen hoidon ultimaattisesta käsityötaidosta. Englannissa esim. Great Dixter -puutarhassa tästä on hyviä esimerkkejä. Ylin kuva kuitenkin näyttää sen, että Madeiralla on itse asiassa runsaasti englantilaisiakin vaikutteita ja ei pelkästään puutarhakulttuurissa. Menneinä aikoina englantilaiset ovat viihtyneet saaren asukkainakin ja esim. eräs Winston Churchill oli aikoinaan tuttu näky saarella mm. maalausharrastuksensa parissa.

Arboretumprojektin historiaa - osa 1

Puulaatikossa kuningasatsaleaa (Rhododendron schlippenbachii) ja rehevimpänä purkeissa valkomulperia (Morus alba).

Mustajalopähkinä lähempää.

Amerikanluumu (Prunus americana)

Vasemmalla samettisumakkia (Rhus hirta), oikealla trumpettipuita (Catalpa sp.) ja etualalla yksi amurinkorkkipuu (Phellodendron amurense). Trumpettipuista näissä kuvissa on lajeja; (C. bignonioides) ja (C. speciosa).

Keskellä mustajalopähkinää (Juglans nigra).

Alareunassa kelta- (Aesculus octandra) ja ohionhevoskastanjaa (Aesculus glabra). Keskellä trumpettipuita (Catalpa sp.) ja yksi keisaripuu (Paulownia tomentosa). Varjon reunalla japaninjalavaa (Ulmus japonica) ja vasemmassa reunassa jotain Prunus -lajia. Kaikki yllä olevat kuvat on otettu elokuussa 1994.

Tästä alkaa jälleen uusi sarja, jossa kerron ja näytän kuvin, kuinka arboretumprojektini on vuosien saatossa edennyt. Etenen kronologisessa järjestyksessä ja esittelen asioita tämän sarjan puitteissa näillä näkymin vain talvikaudella, jotta myös kasvukauden ulkopuolella on vihreää kerrottavaa ja näytettävää entistä enemmän. Valitettavasti en ole kuvannut projektiani säännöllisesti menneinä vuosina, koska käytössäni ei alkuaikoina aina ollut kunnon kameraa. Joiltakin vuosilta on siis enemmän näytettävää ja kerrottavaa kuin toisilta.

Tuossa yllä olevassa kuvasarjassa on jo iso osa vuoden 1994 kuvasadosta projektiini liittyen. Kuvista nähdään, että projekti ei ollut vielä kovin ammattimaista. Silmääni pistää mm. tuo hyvien kasvatuspenkkien puuttuminen ja kasvit on roiskittu vähän miten sattuu tuohon peltoon. Peltoon oli kuitenkin tehty maanparannustoimia aikaisemmin keväällä. Kyseessä on siis se Mäntsälässä vanhempieni asuintalon pihalla ollut taimikasvatuspaikka, josta olen viime vuonna siirtänyt kasvit uudelle paikalle, koska ko. asunto on nyt myyty ja uudet asukkaat ovat jo asettuneet taloon.

Projektini aivan alkumetrien kuvia löytyy jo tämän blogin alusta, joten kannattaa mennä kaivelemaan arkistoja viime vuoden huhtikuun kohdalta. Siellä on kerrottu jo aika monipuolisesti mm. periaatteistani ja mieltymyksistäni aiheeseen liittyen. Lisää monipuolista asiaa toki saatan kertoa jatkossakin tähän liittyen.

Noista yllä olevista kasveista ei ole tällä hetkellä hengissä kuin nuo amerikanluumut ja yksi keltahevoskastanja, jotka ovatkin arboretumalueeni vanhimmat kasvit. Eivät kuitenkaan korkeimmat, sillä amerikanluumut ovat pensasmaisia ja n. 3m korkeita vesakoita muodostavia "puskia" ja keltahevoskastanja on kituuttanut alle metrin mittaisena mm. kuivuusvaurioiden takia. Esim. kesällä 2003 se kuoli tyveen saakka, mutta ihmeen kautta se jaksoi taas vesoa uudestaan seuraavana vuonna.

Lähes kaikki yllä esitellyt lajit olivat peräisin Arboretum Mustilalta ja esim. nuo mustajalopähkinät olivat heidän Pohjois-Amerikan siemenkeräysmatkalta vuodelta 1993. Silloin matka suuntautui suurten järvien tienoille. Ylimmän kuvan taimet ovat Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta ostetuista siemenistä peräisin. Keisaripuun alkuperä on luultavasti myös Mustilalta, koska vasta tuon vuoden 1994 joulukuussa tässä blogissa esittelemältäni Madeiran matkalta tarttui mukaan lisää sen siemeniä.

Valitettavasti en ollut tuolloin varautunut hoitamaan noita kasveja niin hyvin kuin on ollut mahdollista myöhemmin. Niinpä noiden kuvien otosta seuraavana talvena oli runsas kato edessä. Seuraavina vuosina ja jo ko. vuoden syksyllä haalin kuitenkin erittäin paljon lisää siemeniä myös itsekin keräämällä. Palaan esittelemään kuitenkin vielä näitä ensimmäisiä lajeja vähän myöhemmin.

Lisää jalanjälki- ja jäätaidetta

Palataanpa vielä edellisviikon pakkaskeleihin ja vaihteleviin luontohavaintoihin siihenkin liittyen. Yllä oleva kuvasarja tarjoaa kivan valikoiman luonnon omaa taidetta, jossa ihminen on ollut tavalla tai toisella osallisena. Samoja teemoja siis näissäkin kuin mitä esittelin taannoin tammikuun alun jalanjälkikuvasarjassa.

Alin kuva on otettu tiistaina 17.1.2006 Vantaan Tikkurilassa, kun kylmeneminen oli alkanut kovan tuulen ja heikon lumisateen kera. Kuvassa jääkerrokseksi sulaneen vanhan lumipeitteen päälle on kerääntynyt kuoppakohtiin pöllyävää pakkaslunta. Muhkuraisuus on ihmisten jalanjäljistä johtuvaa. Tuloksena oli jännän laikukas "taideteos", kun tuuli piti kumparekohdat paljaina. Onpa kuvassa jotain konkreettistakin ihmisjätöstä... Bongaatteko mitä?

Seuraavassa kuvassa kuvattuna Helsingissä Kiasman vieressä maanantaina 16.1.2006 on myös yksi versio siitä ajan pysähtymisestä jäätyneissä jalanjäljissä -teemasta. Nyt kyseessä on vain vetiseen mutaan suojasään aikana painuneet jäljet. Sitten jäädyttyään ja viime viikolla sataneen lumen alla ne säilyvätkin ehkä jopa kevääseen asti hyvinä. Tuon mudan tunnistaa jäätyneeksi muuten siitä, että se näyttää vaalealta eli kuivalta. Kaikissa maa-aineksissa jäätynyt vesi toistaakin värejä vaaleampina kuin sulana ollessaan. Se johtuu ilmeisesti siitä, että jäätynyt vesi pakottaa maahiukkasia enemmän erilleen ja silloin ihmissilmä tulkitsee tilanteen vaaleampana. Jään erilaiset valontaitto-ominaisuudet sulaan veteen verrattuna vaikuttavat myös asiaan.

Ylin jääkuva onkin merkillinen. Se on otettu samalla kertaa samassa paikassa kuin alin kuva. Kyseessä on sama laaja lätäkkö jäätyneenä kuin mikä on Viikon 2 sää -merkinnän alimmassa kuvassa. Lätäkkö on jäätynyt kummallisen rouheaksi pinnaltaan. Olen yrittänyt pohtia, miksi näin on käynyt. Luultavasti jäätyminen on tapahtunut kovan tuulen aikana ja pienen aallokon aiheuttamana jäätyminen on alkanut ensin veden pinnalla klöntteinä. Sitten klönttipuuro on jäätynyt kokonaan ja klönttien väleissä jäätynyt vesi on entisestään rouheuttanut pintaa pursuttamalla klönttejä. Pöllyävä pakkaslumi on sitten viimeistellyt taideteoksen rouheen väleihin tartuttuaan. Tämän jääpinnoitteen syntyyn ihminen ei juurikaan ole vaikuttanut.

Pakkasen vaikutuksia ainavihantien kasvien olemuksessa ja voinnissa

Yllä olevat kuvat on otettu tänään 21.1.2006 Hämeenlinnassa. Kuvien ottohetkellä oli pakkasta -20 astetta, joka oli Hämeenlinnassa ko. päivän ylin lämpötila. Muutoin on ollut siis kylmempää. Alimmassa kuvassa on tuivio (Microbiota decussata) ja ylemmässä kuvassa herttavuorenkilpi (Bergenia cordifolia) sekä pilkistäviä hopeakuusen (Picea pungens "Glauca") oksia. Istutukset ovat kerrostalon kattopuutarhassa.

Kuvista paljastuu myös Uudenmaan sisämaassa oleva lumitilanne, jossa osittain sulanut vanha lumipeite ei katakaan yhtenäisesti maata. Sen sijaan kahden viime päivän aikana etelärannikolla etenkin pääkaupunkiseudulla on tullut uutta kevyttä pakkaslunta jopa yli 10 senttiä. Sisämaan lumitilanne onkin nyt siihen nähden selvästi huonompi kasvien pakkassuojan suhteen. Kuten nähdään, niin sisämaassa etenkin puiden alla on vanhassa lumipeitteessä aukkoja ja osa kasveista on joutunut ottamaan aukkokohdilla vastaan pakkasen suoraan kontollensa ilman suojaa. Nämä esitellyt lajit ovat kyllä hyvin kestäviä, mutta aremmat lajit ovat varmasti kärsineet jo lopullisia tuhoja vastaavissa tilanteissa.

Kova pakkanen paljastuu kuvissa noiden herttavuorenkilpien lehtien käpristymisenä ja tuivion neulasten voimakkaana tummumisena ja sävyttymisenä hieman ruskeaan suuntaan (pakkasen kovuushan ei tässäkään tapauksessa ilmene kuuran määrästä, kun ilmamassatyyppi ei suosi kuuran kehittymistä). Vastaavalla tavalla hyvin käpristyneitä ovat tällaisissa tilanteissa myös muiden ainavihantien kasvien (ei havupuut) lehdet, kuten alppiruusujen (Rhododendron sp.) kohdalla on käynyt. Etenkin isot alppiruusujen lehdet ovat suorastaan hyviä lämpömittareita, sillä käpristyminen on sitä voimakkaampaa mitä kovempi pakkanen on. Jossakin vaiheessa tulee kuitenkin raja vastaan.

Lehtien käpristyminen johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin jäätyvän veden aiheuttamasta tilavuuden muutoksesta lehtien rakenteessa. Tunnetustihan jää vaatii enemmän tilaa kuin vastaava määrä sulaa vettä. Toisekseen lehtien jäätyminen merkitsee lehtien soluvälien ja soluseinien veden jäätymistä, jolloin itse soluista siirtyy vettä näihin solukon välitiloihin. Soluissa oleva vesi ei jäädy solunnesteen väkevyyden vuoksi, joka johtuu solunesteessä olevista jäätymisenestoaineista, kuten sokereista ja valkuaisaineista. Näin itse solut siis kuivuvat ja nahistuessaan solukko vaikuttaa osaltaan lehden olemukseen. Soluneste säilyy kuitenkin tällä tavoin edelleen jäätymättä eli soluneste väkevöityy entisestään. Vaikka itse solu kestäisi vaurioitumatta säilyessään sulana, niin lopullinen kuivuminen voi uhata. Eri lajeilla tässäkin on suurta vaihtelua ja joillakin talvenaroilla lajeilla yksi heikko lenkki on myös solunesteen jäätyminen ja siten solujen tuhoutuminen.

Lehtien käpristyminen vähitellen pakkasen kiristyessä johtuu siitä, että tämä solujen välitilan jäätyminen ja solujen kuivuminen ei tapahdu kerralla, vaan asteittain pakkasen kiristyessä. Käpristymisen määrään vaikuttaa myös solunesteen ja solujen välitilan vesipitoisuus, missä kasvilaji- sekä kasviyksilökohtaiset erot ovat tärkeitä. Mitä "märempi" lehti on, niin sitä enemmän käpristymistä esiintyy. Yleensä on myös niin, että vesipitoisimmat lehdet kestävät vähiten pakkasta tuhoutumatta. Suuri vesipitoisuus tarkoittaa siis esim. vähemmän solujen jäätymisenestoaineita, kuten sokereita. Ylenmääräistä vesipitoisuutta aiheuttaa esim. liika typen määrä kasvualustassa. Toisaalta liian kuivissa lehdissä soluista ei enää riitäkään vettä siirrettäväksi jäätyneisiin soluväleihin ja solut kuolevat kuivuuteen. Lehtien käpristyminen pakkasessa tuo toisaalta tähän kuivumiseen apua, sillä haihduttava pinta-ala on käpristyneessä lehdessä pienempi kuin ns. suorassa lehdessä. Alppiruusujen lehdethän ovat nyt sopivasti jopa tiukalla tötteröllä tämän seikan valossa.

Tuivion ja kaikkien muidenkin ainavihantien kasvien lehtien värisävyjen muutokset pakkasessa johtuvat myös em. asioista. Ensinnäkin jäätyneen lehden läpi kulkiessaan valo taipuu ja toistaa värejä eri tavalla kuin sulan veden tilanteessa ja kasvin lehdissä ollessaan jää luo lehden muiden aineiden kanssa yleensä tummemman sävyn. Kuivuvat solut näyttävät myös tummemmilta, kun solussa on vähemmän vaalentavaa vettä. Kasaan nahistuessaan rakenne luo tummemman olemuksen. Nämä seikat on havaittavissa myös kesävihantien kasvien lehdissä kevään ja syksyn halloissa, kun lehdet ovat vielä jäässä.

Ruskeat tai harmaatkin sävyt puolestaan kielivät vaurioista, joita lehtien /neulasten lehtivihreä on kohdannut; solut ovat ehkä liiaksi kuivuneet ja lehtivihreä on osittain tuhoutunut. Useilla havukasveilla osittainen lehtivihreän vaurioituminen kuitenkin korvautuu uudella lehtivihreällä keväällä kasvukauden alettua ja nestetasapainon palauduttua, kunhan vaurion määrä ei ole peruuttamattoman laaja ja solut ovat ehjiä. Kasvilajikohtaiset vaihtelut ovat suuria, mutta esim. kuvan tuivio palautunee taas kesäksi yllättävän helposti viriilin vihreäksi myös edellisten kesien neulasiltaan. Kevään vaikeat auringonpaahdetilanteet voivat tosin vielä hankaloittaa tilannetta...

Tämän merkinnän pointtina on siis tähdentää sitä, että toisaalta kasvit ovat erittäin sitkeitä, mutta laji- ja kasvupaikkavalinnoilla on merkitystä Suomessa. Esim. arimpia ainavihantia lajeja ei pidä istuttaa kohdille, joissa talven suojasäät sulattavat lumen ensimmäisenä tai joihin lumi kertyy tuulen takia heikosti. Lumipeite on yllättävän epätasainen jopa yli 10 sentin hankien aikana ja aivan erityisesti keväällä, jolloin nimenomaan tietyt aurinkoiset paikat paljastuvat suurille ja stressaaville päivän ja yön lämpötilaeroille jo maaliskuussa, vaikka lunta olisi keskimäärin puolikin metriä. Kullakin paikalla kannattaa siis tutustua lumipeitteen käyttäytymiseen, kun arkaakin kasvillisuutta suunnitellaan ja sijoitellaan paikoilleen. Yleensä lumipeitteen käyttäytymisessä on säännönmukaisuuksia kunkin paikan pienilmaston mukaisesti ja ne piirteet on helppo havaita ja loput päätellä yhden talven ajan tehdyn seurannan avulla.

Taimikasvatuspaikka ankaran talven kourissa

Määrittelemätön kuusilaji (Picea sp.) ja ympärillä pihtoja (Abies sp.).

Kynäkataja (Juniperus virginiana)

Viime tiistaina 17.1.2006 kävin siis taas tarkistamassa taimikasvatuspaikkani tilannetta juuri ennen pakkasen kiristymistä. Tuuli oli jo voimistunut huomattavasti tuolloin n. klo 15.00. Kaikki yllä olevat kuvat ovat ko. päivänä siellä kuvattuja. Aika lohduttomalta tilanne edelleen vaikutti, mutta kyllä hyviäkin havaintoja sain tehdä.

Kahdessa alimmassa kuvassa nähdään, kuinka aikaisemmin vuoden vaihteessa satanut jopa reilun 10 sentin lumimäärä suli edellisviikolla lauhoissa ilmoissa melkein kokonaan. Kaikki sanomalehtisuojaukseni olivat paljastuneet lumen alta ja olivat taas alttiita tuulen riepotukselle. Onneksi alimman kuvan tapaan suurin osa suojauksesta olikin pysynyt varsin hyvin paikallaan ja vain paikoin purkit olivat paljastuneet yläkuvan mukaisesti. Niinpä paikkailua täytyi tehdä hyvin vähän. Lisäksi huomasin, kuinka kestävää sanomalehtiin käytettävä paperilaatu itse asiassa on, vaikka nuo ovat olleet jo monta kertaa märkiä ja jäätyneitä. Ihan kannattava suojauskeino siis.

Eräs heikko juttu on ollut nyt se, että vasta tänään on etelärannikon lumikuurot tuoneet myös tälle paikalle lumisuojaa mahdollisesti useitakin senttejä. Ennen sitä oli vain noissa kuvissa näkyvä määrä lunta, jolloin eilen aamulla taimiparkani saivat käytännössä suoraan reilun -20 asteen pakkaskäsittelyä lehtien allakin. Nyt lumikuurottelun aikana pakkanen on ollut "vain" -15 ... -20 astetta, mutta sunnuntaina voi olla taas reippaastikin -20 astetta kireämpää pakkasta... Lumisuoja tulee tarpeeseen, mutta monet isoimmat pystyyn jätetyt purkit kaipaavat mieluummin yli 20cm lunta päälleen.

Ylemmissä kuvissa nähdään eräiden havukasvien taimieni menestymistä uudella taimipaikalla. Ainoana totaaliselta näyttävän tuhon oli kärsinyt jo kuvauspäivänä ennen kunnon pakkasia kynäkataja (Juniperus virginiana). Nämä taimet ilmoittivat kriisistään tosin jo viime vuoden loppukesällä vähän siirron (vanhalta taimipaikalta tälle uudelle) jälkeen, koska nuo neulaset ovat käyneet hiljalleen ruskeammiksi jo usean kuukauden ajan. Ensi keväänä kasvukauden lähdettyä käyntiin nähdään, onko kyseessä lopullinen tuho. Harmillisen kuollut sävy noissa taimissa joka tapauksessa nyt on. Jotkut lajit eivät näemmä tykkää siirroista purkeissa ollessaankaan. Tosin kynäkataja on jonkin verran talvenarkakin. Pakkasen lisäksi jatkuva edestakainen sulaminen ja jäätyminen ei ole hyväksi Etelä-Suomen talvessa. Vastaavalla tavalla kuoleman merkkejä on näyttänyt idäntuija (Thuja orientalis), mutta ne taimet ovat olleet nyt hyvin noiden sanomalehtien suojassa enkä siten näe niiden vointia kuin vasta keväällä.

Ylimmässä kuvassa määrittelemätön kuusilaji (Picea sp.) on varsin hyvävointinen, kuten kaikki muutkin havulajini. Tässä tapauksessa neulasten värin nähdään tummenneen pakkasen ollessa kuvan tilanteessa melkein -10 astetta. Pakkasen kiristyessä neulasten väri tummenee yleensä entisestään. Se on kuitenkin aivan tyypillinen ilmiö kaikilla havukasveilla ja ei merkitse kestävien havukasvien voinnin kannalta kummoistakaan. Vasta maaliskuussa voimakas auringonpaahde alkaa olla huolestuttavaa ja merkitsevänä seikkana havaitaan silloin neulasten ruskeiden värien lisääntyminen. Suojaan nuo kynäkatajat vielä varmuuden vuoksi siltä kevätpaahteelta ennen kasvukautta, vaikka se voi olla tyystin turhaa...

Arboretumasiaa seuraa lisää ehkä ensi viikolla, mutta olen ollut viime aikoina hyvin laiska tekemään asioita tässä projektissa. Siemeniä ei ole laitettu esikäsittelyyn enkä muutakaan askaretta ole tehnyt, mutta "muiden kiireiden" hellitettyä tilanne on toinen.

Pakkasaalto

Niinhän siinä sitten kävi, että pakkanen on äitynyt odotettua kovemmaksi todella raisulla tavalla. Viime yönä ja nyt aamulla alimmillaan lämpötilat olivat Uudellamaalla sisämaassa -23... -25 astetta ja rannikollakin n. -20 astetta. Se on kuitenkin vasta alkua, sillä ennusteiden mukaan koko loppuviikko on vähintään yhtä kireää pakkasta ja todennäköisesti ajoittain on vieläkin kylmempää. Uudenmaankin sisämaassa saattaa jonakin yönä olla vaarassa jopa -30 asteen raja! Talvenaroille kasveille onkin luvassa todella ankeat ajat. Ankeutta lisää vielä etelärannikon lumen vähyys (eilen ja toissa päivänä satoi sentti pari jauhemaista lunta) ja muuallakin Uudellamaalla vanhan lumipeitteen jäisyys, jonka eristävyys ei ole kovin hyvää laatua. Parin päivän päästä laitan tähänkin liittyvää raporttia viime tiistaiselta käynniltä taimikasvatuspaikalleni.

Pakkasjakson kovuus johtuu nyt siitä, kun Venäjällä Suomea kohti pullistunut pakkaskorkeapaine on sysännyt Pohjois-Atlantin matalapainetoimintaa syrjään voimallisesti. Siperian ilmamassoilla onkin nyt käytännössä suora pääsy Suomeen. Tässä nähdään samalla tyylipuhtaasti myös se kovan pakkasen kuurattomuus, josta mainitsin alempana. Tuuli ja ilmamassan kuivuus edesauttavat kuurattomuutta. Auringon paistaessa jo kirkkaammin kuin joulukuussa, voivat näkymät vaikuttaa jopa hieman keväisiltäkin kovasta pakkasesta huolimatta, kun puut ovat paljaita lumesta ja kuurasta. Itse asiassa auringolla on jo vaikutusta lämpötilojen vuorokausivaihteluun joulukuuta enemmän. Niinpä tämän päivän kaltaisessa selkeässä säässä on jo selvä lämpötilaero yön ja päivän välillä.

Tässä samalla on tähdennettävä myös virhettä, jonka eri mediat ja toimittajat sekä useimmat muutkin ihmiset meteorologeja lukuun ottamatta säästä kertoessaan todella usein tekevät. Nytkin olen kuullut termejä tyyliin; "pakkasrintama" tai "Suomessa oleva kylmärintama pitää pintansa pakkasen jatkuessa kovana". Rintama on kaikkein väärinkäytetyin meteorologinen termi mediassa ja ihmisten puheissa. Rintama -termi kuvaa oikeasti ainoastaan kahden erilaisen ilmamassan rajapintaa, joka on kylmärintama kylmemmän ilman vallatessa alaa ja lämminrintama lämpimämmän ilmamassan vallatessa alaa. Lisäksi on olemassa okluusiorintama, jossa on osallisena kolmea erityyppistä ilmamassaa, mutta en mene siihen nyt tarkemmin. Pointtina on siis se, että mediassa käytetään harhaanjohtavasti rintama nimitystä myös itse ilmamassasta, mikä on väärin. Rintama merkitsee vain ilmamassojen rajaa, jossa on omanlaisiaan säätapahtumia tapauksesta riippuen. Oikeammin pitäisikin puhua esim. otsikkoni mukaisesti pakkasaallosta (vrt. helleaalto) tai pakkasilmamassasta eikä esim. "Venäjällä jo pitkään jatkunut pakkasrintama saapui alkuviikolla myös Suomeen". Pakkasrintamaa ei edes ole meteorologisena terminä olemassa.

Mielimaisemia ulkomailla: Madeira - osa 8

Tässä on tarjolla vähän lähempää eucalyptuspuita kuvattuna joulukuussa 1994 Madeiralla. Ko. puusuku on yleisessä ja runsaassa käytössä melkein kaikkialla välimerenilmaston alueella niin Pohjois-Amerikassa, Euroopassa kuin juuri Madeirallakin. Pohjoisimmillaan muutamat näistä puista menestyvät hyvin Britanniassa ja muuallakin Länsi-Euroopassa. Kylmintä ilmastoa kestävä eucalyptuslaji on lumieucalyptus (Eucalyptus pauciflora ssp. niphophila). Sen pakkasenkestävyydeksi on mainittu jopa -12 ... -22 astetta. Niinpä kestävimmät alkuperät ko. lajia saattaisivat menestyä Suomessa vyöhykkeen I parhailla paikoilla ainakin pensaina. Todennäköisyys kasvanee kasvihuoneilmiön voimistumisen myötä.

Siinäpä onkin yksi kokeilemisen arvoinen laji ja itse asiassa muistan nähneeni sitä istutettuna Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneiden eteläseinustalla ulkona useita vuosia sitten, mutta sen jälkeen se on kuollut. Hankalaa lumieucalyptuksenkin tapauksessa on juuri se, että se on ainavihanta ja siten kevättalven auringonpaahde voi helposti kuivattaa kasvustot, vaikka pakkanen ei olisikaan ollut kohtalokasta.

Alimmassa kuvassa nähdään kuitenkin tyypillistä istutettua kuumepuumetsikköä (Eucalyptus globulus). Ylimmässä kuvassa ko. laji kurottuu yhtenä puuna matalampien puiden yläpuolelle. Keskimmäisessä kuvassa on puolestaan poikkeuksellisesti kukkiva eucalyptus ja kukinta näyttää olevan erityisen runsasta. Tarkempi lajin määritys on epäselvä, koska ensinnäkin kaikki muut tuolla reissulla näkemäni eucalyptuspuut eivät kukkineet. Olisiko kyseessä jokin lajike...

No, joka tapauksessa tässä puusuvussa on jopa yli 700 lajia, joten valikoimaa riittää. Tosin länsimaissa Australian ulkopuolella tunnetaan parhaiten vain nämä mainitut ja laji (Eucalyptus gunnii), jonka taimien nuoruuslehdet ovat kenties kaikkein sinisimmät ko. suvun lajeista. Niitä lehtiä ja oksia käytetäänkin mm. kukkasidonnassa. Tästä linkistä tarjoutuu hyvät esittelyt moniin muihinkin ko. suvun lajeihin, joita pidetään kestävinä eli ne sietävät pakkastakin vaihtelevissa määrin.

Tuollaisten alimman kuvan kaltaisten eucalyptusmetsien siimeksessä oli elämys kävellä. Syynä ei ollut pelkästään puiden korkeus ja eksoottinen ulkonäkö, vaan tässä oli tärkeässä osassa myös tuoksut. Nimittäin koko metsä tuoksui selvästi eucalyptuspastillille aivan niinkuin pitääkin ja esim. noiden alimmassa kuvassa vasemmalla näkyvien sinisten vesakoiden lehtiä hierottaessa sormiinsa sai todella pistävän, mutta miellyttävän tuoksun. Assosiaatio pastilleihin oli niin vahva, että oli hauskan erikoista tuoksutella sitten sormiansa.

Taivaasta hiipinyttä kuuraa

Tämä viikko onkin ollut kovasti työtä täynnä muiden kiireiden takia, joten en ole ehtinyt päivitellä blogia aikaisempaan tyyliin. Jossakin vaiheessa kertonen, mitä ne muut kiireet ovat jo viime vuodenkin aikana olleet.

Tässä merkinnässä haluan tuoda esiin puiden lumisuuden lisäksi myös kuuran, joka voi olla aivan yhtä hienoa kuin lumikin. Monestihan kuura ja lumi esiintyvät myös samaan aikaan, mutta tiettyjen säätilanteiden avittamana kuura esiintyy vain yksinään. Viime viikolla ja aina tämän viikon alkuun asti siihen oli hyvät mahdollisuudet. Yllä oleva kuva on otettu maanantaina 9.1.2006 Espoon Tapiolassa, mistä nähdään näin etelärannikollakin muodostuneen puihin paikoin kuuraa. Tuona maanantaina Uudenmaan kuuraisimmat puut olivat kuitenkin sisämaassa kylmemmän ja heikkotuulisemman sään ansioista.

Tämä kuuratilanne ei ole syntynyt kovien pakkasten vuoksi, kuten monesti on tilanne. Sen sijaan lämpötilat olivat vain parisen astetta pakkasella viime viikonloppuna. Kuuran aiheuttanut yksi suuri syy olikin heikkotuulisen sään lisäksi ilman suuri kosteus; sumuakin oli monin paikoin. Tämän tyyppisissä tilanteissa kuura muodostuu usein vain puiden latvoihin ja lähinnä mäkien alueella eikä laaksoissa, koska sumupilvikerros voi usein laskeutua ns. korkeaksi sumuksi ja näin syntyykin osittaisia kuurakuorrutteita kuin aavemaisesti taiteiltuna. Tuossa kuvassakin havaitaan, että kuura oli voimakkaampi puiden latvoissa kuin niiden alaosissa. Osittaista kuurakuorrutetta edesauttoi toki myös heikko tuuli, joka ajoi sumupilvilauttoja ja sumua. Niinpä tuulen suuntaa vasten olevat metsänreunat ja puut olivat kuuraisimmat. Tuuli kävi enimmäkseen lounaasta ja lännestä.

Tasaisesti kaikkeen kasvillisuuteen syntyvät kuuratilanteet syntyvät selvästi erilaisemmissa sääoloissa. Ensinnäkin pakkanen on silloin kovempaa ja ilmankosteus on jakautunut tasaisemmin. On siis tyynempää ja sumupilvitilanteita ei ole. Näitä tilanteita on tyypillisesti eniten yöaikaan selkeässä korkeapainesäässä. Toisaalta on myös niin, että kovakaan pakkanen ei aina takaa kuuraa edes yöaikaan. Kovallakin pakkasella tyystin kuurattomia puita ja kasveja on silloin, kun ilman kosteus on pieni ja tuuli voimakas. Näin käy helposti esim. silloin, kun koillisesta virtaa Suomeen voimakkaasti mantereista ja arktista Pohjois-Siperian ilmaa.

Viime tiistaista lähtien kaikki puut ja kasvit ovat olleet täysin kuurattomia ja lumettomia koko Uudellamaalla lauhan sääjakson vuoksi. Palaan vielä uudestaan esittelemään kuuraakin sään taas ollessa sen kehittymiselle otollinen.

Mielimaisemia ulkomailla: Madeira - osa 7