Saturday, February 18, 2012

Varoitus poikkeuksellisen runsaista ja haitallisista lumikertymistä Etelä-Suomessa seuraavan viikon aikana

Tämä talvi on muuttumassa seuraavaksi lumimyrskyjen suuntaan ja se luo siten koko talven kuvaa harvinaisen kolmijakoiseksi; erittäin leuto ja lumeton alkutalvi hurjan myrskyn kera, ankaria pakkasia keskitalvella ja lumipyryinen ennätysmäisten lumikinosten lopputalvi. Tästä seuraa jälleen tyypillisiä runsaslumisen talven ongelmia yleisesti.

Runsaita lumipyryjä on tulossa lännestä matalapaineen osakeskusten mukana kolmena päivänä lähimmän viikon aikana eli ensimmäinen jo ensi yöstä alkaen ja jatkuen koko sunnuntain. Toinen pyry tulee tiistaina ja kolmas torstaina. Tuulet ovat ko. matalapaineiden mukana vähintään navakoita - kovia ja ajoittain jopa myrskyisiä puuskissa. Ilmamassat ovat leudontumassa näiden sadealueiden mukana etelän ja lännen välisissä tuulissa kuitenkin sen verran, että suojasään mahdollisuus kasvaa ensi viikolla ja lounaissaaristossa - rannikolla jopa vesisateitakin saattaa alkaa esiintymään viimeistään tuon kolmannen sadealueen mukana.

Tällä hetkellä ennen tätä pyryjen sarjatulta lumihankien paksuus on jo kasvanut Etelä-Suomessa paikoin 50 cm:n yläpuolelle ja lunta on yleisesti 25 - 50 cm länsirannikolta itäisimpiin osiin. Pelkästään tuo huominen pyry saattaa tuoda n. 20cm uutta lunta ja eteläisimmässä osassa jopa enemmänkin. Nuo ensi viikon sadealueet kerryttävät hankia vähintään saman verran lisää ja ehkä jopa selvästi enemmänkin.

Niinpä hankien paksuus kasvaa yleisesti Etelä-Suomessa ensi viikon loppuun mennessä jopa paljonkin yli 50 sentin yleisesti ja paikoin voi olla mahdollisuuksia jopa lähelle 1 metrin hankia, jos pahimmat pyryskenariot sattuvat kohdalleen jokaisen kolmen sadealueen mukana... Lounaisimmassa kolkassa kokonaislumikertymät saattavat olla vähän pienempiä tuon mahdollisen suojasään ja vesisateiden takia.

Täten on muodostumassa viime talvesta tuttu runsaan lumen ongelmavyyhti laajasti koko Etelä-Suomeen ja etenkin taajamissa se tulee taas voimakkaasti ilmi. Puiston- ja puutarhanhoidon kannalta siinä keskeistä osaa näytteleekin jälleen lumen auraamisesta aiheutuvat tuhot niin kasvillisuudelle kuin muillekin katu-, puisto- ja puutarharakenteille. Myös talojen kattojen lumikuormien haitalliset taakat ja niiden lumien poistamisesta aiheutuvat ongelmat - tuhot astuvat mukaan kuvaan.

Kattolumissa on nyt huomion kohteena myös jo muodostuneet lumikielekkeet ja -lipat talojen pohjoisreunoilla viime aikoina pyrytilanteissa vallinneiden etelätuulien takia. Tämäkin ongelma tulee hyvin voimakkaasti pahenemaan näissä tulevissa pyryissä, kun tuulet tulevat olemaan niissä enimmäkseen etelän ja lännen väliltä. Suojasäätilanteissa näiden isojen lumimassojen putoaminen luo puolestaan jopa hengenvaaraa jalankulkijoille.

Näistä lumituhoaiheista kirjoitin kritiikkiä ja ongelmanratkaisuesityksiä viime talvena runsaasti, joten nyt on taas syytä poimia ne uudestaan tarkasteluun: Runsaslumisen talven päähaitat kasveille kevään rumentajina: Auraus- ja eläintuhot, Lumen aurauksesta aiheutuvat istutustuhot taas ilmenevinä runsaslumisen talven vitsauksina, Kattolumiauraamisen haitoista kasvillisuudelle: Esimerkki Espoon Tapiolasta "puutarhakaupunginosasta", Taas esimerkki Espoon Tapiolasta osaamattoman ja välinpitämättömän lumenaurauspolitiikan aiheuttamista koristeistutus- ym. tuhoista ja Lisää tarpeettoman ja välinpitämättömän lumenaurauksen tekemistä kasvituhoista: Erityisen törkeä esimerkki Pohjois-Tapiolasta!. Tarpeen mukaan palaan näiden uusien pyryjen jälkeen tekemään lisää tällaisten lumituhojen kritiikkiä ja ihmettelemään lumitilanteiden mahdollista ennätyksellisyyttä muutenkin.

Toinen jo tänä talvena tammikuussa ilmennyt runsaiden pyryjen haitta on puustojen raskaat tykkylumet ja sitä ongelmaa voi tässäkin pyryjen episodissa ilmetä paikoin tuhoisastikin, koska ilmamassojen mukaan lämpötilat lähentelevät ajoittain suojasäätä. Runsaimpien pyryjen sattuminen nollakelissä - suojasäässä kerryttää lunta puustoihin voimakkaassakin tuulessa varsin hyvin. Nyt täytyy muistaa myös se, että suojaisilla paikoilla on yhä jäljellä varsin paljon tykkylumia tammikuun pyryistä, jolloin etenkin niillä paikoilla saatetaan saavuttaa ennätysmäisen pahoja tykkylumiongelmia, kun tuuletkin suosivat niiden paikkojen tykkylumisuutta ainakin osittain...

Tässä on viime kuulta kirjoitukseni (Etelä-Suomen tykkylumitilanteesta ja talven otteen kiristymisestä kuluvan tammikuun lopussa), missä selvensin mm. juuri noita tykkylumisimpia paikkoja, joissa piilee nyt vaara ehkä puustojen - taimikoiden suurtuhoonkin, mikäli pahimmat suojasääpyrytilanteet mahdollistuvat... Tähän tuhoskenarioon liittyvät tietenkin taas myös sähkökatkot.

Jo tämän illan lopusta / puoliltaöin aloitan ensimmäisen pyryn seurantaraportoinnin. Seuraavien kahden pyryn tilanteista harkitsen vielä seurantatarvetta ja ne seurannat ilmestynevät joka tapauksessa vasta jälkikäteen tänne blogiini...

No comments: