Monday, April 30, 2007

Perinteinen Vapputervehdys - A traditional "Vappu" greeting



Tänäkin vuonna on aika toivottaa hauskaa Vappua kukkatervehdyksen muodossa! Kuva on otettu eilen Hämeenlinnan keskustassa kävelykatu "Reskalla". Kuvassa on orvokkeja (Viola sp.), jotka ovat tyypillisiä kevään kausikasveja. Hallanarkoja kasveja ei voi vielä toukokuussa istuttaa, joten orvokit ovat niille hyviä vaihtoehtoja tänä aikana. Viime vuonna tässä samassa altaassa orvokit olivat tämän näköisiä.

Tänä vuonna juhlallisuuksia vietetään viime vuoden melko lämpimistä olosuhteista poiketen erittäin kylmässä säässä. Kylmää ilmamassaa on päässyt koko Suomeen jopa pohjoisnavalta saakka ja tämän päivän melko selkeästä säästä huolimatta päivälämpötila kohoaa vain n. +5 asteen tienoille tai vähän yli maan eteläosissa. Yöksi voimakas pohjoistuuli tyyntyy ja näyttää siltä, että eteläisimmässäkin Suomessa on useita asteita pakkasta etenkin sisämaassa. Kasvukausihan on jo ollut melko pitkällä, mutta parin viime päivän aikana se on ollut keskeytynyt. Ensi yön pakkanen saattaa olla alkaneelle kasvulle tämän kevään ankarin koettelemus. Pakkasvaurioita saattaa siis tulla. Esim. katsura (Cercidiphyllum japonicum) on jo ehtinyt hiirenkorvalle koivujen tapaan ja melko varmasti ko. lehdet (ei koivujen lehdet) tuhoutuvat ensi yönä...

Toisaalta aikaisemminkin olen sanonut kasvien olevan myös yllättävän pakkasenkestäviä kasvun jo alettua, mutta tämä riippuu lajista, kasvupaikasta, kasvin alkuperästä jne. Onneksi moni hallanarkoja lehtiä kasvattava puu ja pensas on edelleen vasta nuppuasteella. Tätä kylmää jaksoa voi kestää koko tämän viikon (tänään on kylmin päivä), mutta esim. Weatheronlinen sivuilla ennustekartoissa on merkkejä mahtavasta lämpöaallosta tätä seuraavalla viikolla...

Mainitsen vielä lopuksi, että laitan vasta Vapun jälkeen kuvia itäneistä tämän kevään kylvöksistäni. Viime viikolla ottamani kuvat epäonnistuivat, koska kamerani macrokuvausominaisuudet ovat heikot enkä ole viitsinyt kuvailla vielä uudestaan. Osa lajeista on itänyt hyvin, mutta pettymyksiäkin ilmeni taas tuttuun tapaan. Nyt seuraa parin päivän nettipimento. Hauskaa Vappua!



It is time to wish merry "Vappu" ("The First of May" - a celebration of workers and students in Finland, at least originally) with a flower greeting also this year! The picture is taken yesterday in the center of Hämeenlinna in the promenade called "Reska". In the picture there's violets (
Viola sp.), which are typical seasonal plants of spring (in Finland). The frost sensitive plants cannot be planted yet during May, so therefore violets are good alternatives to them at this time. Last year on this same pool the violets were looking like this.

This year the festivities are happening in a very cold weather as opposed to the rather warm circumstances of last year. A cold air mass have arrived to whole Finland even all the way from the North Pole and despite today's rather clear weather the daytime temperature will be only around +5 C or just little more in the southern parts of the country. The strong northerly wind will calm down until the night and it looks like there will be several degrees of frost even in the southernmost Finland especially in inland areas. We know that the growing season has allready proceeded rather far, but during couple of last days it has been interrupted. The frost of the next night might be the severest affliction to the beginned growth this spring. So there might be frost damages. For example Katsura Tree (
Cercidiphyllum japonicum) has reached allready a stage of unfolded leaves in the way of the Birches and rather certainly the leaves in question (not the Birch leaves) will be damaged during the next night...

On the other hand i have said before as well, that plants are also surprisingly frost tolerant as the growth has allready started, but this depends on the species, on the locality, on the origin of the plant and so on. Fortunately many trees and shrubs growing frost sensitive leaves are further only in the bud stage. This cold period can last all this week (today is the coldest day), but for example in the forecast maps of Weatheronline pages there are signs of a massive wave of warm weather in the week following this...

I mention to the end, that i will put only after the "Vappu" pictures of my germinated sowings of this spring. The pictures i took last week failed, because the marco photographing properties of my camera are weak and i haven't cared to photograph again yet. A part of the species have been germinated well, but there have been disappointments again as well in a usual way. Now it is time for a couple of days long net darkness. I wish merry "Vappu" to all of those, who know the celebration and will celebrate!

Thursday, April 26, 2007

Kasvisääkatsaus - A plant weather report



Kukkaan ja lehteen puhkeamassa (vasen puu oli jo osittain tehnyt niin) olevat rauduskoivut (Betula pendula) sunnuntaina 15.4.2007 Espoon Tapiolassa. - Silver Birches (Betula pendula) starting to leaf out and bloom (the left tree had allready done so partly) in sunday the 15th of April 2007 in the district of Tapiola in Espoo.


Tänään on viikon lämpimin päivä ja lämpötila on eteläisen Suomen sisämaassa taas +20 asteen tienoilla. Viime viikon puolelta eiliseen asti oli sen verran viileää ilmamassan ja runsaan pilvisyyden takia, että kasvukausi on edennyt aiemmin arvelemaani hitaammin. Niinpä kasvukauden etumatka tavanomaiseen aikatauluun on kaventunut vain 1 - 2 viikkoon.

Tässä vaiheessa etumatka näkyy kuitenkin selvästi tavanomaista vihreämpänä huhtikuun loppuna laajoilla alueilla Etelä-Suomessa. Siten vieläkin ihmetyttää Turun yliopiston Aerobiologian yksikön toteamus tämän päiväisessä siitepölytiedotteessaan; "Koivun siitepölyä on kaukokulkeutunut maahan Pohjois-Suomen eteläosia myöten. Paikallinen kukinta alkaa maan eteläosissa". Siis senhän me tiedämme, että tämä paikallinen koivun kukinta alkoi jo viime viikon tiistain tienoilla viimeistään Etelä-Suomessa. Mistä mahtaa johtua tämä ilmennyt vääristymä; onko ko. yksikkö laskenut koivun kukinnan alun teoreettisesti lämpösumman mukaan, mutta jättänyt väärin huomioimatta maaliskuussa kertyneen lämpösumman?... Tai seurantapuut on valittu kylmimmistä mahdollisista kasvupaikoista seurantapisteiden maastossa?... Olen pahoillani. Minua vain hieman häiritsee tällainen selvä leväperäisyys näinkin suuren auktoriteetin taholta, kun itse olen harrastanut pikkutarkkaa kasviseurantaa jo lapsuudesta asti; yli 25 vuotta.

Huomisesta lähtien sää viilenee niin paljon, että kasvukauden eteneminen uhkaa taas keskeytyä kuun vaihteessa ja viileys saattaa jatkua jopa useita päiviä toukokuun alussa... Joka tapauksessa tämäkään viileneminen ei ole erityisen uhkaava alkaneelle kasvien kasvulle. Puisto- ja puutarhatyöt voivat siis jatkua viilenemisestä ja halloista huolimatta. Itse olen ollut kuitenkin edelleen laiska arboretumprojektissani. Lähinnä kyse on ollut aikataulullisista seikoista. Kuitenkin viime vuoden katastrofaalisen huonojen olosuhteiden jälkeen olen päättänyt ottaa tänä vuonna projektin melko rennosti, mutta hyvän inspiraation sattuessa hyvien olosuhteiden kanssa yhteen toimintani voi olla hyvin reipasta. Tällä tavalla arvaamatonta tämä on.

Päivitys: 27.4.2007; tuo siitepölytiedote odottaa edelleen tänäänkin Etelä-Suomen koivujen kukinnan alkamista. Tiedotteen symbolit ilmaisevat runsasta siitepölymäärää, mutta se muka ei ole kotoperäistä alkuperää. Heidän sivuiltaan käy ilmi, että siitepölytiedote laaditaan ilman siitepölyanalyysin ja kaukokulkeumamallien pohjalta. Fenologiset havainnot itse kasveista jätetään siis sivuseikaksi ja se näkyy. Mielestäni fenologiset havainnot ovat merkittäviä myös tässä ja jos ei muuten niin ainakin uskottavan informaation takia. Eilen ja tänään koivut ovat olleet Etelä-Suomessa jo yleisesti täydessä kukassa ja kukkaan vasta puhkeavat puut ovat vähemmistössä. Ai niin, olen muuten itsekin koivuallergikko :)



Today is the warmest day of the week and the temperature is around +20 C in inland areas of southern Finland. From the last week through to yesterday it was so much cool due to the air mass and plentyfull cloudyness, that the growing season have been proceeding slower than i expected earlier. Therefore the growing season's lead as compared to an average schedule have decreased only into 1 to 2 weeks.

However at this phase the lead is showing as much more green looking end of April as compared to an usual situation in large areas of southern Finland. Therefore it is further odd, what the unit of Aerobiology of the University of Turku mentioned today in its pollen report; "Long-distance transported birch pollen has occurred up till southern N Finland. Local birch flowering is about to start in Souther Finland". Well, we do know, that this local birch flowering allready started around last week's tuesday at the latest in southern Finland. From what reason might this distortion be appeared from; has this unit in question been calculating the birch flowering theoretically from the effective temperature sum, but has left wrongly uncounted for the March accumulation of the effective temperature sum?... Or the observed trees are selected from the coldest possible localitys at the terrains of the observing posts?... I'm sorry. I am just a bit hampered by this kind of clear negligence from the direction of such a big authority, because i myself have been taken interest in a meticulous plant observing since childhood; more than 25 years.

From tomorrow onwards the weather will cool down in such a way, that the growing season is threathened to be interrupted again at the turn of the month and the coolness may be lasting even several days at the beginning of May... In any case, this cooling as well isn't especially threathening to the beginned growing of the plants. So the park and garden tasks can be continued despite the coolness and ground frosts. However i myself have been further lazy on my arboretum project. It has been mainly a question of schedules. However since the catastrophically bad circumstances of the last year i have decided to take the project in a rather easy way this year, but as a good inspiration will coincide with good circumstances my activity may be very brisk. It is in this way unpredictable.

Update: the 27th of April; that pollen report is further waiting even today for the Birches of southern Finland to start blooming. The symbols of the report are demonstrating abundant amounts of pollen, but supposedly that isn't native origin. There is revealed from their web pages, that the pollen report is made on the basis of a pollen analysis of the air and long-distance transportation models. So the phenological observations of the actual plants are left as an unessential matter and it shows. To my mind the phenological observations are important here as well and if not in anything else then at least for the sake of a credible information. Yesterday and today Birches have been in southern Finland allready commonly in full bloom and the trees only starting to bloom are in minority. Oh, by the way i am myself as well allergic to Birches :)

Tuesday, April 24, 2007

Helmikuun 2007 Flickr -sarjat - The Flickr sets of February 2007

Tässä on helmikuun 2007 Flickr -sarjat! Tämä kuukausi oli erittäin kylmä ja talvinen laikku muutoin lämpimien viime aikojen olosuhteiden keskellä. Kuvat: blogi 1, blogi 2 ja blogi 3.

Here are the Flickr sets of February 2007! This month was very cold and a wintry spot among otherwise warm circumstances of recent times. The pictures: the blog 1, the blog 2 and the blog 3.

Sunday, April 22, 2007

Kasvivalokuvausprojektista - About the plant photographing project

Nyt kerron, mitä olen pohtinut kasvivalokuvausprojektiini liittyen. Olen tehnyt asiassa päätöksen. Alunperin tarkoitukseni oli alkaa julkaisemaan kasvikuviani Flickr -sivuillani jo tänä vuonna kasvukauden etenemisen mukaisesti, mutta projektin suuren koon, muiden kiireideni ja tietokoneiden ailahtelevuuden / hitauden takia (mm. kuvien lataaminen Flickr -sivuille on välillä tökkivän hidasta) päätin siirtää kuvien julkaisemisen vasta ensi vuoteen ja siitä eteen päin. Viivytykseen on selkeänä perusteena se, että haluan tehdä projektin kunnolla, koska sen luonne ja laajuus tulevat olemaan niin perinpohjaisia ja isoja. Lisäksi haluan jatkaa ainakin vielä tänä vuonna kuvaamista varsin intensiivisesti. Haluan pitää projektin kasassa jakamalla sen eri vaiheisiin. Nyt on vielä tärkeää materiaalin haaliminen ja vasta myöhemmin alkaa sen esilletuonti, järjestely, analysointi ja jalostaminen. Se vaihe voi kestää useita vuosia.

Haluan paljastaa kuitenkin jo tässä vaiheessa projektin luonnetta (olen tosin kertonut jo aikaisemminkin tähän liittyvää). Olen siis kuvannut vuodesta 2005 lähtien melkein kaikenlaisten kasvien kaikenlaisia kasvutilanteita Etelä-Suomessa. Kuvia on kertynyt jo useita tuhansia ja olen käynyt läpi useita satoja eri lajeja. Saatu materiaali toimii jatkossa monella tavalla; yhtäältä se on inspiraationa itselleni useilla tavoilla omalla alallani niin työelämässä kuin omissa "harrasteissa". Toisaalta haluan jakaa kasveista uudenlaistakin tietoa maisema-arkkitehdin ja taiteellisen sielun näkökulmasta. Tämä uudenlainen tieto tarkoittaa kasvien esittämistä vaihtoehtoisella tavalla verrattuna aikaisempiin ja perinteisiin tapoihin. Vaihtoehto perustuu puutteeseen, jonka olen tiedostanut jo monta vuotta niin puutarha- kuin muissa kasvikirjoissa ja nykyisissä nettikasvioissakin; kasveja on aikaisemmin esitetty lähinnä kasvitieteellisen kuivakkaasti ja keskittymällä melkein pelkästään vain niiden peruskasvutilanteisiin (kukinta-, hedelmä-, ruska- ja talviasutilanteet tyypillisimmillään).

Uusi tapani esittää kasveista myös niitä kasvutilanteita, jotka ovat peruskasvutilanteiden välissä; eri asteiset lehtien puhkeamiset, nuppuvaiheet, ruskan vaiheet jne. Näitäkin kasvutilanteita pyrin tuomaan esille totunnaisesta poikkeavan taiteellisesti, joka tarkoittaa monenlaisia kuvauskulmia ja -sommitteluja. Tämä tapahtuu myös korostamalla vähemmän ilmiselviä kunkin kasvin piirteitä. Vaihtelevien kasviryhmien kuvaaminen kuuluu asiaan saatavilla olevien mahdollisuuksien mukaan. Tämän taiteellisuuden tarkoituksena on korostaa kasvien esteettisiä piirteitä mahdollisimman ekspressiivisesti ja monipuolisesti; toimintani on siis myös bioesteettistä propagandaa. Propaganda ei kuitenkaan tässä tapauksessa perustu valehtelemiseen :) Kirjoitan jossain vaiheessa myöhemmin analyysiä siitä, mitä tarkoitan tällä bioesteettisellä propagandalla.

Liikaa taiteellisuutta pyrin silti välttämään ko. valokuvausprojektissa, koska haluan informatiivisuuden säilyvän kunkin kasvin ominaispiirteistä. Metodini on siten vaihteleva risteytys kasvitieteellistä ja taiteellista näkökulmaa. Tärkeää on siis myös se, että kasvien vähemmän tunnetut kasvutilanteetkin käyvät hyvin ilmi, koska esim. monesti juuri keväällä tuttujakaan kasveja ei helposti tunneta niiden ns. keskeneräisten kasvutilanteiden takia. Eräskin jopa omalla alallani opiskeleva ihmetteli joitakin vuosia sitten kovasti erään hiirenkorvalla olevan puun luona lajimääritystä, vaikka muutoin tunsi erittäin hyvin ko. puun; ihan tavallinen tammihan (Quercus robur) se oli.

Tämä uusi kasvivalokuvaustapani merkitsee myös kasvitieteellistä parannusta, koska haluan tuoda ilmi kasvien kehitysvaiheiden riippuvuuden lämmön määrästä (tehoisa lämpösumma) mahdollisimman monen lajin kohdalla ja mahdollisimman monen kasvutilanteen kohdalla. Tämä fenologia
(tieteenala, joka tutkii mm. kasvien kasvun rytmiikkaa vuodenkierrossa) on koristekasveilla vielä varsin vähän tutkittua verrattuna siihen mitä olen nyt pyrkinyt tekemään. Ainakaan sitä ei ole tuotu riittävän hyvin esille aikaisemmin. Perennoilla ja hyötykasveilla tämä on melko hyvin tiedostettu ja tutkittu jo ammoin, mutta siinäkin on huomioitu lähinnä vain tyypillinen keskimääräinen kukinta tai hedelmien kypsyminen; kasveilla on muitakin esteettisesti herkullisia kasvuvaiheita kuin vain kukinta ja hyötykasvien lisäksi koristekasvienkin kasvutilanteiden tuntemisesta on hyötyä puisto- ja puutarhakulttuurissa.

On siis aika tuoda kasveista esille fenologisia piirteitä aikaisempaa selvästi tarkemmin ja laajemmin. Se tulee uudistamaan kasvillisuuden käyttöä kaikenlaisessa vihersuunnittelussa, koska laajasta otoksesta kasveja tulee paljastumaan paljon vuodenaikojen kehityksessä piileviä ominaisuuksia värien, tekstuurien ja habituksien suhteen palvelemaan kaikenlaisia sommittelu- ja suunnittelumetodeita. Myös ns. uusien (ainakin suomalaisille) kasvilajien esittelyjä ja käyttömahdollisuuksia tulee samalla hyvin ilmi. Neljän vuodenajan ilmastossa tämä luo aikaisempaa paremman paletin käyttää olosuhteita hyväksi ja se on tärkeää myös ilmastonmuutoksen takia.

Kaikkeen tähän ryhdyin, koska jo monta vuotta sitten havaitsin monta koti- ja ulkomaista puutarha- ja kasvikirjaa lukeneena, että en saanut mistään riittävästi tietoa kasvien esteettisistä ominaisuuksista, jotka on monesti esitetty myös kovin suurpiirteisesti ainakin fenologisten seikkojen suhteen (mm. kukinta-aikojen määritys) ja matkan varrella olen havainnut ko. tiedoissa myös selkeitä virheitä joissakin julkaisuissa. Niinpä ryhdyin itse selvittämään ja tekemään asiaa paremmin eteenpäin aluksi lähinnä omiin tarpeisiini, mutta näin nettiaikana huomasin pian myös yhden erinomaisen mahdollisuuden jakaa tätä tietoa myös muille; blogit ja kuvapalvelut. Jossakin vaiheessa toivon, että keräämäni tieto näkyy myös muutoin; esim. konkreettisesti ympäristössä jossakin suunnittelemassani julkisessa puistossa tms. Tässä vaiheessa minulla ei ole vielä suunnitteluprojekteja oman arboretumprojektini lisäksi.

Valitettavasti joudun siis tänä vuonna tuottamaan vielä pettymyksen kasveista kiinnostuneille, kun en julkaise näitä kasvikuvia. Kärsivällisyys palkitaan kuitenkin jossain vaiheessa ja saattaa esim. tässä blogissa olla ajoittain yksittäisiä kasvikuvia kulloiseenkin aiheeseen liittyen, kuten haavan (Populus tremula) kukinnasta äskettäin.




Now i tell you, what i have been thinking regarding my plant photographing project. I have done a decision on the matter. Originally my intention was to start publishing my plant photos in my Flickr pages allready during this year according to the proceeding of the growing season, but due to the large size of the project, due to my other hurries and due to slowness / changeful ways of computers (for example the uploading of the photos onto Flickr pages is sometimes slow in a jerky way) i decided to postpone the publishing of the photos to the next year and from there onwards. The clear reason for the delay is the fact, that i want to do the project properly, because its nature and size will be so fundamental and large. In addition i want to continue at least during this year photographing in a rather intensive way. I want to keep the project entact as dividing it into different phases. Now it is yet important to gather material and only later comes the time to introduce it, organize it, analyze it and refine it. That phase can take several years of time.

However, i want to reveal some of the project's nature allready at this point (i have told you allready earlier as well things associating with this). So i have been photographing since the year 2005 every kinds of growing stages of allmost every kinds of plants in southern Finland. There have been cumulating photos allready several thousands and i have gone through several hundreds of species. The obtained material will be performing in many ways in the future; in one hand it will be as an inspiration to me in several ways in my profession both in working life and in my "hobbies". On the other hand i want to spread new kind information as well of the plants from the perspective of a landscape architect and an artistic soul. This new kind of information means presenting the plants in an alternative way as compared to previous and traditional ways. The alternative is based on the shortcoming, which i have been knowing for several years both in garden and other plant books and also in modern flora of the net; the plants have been presented previously mainly just in a rather dry botanical way and focusing allmost entirely only on their basic growing stages (blooming, fruiting, fall colouring and winter stages in their most typical ways).

My new way of photographing plants will show also those growing stages of the plants, which are between the basic growing stages; leafings out in various degrees, bud stages, fall colour phases and so on. I will aim to present also these growing stages artistically altering from a conventional way, which means many kinds of angular fields and compositions. This happens also by underlining less obvious features of the every plant in question. Photographing of variable plant groupings is part of the matter according to obtainable possibilities. The purpose of this artistic way is to underline the esthetic properties of the plants in the most expressive and variable way possible; so my activity is also a bio-esthetic propaganda. However the propaganda in this case isn't based on lies :) I will write at some point later an analysis, where i'll tell you what i mean with this bio-esthetic propaganda.

I will avoid too much arty features in this photographing project though, because i want informative features to remain of the characteristics of the every plant in question. My method is therefore a hybrid of botanical and artistic views. So it's also important, that unfamiliar growing stages as well of the plants will be finely on display, because for example just in spring it is many times hard to identify even familiar plants due to their so called unfinished growing stages. Couple of years ago a certain student of even the same profession where i am as well was wondering hard of the identification of a tree with unfolding leaves, allthough she knew the species otherwise very well; it was plain English Oak (Quercus robur).

This new plant photographing method of mine means also a botanical improvement, because i want to bring out the dependence of plant growing stages on the amount of warmth (the effective temperature sum) on the cases of as many plants and growing stages as possible. This phenology (a field of science, which among others studies rhythms of plant growing during the year's cycle) is yet rather little studied on the cases of ornamental plants as compared to what i have been aiming to do now. At least it hasn't been brought out well enough before. On the cases of perennials and useful plants it has been rather well known and studied allready in days of yore, but there as well there have been taken into account mainly just a typically average blooming and ripening of fruits; the plants have also other delicious growing stages besides only blooming and in addition to useful plants knowing of growing stages of ornamental plants as well are for the benefit in the horticulture of parks and gardens.

Therefore it's time to bring out phenological features of the plants much more precisely and widely than before. That will improve the use of plants in all kinds of green area planning / designing, because there will be revealed a lot of properties hiding in the year's cycle regarding colours, textures and characters to serve all kinds of composition and planning / designing methods. Also introductions and possibilities of uses of so called new plant species (at least to finns) will be finely on display at the same time. In the climate of four seasons this will create a better palette than before to take advantage of circumstances and it is important due to the climate change as well.

I took up all this, because allready several years ago as read several native and foreign garden and plant books i observed, that i wasn't able to find enough information anywhere about the esthetic properties of the plants, which are many times presented in such a slack way at least regarding phenological properties (timing of blooming amongst others) and along the way i have observed also clear faults in that information in some publications. Therefore i decided to find out and do the matter better foward myself at first mainly for my own purposes, but in these times of the net i soon noticed one excellent way of spreading the information to others as well; blogs and photo services. At some point in the future i wish, that the information i have gathered will be showing in other ways as well; for example in a concrete way in environment in some public park designed by me. At this phase i don't have yet any design projects in addition to my own arboretum project.

So unfortunately i have to disappoint yet this year the people liking plants, since i don't publish these plant photos. However the patience will be rewarded at some point and there might be single plant photos occasionally for example in this blog associating with the matters in question, as recently regarding the blooming of European Aspen (Populus tremula).

Saturday, April 21, 2007

Peruuntunut talvisää ja pari ilmoitusta - The cancelled wintry weather and couple of announcements

Tällä viikolla arboretumprojektini ei ole edennyt suunnitelmien mukaan, koska olen pohtinut kasvivalokuvausprojektini kohtaloa kuvien julkaisun suhteen. En ole siis käynyt viimeistelemässä arboretumalueen lannoitusta enkä tekemässä töitä taimikasvatuspaikallani. Niinpä niistä ei ole nyt raportoitavaa. Kylvöksistäni voin kertoa, että moni laji on jo alkanut itää hyvin sisäkasvatuksessaan; ensi viikolla laitan tänne kuvallisen raportin itämisestä. Ensin palaan huomenna kertomaan kasvivalokuvausprojektiini liittyvistä asioista.

Säästä mainitsen tässä yhteydessä vielä, että ennustettu takatalvi jäi tulematta blogeissani esiintyville alueille Etelä-Suomessa. Kirjoitan tätä Hämeenlinnassa ja täälläkin on satanut käytännössä vain vettä; ehkä sekin on ilmastonmuutoksen merkki, kun ennustetut kylmät sääjaksot toteutuvat ennustettua lämpimämpinä... Paikoin on kuitenkin satanut räntää Länsi-Suomessa. Melko runsas sade on tehnyt kahden viime päivän aikana hyvää alkaneelle kasvulle ja nyt myös arboretumalueeni lannoiterakeet ovat alkaneet liueta hyvin. Sen verran viileää sää on ollut eilen ja tänään, että kasvukausi on ollut tilapäisesti keskeytynyt vuorokauden keskilämpötilan jäätyä vähän alle +5 asteen ainakin tänään. Pilvet ja tuuli ovat pitäneet yöpakkaset kuitenkin poissa.

Huomisesta lähtien sää taas lämpenee ja ensi viikolla saattaa olla tiedossa jälleen jopa kesäisiä lämpötiloja; n. +20 astetta... Niinpä kaikki luonto pääsee tämän sateisen jakson jälkeen jatkamaan kasvuaan erinomaisesti ja edelleen 2 - 3 viikkoa etuajassa tavanomaisesta aikataulusta. Huolimatta edelleen jatkuvasta hallan vaarasta alavilla mailla tiedossa on siis hyviä hetkiä puutarha- ja puistotöihin, joita kannattaa hyödyntää.




During this week my arboretum project hasn't been proceeding according to plans, because i have been thinking about the fate of my plant photographing project considering the publishing of the photos. So i haven't been finishing the fertilizing task in the arboretum area and i haven't been working in my nursery. Therefore there's nothing to report about them now. I can tell you about my sowings, that many species have allready been started to germinate well in their indoors cultivation; during the next week i'll put here a report with pictures about the germination. Firstly i'll return here tomorrow to tell about the matters associating with my plant photographing project.

I mention yet about the weather at this time, that the forecasted late wintry weather didn't come to the areas in southern Finland appearing in my blogs. I write this in Hämeenlinna and here as well the precipitation comes only in the form of rain in practise; may be it's also a sign of the climate change, that forecasted cold weather periods will become true warmer than they were forecasted... There have been coming sleet locally in western Finland though. The rather profuse rain have done good for the started growth during the last two days and now also the fertilizer grains have been started to dissolve well in my arboretum area. The weather have been cool in such a way yesterday and today, that the growing season have been interrupted temporarily, as the daily mean temperature have been staying a bit below +5 C during at least today. However the clouds and the wind have been keeping nightfrosts away.

The weather will warm up again starting tomorrow and during the next week there might be again even summery temperatures; about +20 C... Therefore after this rainy period all nature will have a chance to continue growing in an excellent way and further 2 to 3 weeks ahead of an average schedule. So despite a continuing risk of ground frost on low terrains there'll be fine moments for garden and park works, which are worth to take advantage of (in Finland).

Wednesday, April 18, 2007

Ennätysaikainen kasvu mittarina - The record early growth as an indicator

Kuten viime viikolla totesin, niin viime viikonlopun ja maanantain lämpöaalto sai koivut jo monin paikoin hiirenkorvalle eteläisessä Suomessa eiliseen mennessä. Samalla koivujen kukintakin alkoi toisin kuin Turun Yliopiston Aerobiologian yksikkö ilmoitti tänään siitepölytiedotteessaan; "koivun siitepölyä on (vain) kaukokulkeutunut maan eteläosiin". Esim. pääkaupunkiseudulla havaitsin eilen jo monta sekä hiirenkorvalla että kukassa ollutta koivua. Samaan aikaan myös metsävaahteran (Acer platanoides) kukinnot pilkistivät silmuista monessa puussa. On myös huomattava uudestaan, että kasvukausi on ollut käynnissä jo maaliskuun lopusta lähtien pientä keskeytystä lukuun ottamatta ja siten termi halla on ollut vastaavan ajan käytössä.

Nämä kasvutapahtumat ovat tunnetun historian uusia ennätyksiä varhaisuudessaan. Edellinen ennätyskevät on vuodelta 1921. Etsin tovin tietoa Google:sta tuon kevään lehtien puhkeamisesta, mutta tätä linkkiä parempaa en löytynyt tähän tarkoitukseen. Joka tapauksessa mieleeni on jäänyt jostain artikkelista päivämäärä; 21.4., jolloin tuona keväänä 1921 koivut olivat puhjenneet hiirenkorvalle Helsingissä. Nyt siis sitäkin aikaisemmin!

Tuon linkin tarjoamista tiedoista käy ilmi mm. rauduskoivun (Betula pendula) lehteentulo vuodesta 1846 lähtien (taulukko oikeassa yläkulmassa) keskimäärin Napapiirin eteläpuoleisilla alueilla. Taulukosta nähdään hyvin mm. tuon vuoden 1921 kevään varhainen kasvu ja se, kuinka ilmastonmuutos näkyy kasvun keskimääräisenä varhentumisena viime vuosikymmeninä. Kasvit todellakin ovat erittäin hyviä ilmaston lämpenemisen mittareita, koska niiden kasvu on suoraan ja orjallisesti riippuvainen lämmön määrästä.

Kasveilla on siis lämmöstä riippuvainen rytmi ja fenologiaksi kutsuttu tieteen ala tutkii tätä kasvien vuodenaikojen rytmiikkaa. Tässä linkissä on esim. rauduskoivun fenologisia kasvutilanteita eri vuosina Metlan tarjoamana. Olen aikaisemmin tosin kritisoinut ko. tietoja liian suurpiirteisiksi. Lisäksi noita kuvasarjoja aletaan tekemään vasta 29.4., mikä on tänä keväänä todellakin aivan liian myöhäistä, kuten oli viimeksi vuonna 2002; taas yksi esimerkki siitä, että ilmastonmuutos vaatii joustamiskykyä myös tässä. Tästä kasvien fenologiasta tulen kertomaan tulevaisuudessa paljon lisää, sillä se kuuluu olennaisena osana omaan harrastuspohjaiseen tutkimukseeni; esim. kasvivalokuvausprojektini perustuu osaltaan siihen.

Nämä kasvuennätyksetkin kertovat tosi hyvin ilmastonmuutoksesta ja sopivasti eilen illalla televisiossa oli keskustelu ilmastonmuutoksesta ja siitä miten sen torjumiseen pitäisi suhtautua. Keskustelu oli kiivasta ja toimenpiteistä esitettiin monenlaisia mielipiteitä; mm. siirtyminen biopolttoaineisiin, ydinenergian suosiminen ja autoilun rajoittaminen. Mielikuvaksi keskustelusta jäi kuitenkin se, että keskityttiin vain lähitulevaisuuteen ja kaukaisen tulevaisuuden kannalta riittämättömiin keinoihin. Niinpä mielessäni on edelleen se, että väistämättömän kohtaamiseen ja sopeutumiseen pitää myös kiinnittää huomiota. Ilmastonmuutos on jo karannut ihmiskunnan käsistä?! Tässä linkissä on uudestaan viime talvena kirjoittamani visio aiheeseen sopivasti liittyen.


As i mentioned last week, the wave of warm weather during last weekend and monday made Birch trees open their buds into leaf in many places in southern Finland until yesterday. At the same time the blooming of Birches started as well unlike the Aerobilogical Unit of the University of Turku announced today in its pollen report; "Birch pollen is (only) long-distance transported into southern parts of the country". For example around the capital city area (Helsinki) i observed yesterday allready several Birches both opened their buds and in bloom. At the same time also flower recemes peeped out from the buds of Norway Maple (Acer platanoides) on many trees. It should be noted again also, that the growing season have been ongoing since the end of March not counted for the small interruption and therefore the term halla "ground frost" have been in use for the corresponding time.

These growing stages are new records of the known history in their early times. The previous record breaking spring happened in the year of 1921. For awhile i looked for an information from Google about that spring's unfolding leaves, but i didn't find any better link than this for this purpose (unfortunately only in finnish). In any case from some article there have been remained a date in my mind; the 21nd of April, when in that spring of 1921 Birches had been opened their buds into leaf in Helsinki. So now even earlier than that!

From the information provided by that link there are revealed for example the approximately times of opened buds of Silver Birch (Betula pendula) since the year 1846 (a graf on the upper right corner) in the areas south from the Polar Zone in Finland. From that graf it is easily observed for example that early growth of the spring 1921 and the fact, how the warming climate is showing as times of started growth getting approximately earlier during last decades. The plants really are very good indicators of the warming climate, because their growth is directly and slavishly depending on the amount of warmth.

So the plants have a rhythm depending on the amount of warmth and a field of science called phenology is observing / examining these rhythms of the seasons. In this link there are for example phenological growing situations of Silver Birch in different years as provided by Metla. I have previously critizised the information in question as too slack though. In addition those picture series are started only at the 29th of April, which is really way too late this spring, as it was last time in 2002; again one example of the fact, that the climate change requires ability to be flexible in here as well. I will tell you a lot more about this phenology of plants in the future, because it belongs as an essential feature in my hobby based research; for example my plant photographing project is based partly on that.

These growing records as well are telling really finely about the climate change and suitably there was yesterday on finnish TV a debate about the climate change and how one should react to the prevention of it. The debate was furious and many opinions were cast about the measures; for example shifting to use bio based fuel, favouring nuclear power and reducing the use of cars. However there was left an image of the debate, that the focus was only on the near future and on insufficient measures considering a long reaching future. Therefore there is further in my mind the fact, that there should be drawn attention also to the facing of the inevitable and to the adaptation. The climate change has allready gotten away from the hands of humankind?! In this link there is again the vision i wrote last winter suitably associating with the matter.

Tuesday, April 17, 2007

Tammikuun 2007 Flickr sarjat - The Flickr sets of January 2007

Taas on vuorossa blogitrilogian kuvien julkaisu Flickr -sivuillani. Kyseessä oleva tammikuu 2007 oli erittäin mielenkiintoinen ja vaihteleva, koska kuun alun ennätyslämmin sää muuttui hyvin kylmäksi ja lyhyt varsinainen talvi alkoi. Tämän takia otin kuvia poikkeuksellisen paljon etenkin blogiin Maan povi - The Bosom Of The Earth. Saa nähdä, laitanko oikeasti ko. määrän (151) myös blogiin, vai jätänkö jotain pois... Joka tapauksessa tässä ovat kuvat (muistakaa, että ko. kuukauden kuvat ovat suuren määrän kohdalla monella Set -sivulla): blogi 1, blogi 2 ja blogi 3.

It's time again for the blog trilogy pictures to be published on my Flickr pages. January 2007 in question was very interesting and variable, because the record warm weather at the beginning of the month turned into a very cold weather after the mid month and the short actual winter started. Due to this i took unusually large amount of photos especially for the blog Maan povi - The Bosom Of The Earth. It remains to be seen, if i'll really put that amount (151) also into the blog as well, or will i leave something away... In any case here are the pictures (remember that the photos of the month in question are on several Set -pages in the case of a large amount): the blog 1, the blog 2 and the blog 3.

Monday, April 16, 2007

Kylvö on valmis kesäisessä säässä - The sowing is ready in the summery weather



Valeakaasialaji - Bristly Locust (Robinia fertilis)


Kanadannuppupuu - Eastern Redbud (Cercis canadensis)


Maakkia - Amur Maackia (Maackia amurensis)


Pagodipuu - Japanese Pagodatree (Sophora japonica)


Kolmioka - Honey Locust (Gleditsia triacanthos)


Kentuckynkahvipuu - Kentucky Coffeetree
Siemenet turpoamisen alussa - The seeds in the beginning of swelling.


Kentuckynkahvipuu - Kentucky Coffeetree (Gymnocladus dioica)
Siemenet täysin turvonneet - The seeds completely swollen.


Nyt kaikki siemenet on kylvetty ja kuvat otettu turvonneista siemenistä. Kolmiokan ja kentuckynkahvipuun kylvin tänään aamulla ennen töihin lähtöä, koska eilen illalla aikatauluni muuttui halutessani kuvata erittäin upeaa iltaruskoa. Yllä on siis kuvat niistä liotuksessa olleista siemenistä, jotka turposivat eniten. Alimmainen laji on näiden joukossa erikoinen poikkeus, sillä sen siementen turpoamisen yhteydessä siemenistä irtosi tyypillisesti ohut kalvo, jota nähdään alimmassa kuvassa. Toiseksi alimmassa kuvassa ko. kalvo oli vasta kuoriutumassa. Näissä siemenkuvissa nähdään myös aikaisemmin mainitsemani vioittamisen jäljet; esim. viillot. Liotukseen liittyen mainitsen vielä, että sen toimenpiteen aikana oli tärkeää vaihtaa astiassa ollut vesi muutaman tunnin välein, koska siemenistä irtoaa monenlaista kuona-ainetta veteen.

Säästä mainitsen lopuksi, että tänään Etelä-Suomessa on vielä kesäisen lämmin päivä ja lämpötila kohoaa sisämaassa eiliseen tapaan jopa yli +20 asteen. Nämä lukemat ovat tähän aikaan ennätyskorkeita. Olemme jo melkein tottuneet siihen viime aikoina, että lämpöaalto tuo vähän väliä ennätyksiä. Selvä merkki ilmastonmuutoksesta?! Tämän viikon loppupuolella on tosin tiedossa taas takatalven uhkaa; viikonloppuna saattaa tulla lunta jopa eteläisimmässä Suomessa, mutta tuulinen ja runsaspilvinen sää pitää mahdolliset yöpakkaset vähäisinä. Jos lunta tulee, niin tähän aikaan se ei enää pysy maassa kauaa ja kasvuun lähteneille perennoille lumi on selvästi pienempi haitta kuin yöpakkaset. Runsas lumi itse asiassa suojaa pakkasilta. Niinpä ei tarvitse olla tämänkään kylmän jakson takia erityisen huolissaan edelleen n. kolme viikkoa edellä tavanomaista aikataulua kasvavista kasveista huolimatta. Pian viikonlopun jälkeen näyttää olevan tiedossa myös huomattavaa lämpenemistä... Takapakki jää siis hyvin tilapäiseksi.



Now every seed is sown and pictures taken of the swollen seeds. I sowed Honey Locust and Kentucky Coffeetree this morning before going to work, because during yesterday evening my schedule changed as i wanted to photograph very wonderfull sunset colours. So above there are the photos of those soaked seeds, which swell the most. The lowest species is a peculiar exception among these, because during its swelling there got off a thin coating from the seeds in a typical way. It is seen in the lowest picture. In the second lowest picture the coating was just peeling off. In these seed pictures we see also the damaging marks i mentioned earlier; cuts for example. Associating with the soaking i mention yet, that it was important to change the water in the vessels every few hours during the treatment, because there are coming off many kinds of waste products from the seeds into the water.

To the end i mention about the weather, that today there is yet summery warm day in southern Finland and the temperature will rise in the way of yesterday even above +20 C in inland areas. These readings are at this time of the year record breaking high. We have almost been getting use to the fact recently, that a wave of warm weather will bring records every now and then. A clear sign of the climate change?! In the latter part of this week though, there is a threat of late wintry weather; in the weekend there might be coming snow even in southernmost Finland, but a windy and plentyfully cloudy weather will keep the possible night frosts minor. If there will be snowing, then the snow doesn't stay long on the ground anymore at this time and snow is clearly a lesser harm than night frosts to the perennials started to grow. In fact a profuse amount of snow is sheltering from the frosts. Therefore one doesn't have to be especially worried due to even this period of cold weather despite the plants growing further about three weeks ahead of an usual schedule. Soon after the weekend there is set to be a significant warming in the forecast as well... So the setback will remain very temporary.

Sunday, April 15, 2007

Ilmoitus - Announcement

Joudun siirtämään perjantaina lupaamaani siemenkuvamerkintää, koska kolmiokan (Gleditsia triacanthos) ja kentuckynkahvipuun (Gymnocladus dioica) siementen turpoaminen on kestänyt sen verran pitkän aikaa. Kuvaan nämä lopullisesti turvonneet siemenet vasta tänään ja kylvän ne sitten. Niinpä palaan tähän asiaan vasta huomenna. Alkavalla viikolla annan uutta tietoa myös kasvivalokuvausprojektistani. Nyt menen nauttimaan kesäisestä säästä.

I am forced to postpone the seed picture post i promised in friday, because the swelling of the Honey Locust (
Gleditsia triacanthos) and Kentucky Coffeetree (Gymnocladus dioica) seeds have been taking so much time. I will photograph these ultimately swollen seeds only today and i'll sow them after that. Therefore i will return to this matter only tomorrow. During the beginning week i will give new information about my plant photographing project as well. Now i go to enjoy the summery weather.

Friday, April 13, 2007

Kevään 2007 ainoa siemenkylvö - The only seed sowing of the spring 2007



Jumaltenpuu, lenninsiivet on poistettu - Tree-of-heaven (Ailanthus altissima), flying wings are removed.


Valeakaasialaji - Bristly Locust (Robinia fertilis).


Kanadannuppupuu - Eastern Redbud (Cercis canadensis).


Maakkia - Amur Maackia (Maackia amurensis).


Pagodipuu - Japanese Pagodatree (Sophora japonica).


Kolmioka - Honey Locust (Gleditsia triacanthos).


(Japanin)sinisade - Japanese Wisteria (Wisteria floribunda).


Sinisade - Chinese Wisteria (Wisteria sinensis).


Kentuckynkahvipuu - Kentucky Coffeetree (Gymnocladus dioica).


Yllä on kuvasarja siemenistä, jotka kylvin eilen. Osa niistä tosin odottaa vielä tämän päivän kylvämistä. Aikaisemmin mainitsemistani kylvettävistä lajeista päätin jättää kylvämättä tänä vuonna keisaripuun (Paulownia tomentosa) ja molemmat trumpettipuut (Catalpa ovata) ja (Catalpa bignonioides). Syynä siihen on se, että halusin siirtää työtaakkaa ensi vuodelle yhä enemmän ja nuo lajit ovat nopeakasvuisia, jolloin niiden kylvön voi hyvin siirtää. Yllä olevien lisäksi eilen kylvin isolehtikatsuran (Cercidiphyllum magnificum), mutta unohdin ottaa kuvan sen siemenistä. Tässä on kuitenkin kuva vuodelta 2005 toisen katsuralajin (Cercidiphyllum japonicum) siemenistä, jotka ovat käytännössä aivan saman näköisiä kuin ko. lajin. Nämä kuvat on otettu n. 50 cm:n etäisyydeltä. Tieto auttaa mittakaavan hahmottamisessa; alimmat siemenet ovat n. 2 sentin paksuisia.

Yllä olevien lajien siemenet olivat liotuksessa, koska siemenkuorten täytyy pehmetä ennen itämistä. Liotuksen myötä siemenet turpoavat huomattavasti veden päästessä siementen sisään. Tämä turpoaminen ei tosin koske jumaltenpuiden siemeniä. Osa siemenistä vaati eilen vielä siemenkuorten vioittamista, koska vesi ei muuten päässyt vaikuttamaan. Vioittamisen tein viilaamalla pienellä sahalaitaisella veitsellä ja pienten siementen kohdalla lohkaisemalla siemenestä palan mattoveitsellä. Ensin mainitussa tapauksessa siemen otetaan sormien väliin ja viilataan pieni viilto siemenkuoreen niin, että kuoren alta paljastuu siemenen sisus. Jälkimmäisessä tapauksessa siementä pidetään paikallaan kovaa alustaa vasten ja painetaan mattoveitsen kärjellä siemenen sivusta alas, jolloin pieni pala lohkeaa. Nämä ovat hieman kärsivällisyyttä vaativia ja hitaita toimenpiteitä, mutta varmempia ja turvallisempia verrattuna esim. rikkihappokäsittelyyn. Huomenna laitan näkyviin kuvat niistä siemenistä, jotka turposivat eniten liotuksessa. Näin pääsette vertaamaan, kuinka paljon siemenet voivat muuttua veden vaikutuksen myötä.

Tänä viikonloppuna Etelä-Suomeen on siis tiedossa lämmintä säätä ja kasvukausi etenee jo melko pitkin askelin kohti kesää; jo parin viime päivän aikana lämpösummaa on kertynyt lisää. Viimeistään sunnuntaina tai maanantaina käyn taimikasvatuspaikallani aloittamassa taimistotyöt. Kyseessä on silloin taimien vaihtoa isompiin purkkeihin, paikan siistimistä yms. toimintaa. Palaan ensi viikolla kuvien kanssa siihen asiaan. Ensi viikolla viimeistelen myös arboretumalueeni lannoituksen ja pyrin ottamaan alueelta samalla lisää kuvia.

Muuten, edellisessä merkinnässä mainittu sade jäi niin vähäiseksi, että lannoiterakeet eivät ole vieläkään alkaneet liueta. Ko. sade tuli keskisessä ja pohjoisessa Suomessa lumena ja lunta tuli paikoin jopa yli 10 cm. Etelä-Suomi ja kaikki blogeissani esiintyvät paikat kuitenkin säästyivät tältä takatalvelta. Mutta nyt kevät ottaa suuren vallan koko Suomessa.



Above there is a photoseries of the seeds i sowed yesterday. A part of them are yet waiting for today's sowing though. From the to be sowed species i mentioned earlier i decided not to sow this year seeds of Foxglove Tree / Empress Tree (Paulownia tomentosa) and both Catalpas (Catalpa ovata) and (Catalpa bignonioides). The reason for this is the fact, that i wanted to move workload to the next year further more and those species are fast growing, so the sowing of them can be postponed finely. In addition to the species above i sowed yesterday Broad-leafed Katsuratree (Cercidiphyllum magnificum), but i forgot to take a picture of its seeds. However here is a picture from the year 2005 of the seeds of an other Katsuratree species (Cercidiphyllum japonicum), which are just the same looking in practise as the seeds of the species in question. These photos are taken from the distance of about 50 centimetres. The information helps with the picturing of the scale; the lowest seeds are about 2 centimetres thick.

The seeds of the species above were in soaking, because the seed coats of them must be softened before germination. Due to the soaking the seeds swell significantly as the water enters the seeds. This swelling doesn't aply to seeds of Tree-of-heaven though. A part of the seeds required yet yesterday a damaging of the seed coats, because otherwise the water didn't have a change to affect. I made the damaging as filing with a small serrate knife and in the case of small seeds as breaking a piece off the seed with a carpet knife. In the firstly mentioned case one takes the seed within one's fingers and one files a small cut onto the seed coat in such a way, that the seed's inner matter is exposed under the coat. In the latter case one holds the seed in place against a hard platform and one presses down the side of the seed with the tip of the carpet knife, where a small fracture will split. These are measures requiring a bit of patience and they are a bit slow, but more secure and certain as compared for example to a sulphuric / an acid treatment. Tomorrow i will put pictures on display of those seeds, which were swollen the most in the soaking. In this way you'll have a chance to compare, how much seeds can alter due to an influence of the water.

So during this weekend there will be warm weather in southern Finland and the growing season takes rather big steps towards the summer allready; during last couple of days allready the effective temperature sum has been added more. At the latest in sunday or in monday i will visit my nursery to start tasks there. The tasks in question will be then changing plants into bigger containers, tiding up the place and tasks as such. I will return to that matter with pictures during the next week. During the next week i will also finish the fertilizing in my arboretum area and i'll aim to take more pictures from the area at the same time.

By the way, the precipitation mentioned in the previous post remained so small, that the fertilizer grains haven't been started to dissolve even now. The precipitation in question came in the form of snow in central and northern Finland and there came snow locally even more than 10 centimetres. However southern Finland and all places appearing in my blogs were escaped from this late wintry weather. But now the spring takes over in a big way in whole Finland.

Tuesday, April 10, 2007

Uuden lämpöaallon kynnyksellä - On the steps of a new wave of warm weather

Eilen kävin jatkamassa lannoitusta arboretumalueellani. Tällä kertaa en ottanut valokuvia alueella, mutta sain taas yhden kolmasosan lannoituksesta valmiiksi. Nyt on siis jäljellä viimeinen kolmasosa lannoitettavaa. Koska mainittavia sateita ei ole ollut ensimmäisen lannoituskerran jälkeen, niin lannoiterakeet eivät ole vielä alkaneet liueta; ensi yönä tosin sataa. Eilisistä huomioista voin kertoa tässä vaiheessa, että viime joulukuussa istuttamistani kontortamännyistä (Pinus contorta) hirvet (Alces alces) olivat syöneet suurimman osan. Takaisku ei ole kuitenkaan merkittävä, sillä tätä lajia on vielä runsaasti jäljellä taimikasvatuspaikallani. Aika yllättävä menetys silti oli, koska alueella on runsaasti luontaisia metsämännyn (Pinus sylvestris) taimia, joita ei ole syöty ollenkaan. Ulkomainen aines on näemmä suurta herkkua hirville. Niinpä torjunta-ainekäsittely on välttämätön kontortamännyillekin ensi talvea varten. Arboretum asioista vielä, että viime viikolla en vielä saanut tehtyä aikaisemmin mainitsemiani kylvöjä, mutta tänään valmistelut siihen alkavat joidenkin siementen liotuksella. Palaan asiaan kuvien kanssa myöhemmin.

Pääsiäisenä oli edelleen kylmää ja voimakkaiden tuulten tyynnyttyä yöpakkaset kiristyivät tyypillisesti Etelä-Suomessa jopa -5 ja -10 asteen välille kahtena viime yönä. Etelärannikolla oli kuitenkin lauhempaa (parisen astetta pakkasta), koska jäät ovat sulaneet Suomenlahdesta käytännössä pois jo n. viikko sitten ennätysaikaisin. Kasvukausi on siis ollut keskeytynyt tämän kylmän sään takia. Yöpakkaset ovat myös koetelleet kasvussa olevia kasveja, mutta oman havaintoni mukaan pakkasvauriot ovat pysyneet hyvin vähäisinä jo pitkälläkin kasvussa olevilla kasveilla; esim. monet sipulikasvit eivät ole kärsineet yhtään.

Näinä kahtena edellisenä yönä maan pinta jäätyi uudestaan n. kahden sentin verran, mutta aikaisemman arveluni mukaan maa suli helposti auringon paisteessa joka iltapäivä joitakin varjoisia ja savisia maita lukuun ottamatta. Tulevaksi viikonlopuksi lämmin sää palaa ja lämpötilat saattavat kohota silloin päivisin jopa lähelle +20 astetta ainakin sisämaassa. Kasvukausi alkaa siis etenemään uudestaan ja entistä nopeammin. Tähän liittyen tarkistin blogitrilogiassani käyttämästäni Helsingin Puistolan säätilastosta kasvukauden tarkan alkamispäivän ja lämpösumman kehityksen tähän mennessä. Tämän mukaan kasvukausi alkoi 24.3. ja lämpösumma oli maaliskuun viimeisenä päivänä arvoltaan 7 ko. paikalla. Sen jälkeen summa karttui vielä parilla - kolmella asteella huhtikuun kahtena ensimmäisenä päivänä.

Tuota maaliskuun lämpösummaa kertyi Etelä-Suomessa heikkotuulisessa ja selkeässä korkeapainetilanteessa, joka aiheutti lämpötiloihin suurta paikallista vaihtelua. Tämän takia em. paikan lämpösumman kertymä jäi alle 10:n, mutta toisilla paikoilla sitä kertyi jopa n. 15 ja ylikin. Tämä näkyy kasvillisuudessakin, sillä esim. joillakin paikoilla haapa (Populus tremula) oli täydessä kukassa jo kuun vaihteessa, kun taas joillakin toisilla paikoilla aivan lähellä haapa on tänä päivänäkin vasta aloittamassa kukintaa. Vaihtelut ovat suuria niin pienessä mittakaavassa saman kaupunginosan sisällä kuin laajemmin koko eteläisen Suomen mittakaavassa. Eroihin vaikuttivat mm. merituulten esiintymisen vaihtelut, yöpakkasten esiintymisen erot (tyynessä ja selkeässä säässä paikalliset erot ovat suuria eritoten yöllä), maalajit ja valo-olosuhteet. Kasvu jäi selvästi jälkeen muista alueista esim. varjoisilla metsän reunoilla, pohjoisrinteillä ja alavilla savipelloilla.

Tuleva lämpöaalto pitää kasvukauden yhä kolmisen viikkoa edellä tavanomaisesta aikataulusta ja tässä vaiheessä lämpö voi tietää jo ensi viikon alkuun mennessä luonnon selvää vihertymistä ja esim. koivujen (Betula sp.) kukinnan alkua. Jos huhtikuun loppupuoli jatkuu lämpimänä voi Etelä-Suomen ympäristö olla kuun loppuun mennessä poikkeuksellisen kesäisen näköinen ja ehkä nurmikoitakin on sitten leikattu ensimmäistä kertaa historiassa huhtikuussa. Saa nähdä miten käy...



Yesterday i went to continue the fertilizing at my arboretum area. At this time i didn't take pictures in the area, but i finished yet another one third of the fertilizing. So now there is the last one third left of the fertilizing. Because there haven't been mentionable precipitation since the first round of fertilizing, so the fertilizer grains haven't been started to dissolve yet; there will be rain during the next night though. I can tell about the observations of yesterday at this stage, that mooses (Alces alces) had been eaten most of the Lodgepole Pines (Pinus contorta) i planted last December. However the setback isn't notable, because there is yet plenty of this species left in my nursery. The loss was rather surprising though, because there are a lot of native young trees of Scots Pine (Pinus sylvestris) in the area, which haven't been eaten at all. Foreign substance is clearly very delicious for the mooses. Therefore a pesticide treatment is necessary for the Lodgepole Pines as well for the next winter. About the arboretum matters yet, that i didn't make the sowings last week as i mentioned earlier, but today preparations for that will start with the soaking of some seeds. I will return to the matter with pictures later on.

There was further cold during Easter and as the strong winds calmed down the night frosts got typically more severe in southern Finland and the readings were even between -5 C and -10 C during the last two nights. However there was milder by the southern coast (couple degrees of frost), because the ice have been melted away in practice from The Gulf Of Finland allready about a week ago record breaking early. So the growing season have been interrupted due to this cold weather period. The night frosts have also been stressed the growing plants, but according to my observation frost damages have been staying very minor in the case of also plants grown far; for example many bulbous plants haven't been damaged at all.

During these two last nights the surface of the soil froze again about two centimetres, but according to my earlier supposition the soil melted easily in the sunshine every afternoon not counted for some shadowy and clay filled grounds. The warm weather will return until the next weekend and temperatures may rise then even near +20 C during afternoons at least in inland areas. So the growing season will start to proceed again and faster than before. Associating with this i checked the precise starting day of the growing season and the progression of the effective temperature sum so far from the weather chart of Puistola in Helsinki, which i use in my blog trilogy. According to that the growing season started at the 23rd of March and the value of the effective temperature sum in the last day of March was 7 at the place in question. Since then the sum was added yet with couple of degrees during the first two days of April.

That effective temperature sum of March accumulated during a calm and clear high pressure situation in southern Finland, which resulted big local differences to temperatures. Therefore due to that the accumulation of the effective temperature sum at the mentioned place remained under 10, but in some other places there were accumulations of even about 15 and more. This is showing among plants as well, because for example in some places European Aspen (Populus tremula) was in full bloom allready at the turn of the month, but in some other places just very near European Aspens are yet even today only starting their blooming. Variations are big both in small scale within the same area of a town and in a wider scale within the whole southern Finland. The variations were affected amongst others by the variation in the appearances of sea breezes, differences in the appearance of night frosts (the local differences are large during a calm and clear weather especially at nights), soil types and light conditions. As compared to other areas the growth was left clearly behind for example in shadowy forest edges, in northern slopes and in low clay fields.

The forthcoming warm weather period will hold the growing season further about three weeks ahead of the usual schedule and the warmth can mean allready until the beginning of the next week nature to turn clearly green and for example the start of the Birch (Betula sp.) blooming. If the latter part of April will stay warm, then the environment of southern Finland can be unusually summery looking by the end of the month and maybe then lawns have been mowed for the first time in history in April. It remains to be seen, what the outcome will be...

Sunday, April 08, 2007

Joulukuun 2006 Flickr sarjat - Flickr sets of December 2006

Tässä on joulukuun 2006 blogitrilogian kuvat, joista ilmenee hyvin esim. alkukuun ennätyslämpimät olosuhteet; blogi 1, blogi 2 ja blogi 3.

In here are the blog trilogy photo sets of December 2006, from where there are finely appearing for example the record breaking warm circumstances of the early month; the blog 1, the blog 2 and the blog 3.

Thursday, April 05, 2007

Marraskuun 2006 Flickr -sarjat - Flickr sets of November 2006

Blogitrilogian kuvien päivitys Flickr -sivuilleni jatkuu. Nyt on vuorossa marraskuun 2006 kuvat, joissa nähdään kuun alussa ollutta talvea ja sitten sää muuttui poikkeuksellisen lämpimäksi. Olkaa hyvä; blogi 1, blogi 2 ja blogi 3!

The blog trilogy photo updating continues onto my Flickr pages. Now it's the turn of the November 2006 pictures, in which we see some of the winter at the beginning of the month and then the weather turned unusually warm. Here you are; the blog 1, the blog 2 and the blog 3!

Tuesday, April 03, 2007

Kevät vain vähän ahtaalla - The spring only little bit pressured



Haavan runsasta hedekukintaa - A profuse male flowering of European Aspen.


Tänään alkoi viileä sääjakso ja näköpiirissä ei ole selvästi lämpimämpää säätä. Sunnuntaina ja eilen oli vielä niin lämmintä, että kasvukauden lämpösumman arvo lisääntyi muutamilla yksiköillä. Esim. Espoon Tapiolassa haapa (Populus tremula) kukkii jo erittäin runsaasti, kuten eilen ottamastani kuvasta havaitaan. Kasvukausi on siis edelleen lähes kuukauden edellä tavanomaisesta aikataulusta, mutta tästä päivästä lähtien kasvu on käytännössä pysähtynyttä ja ero tavanomaiseen kapenee koko ajan.

Sääennusteiden mukaan näyttää siltä, että ensi yö on tämän viikon kylmin tässä vaiheessa. Lämpötila voi olla eteläisessä Suomessa n. -5 astetta. Tämän jälkeen pohjoiselta Atlantilta saapuvat matalapaineet rintamineen ovat niin voimakkaita, että voimakkaan tuulen ja runsaan pilvisyyden ansiosta öisin on vain hyvin heikkoa pakkasta ja välttämättä ei edes mennä pakkasen puolelle viileästä ilmamassasta huolimatta. Niinpä jo melko pitkälle kasvussaan ehtineet monet kasvit saavat mahdollisia pakkasvaurioita lähinnä vain ensi yön takia. Tässä täytyy muistaa lisäksi se, että monet aikaisin normaalistikin kasvunsa aloittavat kasvit kestävät yllättävän hyvin pakkasta. Siten pakkasista ei tarvitse olla erityisen huolissaan. Pakkasvaurioista huolimatta myös monet perennat kykenevät uudistamaan kasvunsa nopeasti seuraavan lämpimän jakson aikana. Hallanarkoja uusia lehtiä kasvattavat puut ja pensaat eivät ole avanneet silmujaan ja nyt jo hiirenkorvalla olevat lajit ovat tyypillisesti varsin pakkasenkestäviä. Mieleeni tulee vain yksi poikkeus, joka on tällä hetkellä paikoin melkein avannut silmunsa; katsura (Cercidiphyllum japonicum). Jos nämä silmut vaurioituvat, niin puu kykenee uudistamaan kasvunsa kuitenkin hyvin.

Ensi yönä on kuitenkin sen verran pakkasta etenkin maan pinnassa hallanaroilla paikoilla, että pitkälle kasvussaan ehtineiden perennojen ja sipulikasvien suojaaminen voi olla kannattavaa ko. paikoilla. Kaupasta saatava pakkaspeite on ok. Paahteisilla paikoilla arkojen lajien uuden kasvun suojaaminen pakkasyön jälkeiseltä auringolta voi olla myös hyvä idea, sillä voimakas auringon säteily voi lisätä vaurioita sulamisen yhteydessä ja heti sen jälkeen. Huomenna tosin heti pakkasyön jälkeen on tiedossa pilvistyvää säätä.

Suojauksista puheen ollen vielä tämä: vastaistutettuja (kahden vuoden sisällä) havupuiden ja -pensaiden (myös alppiruusut) taimia on Suomessa normaalisti suojattu erilaisin peittein (säkkikankaat yms.) maalis - huhtikuun aikana auringon paahteelta maan ollessa vielä roudassa; aurinko voi kuivattaa kasvin, kun se ei saa tilanteessa imettyä kunnolla vettä maasta. Nyt tilanne on päättyneen lämpöaallon takia täysin uusi Etelä-Suomessa. Suojaamista vaativilla paikoilla routa on sulanut kokonaan jo monta päivää sitten. Niinpä suojaukset ovat jo nyt tarpeettomia. Niitä kuitenkin näkee edelleen, mutta mieluummin ne pitäisi poistaa, koska kasvukaudenkin jo alettua peitteet ovat kasvien päällä lähinnä vain haittaavana painona. Lisäksi jatkossa ennustetut yöpakkaset eivät kykene enää jäädyttämään maata lukuun ottamatta paria senttiä ja sekin sulaa joka iltapäivä pois eteläisessä Suomessa. Tässä täytyy muistaa, että tämän vaiheen viileästä sääjaksosta huolimatta luonto elää tällä erää noin huhtikuun lopun tilannetta.

Tämä on yksi esimerkki siitä, kuinka tulevaisuudessa ja jo nyt suomalaisen puisto- ja puutarhakulttuurin täytyy kyetä joustamaan ja tottua toimimaan uusissa olosuhteissa ilmastonmuutoksen edetessä. Perinteeseen ja aikaisemmin hyväksi havaittuun pitäytyminen eivät jatkossa ole enää aina paras tapa tehdä asioita, vaan on rohkeasti tilanteisiin soveltaen kokeiltava uusia asioita ja menetelmiä. Tämä merkitsee esim. puutarhakaupan aloittamista totuttua varhemmin talven jälkeen olosuhteiden niin vaatiessa. Viime viikolla esim. törmäsin odottamattomaan ja ärsyttävään tilanteeseen, kun halusin ostaa päivätyöni jälkeen lannoitesäkkiä arboretumini lannoitustöihin. Espoon Leppävaaran puutarhakauppa Muhevainen olikin vielä kiinni, vaikka olosuhteiden takia olisi pitänyt olla toisin. Onneksi lähellä oleva puutarhamyymälä Kehä I kukka oli hyvänä esimerkkinä auki ja ostin säkin sieltä.



Today started a cool weather period and there isn't clearly warmer weather in the forecast. In sunday and yesterday it was yet so warm, that the value of the growing season's effective temperature sum increased with a few digits. For example in the district of Tapiola in Espoo European Aspen (Populus tremula) is allready in a very profuse bloom, as it is shown in the picture i photographed yesterday. So the growing season is further allmost a month ahead of schedule, but from this day onwards the growth will be practically interrupted and the lead compared to the average will decrease all the time.

According to forecasts the following night will be the coldest of the week at this phase. The temperature can be in southern Finland about -5 C. After this the low pressures arriving from northern Atlantic will be so powerfull with their fronts, that due to strong winds and plentyfull clouds there will be only very minor frost during nights and there won't even necessarily be any frost despite the cool air mass. Therefore many plants grown allready rather far will got possible frost damages mainly just due to the following night. However in addition we must remeber here the fact, that many plants starting their growth early also normally will tolerate surprisingly well frost. Therefore one doesn't have to be especially concerned about the frosts. Despite frost damages many perennials as well will renew their growth fast during the next warm weather. Trees and shrubs that are growing frost sensitive new leaves aren't yet opened their puds and and the species that are allready opened their puds are typically very frost tolerant. In to my mind comes only one exception, which have been allmost opened its puds locally; Katsura Tree (Cercidiphyllum japonicum). If these puds will be damaged, so the tree can renew its growth well though.

However during the next night there will be such a sharp frost especially on the land surface of the frost sensitive areas, that sheltering of the perennials and bulbous plants grown far is worth to do in the areas in question. A frost cover optainable from a shop is ok. On scorching places sheltering of the new growth of frost sensitive species from the strong radiation of the sun after the frosty night can be a good idea to do as well, because the powerfull radiation of the sun can increase frost damages during the melting and straight after it. Tomorrow the weather will get cloudy straight after the frosty night though.

Telling about sheltering there's further this: in Finland newely planted (within two years) conifer trees and conifer shrubs (rhododendrons as well) are normally sheltered from the sun's scorch during March - April with different types of covers (sackcloths and the like) as the soil is yet frozen; the sun can dry up the plant, because it isn't able to suck water from the ground properly in the situation. Now the situation is completely different in southern Finland due to the ended wave of warm weather. On the places requiring sheltering the soil frost is completely melted allready several days ago. Therefore the sheltering is allready now unnecessary. However they are found further around, but they should rather be removed, because as the growing season is allready started as well they are merely just harmfull weight on the plants. In addition the forecasted night frosts aren't capable to freeze the ground again anymore not counted for couple of centimetres and even that is melted away every afternoon in southern Finland. In here we must remember, that despite the cool weather period of this phase nature is now living about the stage of the end of April for now.

This is one example of the fact, that in the future and allready now the finnish park and garden culture must be able to be flexible and to get use to act in new circumstances as the climate change proceeds. In the future adapting to tradition and to the things previously considered as good aren't always the best way to do things anymore, but one have to boldly experiment new things and methods and aply them according to situations. This means for example starting of the garden business at an earlier stage than it is used to after winter as circumstances are requiring accordingly. For example i met an unexpected and irritating situation last week as i wanted to buy a sack of fertilizer to the fertilizing task of my arboretum after my day job. The garden shop Muhevainen at the district of Leppävaara in Espoo was yet closed, as it should have been otherwise due to the conditions. Fortunaltely the garden shop Kehä I kukka nearby was open as a good example and i bought the sack there.

Sunday, April 01, 2007

Kevätkauden aloitus arboretumissa - The start of the spring season at arboretum



Valeakaasia - Black Locust (Robinia pseudoacacia).


Valeakaasia etummaisena - Black Locust at the front.


Kirsikkasorvarinpensas - Flat-stalked Euonymus (Euonymus planipes).


Rusokirsikka - Sargent Cherry (Prunus sargentii).


Alppikuusama - Alpine Honeysuckle (Lonicera alpigena).


Kartiomarjakuusi - Anglo-jap Yew (Taxus x media).



Tässä on lyhyt kuvallinen raportti viime torstain käynnistä arboretumalueelleni Sipoossa. Tein silloin kevätlannoitusta ja noin 1 / 3 vuosien mittaan istuttamistani kasveista sai lannoituksen. Sopiva annos per kasvi oli yksi kourallinen ja isoimmille kasveille kaksikin. Lannoitus oli siis pistemäistä ja lannoite pitää sirotella kasvin ympärille eikä sen tyvelle; toimiva juuristo on puiden tapauksessa yleensä noin latvuksen ulkoreunan tasalla puun tyvestä ulospäin.

En ehtinyt koluta koko aluetta läpi, mutta tuossa yllä on muutamia kuvia hyvävointisista yksilöistä, jotka osuivat lannoitetulla alueella vastaani. Ensivaikutelma talvituhoista tuntui lupaavalta, sillä hirvet (Alces alces) eivät olleet syöneet kasvejani talven aikana juuri ollenkaan. Syksyllä tekemäni torjunta-ainekäsittely tehosi, mutta osa alueesta on siis vielä tarkistamatta. Lisäksi olen luottavaisella mielellä siitä, että pakkasvaurioita on tullut vain vähän. Joitakin arkoja yksilöitä on voinut kuolla, mutta siitä myöhemmin lisää...

Tässä samalla mainitsen, että tuon blogitrilogian kuvien päivittäminen Flickr -sivuilleni on jatkossa valitettavasti melko hidasta ja ko. blogien päivittäminenkin viivästyy. Syynä tietokoneongelmat. Alkavalla viikolla ilmestyy silti ainakin parin kuukauden sarjat... Että näin! On se välillä vähän turhan hankalaa olla niin innostunut taiteilijasielu, kun käytännön asiat tulevat hyvien ideoiden tielle vähän turhan usein... Turhauttavaa ja ärsyttävää!



In here is a short report with photos of the visit to my arboretum area in Sipoo (near Helsinki) last thursday. I did spring fertilizing then and about one third of the plants i have been planting over the years got the fertilizer. A suitable amount per plant was a handfull or even two in the question of the biggest plants. So the fertilizing was spotty and the fertilizer must be shattered around the plant and not to the base of it; in the question of trees the acting roots are usually about at the place of the inner reaches of the tree's crown from the base outwards.

I didn't have the time to wander around the whole place, but above there are few pictures of the well thriving plants, which i met in my way around the fertilized area. The first impression of the winter's damages was promising, as mooses (
Alces alces) haven't been eating my plants allmost at all during the winter. The pesticide treatment that i did last autumn was effective, but a part of the area is yet to be checked out as i mentioned. In addition i am in a faithfull mood about the fact, that there have been appearing just minor amounts of frost damages. Some not so hardy specimens might have been killed, but more about that later on...

At the same time i mention here, that the blog trilogy's photo updating onto my Flickr pages will be unfortunately rather slow in the future and the updating of the blogs in question will be delaying as well. The reason being problems with the computer. During the beginning week there will be appearing at least sets of couple of months though... So! It's sometimes a little bit too complicated to be such an enthusiastic arty soul, as practical matters are becoming in the way of good ideas a little bit too often... Frustrating and irritating!