Friday, November 11, 2022

Jatkon sometuotantoni ja aktivismini kalibroimista kohdilleen: mukana sen tueksi poliittista, sosiaalista ja psykologista analyysiä Suomen ja länsimaiden nykytilanteesta

Päätin vielä pohtia kunnolla sitä, miten jo aloitetun Facebookista tänne blogiini tehtävän sisältösiirron lisäksi aion jatkossa hoitaa uusien reaaliaikaisten somesisältöjen tuottamista - siksi pidin tällä viikolla tähän julkaisuun saakka taas sometaukoa useiden päivien ajan, jossa myös pidin tuota em. siirtotehtävää tauolla.

Seurasin kuitenkin sen sometauon aikana muiden Facebook-aktiviteettia ja kävin tykkäilemässä ja hieman kommentoimassakin toisten tekemissä sisällöissä. Tämä oli yksi hyvä tapa ottaa selville sitä, että minkälaisen someaktiviteettitavan otan jatkossa itselleni.

Tässä vaiheessa somesttuli myös ilmi kaksi sellaista videota, jotka sekä lannistivat että inspiroivat minua ko. jatkotoiminnan toteuttamisen osalta - ne olivat nämä: Tuomas Malisen Suomen ongelmien juurisyyt, ja Jordan Petersonin "This Is Very Serious, We're In Trouble" | Jordan Peterson 2022.

Tämän myötä tavallaan pahimmillaan mieleeni tuli sellainen osittaisen / lähes kokonaisen luovuttamisen tunnelma, jossa ottaisin aluksi asenteekseni täällä somessa "välitilinpäätöksen" ja "lopputilinpäätöksen" välimailla keikkuvan sisältötuotannon, ja sitten lähinnä silloin tällöin vain dokumentoisin lännen ja etenkin Suomen rappioluisua sivilisaatioperikatoon siten kuin itse siihen vielä pystyisin, kunnes olosuhteet veisivät minutkin lopulliseen turmioon..

Toisaalta mieleeni tuli mm. tuosta Tuomas Malisen videosta paljon sellaista, joka voisi joka tapauksessa olla oman tähänastisen aktivistitoimintani historia- ja sisältökatsausta yhteenvetokertauksena, jossa ottaisin tarkasteluun kaikki keskeiset vaiheet ja sosiaaliset sisällöt ko. ajanjaksolta, joka siis kattaa vuosien 2008 - 2022 välisen ajan...

Ja minullahan on juuri siksi Tuomas Malisen videollaan itsensä ilmoittamaa 2,5 vuoden poliittista valistamis- jaktivistijaksoa paljon pidemmältä ajalta havaintoja ja ymmärrystä länsimaiden ja Suomen rappioprosessista, joten minulla olisi kyllä paljon oleellista lisättävääkin noihin Malisen esille tuomiin seikkoihin!

Itse Tuomas Malisestahan minulla on ollut ristiriitaiset ja osittain huonot ajatukset, jossa viime vuonna päädyin poikkeukselliseen tekoon, eli poistamaan hänet Fb-kaverilistaltani, ja olen sittemmin myös miettinyt sitä olinko siinä liian ankara ja tein virheen, vai?? - tästä ei tämän enempää, koska tuo tapaus sisältöineen tulee sitten tulevaisuudessajallaan tuossa em. siirtotyössäni eteen ja tänne blogiini esille sellaisenaan kuin se ko. aikanaan oli...

Joka tapauksessa tuossa yllä linkatussa videossaan Malisella on paljon sellaista sanottavaa, josta Suomen yhteiskunnan katsannossvalitettavasti olen erittäin paljon samaa mieltä: tämä sisältö siis voisi olla yksi oleellinen lähtökohta sitten siinä oman aktivistitoimintani historia- ja sisältökatsauksessa, jajattelin tekeväni sellaisen vaikkapa vielä tässä loppuvuoden aikana tänne blogiini...

Mitäpä muuta sitten tulisi kyseeseen jatkon sometuotannossani?

Itse asiassa olen päätynyt sekä tuon edellä linkatun Jordan Petersonin videon että oman viimekuisen Fb-julkaisuni edelleen inspiroimana siihen, että oman ydinosaamialueeni piiriin kuuluvien sää- ja ilmastoasioiden puitteissa minun on ainakin hyvä jatkaa uusien ja reaaliaikaisten sisältöjen tuottamista tänne blogiini.

Ja tuon Petersonin varoittaman länsimaiden äärirappiosisällön takia se on myös tärkeää, jolloin siis etenkin näillä näppäimillä alkavan pohjoisen pallonpuoliskon talven puitteissa tuollainen sisältötuotantoni on muodoltaan aikaisempaa tärkeämpien sääennusteiden tekemistä Suomen olosuhteisiin mm. juuri talven ennen näkemättömien haasteiden ja vaarojen ennakoimisia ja varautumisia varten.

Sellainen tiedottaminen minulta on siis ainakin jotain palvelusta kaikille, ja varsinkin niille aikamme ongelmista hyvin perillä oleville aktivisteille ja valveutuneille, jotka edelleen haluavat talvenkin todennäköisesti ääriankarissa olosuhteissa jatkaa toimintaansa niin somessa kuin "kentälläkin".

Lisäksi tässä ydinosaamiseni alueessa on siis myös sellaiset aspektit oleellisia, joissa otan esille ns. "sääase- ja kemikaalivanakultissa" esille tulleita ja tuleviajatteluvirheitä, vainoharhoja ja muita valheita.

Toki niitä sisältöjä ja kyseenalaistuksiani tulee esille myös tuossa Facebook-materiaalien siirtotyössä tänne blogiini, mutta joka tapauksessa sen lisäksi uusienkin sisältöjen tuottaminen tässä aihepiirissä on tärkeää osaamiseni ja tietopankkini ollessa siinä niin runsas: eli jatkossa ihan tieteellisten ja omakohtaisten kokemusten puitteissa tästä aiheesta paasaamista on hyvä jatkaa jollain tavalla...

Poliittisten, yhteiskunnallisten, sosiaalisten ja psyykkisten aiheiden parissa osaamiseni ja kokemukseni on toki myös kasvanut runsaasti näinä 2008-2022 välisinä vuosina, joten voisi minulla olla paljon lisää oleellista sanottavaa ja toimintaan saattamista myös siinä aihevyyhdissä...

Mutta! - tässä on nyt tosiaan sellainen äärimmäisen iso aikalaisongelma, että yhteiskunta etenkin täällä Suomessa näyttää tosiaan olevan vain "muutamia poikkeuksia" lukuun ottamatta kollektiivisesti toivottoman ja jo sementoituneen tavan mukaisesti lukossa ja vääjäämättömässä rappioluisussa ja tuhoeskalaatiossa sen myötä.

Tällöin tuollaisten omaamieni sisältöjen tuottaminen tänne someen ei enää näytä olevan poliittiseen aktivistitoimintaan liittyvää kannustusta tai hyvällä tavallohjaavaa valistamista, vaan tosiaan erittäin valitettavasti lähinnä vain tuollaista em. sivilisaatioperikadon vääjäämättömästi tapahtuvan prosessin kyynistä, kylmää ja toteavaa dokumentoimista...

Esim. viimeaikojen tapahtumat edelleen vain vahvistavat tätä käsitystä mm. tuohon Jordan Petersonin havainnollistamaan tapaan, jossa esille tulee juuri se, että tämän kyynisesti, kylmästi ja toteavasti havaittavan tilanteen yksi iso juurisyy on keskiaikaistyylinen kollektiivinen mielisairaus esiintyen tietyissä väestöjen piireissä erittäin pahanajatusvirheiden lukkona ja sairaasti vaalittavien tabujen ja viholliskuvakarikatyyrien harhoina.

Ja etenkin nyt vallassa olevan eliitin piirissä sellainen ilmenee kaikkein kohtalokkaimmin ja tuhoisimmin!

Huomio! - Tuo "nykyinen vallassa oleva eliitti" ei tarkoita ollenkaan mitään "oikeisto vs. vasemmisto" -jakoa, vaan se kattaa kaiken laidasta toiseen yhtenä ja samana mielisairauden oireena: siksi tätä ei voida kohdistaa esim. täällä Suomessa pelkästään vain vielä vallassa olevaan SannMarinin hallintoon, vaan se kattaa vakavasti myös nykyistä Eduskunnan oppositiotakin, ja siellä jo vanhastaan tietysti etenkin Kokoomusta.

Ja lisäksi "vallassa oleva eliitti" on nimenomaan nykyään lähtökohtaisesti kulissien takana hääräävä porukka määräämässä kaikkea julkista toimintaa kaikkine ilmentymineen alkaen kansainvälisesti mm. WEF-, Nato-, EU-, Bilderberg-, Vatikaani-, "Lontoon City"-, IPCC- yms. piireistä.

Sitten päätyen täällä Suomessa koko valtamedian, Hybridikeskuksen, Ulkopoliittisen instituutin, presidentin takana olevien Keskiviikkokerhojen yms. "ajatushautomoiden", puolustusvoimien eliitin, maamme akatemiassa vaikuttavien piirien ja yleisluonnehdintana kokonaisuudestJaana Kavoniuksen paljastaman ns. "virkamafian" ylläpitämään "poliittiseen konsensukseen", joka on kauttaaltaan yksi yhteen tuon em. kollektiivisen mielisairauden oireiden ilmentämää seinähulluutta käytännössä.

Miettikää ylipäätään tässä kollektiivisessa sairaudessa esim. niitä ismillisiä ja sosiaalisiseikkoja viime ajoilta, joissa ilmenevät kaikenlaiset ilmastoalarmismin "hiilidioksidipelot" ja teollisen hyvinvoinnin edellytysten tuhoaminen sen mukana, russofobian "Putin"- ja "ryssä"-vainoharhat viholliskuvakarikatyyrien äärivääristyminä, Covid-petoksen nostattamat tautipelot itsekunnioituksen ja oman voiman kadottamisina monilla edelleen, jne.

Käytännön ilmentymiä niistä osana ko. kollektiivista mielisairautta ovat olleet viime ajoilta esim.:

--- Ns. "elokapinan" (Extinction Rebellion) ääri-ilmastoalarmistisissa piireissä tehtyjen iskujen normalisoiminen kuin niissä ei olisi muka mitään seinähulluutta, kuten oikeasti äärivakavasti niissä on: esim. hyökkäykset taidemuseoissa kuuluisten taideaarteiden turmelemiseksi, missä nämä aktivistit ovat päivän selvästi saaneet toteuttaa iskunsa rauhassa vartijoiden suojeluksessa osana suunniteltualarmiagendaa, ja missä ko. kollektiivisen mielisairauden piirissä vellovat väestönosat pitävät sitä silti "hienona ja tarpeellisenaktivismina".

--- YK:n piirissä äskettäin vuosittaisessa päätöslauselmassaan natsismin tuomitseminen siten, että joka vuosi äänestetään natsismin tuomitsemisen hyväksymisestä - mutta tänä vuonna tätä tuomitsemisen hyväksymistä eivät enää kannattaneet lähes kaikki (viime vuonna Yhdysvallat ja Ukraina eivät kannattaneet), vaan esim. kaikki länsimaat Suomi mukaan lukien eivät enää kannata natsismin tuomitsemista.

Hei hälytys nyt kaikki! - natsismia ollaan rehabilitoimassa uutena ideologia-aseena totalitarismin luonnissa länsimaihinkin, ja vaikka ilmeinen yksi syy siinä on olla mielisairaasti Venäjän vastainen, niin se on silti sitä itseään myös. 

Ja se syy olla tuolla tavalla Venäjän vastainen jopa tällaisessa eliitti- ja valtapiirissä eli ihan YK:ssa "rauhanjärjestönä" on se, että halutaan myös muka kyseenalaistaa lapsellisena vastakkainasetteluna Venäjän ilmoittama sotasyy eli "natsismin vastaisuus" meneillään olevassa Ukrainan sodassa (mikä muuten on ihan oikea syykin!...), ja siten kannattaa seinähullusti natsismia ihan jopa "vain" russofobisin perusteinkin kaikkialla länsimaissa.

--- Energiakriisistä toitottaminen mm. vääjäämättömien sähkökatkojen ilmoitusluonteisena tiedottamisena ja sähkölaskujen korottamisena kohtalokkaasti myös täällä Suomessa nyt alkavana talvena, vaikka vyyhdissä mukana olevat energiayhtiöt (kuten Fortum ja Helen) tekevät positiivisipörssiennätyksiä samalla tuloksissaan.

Pääsyynä tälle on länsieliitin valtamedioissa toitotettu Venäjän ja Ukrainan (oikeasti länsieliitin ja Venäjän välinen konflikti jo vuodesta 2014 alkaen käyttäen Ukrainaa väli- ja sijaisalueena) välisen sodan tekoja, jotta sen avulla voidaan muka "hyväksyvästi perustella" moinen suorastaan myös ihan satanismityylinen "moraali" tuhontaeskalaationa.

Oikeastihan ko. energiakriisin syissä mukana on oleellisesti yhtäältä jo vuosikausien ajalta menneisyydestä juuri myös tuon em. ilmastoalarmismihulluuden kautta tehty teollisen hyvinvoinnin perustana olevan energiasysteemin täysin turha hiilidioksillinen syyllistäminen, demonisointi jalasajo. 

Toisaalta samalla myös noissa em. pörssiennätyksissä on mukana länsimaiden toinen kollektiivinen äärisairaus, eli taloususkonto pörssi-, johdannaistalous-, ja rahataloushybriksineen eliitin ja lakeijoidensa siihen kuuluvien kaikkivoipaisuuskuvitelmiensa (eli ääriharhojensa) ja ääriahneutenskera.

--- Yhdysvaltain viime tiistaisissa ns. välivaaleissa edelleen tapahtuneet ja tapahtuvat (ääntenlaskentaa viivytetään jopa useilla viikoilla edelleen!...) ennen näkemättömän härskit ja törkeät vaali- ja äänestyspetokset demokraattien ja ns. "Deep Staten" tahoilta, jossa moista samaa siis jatketaan kuin myös edellisten vuoden 2020 presidentinvaaliensa tiimoilla tapahtui.

Kaikkein huomionarvoisinta ja siten myös toivottominta tässä on heti alkuun se, miten näistä kaikista ihan selvistä petostilanteista huolimatta molemmissa vaaleissa mitään edesvastuuta niistä ei ole kukaan ottanut eikä ilmeisesti näistä viimeisimmistäkään tule ottamaan: 

Nimittäin Yhdysvalloissa(kin) myös koko oikeusjärjestelmä on niin pahasti sekä ko. kollektiivisen mielisairauden että sen myötä myös ko. länsieliitin porukoiden äärikorruptoima, ettei mitään vaalipetossyytteitäkään oteta käsittelyyn eikä mitään oikeaa oikeutta tapahdu - sen sijaan tapahtuu pelkästään vain länsieliitin ja lakeijoidensa ko. rikosten suojelua ja piilottamista tässäkin niin säntillisen ja härskin suorasti kuin vain mahdollista...

Täten siis myös kokonaisagendojensa suojeluaivan kuten täällä Suomessakin em. Jaana Kavoniuksen paljastamassa "omassa virkamafian" piirissämme tapahtuu!

--- Russofobisten historiatraumojen parantumattomassa ja jatkosairastuvassääritoistossa ja sen mukaisissa pakkomielteissä viholliskuvakarikatyyrien roiskimiset kaikkiin suuntiin, missä mm. "keskustelukulttuuri" on mennyt täällä Suomessa näiden russofobien toimesta jo totaalisesti heidän näkemiensä "Putin"- ja "ryssä"-demoniensa tuomitsemiseksi väkivaltaa, kaikkia voimasanoja sekä äärimmäistä ja sekopäistä syyllistämistä koko ajan uhkuen - tästä seinähulluuden lajista ovat saaneet osakseen erityisesti ko. Ukrainan sotaa realistisesti ja länsieliitin roolia paljastavat tahot, kuten Donbassissa näitä asioita esille tuova Janus Putkonen somesivuillaan / -kanavillaan.

--- Jne., jne., jne. ...

Huomaatte siis tästä viimeaikaisestakin sen, miten toivoton tilanne oikeastaan on ko. kollektiivisen mielisairauden näissä kaikissa käytännön ilmentymissä tuohon em. tapaankin, ja yhä lisää jatkossa mitä ilmeisimmin, kun Suomen(kaan) väestössä ei minun havainnon mukaan ole edelleenkään nähtävissä kunnollista heräämistä pois tuosta mielisairaudesta...

Toki on olemassa jo esim. täällä Suomessa tuhansiaktivisteja ja muita valveutuneita, jotka ovat täysin tai lähes täysin perillä tuosta kaikesta edellä mainitusta, mutta eipä taida silti muutama tuhat ihmistä täällä Suomessa vielä riittää, kun muu osa väestöstä on eri tavoilla olematta perillä näistä varsinaisista rappiomme syistä ja monet jopa täysin virallisen vallan tuottamien ja promotoimien pelkojen, suggestioiden ja miellevääristymien ohjaamina vain ilmentämässä ja tekemässä tuota kollektiivista mielisairautta yhä pahemmaksikin...

Täten kaikissa näissä katsannoissa poliittisen ja yhteiskunnallisen sisällöntuotannon jaktivismin roolit itselläni ovat toistaiseksi yhä enemmän sitä laatua, että haluan lähinnä vain vetäytyä sosiaalisesti "omaan kammiooni", ja korkeintaan teen sitä kyynistä, kylmää ja toteavaa sivilisaatioperikadon dokumentoimista silloin tällöin jatkossa.

Toki mikään ei ole ikuista ja ennen pitkää jossain vaiheessa voi muutoksia tai kokonaisvaltainenkin muutos tulla pois toisenlaiseen yhteiskuntavaiheeseen - mutta olisiko silloinkaan välttämättä vielä kunnon aineksiparempaan, vai jopa vain kierrettä entistäkin pahempaan sitten tulevinakin vuosina...??

Silti toistaiseksi näyttää etenkin Suomen osalta siltä, että vain nykyistä erittäin paljon radikaalimpi ja rajumpi luisu yhä pahempaan rappioon ja perikatoon voisi sen muutosreaktion havahtumisena oikeisiin ongelmiin edes jotenkin aiheuttaa - yksi sellainen äärikatalyytti voisi olla esim. alkavan talven muodostuminen erittäin ankaraksi säiltään ja keleiltään...

Niinpä oikeastaan tähän lopuksi esitän realistisen nihilistisesti seuraavan toiveen, vaikka sellaisen toteutuminen aiheuttaisi paljon harmia ja ongelmia myös itselleni! >>

Haluan sellaisen skenaarion toteutuvan, jossainakin yhden ja mieluusti useammankin kerran alkavana ensi talvena suoraan Siperiasta vyöryisi mahdollisimman laajana vyöhykkeenä mahdollisimman ankaran arktisen pakkasen aalto(ja) Suomeen ja koko Eurooppaan Mustaamerta, Välimerta ja Britteinsaaria myöten...

Toisin sanoen nyt lähikuukausinriippunee monet asiat ja tilanteet paljon myös siitä, että pääsisikö se kuuluisa "Siperia Opettamaan" oikeita näkemyksiä paitsi kaikille länsimaille, niin myös äärimmäisen uppiniskaisille, toivottomasti historiatraumoista toistopakkomielteitä roiskiville, akateemisestaivopesusta sokeutuneille ja eliitin jo tekemän nykytyrannian alle lamaannuksiin alistetuille suomalaisille varsinaisista faktoista, syistä, seurauksista ja ymmärryksestä nykyrappiossa - eli ko. kollektiivisesta mielisairaudesta kaikilla tasoilla globaaleistaspekteista paikallisiin...


Päivitys 12.11.2022 klo. 11:45 >>

--- Climate ‘Crisis’ And Migrant Crisis – Two Dots On The Same Agenda – David Icke Videocast.

Kerroin tuossa yllä aikeeni jatkon sometuotannostani ja sen luonteesta, ja koska siinä on kyseessä melko paljon sää- ja ilmastosisältöihin keskittyvää antia, niin tämä yllä oleva David Icken video sopii sen kanssa täydentäväksi sisällöksi ottaa nyt esille erinomaisesti.

Tällä videolla Icke siis käy seikkaperäisesti läpi sitä, miten sekä ilmastoalarmismi että monikulttuurillinen väestönsiirto ovat saman globaalin agendan kaksi juonnetta suunniteltuna tuottamaan saman päämäärän teknokraattiseksi totalitarismiksi globaalina fasismina ja "uuskommunismina".

Pelkästään tuo ilmastoalarmismia käsittelevä osuus Icken analyysissä (videon alkuosa) on yksi parhaimmista aiheen koosteista mitä olen nähnyt, joten kannattaa katsoa ihan vain senkin takia tämä video.

Olen katsonut koko videon läpi, ja voin määritellä sen siksi katsomisen arvoiseksi kenelle tahansa ja myös vasta-alkajina näihin vaihtoehtomedian ja salaliittotutkimusten sisältöihin tutustumaan ryhtyneillekin, kun siinä on oleellista ja hyvää sisältöä aivan realistisesti ja ihan jopa puhtaan tieteellisesti ilman David Ickeen herkästi liitettyjä "yliampuvia" salaliittosisältöjä.

Videolla ei ole ollenkaan edes niitä hyvin spekulatiivisia, kiistanalaisia ja suurelta osin ihan valheellisiakin "sääase- ja kemikaalivanakultin" sisältöjä, joiden suhteen olen itse kriittinen ja kyseenalaistava - Hienoa!

David käy videolla läpi ilmastoalarmismista hyvin mm. sen sisältöjä, toimintatapoja ja julkisesti lausuttujen propagandajulistustensa takaisia varsinaisia katalia ja valheellisia tavoitteita. Hän myös tuo esille tämän agendan parissa ko. kataluuksia promotoivia henkilöitä, kuten jälleen myös Greta Thunbergin.

Huomion arvoinen seikka hänen analyysissään on myös se esilleotto, miten juurikin mm. Greta Thunberg ns. "Elokapinan" ohella julistaa uusimmissa propagandasisällöissään "koko kapitalistisen systeemin alasajoa globaalisti".

Icke tunnistaa tässä julistuksessa aivan oikein myös katalan sudenkuopan ja käänteispsykologisen silmänkääntötempun:

Thunbergin / Elokapinan tuollaisessa agendapromotoinnissa ei näet ole ollenkaan kyse mistään hyväntahtoisesta eikä mistään yhteishyvällisestä uuden yhteiskuntasisällön luomisesta edistyksellisesti, vaan sellainen julistaminen toimii päin vastoin ko. WEF-sidonnaisen teknokraattisen ja fasistisen totalitarismin hyväksi käyttäen ilmastoalarmismia sen peitetarinana.

WEF ja muut länsieliitin globaalin tyrannian hyväksi toimivat tahot ovat nimittäin heidän "Great Reset"-missiossaan yksi yhteen Thunbergin julistuksen mukaisesti toivomassa ja tekemässä juuri tämän nykyisen systeemin korvaamista kokonaan omalla seinähullulla ja yhteishyvän vastaisella globaalin diktatuurin systeemillä.

Thunbergin / Elokapinan muka "ruohonjuuritason systeemiä vastustava kapina" onkin siis oikeasti juurikin systeemiä äärimmäisesti tukevaa valekapinaa, ja siis varsinaisesti kyseessä on systeemin itsensä itselleen palkkaama "WEF-jugend" pelkästään omia intressejään varten toimivana lakeija-armeijana, uusina "ruskeapaitoina".

Thunbergin suulla sellaista WEF-sidonnaista "neljättä teollista vallankumousta" yritetään täten sokerikuorruttaa yhtäältä muka "ratkaisuna ilmastokriisiin" ja toisaalta sitä WEF-sidonnaista systeemivaihtoa samalla yritetään saada kuulostamaan sille aivopestävien väestöjen mielissä hyvältä liittämällä siihen viimeaikoina jo monien korvissa likaantuneen "kapitalismi"-mielteen suggestiiviset keinottelutavoitteet ko. aivopesun hyväksi.

Tietenkin kapitalismi on oikeastikin viimeaikoina toiminut erittäin huonosti ja katalasti, mutta WEF-porukoiden ja kätyrinään toimivan Thunbergin / Elokapinan missiossa ei oikeasti ole kyse kapitalismin vaihtamisesta "aaahhh, niin ihanaan ja edistykselliseen uuteen systeemiin", vaan itse asiassa siinä tavoitellaan päin vastoin entisen sijalle yhä äärimmäisempää kapitalismia lujitettuna 1900-luvun totalitarismeista saaduilla opeilla globaalidiktatuuriksi.

Eli WEF- ja Thunberg-mission tavoitesisältö on oikeasti eräänlainen fasismin ja kommunismin sekasikiö, joka monokulttuurillistaa ja alistaa kaikki väestöt yhden keskusjohtoisen diktatuurin alle orwellilaiseen helvettiin, ja sitä juuri tukee myös tuo monikulttuurillinen väestönsiirto, josta Icke tekee osuvan analyysin tuon videonsa loppuosassa.

Mitä sitten olisi tehtävä näiden WEF- ja Thunberg-mission sisältöjen sijalle?

Ensinnäkin pitäisi siirtyä talousjärjestelmän suhteen päin vastaiseen suuntaan; eli kapitalismin fasistisoimisesta terveempään ja yhteishyvälliseen sekä siksi juuri teollista hyvinvointia ja reaalitaloutta tukevaan markkinatalouden suuntaan, ja edelleen kehittää niitä tukevia ideoita ilman ismillistä ja totalitaristista taakkaa: ei "fasismia" eikä "kommunismia".

Ilmastoalarmismin itsensä suhteen tapahtuneissa tilanteissa moni toivottomasti sen pauloihin aivopesty voisi edelleen kysyä tämänlaisen kyseenalaistuksen edessä, että "mitä sitten ilmastokriisin parantamiseksi pitäisi muka tehdä, jos ei teille kelpaa edes Thunbergin promotoima maailmanpelastussisältö"?

Tähän on erittäin helppoa vastata: "ilmastokriisille" ei pidä tehdä yhtään mitään, ja koko ilmastoalarmismi muutenkin pitää hylätä kokonaan aivan kaikista yhteiskuntasisällöistä!

Kuten siis tässäkin Icken videosisällössä käy ilmi, niin ilmastoalarmismin hiilidioksidiperusteista sisältöä ei ole oikeasti olemassa minkäänlaisena vaarana saati kriisinä: se kaikki sekä WEF-porukoiden ja lakeijoidensa että Thunbergin / Elokapinan promotoimissa mielteissä on pelkästään puhdasta uuslysenkolaista valetiedettä ja taikauskoa, joka on korruptoinut nykytiedettä ennen näkemättömästi.

Siksi jos aikoo säilyttää länsimaissa(kin) yhteishyvälliset ja muut oikeasti hyvällä ja edistyksellisellä tavalla merkitsevät yhteiskuntaperiaatteet, niin silloin ilmastoalarmismin kaikille sisällöille on sanottava totaalisesti EI!

Mitkään filosofiset ja periaatteelliset pohdinnat eivät myöskään voi perustella ilmastoalarmistisia sisältöjä "oikeasti oleviksi", kun ne eivät siis kuulu ollenkaan osaksi sivistystä; ne ovat vain rappion ja ihmismielen vakavan taantumisen merkkejä sekä yksilö- että kollektiivitasoilla.

Sama koskee tuota monikulttuurillista väestönsiirtoa, kuten Icken videosta hyvin käy ilmi: on siis siirryttävä senkin pauloista pois, ja on ryhdyttävä promotoimaan kansallisvaltioperiaatteita ja terveitä maahanmuuttopolitiikan sisältöjä hyvällä kansainvälisen yhteistyön asenteella...

Mutta minkäs teet toistaiseksi, kun virallinen tietoisuus ja monet sekä rahvaan että akatemisten piirien massat on saatu niin totaalisesti uitettua myös tuohon ilmastoalarmistiseen hypnoosiin, josta ei toistaiseksi ole kunnollisen irtipääsyn mahdollisuutta näkyvissä: tämänkin katsannossa yhteiskuntatilanne on Suomessakin toistaiseksi aivan liian toivoton...

Friday, November 04, 2022

Facebook-julkaisujeni siirtotyö blogiini "Alternative Arboretum" ajanjaksolta 1.11.2019 alkaen "nykytilanteeseen" saakka: siirtomateriaalit marraskuulle 2019

Tervetuloa sisältömateriaalien siirtotyön edistymisseurannan ja -tiedottamisen pariin Facebook-seinältäni tänne blogiin! - Tässä ensimmäisenä on vuorossa kuukausikohtaisesti marraskuun 2019 Fb-julkaisujen siirrot blogijulkaisuiksi.

Siirrot tapahtuvat n. viikkojaksoissa kerrallaan ja vuorollaan, jolloin päivitän alle kyseisen kuukauden ajalta päivityksissä siirtokertojen kaikki blogijulkaisut esille linkkeinä. Jokaisen siirtokerran yhteydessä teen lyhyttä kommentointia jälkikäteisenä luonnehdintana ko. aikajakson sisällöistä ja tilanteista.

Siirtotyön metodeista ja periaatteista kerron tässä blogijulkaisussa: Facebook-julkaisujeni siirtotyö blogiini "Alternative Arboretum" ajanjaksolta 1.11.2019 alkaen "nykytilanteeseen" saakka: yleistiedote siirtotyön metodeista ja periaatteista.


Marraskuun 2019 viikko 44 (1. - 3.11.2019) - ensimmäinen viikkosiirto 4.11.2022 >>

Tämä viikko onkin vajaapituinen, koska ko. marraskuun alusta se sisältää vain pe-su välisen jakson, joten en sisällyttänyt tähän lokakuun puoleisia viikon alkupäiviä.

Isoimmin pohdintaa tuottanut teema oli tuolloin päihteet / huumeet, joka oli nyttemmin jo edesmenneen Kaija Irmeli Olin-Arvolan omasta Fb-julkaisustaan inspiroitunut pohdinta: päihteiden rooleista ja vaikutuksistahan on silti etenkin vaihtoehtomedioissa ja ns. henkisten opettajien piireissä tehty pohdintaa ja analyysiä sekä aikaisemmin että sittemmin hyvin paljon, mutta tämä oli itse asiassa itselleni ensimmäinen kunnon pohdinta aiheeseen. Jatkopohdintaakin voisi tehdä enemmän, mutta toistaiseksi aihe on jäänyt minulla tutkimatta lisää...

Blogijulkaisuiksi siirretyt materiaalit ko. viikolle:

--- Suomalaisuus tuhonnan kohteena globalismin ikeessä - Arhi Kuittisen luonnehdinta kommenttini kera.

--- Vihervasemmiston toimintaperiaatteista ja asenteista - Petri Krohn ja Sanna Antikainen havainnollistavat kahdessa esimerkissä.

--- Sää- ja ilmastokatsaus: Pohjois-Amerikan ennätyksellisen ankara ja aikainen talventulo - pohdintaa ilmastollisten syiden vaikutuksesta tilanteeseen.

--- Pohdintaa huumeiden sosiaalisista ja psykologisista aspekteista - mikä olisi optimaalista päihdepolitiikkaa?...

--- Populaarimusiikin katsaus viikolla 44/2019: Suomen Virallisen Listan mielenkiintoisinta antia Maustetyttöjen ja BEHM:in parissa.


Marraskuun 2019 viikko 44 (4. - 10.11.2019) - toinen viikkosiirto 5.11.2022 >>

Tällä viikolla tuli laajemmin esille tarkasteluissani olleet aihealueet:

Suomen rappiossa keskeistä olivat mm. maamme virkamiesten ja erityisesti oikeuslaitoksen parissa lisääntyneet mielivalta-aspektit. Keskeinen virallisen vallan ja länsieliitin promotoimien agendojen sisältö oli tuossa vaiheessa ilmastoalarmismin tuputtaminen mm. silloisen lapsisaarnaaja Greta Thunbergin avulla. Silloisissa Suomen sääolosuhteissa puolestaan toin esille lauhat olosuhteet, mutta myös isot lämpötilaerot Lapin ja Etelä-Suomen välillä.

Omana kokonaisuutena ilmeni silloin juuri vähän aikaisemmin debyyttialbuminsa julkaisseen Maustetytöt-duon fanitukseni, joka oli mitä ilmeisimmin eräänlainen henkireikä ja turvapaikka itselleni noiden em. ja muidenkin yhteiskuntarappion ilmiöiden ikeessä - toki jo varhaisteinistä saakka paljon musiikistakin kiinnostuneena ymmärsin pitää tätä Maustetytöt-ilmiötä mielenkiintoisena ja tarpeellisen tuoreena piristyksenä suomalaiselle kulttuurille.

Blogijulkaisuiksi siirretyt materiaalit ko. viikolle:

--- Seppo Oikkosen blogijulkaisu "Tavikset tahtoo tasa-arvon": esittelyä kahden lainauksen kera, ja oman asenteeni kalibroimista.

--- Päivi Räsäsen syyttämistapaus osoituksena Suomen ajautumisesta totalitarismiin: tähdennyksiä asiasta myös Liisa Mariaporilta, Sande Parkkoselta ja Seppo Oikkoselta.

--- Suomen ajautuminen totalitarismiin ja viranomaisten mielivallan lisääntyminen: omia ja Sande Parkkosen huomioita.

--- Sääkatsaus ja -ennuste marraskuun 2019 viikolla 45 (4. - 10.11.2019): Lievästi talvisen ja hyvin leudon vesisadesään vaihtelua keskenään.

--- Facebookissa Kaija Irmeli Olin-Arvolan jakama kuvakannanotto: Greta Thunbergin promotoiman "varastettu lapsuus" -hokeman mitätöinti.

--- Sääkatsaus ja -ennuste marraskuun 2019 viikolla 45 (4. - 10.11.2019) - osa 2: Lämpötilaerojen ennätys Lapin ja Etelä-Suomen välillä; ensi viikolla koko maassa erittäin leutoa.

--- Maustetyttöjen fanitusta: videoita ja esityksiä heidän debyyttialbumiltaan "Kaikki Tiet Vievät Peltolaan".

--- Big Brother -televisio-ohjelman kausi 2019: kärkimenestyjissä suomalaisen nyky-yhteiskunnan hahmoja karikatyyrillisesti.

--- Luontokokemuksia valokuvauslenkilläni Espoossa: valkohäntäpeuroja laumana ja kastematoja märässä ja leudossa säässä.

Facebook-julkaisujeni siirtotyö blogiini "Alternative Arboretum" ajanjaksolta 1.11.2019 alkaen "nykytilanteeseen" saakka: yleistiedote siirtotyön metodeista ja periaatteista

Aloitan Facebook-seinältäni vanhojen julkaisujen materiaalisiirrot tänne blogiini, jonka myötä teen tässä siitä sekä yleisluonteisen aloitustiedotteen että kerron tässä millä metodeilla ja periaatteilla siirtoa teen jatkossa.

Siirto siis tarkoittaa myös sitä, että ko. julkaisut jäävät kokonaan ennalleen Facebookiin, mutta ne saavat lisäksi vastaavat sisältönsä tänne blogiini siirron tapahduttua.

Olen päättänyt ajallisesti siirtotehtävästä sen, että kyseeseen tulevat lähes kaikki Fb-julkaisut marraskuusta 2019 alkaen siten, että etenen siirtotehtävässä kronologisessa järjestyksessä 1.11.2019 lähtien niin pitkään kuin siirrettäviä julkaisuja riittää; eli tavallaan "nykytilanteeseen" saakka.

Ehkä pieni määrä yksittäisiä poikkeuksia jää siirtämättä, kun harkitsen niiden kohdilla relevanttiutta; nämä olisivat esim. joitakin kommentteja (sekä muiden tekemiä että omiani) tai hyvin pieniä ja epäoleellisia postauksia...

Syynä tälle ajanjaksovalinnalle on etenkin se, että juuri tänä aikana Suomessa ja maailmalla (Länsimaat) on tapahtunut ennen näkemättömän ratkaisevia ja suuria muutoksia politiikassa, yhteiskunnassa, ihmisten välisissä sosiaalisissa ja psyykkisissä sisällöissä sekä kokonaisvaltaisesti länsimaisen kulttuurin ja kollektiivisten konstruktioiden (rappio)prosesseissa.

Niinpä tämä radikaali yhteiskunnallinen ja kulttuurillinen muutos tulee tämän aikajakson paljastamana hyvin esille myös näissä omissa kirjoituksissani ja niihin kuuluvissa muissakin sisällöissä: niinpä koko materiaali on hyvä ottaa mahdollisimman kattavasti blogiin paremmin esille ja talteen.

Keskeisesti merkitsevä piirre koko materiaalissa on tietenkin se, että se eroaa hedelmällisesti ja laajentavasti virallisen vallan ja mediansa tuottamasta sisällöstä vastaavana aikana, ja siksikin sen parempi esilleotto blogissa on oleellista.

Lisäksi oleellisena syynä ko. aikajaksolle on se, kun omasta syystäni etenkin vuodesta 2019 lähtien aloin jättämään tämän blogini päivittämistä yhä enemmän täysin telakalle, ja keskityin viimeiset kolmisen vuotta lähes pelkästään vain Facebook-seinäni täyttämiseen hyvin intensiivisesti - nyt siis korjaan tämän puutteen / vääristymän.

Silti tällaista vastaavaa oman syyni "haittaa" oli tapahtunut jo myös ennen tuota vuotta 2019, joten olisi sellaista Fb-julkaisujen siirtomateriaalia blogiini laitettavaksi myös pidemmältä menneisyydestä saakka, mutta toistaiseksi niiden kohtalo saa jäädä jollekin myöhemmälle tulevaisuuden ajankohdalle ratkaistavaksi...

Loppuvaihe tässä kyseisessä siirrossa tulee eteen työn etenemisen mukaan, joka on vielä epäselvä: olen kuitenkin testannut siirtotyöstä jo sen minkälaisella tahdilla se voisi edetä, ja sen perusteella näillä näkymin voisin tehdä noin "yhdessä työpäivässä" noin yhden viikon edestä julkaisujen siirtoja. 

Sen mukaan koko työhön voisi mennä ainakin muutamia kuukausia aikaa, koska tuskin teen käytännön syistä ja muista kiireistäni johtuen jatkuvasti jokaisena päivänä tätä siirtoa - ja saattaa yhteiskuntakriisin eskaloituminenkin yhä pahemmaksi vaikuttaa vielä haitallisella tavalla viivästyttävästi, mutta se on iso kysymysmerkki...

Voisi olla silti mahdollista, että työ valmistuisi ns. "kreivin aikaan" jo ennen ensi kevään eduskuntavaaleja, joten nyt alkavan talven aikana pitää sitten kiirettä tässä(kin) tehtävässä joka tapauksessa...

Vielä en ole päättänyt sitä, miten paljon työn kestäessä tulisi yhä lisää uusia Fb-julkaisuja myös tämän siirron piiriin, vai päättäisinkö radikaalisti vain jättää toistaiseksi kaiken muun toiminnan telakalle Fb-seinälläni (ja koko somessa), ja siten siellä olisi tulossa ennen näkemättömän pitkä uusia julkaisuja koskeva sometauko - joku muu vaihtoehtokin voisi tulla kyseeseen?...

Fb-julkaisujeni siirrossa periaatteena on pitää alkuperäisten julkaisujen tiedot ja sisällöt muuttamattomina niin, että ainoastaan teen mahdollisesti havaittavien sana- ja kirjoitusvirheiden korjaamista siirtojen yhteydessä.

Tämä siksi, koska haluan pitää kaikki julkaisusisällöt blogiin mennessäänkin autenttisesti kulloistenkin alkuperäisten julkaisuajankohtien mukaisina, jolloin niistä pääsee myös blogissa tutkimaan koko valitun aikajakson autenttisia mielialoja, tietojen luonteita, tilanteiden piirteitä ja sisältöjä sekä omakohtaisen kirjoittamiseni ja ajattelemiseni vaiheita ja kehitystä.

Se on myös sekä palvelus yleisölleni hahmottaa-ymmärtää mm. yhteiskunnallispoliittisten sisältöjen linjoja ja kehitystä kuten ne ilmenivät ajallaan että itselleni päiväkirjamainen tietopaketti omakohtaista itsetutkintaa, itsekritiikkiä ja persoonakehitystä varten.

Niinpä onkin nyt tämän siirtotyön yhteydessä hienoa ja edelleen valistavaa päästä molempien "osapuolien" katsannoissa kokemaan näitä sisältöjä uudestaan, kun ne pystyvät siksi opettamaan taas jotain uutta ja oleellista maailmasta "yleisölle" ja omasta persoonastani piirteitä "itselleni"...

Mahdollisesti joskus tulevaisuudessa voisi kyseeseen tulla myös materiaalien tallentaminen tällä tavalla jotain tietokirjaa / -kirjasarjaa varten, joka siintää mielessäni yhtenä haaveena tästä kaikesta...


Siirron teknisistä ja muista periaatteista ja metodeista mm. sisältöjen autenttisuuden säilyttämiseksi voin kertoa lisäksi seuraavaa:

Laitan kunkin Fb-julkaisun ja niille vastaavien blogijulkaisujen välille saman julkaisuajan minuutin tarkkuudella, joka valikoituu kunkin Fb-julkaisun julkaisuajasta - poikkeuksena tähän on sellaiset tilanteet, joissa koostan yhdeksi blogijulkaisuksi materiaalia useammasta eri Fb-julkaisusta. 

Tällöin jälkimmäisessä tapauksessa blogissa olevaksi julkaisuajaksi määritän joko koostesisällössä mukana olevan uusimman Fb-julkaisun ajan tai sitä lähinnä olevan tasatunnin / tasapuolitunnin.

Näin syntyy myös ajallisesti konkreettisen autenttinen blogikertomus yhteiskuntatapahtumista sekä mietteistäni ja kokemuksistani näiden viime vuosien hullunmyllyn pyörteistä.

Lisäksi laitan kunkin syntyvän blogijulkaisun lopuksi linkin tai linkit niihin Fb-julkaisuihini, jo(i)sta ko. blogijulkaisu koostuu.

On syytä huomata myös se, ettei kyseessä ei ole vain minun tuottamani sisältö näissä julkaisuissa, vaan ne sisältävät yllättävänkin paljon myös erittäin monien muiden kaikenlaisia sisältöjä ja kirjoituksia.

Olen nimittäin laittanut moniin Fb-julkaisuihini liitteiksi ja lainauksiksi muiden kirjoituksia ym. mediamateriaalia koko somesta Facebookista Youtuben kautta Twitteriin jne., sekä ulottuen Suomesta maailman ääriin (no, lähinnä vain englanninkieliseen maailmaan asti).

Lisäksi materiaalia on somen ulkopuoleltakin, kuten virallisesta valtamediasta, mutta pääpaino on ollut kuitenkin ns. vaihtoehtomedian piirissä.

Kaiken kukkuraksi useissa Fb-julkaisuissani on mukana muiden tekemiä kommentteja ja pisimmillään kommenttien piirin vuoropuhelua / keskustelua, jotka myös voivat sisältää kirjoitusten lisäksi mm. videoita ja linkkejä kolmansien osapuolien tekemiin muihin sisältöihin jne.

Siirtosisällöt ovat siksi myös paljon etenkin vaihtoehtomedian tunnettuja ja vähemmänkin tunnettuja persoonia sisältäviä, joten näiden siirtomateriaalien tuonti blogiini antaa Facebook-seinääni nähden paljon paremman näkyvyyden heille (teille!) kaikille, koska sitten heitä (teitä!) voidaan blogistani etsiä helposti mm. tunnistesanoilla.

Niinpä kiinnitän myös tässä katsannossa hyvää huomiota nimisanojenkin luomisessa blogitunnisteiksi.

Toki persoonia monenlaisilta muiltakin aihealueilta tulee siirroissa mukaan kirjoituksineen ym. sisältöineen, ja tietenkin virallisen vallan piirissä olevien henkilöiden suhteen monin paikoin myös erittäinkin kriittisissä katsannoissa osana aikamme yhteiskuntakritiikkiä.

On myös valitettavasti huomioitava sekin, että välillä olen kritisoinut myös ns. "oman piirin" vaihtoehtomediassa / somessa kirjoituksia ja henkilöiden asenteita ja tekoja - mutta tämäkin on tavallaan osa sellaista autenttisuutta, joka on hyvä säilyttää siirroissa muuttamattomana, vaikka tilanteet olisivat sittemmin vaihdelleet, muuttuneet ja ilmentäisivät nyttemmin toisenlaisia asioita.

Vaihtoehtomedia erikseen omana entiteettinään huomioiden ylipäätään keskeisinä teemoina Fb-julkaisuissani ovat olleet aina monet salaliittotutkimukset, virallista valtaa kyseenalaistavat muutkin sisällöt, sekä kaikenlainen omakohtainen filosofinen, sosiaalinen, psykologinen, kulttuurillinen, poliittinen ja ihmisyyteen / ihmiseen itseensä liittyvä pohdinta.

Muiden tekemien em. materiaalien siirtoon käytän periaatteena samaa tapaa kuin omien materiaalieni siirrossakin: pidän tietenkin siirroissa kaikki muiden sisällöt myös muuttamattomina, mutta erityisesti jopa niinkin, että niissä jätän myös alkuperäiset kirjoitusvirheetkin sellaisenaan paikoilleen "ultra-autenttisesti".

Omissa Fb-julkaisuissani mukana olevat muiden kokonaiset Fb-kirjoitukset joko kommentteina tai itseni tekeminä lainauksina lainaan siirroissa mukaan blogiin sellaisinaan yleensä kokonaan, mutta videoiden ja kuvien, muualla somessa olevien (kolmansien osapuolien) kirjoitusten ja koko somen ulkopuolisten sisältöjen kohdalla tulevat kyseeseen luontevammin linkitykset sisältöihin vain ko. materiaalien mukaisilla otsikoilla / tunnistesanoilla.

Katsotaan vielä ajallaan myöhemmin, miten tämän periaate- ja metodivyyhdin kohdilleen rukkaaminen voisi muuttua, kun työ etenee ja tuo eteen erilaisia siirtotilanteita...


Ongelmatilanteitakin tässä siirrossa tulee melkoisen varmasti, ja niistä kerron seuraavaa:

Yksi sellainen ongelmalaji on jo ilmennytkin, eli siirrettävien materiaalien joukossa olevien muiden tekemien sisältöjen poistuminen erilaisista syistä johtuen netistä tai tarkemmin sanottuna juurikin Facebookista / somesta useissa tapauksissa.

Näitä syitä ovat esim. kyseisen materiaalin sensuroiminen jonkun kolmannen osapuolen (viralliset tahot) toimesta, jota on esiintynyt juurikin Facebookissa paljon viime vuosien aikana; mutta näin myös koko somen ja ns. vaihtoehtomedian piirissä muutenkin.

Joka tapauksessa kaikki nämä poistot näkyvät mm. yllättävinä "kuolleina linkkeinä" ja tyhjentyneinä sisältöinä monissa siirrettävissä Fb-julkaisuissani.

Silti ainakin osan taidan sisällyttää otsikkoina ja tunnistesanoina ilman sisältöjä siirtoon mukaan myös "autenttisina virheinä", niin se saa paljastaa tätä sensurointiaspektia esille syntyvissä blogijulkaisuissa: odotankin hyvin mielenkiinnolla sitä, minkälaiset materiaalit ovat kokeneet näinä vuosina tämän kohtalon... 

Eräs syy tässä materiaalipoistumisessa voi olla myös se, kun joku Fb-kaverini tai muu somepersoona on itse poistanut jotain materiaaliaan näkyviltä, joka olisi muutoin tullut siirto-ohjelmaani mukaan osana ko. Fb-julkaisujani - sitä voi sitten spekulatiivisesti miettiä mistä se johtuu kunkin kohdalla, mutta tavallaan siinäkin tulee esille autenttisuus ja silloin se voi paljastaakin itsessään "epäautenttisuutta"...

Ikävämpi versio tuosta on myös sellainen, jossa joku Fb-kaverini on meidän välille tulleen kiistan tai muun syyn takia poistanut ja estänyt minut Facebookissa kaverilistaltaan, jolloin tietenkin hänen kaikki Fb-materiaalinsa on poistunut kokonaan näkyvistä myös omissa Fb-julkaisuissani ja siten ns. saataviltani tätä siirto-ohjelmaa varten.

Mutta sellainen on sitten vain hänen päätöksensä seuraus, kun muutoin olisin kuitenkin em. autenttisuusperiaatteen takia kelpuuttanut joka tapauksessa myös tällaisten "vihamiestenkin" materiaalia siirtotyöni pariin edellä kuvatuilla tavoilla - ja tietenkin autenttisuuden yhtenä aspektina on sekin, että joku tuollainen henkilö ei ole ollut jossain aikaisemmassa vaiheessa ollenkaan "vihamies" tai riidoissa kanssani.

Omien Fb-materiaalieni parissa ongelmaksi voivat tulla tilanteet, joissa joudun jollakin kekseliäällä tavalla koostamaan useita erilaisia materiaaleja yhteen yhdeksi blogijulkaisuksi - tiedän nimittäin sen, että näiden kolmen viime vuoden ajalla Fb-julkaisujeni määrä on aivan hillittömän suuri ja moninainen jopa tuollaiseksikin ongelmaksi asti, ja siitä on seurauksena julkaisulajien äärimmäinen runsaus ja erilaisuus ongelmaratkaisuun...

On esim. erittäin paljon sellaisia päiviä, jotka kukin sisältävät monta erilaista Fb-julkaisua, ja niistä olisi tehtävä joko yksittäisiä blogijulkaisuja kustakin tai sitten erilaisia koosteita yhdeksi tai useammaksi blogijulkaisuksi tilanteiden ja sisältöjen mukaan vaihdellen - silti olisi pyrittävä koko ajan em. autenttisuuden ja sisältöjen muuttamattomuuden vaatimuksiin. 

Niinpä niiden koostaminen siirroissa järkevästi ja luontevasti blogijulkaisuiksi ei olekaan ihan itsestään selvää ja helppoa, kun siis em. tapaan lisäksi useissa Fb-julkaisuissani on mukana myös kommenttisisältöjä eri tavoilla liitteineen, linkkeineen ja muine mediamuotoineen kaikkineen...


Tämän siirtotyön etenemisestä teen jatkossa päivittyvää tiedottamista, ja sen teen seuraavalla tavalla:

Itse siirroissa työmenetelmänä on tehdä em. kokeilun tapaan yhdellä kertaa viikon mittaisia materiaalisiirtoja, jossa siis kukin "työkerta" sisältää aina yhden kokonaisen viikon ajalta kaikki siirtoon kelpaavat Fb-julkaisut kommentteineen, linkkeineen ja muine mediamuotoineen kaikkineen - tähän saattaa tulla poikkeuksiakin, jotka voivat johtua mm. em. ongelmien ratkaisemisestakin jollain luovalla tavalla... 

Ja osa poikkeuksista voi johtua joko ko. viikon sisältämästä liian suuresta julkaisumäärästä (jolloin viikko "lyhenee" & tulee kahdessa osassa tehtäväksi) tai toisena ääripäänä liian vähäisestä julkaisumäärästä, jolloin voi yksi siirrettävä materiaalijakso venyä kahdenkin viikon kokoiseksi...

Tiedotan täällä blogissani siirtotyön etenemisestä niin, että yhden kuukauden pituisen siirtojakson puitteisiin teen oman uuden blogijulkaisun, jonka alle päivitän omina aikoinaan tilanteessa olevan kuukauden aikana tapahtuvat viikkosiirrot listaukseksi sisältäen linkkeineen kaikki ko. blogijulkaisut.

Voin myös jokaisen viikkosiirtokerran yhteydessä lyhyesti kommentoida syntynyttä sisältöä "jälkiviisaasti", ja tehdä tapahtumista ja sisällöistä jonkinlaisen yleisen yhteenvedon. Mukaan voisi kuulua myös omakohtaisten kokemusten ja mietteiden jälkikäteistä kommentointia.

Kun kyseinen kuukausi tulee ns. täyteen ja valmiiksi siirroista, niin julkaisun lopuksi ko. kuukausijakson yhteyteen laitan tälle blogille tyypillisen kuukausitunnisteen linkiksi koko kyseisen kuukauden blogimateriaaliin.

Ihan lopuksi koko työn valmistuttua voin myös tehdä kaikista kuukausitunnisteista yhden kokonaisen listauksen yhdessä blogijulkaisussa, ja ehkä myös jossakin välivaihetilanteessa osalistausjulkaisunkin...

Facebookin puolella teen työn etenemisen tiedottamista eri tavalla, jossa linkitän viikkosiirtokerrat esille omina uusina Fb-postauksinaan omina aikoinaan tulevaisuudessa, mutta siis ilman kuukausikokonaisuutta.

Lisäksi Fb-tiedottamisessa olen päättänyt kunkin viikkosiirtokerran yhteydessä laittaa ko. Fb-julkaisun kommentteihin linkeiksi kunkin viikkosiirtokerran jokaisen syntyneen blogijulkaisun, niin siitäkin pääsee hyvin ja helposti näiden materiaalien "toiselle kierrokselle" tutustumaan vuoroillaan kronologisesti alusta loppuun saakka lähikuukausien aikana.

Toki voin jotenkin hyödyntää myös täältä blogin puolelta tiedottamisen julkaisuja linkkeinä Fb-julkaisujen puolelle - katsotaan sitten, miten homman edetessä tämäkin lopulta rakentuu...

Tässä taisi nyt tulla kaikki tarpeellinen tieto tämän siirtotyön metodeista ja periaatteista, joten loppuun laitan vain toiveen siitä, että tämä sujuisi koko ajan hyvin, ja muutoinkin olosuhteet ympärillämme joka tapauksessa eivät pääsisi pahenemaan entisestään meneillään olevista uhkista huolimatta!

Palaan siis asiaan sitten täällä blogissa ja Facebookissa seuraavan aloittavan siirtotiedottamisen yhteydessä omana aikanaan ja omissa blogi- ja Fb-julkaisuissaan.

Ja tämä siirron metodeista ja periaatteista kertova blogijulkaisu tulee sitten linkiksi mukaan jokaiseen työn etenemisen tiedottamisesta kertovaan uuteen Fb- ja blogijulkaisuun, joista pääsee aina hyvin nämä metodi- ja periaatetiedot tarkistamaan. Ja muutosten tullessa voin sitten tätäkin kirjoitusta päivittää tänne loppuun lisäyksinä...


Päivitys 5.11.2022 klo. 11:25 >>

Nyt on tullut esille uusia tilanteita, joihin liitän seuraavanlaisia vielä mainitsemattomia metodeja ja periaatteita:

Useissa Fb-julkaisuissani ko. siirtojaksossa on sellaisia tilanteita, joissa olen liittänyt ja jakanut jonkun toisen Fb- tai muun materiaalin Fb-julkaisuksi ilman omia kommenttejani, ja käyttänyt siinä tilalla omana "tekstinä" vain "!! >>" -tyylistä sormella osoittamisen symbolia.

Näiden julkaisujen blogiini siirroissa otan vapauden tehdä näin jälkeen päin "!! >>" -symbolin tilalle kunkin aiheen mukaisia ns. ingressejä eli johdatustekstejä: siinä on tavallaan mahdollisuus olla jälkikäteen myös "jälkiviisas" kunkin aiheen kuvailuissa, mutta pyrin tietenkin tekemään ingresseistäkin mahdollisimman hyvin ko. aiheita / tilanteita kuvaavia.

Tietenkin ylipäätään jokaisen siirrossa syntyvän "uuden" blogijulkaisun kohdalla joudun tai siis "pääsen!" tekemään aina jälkeen päin blogiotsikon, jossa voin olla sekä jälkiviisaana että autenttisen osuvana kekseliäs.

Toinen uusi tilanne on sellainen, jossa olen Facebookissa jakanut jonkun toisen Fb-julkaisun niin, että siinä on pääosassa yksinomaan tai vain pienen oheistekstin kera jokin kuva: kuten "ilmoitustaulu"-tyylinen sellainen iskusanamaisen tekstin kera tai joku "meemi"-kuva tms.: näiden kohdalla pyrin ottamaan kuvan mukaan siirtoihin sellaisenaan, joka näkyy sitten täällä blogissakin vastaavana kuvana ilman muutoksia.

Samanlaisina teen siirtoja myös omissa tuollaisissa vastaavissa Fb-julkaisujeni kuvatilanteissa - PS.: tällaiset kuvat eivät näytä siirtyvän kunnollisina blogialustalle, vaan ne jäävät huonosti asemoituvina osittain piiloon, jolloin ne on aina klikattava erikseen auki kunnollista katselua varten!

Valokuvat ovat sitten oma kokonaisuus, ja se koskee siis omia ottamiani valokuvia: joissakin Fb-julkaisuissani on siis valokuviakin siirrettäväksi, ja niiden tänne blogiin siirroissa käytän jo ennestään tuttua valokuvien blogitekstiin liittämisen tapaa, kuten olen koko blogihistoriani mittaan aina tehnytkin.

Lopuksi olen miettinyt sitäkin eteen päin, että mitä tekisin kokonaan uusien somesisältöjen luomisen suhteen tämän siirtotyön kestäessä: 

Yksi varteen otettava vaihtoehto voisikin olla sellainen, että alkaisin tekemään uusia reaaliaikaisia somesisältöjä vain tämän blogini kautta: siis ensin luon kirjoituksen tänne blogiin ja sen voin sitten liittää Facebook-seinälläni ja jopa joissakin muissa Fb-ryhmissä jakoliitteeksi - makustelen tätä vaihtoehtoa vielä mielessäni, ja sitten mahdollisesti ryhdyn tekemään uusia somejulkaisuja tällä metodilla. Ja siirtotyö jatkuu sitten tämänkin kera jo ilmoitettuun tapaan myös...

Saturday, January 01, 2022

Sometoimintamuutos talvella 2021-2022: pohdintaa rooleistani ja aktivismistani Facebookin ja bloggaamisen piirissä sekä sosiaalisen elämäni aspekteissa

Vuosi 2022 on nyt alkanut, ja teen tässä sen myötä omakohtaista elämäni ja aktivismini / someaktiviteettini kohtalon ja jatkon pohdintaa - samalla tulee näin kunnolla avattua pitkään lähes päivittymättömänä olleen blogini aktiviteettia uudestaan, ja toivottavasti tästä tulee pysyvämpi muutos blogikirjoittelun pariin jatkossa.

Näin ollen hahmottelen tässä uudestaan sitä, minkälaista roolia haluan tai voin yhteiskunnallispoliittisessa kirjoittamisessani / toiminnassani noudattaa tänä alkaneena vuonna ja toki siitä eteen päinkin, koska en ole ollut tyytyväinen näihin aktivismiaspekteihin elämässäni etenkään päättyneenä vuonna 2021.

Sitä kuvaa eilen Facebookiin laittamani postaus, jonka laitan nyt myös tähän alle näkyviin, ennen kuin jatkan ko. pohdintaani lisää alempana.



Siitä oman tekstini lainaus kokonaisena >> Jaahas, vuosi 2021 vaihtuu seuraavaan, mutta eipä tässä nyt ole oikein juhlamieltä.
Tämä päättyvä vuosi on ollut minulle lähes jatkuvien pettymysten sarjaa ja valistaminen on alkanut todella väsyttämään ja turhauttamaan, ja varsinkin kun sekin junnaa paikoillaan eikä ole tuonut enää mitään uutta inspiroivaa elämääni yli 13 vuoden jälkeen. Fb-seinänikin näemmä hiljenee muiden reaktioista vääjäämättömästi.
Joku on todennut, että alkava vuosi tulisi olemaan yhteiskunnassamme vähintään yhtä huono tai ellei jopa selvästi huonompikin kuin menneet kaksi yhteensä - eli yhä paskemmaksi meno tulisi muuttumaan.
Mitäpä sitä sitten turhaan tyhjiä ja katteettomia onnen toivotuksiakaan laittelemaan.
Vähiin käy ilon aiheet, ja omassa elämässänihän se on ollut valokuvaus, jonka parissa alkavana vuonna tulen ainakin edelleen viettämään aikaa.
Saas nähdä jääkö tämä pitkäksi aikaa viimeiseksi fb-päivityksekseni, koska on ollut viime aikoina ajatuksia yhä enemmän siitä, että lopetan täällä someurani.

Blogiini aion silti vielä tehdä sitä aikomaani fb-materiaalini siirtoa kohtapuoliin / jossain vaiheessa: se saa olla jonkinlaisen "mietintävaiheen" kaltainen pysähdys, ja katsotaan sitten mitä aktivisti- ja some-elämältäni tulevaisuudessa haluan, vai haluanko enää mitään...


--- Yksi merkittävä vaihe tällä hetkellä someaktiviteettiani koskevassa pessimismissäni ja pettymyksessäni on ollut yhtäältä se, kun päättyneenä vuonna 2021 aloin saamaan Facebookilta ensimmäistä kertaa kunnolla fb-tiliäni koskevia rajoitusrangaistuksia "väärän" ja "yhteisösääntöjen vastaisen" kirjoitteluni takia - klassista toisinajattelijan hiljentämistä siis omasta mielestäni.

Facebook-tiliäni on rajoitettu jo muutamaan kertaan, missä olen ollut mm. 3 - 7 päivän mittaisina jaksoina kirjoitus- ja kommentointiestossa sekä nyt viimeisimpänä rajoitusrangaistuksena Facebook on rajoittanut tiliäni niin, että fb-julkaisujeni näkyvyyttä on häivytetty fb:n pääseinän uutisvirasta viime marraskuun 30. päivästä alkaen 90 vuorokauden ajaksi, jolloin siis tämän vuoden 2022 maaliskuun alkuun saakka tuo rajoitus on voimassa.

Selvä seuraus tästä on ollut tietenkin minun joutuminen aikaisempaa selvemmin fb-yhteisössä paitsioon ja näkymättömiin mm. kanssa-aktivistien piiristä ja muutenkin, joka on tietenkin minulle harmistus mm. sosiaalisesti, ja tietenkin valistamisen katsannossa yleensäkin.

Olen nimittäin jatkanut vielä päättyneenä vuonnakin fb-toimintaani erittäin aktiivisena yhtäältä myös siinä toivossa, että löytäisin aktiviteetin ohessa ja sen kautta itselleni sopivaa sosiaalista viiteryhmää ja ns. "omaa heimoani", jonka parissa tuntisin olevani hyväksytty ja jopa arvostettukin.

Kuitenkin tämä viimeisin fb-tilini rajoitusvaihe on paljastanut minulle osaltaan sellaistakin sosiaalista pettymystä, joka on ilmennyt myös aikaisemmin, mutta nyt erityisesti tuon marraskuun 30. päivän jälkeen, kun kokeilin jatkaa tuosta tilirajoituksesta huolimatta fb-aktiviteettia runsaasti joulukuun ajan sekä tekemällä omia postauksia että reagoimalla monien muiden postauksiin.

Pettymyksekseni huomasin, että tuosta aktiviteetista huolimatta oma fb-seinäni alkoi jäämään yhä enemmän vähälle huomiolle muiden taholta eikä siis pelkästään ko. rajoituksesta johtuen, ja enää vain hyvin harvoja yksittäisiä ennestäänkin seinälläni reagoineita ja kommentoineita kanssa-aktivisteja silloin tällöin huomioi kirjoituksiani-postauksiani.

Tähän osaltaan liittyen yleensäkin sosiaalisena huomiona fb-aktivismin parissa olen nyt havainnut senkin, miten itse asiassa varsin odotetusti tälle kriisiajalle tyypillisenä ilmiönä ja muutenkin ihmisten sosiaalisen käyttäytymisen tyypillisissä ominaisuuksissa fb-postauksiin reagoinnit ja kommentoinnit ovat alkaneet kasaantumaan entistäkin enemmän mm. juuri kanssa-aktivistien parissa lähinnä vain kaikkein suosituimmille henkilöille, ja minun kaltaiset vähemmän suositut jäävät siinä joka tapauksessa entistäkin enemmän pimentoon ja paitsioon huolimatta sisällöllisestä panostamisesta postauksiin ja aktivismiin siinä missä muutkin.

Eikä kyse siinä siis ole pelkästään vain minusta, vaan olen havainnut fb-kavereideni parissa joillakin muillakin samaa kuin itselläni: eli että heilläkin on fb-postauksia, jotka ansaitsisivat tulla paljon paremmin huomioiduiksi.

Yleisesti lisäksi vaikuttaa siltä, että monilla ei riitä huomioherkkyyttä ja kärsivällisyyttä sellaisiin pitkiin analyyttisiin kirjoituksiin, millaiset ovat minulle luonteenomaisia tuottaa: siinä osaltaan myös tämä yhteiskuntakriisin luonne tuottaa sellaista sosiaalista ja psykologista reagoimista, jossa sosiaalisen konstruktion tasolla pitkäjänteisyys ja syvällisen sisällön omaksumisen kyky heikkenee ja vastaavasti iskulausemaiset ja lyhytjännitteiset / helpot sisällöt korostuvat tiedonkäsittelyssä ja arvostuksissa.

Tällöinkin tietenkin omanlaiseni analyyttinen ja runsas sisällöntuotanto joutuu myös paitsioon ja pimentoon turhan helposti - jossakin mielessä siis yksinkertaistamisellekin toki on hyvää tilausta, mutta siinä piilee myös vaaransa ja heikot / väärät ominaisuutensa...

Tästä tulee silti päätelmänä mieleeni sekin, että taidan todellakin olla poliitikon rooliin täysin epäsopiva, koska olen "liian hidas", "liian analyyttinen" ja "liian pohdiskeleva" - ainakin puolileikillisesti tuossa on perää, mutta kyllähän osaan toisaalta tehdä myös salamannopeasti johtopäätöksiä: se tulee silti yleensä vasta tietyn prosessoinnin tuloksena, ja sitten mm. iskeviä ja ytimekkäitä assosiaatioita, verrantoja ja allegorioita voi minulta tulla kuin "apteekin hyllyltä" välillä - Minulta ei vain kannata jatkuvasti odotella nopeaa ja yksinkertaista reagointia-sisältöä.

Silti oman someaktiviteettini ja sosiaalisen elämäni parantamisen katsannossa tämänlaisista em. puuteseikoista johtuva kuvattu tilanteeni on ollut minulle tietenkin pettymys ja runsaasti käyttämääni energiaan nähden hyvin turhauttavaa, ja tätä mielipahaa korostaa oman elämäni vaikeat aspektit sosiaalisessa katsannossa menneisyydestäkin käsin.

Tietenkin myös aktivismissa itsessään tämä on pettymys, koska tästä tulee itselleni kokemusta epäarvostuksesta, eli kuinka jo yli 13 vuotta kestänyt valistamisen operaationi on tullut nyt ulkoisesti ja omakohtaisena kokemuksenani liian paljon "yhdeksi haileaksi" sosiaalisessa konstruktiossa ja yhteiskuntaan vaikuttamisen keinoissa-sisällöissä, ja jopa ns. omassa aktivistipiirissäkin.

Noista oman elämäni vaikeista sosiaalisista aspekteista: olen ehkä jossain määrin aikaisemminkin tuonut somessa ilmi sen, että olen persoonallisuustyypiltäni introverttiin kallellaan oleva erityisherkkä ihminen, jolle mm. sosiaalisten kontaktien ylläpito ja varsinkin uuden sosiaalisen elämän luominen on erityisen vaikeaa: eikä vähiten tässä yhteiskuntakriisissä, joka sotkee ja tuhoaa sosiaalisia rakenteita yleensäkin. 

Tällaista lisäksi vaikeuttaa menneisyydessäni koetut sosiaaliset pettymykset / traumat mm. nuoruudesta / lapsuudesta saakka, jolloin olin mm. koulukiusattuna ja ainakin sosiaalisesti hyljeksittynä useita vuosia, ja siten itsekin kauan elämäni aikana olen tyytynyt varmasti liialliseenkin yksinoloon monissa haitallisissa aspekteissa. 

Tällä menneisyydellä on elämässäni painolastinsa, jonka purkamista ja parantamista joudun tekemään edelleen, ja tämä vaikuttaa toki siihenkin miten herkästi / vahvasti koen näitä tässä mainittuja sosiaalisen some-elämänkin puutteita, rajoja ja pettymyksiä.

Toki siksi saatan välillä liikaa reagoida tai olla ylipessimistinen, mutta toisaalta emmekö me kaikki halua myös kokea hyväksytyksi tulemista ja arvostusta etenkin juuri oman viiteryhmän / sosiaalisen "oman heimomme" piirissä, ja puutteet / epäkohdat siinä joka tapauksessa aiheuttavat mielipahaa, ahdistusta ja pettymystä - niitä tässä nyt tuon siis jopa tapauksessa ilmi, mikä on myös ihan terve ja välttämätön tapa reagoida.

Valitettavasti (tai toisaalta myös onneksi joissakin muissa katsannoissa!) olen siis ihmisenä sellainen "oman tien kulkija" persoonallisuuspiirteidenikin takia, että nähtävästi minulle on ollut aina vaikeaa ja osaltaan jollain tapaa ihan luonnollisestikin tarpeetonta olla osana ryhmiä / ryhmätoimintaa - mikä olisi hyvä balanssi yksilöllisyyden ja sosiaalisuuden kesken?...

Niinpä sosiaalisen elämäni sisältö aina joutuu olemaan jotenkin vajaata tai rajattua, ja se vain olisi yksi asia minkä kanssa minun pitäisi sopeutua elämään jossain määrin mukautuvasti ja ongelmiin hyväksyvästi...?

Nyt sellaista ainakin on ilmennyt yhä selvemmin tässä vaiheessa yhteiskuntakriisiämme ja osana some-elämääni, ja itse asiassa ko. yhteiskuntakriisi itsessäänkin on luonut myös omaan arkielämääni sen verran lisähaasteita, että sekin vaikuttaa nyt huonolla tavalla elämäntilanteissani. 

Niinpä olen nyt päättänyt tässä vaiheessa ratkaisuksi aktivismiini-somekirjoitteluuni sellaista, että siirrän itseni jonkinasteisesti pois tuolta Facebookista: yksi määrittäjä tälle päätökselle on se, että minulle selvästi tekee nyt hallaa joutuminen fb:ssa liikaa oman itseni suhteen em. kaltaiseen suosituimmuus- / arvostusvertailuun muiden kanssa-aktivistien kesken, kun fb:n somerakenne sitä osaltaan tuottaa reagoimistoimintoineen ja rajoituksineen kaikkineen elimellisesti koko ajan ja niin korostetusti.

Toisin sanoen yksi ongelmanratkaisu sille on se, että en toistaiseksi enää postaile tai ehkä jopa muutenkaan toimi Facebookissa, ja siirrän kirjoitusaktivismini jopa kokonaan vain tänne blogiini.

Minulle nähtävästi on siis parempi kirjoittelupaikka tällainen blogin kaltainen paljon rauhallisempi tyyssija, jossa ympärillä vellovaa sosiaalista painetta ja yhteisöllistä vertailupakkoa on paljon vähemmän jos ollenkaan, koska täällä ei ole rakenteellista sosiaalisen vertailun mekanismia siten kuin fb:ssa. 

Toimin täällä siis juuri "oman tien kulkijana" paremmin omana itsenäni ilman liiallista ja haitallista "ympäristöhälinää" - Facebook on täten tietyllä tavalla ihan samaa kuin liian hektinen ja sosiaalisesti liian intensiivinen "avokonttori", joka juuri ylipäätäänkin on introvertille ja erityisherkälle ihmiselle painajainen. 

Tämän olen nyt tietyillä tavoilla haitallisena ilmiönä itselleni todella havainnut fb-aktiviteettini(kin) kautta, ja siitä pitää siksi nyt ottaa oppia.

Sosiaalisen elämäni parantamisen aspektit tämän uudenlaisen somepäätökseni puitteissa eivät ole tietenkään heppoiset tai ainakaan optimaaliset, mutta sillekin sitten täytyy pohtia parempia ratkaisuja käytännössä jossain vaiheessa muilla tavoilla, kunhan tässä muotoilen ensin somerooliani ja -toimintaani uudestaan...

Ajattelin pitää tämän ratkaisumallin nyt voimassa samanlaisena ainakin tuon fb-tilini voimassa olevan rajoituksen ajan, eli tulevan maaliskuun alkuun saakka: seurailen sitten tänä aikana omia fiiliksiäni siitä, miten jatkossa aktivismini ja sometoimintani sekä muiden elämäni aspektien kanssa tulee menemään jne. - Ensi keväänä saattaisi sitten tulla jotain toimintamuutoksia taas... 

Lisäksi tänä aikana teen myös sitä jo pitkään aikomuksenani ollutta runsaan fb-postausmateriaalini siirtämistä vuosilta 2020 ja 2021 tänne blogiini, joten siinä mielessä tämä ratkaisu ja muutos on myös ihan tarpeellinen ja tervetullut: en nimittäin jaksaisi olla sekä yhä aikaisempaan tapaan fb:ssa aktiivinen että tuottaa tänne blogiini tuota siirtomateriaalia aivan yhtä runsaasti.

Mainitsen jo nyt myös sen, että tuskin tämä siirto-operaatio valmistuu tuohon maaliskuun alkuunkaan mennessä vaikka olisin todella ahkera, koska siirrettävää materiaalia on niin paljon - pohdittavaksi samalla tuleekin se, miten keskittyä siirrossa olennaiseen ja jättääkö jotain ns. turhaa siirtämättä...

Tästä fb-postausten blogiin siirrosta teen sellaisen systeemin tänne, että omaksi postaukseksi teen ns. päivityskirjoituksen, johon kokoan ajan mittaan linkkilistaukseksi kulloinkin takautuvasti blogiin päivittämiäni materiaaleja; esim. yhden kuukauden verran takautuvasti kerääntyneet siirrot merkitsen linkeiksi blogikuukauden mittaisina paketteina: blogissahan on linkit kuukausiin jo valmiiksikin etusivulla. 

Ja nämä takautuvat materiaalisiirrot ajattelin tehdä ajallisesti niin, että käytän fb-postauksieni aikamerkintöjä blogiin siirtojen vastaavina aikamerkintöinä, niin tavallaan ajankohtien autenttisuudet tulevat siten niissä hyvin ilmi täälläkin, ja näin pääsen itsekin hyvin opettavaisesti ja valaisevasti tarkastelemaan uudestaan kronologisesti oman kirjoitteluni ja ajatteluni prosesseja.

Niissä mm. juuri liittyen näiden aikojen covid-tilanteisiin yhteiskuntakriisimme parhaillaan menevänä ytimenä: niistä aiheista fb:ssa olen tehnytkin varmaan ylivoimaisesti eniten postauksia noina kahtena edellisvuotena. 

Näissä merkeissä lopetan tämän pohdinnan tähän, ja seuraavaa blogipostaustani odotellessa toivotan kaikesta huolimatta hyvää tai parempaa alkanutta vuotta 2022 blogilukijoilleni!

Friday, December 24, 2021

Joulun 2021 tunnelmia - Osa 2

Tässä on luvattu jatko-osa edelliselle Joulun 2021 tunnelmia postaukselle ottamieni valokuvien kera: viime vuotiseen tapaan selostan tässä kakkososassa tämän kertaisen joulun tienoon sääolosuhteita lumi- ja jäätilanteineen Etelä-Suomessa, ja etenkin Hämeenlinnassa.

Tätä varten juurikin vertailuksi viime vuoteen nähden päätin valita tähän alle paljon tismalleen samoista kuvanottopaikoista maisemakuvia samoilla kuvarajauksilla kuin viime vuonnakin ko. postauksessa, niin pääsette havaitsemaan viime ja tämän vuoden jouluaaton erilaisuutta sää- ja lumitilanteissa - kaikki tämän kertaiset kuvat on otettu siis Hämeenlinnassa ja kuvien ottoajat sijoittuivat tänään jouluaattona 24.12.2021 noin klo. 13:40 ja 14:10 välille. Ylin kuva on tosin otettu tänään klo. 14:59.

Viime vuoteen ja itse asiassa moniinkin edeltäviin vuosiin verrattuna tämän vuoden joulu ja jopa lähes koko joulukuukin ovat olleet paljon aikaisempaa talvisempia. Tosin talvisuus ei ole suuressa osassa Etelä-Suomea merkinnyt niinkään paksuja lumipeitteitä, vaan lähinnä talvi on ollut tuhtien pakkasten sävyttämää.

Joulukuun alkupuoli oli jopa poikkeuksellisen kylmä, jolloin Etelä-Suomen sisämaassa mitattiin jo talven ensimmäisiä -20 astetta kylmempiä lämpötiloja muutamina öinä. Jouluviikkoa edeltävällä viikolla kuun puolivälissä oli muutaman päivän mittainen leuto ja plussakelinen vaihe, mutta sen aikana sateita saatiin suuressa osassa etelää lähinnä vetenä, jolloin kunnon lumipeitettä ei edelleenkään päässyt kertymään laajalla alueella.

Nyttemmin tällä jouluviikolla melko ankarat pakkaset ovat palanneet, ja lämpötilat ovat asettuneet pääasiassa -5 ja -20 asteen välille niin, että eilen 23.12.2021 oli tilapäinen lähes nollakeli lumisateiden kera. Tuo eilinen lumisade viime tingassa pelastikin koko Etelä-Suomessa valkoisen joulun, vaikka paksua lumipeitettä ei vieläkään muodostunut ko. vähälumiselle alueelle.

Muutoin paksulti lunta on toki kertynyt joulukuun mittaan Etelä-Suomen alueelle noin Päijänteen tasalta itään ja itäisimmissä osissa jopa useiden kymmenien senttien paksuudelta, mutta noin linjan Vaasa-Tampere-Hämeenlinna-Mäntsälä-Kotka lounaispuolella on ollut koko joulukuun ajan tähän valkoisen joulun tuottaneeseen lumitilanteeseen saakka joko hyvin vähälumista tai lumetonta.

Nämä joulukuun pakkaset ovat kuitenkin mahdollistaneet yleisesti sen, että sekä vesistöjen jääpeitteet että etenkin juuri tuolla vähälumisella alueella maan routa ovat muodostuneet jo ajankohtaan nähden normaalia paksummiksi ja vahvemmiksi: esim. järvissä jo tuossa joulukuun alkupuolen pakkasjaksossa jääpeitteet kehittyivät 10 - 30 cm paksuiksi, ja vähien lumisateiden ansiosta jäät ovat suurelta osin vahvarakenteista teräsjäätä.

Myös merialueilla jääpeitteiden kehittyminen on ollut vähintään ajankohtaan nähden normaalia tai usein jo myös normaalia vahvempaa ja aikaisempaa: esim. Suomenlahdella sisälahdissa ja sisäsaaristossa on ollut kuun alkupuolelta saakka jo kunnon jääpeitteitä, ja ulapallakin pintavedet ovat tällä hetkellä viilentyneet jo niin lähelle nollaa, että jatkossa tulevissa pakkasissa voidaan jo pian odotella myös ulapalla jäänmuodostusta...

Suomen kaikkien vesistöalueiden jäiden kehitystä voi seurata hyvin reaali- / lähes reaaliajassa näistä linkeistä talvikaudella: Järvijäiden jäänpaksuus sekä Merialueiden jäätilanteet ja tarkempi päivittäinen merijääkartta.

Uusimpien sääennusteiden valossa pakkasjakso jatkuu edelleen vuodenvaihteen ylitsekin Etelä-Suomessa ilman kunnon suojasäitä, mutta näillä näkymin erityisen ankaria pakkashetkiä ei olisi tulossa eli lämpötilat pysyisivät pääasiassa edelleen tuossa -5 ja -20 asteen välillä. 

Kunnollisia uusia lumisateita ei myöskään ole näkyvissä ainakaan ensi viikon alkuun mennessä, joskin heikkoja pakkaslumisateita voi esiintyä päivittäinkin ajoittain tästä eteen päin.

Tämä johtuu siitä, kun matalapaine jää pyörimään ensi viikon alkuun saakka Suomen itäreunalle, joka kierrättää pakkasilmamassaa luoteesta Suomeen, muttei merkittäviä sadealueita; joskin länsirannikolla ja lounaissaaristossa merelliset lumipyryt voivat olla paikoin yhä mahdollisia vielä sulien meriulapoiden takia. 

Sitten ensi viikolla aluksi tiistain tienoilla olisi kaakosta ulottumassa kylmää korkeapaineen selännettä Suomeen, ja sen jälkeen Atlantin voimakas matalapainetoiminta ulottuisi Britteinsaarten ja Etelä-Skandinavian kautta kohti Etelä-Suomea, jolloin vuodenvaihdetta lähestyttäessä olisi vuorossa runsaampien lumisateiden mahdollisuutta ja pakkasten heikentymistä.

Näillä näkymin leudot virtaukset eivät silti pääsisi edelleenkään Suomeen, vaan vuodenvaihteen tienoilla matalapaine vain vyöryisi osakeskuksineen Fennoskandian ylle tuottaen lumisateita laajasti, ja leudot länsivirtaukset ohjautuisivat kauas Suomen eteläpuolelle: talvi siis selvästi jatkuu ja kehittyy edelleen etenkin lumipeitteiden suhteen myös Etelä-Suomessa uuden vuoden alkajaisiksi...

Tässä vaiheessa ei enempää tarinaa minulta, ja toivotan vielä kerran koko Joulun ajaksi rauhallisia, voimaannuttavia ja hyvää mieltä tuottavia hetkiä kaikille! - alla vielä lopuksi ko. valokuvani selostuksineen:


Joulun 2021 tunnelmakuvia: osa 2 >>











Äitini parvekkeella olevan "joulukuusen" valaistusta kuvattuna 24.12.2021: Tämä "joulupuu" on ollut jouluvalokuvieni aiheena näissä joulupostauksissani aikaisempinakin muutamina vuosina, mutta tällä tavalla hämärän auringonlaskuvalon tilanteessa en olekaan sitä ennen kuvannut; tilanteessa oli hetkellisesti selkeä taivas. Valoteema on myös tänä vuonna hieman erilainen aikaisempaan nähden.











Näkymää Hämeenlinnan keskustan torilla kuvattuna 24.12.2021: Tori olikin lähes autio näin jouluaattona, mutta edellisessä postauksessani esille ottamallani tekojääradalla oli muutamia lapsiperheitä luistelemassa. Kuvan oikeassa reunassa nähdään tilapäinen pysäköintialue, joka on em. tekojääradan paikalta siinä siirrettynä. Tuo joulukuusi näyttää todella myös itsessään olevan moniin aikaisempiin vuosiin nähden rehevämpi ja parempimuotoisempi.











Näkymää Hämeen linnalle Linnanpuiston eteläpäädystä kuvattuna 24.12.2021: Lumipeitettä on nyt tällä alueella vähän 5 cm:n molemmin puolin riippuen tuulen aiheuttamasta kinostumisesta; lumi satoi eilen näet hennohkona pakkaslumena kohtalaisen luoteistuulen kera, ja tässä kuvanottohetkellä ilman lämpötila oli n. -11 astetta.











Näkymää Hämeen linnalle pääkirjaston viereiseltä Vanajaveden rannalta kuvattuna 24.12.2021: Tästä kuvasta käy hyvin ilmi se, miten jo joulukuun alkupuolella vahvoiksi muodostuneet järvijäät ovat nyt saaneet päällensä eilisestä lumisateesta myös tasaisen peitteen, joka onkin mahdollistanut osaltaan hyvin talviset näkymät ajankohtaan nähden.











Näkymää Vanajavedelle Paasikiventien eteläpuoliselta ranta-alueelta läheltä uimahallia ja kuvattuna 24.12.2021: Edellisvuoden samaan näkymään verrattuna tässäkin on nyt sekä maan pinnalla että järvijäällä samanlainen yhtenäinen lumitilanne paksujen järvijäiden ansiosta; en ole kuitenkaan paljoa vielä nähnyt ihmisiä jäällä liikkumassa, vaikka se onkin jo monin paikoin turvallista. Osaltaan syynä on ollut ainakin se, että ennen tätä uutta lunta nämä järvijäät olivat suuren osan joulukuuta paljaita ja liukkaita, joten siksi ilman luistimia hieman hankalia.











Rantanäkymää Paasikiventien eteläreunalla kevyenliikenteen väylän varrelta kuvattuna 24.12.2021: Tuo eilinen lumisade oli tälläkin alueella talven tähän mennessä runsain, joka aiheutti ensimmäisiä kunnon kertoja lumenauraamisellekin tarvetta, kuten tällä väylällä kuvassa nähtävään tapaan oli tilanne.











Näkymää Sibeliuksenpuistossa kohti Sibeliuksen patsasta ja Lyseo-rakennusta kuvattuna 24.12.2021: Aurinko oli jo lähes laskemassa tässä kuvanottotilanteessa ja oli länsi-lounaistaivaanrannalla pilvessäkin, joten muun taivaan selkeyden vallitessa tyypillinen talvinen "sininen hetki" oli korostumassa tässä vaiheessa.











Näkymää Ystävyydenpuistossa Hämeenlinnan keskustan itäreunalla Vanajaveden äärellä kuvattuna 24.12.2021: Vaikka kohtalainen luoteistuuli edellisiltana vallitsikin pakkaslumipyryn sataessa, niin silti kuvassa vasemmassa reunassa nähtävään tapaan lehtipensaisiin (mm. seppelvarpu) ja kaukana taustalla metsien tuulensuojaisimmissa osissa puihinkin kertyi koristeellista lumikuorrutetta jonkin verran.

Joulun 2021 tunnelmia - Osa 1

Nyt tässä tulee tämänvuotisen osan kera jo vuodesta 2005 alkaen yhtämittaa jatkuneelle valokuvallisten joulutervehdysteni sarjalle jatkoa, jossa perinteiseen tapaan kuvat esittävät Hämeenlinnan jouluvalaistuksen piirteitä ja muun tunnelman luonnetta säätilanteineen.

Vaikka blogini on ollut viime vuosina hyvin hiljainen, niin tämä perinne sentään jaksaa kantaa edelleen, ja näin myös tänä vuonna huolimatta ns. covid-petoksen aiheuttamista yhteiskunnan rappioittamisista ja sen vaikutuksista osaltaan myös minun blogikirjoittamisen intooni heikentävästi - mainitsen tässä kuitenkin samalla, että Facebookissa olen ollut yhä aktiivinen, ja sieltä on tarkoitus alkaa lähiaikoina siirtämään takautuvasti materiaalia tänne blogiini...

Tässä on kuitenkin nyt ensin tätä jouluaiheista bloggausta, missä viime vuotiseen tapaan jaan nämä joulun 2021 tunnelmakuvat kahteen eri postaukseen: tässä ensimmäisessä osassa tulee juuri nimenomaan jouluvalojen esittelyä, ja sitten kakkososassa tulee tämän joulunajan sää- ja lumitilanteiden esittelyä.

Säästä voidaan kuitenkin jo näissä eilen illalla 23.12.2021 otetuissa kuvissa havaita, miten tälle joululle saatiin viime tipassa myös Etelä-Suomeen valkea joulu, kun näiden kuvien ottamisen aikana n. klo. 21.00 tienoilla myös Hämeenlinnassa satoi melko reippaasti lunta, ja yhteensä sitä satoi arviolta reilut 5 cm parin tunnin aikana.

Jouluvaloista tänä vuonna ainakin Hämeenlinnassa voidaan todeta, että viime vuotinen parannus valojen näyttävyydessä näyttää pysyneen myös tällä kertaa, ja Hämeenlinnan keskus- / Kauppatorin juhlavalaistus on erityisesti hienoa. 

Viime vuodesta poiketen en viitsinyt tällä kertaa kuitenkaan käydä Hämeen linnalla katsomassa valaistusten tilannetta, joten pitäydytään nyt vain tässä keskusta-alueen valaistuksen esittelyssä.

Joulun tunnelmakuvia 2021, osa 2 tulee julkaistavaksi viimeistään huomenna joulupäivänä, joten toivotan tässä vaiheessa hyvää jouluaattoa kaikille blogini lukijoille! Seuraavaksi alla on ottamani valokuvat eilisillalta selostuksineen:


Joulun 2021 tunnelmakuvia: osa 1 >>











Hämeenlinnan kirkon seinustalla kasvavaa koristeomenapuuta (Malus cv.) juhlavalaistuksessa kuvattuna torstaina 23.12.2021: Viime vuotiseen tapaan ko. kirkko on juhlavalaistu sinertävällä kohdevalolla ja nyt päätin ottaa tämän puuvanhuksen erityisesti esille; se on ollut jo hieman huonovointinen, mutta oksia karsimalla sitä on pyritty nuorentamaan ja pitämään vetreän näköisenä edelleen. Nuo hedelmäjäänteet kertovat, että tänä vuonna puu kukki vielä hyvin runsaasti.











Saaristenkadun, kävelykatu "Reskan" ja Turuntien eteläisen haaran kulmauksessa olevan ikivanhan metsävaahteran (Acer platanoides) ylle laitettuja jouluvaloja kuvattuna torstaina 23.12.2021: Tämä puuvanhus alkaa olla jo lähes tiensä päässä, mutta edelleen se on säilytetty mm. tätä keskeistä ja jo todella monivuotista jouluvaloperinnettä varten; tässä on puusta lumiseksi äitynyt tilannekuva kohti taivasta.











Saaristenkadun, kävelykatu "Reskan" ja Turuntien eteläisen haaran kulmauksessa olevan ikivanhan metsävaahteran (Acer platanoides) ylle laitettuja jouluvaloja kuvattuna torstaina 23.12.2021: Tuo ylemmän kuvan puuvanhus on tässä esiteltynä nuoremman saman lajin "kollegan" kanssa; tämä kyseinen puuvanhus oli viime kesänä enää noin puolen verran latvuksestaan elossa, joten enää ei liene kauaa (ei enää montaa vuotta) siihen hetkeen, kun tämä puu joudutaan kaatamaan liian lahona...











Hämeenlinnan keskustan torin joulukuusta kuvattuna torstaina 23.12.2021: Tällä kertaa tämä n. satavuotisen joulukuusiperinteen näyttävyys on ehkä parhainta luokkaa ainakin tämän oman kuvaperinteeni puitteissa; joka tapauksessa viime vuotiseen nähden kuusen valaistus on nyt parempaa. Kuvassa nähdään hyvin myös kuvanottohetken lumipyryä.











Hämeenlinnan keskustan torin joulukuusta yhdessä kirkon kanssa kuvattuna torstaina 23.12.2021: Tässä ko. torin joulukuusen kanssa on myös tuo jättiläislyhty, jonka sisälle on kyhätty uskonnollinen joulukuvaelma. Kirkosta havaitaan viimevuotiseen nähden samanlainen juhlavalaistus.











Hämeenlinnan keskustan torin joulukuusta yhdessä kirkon ja "Hämpton"-kyltin kanssa kuvattuna torstaina 23.12.2021: Viime vuonnakin oli esillä tämä leikkisä nimikyltti, mutta tällä kertaa se esiintyy ilman joulukuvaelmaa ja jatkuvasti vaihtuvien valovärien kera; otin väreistä esille kaksi, joista tässä punainen.











Hämeenlinnan keskustan torin joulukuusta yhdessä kirkon ja "Hämpton"-kyltin kanssa kuvattuna torstaina 23.12.2021: Viime vuonnakin oli esillä tämä leikkisä nimikyltti, mutta tällä kertaa se esiintyy ilman joulukuvaelmaa ja jatkuvasti vaihtuvien valovärien kera; otin väreistä esille kaksi, joista tässä vihreä - tämä anglismillinen Hämeenlinna-nimi on tavallaan kyllä hauska vitsi, mutta toisaalta kertoo aikamme kulttuurinäivettävästä globalismista omaa kieltään.











Hämeenlinnan Raatihuoneenkadun eli "Reskan" jouluvalaistusta kuvattuna torstaina 23.12.2021: Tämä kadun lumipalloinen jouluvalaistus on ollut perinne lähes joka joulu ainakin tämän oman jouluvaloesittelyni historian ajan. Maasta havaitaan hienosti tuossa vaiheessa kertyneen muutaman sentin syvyisen lumipeitteen tilanne.











Hämeenlinnan keskustan torin tekojäärataa juhlavalaistuksessa kuvattuna torstaina 23.12.2021: Tämä tekojäärata koko talveksi on ollut kolmena viime vuotena perinne, ja tällä paikalla torin luoteiskulmassa se on ollut viime vuodesta alkaen. Ensimmäisenä vuotena se oli päinvastaisessa torin kaakkoiskulmauksessa. Tällä kertaa jääradan valaistus on kehittynyt huippuunsa muine koristeluineen ja se oli erityisen näyttävä tässä tilanteessa, kun jääradan pintaan ehti parhaillaan sataa lumipeite kuvanottotilanteeseen mennessä. Taustalla näkyy myös kirkko ja joulukuusi.

Tuesday, July 13, 2021

Blogikirjoittajan paluu kesähelteen keskelle! - facebookista sensuroitu koronakriittinen tekstini uudelleen esille tuotuna

Nyt palaan pitkästä aikaa päivittämään blogiani, ja aikaahan onkin kulunut aikalailla viime joulun tienoon edellisestä blogijulkaisusta: muutenkin viimeisten parin vuoden aikana päivitystahtini on ollut täällä valitettavasti yhä erittäin harvaa.

Muutoin facebookin puolella someaktiviteettini on päin vastoin yhä jatkunut myös näiden parin viime vuoden aikana erittäin ahkerana, joskin tässä heinäkuussa olen pitänyt sielläkin useita päiviä somelomaa: osasyy lienee tämä Etelä-Suomea jo n. kuukauden putkeen koetellut helleaalto, joka on aiheuttanut minulle väsymystä, kun mm. oman kämppäni lämpötilaa ei saa millään tavalla laskemaan +30 asteen tienoilta alas, ja näin mm. yöunien laatu on ollut jatkuvasti puutteellista viime viikkoina.

Toinen syy somelomaan facebookissa oli tuossa kesä-heinäkuun vaihteessa se, kun jouduin siellä ns. "yhteisösääntöjen rikkomisen" takia kolmen vuorokauden verran julkaisu- ja kommentointikieltoon, eli banniin. Sen syynä oli facebook-ajatuspoliisin mielestä se, kun erään hiljattaisen tekstini korona-aiheinen kritiikki muka "aiheuttaa vaaraa yhteisölle".

Tämän blogijulkaisun yksi tarkoitus onkin tuoda uudestaan esille tuo bannitekstini, jotta saan täten tuotua tämänkin asian sensuurihysterian luonteen ja teknokraattisten aikeiden sisältöjä esille - ko. tekstini siis samalla poistettiin näkyviltä bannin yhteydessä facebookista, joten tämän postaukseni loppuun sen laitettuani se on ainoa somepaikkani, jossa se on sitten näkyvissä jatkossakin.

Lisäksi tämän mukana tähdennän myös sen, miten en aio mitenkään alistua koronakritiikissäni enkä aio höllentää kielenkäyttöänikään siihen liittyen! - tämä koskee tietenkin myös kaikkea muutakin yhteiskunnallispoliittista kritiikkiäni ja analyysiäni.

Itse asiassa tuo fb-banni ja -sensuuri vain lisäsi päättäväisyyttäni ja tietoisuuttani siitä, miten olen osunut kritiikissäni ja analyysissäni oikeaan!

Siinä bannitekstissäni oleva koronakritiikki on itse asiassa ollut minulla koko tämän covid-kauden ajan keskeinen aihepiiri tuolla facebookin puolella jakamissani postauksissa: eli käytännössä siis jatkuvasti ainakin helmi-maaliskuusta 2020 alkaen.

Niissä kritiikeissä kielenkäyttööni on vakiintunut termi "covid-petos", josta tulee tänne blogin puolelle niiden aiheiden mukainen yhteinen tunnistesana, jonka myötä koko koronasaaga on sitten aikanaan helppoa löytää täältä blogistani.

Olen nimittäin miettinyt jo pidempääkin sitä, josko ja miten siirtäisin sellaisenaan ainakin ne korona-aiheiset fb-postaukset tänne blogini puolelle takautuvasti, jotta koko covid-kritiikkini tulee helpommin saataville.

Siirtometodina tulisin käyttämään sitä, että julkaisuajaksi tulisivat takautuvasti samat päivämäärät ja kellonajat kuin niissä fb-postauksissa olleet, ja kulloinenkin yksi blogijulkaisu sisältäisi joko yhden pitkän fb-tekstin tai lyhyemmistä fb-teksteistä yhden koosteen muutamalta päivältä / yhdeltä viikolta...

Ongelma on kuitenkin se, että niitä fb-postauksia on kertynyt näiden kahden vuoden aikana useita satoja kappaleita, ja niihin sisältyy useita satoja linkkejä erilaisiin kirjoituksiin, kuviin ja muiden fb-käyttäjien julkaisuihin, ja niistäkin osa on voinut deaktivoitua mm. juuri sensuurin vuoksi.

Tämänlaisen materiaalin siirtäminen tänne blogiin voikin olla varsin hankalaa ja joka tapauksessa erittäin työlästä. Ehkä siksi odotan tämän homman aloittamista ainakin näiden uuvuttavien kesähelteiden jälkeiseen aikaan...

Tämän lopuksi kuitenkin laitan nyt kokonaisuudessaan ja muuttamattomana sen facebookista sensuroidun tekstini, jonka julkaisin siellä kesäkuun 30. päivänä, ja seuraavana päivänä se poistettiin sieltä fb-ajatuspoliisin toimesta: ko. teksti onneksi silti säilyi tallessa sen takia, kun fb:n minulle laittaman julkaisukiellon yhteydessä se oli jätetty minulle tiedoksi liitteenä. 

 

Sensuroitu fb-julkaisuni 30.6.2021 >>

---- Näin jatketaan covid-petosta täältä ikuisuuteen (lisätty huomio: liittyi fb-kuvaan, jossa kritisoitiin sitä, miten uusi ns. deltavariantti tarttuu covid-"rokotuksista" huolimatta, ja miten senkin varjolla lääkekartellien "rokote"rahastus jatkunee ainiaan ilman pysäyttämistä...)! - selvästi nyt mm. kokeillaan, miten pitkälle saakka aivopestyjä lampaita voidaan kusettaa. Äärimmäisen pitkälle ilmeisesti, ja sen avulla länsimainen demokratia-sivistys ja väestöjen terveys ajetaan alas "tautitorjunta"tyrannialla ja bioase"rokotteilla".
 
Tämä on myös esimerkki siitä, miten virallisen vallan nielaisseet it-systeemit ovat ottamassa vallan ja määräävät asioiden suuntia mielivaltaisesti ja kohtalokkaan tuhoisasti "sopivasti" ohjailtuna dystopiana ja kollektiivisena ajattelusyöpänä - minäpä selitän mitä tällä tarkoitan!
 
Covid-petoksessa on alkanut toimia autonomisen itsemääräävästi "taudin" tietokoneohjelmoitu sisältö ja määritys, joka tuottaa reaalitodellisuudesta välittämättä aina vain "uusia variantteja" täältä ikuisuuteen - ns. covid-viruksesta ei ole olemassa tarkkaa tieteellistä määrittelyä reaalisesti, vaan se on tietokoneohjelmien ja pelko-illuusiosuggestioissa elävien ihmisten avulla luotu pseudotieteellinen fiktiokonstruktio, joka elää omaa kuplaelämäänsä sopivasti ohjattuna petoksena.
 
Tämä sopii tuota ohjausta tekeville globalistieliiteille erinomaisesti, kun sekin täydellistää heidän korruptio- ja maailmanhallintasysteeminsä.
 
He ovat ottaneet oppia tähän tautihuijaukseen rahataloussysteemistänsä, joka toimii samalla periaatteella tietokoneohjelmien avulla fiktiona ja petoksena pörssipeleineen sekä korko- ja velkakuplineen kaikkineen.
 
Samaa harhaanjohtomenetelmää on käytetty myös ilmastoalarmismin hiilidioksidikusetuksessa, jossa co2:n rooli on vahvasti tietokoneohjelmoitua fantasiaa näennäiseksakteine muka "tieteellisine" sisältöineen: siinä mm. "hiilijalanjäljet" ovat vastaava pelotepetos kuin covid-kultissa ovat "variantit" - molemmat ovat silkkaa fantasiaa, mutta niiden parissa näennäiseksakteilla laskuilla ja kaavoilla ne saadaan valtamedian ja akateemisen korruption propagandassa näyttämään "tosilta" ja "kauhean vaarallisilta".
 
Nämä ovat nykyaikaista suurta yhteistä valhetta samaan tapaan kuin keskiajalla olivat "noidat": erona on nykyaikaan verrattuna vain se, miten it-systeemit ovat nyt astuneet mukaan kontrolloimaan tietoisuutta uudenlaisena keinotekoisena olevaisuutena, ja siinä "noitia" luo keskuuteemme käytännössä it-konstruktiot kirkon inkvisition sijaan - ilman pysäyttämistä tehokkuudessaan se onkin tulevaisuudessa aivan liukuhihnatyyppiä, mistä keskiajan inkvisitio voisi olla hyvin kateellinen...
 
Siksi rahatalouden ja ilmastoalarmismin tapaan covid-petos ja siis yleisesti noitamainen tautihysteria on tullut jäädäkseen tämän systeemin puitteissa, ja siten ei ole ko. systeemin puitteissa mahdollista sen harhaanjohtamismääräyksiä noudattamalla poistaa ko. tautiuhkaa eikä muutakaan: systeemi luo aina uusia fiktiivisiä tautiuhkia ja aina uusia toimimattomia tyranniasääntöjä niiden "torjumiseksi" koko ajan, jossa kaikki ovat lopulta "sairaita" oireettominakin - ja näinhän on jo covid-petoksessa käynytkin!
 
-- "Systeemi sanoo, että sinä olet sairastunut pahaan tautiin, ja silloinhan sinä olet vaikka kuinka koet olevasi terve. Älä väitä vastaan tai joudut karanteenileirille, ja oikeastaan joka tapauksessa joudutkin"...
 
Aivan samaan tapaan systeemi-illuusio tapahtuu tuossa kuin ko. systeemin rahatalousilluusio, jossa se luo aina lisää velkaa velan päälle. Samaan tapaan ilmastoalarmismi luo aina lisää co2-uhkia ja aina syyllinen on muka ihminen itse.
 
Ja aina samaan tapaan mikään systeemin määräämä "torjuntatoimi" kussakin tapauksessa ei puutu itse keksimäänsä "ongelmaan", vaan luo itse asiassa juuri tahallaan ongelman avulla aina täysin vääriä ja ihan muita tarkoitusperiä edesauttavia "ratkaisuja" Troijan hevosen tapaan.
Kyllä on länsimainen ihminen pahasti sairas mieleltään, jos alistuu tähän edelleen kollektiivisesti!...
 
Mikä sitten olisi oikea ratkaisu näihin kaikkiin? - valitettavasti mieleen tulee yhä enemmän vain yksi periaate: nykyisen systeemin hylkääminen.
 
Mutta sekin voi viedä hyvin todennäköisesti ojasta allikkoon: he ovat onnistuneet tekemään itsestään korvaamattomia ja operaatioistaan vääjäämättömiä...?
 
Mutta ei tähän voi alistuakaan!