Vaaleanpunainen Wapputervehdys!

Tässä nektariini (Prunus persica var. nucipersica) on täydessä kukassa kasvihuoneessa kuvattuna viikonloppuna 16. - 17.4.2005. Kasvukausi oli tuolloin huoneessa suunnilleen toukokuun puoltaväliä tai vähän sen jälkeistä aikaa vastaavassa Etelä-Suomen luonnon tilanteessa. Tällä hetkellä kukinta on jo ohi. Nektariinin kukista on kuvia myös merkinnässä "Nektariinin kukkia", missä kukinta oli vasta alussa ja viikkoa aikaisemmin kuvattuna kuin tässä. Tarkastelin nyt hedelmien kehittymisen mahdollisuutta ja ehkä ainakin yksi saattaisi olla tulossa...

Ylemmässä kuvassa näkyvät myös trumpettipuiden (Catalpa bignonioides) paksut oksat. Niissä näkyi tuossa vaiheessa kasvaneet silmut isojen ja pyöreiden lehtiarpien yläpuolella. Ensi viikolla näytän viime maanantaina otettuja kuvia muutamien muidenkin kasvihuoneen kasvien hyvin kehittyneistä "hiirenkorvista".

Hyvää itämistä

Tässä esimerkki hyvin itäneestä kylvöksestä kasvihuoneessa. Kuva on viikonlopulta 23. - 24.4.2005 ja aivan äsken tarkistin itämistilanteen yhä parantuneen. Laji on todellakin rusokirsikka (Prunus sargentii), jota voi lisätä helposti siemenistä. Täytyy vain löytää apaja, joka tuottaa vuodesta toiseen hyvin hedelmää ja tarvittavien esikäsittelyjen jälkeen tätä näyttävästi kukkivaa japaninkirsikoiden (Prunus serrulata -ryhmä) tapaista puuta on paljon käytettävissä. Esikäsittelyinä ovat lämpökäsittely yhden - kahden kk:n ajan, jonka jälkeen kylmäkäsittely n. kolmen kk:n verran. Osa siemenistä voi itää vasta seuraavana vuonna käsittelyistä huolimatta. Rusokirsikkaa on jo arboretumalueellani ennestäänkin, mutta tästä sitä tulee lisää. Tavoitteena on saada aikaan ehkä Suomen suurin yksittäinen esiintymä ko. lajia.

Taustalla näkyvä katsurakylvös (Cercidiphyllum japonicum) on myös itänyt viime päivien aikana ja taimia on arviolta pari -kolmesataa! Jossakin vaiheessa näytän teille, kuinka tavallaan hyvin vähäiseltä näyttävästä siemenmäärästä saadaan mielettömän paljon katsuraa todella helposti. Yksi vaivainen hyvin hedelmää tuottava puu täyttäisi helposti koko Euroopan katsuran tarpeen yli 10 vuodeksi eteenpäin, jos kaikki siemenet vain kerättäisiin ja käytettäisiin... Siemenet ovat lisäksi helposti kerättävissä palkomaisissa kodissa.

Näistä kylvöksistä on kuvat myös heti niiden kasvihuoneeseen tuomisen jälkeen merkinnässä "Nektariinin kukkia". Kyseessä on siis tänä keväänä tehdyt kylvökset eivätkä yli vuoden vanhat, joita on kasvihuoneessa näiden lisäksi.

Vitkutteleva kylvös

Tässä kylvölaatikossa on lämpimintä itämisolosuhdetta nauttiva samettisumakkikylvös (Rhus hirta) kotonani Espoossa. Se on ollut sisätiloissa jo parisen viikkoa, mutta itämistä ei näy vieläkään. Tällaisiin vitkutteluihin on kasvinkasvattajan varauduttava ja myös siihen, että itämistä ei tapahdu koskaan. Tässä tapauksessa syynä voi olla mm. se, että ko. lajin siemenkuori ei olekaan vielä pehmennyt riittävästi. Ennen kylvöä hioin (kyseessä oli siis skarifiointi niminen toimenpide) siemeniä kahden hiekkapaperin välissä, mutta ehkä toimenpide ei ollut vielä riittävä. Toinen syy voi olla se, että siemenen laatu on huono itsepölytyksestä johtuen. Keräsin siemenet nimittäin koko tienoon yhdestä ainoasta puusta Tammisaaressa, jolloin itävän siemenen saanti voi runsaasta hedelmänmuodostuksesta huolimatta olla huono. Kolmas syy on ehkä se, kun keräysajankohta oli kevät, jolloin siemenet olivat olleet puussa talven yli kärsimässä koviakin pakkasia. Seuraus; itävyyden katoaminen siemenen kuollessa...

Joka tapauksessa tämäkin kylvös näyttää muodostuvan yli vuoden ajan säilytettäväksi ja siirrän sen ulos "telakalle". Voi näet olla, että itäminen tapahtuukin vasta ensi keväänä siemenkuoren pehmennyttyä riittävästi. Tässä on myös yksi syy, miksi en voi suunnitella kovin tarkasti etukäteen ja lukkoon asioita arboretumiin liittyen. Yllätyksiä kasvien kanssa tulee aina, vaikka tuntisi miten hyvin tahansa kasvimaailman. Onneksi yllätykset voivat olla myös iloisia, mutta ne huonotkin yllätykset pätevät eritoten kasvien kasvatukseen. Siemen on erikoinen tapaus itsessäänkin. Se on ergonomisin ja suojatuin elämän sisäänsä kätkevä paketti, jonka luonto on pystynyt luomaan. Sitä voimaa, joka saa elämän tulemaan esiin siitä paketista on hauska ajatella myös filosofisesti. Mikä voima saa yhtäältä niin pienen kasvattamaan kokonsa tuhatkertaiseksi ja toisaalta, mikä voi olla niin herkkä, että se ei voi elää kuin tietyissä olosuhteissa... Eräs lukemani kirja on antanut tällaisille filosofisillekin pohdinnoille hedelmällistä maaperää aiheeseen liittyen. Kerron siitä joillakin kerroilla lisää.

Kevätlannoitus ja arboretumkuulumisia

Eilen siis rämmin arbotertumalueellani varmaankin yli 15km:n lenkin lannoittaessani kaikki kasvit. Matkaa kertyi, koska kasveja on alueella on jo useita satoja kappaleita. Aikaakin meni toimenpiteenseen n. 5 tuntia. Onneksi oli vapaapäivä. Lannoitteeksi tein koktailin, jossa oli pääasiallisena osana Kemiran GrowHow puutarhasarjan yleislannoitetta Y - 2 ja muina osina rakeista kalkkia ja syyslannoitetta (PK-lannoite). Näin sain yhdellä iskulla myös tarvittavan maaperän happamuuden säädön ja syyslannoite osaltaan pitää huolen siitä, että etenkin talvenarkojen lajien suhteen lannoite ei ole liian typpipitoista. Sopiva määrä tätä koktailia on n. kourallinen per kasvi. Isoimmille vähän reilu sellainen ja pienille /talvenaroille vähän vajaa. Isojen kasvien kohdalla lannoite levitetään jo vähän etäämmälle rungosta rinkinä, koska ns. aktiivinen juuristoalue on suunnilleen oksiston ulkoreunan tasalla eikä siis lähellä runkoa.

Samalla tein havainnot kunkin kasvin voinnista ja talvituhoista. En nyt luettele kaikkea, vaan joitakin keskeisiä seikkoja. Suurimmat tuhot on tänäkin talvena tehnyt sään sijaan hirvi. Hirvelle maistuu etenkin ruusukasvienheimon (Rosaceae) lajit. Arboretumalueellani näitä olivat olleet erityisesti isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) ja tuomi (Prunus padus). Sen sijaan pilvikirsikka (Prunus pennsylvanica) ei ole kelvannut. Tosin viime kesän lopussa tein Mota -nimisellä karkoteaineella sille lajille suojan, joten saattaa olla, että aine on tehonnut sen lajin kohdalla. Tuomenkin kohdalla kokeilin sitä myös, mutta siinä se ei ole niinkään tehonnut. Voi siis olla, että pilvikirsikka ei kelpaa hirvelle muutenkaan. Joitakin pihlaja- ja omenalajeja hirvet olivat myös maistelleet, mutta pääosin kaikki muut kasvit olivat selvinneet syömättä aika hyvin.

Muiden talvituhojen suhteen pisti silmään erityisesti vuorivaahteran (Acer pseudoplatanus) ja kultasateen (Laburnum alpinum) heikot voinnit. Tätähän olin ihmetellyt jo aikaisemmin taimikasvatuspaikallani samojen lajien suhteen. Arboretumalueellani suuri määrä oksia on nyt samaan tapaan kuivunut tai alkanut kuivua näillä lajeilla, vaikka edellisvuoden talven jälkeen mitään vastaavaa ei ollut tapahtunut. Arvioni on, että suurena syynä ovat näillä kuitenkin suhteellisen aroilla lajeilla yhtäältä viime kesän suuri kosteus ja ennätyssadetta seurannut helle; kasvit innostuivat vielä kasvamaan liikaa liian myöhään. Toisaalta on myös niin, että alku- ja keskitalven leutous ja märkyys sekä kevättalvella seurannut kovan pakkasen jakso olivat nyt haitallinen yhdistelmä. Joillakin muilla lajeilla oli myös havaittavissa samaa. Pääosa lajeista voi kuitenkin hyvin tai jopa erinomaisesti. Parhaiten voivat lajit alueellani ovat tällä hetkellä olleet mm. saarnivaahtera (Acer negundo), jotkin koristeomena lajikkeet (Malus sp.), saksanpihlaja (Sorbus aria), mustamarjaorapihlaja (Crataegus douglasii), pilvikirsikka (Prunus pennsylvanica) ja alppikuusama (Lonicera alpigena). Nämä ovat siis myös niitä lajeja, joita ei ole syöty.

Seuraava toimenpide arboretumissani onkin jo kevään ensimmäinen istutussessio. Routa on sulanut kokonaan, joten istuttamaan on voinut päästä jo useiden päivien ajan. Ensimmäinen istutettava laji on likusterisyreeni (Syringa reticulata). Tästä ja muista toimenpiteistä jälleen lisää myöhemmin.

Lisää kylvöjä ja uusimmat havainnot

Tein tänään loputkin puuvartisten kasvien kylvöt. Lajeina olivat makedonianmänty (Pinus peuce), punatammi (Quercus rubra), tammi (Quercus robur) ja metsävaahtera (Acer platanoides). Kylvökset tein taimikasvatuspeltoon ja männyn siemenet laitoin isoon purkkiin. Kaikkien näitten lajien siemeniä keräsin viime syksynä hyvin paljon, mutta en tosin itse käytä kaikkia itäneitä taimia. Mäntyä lukuun ottamatta kaikki muut ovat jo pitkällä itämisessä; sirkkajuuret ovat aika pitkiä ja vaahteralla on jopa sirkkalehdet esillä. Hyvin sain ne kuitenkin maahan ja edessä olevista pakkasöistä huolimatta katsoin niiden uloskylvön olevan ok, koska niiden päällä on nyt sen verran kylvömultaa. Samassa taimipenkissä niiden seurana on myös viime syksynä kylvettyä lehtosaarnia (Fraxinus excelsior). Näin se sai esikäsittelynsä luonnonmukaisesti, mutta ei ole vielä itänyt.

Valokuvasin tänään myös uusimmat otokset kasvihuoneessa, jossa kasvukausi on tällä hetkellä kirinyt arvioilta vastaamaan Suomen luonnon touko - kesäkuun vaihteen tilannetta. Jatkossa laitan näitä kuvia näytille, kunhan saan ne kehitettyä. Olen edelleenkin "vain" järjestelmäkamerani varassa ja digikameran hankinta on vielä tuntemattomassa tulevaisuudessa... Joka tapauksessa nyt kasvihuoneessa olivat melkein /täysin hiirenkorvalla mm. trumpettipuu (Catalpa bignonioides), keisaripuu (Paulownia tomentosa) ja tuoksusumakki (Rhus aromatica). Aitojalopähkinä (Juglans regia) oli em. lajeja vähän pidemmälläkin kasvussa ja pagodipuu (Sophora japonica) on jo ns. puolilehdessä. Nektariini (Prunus persica var. nucipersica) on käytännössä lopettanut kukinnan, mutta vielä en osaa sanoa, tuleeko hedelmää vai ei. Kaikkein vähiten uuden kasvun merkkejä on edelleenkin osoittanut orjanlaakeri (Ilex aquifolium), vaikka muutoin sen edellisvuoden lehdet ovat erittäin vireät. Jossain määrin huolestuttavan vähän silmujaan on kehittänyt rakkopuu (Koelreuteria paniculata). Osa niistä ei ehkä olekaan pitänyt talvella kylmävarastossa olostaan... Kentuckynkahvipuu (Gymnocladus dioica) on myös tehnyt silmujaan isommiksi hyvin hitaasti, mutta sillä lajilla se on ominaista.

Ulkona olevat kasvit eivät ole vielä edistyneet kovin mainittavasti kylmästä sääjaksosta johtuen. Aikaisilla lajeilla (kuten tuomi ja tuomipihlajat) silmut ovat tosin turvonneet paljon ja aukeaminen hiirenkorvalle on hyvin pienestä kiinni. Kylmävarastoon uudestaan laitamani kylvökset uskaltanen sääennusteiden mukaisesti tuoda ulos taas huomenna. Aikaisemmin havaitsin, että n. -1 asteen pakkanen ei kuitenkaan tee niissä itäneille, lähinnä pihlaja- ja omenalajeille mitään. Sisätiloissa yksivuotisten ja sipulikasvien esikasvatus on edistynyt hyvin. Miekkaliljalajike "Priscilla" on tehnyt jo parin sentin mittaista kasvua ja maissi (Zea mays) vieläkin pidempää. Virginiantupakka (Nicotiana tabacum) on itänyt hyvin ja sitä onkin runsaasti koulittavaksi. Myös risiini (Ricinus communis) on jo tulossa pintaan. Muista kylvetyistä ja istutetuista lajeista esikasvatuksen suhteen ei ole vielä kuulunut odotettua...

Uudet tilannekatsaukset ja lisää valokuvia kasveistani on tiedossa taas varsin pian! Kunhan tämä kevät tästä alkaisi etenemään vähän ripeämmin. Huomenna menen itse asiassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna arboretumalueelleni tekemään aikaisemmin mainitun lannoitusoperaation ja tarkistan samalla ne kasvini muutenkin. Kuulumiset sieltäkin tulevat pian keskeisiltä osiltaan tänne.

Kasvimieltymyksiä

Mainitsen nyt mieltymyksiäni puihin ja pensaisiin liittyen. Kasvien käytön suhteen olen myös päättänyt jatkossa esitellä suhteellisen tuntemattomia, mutta aivan käyttökelpoisia kasveja otsikolla "Viikon kasvi". Siinä kerron kulloinkin ajankohtaisesta kasvista, joka on lähes yksinomaan puu tai pensas. Joskus saatan ottaa esille myös ruohovartisia kasveja, jos siltä tuntuu. Esittelylajia ei välttämättä ole (vielä) arboretumissani tai edes kasvatuksessa, mutta useimmiten niin varmaankin on. Kasvin ajankohtaisuus selittyy esim. kukinta-ajalla, ruska-ajalla tms. fenologisella seikalla. Aloitan tämän sarjan joko ensi tai seuraavalla viikolla ja se jatkuu koko kasvukauden ajan. Tarkoitus on näyttää, kuinka vaihtelevaa ja monimuotoista Suomen oloissa ainakin Etelä-Suomessa kasvatettava kasvivalikoima voi olla ilmastosta huolimatta. Periaatteena on keskittyä mm. sellaisiin lajeihin, joilla esim. kukinta-aika on perinteisestä keväästä tai alkukesästä poikkeava. Tai esitellä uudenlaisia ominaisuuksia paljastavia lajeja, joita ei Suomen puutarhoissa ja puistoissa ole ennestään kuin vähän tai ei ollenkaan. Ajatus näiden takana on myös se, että soisin ko. lajien yleistyvän Suomessa.

Itse olen mieltynyt esteettisessä mielessä sellaisiin kasveihin, joilla on enemmän tai vähemmän näyttävä ja /tai monimuotoinen ulkoinen olemus. Tämä pätee kasvukauden tapahtumien lisäksi myös lehdettömän puun /pensaan habitukseen tai rungon kaarnan ominaisuuksiin sekä kasvimassojen volyymeihin. Kiinnostunein olen kuitenkin siitä, minkälaisia kevätväri-, kesäväri-, kukinta- ja ruskaominaisuuksia kasveilla on. Koristeelliset hedelmät ovat nekin osa tätä. Eli toisin sanoen latvusten värit ja tekstuurit ovat mielenkiintoisia. Sitä kautta massojen volyymienkin sommittelu on kiinnostavampaa.

Mieleisiäni ruskaominaisuuksia tuottavat mm. vaahteroiden (Acer sp.), kirsikoiden -suvun (Prunus sp.) ja pihlajien (Sorbus sp.) lajit. Punaiset sävyt ovat siis hallitsevia siinä. Pidän myös puhtaan keltaisista sävyistä. Tällaisia värejä tuottavat mm. amurinkorkkipuu (Phellodendron amurense), jalopähkinät (Juglans sp.) ja jotkin saarnit (Fraxinus sp.). Kaikki ruskasävyt kuitenkin kelpaavat. Merkityksellistä on mm. se, kuinka niitä sommittelee keskenään. Ruska-ajatkin vaihtelevat kasvilajeittain niin paljon, että sävysommitelmia on loputtomasti ja voidaan saada aikaan vahvoja jännitteitä ryhmien sisällä tai niiden kesken.

Kukinnan suhteen mieltymykseni ovat vaihtelevia ja saatan ajankohdasta riippuen pitää monenlaisista kukista. Esimerkkeinä vaikkapa rusokirsikka (Prunus sargentii), kultasade (Laburnum alpinum), likusterisyreeni (Syringa reticulata), pihasyreeni (Syringa vulgaris), metsävaahtera (Acer platanoides) jne. Lehtien kesävärienkin suhteen riittää mielenkiintoisia lajeja, mutta muista kuin vihreistä kesäsävyistä olen kenties eniten mieltynyt viime aikoina punaharmaaleppään (Alnus incana f. rubra). Lehtien kevätväritykset ovat joissakin tapauksissa ruskan veroinen värimaailma. Esim. joidenkin tuomipihlajien (Amelanchier sp.) kevätväritykset juuri ennen kukintaa ovat herkullisen punaruskeita. Hienoja kevätvärejä tuottavat myös vaikkapa maakkia (Maackia amurensis) ja katsura (Cercidiphyllum japonicum).

Muiden ominaisuuksien suhteen kiinnostavina näen esim. lehtien vaihtelevien kokojen ja erityisesti eri aikaan puhkeavien lehtien luomat tekstuuri-, tiheys- ja tietenkin värierot sommitelmissa. Keväällä lehtien puhkeaminen vaihtelee lajeittain jopa niin paljon, että aikaisimman ja myöhäisimmän hiirenkorvalle tulon välillä on jopa reilusti yli kuukausi eroa. Myös tällöin ryhmän sisäiset tai eri ryhmien keskinäiset jännitteet ovat mielenkiintoisia sommitella. Runkojen kaarna voi olla mielenkiintoinen ominaisuus. Esim. huntuvaahteran (Acer triflorum) vanha kaarna on havupuumaisen rosoinen ja luo mielenkiintoisen ristiriidan herkän lehdistönsä kanssa. Habituksen suhteen eri tavoin säännölliset tai päinvastaisesti erittäin epäsäännölliset kasvutavat miellyttävät. Pidän toisissa lajeissa talviaikana siroista oksista (esim. katsura) ja toisissa taas jykevän paksuista (esim. jalopähkinät) oksista. Ei ole siis itsestään selvää ja yksinkertaista, mistä kulloinkin pidän. Tai niinhän sitä täytyy pikemminkin sanoa, että kaikista kasveistahan minä toki pidän! Kiinnostavimpia kasveja lienevät kuitenkin sellaiset, joilla on eniten erilaisia tapahtumia kasvukauden aikana. Tällöin on sommittelupaletissa lisää ulottuvuuksia sen kasvin avulla muihin kasveihin nähden. Näin on esim. sirotuomipihlajan (Amelanchier laevis) laita. Voidaan tällöin hyvällä syyllä puhua tehostekasveista.

Moni huomaakin nyt, että havukasvit eivät olleet tuossa edellä edustettuina. Toki suosikkeja on niissäkin, mutta totta on se, että havukasvit eivät ole koskaan olleet se kaikkein kiinnostavin ryhmä kohdallani ja pidän niistä hieman eri syistä kuin kesävihannista lehtipuista. Ero on se, että miellän havupuut kesäaikana neutraaleina ja tasapainottavina "tilke-" tai taustakasveina, joita vasten esim. lehtipuiden ominaisuudet vahvistuvat. Talvella niiden ominaisuudet pääsevät tietenkin vahvasti omaan asemaan. Suosikeiksi voisin mainita vaikkapa engelmanninkuusen (Picea engelmannii), kuriilienlehtikuusen (Larix gmelinii var. japonica), mustakuusen (Picea mariana), harmaapihdan (Abies concolor) ja makedonianmännyn (Pinus peuce).

Sitten on oma lukunsa ne talvenarat kasvit, jotka eivät menesty kunnolla Suomessa tuottaakseen esim. näyttävän kukintansa. Näitä lajeja ovat esim. keisaripuu (Paulownia tomentosa), japaninkirsikat (Prunus serrulata / "Sato-zakura" -ryhmä), magnoliat (Magnolia sp.), rakkopuu (Koelreuteria paniculata) jne. Moniahan näistä olenkin jo esitellyt aikaisemmin ja yksi on kukkinutkin arboretumini ulko-olosuhteissa; valeakaasia (Robinia pseudoacacia). Kasvihuoneilmiön voimistumisen myötä näiden olot ovat kuitenkin todennäköisesti paranemaan päin! Niinpä niidenkin esittelyillä ja käytöllä on paikkansa, jotta niistä saadaan tietoa ja kokemusta jo nykyhetkestä lähtien etenkin kasvatuksen suhteen.

Päätän tämän nyt tähän, mutta jatkossa otsikon "Viikon kasvi" alla seuraa suosikkejani lisää ja tarkempien esittelyjen kera.

Fenologia ja kasvien estetiikka - pienehkö johdanto

Ajattelin tässä vaiheessa kertoa tarkemmin jo aikaisemmin mainitsemistani seikoista liittyen kasvien ulkoiseen olemukseen. Otan esille joitakin tärkeimpiä asioita ja näkemyksiäni. Aluksi kertaus: Fenologia on siis tieteenhaara, joka tutkii kasvien (ja eläintenkin) elämänkierrossa vuosittain toistuvien tapahtumien ajoittumista ja rytmitystä. Itselleni tämä on tärkeä työkalu suunniteltaessa kasvikokonaisuuksia ja -sommitelmia. Se avaa ikkunan vuodenaikojen rytmin ymmärtämiseen ja antaa taiteellisessa mielessä lisäulottuvuuden; ajan tilan. Filosofisessa mielessä se on myös ikkuna ajan käsitteen mieltämiseen.

Kasveilla fenologisten tapahtumien ajoittumisesta pitää huolen ns. tehoisan lämpösumman kertyminen, johon säällä on suuri merkitys. Tehoisa lämpösumma on arvo, jolla tarkoitetaan termisen kasvukauden vuorokautisten keskilämpötilojen summaa. Terminen kasvukausi on ajanjakso, missä vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi yli +5 astetta, jolloin lämpösummaa lasketaan +5 asteen ylittäviltä osilta yhteen päivittäin koko jakson ajan. Yksikkönä on vuorokausiaste. Kasvukauden mittaan summa siis suurenee ja saavuttaa kasvukauden päättyessä syksyllä tietyn arvon, joka vaihtelee joka vuosi. Etelä-Suomessa tyypilliset loppuarvot ovat keskimäärin 1300 vuorokausiasteen luokkaa tai vähän yli.

Kasvit elävät ns. fysiologista aikaa, missä tiettyä määrää kasvua vastaa tietty määrä lämpösummaa. Jokaisella kasvilla on geeneihin kirjattu oma yksilöllinen koodi, jonka mukaan kasvu etenee lämmön sanellessa sen määrän eli nopeuden. Lämmön määrä ja kasvun määrä ovat siis tiukasti sidoksissa toisiinsa. Niinpä lämpösumman eri arvoilla voidaan hyvin määrittää tiettyjä kasvun rajakohtia, kuten kukinnan alku ja loppu, lehtien puhkeaminen, hedelmien kypsyminen jne. Jokaisella eri kasvilajilla on omat säännölliset ominaisuutensa tämän suhteen. Se luo puolestaan huikean paletin esteettisten tapahtumien määrittämiseen suunnittelemisen suhteen ja on siten yksi työkalu kasvimassojen estetiikan ymmärtämiseen maisema-arkkitehtuurissa.

Jossain määrin poikkeuksen edellä mainittuun tuo ruska. Ruskan eteneminen ja laatu eivät nimittäin ole samallalailla riippuvaisia lämmöstä ja lämpösumman kertymisestä kuin kaikki muut kasvutapahtumat. Ruskankin ominaisuudet ovat tosin jokaisen kasvin geeneissä ja ilmaantuvat kunkin koodin mukaisesti syksyllä, kun ulkoiset olosuhteet laittavat sen käyntiin. Ruskakin on siis tapahtuma, jolla on säännönmukaisuutta. Kaikilla kesävihannilla puu- ja pensaslajeilla on lajiinsa ja yksilöön sitoutunut ruskasävy ja -laatu, joka toistuu lähes samana ja ulkoiset tekijät vaikuttavatkin vain mausteenomaisesti sävyttäen. Metsävaahteroilla (Acer platanoides) tämä on helppo todentaa, koska ko. lajilla on paljon vaihtelua eri yksilöiden kesken. Olen n. 20 vuoden aikana havainnut, että samat yksittäiset puut noudattavat samantyyppisiä värejä ja ruskan etenemistapoja vuodesta toiseen, vaikka puut keskenään ovat täysin erilaisessa ruskassa. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että kasvupaikkaolosuhteet pysyvät vakiona. Ruskan sävyä eri syksynä voi näet muuttaa vahvasti esim. ojan kaivaminen ko. puun vierestä, jolloin maaperän muuttunut vesi- ja ravinnetilanne vaikuttaa ruskaankin. Valaistusolosuhteen muutoskin vaikuttaa; varjoisampi kasvupaikka vähentää punaisten sävyjen esiintymistä. Ruskan laatu on siis geeneihin kirjoitettu ominaisuus, joka mahdollistaa käytännössä samanlaisen taiteilumahdollisuuden kasvisommitelmissa kuin esim. kukkinnan suhteen.

Ruskan alkamisen käynnistävistä ulkoisista olosuhteista keskeisimmät ovat päivän pituuden lyheneminen ja lämpötilojen aleneminen. Lämpötilalla on tässä siis hieman erilainen rooli kuin esim. lehtien puhkeamisen suhteen. Yleinen harhaluulo kuitenkin on, että ruska vaatisi välttämättä yöpakkasta alkaakseen. Näin ei ole. Ruska etenee esim. etelärannikon vaahteroissa (A. platanoides), vaikka kunnon hallaa ei olisi kuin vasta lokakuun lopussa. Ruska on tavallaan kasvullinen tapahtuma, joka vaatii riittävästi lämpöä. Jos on liian kylmää, niin ruskan eteneminen pysähtyy (nesteet eivät virtaa, eli lehtivihreä ei pakene lehdistä). Näin käy monesti loka - marraskuussa myöhään ruskaan tulevien kasvien suhteen. Lämpöolot vaikuttavat kuitenkin niin, että kylmän yöpakkasjakson jälkeinen leuto jakso saa ruskan etenemään kiihtyneellä tahdilla etenkin lajeilla, joilla ruska on jo alkanut. Lehtivihreän virtaus siis kiihtyy lehdistä pois. Tämä tapahtuu kuitenkin vasta mahdollisen lämpöjakson aikana eikä ole välitön pakkasen seuraus.

Lämpösumman kertymisellä on tässä sellainen merkitys, että kasvien kesän kasvun on oltava riittävän pitkälle ehtinyttä, ennen kuin kasvi "ymmärtää" virittyä ruskan alkamiseen. Suomea lämpimämmiltä seuduilta kotoisin olevien kasvien suhteen tällä on suuri merkitys; paitsi, että liian vähäinen lämpösumma vaikuttaa ruskan alkamiseen sitä myöhästyttäen, niin se vaikuttaa ko. kasvin hallan- ja talvenkestoon niitä heikentävästi. Kasvi ei ole silloin ns. tuleentunut riittävästi. Ruskan ulkoiseen laatuun vaikuttaa myös maaperän kosteus ja ravinnetilanne. Eli se, kuinka paljon kasvukauden aikana ja etenkin vähän ennen ruska-aikaa on satanut. Tai onko lannoitettu väärin /oikein. Nyrkkisääntö on monesti se, että mitä märempää on, niin sitä haaleampi on ruska ja aina tämä: mitä typpipitoisempaa kasvualusta on, niin sitä myöhäisemmäksi ruska siirtyy ja sitä heikompi on talvenkestävyys. Kuivuus voi aikaistuttaa monien kasvien ruskaa huomattavastikin ja se voi olla silloin jopa heinäkuussa "valeruskana". Samanlainen vaikutus voi olla myös kasvitaudeilla ja kasvien tuhohyönteisillä.

Ruska voidaan jakaa kahteen eri tyyppiin; olen oppinut käyttämään jakoa, jossa yhtäältä on ns. varsinainen ruska. Siinä värit johtuvat lehtivihreän pakenemisesta lehdistä; paljastuu muiden aineiden värit. Tämä on se ns. kasvullinen tapahtuma, joka vaatii riittävästi lämpöä. Toisaalta on olemassa myös mekaanisista (tai fysiologisista) pakkasvaurioista johtuvaa ruskaa. Tämä ei ilmene kaikilla kasveilla ja niilläkin, joilla se ilmenee, on vaihtelu suurta vuodesta toiseen ja eri lajien kesken. Monesti mekaanisista pakkasvaurioista johtuva ruska esiintyy päällekkäin varsinaisen ruskan kanssa, sillä lehtivihreättömät ruskalehdet saavat pakkasvaurioita paljon herkemmin kuin vielä vihreät lehdet (kemiallinen syy). Tällöin ruskan värimaailma taipuu voimakkaasti ruskeiden sävyjen suuntaan yhdessä yössä, jos pakkanen on riittävä. Tosin samalla jo ruskaantuneet lehdet putoavat herkästi heti pakkasyön jälkeen lehtiruotien kantojen ns. irtoamissolukon rikkouduttua jäätyneen veden vuoksi. Varsinaisen ruskan värimaailma ennen mekaanisia pakkasvaurioita on siis puhtaampi, kirkkaampi ja sisältää vähemmän murrettuja sävyjä. Pakkanen voi muuttaa myös lehden kemiallista koostumusta siten, että se näkyy värisävyn muutoksena silläkin tavalla, vaikka itse solurakenne ei ole hajonnut. Näin muuttunut sävy on lehden lehtivihreällisenä aikana piilossa ja tulee esiin vasta varsinaisen ruskan alettua. Kuten sanottua, niin lehtivihreällinen lehti ei kuitenkaan muuta sävyä suoraan pakkasen aiheuttamana, ellei kyseessä ole mekaaninen pakkasvaurio. Hallanaroilla kasveilla mekaaninen pakkasvaurio on yleistä vihreitten lehtien osalta syksylläkin, jolloin sävy muuttuu. Väreinä ovat silloin kuitenkin ruskeat tai harmaat sävyt ja yleensä tummemmasta päästä. Kaikki em. ruskatyypit ovat myös kasvilajikohtaisia ja ne voidaan erotella esteettisiksi ominaisuuksiksi vertailua ja käyttöä varten.

Kaikki em. ominaisuudet voidaan opetella erottamaan ottamalla selville kaikkien kasvutapahtumien esiintymisajankohdat ja niiden laatu kunkin kasvilajin kohdalla. Suunnittelijan kannalta on tärkeää esim. vertailla eri kasvilajeja keskenään ko. ominaisuuksien suhteen. Tapahtumien rytmittämisessä voidaan siten päästä jopa muutaman päivän tarkkuuteen suhteessa toisiinsa. Tämä on oleellista, jos sommitellaan kasveja ryhmäksi, jossa lajit esim. kukkivat lähekkäisinä aikoina ja jopa limittäin toisiinsa nähden. Säännönmukaisuus kasvukauden tapahtumissa on luonteeltaan, kuten haitarin pussin harjakset, joissa kukin harjas kuvastaa tiettyä tapahtumaa, kuten kukintaa ja koko pussi koko kasvukautta. Eri kasvukausina harjakset ovat siten vaihtelevilla etäisyyksillä toisiinsa riippuen vuosittain vaihtelevista lämpöoloista, mutta eivät koskaan vaihda paikkoja keskenään. Moni esteettinen ominaisuus on luonteeltaan hitaasti sammuvaa /muuttuvaa, jolloin rajanveto on liukuvaa ja vähittäistä. Esimerkkinä on vaikkapa lehtien kevätvärityksen haipuminen kesäväritykseksi. Tällöin on olemassa myös päällekkäin eteneviä eri tapahtumasarjoja, kun asetetaan vertailuun samaan aikaan esiintyviä terävämmän ja lyhyemmän kestoajan tapahtumia. Samaan aikaan tapahtuvat ominaisuudet (kahden eri kasvin sama kukinta-aika) voivat eri kasvukausina olla alku- tai loppupäistään vaihtelevasti toteutuvia; toisena vuonna toinen lopettaakin aikaisemmin kukinnan päin vastoin kuin viimeksi. Pienissä eroissa kasvupaikkaolosuhteiden muutokset vuodesta toiseen ja yksilöllisetkin erot vaikuttavat tällöin merkitsevämmin kuin fenologiset seikat.

Fenologia ja kasvien estetiikka ovat kokonaisuus, jota ei opeteta kunnolla missään kuin vain joskus /lähinnä ns. kukkakasvien eli perennojen yms. ruohovartisten kasvien suhteen. Kukkasommitelmat kukinta-ajan suhteen ovatkin monille tuttuja tässä mielessä. Puuvartisten kasvien suhteen kaikki tämä on kuitenkin aika heikosti esille tuotua ja tutkittua. Etenkin kaikkien muiden esteettisten tapahtumien kuin kukinta-aikojen tai tärkeitten hedelmien kypsymisen suhteen. Niinpä olen tällä saralla hyvin paljon itseoppinut tekemällä havaintoja jo lapsesta saakka. Puuvartisten kasvien ominaisuuksien tuntemisen suhteellisen heikkoa tasoa Suomessa kuvastaa mielestäni hyvin muutama esimerkki. Taso on etenkin omiin tarpeisiini ja ambitioihini nähden liian heikko ;) Joka tapauksessa esim. puutarhamyymälä Multasormen tämän vuoden puutarhakaupan asiakaslehdessä esitellään myytävien taimien joukossa pilvikirsikka (Prunus pennsylvanica), jonka yhdeksi ominaisuudeksi mainitaan siinä vaaleankeltainen ruska. Se on kuitenkin silkkaa puppua, sillä ko. lajin ruska on lähes yksinomaan kirkkaanpunainen aina ja tavanomaista märemmälläkin paikalla punainen sävy on vain vähän haalistunut ja taipunut keltaiseen päin.

Toinen esimerkki on fenologisia havaintoja tekevä METLA, jonka sivuilla on fenologisia karttaesityksiä mm. eri puulajien lehteentulosta, kukinnasta ja ruskaantumisesta. Kartoista kuitenkin havaitaan epäilyttäviä epäjohdonmukaisuuksia ja havaintoaineisto on osaltaan siten liian suurpiirteistä. Lisäksi havaintojen teko on aikaisina keväinä aloitettu liian myöhään, kun sen olisi pitänyt alkaa selvästi jo huhtikuun puolella. Karttojen havaintopisteistä nähdään, kuinka esim. usein on ristiriitaisesti määritelty vierekkäisissä pisteissä vaikkapa rauduskoivun (Betula pendula) täysilehtisyys jopa kolmen viikon verran eriaikaiseksi, mikä on kuitenkin mahdotonta ja viittaa vastoin tarkoitusta havainnonteon erilaisuuteen tai jopa silkkaan virheeseen. Ko. aineisto on kuitenkin ihan hyvä suuntaa antavana aineistona, mutta on aivan liian leväperäinen tieteellisen ja noinkin ammattimaisen tahon aineistoksi. En suosittele ottamaan tarkempaa oppia siitä.

Netissä on myös jonkin verran hataraa tietoa liikkeellä. Hakukoneilla (kuten olen teille linkitellyt) löytää kasvilajeista monia ulkomaisia sivustoja, joilla kasvien ominaisuudet kerrotaan välillä erilaisiksi kuin Suomessa niiden nähdään olevan. Esim. juuri metsävaahtera (A. platanoides) on Länsi-Euroopassa tunnettu lähinnä haaleankeltaisesta ruskastaan toisin kuin täällä, mutta alkuperäsyytkin voivat erilaisten kasvuolosuhteitten lisäksi vaikuttaa asiaan, jolloin ei ole kyse virheestä. Hyvääkin tietoa netissä on paljon, mutta tiedon erittely voi olla hankalaa. Muitakin esimerkkejä virheellisistä tai liian suurpiirteisistä faktoista aiheeseen liittyen silti on, joihin olen törmännyt vuosien mittaan. Valitettavaa on, että tällaista tietoa jakavat joskus myös ammattitahot. Kasvit ovat tosin niin monimuotoinen osa luomakuntaa, että niiden opettelu on elämänmittainen projekti ja koskaan ei tule täysinoppineeksi.

Miksi sitten olen kiinnostunut kasveista tällä tavoin? Yksilönä minulle on suuri nautinto opetella luomakunnan visuaalisesti rikkaimman elollisen aineksen olemassaolon ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia. Suunnittelijana ja yhteisön jäsenenä minulle on merkittävää mm. se, että haluan ihmisten tietävän paremmin kasvien ihmeellisen maailman asioita ja toivon tekeväni monta ennestään tuntematonta asiaa tutummiksi (näköjään oikaista virheitä ja myyttejäkin) ja samalla luoda mielekkäitä ympäristöjä. Tähän kuuluu esim. enemmän tai vähemmän tuntemattomien, mutta hienoiksi toteamieni kasvilajien nostaminen enemmän esille. Siksi osaltaan tämä blogi, mutta erityisesti koko urani ja elämäntapani asiaan liittyen. Toki minulla on kasveihin liittyen myös perinteellisiä ns. kuva- tai puutarhataiteellisia mieltymyksiä ilman fenologiaa, kuten värit, tekstuurit, muodot jne., mitä tarkastella ja sommitella. Niistä mieltymyksistäni ja suosikkilajeistani kerron kuitenkin lisää joku toinen kerta.

Kylvösten tilanteesta

Kuvassa näkyy tämän vuoden kylvökset heti niiden valmistuttua toissa viikonloppuna. Kaksi niistä on tällä hetkellä kasvihuoneessa, yksi kotonani Espoossa ja muut loput ovat uudestaan tässä kylmävarastossa. Viime viikonloppuna ne olivat vielä ulkona, mutta parina viime päivänä olleen takatalven vuoksi jouduin siirtämään ne sisälle turvaan. Niissä kylvöksissä on näet runsaasti itäneitä taimia (Sorbus ja Malus suvut). Viime yön alin lämpötila oli jopa -6 astetta, joten ohraisesti niille olisi käynyt ulkona. Selvää kauraa siis on, että ne ovat vielä ainakin muutaman päivän sisätiloissa; sääennusteet povailevat vielä sen verran yöpakkasta seuraaviksikin öiksi.

Kasvihuoneessa olevat uudet kylvökset ovat turvassa lämpimässä (no, eipä sielläkään nyt ole ollut kuin vähän päälle +15 astetta päivällä ja yöllä muutama plusaste). Niistä toinen, eli rusokirsikka (Prunus sargentii) on itänyt jo runsaasti. Katsura (Cercidiphyllum japonicum) ei vieläkään näytä merkkejä itämisestä; mitenköhän siinä tänä vuonna käy... Samasta puusta keräämäni siemen on kahdella edellisellä kerralla itänyt erinomaisesti! Viime vuoden kylvöksistä kolme on myös kasvihuoneessa. Niissäkin on ilokseni tapahtunut itämistä. Huntuvaahtera (Acer triflorum) ja sirovaahtera (Acer sieboldianum) ovat tyypilliseen tapaansa itämässä vasta vuoden viiveellä kylvämisestä. Hienoa! Olen etenkin huntuvaahteraa yrittänyt idättää aikaisemminkin, mutta nyt viimein onnistuin. Itämistä on tapahtumassa myös lehmuskylvöksessä. Muissa puuvartisten kasvien kylvöksissä ei ole vielä ilmaantunut muuta mainittavaa. Sen sijaan huoneenlämmössä sisällä olevat viime viikonlopun kukkakylvökset ovat itäneet jo osittain ja sipulit alkaneet kasvaa. Erityisesti maissi (Zea sp.) ja miekkaliljat (Gladiolus sp.) ovat jo työntäneet pintaan vihreää.

Kylvösten kuulumisia seuraa taas lisää myöhemmin, kunhan päästään eroon tästä takatalvesta. Ennusteiden mukaan huomisesta lähtien alkaa säässä lämpenevä tendenssi ja ei ole mahdotonta, jos ensi viikolla ylittyisi +15 astetta! Vappusää näytti äsken Wetterzentralen /Weatheronlinen ennustekarttojen mukaan olevan kuitenkin epävakainen tai jopa sateinen Etelä-Suomessa, mutta sade tulisi sentään vetenä... Saa nähdä, miten tilanne kehittyy.

Takatalventappokone

Näin takatalven merkiksi on sopiva hetki näyttää kasvihuoneen lämmöstä huolta pitävä vehje. Ko. patteri toimii normaalilla verkkovirralla, jota tässä tapauksessa saa ulkona olevasta pistorasiasta. Pistorasia on vain sen verran kaukana, että tuollainen kuvan kela on tarpeen. Lämpenevä komponentti patterin sisällä on tarkoitusta varten tehty öljy. Patterin lämpötilaa voi säätää laajasti, mutta yleensä aina se on silti maksimilämmöllä. Sillä lämmöllä sisätila lämpenee esim. yöllä pikku pakkasella 7 - 10 astetta ulkolämpötilaa korkeammaksi. Niinpä ensi yönäkin odotettavissa oleva pakkanen on helposti torjuttu. Näin keväällä pidän patteria päällä myös päivällä, jolloin auringon kanssa yhteisvaikutus lämmitykseen on joskus jopa yli 10 astetta. Näin tilassa saadaan kasvukauteen todella lisää potkua. Kun ulkona on kesäiset lämpötilat, voidaan patteri poistaa käytöstä, ettei tila kuumene liikaa. Tosin helteellä lämmittävä vaikutus on suhteellisesti paljon pienempi kuin nollakelillä. Yölämpöä varten voidaan pistorasiaan asentaa ajastin pitämään huolta lämmityksen ajoista. Kuvassa näkyvä oksa, jossa on muutama vihreä lehti, kuuluu aprikoosille (Prunus armeniaca).

Havupuiden taimia

Tässä on viime keväänä itäneitä havupuiden taimia kuvattuna kuluvan kuun alussa vähän lumen sulamisen jälkeen. Merkinnässä "Taimikasvatuspaikat ja niiden sisältöä" ne nähdään mäntyjen alla olevan paikan yhteydessä. Siinä nämä olivat viime talven yli siten, että ne olivat peitettyinä vastaavan kokoisilla styrokslaatikoilla. Siihen päälle kasasin vielä luntakin. Näin ne olivat talven ankaruudelta suojassa ja lumen sulamisvettä ja siten jäätä ei tullut paljoa kasvatusalustan päälle. Lumen sulettua aloin vähin erin availemaan laatikoita ja totutin taimet taas avoimeen ilmaan.

Havukasvien taimia voi erinomaisesti säilyttää tällä tavalla kylvölaatikoissaan yhden vuoden ajan ja koulia ne omiin purkkeihin vasta seuraavana keväänä. Talven yli em. tavalla suojattuna ne viihtyvät erinomaisesti ilman jatkuvaa lumen sulamisen ja veden uudestaan jäätymisen aiheuttamaa stressiä. Homekasvustot tosin saattavat haitata hieman, mutta sekään ei ole kohtalokasta, ellei kyseessä ole muutenkin talvenarat lajit. Sellaiset lajit kannattaakin suosiolla säilyttää talven yli kylmävarastossa optimaalisemmissa olosuhteissa tai rakentaa erityisiä kylmälavoja niitä varten.

Sitten taimien esittelyä: isossa laatikossa oikeasta yläkulmasta alas lueteltuna ovat: serbiankuusi (Picea omorica), ajaninkuusi (Picea jetzoensis), glehninkuusi (Picea glehnii), engelmanninkuusi (Picea engelmannii) ja honsunpihta (Abies mariesii). Vasemmasta yläkulmasta alas lueteltuna ovat: korkkipihta (Abies lasiocarpa var. arizonica), kaksi itämätöntä (2 tyhjää kohtaa); koreanpihta (Abies koreana), nikonpihta (Abies homolepis), ussurinpihta (Abies holophylla) ja harmaapihta (Abies concolor). Pienessä laatikossa vasemmasta yläkulmasta oikealle lueteltuina ovat: lännenhemlokki (Tsuga heterophylla), douglaskuusi (Pseudotsuga menziesii) ja kolmantena sen variaatio (P. menziesii var. glabra). Vasemmasta alakulmasta oikealle lueteltuna ovat: mustamänty (Pinus nigra), siperianlehtikuusi (Larix sibirica) ja kuriilienlehtikuusi (Larix gmelinii var. japonica). Taimet voi erottaa toisistaan erilaisten neulastensa avulla. Itselläni on noissa laatikoissa myös nimilaput, kuten tarkoilla silmillä kuvasta havaitaan. Itävyydenkin nähdään vaihdelleen tosi paljon. Joitakin on vain yhdestä muutamaan kappaletta ja toisia on tiheänä pehkona. Havupuiden kohdalla on monesti niin, että lajit eivät enää idä vuoden kuluttua, vaan nuo kaksi em. tapaustakin ovat todennäköisesti menetettyjä. Kokeilen niitä kuitenkin joku kerta uudestaan uudella siemenalkuperällä.

Erikoista tuossa kuvassa on se, että pienen laatikon kuriilienlehtikuusi (oikea alakulma) on säilyttänyt talven yli suuren osan neulasistaan. Lehtikuuset ovat nimittäin kesävihantia puita ja tällainen "ainavihantuus" on erikoista. Lehtikuuset tosin ovat ruskassa hyvin myöhään ja aikaisemmin neulasensa tiputtava siperianlehtikuusikin voi venyttää ruskaansa Etelä-Suomessa pitkälle marraskuuhun. Kuriilienlehtikuusella siis jäi pakkasten (tai ainakin kalenterin mukaan talven) tullessa ruskan eteneminen kesken. Eipä se silti ottanut ollenkaan talvella nokkiinsa suojassa ollessaan, vaan nuo neulaset ovat nyt jopa vetreän eläviä ja uudet silmutkin ovat jo valmiina aukeamaan. Ko. lehtikuusilaji on muuten kasvutavaltaan poikkeuksellisen komea; avoimella paikalla kehittyy erittäin pitkät oksat, mistä on seurauksena näyttävä latvus. Havukasveista lisää taas ajallaan.

Kukkakylvöksiä

Viime viikonloppuna tein siis yksivuotisten kasvien kylvöksiä. Tarkoitus on laittaa tänä kesänä taimikasvatuspeltoon näyttävä kukkaistutus poistettujen puuvartisten taimien tilalle, jottei alue jää paljaaksi. Tilasin siemenet Exotic Gardenilta ja keskityn kokeilemaan suht erikoisia ja näyttäviä kasvilajeja. Osa kasveista on taimikaupasta ostettuina mukuloina ja sipuleina. Näitä ovat daaliat, vuokkolajike ja miekkaliljat. Alla on lista kaikista lajeista:

Virginiantupakka (Nicotiana tabacum), isokaunokki (Centaurea americana "Aloha Blanca"), jättisavikka (Chenopodium giganteum), punakosmoskukka (Cosmos bipinnatus "Sweet Dreams"), kiinanneilikka (Dianthus chinensis "Black & White Chianti"), leijonankorva (Leonotis nepetifolia), risiini (Ricinus communis), maissi (Zea mays "Striped-Leafed"), kesäkynttilä /herrasväenkaura (Gaura lindheimeri "The Bride"), ruiskaunokki (Centaurea cyanus "Black Boy"), daaliat (Dahlia "Duet") ja (Dahlia "Striped Duet"), miekkaliljat (Gladiolus "Priscilla") ja (Gladiolus "Traderhorn") sekä vuokkolajike (Anemone "De Caen").

Kaikkia lajeja en suinkaan vielä kylvänyt. Laitoin itämään ja juurtumaan nyt vain ne, jotka tarvitsevat pitkähkön esikasvatuksen kukkiakseen ja kehittyäkseen ajoissa ennen syksyä. Näitä lajeja ovat edellä mainituista virginiantupakka, leijonankorva, risiini, maissi, daaliat ja miekkaliljat sekä vuokkolajike (joka tosin kukkii ajoissa muutenkin). Loput lajit kylvän kahdessa osassa. Ensimmäisenä eränä parin viikon sisään jonkinlaista esikasvatusta vaativat lajit ja viimeisenä eränä suoraan kasvatuspaikalle kylvettävät lajit. Palaan asiaan näidenkin osalta myöhemmin. Kuvia näistä kasveista löytyy myös Exotic Gardenin sivuilta.

Lumen sulattamisesta ja puiden leikkauksesta

Palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Keskimmäinen (ja ensimmäinen) kuva on otettu 27.3.2005 ja viimeinen viikkoa myöhemmin. Kuten näkyy, niin tällainen lumen sulattamiskeino on hyvin tehokas; hiekan /tuhkan levitys auringon lämmitettäväksi, jolloin lumen sulaminen kiihtyy. Vaikutusta lisää lumen sulettua myös paljastuneiden penkkien lämpeneminen ympäristöään voimakkaammin. Hiekka tai tuhka kannattaa levittää vasta hankikelin aikaan, sillä silloin ei lumen alla piilossa olevat taimet muserru askeleiden alla. Samalla hiekka jää varmasti pinnalle, jossa siitä on suurin hyöty. Jos levittää tuhkaa, on sillä samalla myös lannoittava vaikutus. Molemmat ainekset kannattaa levittää myös tasaisesti (ensimmäinen kuva), sillä silloin vaikutus on tehokkain; ei jää kokkareisia sulamattomia kohtia viivästyttämään tapahtumaa.

Kuvassa naapurin puolella näkyvät terijoensalavat (Salix fragilis "Bullata") on muuten hoidettu esimerkillisesti (tosin tilanahtautta tulee lähivuosina ko. paikalla). Näin pidettynä ko. laji on aivan kaunis, vaikka olen sitä vähän mollannut. Niiden alaoksia pitääkin leikata pois, koska niitä kuolee runsaasti monessa tapauksessa. Leikkaamatta jääneet puut ovat hyvin repsottavan ja ruman näköisiä. Tällaisia pajuja leikataan Suomessa usein myös niin, että sahataan puut "tapille". Niin voi tehdä vain yhdessä tapauksessa. Nimittäin, jos aikoo siitä eteenpäin joka vuosi (tai joka toinen) leikata oksat pois uusien voimakkaiden tieltä. Tapille sahaaminen on periytynyt mm. Isosta Britanniasta, jossa on viljelyssä sellaisia pajulajeja, joiden nuoret oksat ovat värikkäitä. Näitä värikkäitä oksia saadaan runsaasti juuri leikkaamalla joka vuosi oksat pois uusien tieltä tapille sahatuista puista.

Sen sijaan Suomessa usein nähtävä tapille sahaaminen puun "nuorentamiseksi" on erittäin huono tapa, joka perustuu väärinkäsitykseen. Tapille sahaaminenhan on vain juuri tuota koristeellisten nuorten oksien pitämistä varten tehtävä toimenpide. Suomessa ei kaiken lisäksi edes ole kuin muutama pajulaji, joita voisi kuvitella tähän tarkoitukseen kunnolla. Usein tilanne on niin, että puu, kuten hopeapaju (Salix alba "Sibirica") on esim. istutettu liian ahtaaseen paikkaan, jolloin sen kokoa olisi pienennettävä em. tavalla. Tapille sahaamisen jälkeen kuvitellaan, että puu saa näin useita vuosia lisää aikaa kasvaa ikään kuin uudestaan. Näin ei voi mitenkään suositella tehtävän millekään puulajille! Syitä ovat mm. luonnollisen kasvutavan menetys (puulajista riippuen saadun rumuuden aste vaihtelee) ja ennen kaikkea terveen kasvun menetys. Kasvitaudit, kuten laho lisääntyy ja uudet leposilmuista kasvaneet oksat ovat huomattavasti heikkorakenteisempia kuin alkuperäiset vielä useiden vuosienkin jälkeen. Leposilmuoksat ovat näet kiinnittyneet rungon rakenteeseen selvästi pinnallisemmin kuin alkuperäiset oksat ja uusien oksien nopea kasvu aiheuttaa löyhempää ja siten heikompaa solukkorakennetta. Tästä tavasta pitäisikin päästä eroon Suomessa kokonaan ja sallia vain em. oikea tapa ja tarkoitus. Siinäkään kaikki lajit eivät sovellu ko. kasvatustapaan.

Taimikasvatuspaikat ja niiden sisältöä

Näissä kuvissa näkyy kaikki ulkona olevat taimikasvatuspaikat kuvattuna viikonloppuna 9. -10.4.2005. Ylimmässä ja keskimmäisessä kuvassa nähdään kanaverkot, jotka laitoin suojaksi jäniksiä vastaan. Tällä alueella jänikset viihtyvätkin, koska monenmoista herkkua olisi talvella tarjolla. Jänikset pitävät erityisesti muutamista Prunus -suvun lajeista, vaahteroista, tammista, jalavista ja omenapuista. Muutamat kasvit jätin verkottamatta taimikasvatuspellolla, mutta laitoin Mota -nimistä karkoteainetta oksiin. Aineen teho perustuu pahaan hajuun, jonka vuoksi jäniksien syömishalut vähenevät sen kasvin suhteen. Teho ei ollut tänä talvena aivan hyvä, koska mm. vuorijalavan (Ulmus glabra) oksia syötiin hieman. Lisäksi aineella on taipumus heikentää kasvin talvenkestoa ja siis ihan vahingoittaa oksaa. Hyöty on kuitenkin enimmäkseen hyvä talvenkestävillä lajeilla.

Pienilmastollisesti paikat ovat hyviä. Keskimmäisessä kuvassa mäntyjen alla olevat kasvit saavat ympäristöään enemmän lämpöä, koska jo aamupäivän aurinko lämmittää tehokkaasti mäntyjä. Paikka on muissa kuvissa näkyvän talon luoteiskulmalla. Aurinkoa tulee paikalle hyvin myös iltapäivällä ja illalla. Talvisin olen luonut lunta näiden kasvien päälle, jotta ne saavat hyvän pakkassuojan. Luotaessa lumen on oltava kevyttä pakkaslunta, jottei kasvien oksat murru käsittelyn vuoksi. Siinä onkin pähkäilemistä, jos jatkuvasti sataa vain suojalunta... Alimman kuvan taimipurkit saavat aamupäivän aurinkoa. Iltapäivällä paikka jää vähitellen talon varjoon. Kaikkein lämpimimmät olosuhteet ovat ko. kuvassa etäimmällä olevien isojen purkkien kohdalla, mihin aurinko paistaa pisimmän aikaa. Pieni halla ei ulotu kunnolla ikkunan alla oleville purkeille, joten se on puolestaan siinä mielessä hyvä paikka. Samoin mäntyjen alla oleva kasvatuspaikka on pienen hallan kannalta hyvä paikka; puiden oksat ehkäisevät ulossäteilyn vaikutusta ja näin halla jää miedoksi tai tulematta. Mäntyjen alla on tosin siinä mielessä huonompaa, että sade ei välttämättä kastele kunnolla. Näin ollen kastelun tarve on kesällä olemassa kohtalaisenkin sateen jälkeen. Alimmassa kuvassa talon katos aiheuttaa myös sen, että seinän vieressä ja ikkunan alla olevia purkkeja joutuu kastelemaan rankastakin sateesta huolimatta. Tuulen suunta sateen aikana tosin vaikuttaa tähän jonkin verran. Taimikasvatuspellosta olenkin kertonut jo aikaisemmin omassa merkinnässä (kts. Taimikasvatuspelto).

Tässä taimikasvatuspaikkojen sisältöä. Ylimmän kuvan pellossa on tällä hetkellä mm. seuraavaa: imeläkirsikka (Prunus avium), hapankirsikka (Prunus cerasus), japaninsiipipähkinä (Pterocarya rhoifolia), amurinkorkkipuu (Phellodendron amurense), balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum), koristeomenoista (Malus sp.) saatuja siementaimia; mielenkiintoisia jälkeläisiä, joilla mm. eri tavoin punaiset lehdet, mustakuusi (Picea mariana), siipiköynnös (Tripterygium regelii), leppälaji (Alnus hirsuta var. sibirica), saarnivaahtera (Acer negundo), tuomi (Prunus padus) ja risteymä (Prunus padus X virginiana), vuorijalava, valkomulperi (Morus alba), peruukkipensas (Cotinus coggygria), iso- ja sirotuomipihlaja (Amelanchier spicata) ja (A. laevis) sekä tervaleppä (Alnus glutinosa), missä yksi on mielenkiintoinen punertavalehtinen mutaatio. Kaikki lajit ovat iältään 2 - 5 vuotta vanhoja.

Keskimmäisen kuvan tämän hetken lajistoa: hapankirsikka, tuomi, virginiantuomi (Prunus virginiana), oratuomi (Prunus spinosa), kultasade (Laburnum alpinum), japanin- ja mantsurianjalopähkinä (Juglans ailanthifolia) ja (J. mandshurica), katsura (Cercidiphyllum japonicum), punavaahtera (Acer rubrum), vuorivaahtera (A. pseudoplatanus), vaahteralaji (A. tschonoskii), hurmevaahteran (A. platanoides "Faassen's Black") eri tavoin punalehtisiä siementaimia, metsävaahtera (A. platanoides), idänvaahtera (A. mono), tähkävaahtera (A. spicatum), likusterisyreeni (Syringa reticulata), isolehtilehmus (Tilia platyphyllos), metsälehmus (T. cordata), marjaomenapuu (Malus baccata), ptelea (Ptelea trifoliata), hevoskastanjalajit (Aesculus hippocastanum ja A. X hybrida), saarnilaji (Fraxinus chinensis var. rhyncophylla), piikkiaralia (Aralia elata), hopeapoppeli (Populus alba), suomenpihlaja (Sorbus hybrida), vuorijalava, mustakuusi, purppurapihta (Abies amabilis), makedonianmänty (Pinus peuce) ja hopeakuusen (Picea pungens "Glauca") vaihtelevia siementaimia. Nämäkin lajit ovat 2 - 5 vuotta vanhoja. Tällä kasvatuspaikalla ovat olleet pääasiassa ne, jotka odottavat istuttamista kuluvana vuonna tai viimeistään seuraavana. Kuvassa näkyy myös vuoden vanhoja kylvöksiä, joissa on mm. itäneitä havukasveja. Niistä myöhemmin lisää.

Alimmassa kuvassa ikkunan alla ja etäimmällä olevat ovat niitä, jotka siirsin tähän paikalle kylmävarastosta. Etäimmällä lämpimällä kohdalla olevat ovat niitä arimpia, kuten keisaripuu (Paulownia tomentosa), trumpettipuu (Catalpa bignonioides), japaninvaahtera (Acer palmatum), kolmioka (Gleditsia triacanthos) ja valeakaasialajit (Robinia pseudoacacia) ja (R. fertilis). Ikkunan alla on isoissa purkeissa valkomulperia, kirsikkaluumua (Prunus cerasifera) ja räystään lähellä trumpettiköynnökset (Campsis radicans) ja sinisateet (Wisteria sinensis). Pienissä purkeissa on vaahterat; (Acer mono), (A. campestre), (A. sieboldianum) ja (A. miyabei). Purkkien vihreät ja mustat värit ovat muuten hyvä koodi muistamista varten, kun on lähekkäin samannäköisiä lajeja. Nimilappuja on näet turha tuhlata joka purkkiin. Keskellä lehtikatteella peitetyt purkit sisältävät mm. lajeja; viinivaahtera (Acer circinatum), punamarjakanukka (Cornus mas), ptelea, ussurinpäärynä (Pyrus ussuriensis), kynäkataja (Juniperus virginiana) ja kirsikkaluumu. Nämä olivat talven yli ulkona ko. kohdassa. Tähänkin kasasin lunta talven aikana kasvien suojaksi. Tuon puisen seinän takana on itse asiassa varasto mm. juuri tämän projektin tarvikkeille; lapiot, talikot, yms. ja suuri määrä taimipurkkeja. Ovi sinne on piilotettu ovelasti ko. seinään.

Muutamia huomioita vielä lopuksi. Aikaisemmin mainittujen tuomen ja kirsikkasorvarinpensaan (Euonymus planipes) lisäksi silmuja ovat jo selvästi raottaneet myös em. tuomipihlajat ja japaninruusukvitteni (Chaenomeles japonica), mikä on yksi jäänne pensaskokeiluistani. Se on jopa kunnolla hiirenkorvalla! Nämä lajit ovat onneksi sellaisia, että ne eivät välitä yöpakkasista juuri ollenkaan lehtien puhjettuakaan. Em. kirsikkaluumut, jotka olivat talven yli tuossa alimman kuvan keskimmäisessä kohdassa, ovat näyttäneet puolestaan ottavan kunnolla nokkiinsa. Melko arkahan laji on, mutta keräsin niiden siemenet pääkaupunkiseudulta eräästä erittäin mainiosti voineesta vanhasta puusta. Nyt näyttää tämä kokeilu menneen pieleen talvituhon vuoksi...

Tässä olikin taas runsasta lajivalikoimaa. Lienee tarpeen jossain vaiheessa kertoa tarkemmin, miksi olen haalinut juuri näitä lajeja ja laajemmin, minkälaisista kasveista pidän eniten ja miksi. Sitä ennen kavalkaadi jatkukoon muissa merkeissä.