Edellisen merkintäni täydennykseksi teen tässä vielä muutamia asioita selväksi. Näyttää siltä, että keskustelua on jonkin verran syntynyt ja asioiden käsittely on siten onneksi edennyt ainakin vähän. Toivottavasti jatkossakin, mikä voisi johtaa kohti hyvää. Nykyisessä länsimaisessa poliittisessa ja talouskulttuurissa tämä kohti hyvää meneminen ei toteudu, koska toiminta ja ajattelu eivät perustu totuuteen, sen etsimiseen. Sen sijaan omaneduntavoittelu eli valehtelu on ollut jo aivan liian kauan sitä tärkeämpää ja paljolti sen takia maailma on nyt luisumassa kaaokseen pitkän ja monessa mielessä useita vuosikymmeniä kestäneen kehityksen tuloksena. Tästä aiheesta (Totuuden etsiminen) Sven on tehnyt hyvän kirjoituksen.
Tarkennan lisäksi omaa kantaani; Georgian tilanne ei ole paljastanut minulle niinkään Venäjän ihanteellisuutta, vaan kyse on ennen kaikkea siitä, että Georgian tilanne on paljastanut minulle länsimaiden sairauden, tekopyhyyden ja suoranaisen valehtelun ulkopolitiikassaankin. Venäjää en tunne läheskään niin hyvin kuin esim. Käymälän Sven, joten en osaa ottaa kunnollista kantaa Venäjän nykyolemukseen. Toisaalta en todellakaan halua vajota mihinkään "ryssäviha"-tyyliseen avuttoman tyhmään ennakkoluulouteen. Länsimaiden sielun ja paremmin sanottuna niiden sielun puutteen kuitenkin tunnen varsin hyvin, kun olen joutunut yhdessä sellaisessa länsimaassa elämään. Vaikuttaa ainakin siltä, että sitä sielua on täällä paljon vähemmän kuin idän valtioissa (Venäjä, Kiina ja Intia) huolimatta niissäkin toki havaittavista omanlaisistaan huonoista puolista.
Kuten sanottua tämä valehtelu ja liiallinen omaneduntavoittelu näkyy esim. Brittiläisen imperiumin olemassaolona. Tässä teidän on syytä huomata, mitä tuo termi tarkoittaa nykyään käytettynä. Toisen maailmansodan jälkeen kyse ei todellakaan ole ollut sellaisesta Brittiläisestä imperiumista kuin esim. tämän Wikipedian määritelmän mukaan. Sen määritelmän mukaan ko. imperiumi oli avoimesti valtiollisella tasolla näkyvä omaneduntavoittelun apparaatti. Sellainen kolonialismi oli omaneduntavoittelun eräs huipentuma.
Nykyään Brittiläistä imperiumia voidaan käyttää synonyyminä tälle länsimaiselle globalisaatiolle ja kapitalismille, jossa tuo omaneduntavoittelu ja valehtelu ovat ilmenneet tähän asti lähinnä vaivihkaa pörssien, ylikansallisten yhtiöitten yms. rahatalouden kautta ja ne ovat vaikuttaneet siitä kaikkialle ihmiselämään vähitellen vuosikymmenten mittaan. Fasistisen siitä tekee se, että otettuaan leviämis- ja vahvistumisstrategiakseen rahatalouden puitteet, se on aiheuttanut mm. talouden ja valtiollisten voimien liittoutumista juuri fasismin määritelmän mukaan; kansallisvaltio lakkaa olemasta kansan palvelija ja siitä muodostuu taloutta palveleva totalitaarinen diktatuuri.
Brittiläisen siitä tekee yhtäältä sen tuota vanhaa imperiumia muistuttava imperialistinen luonne globaalin leviämis- ja vahvistumistarpeensa takia ja siten se sisältää sen alkuperäisen imperiumin "henkisen" ytimen. Toisaalta Brittiläisen siitä tekee se, että monet kaiken tämän takana vaikuttaneet henkilöt ovat olleet Britannian kansalaisia ja heidän laskuunsa toimivia. Joka tapauksessa tämä nykyinen imperiumi on kavalinta satanismia, mitä olen eläissäni joutunut näkemään.
Tämän kapitalisti-imperiumin salaa levinneet negatiiviset ilmentymät näkyvät jo selvästi kaikilla elämänaloilla Suomessakin. Valitettavasti ne vaikutukset ovat todellakin olleet vielä laajalti piilotettuja luonteeltaan, koska monia ihmisiä ei ole kiinnostanut nähdä niitä. Syyt siihen ovat mm. juuri näitä; tekopyhyys, pelon takia ignooraaminen, osaamattomuus nähdä asioita, tyhmyys eli totuuden etsimisen kieltäminen ja itsekkyyden korkein aste eli sieluton - vajaasieluinen ajattelu ja toiminta.
Tuossa edellisen merkintäni kommenttilaatikossa joku anonyymi kirjoitti näin: "Eihän näin pimiää huttua voi tuottaa ku sieluton ihminen. Aivan järjetöntä potaskaa." Tämä on mallikas esimerkki juuri tällaisesta henkisesti vajaasta ihmisjätteestä, joka projisoi oman sieluttomuutensa toisaalle. Tässä vaikuttaa myös se, minkä italialainen sosiologi Francesco Alberoni kiteyttää erinomaisesti: "Monipuolinen voi ymmärtää yksinkertaista, mutta yksinkertainen ei voi ymmärtää monipuolista, vaan kuvittelee näkevänsä epäaitoutta ja mielettömyyttä". Valitettavan monille länsimaisille ihmisille tuntuu nykyään olevan todellakin vaikea nähdä sielun ilmenemismuotoja ja niiden konkreettisia toimintaan johtavia vaikutuksia. Se ihminen, jolla sielun olemus on vajaa ja vaurioitunut, ei kykene mm. näkemään kunnolla toisten eikä oman olemisensa traagisuutta ja sama koskee hyvyyttä. Sitä hyvyyttä, joka syntyy ajattelun ja toiminnan ollessa anti-imperialistista, antifasistista, anti-itsekästä, antivaletta ja antitekopyhää.
Tässä on LaRouche PAC -sivustolta uusin Jeff Steinbergin viikottainen poliittinen katsaus. Se kertaa jälleen hyvin tämän hetkisen maailman kriisiuhan ja mistä se koostuu. Samalla siitäkin käy ilmi se, mitä pitää tehdä, jotta kriisi ei pahenisi ja ennen kaikkea laajaa sotatilaa ei muodostuisi. Tähdennänkin tässä sitä, että tuon edellisenkään vuodatukseni tarkoitus ei ole olla pelkästään uhkakuvien paljastaminen esille. Yhtä tärkeää on myös ratkaisujen ja hyviin asioihin johtavien seikkojen esittäminen ja siinä LaRouche -sivusto on myös erittäin aktiivinen. Se esittää aivan konkreettisia neuvoja siitä, mitä nyt pitää tehdä tässä maailmantilanteessa. Meidän kaikkien pitää nyt olla siinä aktiivisia!
Tässä ollee nyt sitten toistaiseksi se, mitä haluan näistä olosuhteista sanoa. Nyt minun on taas vapautettava aivokapasiteettiani oman alani asioihin, mutta pelkään pahoin, että joudun vuoden loppuun mennessä ottamaan maailman tilannetta uudestaan huomioon ja tulen vuodattamaan tuntojani sen takia tänne hyvin äänekkäästi. Joka tapauksessa nyt tämän blogini nimen mukaan "vaihtoehtoinen" näkemys ja toiminta ei ole koskaan ennen ollut yhtä tärkeää. Pyrin tästä lähtien saattamaan tämän yhä rikkaammaksi ja painokkaammaksi toimintamalliksi esitellessäni oman alani ja kiinnostuksen kohteideni asioita.
Tiedän, että se ei tule ainakaan lähiaikoina saavuttamaan kunnollista ymmärrystä kuin vain liian harvojen ihmisten sieluissa, mutta aina kannattaa jopa tänään uskoa myös hyvään ja tulevaisuuden valoisampaan luonteeseen. Sellainen asenne on pimeimpänäkin hetkenä tärkeä työkalu. Valitettavasti saattaa olla myös niin kuin homo garrulus kommentilaatikossani totesi: "En enää tarjoa osaamistani konsulttiyrityksille sillä meidän tavoite on eri: he haluavat syventää olemassaolevaa maailmaa rahan sanelemana ja minä taas irrottaa ote yksisilmäisyyden teatterista. Se on monelle loukkaus ja sen sijaan, että kuuntelisivat ovat valmiiksi skeptisiä. Sellaisia ei voi eikä kannata auttaa." Surullista.
Sunday, August 31, 2008
Wednesday, August 27, 2008
Maailmanlaajuisen kriisin kohtalo ja käännekohta; Poliittinen hätähuuto
Viimeaikaiset sotaisat vaiheet Georgiassa ovat saaneet tämän bloggaajan ajattelemaan entistäkin intensiivisemmin maailman menoa. Ei pelkästään oman alani ja kiinnostusteni kautta, vaan muutenkin tarkoittaen poliittisesti. Olen jo monta päivää harkinnut ja mielessäni valmistellut tämän kirjoituksen tekemistä ja nyt sitten ryhdyin ajatuksista tekoon. Toisin sanoen otan tässä nyt ensimmäistä kertaa poliittisellakin tasolla ankaraa kantaa asioihin ja pyrin huomioimaan oman sijaintini tässä kaikessa - lähinnä tietysti edustamani alan kautta katsottuna. Maailman tämän hetkisen tilanteen takia tällainen itsetutkiskelu ja maailman analysointi on nyt erittäin tärkeää itselleni ja sen pitäisi olla sitä kaikille muillekin suomalaisille. Nyt liikumme todellakin ihmiskunnan historiassa äärimmäisen tärkeässä käännekohdassa globaalisti! Selitän nyt, miksi näin havaitsen.
Aloitan tästä; Onneksi on olemassa minunkin lisäksi muutamia ihmisiä, jotka ovat jaksaneet ajatella asioita ja jotka ovat havainneet jotain häikkää nykyisessä meiningissä täällä Suomessa ja maailmanlaajuisestikin. Esim. Schizoblogin kirjoittaja Janne on pohtinut, että "Missä mättää?". Tärkeänä nostan esiin myös Käymälä -blogin kirjoittajan Svenin ylipäätään monine kirjoituksineen. Hän on nostanut raivokkaasti Georgian tapahtumiinkin liittyviä asioita esiin tässä elokuun aikana omalla räikeällä, mutta tarpeellisella tavallaan. Lisäksi on sanottava, että monet hänen aikaisemmatkin kirjoituksensa kuvaavat hyvin niitä ajatuksia, joita minullakin on ollut kritiikkinä nykyisen yhteiskuntamme ja ylipäätään läntisen maailmamme huonoja puolia vastaan. Ja nyt aikaisempaa yhä merkittävämmässä katsannossa.
Mitä sitten ovat ne epäkohdat omasta näkökulmastani katsottuna? Keskityn nyt vain tämän analyysin aiheen kannalta keskeisiin seikkoihin ja pyrin välttämään rönsyilyä. Ensinnäkin minua hävettää olla suomalainen ja laajemmin ilmaistuna EU:n kansalainen. Häpeää aiheuttaa se, kuinka tyhmiä, ajattelemattomia, osaamattomia ja päätä pensaassa / hiekassa upotettuna pitäviä ihmiset aivan liian monesti näillä kulmilla ovat olleet viime aikoina. Se koskee sekä ns. tavallista rahvasta että monia poliitikkoja ja älykköjäkin. Tästä käy hyvänä esimerkkinä tähän Georgian kriisiin liittyvät keskustelupalstat eri medioissa; A B C. Olen kahlannut internettiä tämän aiheen tiimoilta intensiivisesti läpi koko tämän kriisin ajan ja yhtenä järkyttävänä havaintona kommenttipalstojen annissa on ollut juuri ennakkoluuloisten, perustelemattomien, taustoista tietämättömien ja kokonaisuuksia hallitsemattomien kommenttien suuri määrä (On niissä toki hienojakin kommentteja) sekä se, kuinka sokeasti uskotaan virallisen median liturgiaan ilman kritiikkiä ja syvempää analyysiä tai jopa pidetään vain kiinni omista ennakkoluuloista ja tietämättömyydestä.
Monet näyttävät tosiaan tyytyvän vain pintapuoliseen virallisen median tarjoamaan antiin (vaikka esim. juuri internet on nykyään oikein hyvä lisätiedon lähde epävarmuuksistaan huolimatta). Se, että tässä asiassa ei jakseta kulkea sitä "viimeistä mailia" analyysien tekemiseksi ja sitä kautta kokonaisuuksien eli sen laajemman kuvan hahmottamiseksi on esimerkki paitsi haittaavasta tietämättömyydestä, niin myös vaarallisen välinpitämättömästä asenteesta. Onko tällainen lopultakin osaamattomuutta, tyhmyyttä vai pelkoa? Varmasti kaikkia niitä vaihtelevissa määrin. Pelottavinta olisi se, että se olisi tarkoituksellista.
Itse olen nyt pyrkinyt näitä kokonaisuuksia hahmottamaan viimeisen parin - kolmen viikon aikana mahdollisimman paljon. Minulla on ollut jo aikaisempaa tottumusta aina lapsuudesta asti analyyttiseen ja synteettiseen ajattelutapaan esim. harrastusteni ansioista ja tällaistakin taitoa maisema-arkkitehti juuri tarvitsee. Tällaisen lähestymistavan juurruttua mieleen, mahdollistaa se uuden oppimisen helpottumista myös monien muiden asioiden ja kokonaisuuksien kohdalla. Maailman tämän hetkisessä kriisissä tällainen oppiminen on yksi olennainen seikka jatkon suhteen; miltä ihmiskunta tulee näyttämään tästä eteenpäin ehkä jopa satojen seuraavien vuosien ajaksi? Käännekohta tässä on nyt ilmeinen!
Te varmasti ihmettelette, miksi otan nyt näin vahvasti kantaa tässä asiassa ja tällä tavalla. Siihen on kaksi syytä. Yksi: Minulle on nyt kristallisoitunut aikaisempaa paljon selkeämmin Georgian kriisin ansiosta läntisen maailmamme sairas ja epäinhimillisyydessä häilyvä tila, jonka myötä tilanne uhkaa paheta jopa aivan lähimmässä tulevaisuudessa nykyisen ihmiskunnan historiassa ennen näkemättömään katastrofiin globaalisti. Kaksi: Haluan tähdentää, mikä sija esim. juuri maisema-arkkitehdilla tms. taiteellisen - luovan alan ihmisellä tämän tilanteen keskellä on ja mikä sen tulee olla jatkossa. Pohdin siinä myös sitä, mitä parempaa voisin itse tässä kaikessa osaltani mahdollisesti maailmalle antaa.
Tuota ykköskohtaa painottaakseni otan esille Yhdysvaltalaisen ekonomistin ja poliittisen aktivistin Lyndon LaRouchen ja hänen nimellään kulkevan nettisivuston. Olen nyt kahlannut kriittisesti läpi lähes kaikki sivustolla olevat mediat ja voin vain olla huolestunut, vaikka muuta yrittäisi! Lyndonista itsestään saamani käsitys on toki hieman ristiriitainen ja kiisteltykin, koska hän mm. on ollut skeptinen ilmastonmuutoksen suhteen (Siinä voi olla oman merkinnän aihe). Olen nyt kuitenkin havainnut, että hänen tietotaitonsa ekonomian ja politiikan alalla on äärimmäisen vahvaa ja laajaa ja hän on tuntenut ko. alojen keskeisiä maailmantasonkin vaikuttajia monen vuosikymmenen ajalta ympäri maailmaa ja siksi olen nyt pakotettu uskomaan vähintään yli puoleen - melkein kaikkeen, mitä tuolla nettisivustolla on ja olen sen osannut nyt päätellä vähitellen itsekin, kun olen omannut sen verran tietoa maailman tilasta itsekin.
Sivustolla tarjottu materiaali on siis käytännössä kuitenkin raaka totuus ja siihen pitää nyt osata reagoida oikein! Esim. "ryssävihaan" tms. liian ennakkoluulopitoiseen, liian yksinkertaiseen ja osaamattomaan ajatteluun vajoaminen / jääminen on suuri virhe ja se on merkki typerästä ja kohtalokkaasta tietämättömyydestä suuren vaaran edessä. Siitäkin huolimatta, että esim. "ryssävihalle" olisi perusteita. Suuret kuviot maailmalla Suomeenkin vaikuttaen ovat kuitenkin nyt paljon sitä merkittävämpiä ja vaarallisempia ja on aika ottaa päät pensaasta pois!
Tuolta LaRouche PAC -sivustolta saatava anti kiteyttää läntisen maailman (Pohjois-Amerikka ja Eurooppa sekä myös Nato) tämän hetken tilan seuraavasti, poimin seikkoja lyhyesti; Yhdysvallat on nyt totaalisen vararikon ja sitä kautta tuhon partaalla taloudellisesti (sen koko taloussysteemi on romahtamassa ns. hyperinflaatioon). Juuri kukaan ei uskalla / halua sitä vielä tunnustaa (etenkään päättävällä tasolla), vaikka se tulee vaikuttamaan koko maailman talouteen aiheuttaen vaaran vajoamisesta Myöhäiskeskiajan Euroopan kaltaiseen "uuteen pimeään aikaan" silloisen vastaavan romahduksen, sotien ja tautien (Musta surma) takia, mutta nyt ehkä jopa paljon pahemmin nykyasioiden globaaliuden takia.
Brittiläinen imperiumi on ollut edelleen Toisesta maailmansodasta lähtien voimissaan ja aikeissaan sekä laajentua että vahvistua lisää, mutta se on ollut naamioituneena kokonaan piilossa mm. globalisaation, ylikansallisten yhtiöitten ja EU -politiikan ja -talouden alla kaikkine toimineen ja diktatuuripyrkimyksineen ja tämä savuverho on siten peittänyt sen ja tarkoituksensa näkyvistä tavalliselta kansalta ja varmasti monelta poliitikoltakin, ellei ko. henkilö satu olemaan osa Brittiläisen imperiumin lähimpiä kätyreitä. Tähän asti salaisuus on pitänyt, mutta ei enää pitäisi pitää!
Brittiläisen imperiumin aikeet tässä on saattaa Yhdysvallat ja Eurooppa fasistisen diktatuurin piiriin omien tarpeidensa mukaisesti omassa johdossaan (Jotta ko. imperiumin omat pyrkimykset voisivat sen kautta toteutua helpommin koko "valloitetulla" alueella) ja tyrmätä sen turvin idässä Venäjä, Kiina ja Intia keinoilla millä hyvänsä, mutta ainakin aluksi salaa ja vähäisin askelin; mm. rahoittamalla (peitenimien ja -projektien varjolla tietenkin) Georgiaan nukkehallitus, joka Britti-intressien sanelemana provosoi Venäjää agressioon ja saada siten ennakkoluuloiseen ja tekopyhään läntiseen maailmaan propagandan avulla tekosyitä mustamaalata ja tyrmätä Venäjää yli tarpeen tai juuri tarpeeseen Brittiläisen imperiumin ollessa kyseessä.
Kaikkeen tähän Brittiläinen imperiumi pyrkii monilla keinoilla edelleen ja on pyrkinyt salassa jopa vuosikymmeniä kätyreidensä (Yhdysvalloissa mm. nykyinen presidentti hallintonsa kera hyvin vahvasti) avulla; korporatiivisen globalisaation jatkaminen fasismin juurruttajana ja rahamarkkinoilla kikkailu heidän iskuryhmiensä ja agenttiensa (mm. George Soros) avulla. Yhdysvaltain ns. tuhoaminen ja sen saattaminen sitä kautta kokonaan "omiensa" haltuun mm. jo vuosikymmeniä jatkuneen finanssikikkailun (siihen nykyiseen hyperinflaation uhkaan johtanut tapahtumasarja) ja "soluttautujien" avulla sekä sabotoimalla mm. rahoituskikkailuilla meneillään olevia presidentinvaaleja tekemällä Barack Obamasta korvattava nukke, jotta Hillary Clinton saatiin pois tieltä britti-intresseille epäsopivana. Suomalaisiakin suoraan koskien Euroopan Unionin olemuksen ja politiikan saattaminen viimeiseen vaiheeseen eli yhtenäiseen ja totalitaariseen fasismiin lähes kaikilta huomaamatta. Siis toisin kuin Toisen maailmansodan yrityksessään Hitlerin ja Mussolinin avulla. Huomatkaa, että Suomi kuuluu tähän mukaan, koska se on EU:ssa.
Ja kerrataanpa nyt fasismin määritelmää; se on yksityisten taloudellisten voimien valtaa valtion vallan yli ja tätähän tämä globalisaatio ja EU -politiikka ovat nyt olleet käytännössä jo vuosia. Käytännössä EU siis poistaa kansallisvaltioiden olemukset ja korvaa ne omalla fasistisella diktatuurillaan. Eräs fasismin versio on myös yksityisen ja valtiollisen vallan saumaton liitto, jossa ei ole lakia valtion ja kansan välillä, vaan ko. liitto on yhtäkuin laki, joka totalitaarisesti hallitsee kansaa siitä juurikaan välittämättä vain omien intressiensä maksimoimiseksi. Joka tapauksessa elämme siis nyt peitenimillä (globalisaatio, EU) kulkevaa yhä totalitaarisemmaksi muodostuvaa fasismia Brittiläisen imperiumin ja heidän kätyriensä (Yhdysvallat) talutusnuorassa. Nyt huomaamme, kuinka metsään EU -jäsenyytemme on meidät suomalaiset vienyt ja viemässä yhä enemmän! Olemme huomaamattamme tulleet osaksi vaarallisen ja ennakoimattomankin pelin pelinappuloita idän ja lännen välillä. Tulemme todennäköisesti kärsimään sen seurauksista. Tässä vaiheessa Georgian, Etelä-Ossetian ja Abhasian tavalliset kansat ovat joutuneet kärsimään tällaisesta suuresta pelistä kaikkein raskaimmin.
Tällaisten keinojen ja visioiden avulla olisi siis kohtalona lopulta koko Yhdysvaltain ja Euroopan muodostaminen Brittiläisen imperiumin saumattomaksi osaksi fasistisena talousmahtina ja sotakoneena idän valtakuntia vastaan (Venäjä, Kiina, Intia). Uskon, että Venäjä on kyllä tästä tietoinen ja siksi se on nyt osaltaan käyttäytynyt havaitulla tavalla ja yrittää luovia tilanteessa; muistattehan mm. jo viime vuoden Viron patsaskiistan, jossa venäläiset joukkiot haukkuivat virolaisia fasisteiksi. Mitä muuta Naton jäsenmaalta voisi odottaakaan kuin fasismia tässä mielessä, kun se on EU:ssakin? Villeimmillään tämän brittiläisen "liiton" olisi tarkoitus jopa aloittaa Kolmas maailmansota, jotta heidän intressien mukaan voitaisiin mm. vähentää ihmiskuntaa (kuulemma sen vähentäminen reilulla puolella olisi sopiva määrä; nykyisestä n. 6 miljardista n. 2 miljardiin) ja saada koko maailma Brittiläisen imperiumin valtaan. Georgian kriisi on ollut jo eräs Brittiläisen imperiumin provokaatio siihen suuntaan.
Siihen miksi näin ja mitä lisää teidän on nyt opiskeltava tuolta sivustolta tarkemmin näitä asioita. Tehtäväni ei ole tässä pureskella teille kaikkea valmiiksi, mutta sain varmasti mielenkiintonne nyt heräämään, kuten pitääkin. Nämä seikat voivat kuulostaa todella uskomattomilta, mutta olen todellakin järjellä mieltänyt tilannetta; nyt on tosi kyseessä ja siitä on vitsit kaukana! Kauempana kuin kenties koskaan ennen maailmamme historiassa. Kuka haluaisi esim. olla tuon reilun puolen poistettavan joukossa?
Sitten se kakkoskohta; miten esim. minä liityn tällaiseen maailmantilanteeseen? Taiteellisella / luovalla alalla olevalla ihmisellä (insinööri, maisema-arkkitehti, arkkitehti, muusikko, kirjailija, runoilija jne.) on tässä tilanteessa toinen tehtävä politikoinnin yms. sijaan. Niinpä tämä poliittinen kannanottoni jää nyt toistaiseksi viimeiseksi riippuen silti lähitulevaisuuden tapahtumista. Politiikkaa täytyy ympäristöä suunnittelevan henkilön kuitenkin huomioida, koska maisema-arkkitehtuuri, kuten muukin ympäristösuunnittelu on luonteeltaan niin yhteiskunnallista siihen liittyvien taloudellisten ja kulttuurillisten seikkojen takia. Tämä EU- eli fasisti-yhteiskunta, jossa me suomalaiset joudumme nyt elämään on jo osoittanut sen, että sillä on ollut luovaa ja rakentavaa toimintaa köyhdyttävä, sielua tuhoava ja henkistä pahoinvointia lisäävä luonne; aivan kuten Janne tuossa kirjoituksessaan kritisoi omasta näkökulmastaan ja aivan kuten minäkin olen muutamissa merkinnöissäni toitottanut jo viime vuonna, kun olen halunnut osoittaa alani asioiden voivan olevan nykyistä paljon paremmin.
En nyt mene siinä yksityiskohtiin, mutta tässä vaiheessa luonnehdin maisema-arkkitehdin kannalta maailman tilannetta. Tässä analyysissä joudun ottamaan käyttöön sellaisia abstrakteja termejä kuin kauneus ja sielu. Käymälän Svenhän on jo kritisoinut länsimaisen sielun alennustilaa moneen kertaan viime vuosien mittaan tässä fasistisessa tai sellaiseksi yhä enemmän muodostuvassa kapitalismissa. Me ns. luovat taitelilijasielut havaitsemme monesti ensimmäisten joukossa sen, koska sielua, kauneutta ja luovuutta ollaan riistämässä pois maailmastamme joidenkin muiden intressien varjolla. Tässä tapauksessa siis fasististen intressien varjolla. Meillä on siihen kapasiteettia johtuen luonteemme tavasta hahmottaa maailmaa vaihtelevin tavoin intesiivisesti, analyyttisesti, rehellisellä uteliaisuudella ja tiedonjanolla ym. kokonaisuuksia ja asioiden välisiä vuorovaikutussuhteita ymmärtävillä tavoilla, ihmisluontoa ymmärtävillä tavoilla.
Tässä asiassa Lyndon LaRouchella on täysin pätevä asia kerrottavana koko luovuuden tarkoituksesta: "Ihmiskunnan ja sitä kautta myös jokaisen yksittäisen ihmisen tehtävä on saattaa itsensä kuolemattomaksi kehittämällä sielua ja sen luovuutta, missä sielun keksimät ihmiskuntaa edesauttavat ja ylevöittävät keksinnöt / taideteokset jäävät elämään ko. ihmisen / yhteisön kuoleman jälkeenkin ja ne voivat siten siirtyä tulevien sukupolvien käyttöön yhä lisäämään luovuutta ja keskseliäisyyttä". Tämä on esim. juuri maisema-arkkitehdin tehtävä. Hän ei ehdottele poliittisia ratkaisuja, vaan keskittyy ympäristön kauneuteen ja sen henkiseen ravintoon liittyvien keksintöjen ja ideoiden tekemiseen ja niiden kuolemattomiksi saattamiseen kaikissa tilanteissa ihmiskunnan hyväksi. Kriisien läpi kuljettaessa tämä on erittäin tärkeää, kuten juuri nyt!
Toki on muistettava, että kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän luovia ja sitä tulisi aina kannustaa kaikilla joka tapauksessa, mutta tässä nykyisessä järjestelmässä se ei ole optimaalisesti mahdollista kenenkään kohdalla ja itsellänikin on siis ollut paljon vaikeuksia löytää optimaalista paikkaani tässä yhteiskunnassa mm. omien projektieni ja työelämän suhteen. Olen havainnut, että etenkin luovimmat ja sielullisimmat ihmiset ovat ahtaalla EU:n tuomassa hirviöjärjestelmässä. Monesti onkin tuntunut siltä, että ei ole mahdollisuutta ja arvostusta sellaiselle, jonka erinomainen mielikuvitukseni kykenisi kuitenkin saamaan kasaan. Tekemistäkin olisi niin paljon tällaisen maailmantilanteen takia, että omat kykenevyyden rajanikin ovat tulleet vastaan. Viime viikkoina paljastunut maailman tilanne tietenkin pahentaa asiaa edelleen. Mitä mahdollisuuksia lopulta siis jää, jos tilanne vielä pahenee...?
Käytännössä itselläni tehtäväkenttänä joka tapauksessa ovat jo nuo lapsuudessani alle 10 vuotiaana valitsemani kiinnostuksen kohteeni; erityisesti kasvit maisema-arkkitehtuurin alalla ja harrastuksienkin osalta. Myös muun luonnon - ympäristön kauneuden ilmentäminen ja ihmisen vuorovaikutus siinä kuuluu asiaan. Käytännössä siis jatkan edelleen mm. kasviestetiikan ja sen käyttömahdollisuuksien tutkimista, valokuvaamista ja omalla alalla muutenkin edistymistä. Nyt kaikki tämä jo vuosia jatkunut on vain ideologiselta ja poliittiselta kannalta yhä tärkeämpää; tuhon uhan edessä olevassa maailmassa kaiken luovuuden yrittäminen taivuttaa olemaan niin, että siitä voisi tulla sillä tavalla hyödyllistä ja kuolematonta, kuten Lyndon LaRouche idealisoi tuossa vapaassa lainauksessani.
Läntinen maailma ei ole koskaan ennen ollut tämän ja monenlaisen muun luovuuden puutteessa ja tarpeessa näin paljon nimenomaan henkisen eli sielullisen ravinnon suhteen näennäisestä fyysisestä hyvinvoinnista (vielä, mutta ei ehkä enää pitkään maailman tilanteen takia) huolimatta. Sielullista positiivista ravintoa ja kauneutta on nyt alettava tuomaan nykyistä paljon enemmän kaikkeen yhteiskuntarakenteeseen kaduista puistoihin ja musiikista kirjoihin ja tauluista puheisiin jne. Huomatkaa; ilman nykyisen fasistisen rahan ja vallan turmioittavaa, rumentavaa ja köyhdyttävää vaikutusta. On löydettävä "ei-fasistinen" uusi raha ja valta, mistä päästäisiin vähitellen esim. jo aikaisemminkin mainostamaani uuden ajan estetiikkaan. Jos tämä nykyinen maailman kehitys estää sen, on ainoa toivo yrittää tehdä sitä siitä huolimatta jotenkin "salassa" tai "varastoon" ja yrittää säilyttää ainakin osa siitä sellaisille tulevaisuuden sukupolville, jotka osaisivat sitä arvostaa ja käyttää hyväkseen toipuessaan nyt uhkaavasta katastrofista. Poliittisia ratkaisuja tekeville toivon tässä vaiheessa sekä kylmää päätä että lämmintä sydäntä osaamisen lisäksi.
Päivitys 28.8.2008 klo. 23:55: Päädyinkin heti tänään jatkamaan kannanottoani maailman tilanteen takia. Haluan demonstroida tämän Hesarin uutisen avulla lisää ko. tilannetta ja otan siitä LaRouche PAC -sivustolta uutisesimerkin, jonka avulla nivon noita eilen kertomiani asioita paremmin kokonaisuudeksi.
Tuo Hesarin uutinen kertoo Venäjän ja Euroopan Unioinin välisestä kuilusta Georgian kriisissä. Kyseessä ovat siis Ranskan ulkoministerin väläyttämät pakotteet Venäjää vastaan ja Venäjän ulkoministerin kommentti siihen oli; "Sairaan mielikuvituksen tuotteita". Tämä vastakkainasettelu paljastaa suorastaan täydellisesti meneillään olevan tilanteen, jos osaa katsoa asiaa molempien ulkopuollella samalla kuitenkin kumpaakin ymmärtäen. Koska EU on ajautunut Brittiläisen imperiumin salatyön tuloksena Georgiamyönteiselle (tarkoittaa Georgian hallitusta) linjalle, on sen toimintatavan kohtalo olla pakotetusti venäjänvastainen näkemättä sen kantaa. Tätä voimistaa lisää EU kansalaisten ja nimenomaan sen poliitikkojen heikentynyt sielullinen näkemys asioista; olisiko tosiaan niinkin, että EU ei oikeasti ole kunnolla hajulla, mistä tässä kaikessa on kyse ja se on siten dramaattisesti harhaanjohdettu. Tai sitten se on todellakin vaarallisesti hajulla ja pelaa kovaa uhkapeliä tietoisesti talutusnuorassa muka olevinaan huolissaan Georgiasta. Venäjä puolestaan näkee suoralta kädeltä tämän EU:n vaatimuksen läpi siihen piiloutuneet taka-ajatukset tietäen omat toimensa paremmin kuin muut, koska A; se on tietoinen EU:n luonteesta fasistisena ja sielullisesti Venäjää heikompana kokonaisuutena ja B; se tietää jo ketkä ja minkälaiset voimat oikeasti EU:a pyörittävät ja näiden kautta Venäjä havaitsee intressien olevan Venäjää vastaan. "Sairas mielikuvitus" on siis yhtäkuin EU:n sisälle pesiytynyt toimintatarpeinen fasismi.
Valitsin tuon LaRouche PAC -sivuston uutisen taustalukemiseksi tälle lisäanalyysilleni; Lisävaloa Brittiläisen imperiumin toimiin tuo se seikka, että se on havainnut vaalimansa globalisaation olevan tiensä päässä nykyisen talousjärjestelmän puitteissa Yhdysvaltain meneillään olevan talousromahduksen takia. Ko. talousromahdus uhkaa nimittäin tappaa kokonaan myös muun läntisen maailman taloussysteemin. Yhtäältä tämä onkin ollut vekkulin imperiumimme tarkoitus, koska tämän romahduksen avulla se pyrkii saamaan aikaan tilalle oman uuden taloussysteemin; totalitaarisen ja imperialistisen fasismin. LaRouchen mukaan näin olisi tapahtumassa ja Brittiläinen imperiumi on tässä prosessissa havainnut vahvan Venäjän olevan este tällaiselle ja siksi Venäjä on nyt kaatamisen ja vähintään heikentämisen kohteena. Siksi on nyt olemassa mm. Britannian organisoima Georgian projekti. Mukana kuviossa ovat myös arabimonarkit Brittiläisen imperiumin rinnalla öljyineen. Kaiken on vain tapahduttava peiteprojekteina ja propagandasiirtoina, jotta läntisessä maailmassa (tavallisen kansan ja sumutettavien poliitikkojen silmissä) syntyisi täydellisesti toisenlainen ko. projektia tukeva kuva ja toiminta-alusta. Täytyy myöntää; kerrassaan nerokasta! Paljon nerokkaampaa kuin Toisen maailmansodan aikaiset yritykset Brittiläisen imperiumin silloisessa vastaavanlaisessa projektissa. Valitettavasti tämäkin on samalla tavalla myös pahuuden täydellisen ytimen ilmausta. Ja riskiensä takia arvaamattoman vaarallista.
Tässä on vielä loppuun viimeisin LaRouche PAC:n uutinen, joka selventää asioita lisää ja uusia dramaattisia käänteitä paljastuu samalla. Yhdysvalloissa Britannian pääkätyrinä toimivan nimi on myös mukana tässä uutisessa.

Monday, August 25, 2008
Syksyn merkkejä loppukesän keskelle
Viime viikon melko tavanomaisen loppukesäinen sää on nyt takana ja on aika luoda katsaus alkaneen viikon viljelysäähän. Viime viikon alussahan saimme viettää vielä lämpimiä öitä (minimilämpötilat etenkin rannikolla jopa yli +15 astetta), mutta jo parina yönä viikon loppupuolella lämpötilat laskivat Etelä-Suomen sisämaassa vähän alle +10 asteen. Sunnuntaina päivälämpötilat jäivät paikoin +15 asteen tienoille, kun Suomen eteläpuolella ollut matalapaine on ulottanut sadealuettansa eteläisimpään Suomeen.
Nyt maanantaina ja tiistaina tuo matalapaine jää vähitellen sateineen Suomen itäpuolelle ja pääsemme vaihtelevapilvisen korkeapaineen selänteen alueelle. Ilmamassa on kuitenkin sen verran viilentynyt, että aurinkoisillakin hetkillä saavutetaan korkeintaan vain paikoin +20 astetta päivälämpötiloissa. Öisin sisämaassa on n. +10 astetta ja rannikolla vähän sen yli. Torstaina näyttää melko muhkea matalapaine siirtyvän Etelä-Suomen yli itään ehkä runsainekin sateineen (alkavat jo keskiviikon puolella) ja sen jälkeen tulee ensimmäinen syksyinen tuulahdus voimakkaasti pohjoisesta. Sen myötä perjantaina päivälämpötilat jäänevät uudestaan poutaantuneesta säästäkin huolimatta +15 asteen tienoille. Perjantain jälkeinen yö on tuulen tyyntyessä ja sään seljetessä mahdollisesti ensimmäinen hallanvaarayö ainakin sisämaassa. Asiaa on tarkasteltava vielä lähempänä, koska pe - la poutaantuminen vaikuttaa hyvin lyhyeltä ja lännestä olisi tulossa heti perään lämpimämpää ilmaa... Terminen kesä ei näytä olevan vielä päättymässä, kuten ei normaalisti vielä pitäisikään Etelä-Suomen alueella.
Tässä vaiheessa on jo vaikea erottaa kasvukauden vaihetta suhteessa tavanomaiseen aikatauluun, koska monien kasvien kasvu on ollut jo pitkään valmistunutta ja hedelmät kypsyneet. Viimeistään tämän viikon lopun viileydestä johtuen aikaisemmin havaittu pieni etumatka on kuitenkin kutistumassa ja kasvien vaiheet ovat syyskuulle tultaessa tavanomaisia. Ensimmäisiä syysvärejäkin (yksittäisinä laikkuina ja häilyvinä sävyinä) on jo ilmaantunut paikoin niitä ensimmäisenä tekevissä lajeissa suunnilleen tavanomaiseen aikaan; esim. punasaarni (Fraxinus pennsylvanica), metsävaahtera (Acer platanoides) ja tuomi (Prunus padus). Koivuissa on viime viikolta lähtien ollut selkeästi havaittavissa monin paikoin samaa koivunruostetautia kuin viime elo-syyskuussakin, mikä aiheuttaa ennen varsinaista ruskaa lehtien kellastumista etenkin kosteilla paikoilla kasvavissa koivutaimikoissa ja -metsissä. Pelloilla olen havainnut puintitöiden alkaneen jo melko yleisenä.
Päivitys 27.8.2008 klo. 9:00: Olen tarkistanut ennustekarttoja tämän viikon lopun osalta ja näyttää nyt siltä, että perjantaina Suomeen leviävä kylmä pohjoistuuli jatkuu lauantaille saakka. Tämän myötä pe ja la välinen yö ei ole vielä hallayö tuulen ansiosta, mutta seuraava yö saattaa jo olla tuulen heikentyessä. Sunnuntaina lännestä yrittäisi lämpimämpää ilmaa, mutta seuraavan viikon alussa kylmä pohjoisvirtaus näyttäisi vallitsevan uudestaan matalapaineen ollessa koillisessa ja korkeapaineen työntyessä Suomen länsipuolelle pohjoisesta...

Saturday, August 23, 2008
Arboretumprojektin tauon venytys ensi vuoteen
Nyt on aika kertoa pitkästä aikaa arboretumprojektini kuulumisia, mutta kerrottavaa ei ole paljoa. Olen nimittäin tehnyt päätöksen, että pidän projektia yhä enemmän tai vähemmän tauolla ensi vuoden kasvukauteen saakka. Tänä vuonna teen ainoastaan hieman taimiston siivousta ennen talvea ja vien kotonani sisätiloissa ikkunalaudalla kasvaneet tämän vuoden kylvökset taimistoon talveksi.
Tässä linkissä on tänään otettu sarja kuvia näistä "kotitaimiston" parhaiten kasvaneista lajeista. Ne saavat vielä parin päivän sisällä syyslannoituksen ja vien ne sitten 1 - 2 viikon kuluttua tottumaan viileämpään ulkoilmaan ja valmistautumaan talveen. Koko kasvukauden sisällä oltuaan ne ovat saaneetkin oikein mojovan annoksen tehoisaa lämpösummaa; arvioni mukaan toukokuun alusta laskettuna jopa n. 2200 vuorokausiastetta. Vaihtelevasti talvenarkoina ne ovat siten kehittyneet jo hyvin talvea varten.
Tässä oli viimeinen merkintäni arboretumprojektistani tänä vuonna, ellei mitään ihmeellistä uutta ilmene. Tällaista tämän aiheen kirjoitustaukoa tuo em. taukopäätös myös tietää. Ensi vuonna arvioin taas uudestaan inspiraationi asteen ko. projektissa ja ryhdyn sitten hommiin sen mukaan. Sitä ennen tässä blogissa toki jatkan edelleen monien alaani ja kiinnostuksen kohteisiini liittyvien asioiden käsittelyä ja esittelyä.

Tuesday, August 19, 2008
Niittykuva 3; mm. seittitakiainen (Arctium tomentosum).
Heinäkuusta lähtien on ollut ajankohtaista taajamaniittyjen hoitoniitot. Haluan puuttua muutamien seikkojen avulla tähän asiaan, koska kyseessä on merkittävä loppukesän ja alkusyksyn kasviestetiikkaan vaikuttava asia. Monissa tapauksissa jopa talven kasviestetiikkaan. Seuraavassa esitän näitä seikkoja, missä kritisoin kolmen tietyn niittomenetelmän unohtamista - vajaakäyttöä - hyljeksimistä ja kerron syitä miksi nämä käyttämättömät menetelmät ovat parhaat vaihtoehdot monessakin tapauksessa muihin verrattuna. Tähdennän tässä kasviestetiikkaa Etelä-Suomen olosuhteissa rehevillä - rehevähköillä niityillä, joita ei hoideta nurmikkoina ja jotka pidetään kuitenkin puuttomina avoimina alueina taajamissa ym. rakennetuilla alueilla.
Ensimmäisessä niittomenetelmässä kyse on vuosittaisen niittoajankohdan viivyttämisestä aivan kasvukauden lopulle eli syys- ja jopa lokakuulle. Yllä on kolme kuvaa samasta taajamaniitystä Hämeenlinnassa, mikä esittää tapauksen luonteen. Niitty sijaitsee Paasikiventien reunalla kävelytien vieressä em. tien, Kaivokadun (moottoritieliittymä) ja Helsinki-Tamperetien rajaaman taajamametsikön pohjoisreunalla. Alemmat kaksi kuvaa näyttävät niityn tilannetta parisen viikkoa ennen niittoa heinäkuun 2008 lopulla ja ylimpänä on elokuun 2008 alussa (4.8.) kuva ko. niitystä muutama päivä niiton jälkeen. Tämän tapauksen kohdalla tämä niittotoimenpide tehtiin siis mielestäni liian aikaisin. Syyt liian aikaiseen niittoon ovat tässä ja monessa muussa vastaavassa tapauksessa nämä:
Monimuotoisuuden väheneminen: Näkökohtana tässä on se, että niitetty kasvillisuus on köyhempi ja tylsempi kuin niittämätön kasvillisuus juuri loppukesällä ja juuri sen takia, kun niittämätön kasvillisuus sisältäisi tällöin runsaasti myös hedelmävaiheisia ja "kuihtuneita" lajeja. Kuten ylimmästä kuvastakin nähdään, niin juuri niitetty niitty saattaa olla todella rumalla ja tylsällä tavalla ruskeasänkinen verrattuna eläväisen ja monivaiheisen kasvuston rikkauteen kuihtuneista tai kukkimattomista lajeistaan huolimatta. Runsaus verrattuna yksinkertaisuuteen on niittyjen tapauksessa oikeastaan melkein aina ylivertaista rikkautta. Monimuotoisuus on hyväksi myös kaupunkiluonnon itsensä takia.
.
Kasviestetiikan köyhtyminen: Tämä tarkoittaa aikaisemminkin tähdentämääni hedelmä- ja kuihtumisvaiheisten kasvien estetiikkaa, jota tulisi vaalia osana monipuolisuutta. Monipuolisuus toki tarkoittaa kaikkien vuodenkierrossa esiintyvien kasvutapahtumien ymmärtämistä kauneutena ja rikkautena kaikenlaisissa ympäristöissä. Kasviestetiikka on monipuolisuuden vaalimista syntymän ja kuoleman välissä ne mukaanlukien. Sen takia kuvista välittyvä teko oli tuomittavalla tavalla antiesteettinen.
Ihmisten kasvituntemuksen heikentyminen: Liian aikainen niittäminen köyhdyttää ihmisten kasvilajituntemusta, koska heillä ei ole silloin mahdollisuutta elinympäristössään nähdä ko. niittykasvilajeja kuin lähinnä vain kukintavaiheeseen saakka. Näin ollen myös luonnosta etääntymisen kokemus voimistuu ja ympäristön tarkkailija ei osaa siinä suhtautua enää parhaimmalla mahdollisella tavalla hedelmävaiheiseen / kuihtuneeseen kasvillisuuteen osana tervettä luonto- ja ympäristösuhdetta. Kypsyminen ja kuolema piilotetaan epäluonnollisina olemuksina muka epäsiisteyden varjolla. Kypsyminen ja kuoleminen ovat kuitenkin osa ihmisen kasvituntemusta ja tervettä luontosuhdetta heräämisen, itämisen, kukkimisen ja kasvun ohella.
Puisto- ja viherkulttuuriin vain heikosti sopivien arvojen ja ominaisuuksien liikakäyttö: Keskittyminen liikaa vain siisteys- ja ehkäisypainotteisiin (ehkäistään esim. pujoa tai muita ns. eitoivottuja lajeja härän raivolla) hoitotapoihin tuo puisto- ja viherkulttuuriin kauneutta ja aistillisuutta vähentäviä arvoja ja ominaisuuksia. Sillä on tapana köyhdyttää elinympäristössään elävien ihmisten mielikuvitusta ja visuaalista hahmotus- & kokemiskykyä, saada maisemanhoito vaikuttamaan liian tasapäistävältä ja kontrolloidulta sekä juurruttaa ylipäätään liian monotonista ja kapeaa näkemystä tai asennetta sinne, mihin sellainen ei kuulu tai missä sellainen on epäsopivaa tai heikompi vaihtoehto paremmista.
Nimittäin kasvillisuuden yhtenä tehtävänä monista rakennetussa ympäristössä on toimia mahdollisimman paljon päinvastaisten seikkojen puolesta; kauneuden ja aistikkuuden lisääminen, mielikuvituksen rikastuttaminen, monipuolisten virikkeiden tarjoaminen visuaalisen hahmotus- ja kokemiskyvyn kehittämiselle, tasapäistävän ja kontrollin kokemuksen rajoittaminen vain tarpeelliseen määrään (kasvit rajaavina, ohjaavina, orientoivina ja merkkaavina elementteinä), näkemysten ja asenteiden rikastuttaminen, kaunistaminen ja positiivisella tavalla inhimillistäminen siihen sopivien menetelmien kautta ja näiden saattaminen hyviksi viherarvoiksi puisto-, puutarha- ja viherkulttuuriin osana koko ihmiskulttuuria.
Nuo neljä kohtaa mielessä monien niittyjen niittoajankohtaa pitäisikin siirtää esim. syyskuun alkupuolelle, jotta tähdentämäni estetiikan olemukset pääsisivät paremmin esille. Tässä täytyy huomioida tosin se seikka, että niittyjen kasvua ja kehitystä voidaan ohjata leikkuuajankohdalla ja leikkuukerroilla onnistuneesti toki myös tähän mennessä suosituilla "ylisiisteillä" menetelmillä ja sitäkin kautta saada monipuolisuutta rakennettuun ympäristöön.
Niittoajankohdan valinnalla voidaan ehkäistä esim. tiettyjen kasvilajien siementäminen, jolloin niitylle saadaan tavallaan "valittua" tietty lajivalikoima. Esim. lupiinia (Lupinus polyphyllus) voidaan vähentää, jos sitä kasvava niitty niitetään heti sen kukkimisen jälkeen. Niittokertojen määrällä voidaan ohjata myös lajivalintaa omalla tavallaan. Esim. kaksi kertaa kesässä niitettävät niityt sisältävät niittojen välillä sellaista kukintaa, joka ehtii kehittyä nopeasti leikkuun jälkeen ja joka voi kehittyä toistamiseen kesässä. Näitä kukkijoita ovat esim. apilat (Trifolium sp.) ja päivänkakkarat (Leucanthemum vulgare). Niittojätteen korjaaminen tai jättäminen on myös keino säädellä niityn luonnetta; jätteen jättäminen rehevöittää ja korjaaminen köyhdyttää maata. Monipuolinen rehevien - rehevähköjen niittyjen hoito tarkoittaa siis kaikkien näiden menetelmien käyttöä.
Yksi niittokerta syyskuussa sopii niityille, joilla kasvivalikoima sisältää sellaisia lajeja, jotka kukkivat myöhään (elo-syyskuussa), joilla on kiinnostavia hedelmävaiheita ja etenkin sellaiset niityt on syytä jättää niittämättä kesken kasvukauden, joilla näitä kukkivia ja hedelmävaiheisia lajeja on runsaasti sekaisin syyskuulle asti.
Erikoistapauksena pitää huomioida peltosauniota eli saunakukkaa (Tripleurospermum inodorum) runsaasti kasvavat niityt (yleensä lähinnä vanhoja savipeltoja), sillä saunakukalla on tapana kukkia toistamiseen loppusyksystä. Runsaasti esiintyessään tällainen loka-marraskuun kukinta on oleellista estetiikkaa siinä vaiheessa vuotta, joka tulee säilyttää ja jota tulee suosia. Niittoajankohta (tai vaihtoehtoisesti kyntöajankohta pelloilla) tulee harkita sen mukaan; kesän niitto viimeistään heinäkuussa, jolloin toinen kukinta ehtii vielä kehittymään ja syksyn niitto / kyntö vasta marras-joulukuussa ennen pakkasia / lumia. Tosin viime talven kaltaisen tilanteen uusitessa täytyy huomioida yllättävä, mutta oleellinen talvikukinta- ja -kasvu, jota esim. tämä laji tuotti tammikuussakin. Tilanteen mukaan kasvustoja säilytetään "talven" yli.
Toinen niittomenetelmä on se, jossa niittykasvusto säilytetään niittämättömänä talven yli ja niitto tapahtuu joko joka toinen vuosi syksyllä (tai keväällä ennen kasvun alkua) tai aluetta pidetään avoimena parin vuoden välein tapahtuvan vesakonniiton avulla ilman ruohovartisen kasvillisuuden niittoa. Tällöin talven yli säilyvä kasvusto on joko jokavuotista tai joka toinen vuosi ilmenevää. Tämä menetelmä tähdentää ns. talventörröttäjälajien olemassaoloa. Näitä lajeja ovat mm. seittitakiainen (Arctium tomentosum), pujo (Artemisia vulgaris), monet putkikasvit (Apiaceae), pietaryrtti (Tanacetum vulgare), hevonhierakka (Rumex longifolius) ja monet heinät. Niinpä runsaasti tämän tyyppisiä lajeja kasvavat niityt tulee huomioida talviestetiikankin kannalta ja kasvuston säilyttäminen talven yli on silloin tähdellistä. Joka tapauksessa esim. seittitakiaisen kaltaiset huomattavat kasvit tulee säilyttää niityillä, kuten tuossa kuvassakin olisi pitänyt tehdä.
Tästä pääsemmekin kolmanteen niittomenetelmään, joka on valikoiva niitto. Liian ylenkatsottuna menetelmänä se yleensä tuomitaan liian työläänä tai aikaavievänä, kun muka kasvustojen valitseminen niitettäväksi ja säilytettäväksi olisi liian vaikeaa tai asiantuntemusta vaativaa. Minun mielestäni on estetiikan tarpeetonta hukkaamista ja tuhoamista se, että ei säilytetä selkeästi muusta niittykasvillisuudesta edukseen erottuvia kasvustolämpäreitä, kuten seittitakiaisia, monia sarjakukkais- eli putkikasveja (Apiaceae), maitohorsmia (Epilobium angustifolium), lupiineita (Lupinus polyphyllus), mesiangervoja (Filipendula ulmaria), isonokkosia (Urtica dioica) sekä monia pienempiäkin lajeja; siankärsämö (Achillea millefolium), kannusruoho (Linaria vulgaris) jne. Joidenkin näiden (seittitakiainen ja isonokkonen) parjaaminen ns. epätoivottuina lajeina hankalien piirteidensä takia on vain huono tekosyy etääntyä luonnosta ja sen monimuotoisuudesta myös taajamaolosuhteissa. Luonto on välillä myös hankalaa ja se täytyy voida hyväksyä kaupunkiolosuhteissakin sen verran, että se mahdollistaa monipuolisen ja henkiselle terveydelle virikkeellisen kasviestetiikan.
Pujo (Artemisia vulgaris) on allergiaa aiheuttavana samaa turhaan parjattua sarjaa, sillä onhan mahdotonta kitkeä kaikkia pujoja pois elinympäristöstämme ja joka tapauksessa siitepölyä leviää ilmaan kaukanakin olevista kasvustoista, vaikka tilapäistä hyötyä saataisiinkin kulkuväylien vieressä kasvavien yksilöiden poistosta. Riittävän huomattavaa eroa pienempään suuntaan siitepölyn määrässä ei voida siten saada aikaan yleisellä tasolla. Viime vuosien pujon kitkemiskamppanjat ovatkin sen takia lähinnä ylireagointia ja vailla järkeä. Suoranaista kasvi-apartheidpolitiikkaa joissakin tapauksissa.
Nykyinen tehokkuus- ja siisteysajattelu viherhoidossa muutenkin vie näiltäkin estetiikanmuodoilta liikaa tilaa ja siksi esittämiäni niittyjenhoitomenetelmiä tulee lisätä taajamissa huomattavasti nykyisestä. Loppukesän - syksyn ja talven niittyestetiikkaa tässä mielessä voidaan tarkoituksella edesauttaa myös muilla kuin vain niittoteknisillä menetelmillä. Tässä apuna voivat olla esim. niittykasvikylvöt, maaperän muuttaminen halutun niityn (joutomaaksi / luontaiseksi jätettävien alueiden tapauksissa) aikaansaamiseksi ja tietyntyyppistä niittykasvillisuutta suosivaksi esim. ympärillä tapahtuvan rakennusprojektin yhteydessä; esim. soran sijasta multaa tai mullan sijasta savista maata tai muuttamisen sijaan jätetään maa ennalleen. Niittymaaperän ennallistaminen voi myös tulla kyseeseen kohteessa olleen muutosprosessin päätyttyä.
Ym. menetelmät niittyjen kasviestetiikan monipuolistamiseksi ovat tärkeitä myös liikenneympäristössä välittömästi teihin ja katuihin rajautuvissa piennarosissa. Pois laskuista ovat tietenkin tärkeät näkemäalueet ja -linjat liikenneturvallisuuden takia esim. risteyksissä, joita täytyy pitää hyvin matalakasvuisina säännöllisten niittojen avulla. Kuitenkin on monesti estetiikan turhaa tuhoamista myös se, että tienpientareiden niittoja suoritetaan jopa jo kesäkuussa, jolloin esim. koiranputken (Anthriscus sylvestris) ja lupiinin kukinnat katkeavat. Liikenneturvallisuutta haittaamatonta melko korkeaakin kasvillisuutta tulisi hoitaa myös em. periaatteita soveltaen. Aivan hyvin kasvustojen niitto voitaisiin tehdä esim. vain yhden kerran kesässä kasvukauden lopulla syyskuussa.
Sama pätee myös moottoriteiden keskikaistoihin, jotka ovat Suomessa aliarvioituja kasviestetiikan tyyssijoja. Itsekin autoilevana ihmisenä tiedostan toki erään ongelman, joka esiintyy tiealueilla kukkivien kasvustojen lähellä; pölyttävät hyönteiset, jotka likaavat tuulilasia siihen iskeytyessään. Olen miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, että kaikenlaisten teiden lähellä on joka tapauksessa aina kesällä näitä hyönteisiä viereisten peltojen ja piennarten takia. Niinpä moottoriteiden keskikaistaa voi ja pitää mielestäni käyttää nykyistä paljon enemmän esim. kukkiva niitty -konseptin hyödyntämisessä. Tähän päästään juuri valitsemalla kukintaa ja myös hedelmävaiheisuutta suosivia niittomenetelmiä; viivytys syksyyn tai vain yksi niittokerta kesällä, jolloin toinen kukkaniittyvaihe saa kehittyä loppuun syksyllä ilman vuoden toista niittoa. Niittomenetelmien vaihtelu matkan varrella kuuluu myös asiaan, jolloin moottoritienäkymistä tulee matkan edetessä vaihtelevampia kuin nykyisillä ylisiisteys- ja tasapäistämis- ja tylsyysmenetelmillä.
Uskaliaisuutta vaatinee ajatus kukkivan pellon viljelystä moottoritien keskikaistalla, mutta peräänkuulutan tällaistakin rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja avarakatseisuutta esim. urbaaneilla moottoritieosuuksilla / kaksiajorataisilla taajamateillä, joilla on leveä keskikaista. Miltä kuulostaisivat siinä; rypsi (Brassica rapa subsp. oleifera), aitohunajakukka (Phacelia tanacetifolia), jokin matala auringonkukkalajike; (Helianthus annuus "Sunspot") tai vaikkapa valikoima erilaisia koristeheiniä monivuotisena kasvustona? Jopa monet "niittymäiset" perennat; palavarakkaus (Lychnis chalcedonica), jättipoimulehti (Alchemilla mollis), kirjolupiini (Lupinus X regalis), töyhtöangervo (Aruncus dioicus), nauhukset (Ligularia sp.) jne.? Viljeltyjä lajeja voi myös käyttää sekaisin vaihtelevin kokoonpanoin ornamentillista ja mosaiikkimaista luonnonkasvustoa imitoiden. Talventörröttäjiksi mistään lajeista ei valitettavasti kuitenkaan ole liikenneolosuhteissa, koska aurattava lumi katkoo helposti jämäkänkin kasvuston etenkin suojalumen ollessa kyseessä. Ja Etelä-Suomessahan suojalumi on yleisin lumen muoto auraustilanteissa.
.
Lopuksi muistutan vielä ilmastonmuutoksesta myös tämän asian kohdalla. Tässäkin ilmastonmuutos voi lähimpinä vuosikymmeninä alkaa näkymään yhä enemmän kasvukauden alun varhaistumisena ja sen aikaisempaa nopeampana etenemisenä kesän mittaan. Myös kuivuus voi olla joinakin vuosina paha ongelma. Tämä vaikuttaa niittoajankohtien valintoihin, koska kasvien kasvu voi olla jonakin tulevaisuuden kesänä jopa kuukauden edellä tavanomaisesta kasvukauden tilanteesta tai olla pysähtynyt pitkänkin tovin kuivuuden takia. Niinpä niittomenetelmien vuosittaista käyttöä on tarkkailtava jatkossa enemmän tilanteen mukaan indikaattorikasvien avulla eikä perinteeseen tukeutuvien säännöllisten ajankohtien mukaan. Huomiota tässä vaatii myös ym. talvikasvu ja talvikukinta, jotka ovat ehdottomasti säilytettäviä ja suosittavia ilmiöitä.
Sunday, August 17, 2008
Ennätyshelteen aiheuttaman ukkostilanteen seuranta ja ukkosmuisto menneisyydestä
Tässä vaiheessa tämä blogi näyttää muuttuneen kokonaan sääblogiksi, mutta tällä linjalla on nyt jatkettava, koska suosikkisääilmiöni ukkosen herkullinen esiintyminen jatkunee tänään ja ensi yönä. Kuten jo odottelin, niin Viroon ja Venäjälle kaakosta virtaava ennätyksellisen kuuma (Suomessakin olisi tässä vaiheessa paljonkin yli +30 asteen lukemia, jos ko. ilmamassa pääsisi optimaalisesti tänne. Eilen kolmoskanavan tv uutisten sääennusteessa Viron sisämaan puolelle väläyteltiin peräti n. +35 asteen hurjia lukemia!) ilmamassa aiheuttaa voimakasta ukkosherkkyyttä Suomen eteläpuolelle ja niukin naukin eteläisimpään Suomeen ja mahdollisesti pidemmällekin ko. ilmamassojen rajan ollessa Etelä-Suomen alueella. Tilanne olisi kehittymässä etenkin illalla ja yöllä ja tässä vaiheessa vuotta pimeyden hallitessa yöaikaa salamanäytöksestä saattaa tulla todella huikea. Vähän, kuten viime elokuussakin tai ehkä jopa hurjempaa...
Mieleeni muistuu myös vuosi 1985, jolloin elokuun 10. ja 11. välisenä iltana - yönä eteläkaakosta nousi helteen päättänyt hurja supersoluja sisältänyt ukkosalue aiheuttaen kymmenien miljoonien silloisten markkojen laajuiset tuhot. Asuin silloin Mäntsälässä ja se tapahtuma palautuu mieleeni kenties ikimuistoisimpana ja hurjimpana ukkoskokemuksenani tähän mennessä. Sen ukkosen nouseminen alkoi näkyä kaakkois-etelätaivaalla vähän ennen auringon laskua eli parhaimpaan mahdolliseen aikaan ja parhaimmasta mahdollisesta suunnasta; ko. valossa pilvimassan värit ja muodot olivat eniten edukseen ja systeemin vyöryessä päälle hämäryyden aste salli jo yhtäältä salamoiden kirkkaan loisteen ja toisaalta pilvien muodot näkyivät vielä hieman ilman salamoitakin. Salamointi oli tosin lähes yhtenäisen tiheää diskojen strobovalojen välkkeen kaltaisesti.
Ukkosalueen ollessa kaukana sen yläosa hehkui huikean kauniina keltavalkoisena kilpenä ja lähempänä ollessaan supersolulle tyypillisiä kaarevia ja laskoksellisia hylly- ja vyörypilvimuotoja sananmukaisesti vyöryi kohti. Harmi, ettei silloin ollut kameraa käytössäni. Ukkosen ollessa kohdalla syöksyvirtauksen tuuli piiskasi rankkaa sadetta vaakasuoraan kuin olisi ollut lumimyrsky ja puut taipuivat villisti puuskien mukana. Kovimmat tuulet ohittivat silloin kuitenkin Mäntsälän ja Kymenlaaksossa saatiin vaikeimmat tuhot. Tilanne oli ohi 10 - 15 minuutissa. Seuraavana päivänä havaitsin lähistöllä muutamia kaatuneita puita ja kuusista oli irronnut kuluneen vuoden osittain raakoja käpyjä runsain määrin kulkuväylille kuusikoiden alla.
Ukkoskokemusta sykähdytti vielä sekin, kun ko. päivinä oli silloin Mäntsälän kunnan 400-vuotisjuhlallisuudet ylimmillään monine tapahtumineen ja juuri ko. ukkosiltana vanhempani olivat kunnan järjestämillä juhlaillallisilla. Kaikki vitsailivat jälkeen päin, että järjestipä kunta myös huikean upean "ilotulituksen" kunnan ja illallisten kunniaksi :)
Päivitys klo. 12:30: Tällä hetkellä olen Hämeenlinnassa, mutta iltapäivällä matkaan takaisin Espoon Tapiolaan. Lämpötilat saattava kohota tänään jopa hellelukemiin eteläisimmässä Suomessa, jos rintamavyöhykkeeseen liittyvä pilvisyys vähenee riittävästi. Hämeenlinnassa on nyt kohtalaista itä-koillistuulta ja taivas on ohuehkon sumupilvikannen peittämä ja sen yläpuolella on vaihtelevasti rintaman pilvisyyttä; mm. heikkoja kuuropilviä. Lämpötila on +16 astetta. Sen sjiaan Helsingissa näyttää Ilmatieteen laitoksen mukaan olevan jo n. +20 astetta. Tässä on jälleen linkit tapahtumien seuraamiseen; A ja B. Iltasanomissa ja Iltalehdessä on myös ennusteet sisältävät sadetutkakuvat; A ja B. Tässä on Ari-Juhani Punkan konvektioennuste.
Päivitys klo. 15:10: Nyt olen lähdössä Hämeenlinnasta Espoon Tapiolaan. Täällä Hämeenlinnassa lämpötila on edelleen +16 astetta, mutta Helsingssä se on noussut jo selvästi yli +20 asteen. Viroon tullut helteinen ilmamassa vaikuttaa jo selvästi etelärannikolla ja se näkyy näin lämpötilaerona Helsingin ja Hämeenlinnan välillä. Hämeenlinnassa on paksuuntunut sumu-kumpukerrospilvikansi itätuulessa ja yläpuolella on etelälounaasta saapuneita heikkoja vesikuuroja.
Päivitys klo. 16:35: Nyt olen saapunut Espoon Tapiolaan ja ilmamassan ero on todella ihollakin havaittavissa Hämeenlinnan ja pääkaupunkiseudun välillä. Täällä on nyt jopa +22 astetta lämmintä, vaikka samanlainen sumu-kumpukerrospilvikansi peittää taivaan kuin Hämeenlinnassa. Ilma tuntuu hyvin nihkeän lämpimältä ja eron huomaa siitäkin, kun täällä on nyt enemmän ko. helleilmamassaan liittyvää utua ilmassa kuin Hämeenlinnassa. Matkalla ja nyt täällä Tapiolassa oli hieman liikkeellä isopisaraisia, mutta heikkoja sadekuuroja etelästä tulleina. Siitä suunnasta loppupäivän aikana voidaan ukkostakin odotella. Hieman harmittaa tämä alapilvikansi, joka säilyessään haittaa itse ukkospilven saapumisen näkymistä, jos sellainen on tullakseen...
Päivitys klo. 17:20: Nyt Pauli on päivittänyt tietoja tulevasta mahdollisesta ilta - yöukkosesta. Sadetutkaa tutkimalla havatsemme, että parin viime tunnin aikana voimakastakin ukkosta on jo ollut Länsi- ja Keski-Suomessa. Alakerroksessa sitkeästi pysyvän pilvikannen takia ukkosten lähestymistä pääseekin seuraamaan parhaiten sadetutkasta ennen kuin jyrinä on havaintoetäisyydellä. Pimeän tultua salamat tietenkin näkyvät jopa reilun 50 kilometrinkin päästä, mutta sumu-kumpukerrospilvikannen takia lähelläkin olevan ukkosen salamat saattavat osaksi peittyä ääriviivoiltaan (maasalamoita lukuun ottamatta) ja tilanteessa salamointia nähdään siten tavanomaista enemmän vain valaistuvina pilvinä.
Päivitys klo. 18:05: Nyt näyttääkin siltä, että sumu-kumpukerrospilvikansi on katoamassa; alin pilvikerros rakoilee selvästi ja ylempänä olevat rintaman kokkareiset hahtuvapilvilautat kuuropilven alkuineen ovat paljastuneet.
Päivitys klo. 20:10: Sumu-kumpukerrospilvikansi on kadonnut noin puoliksi ja tässä vaiheessa sadetutkan mukaan Viron rannikolla - läntisellä Suomenlahdella on voimistumassa kiinnostava sadekaiku. Taivaankansi on jännällä tavalla kokkareisten hahtuvapilvilauttojen peittämä ja iltaruskoakin ollee jälleen luvassa... Lämpötila on yhä jopa +21 astetta ja laskemisen merkkejä se ei juuri osoita illasta huolimatta. Heikko - kohtalainen tuuli käy idästä-kaakosta.
Päivitys klo. 22:10: Alakerroksen sumu-kumpukerrospilvikansi on tihentynyt jälleen illan mittaan. Lämpötila on +20 astetta ja tuuli käy edelleen idästä-kaakosta. Etelästä tulevat nauhamaiset kuurosadealueet ovat olleet yhä niin heikkoja, että alkaa jo epäilyttämään, josko ukkosta tulee ollenkaan... Kylmä rintama näyttäisi asettuvan eteläkaakko - pohjoisluodesuuntaisesti yön ajaksi sen verran hollille, että ehkä joku voimakkaampikin kuurosolu vielä kehittyisi ja osuisi tänne Tapiolaan.
Päivitys klo. 22:25: Nyt tv:n kolmoskanavan sääennusteesta kävi ilmi, että Viron puolella on juuri muodostunut reipastakin ukkosta. Puoleen yöhön mennessä siis on odotettavissa vähintään elosalamointia (kuulomatkan ulkopuolella välkkyviä salamoita) etelärannikolle. Nyt siis seuraamaan eteläistä taivaanrantaa!
Päivitys klo. 23:35: Täällä Tapiolassa etelä-lounaistaivaalla on näkynyt vain heikkoja välkkeitä muutama; sumu-kumpukerrospilvikatto näemmä vaimentaa salamoiden näkymistä. Hyvin kaukaista jyrinääkin on kuulunut. Sade- ja Lohjan ukkostutka paljastavat, että etelästä tulevat solut suuntautuvat ensin Tapiolan länsipuolelle; mm. Turun lähellä on jo ukkostanut. Näin ollen salamointia voi olla aluksi myös länsitaivaalla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kovin voimakasta ukkonen ei tulisi olemaan... Sadetta saataneen kuitenkin reippaasti. Lämpötila on yhä +20 astetta.
Päivitys klo. 23:42: Nyt salamoinnin näkyvyys on voimistumassa etelätaivaalla. On aika lähetä taas ulos seuraamaan lähestyvää ukkosta.
Päivitys 18.8.2008 klo 0:10: Salamointi on ollut hyvin vaisua (kaukana ja harvaa) ja pääosa näistä heikoista välkähdyksistä on näkynyt lounaistaivaalla. Muutama kaukainen jyrähdys on kuulunut edelleen. Heikkoja sadekuuroja on ripsautellut samalla. Viimeisin sadetutkakuva näyttää, että hyvinkin reipasta ukkosta on tullut länteen Turun aivan itäpuolelle. Sen sijaan Helsinkiin ei näillä näkymin ole tulossa yhtä kunnollista menoa ja pääosa voimakkaista kuuroista menisi länsipuolelle...
Päivitys 18.8.2008 klo. 1:20: Ukkoset menivät sitten tällä kertaa paljon länsipuolitse ohi ja Espoon Tapiolaan saatiin vain ko. ukkosalueen itäreunan heikkoja kuuroja ja salamavälke jäi kauas. Loppuyöksi ei olisi enää luvassa tällaisia pieniä sadekuuroja enempää toimintaa viimeisen arvioni mukaan. Lämpötila on +19 astetta eli hyvin korkea yölämpötilaksi. Nyt nukkumaan pettymyksen kera...
Päivitys 18.8.2008 klo. 11:05: Tässä on viimeinen päivitys ukkostilanteeseen. Viime yönä sadetutkan mukaan (näkyy vielä vähän aikaa) toinen voimakkaan ukkosen alue liikkui suunnilleen samaa reittiä Varsinais-Suomessa klo. kolmen - neljän maissa kuin edellinen puolen yön maissa ja vähän jälkeen. Siitäkään Espoon Tapiolaan ei tullut mitään toimintaa. Nyt ko. rintamavyöhyke on heikkojen sadekuurojen myötä siirtynyt aamupäivän aikana kokonaan pääkaupunkiseudun itä- ja pohjoispuolelle ja aurinko on nyt alkanut paistaa rintamapilvisyyden takareunan siirryttyä pois tieltä. Tällä hetkellä ukkostaa voimakkaasti vähän Oulun etelä- ja kaakkoispuolella. Lämpötila laski rintaman jälkipuolella aamu kuuden - seitsemän maissa +16 asteeseen ja kohoaa nyt viileämmässä polaari-ilmamassassa. Tässä on Hesarin uutinen noista Varsinais-Suomen ukkostuhoista. Illalla ja yöllä tarkastelin myös tätä Testbed -sadetutkaa, joka näyttää Etelä-Suomesta tarkempia kuvia kuin tuo Ilmatieteenlaitoksen toinen tutka-animaatio.

Saturday, August 16, 2008
Lisää ukkosasiaa ja viljelysääennuste; kovan helteen sivuttua yhä lämpimähköä ja epävakaista kesäsäätä
Tässä Paulin merkinnässä on vielä lisää asiaa viime torstaisesta ukkospäivästä. Tuolloin se kello neljän aikaan liikkunut solu oli jopa supersoluksi asti kehittynyt. Itsekin valokuvailin myös sitä ja jossain vaiheessa laitan tuonkin päivän pilvikuvia Flickr -sivuilleni näkyviin. Olen taas aktivoitumassa Taivaankansi- ja Maisemakuvasarjojen päivittämisessä. Sen sijaan olen lopettanut kuvien ottamisen Maan povi -kuvasarjaa varten. Tosin maan pinnan ruohovartista kasvillisuutta olen edelleen kuvaillut, mutta en sijoita niitä kuvia enää tuohon kuvasarjaan. Linkityksiä tulee myöhemmin.
Tässä samalla lopuksi lyhyesti mainintaa tulevasta viljelysäästä. Kuten Pauli kertoo, niin tänään ja huomenna Etelä-Suomi saattaa jäädä hiuksen hienosti paitsi kesän ylivoimaisesti kuumimmasta helteestä. Helteinen ilmamassa jäänee Viron puolelle, jossa yli +30 asteen lukemat voivat olla hyvin mahdollisia huomenna. Viileämpää ja tuota hellemassaa rajaava rintamavyöhyke sadealueen kera elää tänään ja huomenna Etelä-Suomen yllä. Vielä maanantaina tähän liittyvä matalapaine on Etelä-Suomen lähellä ja odotan jonkinlaista ukkosta esiintyvän näiden kolmen päivän aikana... Maanantain jälkeen länsipuolelle näyttää jäävän matalapaine ja Etelä-Suomi jäisi siten edelleen lämpimähköjen, mutta epävakaisten ilmamassojen piiriin; kuurottaisia sateita ja ukkosta, mutta päivän aurinkoisilla hetkillä n. +20 astetta ja ylikin. Yöt ovat lämpimiä ja etenkin rannikolla joidenkin öiden alimmat lämpötilat saattavat jäädä +15 asteen yläpuolelle.
Kasvien kannalta melko optimaaliset olosuhteet siis jatkuvat ja kasvun - kehityksen eteneminen on hiukan tavanomaista nopeampaa; kasvukauden tilanne tavanomaiseen aikatauluun verrattuna pysyy noin viikon edellä, mutta tässä vaiheessa tämän arvioiminen on tyypillisesti hyvin epämääräistä monen lajin kohdalla kasvun valmistuttua ja hedelmien kypsyttyä. Ensi viikon aikana odotan maitohorsman (Epilobium angustifolium) siemennöyhtävaiheen huipennusta.

Thursday, August 14, 2008
Meteorologisen termistön opetteleminen ja oikein käyttäminen
Kommentoin tässä vielä tuohon alle laittamani Helsingin Sanomien uutisen käyttämää sääsanastoa. Uutisessa näkyy se, kuinka meteorologisia termejä käytetään yhä virheellisesti / epämääräisesti / harhaanjohtavasti mediassa ja sama pätee myös ns. tavallisen kansan suussa; ukkosrintama. Mistään rintamasta ei tänään ollut kysymys, vaan kyse oli matalapaineen solan tullessa polaari-ilmamassan sisällä olleista konvektio- eli kuurosoluista ilman selkeitä rintaman kaltaisia rakenteita. Lisäksi voimakastuulisia kuuroja oli kaksi selvästi erillistä kertaa Helsingissä.
Oman havaintoni mukaan ns. harrastajameteorologina juopa meteorologisten termien / käsitteiden / asioiden ja tavallisen kansan (se osa, joka pitää säätä vain small talk -aiheena) käsitysten välillä on kasvanut aikaisempaa suuremmaksi viime vuosina, koska meteorologia on ollut viime vuosikymmenet ehkä nopeimmin kehittynyt tieteellinen ala ja koska osa kansasta on etääntynyt luonnosta ja luonnonilmiöiden tuntemisesta. Meteorologian kehityksessä hyvin suuri kiitos menee tietokonetekniikan kehityksen piikkiin; erilaiset mallintamis- ja kuvantamismenetelmät, satellittikuvat, jopa digitaalinen valo- ja elokuvaus jne. Kaikesta tästä on seurannut jo lähtökohtaisesti se, että havaintomateriaalia esim. pilvistä niin maan päältä kuin satelliiteista on aikaisempaa paljon enemmän tieteellisten prosessien ja analyysien syötäväksi.
Nykyään myös blogit tarjoavat julkisesti ennen näkemättömän paletin alan viimeisimpiin termistöihin ja asioihin, kuten Paulin blogissa. Siellä termistö on tavallisen tallaajan näkökulmasta hyvinkin uudenlaista ja sitä on erittäin runsaasti, kuten tämän päivän viimeisimmässä ukkospäivityksessä eräs kommentoija asian kokee. Ratkaisuna asiaan tavalliselle kansalle pitäisikin enemmän selventää tällaisen termistöviidakon osia kansantajuisiksi, mutta yhtälailla tavallisen kansan on mielestäni opeteltava meteorologisia termejä ja asioita lisää. On perehdyttävä enemmän, koska uutta ja tarkempaa tietoa on paljon enemmän kuin esim. 30 vuotta sitten.
On myös opeteltava vaikkapa siksi, koska esim. tv:n sääennusteen ymmärtäminen ei aina ole niin itsestäänselvää kuin miltä päältä päin saattaa näyttää. Moni asia saattaa jäädä turhan epämääräiseksi ja siksi jopa vääristyneeksikin vastaanottajan mielessä ja tästä syystä virheellisesti saatetaan kuvitella juuri sitä tyypillistä kritiikkiä meteorologia kohtaan; ennustus ei pitänytkään muka aivan paikkaansa. Syy voi siis olla vain vastaanottajassa, joka ei osaa hahmottaa niitä nyansseja, jotka täydentävät ennustetta oikeammaksi. Ylipäätään meteorologin sääennusteista saa paljon enemmän irti ja juuri sitä kriittistä lisätietoa, kun on itse jonkin verran perehtynyt asioihin ja osaa sen perusteella itse täydentää ennustetta tarvittavilta osin.
Tämäkin on osa sitä luonnontuntemusta esim. kasvituntemuksen lisäksi, jota pitäisi tuoda enemmän esille ja opeteltavaksi tavalliselle kansalle. Itse olen edelleen vahvasti aikeissa tuoda erityisesti kasviestetiikkaa enemmän esille samalla, kun opettelen yhä enemmän sen(kin) osa-alueen kasviguruuteen.

Rajujen ukkosten päivä taas kehittymässä
Tänään on jälleen tiedossa mielenkiintoinen sääpäivä. Voimakkaassa lounaistuulessa esiintyy paikoin rajujakin ukkosia ja niihin liittyvät ukkospuuskat voivat olla hyvinkin tuhoja-aiheuttavan voimakkaita jo valmiiksi voimakkaan ja puuskaisen lounaistuulen avustuksella. Myös jonkinlainen riski tornadoille on olemassa. Valitettavasti ukkoset vaikuttavat sen verran sisämaapainotteisilta, että tänne Espoon Tapiolaankaan ei olisi tiedossa kunnon tapahtumia... Tässä aiheesta lisää; A ja B. Tässä ovat tilanteen seuraamiseen vanhat tutut linkit; A ja B.
Päivitys klo. 11:45: Tällä hetkellä aamupäivän aikana runsaat kumpupilvet ovat jo etenkin sisämaassa kasvaneet kuuropilviasteelle ja täällä Espoon Tapiolassa näkyy voimakkaden kumputornien kehitystä etenkin sisämaassa päin. Lounaistuuli on voimakasta ja puuskaista. Lämpötila on +19 astetta.
Päivitys klo. 16:00: Nyt mereltä päin on lähestymässä ukkossolu Espoon Tapiolaa. Palaan asiaan ja lähden nyt seuraamaan ja kuvaamaan tilannetta. Lämpötila on +20 astetta.
Päivitys klo. 16:45: Kyseinen ukkossolu meni sen verran itäpuolitse ohi, että tänne Tapiolaan ei tullut kuin muutama iso pisara vettä ja puuskatkaan eivät olleet erityisen voimakkaita jo vallinneeseen lounaistuuleen nähden. Helsinki sen sijaan näytti saaneen kunnon kaatosateen. Jyrinä oli tiheydeltään tavanomaista. Nyt on jälleen melko aurinkoista, mutta yhä on monin paikoin nopeasti koilliseen liikkuvia muhevia kumpupilviä. Uusia kuuroja siis odotellessa... Lämpötila on kohonnut takaisin yli +20 asteen.
Päivitys klo. 18:55: Nyt merellä on taas lähestymässä komea konvektiosolu, mutta se näyttää menevän edellistä selvemmin itäpuolelta ohi. Lämpötila on +20 astetta ja lounaistuuli on heikentynyt hieman.
Päivitys klo. 19:15: Sadetutkan mukaan ja nyt jo taivaalle lounaaseen katsoen on em. solua lännempänä kehittymässä ja kohti tulossa uusi solurypäs. Nähtäväksi jää, minkälaista ukkosta niihin liittyy lähituntien aikana...
Päivitys klo. 20:48: Noin puoli yhdeksältä em. kuurorypäs saapui ja edelleen on satanut rankasti kovien puuskien kera täällä Espoon Tapiolassa. Ukkonen ei kuitenkaan ole jyrissyt muutamaa heikkoa tapausta lukuun ottamatta. Kuuroon liittyy nyt upea iltarusko. Lämpötila on tippunut +15 asteeseen.
Päivitys klo. 21:40: Toinen rankan sateen annos on parhaillaan Tapiolassa, mutta tässä vaiheessa ukkosta ei kuurosoluissa enää ilmene. Äsken sateen tauottua sopivasti ihailin ja kuvailin uskomattoman vaihtelevaa ja värikästä iltaruskoa, jonka mahdollistivat nopeasti liikkuneet pilvet sekä monessa eri kehitysvaiheessa olleet monisoluisen konvektiivisen järjestelmän kuurosolut ympäri taivasta. Lämpötila on edelleen +15 astetta ja tuuli on puuskaista.
Päivitys klo. 22:55: Nyt kuurot näyttävät olevan tältä päivältä ohi. Tässä on vielä uutinen Helsingin Sanomissa päivän sään aiheuttamista tuhoista ja ongelmista.

Friday, August 08, 2008
Maailman pahanhajuisimman kasvin jättiläiskukintaa!
Tässä on Iltasanomissa oleva juttu taannoisen merkintäni kommenttilaatikossa kertomastani pökkövehkasta (Amorphophallus titanum); kasvi on alkanut kukkimaan belgialaisessa kasvitieteellisessä puutarhassa. Kukinto muodostaa ihmisnenälle erittäin pahaa hajua, mutta sen tarkoitus onkin houkutella tiettyjä hyönteisiä pölyttämään. Kukinto on myös maailman isoin tunnettu kukinto ja kasvi kasvattaa myös pienen puun kokoisen lehden yhden kerrallaan. Tässä Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa on paljon asiaa kasvista ja hienoja kuvia. Tässä on Lontoon Kewn Royal Botanic Gardens kasvitieteellisen puutarhan (Puutarhassa itse käyneenä voin sen todeta olevan erittäin suositeltava käynti- ja tutustumiskohde niin kasvifriikeille kuin vähemmän kasvifriikeillekin; katseltavaa ja tutkittavaa riittäisi useiksi päiviksi mm. yli 10 000 eri puulajin parissa!) sivustolla tietoa kasvista ja erinomaisia kuvasarjoja kasvin eri kehitysvaiheista ja mukana löytyy myös kuva sen lehdestä. Eikös vain näytäkin aikalailla "toisesta maailmasta" peräisin olevalta kasvilta? Tässä havaitaan kuitenkin se, että ko. kasvi kuuluu Vehkakasvien heimoon ja sieltä löytyykin vastaavanlaisia tuttuja kukintorakenteita; huppumainen suojuslehti ja itse kukat sisältävä "tähkä". Itse tykkään eniten esim. tämänkaltaisesta näyttävästä kasviestetiikasta monen muunlaisen lisäksi. Joka tapauksessa kunnon meininkiä sen olla pitää eikä mitään pikkusievää näpertelyä :)
Thursday, August 07, 2008
Valesyksystä lämpimähkön ja sateisen kesäsään pariin
Tämän viikon alussa Etelä-Suomessa saatiin kokea ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kovia itätuulia. Ne aiheutti matalapaine, joka liikkui maanantaina ja tiistaina eteläistä Suomea viistäen lännestä itään. Sää oli samalla ajankohtaan nähden hyvin viileää (jo sunnuntaista asti) päivälämpötilojen jäätyä jopa +15 asteen tienoille ja allekin. Runsas pilvisyys ja tuuli tekivät kuitenkin sen, että yöt olivat suhteellisen lämpimiä; yli +10 astetta. Näin ollen lämpötilojenkin suhteen tämä "syksyinen" sää oli vain valesyksyä keskellä kesää. Sateitakin saatiin, mutta ne olivat määrältään vähäisiä ja ulottuivat kunnolla lähinnä vain etelärannikolle.
Eilisen poutapäivän jälkeen (lämpötila viime yönä laajasti alle +10 astetta) tänään alkaa kunnolla sateinen jakso. Toisaalta sää myös lämpenee, joten alkuviikon kaltaista koleaa säätä ei ole tiedossa sateista huolimatta. Perjantaina ja lauantaina Suomen ylittää muhkea matalapaine lounaasta koilliseen ja siinä yhteydessä tulee runsaitakin sateita; mahdollisia tulvaongelmia voi olla tiedossa... Ukkosta voi olla paikoin seassa. Sunnuntai näyttää olevan jonkinlainen välipäivä sateissa, mutta jo ko. illasta lähtien maanantain puolelle olisi jälleen lounaasta ylittämässä yksi matalapaine sateineen Etelä-Suomen. Siitä eteenpäinkin lämpimän epävakainen sää näyttäisi jatkuvan.
Ilmamassa on lämmintä, koska kuulumme lähes koko ajan noiden matalapaineiden lämpimille sivuille, missä vallitsevat etelän ja lännen välisen tuulet. Helteiset ilmamassat jäävät kuitenkin Suomen etelä- ja kaakkoispuolelle. Lauantaina voi olla hetken luoteis-pohjoistuulta matalapaineen jälkipuolella. Tuulisuuden ja pilvien johdosta yö- ja päivälämpötilojen erot tulevat olemaan enimmäkseen pieniä; öisin ollaan +15 asteen molemmin puolin (la-su välinen yö on viilein) ja päivisin ollaan sateessa reilussa +15 asteessa ja aurinkoisilla hetkillä +20 asteen tienoilla. Epävakaisuudesta ja tuulisuudesta huolimatta minkäänlaista syksyä ei siis ole tiedossa, kun vuorokauden keskilämpötilat pysyvät reippaasti yli +10 asteen. Normaalitapauksessakin kesää on vielä reilun kuukauden verran jäljellä.
Viime aikojen sateet ovat jakautuneet varsin epätasaisesti, josta johtuen kuivuus vaivaa edelleen paikoin Etelä-Suomessa. Se näkyy mm. kallioilla kellastuneina koivuina (Betula sp.). Esim. tuon elokuun 1. päivän ukkossateet eivät osuneet ollenkaan Hämeenlinnaan. Nyt jatkossa sateita saataneen reippaasti joka paikalle ensi viikon alkuun mennessä, joten kuivuus kaikkoaa kaikkialta Etelä-Suomesta. Viime aikojen viileys on jarruttanut kasvukauden etenemistä, mutta edelleen olemme etumatkapainotteisesti tavanomaisessa aikataulussa. Pelloilla kasvatettavien viljojen tilanne on ollut eri, koska niiden kasvuunlähtöä ja lähtökohtaisesti jo kylvöjäkin haittasivat toukokuussa ja kesäkuun alussa sekä ankarat hallat että vaikea kuivuus. Näiden kasvu ja kehitys on ollut vaihtelevasti yli viikonkin jäljessä tavanomaisesta aikataulusta.
Tulevina päivinä kasvu ja kehitys kiihtyy lisääntyvän lämmön ja sateiden ansiosta. Tällä hetkellä syyshortensia (Hydrangea paniculata "Grandiflora") alkaa olla lähes täydessä valkokukkavaiheessa, kotipihlajan (Sorbus aucuparia) marjat ovat kypsiä, maitohorsma (Epilobium angustifolium) tulee laajemmin siemennöyhtävaiheeseen ja kotipuutarhoissa voidaan odotella näillä hetkillä ensimmäisten omenalajikkeiden satoa. Herukat (Ribes sp.) ja vadelmat (Rubus idaeus) ovatkin olleet satovaiheessa jo yli viikon.
Tässä on lopuksi Helsingin Puistolan säätilasto päättyneeltä heinäkuulta. Siitä nähdään, että viilein hetki oli heti 5. päivän jälkeen parin päivän ajan ja muutoin olikin melko tavanomaisen lämpöistä - vain vähän viileää. Hellettä oli 4. päivänä, 23. - 26. päivinä ja 31. päivänä. Kesän on annettu ymmärtää olevan hyvinkin sateinen ja viileä, mutta tämä tilasto ei anna sille kunnolla katetta sateidenkaan suhteen. Kuten havaitaan, niin sadetta saatiin monena päivänä, mutta sademäärät olivat usein niin pieniä, että kasveille hyödyllisiä sateita oli vain 3 tai 4 päivänä. Sademääräkin jäi tällä asemalla paljon alle normaalin. Sen takia kuun lopun poutahelteiden vaikutus kuivuuden ilmenemiseen olikin yllättäen melko vahvaa monin paikoin. Toisaalta kesälle tyypillisesti paikalliset erot ovat olleet suuriakin; normaaliin tapaan etenkin sisämaasta löytyy alueita paljon suuremmilla sademäärillä.

Friday, August 01, 2008
Auringonpimennys- ja myrskybongauspäivä!
Tänään koittaa sään ja luonnon seuraamisen kannalta ylivoimaisesti kesän paras päivä tähän mennessä Etelä-Suomessa. Ensinnäkin puolenpäivän aikaan on osittainen auringonpimennys. Toisekseen samoilta tienoilta käynnistyy voimakkaiden ukkosten näytös. Tulen tässä merkinnässä seuraamaan tapahtumien kehitystä täällä Espoon Tapiolassa. Näiden kahden sattuminen samaan aikaan voi olla erittäin haasteellinen ja toisaalta huippumielenkiintoinen asia mm. valokuvauksen kannalta.
Päivitys klo. 10:20: Tällä hetkellä lievästi kokkareisia kumpukerrospilvilauttoja seilailee lännestä itään ja lämpötila on jo yli +20 astetta. Kohtalainen tuuli käy siis lämpimänä lännestä. Sadetutkan mukaan kehittyviä kuurosoluja on jo Keski-Suomen eteläosissa. Tässä on myös linkki kelikameroihin, josta ukkosten olemusta voi myös bongailla.
Päivitys klo. 11:35: Pilvien konvektiiviset muodot (nuorien kuuro- ja ukkospilvien kukkakaalimaiset kumputornit) ovat alkaneet näkyä ja kehittyä etenkin sisämaan puolella kostean hiostavassa ilmassa; lämpötila on n. +23 astetta runsastuneessa pilvisyydessä. Tunnin sisään uusia nuoria kuurosoluja alkanee ilmestymään runsaasti. Tässä on linkit Iltasanomien ja Iltalehden sadetutkiin, joissa on näkyvissä myös lähituntien ennusteet sadetilanteesta. Näissä ukkosissa kasvillisuuden kannalta yksi vaarallinen seikka on suuret rakeet. Tuhoa voi paikoin tulla perennoille, puiden ja pensaiden lehdistölle ja esim. omenasadolle. Lieventävänä seikkana on se, että puilla ja pensailla suurin osa kesän uudesta kasvusta on jo puutunut eli ne osat kestävä rakeita paremmin kuin vielä kasvussa olevat vihreät versot. Tässä on myös Ari-Juhani Punkan konvektioennuste tälle päivälle. Siinä on paljon alan ammattislangia; tässä on siihen selvennykseksi Pauli Jokisen blogissa olevaa Ukkossanastoa. Auringonpimennys käynnistyy aivan kohta klo. 11:44.
Päivitys klo. 12:12: Meneillään olevan auringonpimennyksen vaikutus syntyviin ukkossoluihin alkoi askarruttamaan minua. Pimennyksen ollessa huipussaan klo. 12:50 täällä pääkaupunkiseudulla n. puolet auringon valosta nimittäin on kadonnut ja samalla tietenkin sen konvektiota edesauttavaa voimaa. Toisaalta näiden ukkosten kehittymiseen vaikuttavat muutkin seikat tällä kertaa ja auringonsäteilyllä ei olisi niin huomattavaa roolia...
Päivitys klo. 14:15: Päättyneen auringonpimennyksen olemus näkyi selvästi, kun ko. aikana täällä Tapiolassa oli lähes selkeää ja auringon edessä ei ollut pilviä; valon määrä oli silti vähentynyt ja maisema vaikutti olevan sellaisessa valossa, jossa auringon edessä olisi ollut ohut verhopilvi suodattamassa valoa ja lämpöä. En osaa sanoa vaikuttiko tämä pimennys siihen, että vasta nyt on alkanut esiintymään nuoria ukkossoluja Etelä-Suomen sisämaassa. Täällä etelärannikolla on nyt selkeää merituulen vaikutuksesta ja pilvet ovat enemmän sisämaassa päin kuin pari - kolme tuntia sitten. Lämpötila on kohonnut paikoin hellelukemiin. Katsokaapa muuten tätä Helsingin Kaisaniemen lämpötilakäyrää (poistuu huomenna näkyvistä); näkyisikö siinä auringonpimennyksen aiheuttama viileämpi kohta heti puolenpäivän jälkeen?
Päivitys klo. 15:13: Nyt ukkossolukkoa on syntynyt runsaasti eteläiseen Suomeen ja solujen osat näyttävät monin paikoin sadetutkan perusteella hyvinkin rajuilta. Täällä Tapiolassa pohjoistaivaalla on upeita ukkostorneja kehittymässä kukkakaalivaiheesta kuituiseen alasinvaiheeseen. Jyrinää kuuluu nyt ensimmäisen kerran. Lähituntien aikoina on odotettavissa upeaa ukkosnäytelmää. Tuuli käy helteisenä ja kosteana lännestä.
Päivitys klo. 15:35: Nyt ensimmäinen ukkossolu sataa rankasti ja salamoi Espoon Tapiolan yllä. Suljen sen takia koneen ja palaan asiaan myöhemmin.
Päivitys klo. 16:20: Vähän ennen neljää ukkossade oli rankimmillaan, jolloin tuli vähän aikaa myös pikkulillin pään kokoisia rakeita. Lämpötila laski sateen alettua +26 asteesta viidessä minuutissa +18 asteeseen, missä se on nyt pysytellyt. Puuskat eivät olleet kovin kummoisia tuon ensimmäisen solun kohdalla ja nyt on lähes tyyntä laajan pilvimassan peittäessä taivaan. Nyt lännestä on lähestymässä entistä tiheäsalamaisempi toinen solu... Suljen taas koneen ja seuraan tilannetta.
Päivitys klo. 17:13: Se toinen solu menikin sitten eteläpuolitse ohi. Puoli viiden jälkeen koko ukkospilvimassa on nyt ollut etääntymässä itään ja kaakkoon. Ilma on nyt tyyni, koska olemme ko. kylmän rintaman tuulikonvergenssinauhan alueella, jossa pohjoispuolella on saapumassa viileä polaari-ilmamassa pohjois - koillistuulen kera. Lämpötila on nyt kohonnut uudestaan +20 asteeseen, koska tuo viileä ilma ei ole vielä päässyt perille maan pinnalla. Tilanteen näette hyvin tästä Ilmatieteenlaitoksen pilvianimaatiosta (tämäkin tilanne katoaa huomenna näkyvistä); kylmän rintaman pilvet liikkuvat itään - kaakkoon ja pohjoispuolella leviää viileän ilmamassan kumpukerrospilvilaatta pohjoisesta - koillisesta tuulen mukana. Kannattaa itse liikuttaa nopeasti hiirellä nuolta aikajanan päällä edestakaisin, jolloin liike paljastaa asian paremmin. Koska kylmän rintaman ylitys ei ole vielä lopullisesti ohi, niin vielä voi olla sen jälkiosassa joitain uusia kuuroja tulossa...
Päivitys klo. 18:15: Sää jatkuu edelleen tyynenä ja lämpimänä kylmän rintaman tuulikonvergenssinauhassa. Sään oltua nyt osittain selkeää, on lämpötila kohonnut edelleen ja se on nyt +21 astetta. Kylmässä rintamassa on syntynyt ukkoskuurojen toinen aalto vähän rannikosta sisämaahan päin. Sen jyrinää on kuulunut jo yli puoli tuntia pohjoistaivaalta ja ukkostornit ovat olleet kuvauksellisia. Uusin sadetutkakuva näyttää tilanteen myös hyvin. Eli tännekin lienee vielä uutta ukkosta tiedossa illan mittaan, ennenkuin kylmän rintaman ylitys on ohi.
Päivitys klo. 19:30: Vähän seitsemän molemmin puolin Tapiolassa ukkostikin melko reippaasti. Useita salamaniskuja tuli alle kilometrin säteellä itsestäni. Sade ei ollut kuitenkaan yhtä rankkaa kuin tuon ensimmäisen solun aikana ja tuulet pysyivät lähes tyyninä. Näiden uusimpien solujen liike näytti olevan enemmän kaakkoon kuin aikaisempien enemmän itään suuntautuneiden. Olemme kuitenkin edelleen tuulikonvergenssinauhan alueella kylmän rintaman hyvin hitaan etelään suuntautuvan liikkeen takia; lämpötila on edelleen +20 astetta ja on tyyntä. Tämä suosii nyt illan edetessä usvaa. Pohjoistaivaalla on vielä kolmannen aallon nuorta ukkostornikehitystä havaittavissa, joten saa nähdä jatkuuko tarina yhä iltamyöhään...
Päivitys klo. 20:25: Nyt näyttää ukkoskehitys tyrehtyvän. Uusimmat kumpupilvet eivät enää ole jaksaneet kehittyä edes kuuropilviasteelle ja pilvisyys alkaa taipumaan laattamaisiin kumpukerrospilviin ja rintaman yläpilviin (untuva- ja harsopilvet) ukkostelun siirtyessä Suomen kaakkois- ja itäpuolelle. Sadetutkakuvista näemme, kuinka nämä ukkosvyöhykkeet ovat aina heikentyneet tullessaan Suomenlahden ylle. Nyt havaitsin ulkona luoteis-pohjoistuulen viriämistä, jonka myötä kylmän rintaman pohjoispuolella oleva ajankohtaan nähden kylmä polaari-ilmamassa (Lapissa on ollut harvinaisen kolea päivä jopa alle +10 asteen päivälämpötiloineen) alkaa nyt pyrkiä etelärannikollekin. Kunnolla se ei kuitenkaan pääse vaikuttamaan, sillä huomiseksi on luvassa kuitenkin n. +20 asteen iltapäivälämpötiloja. Nyt lämpötila on +19 astetta.
Päivitys klo. 21:35: Viileä polaari-ilmamassa on nyt saapunut kokonaan myös etelärannikolle enintään kohtalaisen pohjois - koillistuulen myötä; lämpötila on laskemassa +17 asteeseen. Kylmän rintaman pilvivyöhyke on vielä etelärannikolla aiheuttamassa päivän kolmannen näytöksen; upean iltaruskon. Rintamapilvisyyden takareuna on jo pohjoistaivaalla ja itse rintamapilvisyys on nyt tässä rintaman takaosassa mielenkiintoinen sekoitus rintaman suuntaisia untuvapilvijuovia, harso- ja palleropilviä sekä hahtuvapilviä aaltomaisinakin muodostelmina ja ne liikkuvat kaakkoon. Kaukana Suomenlahden yllä näkyy vielä laskevassa auringossa loistava heikkenevän ukkossolun yläosa, joka on ollut liikkeessä Hankoniemeltä kaakkoon. Tässä on linkit Iltasanomien ja Iltalehden ukkosuutisiin; A B C.
Päivitys klo. 22:15: Nyt iltaruskokin on ohi. Se olikin tosi hieno, koska kylmän rintaman takaosan pilvisyys intoutui kehittämään Suomenlahden ylle hyvin graafisia hahtuvapilvikerroksia laskoksittain ja rullamaisina nauhoina. Niissä punaiset ja oranssit olivat sykähdyttäviä. Tässä on vielä linkki Helsingin Sanomien ukkosuutiseen, jossa siinäkin on aiheena Itä-Uudenmalla ukkosen yhteydessä tullut melkoinen raesade. Tv-uutisten mukaan teitäkin jouduttiin jopa auraamaan! Tähän päättyy mielenkiintoisen sää- ja luontoseurantapäivän raporttini. Ukkoset eivät olleet aivan sellaista huippuluokkaa täällä Espoon Tapiolassa kuin toivoin, mutta kokonaisuudessaan kaikki kolme ilmiötä (auringonpimennys, ukkoset ja iltarusko) tekivät päivästä ikimuistoisen.

Subscribe to:
Posts (Atom)