Monday, January 31, 2011
Kattolumiauraamisen haitoista kasvillisuudelle: Esimerkki Espoon Tapiolasta "puutarhakaupunginosasta"
Otan tähän väliin taas tuomitsevaa kritiikkiä ympäristön hoidossa tapahtuneista kasvillisuuden suhteen virheellisistä toimista. Tämä talvihan on ollut edellisen tapaan taas hyvin runsasluminen täällä Etelä-Suomessa ja etenkin etelärannikolla - kaakossa, joten lumen kanssa on tullut ymmärrettävästi monenlaisia ongelmia. Joulukuussa jo paasasin taas kerran lumen auraamiseen liittyvistä ongelmista, missä kasvillisuus on joutunut kärsimään huomattavasti ja mielestäni tarpeettomasti; juttuni Lumen aurauksesta aiheutuvat istutustuhot taas ilmenevinä runsaslumisen talven vitsauksina.
Tällä kertaa ajankohtaisena versiona lumituhoista kasveille on kattolumien auraamisesta aiheutuneet tuhot. Ajankohdalle tyypillisesti lumihankien vesiarvojen suurennuttua ja siten lumen painon noustua on toki ymmärrettävää, että rakennusten katoilta on poistettava ylimääräinen lumi. Kuitenkin tällöin törmätään helposti yllä olevassa kuvassa nähtävään ongelmaan, jota voidaan vieläpä pahentaa entisestään lumen tiputtamisesta aiheutuneen vauriomäärän lisäksi.
Kuvassa on siis eräs Espoon Pohjois-Tapiolalainen koulu ja otin tuon kuvan eilen sunnuntaina 30.1.2011. Nuo pensaat ovat marja-aronioita (Aronia mitchurinii) ja ne ovat kohdanneet nuo rujot oksatuhot seuraavasti. Muutama päivä aikaisemmin tuolta katolta pudotettiin lumet suoraan noiden pensaiden päälle ja sitten ko. isot lumikasat käytiin kauhakuormaajan avulla poistamassa pensaiden päältä ja tietenkin samalla kuormaaminen runteli pensaita entistä enemmän.
Tässäpä on siis esimerkki vähintään kahdesta väärästä ratkaisusta. Yksi; alunperinkin noin isojen pensaiden sijoituspaikka suoraan kattolumien pudottamisalueen alla on väärä. Kaksi; lumen auraaminen pois pensaiden päältä lisätuhoa aiheuttaen oli turhaa. Niinpä on syntynyt ruman näköinen sotku, joka on korjattavissa vasta lumien sulettua eli siis on oletettavaa, että nuo pensastuhot tullaan siivoamaan leikkaushoidoin vasta keväällä. Sitä ennen tämä näkymä "tarjoaa" kaupunginosan luonteen (Muka puutarhakaupunki) vastaisesti suurta häpeällistä tahraa!
Ja mitä paljastuukaan lumien sulettua muutenkin laajalti ympäri Etelä-Suomea, kun lumen auraaminen taajamien katualueilla mm. juuri Espoon Tapiolassa on osoittautunut talven mittaan hyvin rujoksi ja kasvi-istutuksien suhteen säälimättömäksi?! Odotettavissa on ensinnäkin puustoille kolhuja, joista sitten alkavat lahoviat ja ennenaikaisen kuolemisen prosessit ja toisekseen pensaiden murjomisten takia joudutaan ylimääräisen leikkaushoitoruljanssin eteen keväällä ja se on myös kuluerä taloudellisestikin, joka jo varovaisemman ja suunnitellumman lumen auraamisen avulla olisi ollut vältettävissä paremmin. Taimiakin voidaan joutua uusimaan, jos lumikasat ovat esim. jopa katkaisseet nuoria puita.
Tässä vaiheessa talvea vanhojen lumikasojen siirto paikasta toiseen on kasvillisuudelle ekstravaarallista, sillä lumikasat ovat nyt suojasäitä ja tiivistymisiä koettuaan hyvin jäisiä ja raskaita eli siten murjovia laadultaan! Pienikin kasa jäistä lunta voi liikkuessaan esim. naarmuttaa ohuita nuorten puiden kaarnoja huomattavan helposti! Ja talvihan on vasta tavallaan puolivälissä eli helmi- maaliskuussakin voi tulla vielä paljonkin lunta, mistä syntyviä lisäongelmia tuskin uskallan edes ajatella tässä katsantokannassa... Varmaankin joudun palaamaan asiaan kevättalvella ja keväällä!
Saturday, January 29, 2011
Varoitus poikkeuksellisesta ja vaarallisesta säästä: Su yönä - aamuna vaarallisen voimakasta luoteis-pohjoistuulta!
Etelä- / Keski-Suomen itäosissa erityisesti Etelä-Savon alueella on vallinnut koko viikon erittäin vaikea puuston tykkyluminen taakkaongelma, mikä voi olla erityisen merkittävä seikka tässä myrskyssä! Lumitaakkaiset puustot voivat nimittäin olla alkuun ennen lumien varisemista paljon tavanomaista herkempiä kaatuilemaan ja aiheuttamaan jo ennestään hyvin vaikeana ilmenneiden sähkönjakeluongelmien (Hesarin jutut uusimmasta vanhimpaan; Armeija auttaa sähköasentajia korjaustöissä Etelä-Savossa, Sähköt saatu lähes kuntoon Etelä-Savossa, Sähköongelmat Savossa jatkuvat, Sähkökatkokset lisääntyneet Etelä-Savossa ja Sähkökatkot voivat kestää paikoin jopa viikkoja.) pahentumista poikkeuksellisen vaaralliseksi ja vaikeaksi!... Tässä on Myrskyvaroitus.com -sivuston arvio säätilanteesta ja tässä Sääbriefing -blogin juttu. Ja tässä myrskyseurannassa oivalliset tutut mediat; Testbed -sadetutka Etelä-Suomesta, Ilmatieteenlaitoksen sadetutka ja Kelikamerat (Etelä-Suomesta).
Talvimyrskyseuranta; tilanne lauantaina 29.1.2011 klo. 20:30: Lämpötila on Hämeenlinnassa -1 astetta; pakkanen on vaihdellut päivän mittaan -1 ja -3 asteen välillä. Kohtalainen - navakka tuuli on nyt kääntynyt lännestä enemmän luoteen suuntaan sen jälkeen, kun iltapäivällä klo. 16 ja 17 välillä kapea kylmän rintaman lumipyryalue ylitti tarkastelupisteen nopeasti kaakkoon. Lunta ehti sataa vain noin yhden sentin verran. Pilvipeite on sen jälkeen repeillyt vähän; koostuu nyt hahtuva- ja verhopilvistä ja ennen em. rintaman ylitystä vallinnut matala sumupilvikansi on kaikonnut.
Talvimyrskyseuranta; tilanne lauantaina 29.1.2011 klo. 23:20: Luoteistuuli on voimistunut parin viime tunnin aikana jo selvästi ja se on jo puuskissa vähintään navakkaa; tuuli on alkanut humisemaan selvästi nurkissa ja ikkunanpielissä. Pilvet ovat kaikonneet taivaalta lähes kokonaan tilapäisesti ennen tuon matalapaineen keskuksen ympäri kiertyvää lumipyrykoukkua, joka liikkuu kaakkoon ja voi ulottua länsireunaltaan Hämeenlinnaankin myöhemmin... Lämpötila on edelleen -1 astetta.
Talvimyrskyseuranta; tilanne sunnuntaina 30.1.2011 klo. 01:00: Pohjois-luoteistuuli on yhä voimistunut ja puuskat ovat ajoittain voimaltaan jo kovia. Lämpötila on laskenut -2 asteeseen. Tuuli humisee kovimmillaan jo hyvinkin äänekkäästi nurkissa ja pöllyttää pakkaslumimuotoisena pysynyttä lunta talojen katoilta hetkittäin massiivisina tuiskuina. Tuo uusi heikko lumipyryalue on myös osumassa osittain Hämeenlinnaan ja se on juuri saapunut nopeasti luoteesta-pohjoisesta. Sekä vanha että tuo uusi pakkaslumi tulevat pöllyämään erittäin voimakkaasti aukeiden alueiden hangilla kovimmissa puuskissa ja tiedossa on siten monenlaista vahvaa kinostumismuodostusta vähäisistä sadekertymistä huolimatta. Hankien päälle sataa myös paljon oksa- ja neulasroskaa metsien / puustojen lähellä ja sisällä. Lumikuorrutteet varisevat puista hyvin nopeasti kokonaan tuulen vastaisilla metsä- ja puustosivuilla. Etelä-Savon tykkylumitilanteen selviämistä joudumme odottamaan aamuun. Lisäsin tuonne ylle myös Sääbriefing -blogista myrskyä koskevan jutun. Nyt siirryn nukkumaan, mutta palaan pian aamulla asiaan, johon mennessä kovin tuulivaihe lienee jo ohi Hämeenlinnassa...
Talvimyrskyseuranta; tilanne sunnuntaina 30.1.2011 klo. 03:45: Päätinkin laittaa tähän yön selästä päivityksen, koska myrsky on nyt kovimmillaan ja se herätti minut erittäin äänekkäällä kohinallaan ja ulinallaan! Katsoin ikkunasta ulos ja lumi pöllyää kovimmissa puuskissa uskomattoman voimakkaasti ja katuvalot heiluvat selvästi. Kovimmat puuskat ovat varmaan ainakin n. 20 m/s. Lämpötila on yhä -2 astetta ja pilvisyys on runsasta; koostuu nopeasti tuulessa liikkuvista kumpukerrospilvistä ja seassa on heikkoja lumikuuroja.
Talvimyrskyseuranta; tilanne sunnuntaina 30.1.2011 klo. 10:20: Pohjoistuuli on nyt huomattavasti heikentynyt ja pilvisyys on kadonnut kokonaan eli on kauniin aurinkoista. Lämpötila on laskenut -4 asteeseen, joten vielä kohtalaisena - navakkana puhaltava viima on jonkin verran purevaa. Tuo myrskyn voimakkain puhuri kesti ilmeisesti muutaman tunnin ja se kuului puuskissa voimakkaana jylinänä ja suhinaulinana jättäen yöuneni hyvin vähiin. Mutta mitäs siitä, kun sain taas tavanomaisesta poikkeavaa ja jännää säätä koettavaksi :) Tuhoista ei ole vielä juurikaan tullut uutisjuttuja, joten ilmeisesti aika vähällä Etelä-Savossakin on päästy... Jos uutisjuttuja vielä tulee, niin listaan ne tähän. Nyt odotan kiinnostuneena lumihangille syntyneiden erikoisten ja vahvojen tuulikuvioiden ja kinostumien näkemistä, kunhan menen ulos,
Päivitys sunnuntaina 30.1.2011 klo. 11:50: Tässä myrskyyn liittyvää uutisointia: Hesarin juttu (Tuhannet taloudet yhä sähköttä). Ennen myrskyä sähköt oli saatu lähes korjattua takaisin, mutta myrsky ilmeisesti lisäsi sähkökatkoja muutamilla tuhansilla myös Hämeessä ja Pirkanmaalla, missä tykkylumiongelma ei ollut ennen myrskyä enää kovin mainittava. Nyt puusto on lähes kokonaan varistunut lumesta metsien suojaisimpia sisäosia lukuun ottamatta. Tähän päättyy tämä seuranta.
Zeitgeist: Moving Forward -elokuva ilmestynyt internettiin
Z -liikettä puolustavia lukijakommentteja: "Ei kait uskovaisuus tarvitse kirkkoja, voit uskoa mihin haluat. Itse arvostan enemmän henkilökohtaista uskoa, kuin muille "oikean näkökulman" tuputtamista. Zeitgeist ainakin minusta pyrkii parempaan maailmaan kuin nykyinen. Kysynkin, kumpi on pienempi paha?" ja "Zeitgeist opastaa ajattelemaan itse, ihan ensimmäisestä jaksosta 1 (joka ei ole Addendum) lähtien ja antaen ainoastaan välineet oivaltamiseen.".
Z -liikettä kyseenalaistava lukijakommentti: "Zeitgeist moving forward tuli katsottua eilen ja olihan se järkyttävää. Aivan suoraa nwo propagandaa kuinka maailma pelastuu kun sinä luovut oikeuksistasi ja annat eliitin tässä tapauksessa tieteen taikka tiedemiesten johdattaa ihmiskunta uuteen kukoistukseen. Mitään vastausta ei tähän tullut kuka tätä utopiaa johtaa ja mitenkä he ovat valittu sitä johtamaan ja mitenkä tämä uusi järjestelmä olisi sen enempää korruptio vapaa kuin nykyinen järjestelmä? Ajassa 1:29:41 sanotaan suoraan ettei ole mitään nwo:ta, uudestaan kohdassa 2:20:28 suorastaan painotetaan etteivät eliitti kokoonnu yhteen ja sitä uskovat ovat "uunoja". Kertoo mielestäni aika paljon ketkä tämän info pläjäyksen takana ovat.".
Omat viimeaikaiset aihetta käsittelevät / sivuavat kirjoitukseni ovat vielä lopuksi tässä (LaRouche -liikkeen havainnot ja varoitukset NWO:n vastaisen aktivismin huippua: Oikeista lääkkeistä monetarismipahuuteen ja Arvioita Zeitgeist: Moving Forward -elokuvasta ja Zeitgeist -liikkeestä: Haitat hyötyjä suuremmat aikamme kriisissä), mistä voitte mennä lukemaan omat näkemykseni leffasta ja Z -liikkeestä.
LaRouche -liikkeen havainnot ja varoitukset NWO:n vastaisen aktivismin huippua: Oikeista lääkkeistä monetarismipahuuteen
Se yksi tietty vaihtoehtomedialähde on tietenkin LaRouche PAC, jonka ymmärrys maailman tilasta on tässä viime aikoina osoittautunut hirvittävän paljon oikeaksi ja sitä kuvastaa osaltaan etenkin juuri tämä Yhdysvalloissa tehdyn finanssikriisin tutkintakomission (Financial Crisis Inquiry Commission) raportin julkistaminen; The Angelides Report (Lehdistötiedote). Tässä on aiheeseen liittyvät LaRouche -videot englanninkielisine kuvauksineen:
We Were Right, You Were Wrong: "LaRouche was right in 1999 when he fought the repeal of Glass Steagall, he was right in 2007 when he warned against the bailouts, and he is right today on dumping Obama and re-instating Glass Steagall."
Angelides Report Vindicates LaRouche: "The Angelides Report, released today by the Financial Crisis Inquiry Commission, is a full vindication of economist Lyndon LaRouche, and should be seen as a critical turning point in our war today to reassert our republic’s anti-British credit system in the form of a re-implementation of Glass Steagall. View with the LPAC-TV feature film "The Takedown of Glass-Steagall"."
Update: 2008 Financial Crisis Inquiry Commission: "Today the findings of the 2008 Financial Crisis Inquiry Commission hit the press, revealing the fraud of everything Obama said in his state of the union speech yesterday."
HBPA: the Solution to the Crisis was Blocked: "LaRouche's HBPA of 2007 would have saved our citezenry from a lot of hell and suffering, had it not been intentionally blocked-- do we dare wait around, and "see what happens" before reinstating Glass-Stegall?".
Myös mm. Barack Obaman osallisuus hullunkurisena ko. vihollisvoiman nukkena tulee havainnollistaa tässä samalla ja tämä käy hyvin näiden monetarismin pahuutta lisää havainnollistavien LaRouche -videoiden seassa; Davos Man, Repeal Obamacare? Repeal Obama!, Monetarism will only get you..., Gerry Adams Invokes Principle of Glass-Steagall, Targets Inter-Alpha Bank (Irlannin Sinn Féin osoittaa oikeaa tilanteen ymmärrystä!), Obama's policy is a Nazi policy ja Obama's Speech.
On havaittava siis erittäin suuri ristiriita vaikkapa juuri Obaman puheiden (Ja samaan laskuun menee äskettäinen Anni Sinnemäenkin lausunto Suomen kohta koittavasta muka "täystyöllisyydestä") ja tämän ym. Financial Crisis Inquiry Commission -tutkintakomission havaintojen välillä; aika näyttää onko komission havainnoista mihinkään käytännössä... Puhumattakaan LaRouche -liikkeen omista havainnoista ja varoituksista kaiken ilmenneen pohjalta; "LaRouche oli oikeassa ja muut väärässä"!
Tämä ym. tutkintakomissio on siis varsin paljon aivan oikein havainnut vuosina 2007 - 2008 alkaneen finanssikriisin syitä ja alkuperiä, jotka olivat jo paljon aikaisemminkin LaRouche -liikkeen tiedossa, mutta joita hyvin harvat ymmärsivät ja joista johtuneita varoituksia hyvin monet eivät ottaneet ollenkaan todesta! Nyt tässä on käsissämme virallista dokumenttia juuri siitä, kuinka paljon monet NWO:n vastaiset aktivistit ovat olleet oikeassa jo montakin vuotta varoittaessaan tästä ekonomiatuhosta! Kuitenkin juuri LaRouche -liike ansaitsee tässä erityistä suitsutusta, koska heidän ymmärryksensä kattaa keskeisimmin ja parhaiten myös tilanteeseen liittyneet geopoliittiset, sosiologiset ja psykologiset seikat ko. yhteiskuntaprosesseissa.
Tämä yhteiskuntaprosessivyyhti tuleekin ymmärtää juuri näiden kahden seuraavan kriittisen kysymyksen ja niiden vastausten kautta --> Mikä on ollut monetaristisen talousjärjestelmän avainelementti ko. kriisin synnyssä? Vastaus: Rahan syntymekanismi (Ennen kuin euro / dollari voidaan kuluttaa, se täytyy lainata korolla tietenkin) ja sen hyväksikäyttäminen johdannaismarkkinaspekulaatioissa virtuaalisena "varallisuuskeinottelupelinappulana". Tämä systeemikriisimme pohjautuu siis käytännön toiminnaltaan keskeisimmin rahan olemukseen ja sen käyttöön keskuspankkikartellin hallitsemana.
Toinen kysymys rypäsmuotoisena on kuitenkin kaikkein merkittävin --> Kuka tai mikä ja miksi se / he käyttävät ko. rahan olemusta hyväkseen? Vastaus: Se keskuspankkikartelli erilaisine kokoonpanoineen tavoitteenaan heidän maailmankuvavankilansa mukainen uusfeodaalinen rahanvaltaimperiumi! Tästä vastauksesta tulee ymmärtää juuri tämä: Yhteiskuntakriisimme alkuperäinen syy ei viimekädessä ole ko. rahan luonne ja muoto, vaan juuri ne tahot ja niiden alustana juuri se sosiaalispsykologinen maailmankuva, mitkä ovat edesauttaneet ja promotoineet ko. rahan olemuksen ja käytön ylläpitämistä ja jatkamista. Se on juuri se maailmankuvavankila, jonka sisältä alkuperäisimmin ko. pahuus ja rapautuminen on ponnistanut ja jonka yksi ilmenemismuoto "vain" on tuo rahan velkaan perustuva monetaristinen olemus, muoto ja käyttö!
Miten tämä sitten on ilmennyt käytännössä ja miten lääkkeet sitä vastaan tulee siksi ymmärtää? Kuten Lyndon LaRouche on jo monta monta vuotta havainnollistanut, niin ne tahot käyttämässä tuota rahan velkaan perustuvaa monetaristista olemusta, muotoa ja käyttöä ovat kiteytettävissä tarkimmillaan ja sisällöltään täsmällisimmillään nimenomaan Brittiläiseksi imperiumiksi. Tässä tulee ymmärtää hyvin tarkkaan ero termien imperiumi ja valtio välillä!
Imperiumi on juuri se ylikansallinen valtioiden rajoista välittämätön keskuspankkikartellipiiri rahanvalta-alustansa kera. Imperiumi ei ole nykymuodossaan valtio tai valtioiden ryhmä sisältäpäin lähtöisesti, vaan kaikki valtiot ovat imperiumin alla ja sen myötä parasiittisen hyväksikäyttövoimansa ikeessä mukaan lukien myös Yhdysvallat. Kaikki yritykset selittää tätä rahanvaltaongelmaa suositulla harhaluulokonseptilla, että ko. rahanvaltaimperiumin pääkäyttöalusta olisi Yhdysvallat sen sisältäpäin, ovat virheellisiä. Se luulo vie juuri huomion liikaa pois päävihollisesta eli keskuspankkikartellin imperiumista. Yhdysvallat on "vain" käsikassara ko. imperiumin käsissä eikä päin vastoin. Tämän Lyndon LaRouche havaintoni mukaan ymmärtää koko maailmassa kaikkein parhaiten!
Tänä aikana meidän tulee ymmärtää päävihollisemme juuri täsmälleen oikein, koska se johtaa meidät havaitsemaan ja toimittamaan lääkkeet sitä vastaan oikealla tavalla! Väärä lääkitsemistapa voi nimittäin aiheuttaa jopa hallaa enemmän kuin hyötyä ja sellaisessa tilanteessa päävihollinen voi jäädä henkiin ja jopa saada lisää voimaakin. Tämä äskettäin alkanut Afrikan - Lähi-Idän Jasmiinivallankumous on nyt hyvä käytännön esimerkki tässä pohdinnassa.
Miten käymme lääkkeinemme käsiksi tuohon imperiumin muodossa olevaan pääviholliseemme? Se tapahtuu ottamalla ko. imperiumin käyttämä päätyökalu heiltä pois eli eliminoimme heidän käyttämänsä rahan velkaan perustuvan monetaristisen olemuksen, muodon ja käytön! Talousdemokratian teesit ovat tässä hyvä apu, mitkä tähdentävät mm. rahan luontioikeuden siirtämistä ko. yksityiseltä kartellilta valtioille, mikä on hyvä askel ko. eliminoimisproseduurissa. Lyndon LaRouche tähdentää, että ensimmäinen tärkeä askel siinä on kuitenkin Glass-Steagall -lain kaltainen pankkitoiminnan uudelleenjärjestäminen ja rajoittaminen, mikä antaa avaimet tehdä tuota rahanluontioikeuden siirtoa keskuspankkikartellilta valtioille. Se on tarkkaan tähdennettyä ja koordinoitua.
Miten valtioiden hallintojen ulosheitto ym. kaltaisissa vallankumousprosesseissa tulee tätä vasten nähdä? Jos valtioiden hallinnot uusitaan moisilla ilmenneillä vallankumouksilla ilman, että kaiken taustalla olevaan ko. imperiumiin puututaan samalla, niin sellainen kansannoususisältö voi mennä pahemman kerran hukkaan ja jopa tuhoisasti vikaan! Nimittäin on käsitettävä juuri oikein se päävihollinen eli imperiumi koostumuksineen, joka ei ole mikään valtio / valtioryhmä, vaan valtioita hyväksi käyttävä parasiitti.
Olen pelolla seuraamassa tätä uutta vallankumousaaltoa juuri siinä mielessä, että ymmärtävätköhän ko. kansannousumentaliteetin pauloissa olevat ihmiset tämän vai onko tässä suuri vaara sille, että ko. valtioiden hallinnot ovat ihmisten mielissä harhaanjohtavasti se pääkohde eikä se päävihollisimperiumi rahanvalta-alustansa kera, kuten pitäisi?! Jos nimittäin tämä imperiumi jää voimaantumaan näiden valtioiden myllerrysten taustalle, niin se voi jäädä manipuloimaan edelleen parasiittisesti tilanteita kohti havittelemaansa maailmanhallituskonseptia!
Siksi myös Yhdysvallat tulee ymmärtää juuri oikein ja juuri niinkuin Lyndon LaRouche on tähdentänyt kaukaa historiasta juontuvalla prosessi- ja dynamiikkakuvauksella! Historiaa on myös hyvin tärkeää ymmärtää tässä katsannossa hyvin tarkkaan harhautuskarikkoineen, sillä tämän hetken tilanne hahmottuu kunnolla vain oikeanlaisen historiaprosessin havaitsemisen jälkeen! Havaitsemme siitä mm. juuri sen, että menestyksekkäin kapina ja vallankumous ko. imperiumia vastaan ei ala pelkkään valtioon kodistetusta vihasta, vaan viimekädessä imperiumiin itseensä kohdistetusta vihasta. Siinä lääkkeet parantamiseen ja ongelmien ratkaisuun eroavat osin jopa kokonaan toisistaan; valtioviha on helposti hedelmätöntä mellakoimista ja mielenosoittamista, mutta imperiumiviha on paljon hedelmällisempää rahanvalta-alustaan kohdistuvaa uudelleenjärjestämistä.
Muulla tavallahan imperiumia ei voikaan vihata, sillä imperiumi on pitkälti ns. aineeton rahanvaltaentiteetti valtioiden ja muiden instituutioiden taustalla ja sisällä. Valtioita ja instituutioita ei kuitenkaan kannata rikkoa / tuhota sen takia, että ko. imperiumi on ne vallannut. Valtiot ja instituutiot voivat aivan hyvin olla erinomaisen käyttökelpoisia ihmiskunnan palveluksessa, kunhan niiden sisältä on ajettu pois tuo imperiumiparasiitti. Juuri siksi Yhdysvallat on tärkeä esimerkki tässä, koska USA on nyt ollut "vain" imperiumin valloittama eikä itsessään paha. USA on ollut alunperin juuri se vastavoima imperiumille, mutta "vain" hävinnyt ottelun imperiumia vastaan toistaiseksi. Tämänkin takia meidän on erittäin tarkkaan ymmärrettävä päävihollisemme luonne ja toiminta, sillä lääkkeen oikea kohdistaminen on esim. tässä USA:n valtion nostamista pois imperiumin ikeestä vahvaksi suvereeniksi kansanvallaksi. Lääkkeen väärä kohdistaminen on helposti USA.n tuhoamista imperiumin kera, mikä on hurja esimerkki lapsen pois heittämisestä pesuveden mukana!
Toki on ymmärrettävää, että ihmiset valitsevat alasajettuina pelinappuloina turhautumisensa kohteeksi helposti lähimmän käytännön alistajatoteuttajan, joka on loogisesti ensin valtio pinnalta katsottuna. Se aiheuttaa tuon em. väärinkäsitysharhan lisäksi kuitenkin usein tarpeetonta väkivaltaakin ja valitettavasti NWO:n vastaiset aktivistit taitavat olla olleet paljon oikeassa Alex Jonesista ja Gerald Celentestä alkaen ennustuksineen jo monen vuoden takaa, missä on varoitettu tämän talousjärjestelmätuhon aiheuttamista väkivalta-aalloista.
Tässä mielessä Lyndon LaRouche on myös ollut erittäin paljon oikeassa, kun hän on kuvannut tätä monetarismipahuuden aiheuttamaa systeemikriisiä käytännössä myös ns. Uuden pimeän ajan kouriin joutumisena kaikenlaisine epävakaine ja yllätyksellisine tuho-, väkivalta- ja kuolemaprosesseineen. Onko nyt niin, että tämä Afrikan ja Lähi-Idän tilanne kuvaa tämän Uuden pimeän ajan jo alkaneen kunnolla?!
Meidän tulee ymmärtää tässä prosessissa samalla myös se, että ko. imperiumin rahanvalta-alustan eliminoiminen ja siinä rahanvallan siirtäminen suvereeneille valtioille ei ole vielä riittävä askel pois ko. maailmankuvavankilan tuottamista yhteiskuntaepäkohdista. Meidän on ymmärrettävä laajana konseptina epäkohtavyyhti myös sosiaalispsykologisina prosesseina ja ilmentyminä.
Se tarkoittaa sitä, että ko. maailmankuvavankilan (Mm. tässä kirjoituksessani "Kolme riipivää esimerkkiä Suomen yhteiskunnan ahdingosta keskuspankkikartellin NWO -prosessin ikeessä" kuvaamani orientaatiovirheet; eugeniikka, malthusilaisuus, machiavellismi, behaviorismi, utilitarismi ja laajemmin juuri monetarismi) henkinen sisältö on myös eliminoitava ja parannettava uudella maailmankuvakäsityksellä, koska sen väärän maailmankuvan luoma vankilahan on ollut se alkuperäinen alusta, mikä on tuottanut tuon käytännön rahanvalta-alustan eri muotoineen ihmiskuntaa ja siinä yhteiskuntia rapauttavasti.
Tässäkin LaRouche -liike on useassa kohtaa pidemmällä ymmärryksessä kuin moni muu NWO:n vastainen liike. Ko. parantava ymmärrys lähtee juuri siitä, että menestyksellinen ihmiskunta ei kaipaa ollenkaan näitä eugeniikan, malthusilaisuuden, machiavellismin, behaviorismin, utilitarismin ja laajemmin juuri monetarismin aiheuttamia kiroja ajattelussaan ja toiminnassaan. Kaikki tätä keskuspankkikartellin symboloimaa saastaa vastustava ja syrjäyttävä ajattelu - toiminta on oleellista lääkitsemistä tähän laajaan ja syvälliseen yhteiskuntaongelmaamme. Siinä LaRouche -liike tarjoaa käyttöalustaksi progressiivista ja ihmismielen potentiaalia korostavaa konseptia, minkä käytännön muotoon suunniteltuja ilmenemismuotoja ovat heidän NAWAPA -missionsa ja heidän tieteellistaiteellinen maailmankuvanäkemyksensä, missä sielun ja hengen olemukset pääsevät paremmin toimimaan, kuten niiden on ihmisissä tarkoitettu olevan olemassa.
Meidän ei tässä tarvitse kuitenkaan ajatella, että vain nämä LaRouche -lääkkeet olisivat ainoita oikeita tarvittavassa maailmankuvan muuttamisprosessissa, vaan ne ovat malleja, joiden kanssa kaikkia muitakin lääkitsemismalleja tulee arvioida rikkaasti ja soveltaen käytäntöön niiden toteuttamista optimia ja kohtuutta hakien ja noudattaen. Tässä mielessä jopa parjaamani Zeitgeist -liikkeen jotkin ratkaisuteesit voivat tulla kyseeseen, mutta tosiaan vain hyvin harkiten ja varoen sovellettuina. Talousdemokratian rahateesit ovat osaltaan tällaista kulttuurillistakin tervehtymistä edesauttavia, koska ne tähdentävät havaintoni mukaan juuri tervettä ja oikeudenmukaista suhtautumista kansantalouteen ja sen pohjalta yhteiskuntakehittämiseen.
Zeitgeist -liike on kuitenkin edelleen bannilistallani varsin tärkeänä tässä mielessä, koska havaintoni mukaan he eivät mm. riittävän tähdellisesti havainnollista juuri tätä: Rahanvalta-alustan alkuperäisen ylläpitäjän ja käyttäjän luonnetta ja koostumusta, joka on imperiumin muodossa oleva valtioita hyväksi käyttävä parasiittiryhmä nimeltään Brittiläinen imperiumi tai David Icken sanoin Rothschild siionismi -porukka.
Zeitgeist -liike osaa havainnollistaa ko. imperiumin käyttötyökalut eli ko. monetaristisen raha- ja talousjärjestelmän oikein hyvin, mutta jättää varsin paljon kriittisellä tavalla ko. työkalujen käyttäjätahot liian epäselviksi ja havainnollistamattomiksi! Onko se tarkoituksellista?!... Tässä mielessä havaintoni Z -liikkeen ja LaRouche -liikkeen välisestä orientaatioerosta ko. havainnollistamisessa ovat paikoin jopa päinvastaista luokkaa keskenään; Z -liikkeen lääkevalikoima voi johtaa siinä haitallisiin vaikutuksiin lääkkeen kohdistuessa väärin pois ko. imperiumin eliminoimisesta, mikä siis tapahtuu käytännössä oikeimmin rahan luonteen muotoa muuttamalla.
Kun Z -liike esittää rahan kokonaan poistavia utopioita, niin emme voi siinä olla varmoja, etteikö ko. imperiumin koostumus olisi juonimassa siinä itselleen samalla sitä rahatonta valtaa uuden resurssimaailmankuvan suhteen. Varmin keino eliminoida tässä mielessä ko. imperiumi on juuri säilyttää raha, mutta siirtää sen luonti pois ko. eliitiltä. Me näemme silloin työkalun (Rahan) edelleen konkreettisesti ja käytännön toiminnassa, mutta olemme onnistuneet kansalaisina omimaan sen pois keskuspankkieliitiltä ihmiskunnan palvelukseen. Z -liikkeen resurssipohjainen utopia poistaa ko. työkalun ja emme ole siinä enää varmoja yhteiskuntatoimintaa järjestävästä konkreettisesta elementistä; yhteiskunta voi joutua eliitin haltuun ehkä kahta pahemmin kokonaan uudella tavalla!
Raha on siis oleellisen tärkeä käytännön yhteiskuntatoimintaa järjestävä työkalu, joka voi olla joko imperiumin tai valtioiden hallinnassa. Nyt olemme olleet pahenevassa tilanteessa rahan imperiumimuotoisuuden tehdessä uskomatonta haittaa kuvatuilla tavoilla ja siksi meidän on muodostettava raha ihmiskuntaa palvelevana työkaluna uudestaan valtioiden hallittavaksi, kuten talousdemokratia ja LaRouche -liike tähdentävät. Kaikki tästä ymmärryksestä poisharhauttava on nyt haitallista!
Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän Jasmiinivallankumous: Alkanut NWO:n selätyskansannousu vai allikkoon johtava osa NWO:n sementoimista?!...
Tässä on valtavirtamedian uutisjuttuja Jasmiinivallankumouksesta; Hesari (Kaksikymmentä kuollut yli tuhat loukkaantunut Egyptin kansannousussa, Stubb vetosi Egyptin ulkoministeriin väkivallan välttämiseksi, HS-raati: Arabimaiden yksinvaltiaat ansaitsevat EU:n tuomion, Myös jordanialaiset osoittivat mieltään, Myös Jemenissä vaaditaan maan johdon vaihtamista ja Mielenosoittajien tahto läpi: Tunisiassa vaihdetaan 12 ministeriä), Iltasanomat (Egyptin mellakoiden kuolonuhrien määrä kasvaa, Mubarak ilmoitti: En luovu vallasta, Mielenosoittajat hyökkäsivät Egyptin television päämajaan, Ulkonaliikkumiskielto kaupunkeihin Egyptissä, ElBaradei suljettiin kotiarestiin ja Egypti: Nyt katkesi nettiyhteys!), BBC (Egypt president dismisses cabinet, Yemenis rally against president, Mid-East: Will there be a domino effect? ja Tunisia in big cabinet reshuffle) ja CNN (Cry of 'Freedom' rings across Nile, U.N.: Egypt must listen to its people, Near total blackout of Web access, Tunisia declares major cabinet reshuffle, Clinton to Egypt: 'Allow peaceful protest' ja Mubarak: I've asked government to resign).
Valtavirtamedia siis keskittyy kuvaamaan tilannetta kuin kyseessä olisi lähes pelkästään tyrannisten / semityrannisten hallintojen kumoamisprotesteista. Varmasti osaltaan oikeutetusti näin onkin! Meidän tulee kuitenkin muistaa tuo laajempi kokonaisuus, missä nämä havainnollistavat vaihtoehtomedialähteet kuvaavat paljon näkemyksellisemmin ja prosessitietoisemmin tätä "Jasmiinivallankumousta" --->
LaRouche PAC: Videot; Thursday - While You Were Sleeping ja Friday - While You Were Sleeping. Tekstit; LaRouche Poses International Solution as Egypt's Break-point Approaches with Friday Showdown, Egypt On the Brink ja Tunisia, a Success Story, According to World Bank and Rotten Globalization System!.
Lainaukset noista LaRouche -teksteistä ja oma huomioni:
"Hussein Askary filed this report on the backdrop to the Tunisia crisis. It clearly confirms what Lyndon LaRouche said on Sunday: Tunisia is not a unique situation, any more than Tucson shooter Jason Loughner was a unique, exceptional case. Everywhere that IMF and World Bank programs were imposed on developing sector nations, the same disastrous results occurred. While there are other elements to the picture, including the role of leading European exploiting power, led by Inter-Alpha networks, this provides an important piece of a picture that could be said of almost every country in Africa and throughout the Arab and Islamic world:
A few months before the demonstrations began by tens of thousands of frustrated Tunisian youth protesting unemployment, high food prices, and misery, the World Bank (WB) issued a blank check of approval for Tunisia's economic performance. Since the late 1990s, Tunisia has become one the leading economies in Africa in terms of competitiveness and, between 1996 and 2007, saw a doubling in exports of goods and services. 100% growth in exports of goods and services, between 1996 and 2007. The WB report even stated that Tunisia ranked as Africa's most competitive country in the Davos 2009 Global Competitiveness Report.
Many years of cooperation between the government of Tunisia and the WB and IMF, resulted in unemployment, especially among educated and highly educated Tunisians, more than doubling. The WB, in a separate report from a couple of years earlier, describes this catastrophic result. The number of young unemployed graduates has nearly doubled in 10 years — 336,000 in 2006-2007 compared with 121,800 in 1996-1997, the report indicated." --> Huomaamme siis sen, että näissä vallankumousmaissa keskuspankkikartellin rapauttava vaikutus on aiheuttanut oikeutettua vihaa ja turhautumista, mikä on johtanut kansannousu- ja vallankumousmentaliteettiin luonnollisella tavalla. Tätä tulee arvioida myös Euroopan ja Yhdysvaltojen kannalta, sillä sama pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuri on ollut täälläkin olosuhteiden heikentäjänä. Vallankumousta varmaan tarvitaan yhdessä jos toisessakin mielessä, mutta väkivallaton rauhanomainen versio on aina etusijalla. Älyllinen ylivertaisuus tulee olla meidän NWO:n vastaisten aktivistien vahva valttikortti ja sitä esimerkkiä minä haluan näyttää tässä vapaustaistelussamme keskuspankkikartellia ja heidän NWO -projektia vastaan!
"LaRouche's lengthy opening statement to the meeting advised all sovereign nations like Egypt, Tunisia, and Yemen--which is experiencing a round of mass street demonstrations today--to join him in busting up the British Empire system, and implementing a new financial order using the Glass-Steagall banking standard for which he is leading the fight in the United States." --> Lyndon LaRouche tietenkin omalta osaltaan haluaa näyttää samaa rauhanomaista esimerkkiä ja tähdentää siinä nimenomaan koko NWO:n taustalla vaikuttaneen Brittiläisen imperiumin osallisuutta keskuspankkikartellin ytimen muodostaneena hämäräjoukkona, jota vastaan LaRouche -liike on järjestelmällisesti vaatinut mm. Glass-Steagall -aseen käyttöä, joka ensitöikseen eliminoisi keskuspankkikartellin toimintavallan rahankäytössään ja siten jopa koko rahanvaltaimperiuminsa!
Infowars: Egypt: U.S. Puppet Regime On Verge of Collapse, Egypt’s Internet Kill Switch: Coming To America, Brzezinski’s Feared “Global Awakening” Has Arrived, Protesters Storm Government Buildings in Cairo, Internet Shut Down Amid Egypt Protests; Social Outcry Strengthens, World Gripped By Anti-Government Riots; America Next? ja Egypt on verge of revolution --> HÄLYTYS!!!: NWO:n vastaisten aktivistien jo monta vuotta varoittama internetin sensuurikatkaisu / -rajoittaminen NWO -eliitin osajuonena on nyt otettu ensimmäistä kertaa käyttöön!!! Tätä tulee arvioida myös muunkin maailman kohdalla, kun voi olla oletettavaa vallankumousaallon leviäminen globaalistikin!... Tässä on myös aihetta varsin uhkaavasti sivuava Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin juttu; Internetin alasajo alkaa viikon päästä. Onko mielipiteen vapauttamme alettu jo rajoittaa vakavalla tavalla?!... Suomessakin on jo harkinnassa laki, jossa eliitti voisi kätevästi rajoittaa internetin ja kännyköiden liikennettä juuri esim. Egyptin kaltaisessa tilanteessa. Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin jutut; Internet sensuuri alkaa kukoistaa maailmalla ja Verkkohyökkäys pistäisi myös Suomen poikkeustilaan.
YouTube -video: "Israel" vs Tunisia, Egypt, Iran, Hezbollah & Lebanon - Do Not Be Fooled --> Israel on todellakin keskuspankkikartellin keskeinen pelinappulavaltio, jonka käyttöä NWO -eliitti pyrkii todennäköisesti manipuloimaan tässä Jasmiinivallankumousaallossa tyyliin: Israel vastaan koko arabimaailma --> Tekosyy kolmannen maailmansodan sytyttämiseen, minkä raunioilta keskuspankkikartellieliitit voisivat muodostaa globaalin maailmanhallituksensa jotenkin paremmin?!....
RT -video; Orchestrated Storms: US sending waves through Yemen, Egypt, Tunisia? --> Onko Jasmiinivallankumousaalto tarkoituksella ohjailtu, missä tekosyynä on käytetty tyrannisten / semityrannisten valtioiden hallintojen kumoamista?! Eli saadaan kansat vallankumousmentaliteetin vallassaan enemmän tai vähemmän suunnitellusti ohjattua haluttuun suuntaan ja näin ko. systeemin orkestroijat vievätkin kansat uusien petturihallintojen alle, jotka ovatkin entistä tiukemmin NWO -prosessiin kahlittuna...
Toisena salajuonena olisi alueiden epätasapainoon saattaminen ns. "creative destruction" -manipulaation avulla, jossa kansoja sommitellaan mm. eri leireihin vastustamaan toisiaan ja näin muodostamaan alustaa sekä tulevaisuuden NWO -prosessia edesauttaville sodille yms. häiriöille (Esim. Venäjän / Kiinan tai molempien painostamiseksi...). Toisaalta pyrittäisiin myös johtamaan kansoja harhaan pois huomaamasta talouden NWO -prosessia, jolloin pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuri olisi paljon paremmin vietävissä maailmanhallitussuuntaan...
Tähän seuraavaksi laitankin ym. suhteen hyvin tärkeät LaRouche -videot, jotka kertovat vastaavien vallankumousmentaliteettien ohjaamisesta harhateille 1800- ja 1900 -luvuilla esimerkkeinään Euroopan ns. Nuori Eurooppa -liike 1800 -luvulla ja Kiinan myllerrykset 1900 -luvun alussa vahinkonaan sen joutuminen NWO -eliitin orkestroiman kommunismin ikeeseen reserviin odottamaan tuonnempia maailmanhallitussuunnitelmien toteutuksia --> British Ops in Asia: Strategic Implications of the Korean Crisis (Viime vuoden lopun Koreoiden kriisin historia-alustusta päähuomionaan Kiina) ja Palmerston's Zoo (Euroopan ja Yhdysvaltain kansojen manipulointia keskuspankkikartellin hajoita ja hallitse -tahtoon 1800 -luvulla).
Huomaamme siis sen, että keskuspankkikartelli pyrkii vähintään käyttämään vallankumouksia hyväkseen ja pahimmillaan se on suunnitellut ne ihan itse alusta loppuun jonkun tietyn päämäärän tai välitavoitteen saavuttamiseksi; hajoita ja hallitse. Mikä tavoite lopulta olisi tulossa tässä Afrikan ja Lähi-Idän Jasmiinivallankumouksessa? Sitä on vielä mahdotonta arvioida, kun "tulos" voi olla miten päin vain; eliitti voittaa tai häviää / kansa voittaa tai häviää...
Lyndon LaRouche on kuitenkin varoittanut, että tämä Jasmiinivallankumous on osa globaalia systeemikriisiä, jossa ihmisten tyytymättömyys hallintoihin keskuspankkikartellin ohjaamina tuho- ja rapauttamisgeneraattoreina aiheuttaa sivilisaation vaarallista herkkyyttä vajota yllättävästi etenevään "uuteen pimeään aikaan". Maailman myllerryksemme ovat siis hyvin paljon saman yhteen suuntaan etenevän megakriisin osasia eikä mitään erillistapahtumia!
Siis olkaamme tarkkana ja tämä alkanut prosessi todennäköisesti jatkuu ennen näkemättömällä tavalla. Tämä tilanne on maailman kovimpia juttuja tällä hetkellä ja voi johtaa yllättäviin suuntiin, missä myös NWO -eliitin kumoutuminen voisi olla mahdollista tai ainakaan ko. oligarkkiporukka ei onnistuisi etukäteen suunnittelemissaan aikeissa kunnolla... Viime vuoden lopussa ennakoin näin; Onko SE alkamassa heti vuodenvaihteen jälkeen?!.... Ja tämä talousjärjestelmän romahdusprosessi on todellakin osa sitä Endgame -tunnelmaa, joka ajaa näitä vallankumousmentaliteetteja esiin. Jännittävä vuosi on edessä!
Friday, January 28, 2011
Kolme riipivää esimerkkiä Suomen yhteiskunnan ahdingosta keskuspankkikartellin NWO -prosessin ikeessä
Hesari: VR lomauttaa 380 työntekijää ratojen kunnossapidosta -->
Valtionyhtiöiden ja valtioiden kansallisomaisuuden saattaminen keskuspankkikartellin hallinnan piiriin yksityistämisen kautta on eräs merkittävimmistä keinoista NWO -eliitille sekä tuhota ko. kansallisvaltio- ja hyvinvointivaltiokonsepti että kaapata ko. omaisuus heidän monetaristisen helvetinkoneen tuotto- ja rosvousautomaateiksi. Tämä tehdään näivettämällä kohdetta valmistaakseen sen yksityistämisprosessiin. Vahinko vain, että se ei tule onnistumaan enää pitkällä aikajanalla rahan syntymekanismin ja monetarismin takia; "Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, niin se täytyy lainata korolla tietenkin".
Keskuspankkikartellin eliittikeikarisaastan ahneuden ja pähkähulluuden määrä on näet tuhonnut nykyisen talousjärjestelmän puitteet systeemituhoksi saakka, missä fyysinen reaalitalous rapautuu toimimattomaksi yhä enemmän ja se ilmenee mm. tällaisina infrastruktuurin alasajoina rahanvallan sanelussa, jossa koko ajan voimistuvat uusfeodalismi ja velkaorjuus ovat avaintermit yhteiskuntatuhon ymmärtämiseksi moisen tuotoksena! Se ei kanna pidemmän päälle, vaan luhistuu omaan mahdottomuuteensa ja aiheuttaa oheistuhoa ehkä jopa enemmän kuin mitään muuta varsinaista suunniteltua tuhoa! Seuraavaksi tuon uutisjutun lukijakommentteja, jotka ovat tästä alasajotuhonnasta ja sen taustoista hajulla:
"Eikö se ollut niin, että ei ole riittävästi porukkaa hoitamaan ratojen ja vaihteiden hommia, jotta junat kulkisivat? Miten siinä nyt näin kävi?"
"Työtä vehentämällä ne radat kunnossa pysyy! Eiköhän laiteta nämä liikelaitoskokeilut romukoppaan ja aleta töihin. Tämä farssi on todistanut varsin elävästi mitä tarkoittaa porvarien liikelaitoshömpötys ja kilpailuttaminen. VR:n tulisi palkata 500 pysyvää miestä lisää, eikä vähentää yhtäkään!"
"Tässä taas oivallinen esimerkki, miten valtionyhtioitä ajetaan alas. Ensin ei myönnetä tarpeeksi määrärahoja, vanhaa ei korjata ja porukkaa pistetään pihalle. Sitten tullaankin siihen johtopäätökseen, että VR ei kannata, eikä toimi, se pitää myydä yksityiselle. Hyvä esimerkki on Iso-Britannia, jossa myös rautiet yksityistettiin. Thatcherin aikana. Mitään ei sen jalkeen korjattu ja siitä lähti onnettomuuskierre. Tähänko meilläkin pitää mennä? Ainakin kepu ja kokoomus ajavat vahvasti valtionyhtiöiden yksityistämistä. Lukekaa ihmiset vaikka kokoomusnuorten vaatimuslistaa, voin pahoin!"
"Kummallista, että Eduskuntatalon remonttiin saadaan 200 miljoonaa ja Musiikkitaloa varten muistaakseni 40 miljoonaa... Ikävää että verorahoilla kustannetaan enemmän eliitin harrastuksia. Mutta kaikille kansalaisille korjattava rataverkko ei ole tärkeä?"
"Vuonna 2007 kirjoitettiin näin:"VR tarvitsee lähivuosina 1 400 uutta työntekijää korvaamaan eläkkeelle lähtijöitä. Yhtiö tarvitsee erityisesti veturinkuljettajia, konduktöörejä ja ratapihantyöntekijöitä. Uusia työntekijöitä palkataan vuosittain 250–300. VR kaipaileevarsinkin nuoria työntekijöitä, joita yritetään houkutella yhtiöön muun muassa seuraavilla Next Step -koulutusmessuilla."Tarve on varmastikin oikeasti edelleen tällainen, mutta valtion kuristusote ja poliitikkojen ymmärtämättömyys liikenteen infrastruktuurin kokonaistilasta vievät katastrofaaliseen suuntaan. Liikenneministerillä ei näytä olevan oikeasti mitään valtaa näihin asioihin, liekö oikeaa haluakaan katsoa koko Suomen etua?"
"Uskokaa nyt huvikseen, että konsernin toimitusjohtaja on saneerausta ja VR-konsernin pilkkomista sekä lopulta yksityistämistä varten palkattu. Lomautuksia ja irtisanomisia konsernin eri osissa tullaan näkemään jatkossakin, olipa kesä tai talvi, ihkauudet raiteet tai vanhat kolinakiskot, pörssi kukkurallaan rahaa tai ihan tyhjä."
"Idea piilee siinä, että näin saadaan vakituiset pikkuhiljaa pois. Tilalle löytyy sesongin ajaksi reippaita ja halpoja työntekkijöitä Baltian maista. Baronalla jo rekry päällä."
"Kokoomus etunenässä, mutta Keskusta hyvänä kakkosena peesaamassa, eikä RKP:tä pidä tässä unohtaa. Ehkäpä näille tovereille voidaan sitten antaa lasku vahingoista, kun sen aika koittaa, vai mitä meinamme? VR on meille elintärkeä, eikä sen pilkkominen tuo kuin lisää onnettomuuksia!"
Taloussanomat: Näin myyjä joutuu häpeälistalle -->
Keskuspankkikartellin promotoima ja noudattama maailmankuva ja ihmiskäsitys kuvatuilla tavoilla on saastuttamassa yhteiskuntiemme käytännön reaalikonkretian lisäksi myös psyykeä kollektiivisella tasolla; noosfäärisairaus. Sen mukaan yhä sairaammin ja radikaalimmin rahanvaltakultille on taivuttava ja kaikki arvot ja menetelmät tulee muka määrittää sen mukaan. Se ilmenee ihmisyyteen kohdistuvina vihollisuuksina, mistä paljon toitotetut muodot ovat mm. eugeniikka, malthusilaisuus, machiavellismi, behaviorismi, utilitarismi ja monetarismi. Tämä uutisjuttu työntekijöiden mustamaalaamisesta häpeälistoilla sisältää nämä kaikki eräänä käytännön kiteytyksenä, mistä on suuri vaara mennä yhä totalitaarisempaan ja tuhoisampaan suuntaan!! Ja tämä monetaristinen keskuspankkikartellidiktatuuri sitä varmasti pyrkii edesauttamaan vaikka hamaan loppuun saakka!
--> Eugeniikka; ihmisiä jaetaan ns. huonoihin ja hyviin alkaen "vähäisimmillään" työpanoksen suorittamiskyvystä. Malthusilaisuus; näitä "huonoja" ihmisiä pyritään siirtämään syrjään yhteiskunnassa tavoitteena "haitallisen aineksen" vähentäminen. Machiavellismi; "hyvien" ihmisten kulttistatusta pyritään pönkittämään mitä epäeettisimmillä tavoilla alkaen mm. ko. listaamisesta. Behaviorismi; ns. hyviin ja huonoihin jakaminen perustellaan kömpelösti ja ihmiskunnan sisällön sekä potentiaalin vastaisesti kapean fyysisillä biologia-argumenteilla. Utilitarismi; menestyminen perustellaan kömpelösti ja ihmiskunnan sisällön sekä potentiaalin vastaisesti virtuaalisilla raha- ja valtasyillä. Monetarismi; kaiken tuon em. sisältävän talousjärjestelmän ylläpitoa jatketaan rikollisilla ja tuhoavilla yhteiskunnan vastaisilla toimilla. Seuraavaksi tuon uutisjutun lukijakommentteja, jotka ovat tästä alasajotuhonnasta ja sen taustoista hajulla:
"Todella sairasta, työnantaja haluaa tappeluttaa työntekijöitä keskenään kältätäkseen heitä palkka ja muissa asioissa saaden huomion muualle "
"Se on Stahanovilaisuus tullut kapitalismiin. Kopioidaankohan seuraavaksi gulakit?"
"Lisämyynti on ihan hyvä juttu. Mutta ns. häpeälista? Tosi törkeetä ja työntekijää halventavaa käytöstä."
"Suomalaista johtamiskulttuuria jälleen parhaimmillaan? Joskus olen antanut itselleni kertoa, että "positiivinen palaute annetaan julkisesti; negatiivinen kahden kesken." Hämmästyttävällä innolla yritykset ovat liittämässä tosi-TS:n häpäisykulttuurin omaan toimintaansa."
"Sairasta - epäeettistä - ei edistä Suomen sijoittumista "maailman onnellisin" maa -mittauksissa - ei saa ketään kivasti "jaksamaan" työelämässä 70-vuotiaaksi - saa minut asiakkaana voimaan pahoin ja laittamaan kyseiset tyrkytyskulttuuria harrastavat liikkeet mustalle listalleni!"
"Miten se menikään? Edistetään ihmisten viihtymistä työpaikoillaan, jotta päästäisiin pitempiin työuriin! Niinkö? Ei ainakaan tämän kaltaisella kyttäys-, kyykyttämis-, selkäänpuukottamis- ym. tapauksilla luoda kuin lisää työpaikkakiusattujen masentuneita sairauspoissaoloja ja jopa pahempaa - kuten itsemurhat. Sinne suuntaan näyttää kaikki menevän. Ja tämä luodaan työyhteisöjen päättäjien taholta, sanomalla että jos ei kelpaa, niin oven takana on muutama tuhat tulemassa sinun paikallesi. No, ainakin saadaan sossun luukut täyteen."
"Simputukseen puututtiin toden teolla armeijassa 90-luvulla, mutta muualla yhteiskunnassa jatkuu? Taas tätä jenkkikyykytysmeiningin kopioimista Suomeen. Pahimmillaan tälläinen id*oottitouhu tuhoaa työilmapiirin ja karkoittaa vakioasiakkaat. Sitten se myynti ei olekaan muutakuin tyrkyttämistä, kun vakioasiakkaiden tuoma raha puuttuu."
"Tämänhän voisi tulkita myös työpaikkakiusaamiseksi tai vastaavaksi."
"Huonoimpien listaaja syyllistyy salassa pidettävän henkilötiedon levittämiseen."
"No tämä se selittääkin monen työpaikan pahanolon ja huonon ilman!!!!"
"Kuvaa hyvin työelämän raadollisuutta nykyään. Parhaiden myyjien listan vielä ymmärtää, mutta tuommoinen "häpeälista" on ennemmin listoja julkaisevan yrityksen häpeä. Jokuhan sen huonoimman tuloksen joka tapauksessa tekee ja sittenkö häntä saa työkaverit ja pomot ilkkua seuraavan kuukauden ajan. Vai laitetaanko kenties kuukauden huonoin aina pihalle? Kysyn, MITÄ JÄRKEÄ. Mikä on se positiivinen vaikutus mihin tällä pyritään?"
"Noista kaupoista listat pitää tehdä. Tietääpähän missä ei asioi ollenkaan."
"Julkisuuteen vaan lista häpeälistoja laativista yrityksistä, jotta asiakkaat voisivat boikotoida niitä. Kannustus on parempi keino työmotivaation aikaansaamiseksi. Pakkomyynti ja tyrkyttäminen on asiakkaasta vastenmielistä."
Taloussanomat: Sinnemäki: Kohta koittaa täystyöllisyys -->
Kun eugeniikka, malthusilaisuus, machiavellismi, behaviorismi, utilitarismi ja monetarismi pääsevät ym. tapaan pesiytymään yhteiskunnan kollektiiviseen tietoisuuteen eli noosfääriin, niin joudumme silloin helposti niiden sävyttämään maailmankuvavankilaan ja sen vallassa kituvan poliitikon sanomisten kanssa vastakkain JUURI tähän tapaan. Tämä on erittäin vaarallista, koska ristiriita todellisuuden ja ko. maailmankuvavankilan välillä kasvaa tässä monetaristisessa velkarahajärjestelmässä sitä enemmän, mitä enemmän sitä yritetään säilyttää kuvatuilla yhteiskunnan vastaisilla toimilla, kuten JUURI nyt on käymässä! Mikään ko. maailmankuvavankilasta nähty hallusinaatio ei auta, koska monetarismi on tullut tiensä päähän kohtalonomaisen peruuttamattomasti systeemivaurion kokeneena. Perustavaa laatua oleva pointti systeemituhon generaattorina siinä on siis taas toistettuna rahan syntymekanismin ja monetarismin luonne; "Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, niin se täytyy lainata korolla tietenkin" --> Johtaa ainoastaan systeemituhoon syöpäkumuloituvasti valtaavan epäeettisen ja rikollisen velkaongelmavyyhdin takia.
Miten meidän tulee täten suhtautua näihin puheisiin täystyöllisyyden saavuttamiseksi muka muutamassa vuodessa? Kuten olen havainnollistanut, niin esim. tuollainen valhejohtopäätös juontuu viimekädessä vain kahdesta --> Yksi: Ko. maailmankuvavankila perustuu hyväuskoiseen hölmöyteen, jossa politiikan idealismi tulee utooppisen imaginaarisesta maailmasta ja aiheuttaa sattumanvaraista tuhoa. Kaksi: Ko. maailmankuvavankila perustuu tarkoitukselliseen juonitteluun ja pahuuteen, jossa politiikan nihilismi tulee dystooppisen imaginaarisesta maailmasta ja aiheuttaa tarkkaan harkittua tuhoa. Molempien risteytymät ovat myös mahdollisia.
Mitä "täystyöllisyys" voisi muka täten olla käytännössä? Todennäköisimmin jotain gulagin tms. pakkototalitarismin luonteista, sillä tässä pahuusjärjestelmässä mikään muu ei moista mahdollista --> Suuri totalitarismivaara!! Lisäksi on syytä huomata, että moiset puheet juuri vaalien alla ovat myös radikaalia vaalipropagandaa. Valitettavasti vain niin överiä sellaista, että sen merkitys menee vähemmänkin asioista tietävän mielessä jopa puhtaaksi VITTUILUKSI! Seuraavaksi tuon uutisjutun lukijakommentteja, jotka ovat tästä valheesta ja sen taustoista hajulla:
"Kuinka kovan avarin vaatisi, että saisi tämän nuorisobroilerin heräämään todellisuuteen siellä norsunluutornissaan??"
"Oh hoh mitä uutisia. Hmm., minusta tuntuu, että elän eri planeetalla."
"Kansalle voi näemmä valehdella aivan surutta. En tiedä kumpi on tyhmpempi poliitikko vai kansa. Tai selvähän se on, politiikot ovat kansan peilikuvia. Muistakaa taas käydä uurnilla."
"Muah-hah-haa ! Surkea vaalitärppi. Kannattaisi olla hiljaa maanisimman vaiheen aikana tai korjata lääkitystä... Työttömyys valitettavasti tulee lisääntymään. Ja ihmist poltetaan loppuun häpeälistoilla ja simputuksella eli osaaminenkin rapautetaan tällä veivauksella."
"Ja mistähän kristallipallosta katsoi. Hallitus ei edes halua täystyllisyyttä... siitä seuraisi työntekijöille liikaa valtaa."
"Onko näillä ministereillä joku vedonlyönti menossa. Kuka saa pöljimmän lausunnon läpi mediassa, niin sille tarjotaan pullakahvit eduskunnan kahvilassa. Hillittömän röhönaurun ja selkään taputtelun saattelemana."
"Vaalit lähenee ja lupaukset kovenee."
"Sinnemäki et al. Eikö meiltä voi mikään pelastaa tältä hölmöilyltä. Alan kohta olla sitä mieltä että demokratiassa on jokin sisäänrakennettu piilevä virhe joka nyt alkaa vähitellen tulla esiin. Olemmeko tekemisissä täyspäisten aikuisten kanssa?"
"Tämä ei ole demokratia, vaan edustuksellinen demokratia. Alkuperäisen ajatuksen irvikuva. Saat siis vain päättää, kuka ryöstää sinut seuraavaksi."
"Hemmetin pelottava lausunto. Ainoat asiat mitkä tuovat työstyöllisyyden tullessaan on sota tai vaihtoehtoisesti orjuus."
"Helppo luvata kun sosiaalituet ja työmarkkina tuet on leikattu nollaan. Tee töitä tai kuole pois. Onko tämä vihreiden visio kun velan saanti loppuu ja yhteiskunnan hoivakulut on korkeat?"
"Pakkotyöhön ilman pakkaa, jos kieltäydyt et saa mitään tukia mistään.Neofeodalismia pukkaa uusliberaalit ja palkkojen reilu ale!"
" "Vuosikymmenen lopulla on työtä". Ministeri suorastaan pilkkaa nyt työttöminä olevia. Irvailu on mennyt jo liian pitkälle."
"Muistakaa äänestää vihreitä ja kokoomusta, niin saadaan Suomi nopeasti kehitysmaaksi."
"Työtahti on niin kovaa ettei kohta ole nuorisoa jäljellä sitä tekemään. Vajaa 10% kolmekymppisistä nostaa jo sairaseläkettä syystä tai toisesta. Prosentit ovat silmälumetta, mikä on työntekijöiden, siis vakituisten kokonaismäärä? En puhu ny mistään 8EUR päivä orjista."
"Kyllähän tää idioottiministeri on palkintosijoilla mietittäessä kuka on valtakunnan pöljä #1..! Varmasti fiksu ihminen mutta arvot on suoraan apinoiden planeetalta. Ämmä asuu kompuksessa muiden idioottien kanssa ja kansan pitäisi sopeutua samaan."
"Törkeää, että pelataan työttömillä kun halutaan lisätä maahanmuutoa nimikkeellä työperäinen maahanmuuto! Nytkin Thors on 6 päivän vieraillulla INTIASSA!"
"Tosiasia on että Kataisen laastarihallitus ei ole tehnyt yhtäkään toimenpidettä tai edes aloitetta millä suomen kilpailukyky taattaisiin tulevaisuudessa. Päinvastoin kaikki Kataisen ratkaisut ovat heikentäneet teollisuuden mahdollisuuksia jatkaa Suomessa."
"Kuinka sokea voi olla jos uskoo ton puheita ja äänestää Vihreitä, onko Vihreitten äänestäjillä mitään järkeä päässä? Perustelkaa joku Vihreitten äänestäjä minkätakia olette äänestäneet heitä."
"Suuri osa ei selviä tulevista Mad Max kaltaisista olosuhteista, kun julkinen sektori joudutaan lähes lopettamaan kokonaan ?"
"Normaalia vihreiden ajattelua.. kaikki menee hienosti kun vain toivotaan ja uskotaan kovasti omiin ihaniin fantasioihin. Mitäänhän asioista ei tarvitse tietää eikä varsinkaan tehdä ja ongelmatkin korjaantuvat kuin itsestään kun niiden olemassaolo vain kielletään.."
"Tulisi soininvaara puhumaan madonlukuja tällaisen uskomattoman kettutyttöproosan sijaan!"
"Vaalien alla on kiva huudella p@sk@@. Anni on silloin itse ANSAITULLA eläkkeellä kuten T. Karpela.Suomelle käy kuin USA:lla. USA:ssa meksikaaneja haalittiin tekemään kuraportaan duunit puoli-ilmaiseksi. Kun kurimus tuli laman myötä, niin meksikaanit tekivät edelleen duunia ja perusjenkit kärvistelivät kortistossa. Laman ehkä joskus taituttua työpaikkansa menettäneet huomaavat olevansa vieläkin ilman työtä, kun ne samat maahanmuuttajat tekevät vaatimattomalla palkalla työnsä. Näin se yritysjohto nujertaa ahneudessaan käytännössä jokaisen hyvinvointimaan pahoinvointivaltioksi."
"Miten määritellään populisimi, kun nämä kumpikin Mari Kiviniemi ja Sinnemäki ovat persuja haukkuneet pelkäksi populistiseksi puolueeksi ja sitten itse latelee mitä sylki suuhun tuo; kaikkea mitä on mahdoton toteuttaa! Toki vaalit lähestyy ja naisen sumealogiikka saa pelonsekaisen vallan!?"
"Poliitikot on saatava "lörpötyksistään" vastuuseen!"
"Anni on joko menettänyt lopunkin järkensä tai sitten valtio asettaa kaikille pakkotyövelvoitteen rahan puuttuessa vaikka ilman palkkaa. Ihan täyttä puppupuhetta, populistista vaalihöttöä paniikissa olevilta vihreiltä, kun PerSu:t tulee ja jyrää ne"
"Koko viherpiiperoporukka pitäisi saada valtakunnanoikeuteen Suomen valtion alasajoyrityksestä ja osin toteutuksesta."
"joo, yliopistossa lukenu venäläistä kirjallisuutta ja on nyt asiantuntija mm. taloudessa, energia asioissa jne. Voi voi, ei varmaan tiedä mikä ero on mA:lla ja MW:lla! Hyvin on asiat hoidossa tässä maassa."
"Vai että oikein täystyöllisyys... Eikös kyseistä termiä lähinnä näe jossain kommunistisessa manifestissa ja vastaavissa ohjelmissa..."
"Ainahan nuo päättömimmät lausunnot annetaan juuri silloin, kun työttömyys räjähtää käsiin. Jottei kansa huomaisi mitään? Kulutusjuhla loppui jo! Nyt nostetaan kaikkia veroja ja ostovoima siten hiipuu hiipumistaan, työllisyys laskee, ainoa mikä nousee on syntyv.... eikun työttömyys!"
"Täystyöllisyys on toki mahdollista, mutta tähän pyrkimisessä on omat suuret riskinsä. Täystyöllistäjien taustalla välkkyy "arbeit macht frei" ja "gulag" kulttuurit. Näissä yhteiskuntamalleissahan käy helposti niin, että epäsopivaksi ja kelvottomaksi katsottu väestön osa joutuu erilaisten "hallinnollisten toimenpiteiden" kohteeksi. Joten tarkkana pitää olla keille antaa vallan.".
Thursday, January 27, 2011
Yhä hyvin vaihtelevaa sydäntalvea: Föhn-suojasta ankarahkoon pakkaseen ja poudasta eri olomuotoisiin sateisiin; myös kovia tuulia (Päivitys!)
Jatkossa Etelä-Suomen säässä on nopeiden ja voimakkaiden vaihteluiden vuorottelua, kun Föhntuulisen leudot länsivirtaukset keskeytyvät pohjoistuulten sekä korkeapaineen selänteiden lännestä itään liikkuvassa ja muotoutuvassa sarjassa. Sekaan mahtuu myös rintamasateita ja la-su tienoilla voi olla vaaraa myrskyllekin (Tarvittaessa palaan erikseen asiaan...). Euroopassa Länsi- ja etenkin Keski- sekä Itä-Eurooppa joutuvat värjöttelemään tavanomaista huomattavasti kylmemmän korkeapainesään parissa monta päivää; melko tuhtejakin yöpakkasia (Keski- ja Itä-Euroopassa jopa -10 ja -20 asteen välillä paikoin) ja päivällä korkeintaan vain vähän plussaa tai jopa päiväpakkastakin (Idässä). Venäjä saa ajoittain osansa näistä Suomen yli itään liikkuvien sääjärjestelmien leudoista annoksista; ankarat pakkaset keskeytyvät siellä ajoittain lumipyryihin.
Edellisen ennusteen jälkeistä toteutumista Etelä-Suomessa (Voitte itse lukea näistä sääkartta-arkistoista suursäätilan luonteet ja muun Euroopan säät; Wetter3 sääarkisto - Wetter3 weather archive ja Wetter3 sääarkisto 2 - Wetter3 weather archive 2) -->
Pe 21.1. - Pilvisyys pysyi alkuyön rakoilua lukuun ottamatta tasaisen runsaana ja sää enimmäkseen poutaisena. Koillistuuli tyyntyi kokonaan iltapäiväksi ja illaksi. Tyyntymisen yhteydessä illalla esiintyi paikoin sumua. Lämpötila pysyi pääasiassa -5 ja -10 asteen välillä, mutta yöllä etenkin sisämaassa pakkasta oli paikoin -10 ja -15 asteen välillä.
La 22.1. - Yöllä etelä-lounaistuuli virisi hieman ja lännestä tuli hitaasti okluusiorintama pysähtyen etelä-pohjoisuuntaisena sijoilleen; antoi lumisateita kapeana sadealueena vähitellen sijoilleen heikenneinä. Rintaman jälkipuolella tyynen vaiheen jälkeen virisi heikko pohjoistuuli. Pilvisyys pysyi koko ajan runsaana. Pakkanen lauhtui hetkeksi -5 asteen vaiheille; lounaassa -2 asteen tienoille. Illalla pakkanen kiristyi hitaasti.
Su 23.1. - Heikko korkeapaineen selänne asettui itä-länsisuuntaisena päälle; alkupäivän idän ja pohjoisen väliset heikot tuulet tyyntyivät loppupäiväksi kokonaan. Tosin illalla länsi-lounaistuuli alkoi pian perään viritä. Sää oli poutainen, mutta koko ajan runsaspilvinen. Pakkanen oli pääasiassa -5 ja -10 asteen välillä.
Ma 24.1. - Yöllä lounaistuuli voimistui kohtalaiseksi ja luoteesta tullut rintamasysteemi toi lumisateita etenkin itäosiin. Samalla sää lauhtui selvästi; lounaassa nollan tienoille lieväksi suojaksi ja idässäkin vain pariin pakkasasteeseen. Illalla rintamasysteemiin liittynyt matalapaineen pitkulainen tyyni itä-länsisuuntainen keskusalue valui etelään tyynnyttäen länsituulet; lumisateissa oli taukoa samalla.
Ti 25.1. - Yöllä ja aamulla matalapaineen pitkulainen itä-länsisuuntainen tyyni keskusalue pysyi yllä; sää oli pilvistä, lämpötila nollassa - lievästi suojalla ja luoteesta tuli uusi lumisadealue. Iltapäivällä tyyni alue siirtyi etelämmäksi rintamasysteeminsä ja lumisateensa kera, jonka jälkeen kylmä pohjois-koillistuuli voimistui nopeasti kohtalaiseksi - navakaksi ja lämpötila laski pohjoisesta alkaen parissa tunnissa -5 ja -10 asteen välille; illalla sään seljettyä kokonaan lämpötila laski edelleen -10 ja -15 asteen välille etenkin sisämaassa.
Ke 26.1. - Alkupäivä oli kokonaan selkeä. Lännestä työntyneen korkeapaineen selänteen tyynnytettyä vähitellen koillistuulet pakkanen kiristyi aamuksi sisämaassa paikoin jo -20 asteen lähelle ja etelärannikollakin -10 ja -15 asteen välille. Iltapäivällä oli muutaman asteen leudompaa ja luoteesta levisi hieman yläpilvisyyttä. Illalla pilvisyys taas väheni ja pakkanen kiristyi yötä kohden vielä jatkuneessa tyynessä säässä.
To 27.1. - Tänään yöllä vielä jatkuneessa tyynessä ja vähäpilvisessä säässä pakkasta oli sisämaassa paikoin -20 ja -25 asteen välillä ja etelärannikolla -15 ja -20 asteen välillä. Aamulla länsiluoteesta heikon okluusiorintaman myötä pilvisyys runsastui (Ajoittain yhä rakoilua), mutta lumisateet ovat jääneet heikoiksi ja itäpainotteisiksi. Kohtalaiseksi voimistuneessa länsi-luoteistuulessa pakkanen heikkeni lännestä alkaen ja illalla lukemat ovat olleet enää -5 asteen vaiheilla; leudointa lännessä.
Tuo kuva on otettu eilen keskiviikkona 26.1.2011 Espoon Tapiolassa ja siinä nähdään tänä talvena hyvin harvinaisen aurinkoisen keskipäivän valo-varjoleikkiä pakkaslumihangen kimaltelevalla pinnalla. Nuo varjot syntyivät koivupuista ja hangen epätasaisuus aiheutti varjojen aaltoilevat vääristymät. Aurinko oli jo selvästi korkeammalla ja kirkkaampi talvipäivänseisauksen jälkeen, mutta meteorologisessa mielessä elämme vielä keskitalvea; hienoja varjonäytelmiä kuitenkin oli päivän aikana tarjolla.
Ennuste tuleville päiville (Päivitys vihreällä maanantaina 31.1.2011 klo. 01:35) Etelä-Suomessa (Voitte itse lukea esim. näistä sääkartoista ennusteen luonnetta suursäätilan ja muun Euroopan sään suhteen; Weatheronline Expert Charts) -->
Pe 28.1. - Kohtalainen - navakka länsi-luoteistuuli vallitsee ja pilvisyys on vaihtelevaa. Tuulitilanne edesauttaa kuivaa Föhn-ilmiötä, missä lämpötilat kohoavat yön pikkupakkasen jälkeen nollan vaiheille ja leudointa on tyypillisesti lännessä. Mahdollisista plusasteista huolimatta suoja jää vajaaksi kuivan ilmamassan takia, mutta aurinko voi jo paikoin vähän voimistaa sulamista.
La 29.2. - Yöllä lännestä saapuu kosteampaa ilmaa ja rintamasateita. Tuulikin voimistuu edelleen ja nollakelissä - parissa plusasteessa lumi-, räntä- ja vesisateet ovat mahdollisia yöstä iltapäivään. Illalla luoteesta tulee taas kuivempaa ilmamassaa ja sää alkaa pakastua tuulien voimistuessa mahdollisesti jopa myrskyksi; voimakkaan matalapaineen keskus ylittää päivän aikana Oulunläänin itäkaakkoon!
Su 30.1. - Yöllä luoteis-pohjoistuulet voivat olla vielä myrskyisän voimakkaita vaihtelevapilvisessä poutasäässä, mutta aamulla ja iltapäivällä tuulet heikkenevät nopeasti lännestä tulevan korkeapaineen selänteen takia ja sää selkenee. Pakkanen kiristyy yöllä -5 ja -10 asteen välille ja pysyy siinä iltapäivälläkin. Illalla tuulet tyyntyvät ja pakkanen kiristyy nopeasti selkeässä säässä -10 ja -20 asteen välillä. Alkupäivä oli ennustettua leudompi, mutta illalla alkoi nopea pakkasen kiristyminen.
Ma 31.1. - Alkuyöstä voi olla vielä vähäpilvistä ja tyynessä säässä pakkasta -10 ja -20 asteen välillä, mutta aamusta alkaen voimakas länsituuli näyttää ottavan nopeasti vallan runsaahkon pilvisyyden kera. Sää pysynee poutaisena, mutta lämpötilat kohoavat nopeasti nollan vaiheille ja lännestä alkaen myös parisen astetta suojallekin (Uusi Föhn-annos). Ennuste pitää edelleen kutinsa.
Ti 1.2. - Yön aikana näyttäisi rintamasateita liikkuvan nopeasti itään yli alueen; lunta ja räntää voimakkaassa länsivirtauksessa. Sen jälkeen luoteesta tulisi taas kuivempaa ja vähän pakastuvaa ilmamassaa ja sää selkenisi osittain. Illalla lännestä uhkaisi jo pian perään uusi rintamasade ja taas uusi leudompi annos länsituulta. Ennuste pitää edelleen melko hyvin kutinsa; illalla Suomen lounaiskulman tienoille muodostunee uusi matalapaineen osakeskus, joka tuo lumipyryalueen mukanaan.
Ke 2.2. - Yön aikana tuo em. matalapaineen osakeskus liikkuu itään-koilliseen ja sen rintamalumipyryn jälkipuolella suojasäinen länsivirtaus pääsee alueelle; ainakin lounaassa ja etelärannikolla aste pari plussaa, mutta itään voi jäädä aste pari pakkasta. Illalla poutaisessa osittain selkenevässä säässä pakastuu heikosti ja tilapäisesti myös lounaassa.
To 3.2. - Lännessä Atlantilla muhinut laaja ja hyvin voimakas matalapaine tuottaa taas matalapaineen osakeskuksen Suomen länsipuolella ja se näyttäisi liikkuvan to aikana Etelä- / Keski-Suomen yli itään nopeasti runsaan rintamasateensa ja voimakkaiden tuultensa kera. Huomio!: Osakeskuksen eteläreunalla länsituuli saattaa voimistua vaaralliseksi myrskyksi; tätä on palattava tarkastelemaan uudestaan lähempänä... Rintamasateet ovat lunta ja myöhemmin osittain räntää - vettä lämpötilojen kohotessa asteen pari plussalle heikosti pakastavan alkuyön jälkeen.
Pe 4.2. - Tuon mahdollisen myrskymatalapaineen jälkeen pe yönä ja aamuna vallitsisi poutainen ja osittain selkeä heikosti pakastava lännestä tullut korkeapaineen selänne heikompine tuulineen, mutta illaksi lännestä tulisi taas uusi jopa vaarallisen myrskyinen matalapaine runsaan rintamasateensa kera ja taas lämpötilat kohoaisivat plussalle samalla... Tätäkin palaan tarkastelemaan myöhemmin lisää ja ennusteet voivat siis vielä muuttua...
Lumihanget ovat Etelä-Suomessa edelleen pääasiassa 50 - 75 senttiä paksuja. Vain länsiosissa on alueita, joissa hankien paksuus on vähän alle 50 senttiä. Lopputalviseen tapaan hanget ovat jo vahvasti kerroksellisia ja niiden vesiarvot ovat melko korkeat (Etenkin lounaassa, missä on ollut eniten suojasäitä); pakkasella suojamuodossa aikaisemmin olleet lumet ovat jäisiä. Tulevan sään mukaan uutta lunta satanee melko hillitysti ja ajoittaiset suojasäät painavat hankia jonkin verran lisää kasaan. Kokonaisuutena hankien paksuus ei siis muutu merkittävästi. Routa ei edelleenkään etene paksujen hankien takia pakkasellakaan, vaan paikoin jopa jatkaa altapäin sulamista.
Järvijäät ovat olleet edelleen pääasiassa 30 - 50 senttiä paksuja ja jatkossakaan niiden paksuus ei juurikaan muutu; virtapaikoilla voi edelleen tapahtua paikoin altapäin sulamista etenkin leutojen jaksojen aikana. Järvi- ja jokijäiden päällä olevat lumihanget ovat kuivan maan lumihankien kaltaisia. Suojalla jään ja hangen väliin voi edelleen tulla vettä. Ennustetut suojasäät eivät kuitenkaan ehdi tuottamaan paljoa sulamisvettä, joten jokivirtaamat, pohjavedet ja järvivesien pinnat pysyvät alhaalla ja voivat paikoin jopa yhä jatkaa hidasta laskuaan.
Merellä (Suomenlahdella) jäätä on tavanomaista laajemmin eli ulappakin kokonaan jäätyneenä hyvin pitkälle Itämerelle saakka ja ulapan vähälumisilla alueilla jäiden paksuus on kerennyt kirimään paikoin jopa 40 sentin tienoille. Sisälahdissa paksut lumihanget ovat edelleen hidastaneet jäiden paksuuntumista ja näin ollen paksuimmillaankin jäät ovat ko. alueilla yhä vähän alle 50 senttiä. Jatkossa jäätilanne pysyy lähes ennallaan, mutta voimakkaat tuulet voivat jään reuna-alueilla Itämeren lähellä kasata ja rikkoa jäätä ajoittain paljonkin.
Kasvillisuuden suhteen puuston lumitaakkaongelmat ovat olleet isona puheenaiheena tällä viikolla, mutta lähinnä Etelä-Suomen itäosissa pohjoisempana (Etelä-Savo). Siellä lunta ehti kertymään viime ja tämän viikon lumisateista sen verran paljon myös puustojen latvoihin nuoskalumenakin, että tuon viime ma tienoon suojakelitilanne ja uusi lumi taittoi puita poikkeuksellisen paljon sähkölinjoille ja seurauksena oli vaikea sähkönjakelukatastrofi; Iltasanomien juttu (Sähkökatkot kestävät viikkoja - "tilanne erittäin paha"). Lännessä ja etelässä tilanne on ollut selvästi helpompi. Jatkossa voimakkaat tuulet varistavat lisää lunta puista, mutta toisaalta jonkin verran uuttakin lunta sataa ym. aikoina. Nuo suojasäät varisuttavat ja sulattavat puustolunta todennäköisimmin lähinnä lännessä, joten tuo idän pahimman alueen tilanne ei näyttäisi paranevan kovin hyvin... Pahimmillaan se voi pahentua paikoin lisääkin, jos lunta sataakin useita senttejä lisää... Lisäksi tuo la-su tienoon mahdollinen myrsky on vaarallinen kysymysmerkki!
Monday, January 24, 2011
Lyndon LaRouchen webcast -seminaari ja superkattava informaatiopaketti keskuspankkikartellin haitallisuudesta ja renessanssi 2.0. lääkkeistä
Ensimmäisenä laitan joitakin LaRouche PAC -sivuston omia tukisisältöjä tuolle Lyndonin puheelle:
The Extended Sensorium: Tieteellinen tarkastelusarja LaRouche -liikkeen tähdentämän ns. fyysisen ekonomian psykologiseksi, sosiologiseksi, yhteiskunnalliseksi, kulttuurilliseksi sekä infrastruktuuritieteiden ja -teknologioiden perustaksi. Keskeinen julistus tämän mukaan: Ihmisen kapasiteetti tahdonalaisena luojana ilmenee, syntyy ja työskentelee yli aistihavaintomaailman ohjeenaan universaalit periaatteet humaanin ja hyvyydellisen ihmistoiminnan viljelemiseksi -->
Research Report
1. Synesthesia: Beyond the Five Senses • Oyang Teng
2. Helen Keller: Mind over Instrumentation • Meghan Rouillard
3. Following the Beat of a Different Drummer • Peter Martinson
4. Polarization Sensitivity: a Strong and Weak Sense • Meghan Rouillard
5. What is Polarized Light? • Jason Ross
6. Insects and Infrared • Oyang Teng
7. Magnetoreception • Benjamin Deniston
8. Unheard Melodies: Electric and Magnetic Senses in Humans • Sky Shields
9. The Sounds of a Cosmic Chorus • Aaron Halevy.
Tukisisältönä ym. renessanssista näkemystä tuhoavan keskuspankkikartellin yhteiskuntiimme kohdistamiaan tihutyötilanteita sekä tuhoprosesseja kuvaavia LaRouche -liikkeen vanhoja kirjoituksia sivustolta Readings from THE AMERICAN A L M A N A C: How The Dead Souls of Venice Corrupted Science ja Giammaria Ortes and the Venetian Hoax of "Carrying Capacity" ja The Enlightenment's Crusade Against Reason.
LaRouche -liikkeen käytännön sovellutusten kaksi tärkeintä komponenttia yhteiskuntarakentamisen ohjaamiseksi pois keskuspankkikartellin haitallisista käsistä sisältökuvauksineen (Linkitys ko. sivuston erittäin laajaan antiin) sekä tukisisältömateriaaleja -->
Glass-Steagall --> Pankki- ja taloustoiminnan ohjaaminen pois keskuspankkikartellin käsistä perustuu Yhdysvaltain perustuslakiin kirjattuun periaatteeseen (Jota ei tällä hetkellä noudateta siellä eikä muuallakaan ollenkaan!), joka on pitkälti Alexander Hamiltonin muotoilemaa ja jota USA:n presidentti Franklin D. Roosevelt pyrki tuolla Glass-Steagall -lailla 1930 -luvulla palauttamaan niin hyvin kuin silloisessa maailman myllerryksessä oli mahdollista. Tätä uudestaan kirjoitettu historia on pyrkinyt vääristämään ja piilottamaan erittäin säntillisesti!
Tukisisältöinä ensimmäisenä on kuvaukset nykyisen keskuspankkikartellin muodostumisen historiasta, missä havainnollistetaan perinpohjin myös se, miten ko. keskuspankkikartellin pääkallopaikaksi muodostuivat Lontoon City ja Brittimonarkia. Viimeisenä on kuvaus Alexander Hamiltonin silloista keskuspankkikartellin inkarnaatiota (Brittiläinen imperiumi) vastaan luomistaan teeseistä, joita voitaisiin soveltaa yhä tänäänkin esim. yhdistettynä talousdemokratian teeseihin: Venice’s War Against Western Civilization (Webster Tarpleyn kirjoitus), HOW THE VENETIAN SYSTEM WAS TRANSPLANTED INTO ENGLAND (Webster Tarpleyn kirjoitus), (Readings from THE AMERICAN A L M A N A C); Venice: The Methodology of Evil, Part III-- The Case of Henry VIII, How the Venetians Took Over England and Created Freemasonry ja Alexander Hamilton's Economics Created Our Constitution (Executive Intelligence Review -kirjoitus).
NAWAPA --> Alexander Hamiltonin ohella Benjamin Franklin oli erittäin tärkeä hahmo Yhdysvaltain alkuvaiheissa muotoillessaan politiikkaa ja yhteiskuntarakentamisen käytäntöjä silloista keskuspankkikartellin inkarnaatiota (Brittiläinen imperiumi) vastaan ja pois sen vaikutuspiiristä kohti renessanssista ja humaania ihmiselämän orientaatiota. Tukisisällöt kertovat mm. siitä, kuinka Franklin oli nerokkaan ovela strategisti tieteen ja infrastruktuuriteesiensä implementoijana ja kuinka hänen käytännön toimet olivat yhtä Alexander Hamiltonin raha- ja ekonomiateesien kanssa.
Tukisisällöt antavat tässä historiallisen perustan arvioida LaRouche -liikkeen NAWAPA -projektia, joka on nykyversio siitä, kuinka esim. juuri Abraham Lincolnin hallinnon yhteiskuntavisioiden perusta juontui Hamiltonin ja Franklinin keskuspankkikartellin maailmankuvan hylkäävistä tieteen, taiteen sekä insinooritaidon ja -teknologioiden toteutuksista sovellettuna mm. infrastruktuurin luomiseen. Kuten Lyndon LaRouche huomauttaa, niin infrastruktuuri on ihmiskuntaa palvelevan ja hyödyttävän ekonomiasysteemin verisuonisto; ns. fyysisen ekonomian peruskivi. Ekonomia on ensisijaisesti yhteiskunnan fyysisen toiminnan alustan turvaamista ja järjestelemistä. Ekonomia ei ole rahajärjestelmän virtuaalista pyörittämistä! Readings from THE AMERICAN A L M A N A C; The Franklin School Starts Modern England, Abraham Lincoln's "Space Program" -- The National Railroad System, Abraham Lincoln's Imposes Science on American Agriculture, Why Lincoln Built The Railroads, How Lincoln Made Farmers Scientific, What Is Economic Infrastructure?
David Icke: They Dare Not Speak Its Name ... Rothschild Zionism -->
Lainaus Davidin kirjoituksesta: "I have written and spoken extensively about the agenda behind the unfolding global financial crisis and here I will expose the coordinating force, or at least the prime one, behind that agenda and so much else, including 9/11.
Most conspiracy researchers either don't realise the fundamental significance of this network or are too frightened to say so if they do. Sod that.
It is widely known as Zionism or, as I call it, more accurately, I suggest ... Rothschild Zionism. I add the 'Rothschild' to constantly emphasise the true creators of Zionism and its controllers to this day (see Human Race Get Off Your Knees).
I'll explain the connection later to the gathering economic catastrophe, but some background is necessary to put it all in the context that it needs to be seen.
Ask most people about Zionism and they will say 'that's the Jews', but while this is the impression the Rothschild networks in politics and the media have sought very successfully to 'sell' as 'common knowledge', it is not true. It represents only a minority of them and many others who are not Jewish.".
Tuo Davidin kirjoitus on erinomaisen suorasanainen, tarkka, rohkea ja näkemyksellinen kuvaus tästä keskuspankkikartellin ja heidän erilaisten harhaanjohtajahännystelijöidensä koostumuksesta ja luonteesta. Kirjoitus sisältää erittäin paljon nimiä ja ryhmittymien paljastamisia, joten kyseessä on myös hieno käsikirjaluettelo ihmiskunnan vastaisista vihollisista ja heidän suosijoistaan! Kirjoitus lisää myös keskuspankkikartellista käytettävien synonyymien sarjaan taas yhden termin / nimen; Rothschild siionismi, Inter Alpha group, Brittiläinen imperiumi, Venetian Party, oligarkkieliitti, Illuminati, Anglo-Dutch liberal system, globalistit, NWO -eliitti jne.
Talousdemokratialiikkeen erilaisia esilletuomiaan sisältöjä löytyy hyvin mm. Facebookin Paljastetaan rahan valhe -sivuilta, joista tässä poimintoja tarkasteluun:
Innovative Strategies for Financing Full Employment (Bernard Lietaerin luennosta pdf-tiedosto). Tässä Bernardin videoita; The Future of Money. Bernard Lietaer 2012 Time for Change Presents; osat 1, 2 ja 3. -->
Bernard Lietaer on entinen keskuspankkikartellin ns. sisäpiiriläinen, joka on kääntänyt kelkkansa keskuspankkikartellin maailmankuvaa vastaan. Itse en ole vielä ehtinyt kovin tarkkaan tutustua hänen teeseihinsä, mutta tässä vaiheessa vaikuttaa olevan kyseessä taas yksi hyvä esimerkki humaanimman ja oikeudenmukaisemman ekonomian ja talousjärjestelmän puolestapuhujasta...
Damon Vrabelin teesejä ja analyysejä: Max Keiser 1 On the Edge with Damon Vrabel - Increasing US Debt [05-Nov-10]; Osat 1, 2 ja 3 sekä Renaissance 2.0: Osat 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11 ja 12 -->
Viime vuoden lopussa kävin perinpohjin läpi Damon Vrabelin videosarjan rahan ja ekonomian luonteesta (Damon Vrabelin vakuuttava opetusvideosarja keskuspankkikartellin ja monetarismin haittaluonteesta: Pitkä analyysi-yhteenveto; Päivitys 25.1.2011 klo. 19:55: Osa Damonin ko. videoista on löytynyt toisesta paikasta. Lisähuomiona myös, että se videosarja on ollut jatkoa tuolle yllä olevalle.). Heti tähän perään on valitettavasti todettava, että Damon on poistanut ko. videot palvelusta ja siksi hänen niistä analyyseistään on jäljellä ainoastaan minun tekemäni referaatit omien arvioideni sävyttämänä. Onneksi sentään edes niin. Tuossa yllä olevassa uudessa Damonin materiaalissa huomionarvoinen on tuo Renaissance 2.0 -opetusvideosarja. Se on läpikäymäni perusteella tuttuun Damonin tapaan erittäin havainnollisesti, tarkkanäköisesti ja johdonmukaisesti koostettu. Kohdistan tällä kertaa kuitenkin kritiikkiä yhteen asiaan:
Nimittäin Damon harhautuu luonnehtimaan em. Alexander Hamiltonia jopa osaltaan keskuspankkikartellin kätyriksi. Tämä on oppimani mukaan virheellinen käsitys! Perustan arvioni sille laajalle geopolitiikan historian tuntemukselleni, jonka olen onnistunut tähän mennessä sisäistämään LaRouche -liikkeen perinpohjaisista tutkimuksista. Ne tutkimukset ovat niin paljon vakuuttavamman perinpohjaisemmat ja näkemyksellisemmät Damonin materiaaliin verrattuna, että johtopäätös on selvä.
Meidän on ymmärrettävä, että geopolitiikan historian tuntemus ei ole pelkästään politiikan ja ekonomian elementtien ymmärtämistä. Se on hyvin paljon myös psykologiaa, sosiologiaa, filosofiaa sekä jopa sielun ja hengen ymmärtämistä. Myös pahuuden olemusten ja ilmenemisten suhteen! LaRouche -liikkeen aktiivit ymmärtävät tämän erinomaisesti ja ovat siksi maailman pätevimpiä geopolitiikan historian ja siten sen nykytilankin havainnollistajia. Siitä havaintoni mukaan johtuukin pikantit erot joissain muissakin näkemyksissä LaRouche -liikkeen ja muiden NWO:n vastaisten aktivistien välillä.
Niinpä Hamiltonin ja FDR:n teesien mustamaalaaminen ja piilottaminen yleisessä historian katsannossa niin runsaasti (Kuten olen havainnut) kielii jostain tärkeästä: Juuri siitä, että joku ei halua niiden tulevan oikealla tavalla esille ja se joku on viimekädessä mitä todennäköisimmin juuri keskuspankkikartelli! En väitä tässä vaiheessa Damonin olevan mikään keskuspankkikartellin agentti tämän takia, vaan yleisesti luonnehdin tilannetta siltä kannalta, että meistä varmasti kaikki ovat tutkimuksissaan silloin tällöin harhapoluillakin ihan silkkaa asioiden runsautta ja monimutkaisuutta etenkin NWO:n ollessa kyseessä.
Pääsääntöisesti Damonin informaatio on kuitenkin erittäin tärkeää ja erinomaista maailman tilanteemme opiskeluun! Ja on toki hyvä, että mielipide- ja näkemyseroja syntyy täyttämään rikkaudellaan NWO:n vastaista aktivismiakin; on oltava laaja ja syvällinen pohja informaatioissa ja havainnoissa aktivismiteesejä varten NWO:n ja keskuspankkikartellin selättämisessä!
Seuraavaksi talouteen ja ekonomiaan hyvin perehtyneiden suomalaisten blogistien erinomaisia kiteytyksiä (Annan pelkästään niiden puhua puolestaan):
Kaninkolo -blogin juttuja: Vasta nyt Herra Kani ymmärtää, Herra Kani ei edes jaksa hämmästellä, Se on kuin syöpä, Paljon oli Herra Rehn:llä asiaa, Kiinalaisilla säännöillä, Ällistyttävät yhteneväisyydet, Velka = Ostovoima = Työpaikka, Lopputuloksena on uhkaus korkojen nostosta, Voi tätä ironiaa!, Odotellaanpas Virallisen Totuuden (TM) vastausta ja Meidän on lainattava 100 biljoonaa dollaria, että kykenemme ylläpitämään taloutta.
Lainaus keskustelupalstan anonyymiltä: "Kansa kärsii Tukholmasyndromasta. Siis puoluselemme ja kumarramme orjuuttajaa eli kaappaajaamme pankkijärjestelmää. Velkaan perustuva rahajärjestelmä on se, joka meitä juoksuttaa yhä kiihtyvällä vauhdilla kohti henkistä ja fyysistä nääntymispistettä. Kiire ja stressi on vain puettu nykyisen kiireellisen elämän menon kaapuun. Vaikka kiire johtuu rahan perässä juoksemisesta jota ei voida saavuttaa, koska rahan ja juoksijan välissä on korko joka estää päämäärän."
Lainaus keskustelupalstan anonyymiltä: "Psykiatria tuntee mielen mekanismin, jossa uhri samastuu pahoinpitelijäänsä, liittyy tähän ja alkaa puolustaa tämän tekoja. Kun järkytys on tarpeeksi suuri, se torjutaan alitajuntaan. Näin aikaa voitetaan mielen toipumiseen, vaikkakin tästä joudutaan maksamaan se hinta, että todellisuus havaitaan vääristyneesti. Parisuhdeväkivallan uhrien auttaminen on epäkiitollista, koska on hyväksyttävä uhrin järjenvastainen käytös. Uhri puolustaa lyöjää ja vähättelee hengenvaaraa.
Ääriliberalistinen talouspolitiikka ja velkaan perustuva rahajärjestelmä voivat jatkua, koska uhrien psyyken monet puolustusmekanismit (aggressoriin samastumisen lisäksi) suojelevat tajuamasta todellisuutta oikein. Media ja poliitikot auttavat todellisuuden vääristämisessä. Uhriksi tunnustautuminen ja harhoista vapautuminen vaatisivat aikaa, hoivaa ja oikeaa informaatiota.
Sellaisesta ei ole juuri merkkejä. Tukholman-syndroomaa vahvistetaan mediassa monipuolisella pelottelupropagandalla, joka korostaa aggressorin uhkaavuutta. Harhoihin pakeneminen saa jatkua."
Lainaus Ebolakanilta: "Itse asiassa vasta nyt Herra Kani ymmärtää, miksi harhaanjohtajat (uskonnosta, ihonväristä saatikka puolueesta riippumatta) vastustavat protektionismia. Mitä enemmän lainattua rahaa saadaan poistettua valuutta-alueelta, sitä nopeammin talous taantuu ja kaatuu omaan mahdottomuuteensa."
Lainaus Ebolakanilta: "Pankit luovat vain-ja-ainoastaan lainattavan pääoman. Näin luotu velka on kuin syöpä, sillä korot maksetaan omasta tai toisen lainaamasta rahasta."
Lainaus Ebolakanilta: "Ensinnäkin, 90% veroista on 100% turhia. Toiseksi, tämän hetkinen taloudellinen kriisi on täysin, toistan täysin, pankkien pyörittämän velkapyramidiponzihuijauksen ansiota. Rahan "syntymekanismi" on nyt se ongelma. Mitään muuta ongelmaa ei ole. Kaikki muut (taloudelliset) ongelmat ovat vain seurausta tästä."
Lainaus Ebolakanilta: "Englanti, Saksa, Suomi, Italia, Portugali... ei voi ikinä, eikä koskaan, "toipua" tästä taloudellisesta kriisistä leikkauslistojen avulla. Tämä on yksinkertaisesti mahdotonta! Tästä asiasta pitää yksi asia huolen: Kaikki raha on velkaa, ja se täytyy palauttaa sinne mistä se alunperin tuli: pankkiin.
Meillä on kaksi vaihtoehtoa: Neofeodalismi tai velaton raha."
Lainaus Ebolakanilta: "Ja veronmaksukyky riippuu täsmälleen siitä kuinka paljon velkaa otetaan ja kiertoon kulutetaan. Velka = Ostovoima = Työpaikka."
Lainaus Ebolakanilta: "CIA:n faktakirjan mukaan 199 maan ulkomainen bruttovelka on noin 73 biljoonaa dollaria (katsoinkohan oikein?). Nyt nämä kaverit, täysin vilpittömästi ja hyvää tarkoittavasti, kertovat meille että nykyinen velkataakka on kaksinkertaistettava talouskasvun ylläpitämiseksi.
Meidän on lainattava 100 biljoonaa dollaria, että kykenemme ylläpitämään taloutta.
Saa nauraa.".
Jutussa lainaus: Lumedemokratia - velka valtapolitiikan perustana (Jani Laasosen sanomaa) --> "Olemme oman mielemme synnyttämän ja ylläpitämän taloudellisen pelin vankeja. Olemme rahajärjestelmämme vankeja. Rahan, joka yhä enenevässä määrin on abstraktia ja näkymätöntä ja joka haitallisuudessaan ja taantumuksellisuudessaan on jopa keskiaikaista kirkkoa tuhoisampi. Rahajärjestelmä synnyttää työpakkoon perustuvan orjayhteiskunnan, kääntää ihmiset toinen toisiaan vastaan, tuhoaa ympäristön ja sysää ihmiset henkiseen pahoinvoinnin ja ahdistuksen kautta planetaariseen itsetuhoon.".
Tämän perään voimmekin hienosti palauttaa mieliimme viime syksynä ylöskirjaamani Jani Laasosen slogansarjan: Jani Laasosen ytimekkäät ajatukset keskuspankkikartellin pahuuden kiteyttäjinä.
Suomen Talousdemokraattinen Puolue -blogi: USA:n virallinen ja epävirallinen (valtion)velka, Kolme kysymystä eduskunnalle ja äänestäjille, Irlannin keskuspankin toimista epäselvyyttä, Outo video Iso-Britannian ylähuoneesta ja Alkuvuoden tilannekatsaus ja talousdemokratian eduskuntavaaliehdokkaat.
Lars Österman kysyy: "1. Valtionvelka on ennätystasolla. Velka on vuodessa kasvanut 15 mrd:lla eurolla. Onko Suomen velkaantuminen kansanlaisten etujen mukaista?
2. Suomalaisille annettiin kaikenlaisia lupauksia kun Suomi, pienenpienellä enemmistöllä saatiin ängettyä mukaan Euroopan Unioniin. Nämä lupaukset eivät ole pitäneet. Oliko tämä poliittisen vallan siirtäminen Suomesta Brysseliin kansalaisten etujen mukaista?
3. Uutiset kertovat myös että yritys- ja elinkeinoelämän lobbarit paraikaa, nyt tammikuussa 2011, tapailevat suurten puolueiden johtoa ja "kirjoittavat jo nyt tulevan, vaalien jälkeisen uuden hallituksen hallitusohjelmaa". Onko tämä lobbareiden, kohtuuton ennen kuulumaton vaikutusvalta kansalaisten etujen mukaista?".
Voittekin sitten mennä katsomaan Larsin blogista lisäluonnehdinnat asioista kuhunkin kysymykseen. Lars on ottanut myös hyvin tärkeänä esille ensi keväänä tulevat eduskuntavaalimme. Nythän on erittäin tärkeää osata hahmottaa ko. vaaleissa ehdokkaiden asema ja osallisuus suhteessa keskuspankkikartelliin ja heidän maailmankuvavankilaansa. Toivon mukaan me aktivistit osaamme auttaa havainnollistamaan näitä seikkoja. Itsekin olen pyöritellyt päässäni aloittaa havainnollistamissarjaa tässä blogissa juuri siinä mielessä; haluan tuoda esille sekä hyviä ehdokkaita että paljastaa niitä huonoja ehdokkaita, joiden ei kuuluisi olla lähelläkään yhteiskunnallisen vaikuttamisen foorumeita. Valitettava asia on kuitenkin se, että omaa talousdemokraattista puoluetta ei näemmä ehditä perustamaan näitä vaaleja varten kannattajakorttien vähyyden vuoksi. Palannen asiaan... Tässä on heti maistiaisiksi yksi erinomainen esimerkki hyvästä vaaliehdokkaasta: Aki Järvinen ja hänen vaaliohjelmansa (vaatii Facebook -kirjautumisen)!
KissanKulmasta -blogi: Pankkien suuri puhallus + Petolliset pankit, EKP on roskapankki + muuta seminaarin antia ja Omavaraisuuden ylistys.
Riikka Söyring suomentaa L.Randall Wrayn jutusta Pankkien Suuri puhallus: "Talouskasvun hidastuessa amerikkalaisille yrityksille kävi vaikeaksi tehdä voittoa. Silloin fokus siirtyi tavaran ja palvelujen tuottamisesta finanssi-instrumentteihin. Nykyään moni iso yritys valmistaa tuotteita siinä sivussa: General Motors valmistaa autoja, kyllä, mutta GM:n pääasiallinen tulolähde on autolainat. Siitä GM laajensi sujuvasti muuhun luototustoimintaan, kuten kiinteistöluottoihin, ja tästä GM:n toiminnan haarasta oli myös autoteollisuudelle annetussa "auto bail-outissa" kyse."
Riikka Söyring suomentaa L.Randall Wrayn jutusta Pankkien Suuri puhallus: "Taloudesta tuli "finansoitua", finanssi-instituutit ulottivat lonkeronsa elämän joka alueelle, ja vakuutuksista tuli iso bisnes. Terveydenhuolto muuttui rahoitetuksi terveydenhuoltovakuutukseksi. Obamacare määrää käytännössä lakisääteisesti amerikkalaiset antamaan rahansa yksityisille finanssiyrityksille. Jopa kuolemalla rahastetaan: työnantajat ottavat vakuutuksia työntekijöilleen, jolloin työnantajat saavat korvauksia työntekijän kuollessa. Työntekijälle tai hänen perheelleen ei otetusta vakuutuksesta tarvitse kertoa. Tuotteillekin myydään vakuutuksia: kaikki televisioista leivänpaahtimiin valmistetaan niin surkeiksi, että vakuutus on välttämätön suojaamaan kuluttajan tekemään hankintaa."
Riikka Söyring suomentaa L.Randall Wrayn jutusta Pankkien Suuri puhallus: "Lainoista tuli entistä helpommin markkinoitavia. Sen jälkeen CDS:t muuttuivat vedonlyönnin kohteiksi: oli mahdollisuus ansaita "kriisikapitaalia" lyömällä vetoja siitä, että jokin vakuus muuttuu arvottomaksi, yhtiö lopettaa, kansakunnan talous romahtaa.
Riikka Söyring huomauttaa: "suom.huom. Meksikonlahden öljykatastrofin yhteydessä lyötiin vetoa sen puolesta, että tällainen katastrofi tapahtuu. Lyömällä vetoa katastrofin tapahtumisen puolesta BP ansaitsi enemmän kuin mitä se olisi tienannut öljyä pumppaamalla. BP osti myös öljyvahinkojen hoitamiseen erikoistuneen yrityksen kaksi viikkoa ennen katastrofia. Monenlainen aineisto osto- ja myyntitapahtumista mm. pörssissä viittaa siihen, että myös WTC:n tornien väitetyn terrori-iskun yhteydessä oli olemassa ennakkotietoa."
Riikka Söyring suomentaa L.Randall Wrayn jutusta Pankkien Suuri puhallus: "Pankeista tuli jättimäisiä kasinoita. He lainasivat sinulle rahaa mutta samalla myivät lainasi sijoittajalle JA löivät vetoa sen puolesta, ettet kykene maksamaan velkaasi. Pankit antoivat rahastonhoitajien valita riskialtteimmat lainat paketoitaviksi ja myivät paketit edelleen omille asiakkailleen. Mitä enemmän pankit lainasivat, sen enemmän palkkioita ne kykenivät keräämään, sen enemmän joukossa oli riskialttiita lainoja joista lyödä vetoa: maksamaton laina tuottaa pankille enemmän kuin hoidettu laina."
Riikka Söyring suomentaa L.Randall Wrayn jutusta Pankkien Suuri puhallus: "Pankit olivat hitusen liian ovelia junaillessaan kuplan: pankit eivät aavistaneet, että niille jäisi kasoittain taloja joita ei saa myytyä. Pankit halusivat talot, kyllä, voidakseen jälleenmyydä ne: talon entinen omistaja lyhentäisi yhä lainaa ulosmitatusta talostaan samalla kun talon uusi omistaja maksaisi samasta talosta.
Vuoden 2008 likviditeetti-ongelma kuitenkin pilasi pankkien laskelmia. Pankit eivät saaneetkaan tuloja sijoitettaviksi. Pankit eivät myöskään arvanneet, että seurauksena juuri kukaan ei halua luottoa. Tai että sijoittajat kävisivät vastarintaan -kuten PIMCO ja NY Fed tekevät. Tai että asuntonsa menettäneet ihmiset taistelisivat takaisin.
Ei ole niin kuin tutkinnan alussa luulimme: että ongelma olisi vakuuksien monimutkaisuus. Ei, kyse on suunnitelmallisesta petoksesta, jonka tarkoitus oli päättyä ulosottoihin. Ulosotot ovat tarpeen, jotta pankit kykenisivät peittämään petoksensa jäljet. Petoksentekijän menestys vaatii petetyn tuhoamista.
Ja se taas tarkoittaa sitä, että petettyjen lainanottajien pelastaminen vaatii pettäjä-pankkien tuhoamista. Se on se epämukava tosiasia, jota Washington ei halua tunnustaa.".
Riikka Söyring selventää: "Mikä on MERS?MERS eli Mortgage Electronic Registering System on otettujen kiinteistölainojen sähköinen rekisteröintijärjestelmä. MERS on kaupallinen järjestelmä, jonka mainostetaan yksinkertaistavan kiinteistölainojen omistussuhteiden seurantaa; kuka on lainan alkuperäinen ottaja ja myöntäjä, kenelle laina on myyty. MERSin sanottiin eliminoivan tarpeen valmistella ja rekisteröidä asiakirjoja, kun asuntolainaluotoilla tehtiin kauppaa.
MERSin kehitti kiinteistölainojen rahoitusteollisuus, ja se oli tärkeä väline petoksen suorittamisessa.
MERSin avulla huijattiin kunnilta ja kaupungeilta tuhansia miljardeja dollareita. MERS oli välineenä kun asunnon omistajien asiakirjoja "kadotettiin" vaikka nämä olisivat olleet oleellisia omistussuhteiden ketjun selvittämisessä. MERSin avulla huijattiin myös sijoittajia: PSAt( pooling and servicing agreements) "kadotetettiin" nekin jolloin sijoittajilla ei ollut turvatakuita.
Tällä hetkellä pankit pyrkivät ulosmittaamaan ja myymään niin paljon luotottamiaan asuntoja kuin ikinä kykenevät peittääkseen jälkensä MERSin avulla suoritetuista petoksista. Samalla kiinteistöjen arvo romahtaa, ja talouden syöksy kohti suurta lamaa nopeutuu.".
Ulkolinja: Velkataakka --> Erittäin harvinainen Suomen TV YLE:n dokumentti, joka kyseenalaistaa keskuspankkikartellin teesejä ja käytäntöjä. Ehdottomasti katsomisen arvoinen ja kyseessä on oivallinen läpileikkaus Afrikan (Kongon) tilanteesta esim. juuri IMF:n sanelussa ja tuhonnassa. Katsokaa pian ennen kuin dokumentti poistuu Areenan palvelusta! Lisäpainoarvoa dokumentin annille tulee LaRouche -liikkeen sivuston Readings from THE AMERICAN A L M A N A C kirjoituksesta: London's Warlords Launch War To Grab Congo -- Again.
Lopuksi jää tehtäväksi havainnollistaa osuvasti keskuspankkikartellin maailmankuvavankilan syövereihin jääneiden ihmisten esittämien pähkähullujen teesien ja ideoiden kelpaamattomuus aikamme kriisissä -->
YLE:n juttu; Kokoomusnuoret: Julkiselle sektorille 20-40 prosentin leikkaukset
Lainaus: "Kokoomusnuoret vaatii, että kaikilla julkisen sektorin osa-alueilla aloitetaan 20-40 prosentin leikkaus- ja säästötoimenpiteet, ja valtion velanotto pysäytetään. Erityisiksi leikkauskohteiksi esitetään muun muassa kuntien valtionosuuksia, turvapaikanhakijoiden sosiaalietuuksia, kehitysapua ja korkovähennyksiä .... Esityslistalla on myös valtionyhtiöiden, esimerkiksi Yleisradion ja VR:n, yksityistäminen ja kilpailuttaminen." --> Edellä mainitun perusteella voimme haudata mahdottomana tällaiset teesit, jotka kuvaavat selkeästi intellektuaalista vääristymää ja rapautumista, olemisen orientaation virheellisyyttä sekä siitä johtuvaa ihmiskunnan vastaista universaalia arkkivihollisuutta!
Turun Sanomien juttu Björn Wahlroosin puheesta: Juttu kuvina Paljastetaan rahan valhe Facebook -ryhmästä; A ja B (vaativat Facebook -kirjautumisen)
Lainaus: "Talousguru ja Turun Kauppakorkeakouluseuran hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos julisti perjantaina seuran 40 -vuotisjuhlissa, että maailma on siirtymässä aikaan, jossa talouden realiteetit tekevät rajaa poliittiselle päätöksenteolle" --> Edellä mainitun perusteella voimme haudata mahdottomana tällaiset teesit, jotka kuvaavat selkeästi intellektuaalista vääristymää ja rapautumista, olemisen orientaation virheellisyyttä sekä siitä johtuvaa ihmiskunnan vastaista universaalia arkkivihollisuutta!
Havaintoja Uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin juttu: Eduskunta vaijentaa kansalaisten sanavapautta pääportaiden mielenosoituksissa
Lainaus: "Eduskunta on vuokraamassa Helsingin kaupungilta Eduskuntatalon pääportaiden edessä olevan katualueen. Tällä pyritään varmistamaan, että eduskunta voi tarvittaessa puuttua heille epämiellytäviin ja pitkäkestoisiin mielenosoituksiin, joiden on koettu häiritsevän kansanedustajia sekä suomen kasvotonta eliittiä. Sillä pystytään nyt estämään mm. asuntovaunussa järjestettävät mielenilmaukset sekä muut pitkäkestoisen mielenosoitukset ja näin kansan sanavapaus ollaan estetty.
Yksi mielenosoitus (Marko Sihvosen nälkälakko pohjavesien yksityistämistä ja Suomen hallituksen korruptiota vastaan), joka kesti viime-keväänä yli kuukauden oli tähän eduskunnan ratkaisuun pääsyy ja motiivi.
Eduskunnan hallintojohtajan Pertti Rauhion mukaan kyse on turvallisuus- ja järjestysnäkökohtien selkeyttämisestä. Mutta totuus on, että tällä turvallisuudella ei tarkoiteta Suomen kansan turvallisuutta vaan Suomen eliitin turvallisuutta koska he kokevat koko poliittisesti heränneen Suomen kansan itselleen suureksi uhaksi." --> Edellä mainitun perusteella voimme haudata mahdottomana tällaiset teesit, jotka kuvaavat selkeästi intellektuaalista vääristymää ja rapautumista, olemisen orientaation virheellisyyttä sekä siitä johtuvaa ihmiskunnan vastaista universaalia arkkivihollisuutta!
Havaintoja Uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin juttu: Kansalaisuuslaki meni läpi (Kiittäkää kokoomusta, että ulkomaalaiset rikollisetkin saavat nyt Suomen kansalaisuuden sen halutessaan)
Lainaus: "Suomen kansalaisuus voi irrota jatkossa helpommin kuin oleskelulupa. Vakavakaan rikos ei estä kansalaisuuden saamista – toisin kuin monessa muussa EU-maassa.
Kansalaisuuslaki meni läpi ja äänestyksessä aktiivisimmat lain kannattajat löytyivät Kokoomuksesta koska Kokoomuksen rahoittajat (suuryritykset jne.) sekä rikollinen maailmaneliitti (Bilderberg-ryhmä, 300:n komitea, Rooman Klubi, CFR, Trilateraalinen Komissio jne.) vaativat, että tämä laki tulee lyödä läpi Suomen osalta.
Suomen ihmisten tulisi vihdoin tajuta, että tämän koko maahanmuuton jatkuvan tukemisen takana ei suinkaan ole humanitaarinen agenda. Vaan sen sijaan se kuuluu osana nollakasvua ja sillä on täysin määrätietoinen tarkoitus tuoda Suomeen elintasopakolaisia ja tällä on hyvin laajasti Suomessa massatyöttömyyttä aiheuttavia seurauksia, joka näkyy esim. siivousalalla, missä työskentelee entistäkin enemmän tummaihoisia joille maksetaan niin pieniä palkkoja, että kyseessä on järjestelmällinen nollakasvuhanke Suomalaisen työttömyyden ja henkisen pahoinvoinnin lisäämiseksi." --> Edellä mainitun perusteella voimme haudata mahdottomana tällaiset teesit, jotka kuvaavat selkeästi intellektuaalista vääristymää ja rapautumista, olemisen orientaation virheellisyyttä sekä siitä johtuvaa ihmiskunnan vastaista universaalia arkkivihollisuutta!
Havaintoja Uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin juttu: FSM act tulossa kohta eurooppaan
Lainaus: "Yhdysvaltojen senaatissa meni läpi Food Safety Modernization Act 30. Marraskuuta 2010 ja nyt se vaatii enää presidentti Barack Obaman allekirjoituksen.
Kyseistä aloitetta on kutsuttu kaikkien aikojen vaarallisimmaksi lakialoitteeksi Yhdysvaltojen historiassa. Tästäkään huolimatta Suomen valtavirtamedia ei ole asiasta mitään maininnut. Mitä laki siis pitääkään sisällään?
- Poistaa oikeuden puhdistaa, varastoida ja näin omistaa siemeniä Yhdysvalloissa laittaen siemenet täysin Monsanton ja muiden multikansallisten yhtiöiden käsiin näin uhaten Yhdysvaltojen turvaa.
- Antaa hallitukselle oikeuden pakollistaa antibioottien ja hormoonien syöttämisen karjalle, teurastamo jätteen, torjunta-aineiden ja GMO:n käytön.
- Lopettaa Yhdysvaltojen hallinto oikeuden sen ruoka varastoista vaatien alistumista WTO:lle(World Trade Organization) näin uhaten kansallista turvaa.
- Voimauttaa Codex Alimentariuksen USA:ssa sekä Euroopassa, joka on globaali ruuan kontrollointi system. CA antaa oikeuden YK:lle, WHO:lle, YK:n ruoka ja maanviljelys organisaatiolle (FAO) ja WTO:lle ottaa haltuunsa kaiken ruuan maapallolla ja poistaa saatavilta luonnonmukaiset lisäravinteet kuten vitamiinit.
- Käyttää ruoka rikoksia ponnahduslautana poliisivaltiomaiselle vallan ja voimankäytölle. Se poistaa perustavanlaatuisia perustuslaillisia suojia kaikilta kansalaisilta maassa, tehden heistä alttiita korporaatio tuomioistuimelle jossa on rajaton valta ja rangaistukset ilman lainopillista katsantoa. Se on loppu "lain hallinnolle" Yhdysvalloissa.
Aloite olennaisesti vahvistaa kaikkia tahoja jotka ovat johtaneet kaiken ruuan tuotannon siirtymistä muutamille valtaville yrityksille samalla tehden paljon hallaa pienille tuottajille, jotka antavat kuluttajille vaihtoehdon ostaa tuoretta ja terveellistä lähiruokaa." --> Edellä mainitun perusteella voimme haudata mahdottomana tällaiset teesit, jotka kuvaavat selkeästi intellektuaalista vääristymää ja rapautumista, olemisen orientaation virheellisyyttä sekä siitä johtuvaa ihmiskunnan vastaista universaalia arkkivihollisuutta!
Havaintoja Uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin juttu: Suomeen kehitellään kodinturvajoukot (NWO:n käskyrit)
Lainaus: "Kari Häkämies (kok) esitti, että Suomeen tulisi perustaa kodinturvajoukot. Toiminta säilyisi vapaaehtoisena mutta suhde puolustusvoimiin olisi nykyistä tiiviimpi.
Tässä on nyt sitten rakenteilla juuri ne sotilasjoukot jotka valmistellaan turvaamaan uuden maailmanjärjestyksen syntymistä Suomessa. Mutta myöhemmin näistä joukoista on tarkoitus vielä perustaa skandinavian sisällä omat eliittijoukot joiden toiminta tulee olemaan kuin suoraan Natsi-Saksan gestapon oppikirjoista.
Tämä tulee vaikeuttamaan jokaisen meidän perusoikeuksia, jokamiehenoiksuksia, mielenilmaisuvapautta jne.
Jossain vaiheessa suomen valtio joutuu vielä mitä todennäköisemmin turvautumaan ns. poikkeustilaan jos tilanne riistäytyy käsistä mm. valuutan arvon heikkenemisen johdosta, milloin ihmiset ryntäävät pankkeihin nostamaan viimeisimmätkin talletuksena ja pankit kaatuvat vararikkoon." --> Edellä mainitun perusteella voimme haudata mahdottomana tällaiset teesit, jotka kuvaavat selkeästi intellektuaalista vääristymää ja rapautumista, olemisen orientaation virheellisyyttä sekä siitä johtuvaa ihmiskunnan vastaista universaalia arkkivihollisuutta!
Oma kirjoitukseni viime joulukuulta; Koulutusjärjestelmä ja NWO: Eliitin rahanvaltavisiot kulttuurin tuhoajina
Lainaus: "Viime kuussa alkoi Britanniassa opiskelijoiden valtava mielenosoitusaalto sikäläisen hallituksen rajuja koulutuksen säästöleikkauksia ja opintomaksukorotuksia vastaan. Tällä viikolla tilanne kärjistyi Britannian hallituksen päätettyä jopa kolminkertaistettavista opintomaksuista! Tämän johdosta brittinuoret kiihdyttivät Lontoossa mielenosoituksia ja mellakointiahan siitä myös syntyi. Merkille pantavinta oli se, kuinka prinssi Charles vaimonsa Camillan kanssa joutui näiden mellakoijien keskelle ja seurauksena oli mm. heitä kuljettaneen auton tärveltyminen." --> Edellä mainitun perusteella voimme haudata mahdottomana tällaiset teesit, jotka kuvaavat selkeästi intellektuaalista vääristymää ja rapautumista, olemisen orientaation virheellisyyttä sekä siitä johtuvaa ihmiskunnan vastaista universaalia arkkivihollisuutta!
Loppukevennys -->
LaRouche PAC -sivuston video: Recent Mafia Bust
Youtube -video: David Rockefeller confronted at Chilean Airport during vacations (ENG/SPA):
HOHHOHHOOO, LOL, ROFLMAO! :D